lotta
,
Olen tainnut aiemminkin mainita, että tallimme sijaitsee moottoritien ja junaradan välissä. Tallin pihasta kauemmas pois päästäkseen (ja niihin ihan kohtuullisen kivoihin maastoihin) on valittavana kolme vaihtoehtoa:
a) junaradan varsi (vähintään parisataa metriä, toiseen suuntaan toista kilometriä)
b) asvalttitien reuna, tiellä kulkee rekkoja, linja-autoja, traktoreita ja suht paljon henkilöautoja
c) erittäin kova ja huonopohjainen soratie, sisältää myös junaradan alituksen (ja nyt näemmä myös metsätyömaan)
Näistä siis aina joku valitaan, kun maastoon lähdetään. Muutama sata metriä on mahdollista kulkea joutumatta kohtaamaan junia tai muuta liikennettä, ja tuota samaa tienpätkää monet kerrat on Rouskun tai Nemon kanssa kuljettukin, kun ei ole uskaltanut lähteä liikenteen sekaan esim. Rouskun kanssa laaha perässä.
Eilen sitten lähdin Lotalla maastoilemaan vaihtoehto c:n mukaan, ja otin Nemon käsihevoseksi matkaan. En vielä tiennyt, että metsätyömaa on siirtynyt kauempaa metsästä ihan tien reunaan. Kovaa pauketta kuului kyllä jo kauas, mistä saattoi arvailuja tehdä. Ja tulipa heti alkumatkasta vastaan täyteen lastattu tukkirekka! Päästiin onneksi juuri sopivasti ponien kanssa pellonreunaan sivuun pois rekan alta. Olisi ollutkin mielenkiintoista ohittaa se kapealla tiellä kahden ponin kanssa, huh.
Hetken kuljettuamme huomasinkin jo, että tien reunassa pinotaan runkoja kasaan. Pysähdyin vähän matkan päähän katselemaan touhua, ja kun molemmat ponit suhtautuivat täysin rennosti, niin ohi mentiin. Koneen käyttäjä oli niin kiltti, että lopetti touhun siksi aikaa, että päästiin ponien kanssa ohi. Tuosta koneesta eivät kyllä kumpikaan välittäneet, mutta sen sijaan metsässä kuusia matalaksi laittanut kone meidän taaksemme jäädessään sai Nemossa pientä korvienpyörittelyä aikaan..
Tarkoitus oli viedä Nemoa rämpimään samoihin paikkoihin, missä Siri on nyt Lotan ja Ropen kanssa käynyt. Vaan eipä sinne työkoneista johtuen päässyt. Löydettiin onneksi toinen pieni metsäpätkä, missä käytiin kääntymässä. Varsalle tekisi erittäin hyvää päästä paljon epätasaiseen maastoon kulkemaan, harmi ettei tässä lähellä oikein ole moiseen mahdollisuuksia.
Tänään saatiin taas nauttia "ihanasta" kelistä Lotan kanssa. Voi miten kivaa, kun on lunta! Not. Litimärkää, painavaa räntää satoi hirmuisen tuulen saattelemana vaakatasossa suoraan päin näköä. Kastuttiin tietty molemmat litimäriksi, ja uudenuutukaiset kengät keräsivät kiitettävät tilsat jalkoihin. Neljä kertaa tulin tunnin lenkin aikana selästä alas niitä pois näpyttelemään. Onneksi oikeastaan vaan etukaviot piti putsata, ja onneksi lumisohjo oli niin märkää, että se putosi kun vähän kaviokoukulla kiinni otti. Niin, osasin varautua ja nappasin kaviokoukun lenkille taskuun mukaan. Lunta saisi kyllä tulla vaikka metritolkulla, kunhan vaan pakkaset seuraisivat siinä mukana.
Lenkin aikana kohdattiin taas kaksi rekkaa, ensin tukkirekka tallilta lähtiessä (päästiin taas pellonreunaan sivuun) ja asvalttitiellä normaali perävaunullinen rekka tuli vastaan. Lotta oli taas koko lenkin melkoisella pönttöilytuulella, ja ennen rekan kohtaamista poni heitti uukkarit ja poistui tulosuuntaan. Todella harvinaista Lotalta, mutta silläkin on muutama tietty juttu, mitä se pelkää, ja rekat ovat näistä yksi. Onneksi Lotan pakoreaktio on aina sen kolme askelta sivuun ja se siitä.
