kouluratsastus ,

Nemon ratsuharkat vol 1.

3/17/2018 07:14:00 ip. marjo 0 Comments


Oppilas valmiina lähtöön! 

Nemohan ei osaa siis ratsuna niin sanotusti mitään. Se ei ole likimainkaan edes he C -tasoinen. Se osaa kulkea maastossa yksin tai porukassa ratsastettuna. Mennä ekana tai keskellä tai vikana. Kävellä, ravata, laukata (ehkä), seistä ja odottaa, päästää selkään kesken maaston maasta tai kiveltä tai mistä vaan noustuna. Ohittaa rekat ja autot ja lastenrattaat. Kulkea kiltisti satulatta tai kuolaimetta.  Kantaa luotettavasti selässään pienet lapsukaiset. Se on siis likimain täydellinen täti-puskaratsu. Mutta kentällä se ei osaa mitään.

Tai itse asiassa osaa. Mutta ei halua. Kenttä on Nemon mielestä ikävin paikka maailmassa. Minä en tarkoituksella ole Nemolla kentällä ratsastanut kuin alta yhden käden sormilla laskettavan summan kertoja. Ensinnäkään minä en osaa sen enempää kuin hevonen, ja kun hevosta ei kiinnosta tipan vertaa, en ole nähnyt mitään syytä mennä sen kanssa kentälle ratsain. Ei sitä kiinnosta ajo kentällä sen enempää, mutta aina välillä siihen duuniin toki joutuu kenttää lanatessaan. 

"Osaan kävellä kenttää ympäri. Ja pysähtyä kerta toisensa jälkeen äiten viereen kysymään, saanko namia."

Lotta (ihmis-sellainen) kävi alkukuusta jälleen pari kertaa Nemoa koulimassa. Aiemmin hän on käynyt pariin otteeseen, mutta silloin on aina lähdetty maastoon tai pellolle. Siellä on toki otettu laukkatreeniä, joten laukannostoja nämä ovat päässeet harjoittelemaan urakalla jo aiemmin. Vaan nyt otettiin ensi kertaa kenttähommat mukaan ratsastuskuvioihin.

Tai ainakin yritettiin ottaa. Melko lyhyeksi jäi kyllä tuo hevosen suunnaton rääkkäys kentällä. Näin Nemo asian ehkä ilmaisisi.. Kyllähän se tekee ihan kiltisti mitä pyydetään, mitä nyt liikkuu etanan nopeudella ja lopettaa liikkumisen aina kun mahdollista. Ohjaus kyllä toimii, mutta hevosesta näkee jo kilometrin päähän, että sitä *tuttaa ja lujaa. Jos Nemo saisi valita, se seisoisi keskellä kenttää vaikka tunnin putkeen tekemättä mitään. Kierros ravia kentän ympäri on jo valtaisa saavutus. Laukannosto kentällä olisi tässä vaiheessa täysin sula mahdottomuus.

"Tyhmää, tyhmää, tyhmää, tyhmää..."

"Hei kavereita tuli paikalle, mennäänkö niitä kattoon?"

Kenttähommissa Nemo tuntuu muutoinkin keskittyvän kaikkeen muuhun kuin ratsastajaan. Jos minä olen kentällä, Nemo huomio koko ajan missä minä menen ja mitä teen. Jos jossain liikkuu joku, miettii se tuota kulkijaa. Saati jos muita hevosia sattuu tulemaan kentälle. Tämä jätkä on kyllä todellinen kesken oppitunnin omiaan haaveileva ekaluokkalainen.

"Ehkä ravaan ehkä en.."

Hyvin lyhyiden kenttätuokioiden jälkeen harjoitukset on siis suosiolla vaihdettu pellolle. Siellä virtaa riittää ja välillä meinaa innostusta tulla jo vähän liikaakin.

Nemo osaa olla varsin omalaatuinen tapaus - tai ehkä hyvinkin tyypillinen vuonohevonen?? Sillä on erittäin vahvat omat mielipiteet oikeastaan joka asiasta. Tämä on ehdottomasti suurin haaste kaikessa Nemon kanssa tekemisessä. Silloin, kun homma on Nemon mielestä kivaa ja tehdään oikein, on se aivan äärimmäisen kevyt, herkkä, kiltti ja toimiva hevonen. Työajossa tämän huomaa parhaiten. Mutta oli kyseessä sitten ajo tai ratsastus tai mikä tahansa toiminta, kun homma on Nemon mielestä jees kaikilta osin, on kaikki tosi helppoa. Mutta kun homma menee Nemon mielestä väärin, se ei todellakaan epäröi sitä kertoa. 

Ja kun kyseessä on noinkin fiksu hevonen kuin vuonohevonen, asettaa tämä puolestaan kouluttajalle omat haasteensa. Nemon kanssa mitään ei tehdä väkisin. Ei kai minkään hevosen kanssa pitäisi, mutta ainakaan vuonohevosta ei missään nimessä voiteta voimalla tai kovilla varusteilla! Ehei. Niiden kanssa pitää osata neuvotella ja motivoida hevonen oikein. 

