ajo ,

Luukku 6

12/06/2013 06:00:00 ip. Siri 6 Comments


Mitkä ovat parhaimmat ja huonoimmat puolesi hevosten kanssa touhutessa?



Siri vastaa:

Marjo kyseli minulta eilen mitä aion laittaa hyviksi ja huonoiksi puolikseni tämän päivän kysymykseen. Tuli siinä sitten mieleen, että melkein parempihan se olisi ollut niin, että kaveri muotoilee nämä vastaukset sinusta kuin sinä itse. Sillä kukapa sinut paremmin hevosten kanssa tuntisi kuin tallikaverisi. Varmaan siinä kävisi juuri niin etteivät ajatuksemme minusta kohtaisi lainkaan. Sitä kuvittelee olevansa tasainen luonne, mutta ryppyjen alta paljastuukin kärttyinen akka. Ehkä on siin parempi, että vastaan näihin itse ;)

ENSIKSIKIN:


Mielestäni meillä tämä on mukavasti kohdallaan, vaikka voisin kyllä veikata, että tässä kohtaa saisin jokusen ihmisen koputtamaan olkapäilleni ja kysymyksen notta mitenkäs se oman tilan kunnioittaminen teillä sujuikaan? Nooo...tarkoittaahan se kunnioitus muutakin kuin sen oman tilan kunnioittamista. Seli seli.. joten ilmeisesti ensimmäinen huonopuoleni on omapäisyys. Minä haluan tehdä tällä tavalla, vaikka se olisi kaikkia taiteen kultaisia sääntöjä vastaan. No ku mää niin tykkään et se on mun vieressä ja pyörittelee huuliaan mun tukassa tai selässä. Uskokaa pois, osaa se kulkea niinkin kaukana kuin naruköydessä vain metrejä riittää, mutta onko silloin kyse mun tilan kunnioittamisesta onkin toinen juttu. Ehkä sekin on omapäinen. Sellainen omistaja millainen hevonen...

Vaikka me siis kiehnätään toisissamme karva ihoa vasten ja iho karvaa vasten, meillä synkkaa ihan hyvin yhteen ja toistaiseksi *koputtaa puuta* olemme selviytyneet läheisriipuvaisuudestamme hengissä. Tarkoitan nyt sitä, että jos hevonen ei kunnioita sinun omaa tilaasi, se pelästyessään saattaa hypätä syliisi, koska on tottunut siellä aikaansa viettämään. Ihmisen omaa tilaa kunnioittava hevonen hyppää ihmisestä poispäin ja näin vältytään mahdollisilta vahingoilta. Tämä neuvo kannattaa siis tosissaan ottaa huomioon hevosen kanssa touhutessa eikä sivuuttaa sitä kuten minä teen. Oman turvallisuutensa vuoksi. Omapäisyyteni lisäksi olen siis hieman typeräkin, mutta otan siitä itse vastuun.

HUONOT PUOLENI NRO 1 ja 2 -Olen siis tottelematon ja typerä.


Ja tästä minä en tingi. Jos minä jotain pyydän, haluan sen pyyntöni saattaa myös loppuun. Eli toisinsanoen jos minä haluan, että se pysyy minusta kaukana, niin se myös pysyy. Tämä saattaa kuulostaa ristiriitaiselta tuohon ylempään tekstiin, mutta ero siinä on, että Rohan ei siis kysy lupaa astella omaan tilaani vaan astelee sinne ja minä sen muittamutkitta sallin. Joskus kuitenkaan en halua sitä kiehnäämään joten ajan sen pois ja silloin sen on myös pysyttävä poissa. Periksi en anna. Joskus harvoin kun Rohan on koettanut ottaa määräysvaltaa ja olen joutunut sille asiasta huomauttamaan se katsoo minua hölmistyneenä, ehkä jopa hitusen kauhistuneenakin notta mitä äsken tapahtui. Tajuttuaan että olen järkähtelemätön se putoaa nopeasti takaisin maanpinnalle ja käyttäytyy taas kuin pieni kultaisen noutajan (vuoniksen) pentu joka se pääasiassa onkin. Olen aikaisemminkin sanonut, että pidän kilteistä ja rauhallisista hevosista, koska itsekin olen ainakin tuota jälkimmäistä. Luulen, että Rohankin toimii tämän vuoksi usein niin kovin mallikkaasti, koska se tuntee olonsa turvalliseksi rauhallisen minäni seurassa ja tietää paikkansa.

