erikoispostaus ,

Luukku 3

12/03/2013 06:00:00 ip. Siri 11 Comments


Harrastaako lähipiirisi, perheesi ja ystäväsi myös hevosia? Miten he suhtautuvat harrastukseesi?
Liitä mahdollisesti oheen kuvia heistä hevosten kanssa (muista kysyä lupa julkaisuun).





Marjo vastaa:

Kuten aiemmassa luukussa kirjoitin, on siskoni joskus lapsena-teininä harrastanut hevosia, mutta siihen se sitten jäi. Vanhempani eivät missään nimessä ole hevosihmisiä - päin vastoin. Saan taatusti aina tiedon, jos jossain on sattunut joku hevosonnettomuus, hevonen on potkaissut jotakuta naapurin kummin kaimaa, tai pieni lapsi on pudonnut selästä. Voisi ehkä jopa sanoa, että he vihaavat hevosharrastustani..? Aina jos on jokin hevosiin liittyvä ongelma, ensimmäinen ja ainoa ratkaisuehdotus   on: "Myy se hevonen". Juu en. En edes kertonut heille, että minulle on oma hevonen tulossa ennen kuin pari viikkoa ennen Nemon syntymää. 


Äiti on nähnyt Nemon kahteen kertaan, pian syntymän jälkeen kotitallilla ja kerran kesälaitumilla. Uskaltautuihan tuo  kesäisellä visiitillä orilaitumelle mukaan viiden orin (miinus Rousku-ruuna) keskelle. Vähän taisi kyllä jännittää..?

Tallille pääsin lapsena käymään vasta kaverini kautta, kun tuo kävi tunneilla ja lähdin joskus mukaan hänen tuntiaan katsomaan. Sitä ennenkin olisin toki halunnut tallille lähes koko ikäni, mutta tunneille en päässyt. Jotenkin sitten onnistuin saamaan vanhempani ostamaan 10 kerran alkeistuntikortin samaan paikkaan, mutta siihen ratsastustuntini sitten jäivätkin. Tallilla käymistä jatkoin kuitenkin ahkerasti, kesäaikaan pääasiassa pyöräillen (10km) tai kaverin kanssa kimppakyydeillä jomman kumman vanhempien kuskatessa. Kyllä siellä touhuttavaa riitti, vaikken tunneille päässytkään. Ja ratsastamaan pääsin monesti silti, kun pienellä tallilla maatilamatkailun yhteydessä oli niin vähän tunteja. Melkein me tallitytöt saimme vapaasti liikuttaa hevoset. Pian löysin yksityiset ponit hoidettavikseni, jonka jälkeen kuljin paljon ponien omistajan kyydillä tallille. Kyllä omatkin vanhempani ahkerasti kuskasivat, kiitos siitä, vaikka eivät kovin mielellään ;) Ja tarpeelliset ratsastusvarusteet sain silloin kun harrastuksen aloitin.

Ystäväni Minttu on ratsastanut vuosia arabilla. Vaan joutuipa tuokin vuonohevosen selkään, kun minuun tutustui..

Nykyään isäni käy toisinaan tallilla mukana, kuten olette blogistakin huomanneet. Joskus tuo ihan itse haluaa lähteä ottamaan kuvia, mutta yleensä pyydän kuvaamaan, jos keli on hyvä, tai viime aikoina useamminkin nikkaroimaan tai korjaamaan sitä sun tätä tallilla.. Kiitos! Äitiä ei pahemmin ole hevosten lähellä näkynyt, eikä ole tähän päivään mennessä selkäänkään suostunut. Iskän vein joskus issikkaruunalla ratsastamaan. Ajettiin Lotan omistajan kanssa Lotalla kärryillä, ja otin iskän ratsun narun päähän kärryjen perään. Taisi olla vähän liian raju kokemus ensikertalaiselle, kun heitettiin tunnin lenkki ja juostiin paljon. Sen jälkeen ei ole iskäkään ratsaille meinaan suostunut.. :D Tästä olisi ollut aivan loistava kuva, missä isäni ennen lenkille lähtöä morjestaa isosti hevosen selästä niin voitonvarma hymy kasvoillaan. Taisi vähän fiilikset muuttua ratsastuksen jälkeen. En vaan harmillisesti tätä kuvaa löytänyt.


