erikoispostaus ,

Luukku 1

12/01/2013 06:00:00 ip. Siri 9 Comments


Muistatko ensimmäistä hetkeäsi hevosten kanssa?
Kerro tästä muistosta.

Liitä oheen ensimmäinen kuva, jossa olet hevosen kanssa. 
Kerro myös tästä hetkestä jotakin.




Marjo vastaa:



Ja heti laitettiin bloggaajalla huuli pyöreäksi - kuinka vaikeaa voikin olla kaivella muistoja jostain parin vuosikymmenen takaa?! Ensimmäistä hetkeä hevosten kanssa en todellakaan muista.. Ei edes mitään käsitystä mikä hevonen ja mikä paikka voisi olla kyseessä. Valitsenkin siis ensimmäisen "ihka oikean" tallikäyntini jonka muistan! Ja taisi se samalla olla ensimmäinen todellinen kosketus hevosiin jonkun satunnaisen talutusratsastuksen tai markkinaheppojen taputtelun jälkeen.

Minua kuusi vuotta vanhempi siskoni harrasti hevosia lapsena ja teininä. Itse olin tietysti vielä ihan pikkukakara, mutta erittäin hevoshullu niihin aikoihin kun siskoni kävi ahkerasti tallilla. Halusin aina mukaan, mutta sen lisäksi ettei siskoni varmasti halunnut pientä kersaa jalkoihinsa, tuskin vanhempanikaan uskalsivat päästää.

Mutta kerran sitten koitti se päivä, kun sain lähteä tallille. Silloin oli syksy, hyvin märkää ja pimeää. Talli oli pieni maatilamatkailun yhteydessä toimiva, hevosia taisi olla neljä. (jos joku seuraa televisiosta Maatilan prinsessa -ohjelmaa, kyseessä on sama paikka - itse aloitin täällä vuosia myöhemmin myös oman hevosharrastukseni). Siskoni hoiti siellä pientä mustaa shettisristeytys Larya.

Tämän kuvan Larysta olen ottanut reilut viisi vuotta tämän tarinan jälkeen..

Muistan kun ensimmäiseksi "haimme" hevoset tarhasta. Siskoni kaveri oli myös mukana. Tämä kaveri hoisi isoa pelottavaa hevosta, joka kuulemma puree. Minun käskettiinkin mennä aidan taakse sivuun, kun tämä hevonen kävelee ohi, sillä hevoset tulivat vapaina tarhasta tallin pihaan, tallista kun oli kulku suoraan tarhaan. Ihmettelin suuresti, kuinka tämä kaveri uskalsi hoitaa niin pelottavaa ja selvästi uhittelevaa hevosta..

Shettiksen hoitotoimenpiteistä ja valjastuksesta en muista mitään, vaan seuraava muistikuva on, kun olin lähdössä siskoni kanssa Larylla kärryillä ajamaan. Poni seisoi valjastettuna pihassa kärryjen edessä, kun siskoni tajusi, että heijastimet unohtuivat! Tuo sitten lähetti minut etsimään niitä hyvin pienestä, sekavasta ja pimeästä varustehuoneesta (muistan tämän huoneenkin hyvin, kun itse tosiaan myöhemmin samassa paikassa ratsastin..). Enhän minä niitä tietenkään löytänyt. Silloin siskoni päätti, että hän käy itse etsimässä, ja käski minun pitää ponista kiinni.

Siinä minä seisoin, pikkulikka shettiksen kanssa yksin pihassa. Siskoni antoi ohjeet, että jos poni lähtee eteenpäin, vedä ohjasta taakse, ja jos poni alkaa pakittaa, vedä eteenpäin. Poni sitten yritti tietty lähteä kävelemään - noudatin siskon neuvoa ja nykäisin ohjasta hieman taaksepäin. Seuraavaksi se lähti  peruuttaamaan. Vedin ohjasta eteenpäin. En tiedä kauanko odotettiin - puoli vai viisi minuuttia, kun ponilla meni hermot ja se näykkäsi minua kädestä! Aloikohan itkeä, en muista, mutta surkeana ja hädissäni olin kuitenkin. Onneksi siskoni palasi pian. Siitä ei kyllä ole muistikuvaa, löytyivätkö heijastimet…

Lähdettiin kärryttelemään, mutta eiköhän kauempana tiellä mennyt traktori. Minulla ei ollut siinä vaiheessa enää yhtään hauskaa (jos koko reissun aikana), ja poni pelkäsi sen verran traktoria, että palasimme hyvin pian takaisin. Ponin purkamisestakaan ei ole mielikuvaa, vaan seuraavana muistan, kuinka kävelimme kohti bussipysäkkiä. Matka tuntui ikuisuudelta.. Vaikka oikeasti tiedän, että tuo on varsin lyhyt pätkä, mutta olihan se tietysti pienelle jo valmiiksi itkuiselle lapselle täysin eri asia.