Jos Nemo haluaa juosta, niin Nemo juoksee. Jos Nemo haluaa kävellä, niin Nemo kävelee. Jos Nemo haluaa seistä, niin Nemo seisoo. 

Mutta jos Nemo EI halua juosta, niin Nemo EI juokse. Ja jos Nemo EI halua kävellä, niin Nemo EI kävele. Ja jos Nemo EI halua seistä, niin Nemo EI seiso.

Vaikka tämä hevonen kerta toisensa jälkeen kertoo hyvin selvästi omat mielipiteensä asioista, niin ei se ole ilkeä tai tee mitään niin sanotusti tyhmää. Se ei heitä omatoimisia uukkareita, ei lähde käsistä, ei kuskaa ketään mihinkään suuntaan tai muuta vastaavaa. Se vaan kysyy, onko pakko. Ja joka kerta vastaus on ollut: kyllä on. Silti se edelleen kysyy. Joka ikinen kerta. Ja aina vastaus on sama.

"Heei täällähän on kivaa, juostaanko?!"

Onneksi tunnen tuon hevosen kuin omat taskuni, joten tiedän kyllä, mikä sitä motivoi ja miten sen kanssa voi neuvotella. Ja onneksi Lotta on tiukka täti kyydissä, ja osaa sanoa Nemolle, että kyllä nyt on pakko! Eikä varsinkaan pelästy Nemon tarjoamista omista ratkaisuista asioihin ;)

Nyt iski villi! Juu, tämä on Nemon käsitys villistä..

Hetkittäin liike voi lähteä myös pyllystä!

Hankireeniä parhaimmillaan.

Laukannostot kyllä sujuu, kunhan vaan ensin hevonen itse haluaa laukata.

Nemolla on yllättävän hieno laukka. Siis noin 5-vuotiaaksi, jonka laukkaa ei ikinä millään tavoin ole treenattu.

Onhan tämä hevonen ihan keskenkasvuinen teini, joka on saanut elää pumpulissa ja pysyä melko kivasti mukavuusalueella. Ratsastuksen osalta enemmänkin kuin kivasti. Ehkä siltä on jo aika alkaa vaatiakin jotain? Onneksi olemme saaneet Lotan puikkoihin, niin minä voin edelleen jatkaa humputtelua maastossa tällä puska-tätiratsullani, ja joku muu saa hoitaa komeissa laukkapukeissa kyydissä pysymisen.

Ravista löytyy potkua - jälleen kerran kun hevonen vaan ensin itse haluaa ravata!

Ja sitten iski laukkavilli.

Hyvin tuo pieni takiainen pysyy selässä! :D

Välillä en kyllä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun Nemon menoa katselee ratsastettuna. Se on niiiiin läpinäkyvä. Sen ajatukset voi lukea kilometrin päähän, kun se ihmettelee, mitä tässä oikein tapahtuu. Mikä on tuo sitkeä ihminen selässä, joka laittaa minut juoksemaan? Ja vielä kotoa pois päin, kun haluaisin jo palata heinäpaalille? Entä mitä ihmettä, miksi en saakaan spurtata täysillä kotiin, kun ensin pyydettiin laukkaamaan? Ihmeellisiä asioita on nuoren hevosen elämä täynnä. 

Edellisenä päivänä piti seistä loputtoman pitkä aika reen edessä tekemättä mitään, sitten ei enää saakaan seistä vaan pitää ravata ja laukata pitkin peltoa. Ihmiset eivät vissiin osaa päättää? Onneksi sitä varten on vuonohevonen. Löytyy kaikki vaihteet ja ominaisuudet samassa paketissa. Kunhan ne ensin kaivetaan esiin.

Osaa se laukata hienosti. 

Tämä on taas näitä itkenkö vai nauranko -hetkiä. Liekö tässä ollaan laukannostoa hakemassa?

Sillon, kun meinaa hevosesta puhti loppua, otetaan laukka kohti kotipihaa. Silloin, kun virtaa on liikaa
ja kierrokset meinaavat nousta, käännetään meno toiseen suuntaan. 

...pientä neuvottelua siitä, mihin suuntaan ollaan menossa. 

Loppuhölkkäilyä tasaisella pohjalla. 

On tämä hauskaa, kun on olemassa kuvamateriaalia tallessa näiltä Nemon ensimmäisiltä "oikeilta" ratsastuskerroilta. Onhan sillä nyt vajaa vuoden verran ratsastettu, mutta hyvin harvakseltaan, ja lähes aina maastossa. Sellaista humputtelua siis, mikä on juuri omiaan minun käyttööni. Toivottavasti Lotta pääsee jatkossa useamminkin käymään, niin ehkä muutaman (kymmenen) vuoden jälkeen voidaan nähdä jotain kehitystä tässäkin touhussa?

You Might Also Like

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.