Lauran kanssa tutustuttiin agilityn kautta, molemmilla on yllättäen shelttejä ja itse asiassa Lauralla on oman koirani mummo ja serkku. Muutamaan otteeseen olen houkutellut Laurankin tallille mukaan, ja joskus yhdistettiin ratsastus ja koirien lenkitys käymällä koko porukalla maastossa. Zelda alkoi kuitenkin ontua kesken lenkin, mutta onneksi oli heppakyyti loppumatkaksi!

Siskoni on käynyt ainakin kertaalleen Lotalla ratsastamassa, mutta ei tuotakaan enää hevoset kovin suurissa määrin kiinnosta. Oman perheeni kanssa minulla ei ole siis mitään jaettavaa hevosiin liittyen, eivätkä ne ole juurikaan läsnä elämässäni kotioloissa. Välillä tuntuu että olisin syntynyt väärään sukuun, sillä sukulaisissani tai perheessäni ei ole lisäkseni ketään toista oikeasti eläinrakasta ihmistä. Paitsi toinen mummuni. Mummu onkin ehkä ollut aina kaikkein läheisin sukulaisistani, meillä on paljon enemmän yhteistä kuin kenenkään muun kanssa. Sen sijaan pari miestä, joita olen tapaillut ja tallille vienyt, ovat yllättäneet erittäin positiivisesti, ja touhunneet mielellään mukana tallihommissa sekä nauttineet ratsastamisesta :) Enpä kyllä usko, että voisin sellaista miestä tapaillakaan, joka nyrpistäisi nenäänsä lannan hajulle.. 


Voisin kuvitella, että siskoni lapset saattaisivat hyvin innostua hevosista ja tutustua harrastukseen tätinsä (siis minun) kautta. Oma isäni on vaan niin ylihysteerinen hevosten ja lasten suhteen, että voipi jäädä varsin olemattomaksi lasten tallikäynnit.. 



Siskonpoikani on käynyt pari kertaa hevosia katsomassa. Pojalla on vaan niin paha allergia, että eivätpä taida hevoset hänen elämäänsä mahtua..

Omat ystäväni ovatkin oikeastaan kaikki joko hevos- tai koiraharrastajia. Ja vielä tarkennettuna pääasiassa joko vuonohevosten tai shetlanninlammaskoirien kera touhuavia. Pari eläimiä harrastamatonta vanhaa lapsuudenystävää roikkuu vielä menossa mukana, eikä heistä ikinä luovutakaan! ♥ Oikeastaan kaikki nykyiset hyvät ystäväni olen saanut aikuisiällä ja juurikin eläinharrastusten kautta.


Kai meissä on sitten jotain samanlaista, jotka samoihin rotuihin olemme päätyneet? Sirin lisäksi ei tuttavapiiristä kyllä löydy ketään, jossa yhdistyisivät sekä vuonohevoset että shetlanninlammaskoirat, kuten meillä kahdella ;)


Annan kanssa tutustuttiin opiskeluiden kautta. Anna kisaa omalla puoliverisellään kenttää, esteitä ja koulua, mutta minäpä houkuttelin Annan ratsastamaan Lotalla muutaman kerran ja koutsaamaan muoria ensin pienissä koulukisoissa ja sitten vuonisten mestaruuskisoissa ;)

Pääsääntönä voisi kuitenkin todeta, että jos minun kanssani aikoo olla jossain tekemisissä, niin samalla joutuu vähän niinkuin väkisin tutustumaan myös (vuono)hevosiin! Tavalla tai toisella. Tämän väittämän Siri voi ainakin vahvistaa koko ikänsä valkeasta welshistä haaveilleena vuonohevosen omistajana.. :D