Seuraavasta tallireissusta ei oikeastaan ole edes mielikuvaa, pari kertaa tiedän käyneeni siskoni kanssa erästä toista shetlanninponia, Wanskua, hoitamassa ja ratsastinkin sillä pariin otteeseen, mutta "oikeasti" tallille eksyin vasta oman kaverini mukana ala-asteikäisenä ja sen jälkeen ei ole hevosetonta päivää nähty! :) Laryn kanssa meille ehtikin kertyä paljon yhteisiä kokemuksia tämän jälkeen.. Ratsastamaan en sillä koskaan ehtinyt, sillä olin jo liian isoksi kasvanut, mutta kärryillä paljon ajeltiin ja touhuttiin muuta.

Jatketaan vielä kolmannella mustalla shetlanninponilla. Tämä on siis ensimmäinen kuva, jonka löysin itsestäni kera hevosen (jos ei lumihevosta lasketa mukaan?!). Poni oli esillä eräällä toisella maatilamatkailulla kera muiden eläinten. Hämärästi muistan, että minua harmitti - sekä se, että poni oli yksin ja piikkilangan takana, mutta myös se, ettei sitä pässyt rapsuttamaan ja paijaamaan. En tiedä pitääkö laisinkaan paikkaansa, mutta muistelisin olleeni huolissani siitä, hoitaako ja ratsastaako kukaan ponilla, vai seisooko se vaan aitauksessa näytillä päivästä toiseen..? Olen tässä kuvassa 6v.


Paremmin tältä reissulta jäi mieleen lauma kissanpentuja. Ne olivat ihania! Ihania! Niin ihania! En olisi millään suostunut lähtemään kotiin, kun jämähdettiin leikkimään pentujen kanssa. Oi pienen lapsen onnea.

En vakuuta ylläolevien tarinoiden todenperäisyyttä miltään osin, mutta näin ne ovat pienen tytön mieliin painuneet :)

Siri vastaa:

Russponi Niitti
(joka osoittautuikin -lue lukijan kommentti alta- Welshponiksi.
Kiitos Teijalle tästä hyvästä!) ja
"entiedämitenpäintässänytoikeinolisinkoskahalkeanhetkenäminähyvänsä" minä

Tämä kuva on suurimpia aarteitani joita vaalin. Se on kulunut ja repaleinen. Kärsinyt tulipalostakin, mutta yhä se on minulle tärkeä, koska se on ensimmäinen kuva jossa olen hevosen kanssa! Se on itseasiassa ensimmäinen kerta kun ylipäätään olen hevosen selässä!! Olin tuolloin kahdeksan vuotias ja siskoni, tätini ja setäni kanssa Särkänniemessä. Vinguin heiltä huvipuistolaitteiden lomasta lupaa saada mennä eläintarhan puolelle poniratsastukseen ja vinkumiseni kannatti -tuolloinkin ;) 

Olin haljeta onnesta ja ylpeydestä. Se oli juuri niin tajunnanräjäyttävää kuin olin aina kuvitellut.
Katsoessani tätä kuvaa muistan miksi pienenä rakastin hevosia, miksi rakastan niitä yhä. Nämä uljaat eläimet tapetoivat huoneeni julisteillaan. Täyttivät ajatukset ja saivat pienen tytön haaveilemaan hevosten hoitamisesta, ratsastamisesta ja omasta ponista. Parhaimmat lapsuusmuistoni liittyvät lähestulkoon väistämättä hevosiin. Niihin hetkiin kun ajattelin, puhuin ja hengitin pelkkiä hevosia, jo silloin kun en itseasiassa ollut juuri muuta kuin tirskistellyt niitä naapurin puolelle kuusiaitamme raoista.

Kun olin noin 6-7 vuotias myimme kesäisin siskoni ja serkkuni kanssa kedonkukkia portimme pieleen tekemässämme myyntikojussa. En muista mihin tarkoitukseen siskoni tai serkkuni säästi, mutta minä säästin omaan hevoseen (kunnes muistin, että lähikauppa Salminen myi aivan ihania suklaatuutteja ja tuhlasin kaikki keräämäni kolikot jäätelöihin. Lupasin itselleni, että säästäisin sitten seuraavasta myyntipotistani...).


