hiltsu ,

Nyt ketuttaa!

1/25/2014 07:53:00 ip. marjo 12 Comments

Miksi - oi miksi kaikki metsätiet pitää mennä pilaamaan?! Olen tässäkin blogissa valittanut surkeita maastojamme varmaan toistakymmentä kertaa, mutta aina samaan henkäykseen todennut, että onneksi on olemassa yksi ihana hyväpohjainen pitkä metsätie. No okei, sekin on mennyt paljon huonommaksi kuin vuosia sitten, koska sieltä on kaadettu metsää ja siellä ovat työkoneet jyllänneet ja muokanneet tienpintaa. Kuitenkin suuri osa tästä metsätiestä on ollut vielä pehmeää koskematonta maastoa. Siis tällaista:


Meidän ainoa "kunnon" laukkamäkemme sijaitsi tämän tien varrella. Ei sekään iso tai pitkä mäki ollut, mutta kaikkiin muihin onnettoman pieniin nyppylöihin verrattuna kuitenkin jo kunnon mäki. Hiljaisella pienellä tiellä. Pehmeällä pohjalla. Sellainen mäki, jonka Lottakin veti aina täysillä ylös. Joskus vuosia sitten koko tämä muutaman kilometrin mittainen tie oli enemmän ja vähemmän täynnä laukkapätkiä. Muistan erinomaisen hyvin, kun vedettiin issikoilla pitkät pätkät kiitolaukkaa pehmeällä hiekalla loivissa kaarteissa. Ikänäni en ole niin kovaa hevosella mennyt, kuin mitä meillä oli tapana tuolla tiellä päästellä. Silmät oli pakko pitää puoliummessa, kun edellä menevän hevosen kavioista lensi hiekkaa, roikuin kiinni Hiltsun harjassa ja rukoilin vaan, että ponit vielä joskus pysähtyvät. Heh, no ei. Se oli upeaa! Ihan parasta mitä issikoiden kanssa voi harrasta.. Eipä ole tuolla tiellä enää yhtä ainutta kohtaa, jossa moinen olisi mahdollista!

Nimittäin nyt siellä näyttää tältä:


Hyvä etten ruvennut itkemään, kun näin mitä tielle on tehty. Isoa soramurskaa, pitkät pätkät pelkkää kivikovaa soraa.. Käyntiä ja käyntiä, muhkuraista kivikkoista tietä. Kivaa! Not. Onneksi tämä sorapätkä on vasta tien lopussa, joten nyt talvella ne lähempänä sijaitsevat jo valmiiksi pilalle menneet maastot ovat ihan suht hyväpohjaisia lumen takia. Mutta ensi kesänä koko tie on pilalla, joko kaivureiden tai soran takia. Meillä ei ole enää yhtään ainutta hyväpohjaista hiljaista metsätietä. Jokaisella maastoreitillämme kulkee nyt autoja, sekä näemmä myös raskasta liikennettä. Hyvin lyhyitä teitä toisiinsa yhdistäviä metsäkaistaleita kyllä on, mutta ne on sitten jo niin metsää, ettei pysty kuin kävelemään. Ensi kesänä vissiin maastoillaan asvaltilla ja soralla vuoronperään.. 

Noh, ehkei asiat ihan niin huonosti ole. Luojan kiitos on niin super liikennevarma poni, että sen kanssa voi huoletta lähteä tuonne autojenkin keskelle! Ja radanvarsi on aina hyvässä kunnossa. Enpä vaan vielä tähän päivään mennessä ole antanut hevosen radanvarressa täysillä juosta, enkä varmasti tule koskaan sitä tekemäänkään ;)


Tässäkin on oikeasti soramurskaa alla..

*nyyh* Sieltä se uusi sorataival alkaa. Ja poni taas vähän pörheänä :)

Ponin arabipää.

Talvella on helppo kylmätä hevosen jalat! Lunta vaan suojiin ja suojat jalkaan. 

Lotta kurkistelee ovelta lenkin jälkeen, et saisinkos määkin tulla sisälle talliin..


Ja tässä vaihteeksi reissun tiedot ylhäällä.


Nemon kohdalla suunnitelmat etenevät, ja pian koittaa luopumisen aika.. Ensi viikolla tulee kengittäjä vuolemaan varsan kaviot (mikäli niissä nyt on vuoltavaa), annan taas uuden matolääkkeen ja sitten onkin poitsu valmis muuttoon - rokotettuna, madotettuna ja kaviot hoidettuna. Käytöksensä ja osaamisensa puolesta se olisi ollut valmis "lomalle" jo pitkän aikaa. Miun mielestäni Nemo osaa kaiken sen, mitä tuon ikäiseltä varsalta voi odottaa. Tai itse asiassa jo paljon enemmänkin. 

Tänään meillä oli taas Nepparin kanssa pieni treenituokio. Käytiin ekaa kertaa kahdestaan kävelyllä hieman kauempana tallin pihasta. Jouduttiin lähtiessä ohittamaan äitin tarha, ja molemmat toki höröttelivät toisilleen. Pariin kertaa Nemo pysähtyi tallilta poispäin lähtiessä ja hirnuikin kavereille, mutta saman tien pyynnöstä jatkoi matkaa. Ajattelin jo, että takaisin kääntyessä minulla on höyryveturi narun päässä, mutta mitä vielä, Nemo käveli samaa rauhaisaa tahtia myös kotiinpäin. Pari kertaa meinasi rintama ohittaa miun kävelykohtani, mutta pienellä narun heilautuksella varsa himmasi taaemmas. Otettiin raviakin kotiinpäin, eikä varsassa ollut mitään merkkiäkään kiireestä takaisin äitin luo. Rennosti sujui siis koko reissu. Pihassa tehtiin pari kertaa vanhat tutut harjoitukset.