Siri vastaa:

Minä olen onnekas. Ihmiset jotka kuuluvat elämääni ovat aina tukeneet minua harrastuksessani, jopa ne ystävät jotka eivät hevosia itse harrasta. He ovat kuunnelleet hevosjuttujani varmaan kyllästymiseen asti. He ovat keränneet syksyisin pahvilaatikoittain omenoita omilta pihoiltaan minulle tallille vietäväksi, istuneet kanssani kärryttelemässä sormet kohmeina, korjanneet milloin maitokärryjä ja vesiletkuja ja satulahuoneen ovea, rakentaneet ja nikkaroineet jos jonkinmoista apuvälinettä tallitöitä helpottamaan, kuskanneet hevosia näyttelyihin ja kesälaitumille, tehneet tarhaa ja ties mitä. En voi kyllin heitä tästä kaikesta kiittää...

Sitten ovat nämä ihmiset jotka tavalla tai toisella ovat osoittautuneet heppaihmisiksi ja ymmärtävät täysin miksi minä siellä tallilla aina luuraan ja luuttuan. Heille tein ihan omat kiitos postikortit.

    *  LARA  *
Viisi vuotias pikku ihminen joka ei vielä itse saa päättää tuleeko tallille vai eikö tule.  Vauvasta asti hän on pyörinyt hevosten kanssa enemmän tai vähemmän. Ensimmäisen kerran hän istui hevosen selässä ollessaan kolme viikkoa vanha. Meitä yhdistää suunnaton eläinrakkaus. Voisimme hankkia kaikki maailman puput ja ponit ja papukaijat, mutta tällä hetkellä akvaario, 4 koiraa ja herra Rohan saavat riittää. Laran omien sanojen mukaan, Rohan on maailman paras poni ja äiti ja hän ollaan hillittömiä hevoshulluja.

*  ISÄ JA ÄITI  *
Tarkemmin sanottuna siis Rohanin isovanhemmat. Meidän perheessä eläimet on "mun lapsia" joten luonnollisesti mun eläimeni ovat myös Ã¤idilleni ja isälleni "lapsenlapsia". Isä laittaa sivuun kovaksi menneitä leivänkänttyjä ja antaa mulle joka viikko pussillisen niitä Rouskulle vietäväksi. Usein hän jaksaa myös kysyä miten teidän humma voi ja muistaa joka kerta kehua kuinka komea hevonen se on. Ã„iti teettää siitä kuvia perhealbumiin. Hevosihmisiä he eivät ole, mutta tietävät kuinka tärkeää se minulle on ja arvostan sitä todella.

*  HEIKKI  *
Mun ukkoni. Eihän tuollaista voi olla olemassakaan. Aluksi luulin, että hän vain minua miellyttääkseen haluaa joka lauantai ja sunnuntai kukonlaulun aikaan lähteä kanssani tallia siivoamaan (puhumattakaan muista päivistä), mutta viimeistään syksyllä tajusin, että tuo taitaa tosissaan tykätä näistä hommista. Ei kukaan jaksa useita kuukausia esittää rakastavansa luoda hevosenpaskaa. Hän haluaisi oppia jopa ratsastamaan ja onpa tuo puhunut jopa oman hevosen hankinnasta. Käsittämätöntä!
I´m so lucky <3

*  HEVOSYSTÄVÄT *
Korvaamattomia. Jos et tiedä jotain voit aina kysyä neuvoa heiltä. Sinun ei koskaan tarvitse pelätä että kyllästytät heidät puolikuoliaiksi puhumalla hevosten lannan koostumuksesta tai hammaspiikeistä. Vuorovaikutus pelaa molempiin suuntiin. Minulla on hevosystäviä jotka ovat olleet sellaisia lapsuudestani asti, hevosystäviä jotka ovat tulleet mukaan nuoruusvuosinani ja hevosystäviä joihin olen tutustunut vanhemmalla iällä nimenomaan hevosten ansiosta.