Muistan kirjoittaneeni joulupukille monena vuonna toivoen joka kerta Histamiini-hevoslelua, mutten koskaan sitä saanut ja yhä olen siitä "katkera" :) 
Itseasiassa jaoin tämän "katkeran"muistoni Laran (tyttäreni) kanssa viime jouluna, koska yritin terävöittää hänelle ettei pukki välttämättä tuo kaikkea mitä häneltä toivotaan. Tyttö sitten illalla miettiessään lahjatoiveitaan tokaisi, että äiti mä toivon, että pukki toisi sulle sen ponin, aaaaawwww <3 
(ehkä se tänä jouluna vihdoin sen tuo...)


Mutta se ihan ensimmäinen muisto ihan itse hevosten kanssa touhuamisesta liittyy sopivasti jouluun. Meillä oli tapana lainata naapurissa asuvalta romaaniperheeltä joka tapaninpäivä hevosta ja karauttaa sillä koko kuusi henkisen perheeni voimin joulukirkkoon aisakellot kilisten. Olin hyvin pieni (alle kouluikäinen), mutta muistan hämärästi sen tunteen kun oli pimeää, paljon lunta ja olimme kätkeytyneenä viltteihin ja huopiin. Posti-Neidin harja hulmusi katulamppujen loisteessa, lumi pöllysi ja isä ohjasi sitä reen jalaksilla takanamme seisten. Tuntuu oudolta edes ajatella, että olen joskus elänyt sellaista aikaa. Nykyaikana kun tuntuu käykö kukaan enää edes joulukirkossa.



Joulureemme vetäjä -tamma Posti-Neiti

Seuraavan päivän kysymys:  
Mikä on paras hevostapahtuma, missä olet ikinä ollut? Kerro siitä kuvin ja sanoin.

You Might Also Like

9 kommenttia :

  1. ;) http://uusijalki.blogspot.fi/2013/12/joulukalenterin-tyylista-toimintaa-ja.html

    VastaaPoista
  2. Ihania tarinoita teillä, ja etenkin tuo Sirin joulukirkkotarina! Voi kun sitä saisi vielä tänäkin päivänä karauttaa reellä joulukirkkoon :)

    Tässä oma: http://ruskolilja.blogspot.fi/2013/12/1-luukku.html

    VastaaPoista
  3. http://wiikinkiponit.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-1.html

    VastaaPoista
  4. http://aladdinbird.blogspot.fi/2013/12/190.html

    VastaaPoista
  5. Mä Siri muistan ton sun Niitti-poni-kuvan. <3 Mut tota rekiajelua en, onkohan ikinä tullut puheeksi... Ihanaa joka tapauksessa. :) Just Ennalle puhuin, että olisi niin ihanaa päästä rekiajelulle.

    Muista nyt olla kilttinä, jos se Histamiini vaikka sieltä pukinkontista löytyy. :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos Aurora! Itsekin pidän juuri tuota muistoa rakkaimpana sen harvinaisuuden takia nykypäivänä!

    Näitä muiden luukkuja on niin ihana lukea! Odottakaa vaan kun tulee lisää kysymyksiä. Varsinkin luukut nro 4 ja 5 vastaukset kiinnostavat minua suuresti!

    Niin ja Ulla tuo Niitti-ponin kuva ei jäänyt kyllä keltään tutultani näkemättä tuohon aikaan :)
    Ei ole varmaan ollut puhetta tuosta joulureki reissuistamme. Piti oikein äidiltä varmistaa, että monen vanha oikein olin koska muistan siitä hyvin vähän. Äiti vaan sano et kaikki oltiin ihan nulikoita. Ja tosiaan.. Histamiinia odotellessa!! ;)

    VastaaPoista
  7. Ihania muistoja!
    Mutta tuo Niitti-poni taitaa olla kuitenkin Skov Helle http://www.sukuposti.net/hevoset/skov-helle/galleria/224155

    VastaaPoista
  8. Voi apua Teija!!! Ihanaa, mun kymmenien vuosien takainen ratsuni on vihdoin saanut ihan oikean identiteetin! Mä olen näihin vuosiin asti pitänyt sitä russ-ponina ;) Tämä oli niin ihana yllätys, että melkein tuntui kun olisi avannut tänään oikein kunnon kalenteriluukun. Kiitos tuhennesti Teija <3

    VastaaPoista
  9. Helle-poni asusteli ennen Särkänniemeä Ollin tallilla Ylöjärvellä, ja oli myös minulle tärkeä ensi-poni. Oli niin kiltti ja ihana.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.