Mutta näillä mennään, mitä luontoäiti meille tarjoilee, maastoihin ja keleihin kun valitettavasti ei itse pysty vaikuttamaan.. Korjataan nyt kuitenkin sen verran, että on meillä oikeasti tosi kivoja, pitkiä, maastolenkkejä, kun vaan hevoselle saa taas kuntoa sen verran, että niitä viitsii ruveta kiertämään. Kun aletaan puhua sellaisista 12-20km lenkeistä, on valinnanvaraa enempi, ja näihin sisältyy monia rauhallisia ja hyväpohjaisia pätkiä. Siinä vaiheessa ei enää pienet osuudet radanvarttakaan harmita, kun on niin paljon kaikkea muuta kivaa matkanvarrella :)
PS. Ei mua oikeesti nää maastot edes niin haittaa, onpahan ainakin liikennevarmoja poneja, kun kaikki on "pakko" alusta alkaen opettaa siihen, että kaikennäköistä hirvitystä lastenvaunuista pendolinoihin tulee matkanvarrella vastaan...
Halutaan talli keskeltä ei mitään.
On se kivaa, kun maastoon pääsee, mutta kieltämättä kelien lisäksi myös maastoissa olisi toivomisen varaa. En ymmärrä, miksi kaikki aina kommentoivat meille (kuvien, videoiden tai paikanpäällä käymisen perusteella), että onpa teillä kyllä ihanat maastot! No ei ole..Olen tainnut aiemminkin mainita, että tallimme sijaitsee moottoritien ja junaradan välissä. Tallin pihasta kauemmas pois päästäkseen (ja niihin ihan kohtuullisen kivoihin maastoihin) on valittavana kolme vaihtoehtoa:
a) junaradan varsi (vähintään parisataa metriä, toiseen suuntaan toista kilometriä)
b) asvalttitien reuna, tiellä kulkee rekkoja, linja-autoja, traktoreita ja suht paljon henkilöautoja
c) erittäin kova ja huonopohjainen soratie, sisältää myös junaradan alituksen (ja nyt näemmä myös metsätyömaan)
Näistä siis aina joku valitaan, kun maastoon lähdetään. Muutama sata metriä on mahdollista kulkea joutumatta kohtaamaan junia tai muuta liikennettä, ja tuota samaa tienpätkää monet kerrat on Rouskun tai Nemon kanssa kuljettukin, kun ei ole uskaltanut lähteä liikenteen sekaan esim. Rouskun kanssa laaha perässä.
Eilen sitten lähdin Lotalla maastoilemaan vaihtoehto c:n mukaan, ja otin Nemon käsihevoseksi matkaan. En vielä tiennyt, että metsätyömaa on siirtynyt kauempaa metsästä ihan tien reunaan. Kovaa pauketta kuului kyllä jo kauas, mistä saattoi arvailuja tehdä. Ja tulipa heti alkumatkasta vastaan täyteen lastattu tukkirekka! Päästiin onneksi juuri sopivasti ponien kanssa pellonreunaan sivuun pois rekan alta. Olisi ollutkin mielenkiintoista ohittaa se kapealla tiellä kahden ponin kanssa, huh.
Hetken kuljettuamme huomasinkin jo, että tien reunassa pinotaan runkoja kasaan. Pysähdyin vähän matkan päähän katselemaan touhua, ja kun molemmat ponit suhtautuivat täysin rennosti, niin ohi mentiin. Koneen käyttäjä oli niin kiltti, että lopetti touhun siksi aikaa, että päästiin ponien kanssa ohi. Tuosta koneesta eivät kyllä kumpikaan välittäneet, mutta sen sijaan metsässä kuusia matalaksi laittanut kone meidän taaksemme jäädessään sai Nemossa pientä korvienpyörittelyä aikaan..
Tarkoitus oli viedä Nemoa rämpimään samoihin paikkoihin, missä Siri on nyt Lotan ja Ropen kanssa käynyt. Vaan eipä sinne työkoneista johtuen päässyt. Löydettiin onneksi toinen pieni metsäpätkä, missä käytiin kääntymässä. Varsalle tekisi erittäin hyvää päästä paljon epätasaiseen maastoon kulkemaan, harmi ettei tässä lähellä oikein ole moiseen mahdollisuuksia.
Tänään saatiin taas nauttia "ihanasta" kelistä Lotan kanssa. Voi miten kivaa, kun on lunta! Not. Litimärkää, painavaa räntää satoi hirmuisen tuulen saattelemana vaakatasossa suoraan päin näköä. Kastuttiin tietty molemmat litimäriksi, ja uudenuutukaiset kengät keräsivät kiitettävät tilsat jalkoihin. Neljä kertaa tulin tunnin lenkin aikana selästä alas niitä pois näpyttelemään. Onneksi oikeastaan vaan etukaviot piti putsata, ja onneksi lumisohjo oli niin märkää, että se putosi kun vähän kaviokoukulla kiinni otti. Niin, osasin varautua ja nappasin kaviokoukun lenkille taskuun mukaan. Lunta saisi kyllä tulla vaikka metritolkulla, kunhan vaan pakkaset seuraisivat siinä mukana.
