Turbomummo talviriehassa

3/03/2018 09:02:00 ap. marjo 2 Comments

Lotta on vaan ihan paras! Mitenkään muutoin tuota hevosta ei taas voi kuvailla. Tai minä en ainakaan löydä sanoja. Pari viikkoa sitten meillä oli ajokeikka läheisen koulun pihassa. Mietin hetken, otanko matkaan Lotan vai Nemon, mutta oikeastaan päätös oli saman tien kristallin kirkas - Lotta sinne lähtee.

Toki varauduin siihen, että jos muori alkaa osoittaa väsymisen merkkejä tai haluttomuutta, jätetään ajot kesken. En tiennyt millaisella pohjalla vedämme rekeä, tai kuinka paljon on tulijoita, ehtiikö hevonen yhtään ottaa huilia välissä..

Pohja osoittautui möhröiseksi lumihangeksi, eli melko raskaaksi kulkea. Ja tulijoita riitti jonossa koko tapahtuman kahden tunnin ajan. Toki välillä pidettiin pientä hengitystaukoa ajojen välissä ja tulijat saivat odotella sen aikaa.

Tuossa hevosessa vaan piilee ihan mielettömät voimavarat ja energiat jossain sen vanhan ja raihnaisen(??) ulkokuoren alla! En tiedä, mistä se ne kaivaa esiin tarvittaessa? Lotalla ei ole koko talvena ajettu näin raskasta lenkkiä, vaikka monet kerrat toki on jo valjaissa ollutkin. Ja silti sillä olisi kuntoa ja menohaluja riittänyt vielä vaikka toinen mokoma.

Otin jokaisella rundilla ravia tietyn suoran pätkän, ja jokaisella kierroksella Lotta alkoi kysellä jo käännöksessä, että jokos mentäis! Sain pidellä sitä jokaisella kertaa. Muutaman kerran muori pääsi ottamaan laukalle omatoimisesti, vaikka ravilla oli tarkoitus humputella. 

Toki sen tuli hiki, ja toki se puuskutti jokaisen ravipätkän jälkeen. Mutta aina se vaan lähti yhtä tyytyväisenä uudelle kierrokselle, ja aina säntäsi yhtä innoissaan juoksuun, kun vähän ohjasta hölläsi. Ihme otus, ei voi muuta sanoa.

Eräs hyvä vuonistuttavani tekee myös vastaavia ajokeikkoja oman vuonohevosensa kanssa. Hän totesi tuossa juuri, ettei taida enää yleisöajoihin lähteä. Miksei? Koska vastuu (ja sen myötä oma stressi) on niin valtava. Vaikka hevonen on kuinka varma ja toimiva tahansa, onhan nuo tapahtumat aina ihan oma lukunsa. Suurin osa kävijöistä ei tiedä mitään hevosista, eikä niihin aina osata suhtautua kuten 500-kiloisiin pakoeläimiin ehkä tulisi. Jos kerta hevonen on yleisötapahtumaan tuotu, niin täytyyhän sen käyttäytyä siellä kaikin puolin korrektisti? Periaatteessa kyllä!

Kävin pari päivää sitten juttelemassa vakuutuksista samaisessa yhtiössä, missä minulla on Nemollakin vakuutus. Vihdoin pääsin kysymään siis ammattilaiselta tätä asiaa, jota olen mielessäni pohtinut jo pidemmän aikaa! Oletaanpa tilanne, jossa lähden oman hevoseni kanssa vaikkapa markkinoille ajeluttamaan ihmisiä vaunujen kyydissä. Vaunut eivät ole omani vaan lainassa. Pahin tapahtuu, ja onnettomuuden seurauksena hevonen riistäytyy hallinnasta. Se juoksee päin autoa, loukkaa itsensä, hajottaa vaunut, ja vaunujen kyydistä pudonnut ihminen loukkaantuu. Mistä vakuutuksesta korvataan a) hevonen, b) auto, c) vaunut ja d) kyydistä pudonnut henkilö?

Oikeastaan kaikki muut jo tiesinkin, paitsi vaunujen kohtalo askarrutti. Tällaisissa tilanteissa tapahtumajärjestäjä on aina niin sanotusti ylin taho, ja ensimmäisenä turvaudutaan siihen, mitä järjestäjän vastuulla on. Tässä tapauksessa se olisi ainoastaan kyydissä ollut matkustaja ja hänen hoitojensa korvaaminen. Hevosen loukkaantumisen korvaa totta kai hevosen eläinlääkärikuluvakuutus. Ulkopuolisen auton korvaa hevosen vastuuvakuutus (yläraja muistaakseni 85 000e). Vaan koska vaunut olivat minun käytössäni ja niin sanotusti minun omaisuuttani, niitä ei hevosen vakuutuksista korvata. Tässä kohden meni myös ammattilaisella sormi suuhun, ja pitkään pohdittuaan ja papereita selattuaan tuli hän siihen tulokseen, että kotivakuutuksen pitäisi korvata vaunut!? Ja olikohan tässä yläraja 5000 euroon asti?

Kertokaapa te, jotka olette tehneet ajokeikkoja hevosella: miten teillä vakuutukset menevät? Ja etenkin siis, jos yksityishenkilöinä ajoja teette. Oletteko samaa mieltä yllä esittämistäni väitteistä? 

Niin ja miksi sitten otin Lotan enkä Nemoa tähän talviriehaan? Tunnen nämä molemmat hevoset kuin omat taskuni (ehkä vielä paremmin oikeastaan - taskuista saattaa toisinaan löytyä ylläreitä, hevosista ei niinkään) ja tiedän tasan varmaksi, millaisia reaktioita niiltä voi parhaimmillaan tai pahimmillaan odottaa. Ajopaikka oli junaradan ja jääkiekkokaukalon välissä. Kaukalossa toki läimittiin kiekkoja seinään, eli välillä tuli vierestä odottamattomia isoja paukauksia. Junarata taas kulki muutaman metrin etäisyydellä toisella puolen. Lotan kanssa tuohon väliin voi lähteä ihan täysin huoletta. Lotan kanssa mihin tahansa voi lähteä huoletta ja luottaa hevoseen sataprosenttisesti. Nemo ei ehkä ole vielä ihan näin valmis.. Jonain talvena vielä toivottavasti mennään senkin kanssa!