Uutena juttuna aloin opettaa varsaa seisomaan vapaana käytävällä hoitotoimenpiteiden ajan. Niin se vaan menee, ettei ole homma eikä mikään opettaa hevosta seisomaan nätisti käytävällä kahta puolen sidottuna - vaan teepä se sama hevonen vapaana! Lotta tietty osaa tämän vallan mainiosti (ainakin yleensä, jos ruokasäkki ei ole metrin päässä nenän edessä..), Nemolla puolestaan homma oli vähän hakusessa. Yllättävän hyvin sekin kyllä selviytyi! Toimin niin yksinkertaisesti, että korjasin varsan aina takaisin samalle paikalle jos se liikkui. Nemolla oli siis naruriimu päässä ja minulla naru löysänä käsissä. Jos taas varsa seisoi rauhassa paikoillaan härkkimättä turvallaan mihinkään, myötäsin ja kehuin sitä siitä. Jalat kyllä pysyivät hyvin paikoillaan lähes koko ajan, mutta nenä seikkaili milloin mihinkin, ja sitä myöden meinasivat välillä jalat kääntyä perässä.

On se kyllä uskomattoman helppoa, kun homma toimii. Oikein itseänikin taas huvitti, kuinka fiksu ja yhdellä sanalla sanottuna helppo tuo varsa voi olla! Puuhailin Nemon takaosan parissa, olisinko harjannut sen häntää tai vuohistupsuja - mitä lie, mutta ihan hevosen takana olin kuitenkin. Varsa siirtyi jossain kohden yhden askeleen eteenpäin. Laiskana ihmisenä en viitsinyt nousta ja siirtyä varsan eteen sitä siirtämään takaisin - mitä suotta, minullahan on riimunnaru kädessä ja narun päässä varsa, joka osaa peruutusmerkin. Eipä tarvinnut muuta kun sieltä hevosen takajalan vierestä kyykystä hetki heilutella köyttä, niin varsa pakitti askeleen takaisin juuri siihen kohtaan mistä oli lähtenytkin :)

Hieman harmittaa kyllä viedä varsa taas pois, mutta minkäs teet. Elämä menee nyt tällä kertaa näin. Ja pääseehän Nemo äidin hellästä huomasta suoraan isukkinsa tiukkaan(?) kuriin. Jaa kuka väitti, ettei hevosorien tarvitse osallistua jälkikasvunsa koulutukseen?! ;)

Otettiin Hiltsun kanssa kisa, kumman huuli nousee ylemmäs...
…voittajasta ei tainnut jäädä epäselvyyttä ^^

You Might Also Like

12 kommenttia :

  1. Mihin Nemo menee, myytkö sä sen?

    VastaaPoista
  2. En todellakaan :) Meillä ei ole mahkuja pitää tallissa oria, joten pakko sijoittaa muualle - ja kesäksi olisi joka tapauksessa lähtenyt orilaitumille, joten menee nyt jo tulevaan kesälaidunpaikkaansa. Sama tuttu paikka, missä olivat viime kesänä Lotan kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Käytkö katsomassa ja puuhailemassa Nemon kanssa sitten enää mitään, kun se muuttaa (milloin?)? :o

    VastaaPoista
  4. Merika, juu käyn toki, mutta harvoin. Matkaa on kuitenkin sen verran, että kerran - pari kuussa olisi jo hyvä saavutus..

    VastaaPoista
  5. mitkä kamerat teillä on? siis marjo ja siri? (:

    VastaaPoista
  6. mitkä kamerat teillä on? siis marjo ja siri (:

    VastaaPoista
  7. Lily, mulla on käytössä Canonin EOS 550D ja 7D ja Marjolla myös 7D :)

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Niinhän se vähän on jos sitä metsää ei itse omista niin on sen käytöstä vähän turha rutista, olette tekin kuitenkin monta vuotta saaneet kulkea siellä varmaankin ilmaiseksi? Napsas jotenkin tuo korvaan, itsekkin omistan (nyt hakkautettua) metsää ja sain myös hevosnaapurit raivon valtaan kun pilasin maastot... Sen metsän tehtävä on tuottaa puuta, eikä toimia ratsastusreitteinä ainakaan meillä, vaikka sitä toimea siinä välissä taas toimittaa parikymmentä seuraavaa vuotta.

    Eihän siihen mene "kuin" kymmenisen vuotta niin tiet palaa entiselleen ja tuostakin pohjasta tulee joustava :)

    VastaaPoista
  12. Anonyymi, juu ymmärrän kyllä tuonkin pointin. Ja samalla olen kiitollinen siitä, että meillä näitä metsäteitä on ylipäätään käytössä! Ei tulisi mieleenkään mennä raivoamaan kenellekään metsänomistajalle maansa käytöstä, harmittaa vaan kun kaikki hyvät pätkät häviävät yksi toisensa jälkeen.

    Tosin näin biologina ja vielä luonnonsuojeluun erikoistuneena en välttämättä ole siitäkään ihan samaa mieltä, että metsän tehtävänä on tuottaa puuta.. Suomessa metsäteollisuus ei ole laisinkaan sillä mallilla millä se biologin näkökulmasta pitäisi olla.

    Toivottavasti tiet tosiaan "parantuvat" ajan kanssa. Ainakin muutamilla teillä täällä on vaan tapana ajaa uusi kerros isoa soraa päälle, kun edelliset alkavat renkaiden kohdalta lennellä sivummalle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.