Lenkin aikana kohdattiin taas kaksi rekkaa, ensin tukkirekka tallilta lähtiessä (päästiin taas pellonreunaan sivuun) ja asvalttitiellä normaali perävaunullinen rekka tuli vastaan. Lotta oli taas koko lenkin melkoisella pönttöilytuulella, ja ennen rekan kohtaamista poni heitti uukkarit ja poistui tulosuuntaan. Todella harvinaista Lotalta, mutta silläkin on muutama tietty juttu, mitä se pelkää, ja rekat ovat näistä yksi. Onneksi Lotan pakoreaktio on aina sen kolme askelta sivuun ja se siitä.
Mutta näillä mennään, mitä luontoäiti meille tarjoilee, maastoihin ja keleihin kun valitettavasti ei itse pysty vaikuttamaan.. Korjataan nyt kuitenkin sen verran, että on meillä oikeasti tosi kivoja, pitkiä, maastolenkkejä, kun vaan hevoselle saa taas kuntoa sen verran, että niitä viitsii ruveta kiertämään. Kun aletaan puhua sellaisista 12-20km lenkeistä, on valinnanvaraa enempi, ja näihin sisältyy monia rauhallisia ja hyväpohjaisia pätkiä. Siinä vaiheessa ei enää pienet osuudet radanvarttakaan harmita, kun on niin paljon kaikkea muuta kivaa matkanvarrella :)
PS. Ei mua oikeesti nää maastot edes niin haittaa, onpahan ainakin liikennevarmoja poneja, kun kaikki on "pakko" alusta alkaen opettaa siihen, että kaikennäköistä hirvitystä lastenvaunuista pendolinoihin tulee matkanvarrella vastaan...
Oon itse sitä mieltä että ennemmin alusta pitäen totuttaa kaikkeen mahdolliseen... näitä metsänpeikkojankin on mitkä ei ole liikennevarmoja millään tavalla koska menty vaan siellä puskissa ja piiloteltu kaikkea mahdollista. Meille tuli kerran tuntikäyttöön poni, mikä pelkäsi jopa vastaantulevia jalankulkijoita ja auton kohtaaminen aiheutti vuosiakausia myöhemminkin aina täysin arvaamattoman reaktion vaikka olisi mennyt jonossa muiden kanssa. Paras esimerkki toisesta ääripäästä oli exravuri suomenhevonen, joka ei välittänyt vaikka tuli rekka tms mitä tahansa vastaan millä nopeudella tahansa. Se piti hyvin porukan kasassa maastossa kun mennä jumputti menemään, jos harvoin joku liikenneväline arvelutti, se saattoi ottaa vähän reippaampia askelia käynnissä =)Nykyään on mielestäni lähes velvollisuus opettaa hevonen liikennevarmaksi, koska joskus väistämättä se hevonen niitä muitakin olentoja siellä maastossa kohtaa vaikka asuisi missä tahansa korvessa...
VastaaPoistaAnonyymi, olen kyllä täysin samaa mieltä. Onneksi meillä on tuo (lähes) idioottivarma Lotta, jonka rinnalla varsojakin maastoiluun opetetaan. Lotan seurassa Nemo ja Rousku ovat molemmat oppineet kulkemaan uusissa ympäristöissä, ja vastaan on tullut ties mitä kulkupeliä. Helpompaa ja turvallisempaa se näin on, kuin itse lähteä vanhemman hevosen kanssa liikenteeseen totuttelemaan.. :)
VastaaPoistaMeillä on vähän samanlainen tilanne. Maastoja kyllä löytyy vähän pidempää, mutta vaarallista autotietä pitkin joutuu AINA kulkemaan, että pääsee niihin hyviin maastoihin. Kaahareita ja liian läheltä ohittavia autoja, busseja, rekkoja ja traktoreita on turhan paljon, jos haluaa maastoilla turvallisesti.
VastaaPoistaMutta tästä johtuen on kyllä heppakin melkoisen pomminvarma maastossa, onneksi :)
Merika, sorii, poistin vahingossa sun kommenttis! Rähmäpeukalo pienellä puhelimen näytöllä.. Mutta joo, en yhtään ihmettele, minen olis kyllä loben kanssa uskaltanut maastoilla ollenkaan, varsinkaan näissä meidän maastoissamme!
VastaaPoistaOona, joo niitä riittää.. Onko teillä pitkä matka tien reunaa? Lotasta onneksi tietää jo aikalailla etukäteen, mitä se pelkää, ja jos on paha tilanne tulen yleensä selästä alas. Nytkin olisin muuten tuon rekan kohdalla tullut, mutta se tuli niin äkkiä mutkan takaa, ettei olisi enää paljon hyödyttänyt selästä poistua.. Junan ratsain kohdatessamme tulenkin yleensä taluttamaan silloin kun juna ilmestyy näköpiiriin.