HYVÄT PUOLENI NRO 1 ja 2 -Olen siis vankkumaton ja rauhallinen


En vaadi Rohanilta mahdottomia, vaikka myönnettäköön, että joskus sorrun luulemaan sitä ajatustenlukijaksi. Se kääntyy pian kolme vuotiaaksi ja on vielä kuitenkin taaperonkengissä. Me tehdään kivoja juttuja, hyödyllisiä juttuja ja vähän hyödyttömiäkin juttuja. Joskus vähän hullunrohkeitakin. 

Esimerkiksi nyt sekin, että lähden ratsastamaan Lotalla, Rohan käsihevosena junaradan ali metsään jonka tienvarret ovat täynnä kaivinkoneita, metsureita ja metsästäjiä. Selästä käsin ei ihan kauheasti olisi mitään tehtävissä jos pelkoreaktio iskisi tajuntaan.

Rohan on toiminut ratsastuksessa käsihevosena puolivuotiaasta asti ja aina käyttäytynyt siinä kovin nätisti. Laukassakin.

Viime viikolla ajelin tallinpellolla Lotalla Rohanin ollessa koppakärryjen perässä kiinni. Koirat juoksivat kärryjen alla ja hevosten jalkojen väleissä. Mua katsomaan tulleet ystäväni tokaisivat etteivät ikikuuna päivänä uskaltaisivat tehdä tuolla kokoonpanolla yhtään mitään. 


Ryhmärämä lenkkeilee eli vasemmalta oikealle: Lotta, minä, Bella, Rohan ja Britney.

(Kuva: Riina M.)

Tarvitaan vain yksi epäonninen pelästyminen ja jollekin tai kaikille kävisi hassusti. Tottahan se onkin ja joskus järjissäni mietin sitä itsekin, mutta mitä siitä tulisi jos pelkäisin kokoajan kaikkea enkä uskaltaisi tallin pihasta poistua. Ponini seisoisi varmaan pumpulissa neljän seinän sisällä tuutulauluja kuunnellen ja paisuisi kuin pullataikina jos alkaisin ajatella mitä kaikkea kamalaa voisi sattua. En minä mitään extreme-kokemuksia ehdointahdoin tietenkään hae. Valitsen kyllä ne sillä hetkellä turvallisemmat vaihtoehdot ja liikun valoisaan aikaan. Minä vain haluan, että se pääsee liikkumaan, kokemaan ja näkemään asioita ja suurin syy miksi uskallan on aivan järjetön luotto noihin poneihin. Sitäpaitsi minähän sanoin jo yhdeksi huonoksi puolekseni typeryyden joten siinä se yhdistelmä. Eihän se ikinä oppisi mitään jos ei koskaan erilaisia tilanteita harjoiteltaisi. 

Tähän itseasiassa olisi pieni tarinakin. Olemme harjoitelleet Rohanin kanssa pienestä asti köyden kanssa tilanteita joissa köysi kietoutuu sen jalan ympäri, antaa tunteen, että nalkkiin jäätiin ja miten siinä tilanteessa pitää toimia. Onneksi olemme sillä ekan kerran ajaessani vuonisyhdistelmälläni yllä olevan kuvan tavoin jätin riimunnarut Rohanilla liian löysiksi. Vainuponi kun on, se nenä maata viistäen seurasi meitä ja oli täten astunut narun yli ns väärälle puolelle. Itse en tätä huomannut vaan ajelin rauhaksiin eteenpäin kunnen yhtäkkiä alkoi kuulua laahaavaa ääntä kuin joku pidättelisi kärryjen etenemistä. Katsoin taakseni ja Rohan siellä konkkaa kolmella jalalla kaula pitkänä perässämme. Sen jalka oli narun päällä suorana edessäni ja ilme juuri sen mukainen, että et oo tosissas.. näinkö mun pitää täällä nyt tulla? Hui kauhistus, kärryt seis, jalka narun oikealle puolelle ja naruja kireämmäksi. Matka jatkui taas kuin aiemminkin. Mitä tahansa olisi tuossakin tilanteessa voinut sattua. Pelästyessään narun aiheuttamaa nalkkiin jäämistä se olisi voinut kaataa kärryt ja sinkoilla meidät kaikki solmuun. Kiitos luojalle, että olen niiden narujen kanssa puljannut aiemmin sen kanssa. Onneksi ponini on niin paljon viisaampi kuin minä.