*  MARJO  *
No tietysti. Tämä oli jokaiselle bloginlukijalle varmasti päivänselvää. Halusin hänet tähän mainita, koska arvostan häntä ja hänen neuvojaan ja apuaan yli kaiken! Ilman hänen tietotaitojaan ja kärsivällisyyttään hakkaisin päätäni tallinseinään harva se päivä. Myöskään ilman häntä uskaltaisin väittää etten koskaan olisi tutustunut vuonohevoseen saati omistaisi Rohania. Joten onneksi minulla on lähipiirissäni tällainen kultakimpale niiden kolmen muun kultakimpaleen (Lotan, Rohanin ja Nemon) lisäksi.

Seuraavan päivän kysymys: Mikä on ollut parhain/kaunein/ihanin kokemuksesi hevosen kanssa?

You Might Also Like

11 kommenttia :

  1. Ihana postaus. Ja ihanat kortit. <3 Kiitos itsellesi. :)

    VastaaPoista
  2. :) Ei ole montaa päivää kun tuli jostai ajatus että olis kiva päästä taas ratsastamaan.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kortit Siri. <3 Ja kiitos itsellesi. :)

    VastaaPoista
  4. Ulla susta olisin voinu tehdä kokonaisen poustauksen niin paljon ollaan yhdessä heppojen kanssa touhuttu. Mieti ny aina samoilla talleillakin käyty.. kaikki alkoi "Niemelän tytöistä", muistatko? Minä, sinä, Siru ja Jaana.

    VastaaPoista
  5. http://aladdinbird.blogspot.fi/2013/12/192.html

    VastaaPoista
  6. On muuten kommentoitava teitä "Niemelän tyttöjä"! :D Minähän itseasiassa kävin samaan aikaan Kustaan tallilla. Hoidin Jakkaria ja Luonto-Veliä talvella 90-91. Paljon kuvia, videoita ja mukavia muistoja siltä ajalta.

    VastaaPoista
  7. Oi oi oi, Hanna!! Ne kuvat ja videot haluaisin niiiiin nähdä! Sekoisin varmaan sukissani kun näkisin sen aikaisia heppoja.

    VastaaPoista
  8. Kaksi erilaista tarinaa kietoutuu taas yhteen :) Teillä on ihanan lämmin tapa kirjoittaa, ja hymy huulilla luin kirjoituksenne! Tässä taas omaa höpinääni: http://ruskolilja.blogspot.fi/2013/12/3-luukku.html

    VastaaPoista
  9. Heti alkuun ajattelin, että tuleepa tästä joulukalenterista tylsä. Ihmettelin, miten saatte yhdestä kysymyksestä muka postauksen verran asiaa, mutta kappas vaan!
    Tämä on aivan mahtava idea ja toteutatte sen niin hyvin, ettei voi muuta kuin hymyissä suin lukea näitä! :D
    Kiitos positiivisesta yllätyksestä ja mielen muuttamisesta! ♥

    VastaaPoista
  10. Haha, kiitos ihanasta kommentista Merika! Varmasti meillä olisi enemmänkin tarinoitavaa, kun vaan ehtisi kirjoittaa ja etsiä kuvia. Tosin jos tästä vielä juttuja pidennettäisiin, ei kukaan niitä enää jaksaisi lukeakaan :D eli hyvin saa yhdestä kysymyksestä asiaa.. Odotapa vaan millaisia kysymyksiä tuleman pitää. Ja vastaile sinäkin ihmeessä näihin, olisi kiinnostava lukea!

    VastaaPoista
  11. Huh, ehdinpäs linkittää oikean päivän aikana.. :D
    http://wiikinkiponit.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-3.html

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.