Mutta suurin kiitos kuuluu sen omalle emälle. Mikäs sen parempi opetusmestari kuin oma äiti jonka järkähtelemätöntä luonnetta seuraten on turvallista saada niitä uusia elämyksiä. Ilman Lottaa en kuitenkaan ikikuuna päivänä tekisi näitä juttuja tällä tavalla kuin nyt teen. Joten jos haluatte seurata esimerkkiäni, hankkikaa parikymppinen kaiken nähnyt vuonohevostamma varsanne kaveriksi joka ei hätkähdä vaikka taivas putoaisi niskaan (paitsi jos se kuulostaa mönkijältä).

HYVÄ PUOLENI NRO 3 -Olen siis hullunrohkea
HUONO PUOLENI NRO 3 -Olen siis hullunrohkea


Taisin ennen syntymääni jo olla kärsimätön ja ohittaa jonon jossa sitä kuuluisaa pitkää pinnaa jaettiin. Jos joku ei onnistu, ja varsinkin silloin jos joku onneton on sitä tilannetta katselemassa käpy menee nenään ja se ei jää keneltäkään huomaamatta. Yksin touhutessa olen paljon seesteisempi. Oikeastaan vasta Laran syntymän jälkeen aloin venyttää itselleni pitempää pinnaa ja jos totta puhutaan olen eläinten seurassa paljon kärsivällisempi kuin ihmisten. Ja hevosten kanssa paljon kärsivällisempi kuin koirien. Silti joskus voisi auttaa kun laskisi kymmeneen.

HUONO PUOLENI NRO 4 -Olen siis lyhytpinnainen
ja tämä tarkoittaa siis nimenomaan lyhyt, koska palkoperheen mentyä nenään se myös sieltä nopeasti poistuukin 
eli myös rauhoitun nopeasti.


Typerässä tottelemattomuudessani olen siis hyvin rauhallinen kunnes pinna hetkiseksi poksahtaa ja keksin jotain hullunrohkeaa periksiantamattomuudessani. Kaikista huonoista puolistani huolimatta en ikikuuna päivänä kohtelisi Rohania huonosti! Se ei koskaan tule jäämään ilman rakkautta, sen hoidoista ja tarvittavasta lääkityksestä huolehditaan, se saa tarvittaessa uusia tarvikkeita ja sen karvaa suitaan kuin iisakin kirkkoa rakennettaisiin! Se tulee aina saamaan pusuja ja aktiviteetteja, haleja ja heinää.

HYVÄ PUOLENI NRO 4 -Olen siis hyvä rakastamaan sitä

Piirroskuvat otettu kännykällä omasta Thelwellin kirjastani Heppahöperön ratsastuskoulu jonka jälkeen "tyylikkäästi" muokkasin ponipahasesta Rohanin näköisen pullaponin pyrstötähtineen kaikkineen ;) 


Marjo vastaa:

Yksi parhaista puolistani - ja en nyt laske tätä pelkästään hevosten kanssa touhuamiseen liittyen, vaikka hevostenkin kanssa hyöty on todella suuri - ovat äärimmäisen pitkät hermoni! Tästä saadaan kiittää suurilta osin nuorempaa koiraani Fionaa. Fiona on varsin kiihkeä adhd-pikkukoira. Sen hermorakenne on olematon, koira reagoi kaikkeen kaikkialla koko ajan ja hyvin voimakkaasti. Tästä johtuen myöskään koiran toimintakyky ei ole paras mahdollinen. Fionan myötä olen joutunut kasvattamaan omat hermopiuhani kymmenkertaisiksi. Säheltävän ja hermoilevan koiran kanssa kierroksilla käyvä omistaja siihen päälle on pahin mahdollinen yhdistelmä. Ei siis ole ihan kerta eikä kaksi, kun olen laskenut hitaasti kymmenestä alaspäin, huokaissut syvään, sulkenut silmäni ja odottanut, että koira rauhoittuu.. (toki joskus minullakin on kuppi tuon koiran kanssa mennyt, mutta ne ovat oikeastaan aina normaalista poikkeavia tilanteita, esim. hirmuinen kiire, hirmuinen määrä tavaraa roudattavana ja pitkä matka käveltävänä - nämä yhdistettynä sekopäiseen koiraan ei ole hyvä kombinaatio)


Tämä pieni sekopää on opettanut omistajalleen niin paljon...

Vuonohevoset ovat onneksi kylmän rauhallisia, mikä sopii minulle erittäin hyvin. Mutta myös niinä hetkinä, jos hevosella meinaa kierrokset nousta, itse harvemmin lähden hommaan mukaan. Jaksan myös hevoselle (tai koiralle) uutta opettaessani odottaa kärsivällisesti, en mielestäni vaadi enkä painosta liikaa,  vaan odotan eläimen itse ymmärtävän, mitä siltä halutaan ja palkitsen siitä. Myös niinä hetkinä, kun Sirin tunnetusti "pitkä" pinna pettää, olen yleensä minä se, joka rauhoittaa tilanteen :D 

Osaan siis mielestäni lukea melko hyvin hevosia (ainakin näitä omia tuttuja) ja tiedän, mitä niiltä voi pyytää. Koska pitää hellätä painetta ja koska voi lisätä vaatimuksia. Millaisiin tilanteisiin hevosen voi viedä, jotta se pysyy vielä rauhallisena. Kuinka fyysisesti raskaita tehtäviä sillä voi suorittaa. Olen omasta mielestäni melko hyvin sisällä kaikkien oman tallimme ponien sielunelämässä.. Toisaalta tässä tulee huonona puolena se, että välillä meno on melko riskialtista. Lotta saa olla vapaana vähän silloin sun tällöin, ja monista tilanteista itsekin mietin, että nyt jos hevonen ottais ja lähtis, niin voisi tulla pahaa jälkeä. Mitään ei ole vielä koskaan tapahtunut *kop kop* ja luotto hevosiin on niin suuri, että näitä riskejä olen valmis ottamaan. Maalaisjärki on kuitenkin aina käytössä ja kypärä päässä, mitään tyhmänrohkeita juttuja ei olla koskaan tehty, vaan aina punnitsen mielessäni vaihtoehdot mitä voisi tapahtua ja miten hevonen silloin reagoisi.

Voisiko myös sen laskea hyväksi puoleksi, että haluan hevoselle vain parasta mahdollista - tarkoittaen hevosen luontaisia tarpeita. Merkkivarusteilla ei ole mitään merkitystä, kunhan hevosen olot ovat kunnossa ja varusteet ym. olosuhteet turvallisia. Jos pystyisin itse vaikuttamaan, olisi ruokinta, tarhaus, ym. hevosen elämässä äärimmäisen tarkkaan suunniteltu ja viimeisimmän tutkimustieton valossa niin hyviä vaihtoehtoja kuin hevoselle voi tarjota. Valitettavasti näihin on lähes aina käytännössä mahdotonta vaikuttaa. Kuitenkin hevosen etu menee aina kaikessa oman edun edelle. 

Huonoja puolia on ehkä jonkin asteinen arkuus. Omien hevosten kanssa voin toimia täysin rentona ja luottavaisena, kun tunnen ne kuin omat taskuni. Vaan vieraan hevosen edessä voikin mennä pupu pöksyyn. Sanoin aina Blakkenistakin, että jos en tuntisi tätä hevosta ja olisi käsitellyt sitä jatkuvasti varsasta saakka, varmaan pelkäisin sitä. Blakke oli hyvin orimainen ja "kovapäinen" ori. 


Milja suunnilleen pakottamalla pakotti minut hyppäämään tämän esteen. En olisi ikinä omin päin uskaltanut, ja tuolloinkin epäröin. Mutta onneksi hyppäsin! Se oli kivaa ja hyvin sujui, seuraavalla hyppykerralla halusinkin jo ihan omin päin hieman isompia esteitä kuin ristikoita.

Olen melko varovainen ylipäätään kaikissa tekemisissäni, enkä kovin helposti uskalla ylittää itseäni. En ole millään muotoa yllytyshullu, ja saatan jäädä monista kokemuksista paitsi haluttomuuksissani kokeilla uutta.. En ole myöskään kovin luonteva sosiaalisissa tilanteissa, mikä jarruttaa osallistumista esim. kursseille tai muihin oppimistilanteisiin. Viime vuosien aikana epävarmuuteni on parantunut, kun olen sitä väkisin joutunut yliopistossa ja työelämässä työstämään. Silti itsetunnossa ja huomion kohteena olemisessa olisi kohentamisen varaa.


Viime kevään maastakäsittelykurssilla pääsin pariin kertaan treenaamaan omiakin taitojani, vaikka tarkoitus oli olla vain kuunteluoppilas. Tämä varsa oli todella arka, eikä se päästänyt lähellekään tarhassa. Tässä siis yritin lähestyä varsaa tarkoin ajoitetun myötäämisen avulla. Lopputulemana varsa kävi haistamassa minun kättäni - ensimmäistä kertaa ihminen pääsi niin lähelle sitä tarhassa - ja tästä se sai suurimman mahdollisen palkinnon, eli jätettiin se kokonaan rauhaan.

Ehkä kaikkeen tähän liittyy sekin, etten ole aina kovin selkeä käyttämissäni avuissa. Jälleen varsinkin vieraiden hevosten kanssa pelkään aina itse, etten osaa tehdä oikein, ja annan ihan vääriä ja ristiriitaisia apuja, jolloin pelkään käyttää apuja ollenkaan. Lotalla ratsastaminen on kuin pyörällä ajoa, enkä mieti niin tarkoin omia tekemisiäni, mutta muiden hevosten kanssa tilanne on toinen. Toki tähän kaikkeen auttaisi se, että olisi paljon enemmän tekemisissä muiden hevosten kanssa ja ratsastaisi vierailla hevosilla. Ratsastuskoulussakaan en ole koskaan käynyt. Mutta kun ei minua oikeastaan edes kiinnosta... ;)


Anna sai ylipuhuttua minut elämäni ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä) kertaa puoliverisen selkään pari vuotta sitten. Jännitti ihan kauheasti! Mutta onneksi luotto tähän hevoseen pelasi, joten uskalsin selkään kavuta. Hevonen oli niin äärimmäisen herkkä ratsastaa, että hyvä kun uskalsin ohjasta kääntää ;) Edelleen kyllä punnitsisin tarkkaan, jos nyt pitäisi pv:n selkään kiivetä, hui.

Olen myös laiska ja saamaton, mikä pätee kaikkeen muuhunkin kuin hevosiin! No en aina, ruvetessani jotain tekemään, uppoudun niin tiiviisti tekemiseeni, että esim. Vuonisuutisten taittaminen voi jatkua aamuheräämisestä nukkumaan menoon saakka, välissä käytän vaan koirat ulkona ja syön jotain. Mutta juuri tänään naureskelin Sirille, että olen mennyt viime aikoina Lotalla aina vaan riimu päässä. Laiskuuttani. Riimussa kun on ohjat valmiina kiinni (suitsista joutuu aina irrottelemaan ja kiinnittelemään, kun välillä ajetaan ja otetaan ohjat irti), en jaksa lämmittää jääkylmiä kuolaimia, eikä tarvitse vaihtaa hevoselle päävehkeitä, kun hakee sen jo riimu päässä tarhasta. Samasta syystä jätän monesti satulankin pois. Siinä kun onkin niin hirmuinen työ satuloida ja suitsia hevonen, heh ;) Mutta taas suojia en ikinä jättäisi laittamatta, koska ne oikeasti tarvitsee, laiskuuteni ei siis ikinä liity hevosten hyvinvointiin, enkä jätä laiskuuksissani esim. koiria lenkittämättä, mutta jos jossain asiassa voi päästä helpommalla, niin yleensä sen mukaan toimin. Onkohan minussa siis jotain samaa kuin vuonohevosissa..?

Hevosten kanssa touhuamiseen tämä nyt ei varsinaisesti liity, mutta olen myös pienoinen roturasisti. Sekä hevosten että koirien osalta. En sanoisikaan olevani "heppahullu", olen ennemminkin "vuonishullu". Toki on paljon muitakin ihania rotuja, jotka saavat aikaan ihqusöpöilytuitui-reaktioita, mutta vastaavasti monia hevosia, joiden sielunelämä ei liikauta minua missään määrin..

Mainittakoon vielä, että olen monesti pahemman luokan pikkutarkka perfektionisti. Siitä voidaankin olla montaa mieltä, onko se hyvä vai huono ominaisuus - hevosten kanssa toimiessa tai muutenkaan…?


Seuraavan päivän kysymys: Mikä on parhain ja huonoin puoli hevosessasi?

You Might Also Like

6 kommenttia :

  1. http://aladdinbird.blogspot.fi/2013/12/195.html

    VastaaPoista
  2. Huomaan itsessäni paljon samaa kuin Marjossa!

    VastaaPoista
  3. Koska muuten arvotte sen kirjan voittajan?:)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, mielessä on ollut, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Lähipäivinä kuitenkin! :)

    VastaaPoista
  5. http://wiikinkiponit.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-6.html

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.