ajo ,

Yliannostus Ropsukkaa

1/11/2014 08:55:00 ip. Siri 9 Comments


Jos aiemmin tuli yliannostus Neppariponia niin nyt tulee sitten yliannostus Sukkaponia eli Ropsukkaponia (Rohan on taas saanut uuden nimen). Tein uuden vuoden lupauksen, että annan enemmän aikaa perheelleni ja eläimilleni ja siksi en kauheasti ole koneella istuskellut (mutta en suinkaan ole unohtanut teitä ja rakasta blogiamme. Marjon tekstejä ja kuvia on vaan niiiiin paljon mukavempia lukea kuin omiaan). Nyt tuli rauhallisempi hetki ja aionkin päivittää tänne nyt metritolkulla kuvaa ja sainpa tänään aikaiseksi myös yhden videonkin.

Tännekö se nyt mut toi seisoskeleen? Mitäköhän mun nyt niinku kuuluis tehdä?

Popi yksin keskellä synkkää metsää.

Aina silloin kun Marjo liikuttelee Lottaa enkä pysty sitä käyttämään apuna Rohanin liikutuksessa teen sen maastakäsin. Käydään tosi usein metsässä samoilemassa ja maistelemassa varpuja.

Juoksukisa koirien kanssa menossa ;)

Vika tallilla on mätämuna.

Hii´o hop!

Koikkaloikka.

Partners in crime.


Juoksennellaan tiellä ja hypitään ojia ja tietysti pyöritellään pihassa narua eli taituroidaan tai tunaroidaan naruriimulla miten sen nyt ottaa (koska olen siinä vaan aina ja yhä ihan mahdottoman surkea).
Onneksi Marjo kuitenkin usein pääsee tallille samaan aikaan kuin minä joten sitten me ajellaan porukalla ja kaikki kolme ponia saavat kuntoilua samanaikaisesti.

Keltainen kuljetus.

On se Popikin siellä Nepparin takana.

Tällä viikolla kävin pitkästä aikaa Rohanin ja lastaussiltalaahan kanssa lähimaastossa pyörimässä. Valjastin Rohanin siis irtoaisojen väliin, kiinnitin irtoaisat lastaussiltaan ja sitten vain ohjasajamaan. Juuri sinä päivänä oli taas pitkästä aikaa satanut lunta tännekin joten silta keräsi eteensä kauheat lumiröykkiöt joten me käytännössä aurattiin Popin kanssa lähitiet (mulla ei tästä keikasta ikävä kyllä ole yhden ainokaista kuvaa kun kännykkäkin jäi kotiin). Kävipä siinä touhutessa pieni aksidentinpoikanenkin. Tein liian jyrkän käännöksen (omaa syytäni koska ensin mietin käännynkö oikean vai vasemman kautta ja kun lopulta päätin oli jo liian myöhäistä ja ahdasta joten vanha aisa ei kestänyt Popin kyljestä tullutta painetta ja räsähti katki. Popin reaktio tähän oli pieni käännähdys sivulle päin. Samassa kuitenkin alkoi kuulua auton ääntä. Lastaussilta oli keskellä pikkutietä (tällä tiellä siis hädin tuskin autoja kulkee), Rohan siis kiinni aisalla vain toiselta puolelta ja minä tyyliin että nyt tää pakka hajoo mun käsiin, että poni juoksee paniikin vallassa puoliksi kiinni oleva laaha perässään metsään ja katkoo kinttunsa sillä välin kun mä katkon päästäni verisuonet samaisesta syystä (paniikista siis)!!
Irrotin nopeasti toisen aisan ja aloin vetää siltaa yhdellä kädellä pitäen toisessa kädessä Popia. Enhän mä sitä mihinkään saanut kun sen edessä oli se kauhea lumikasa ja koko silta tuntui takertuneen kiinni maantiehen. Autoilija olikin nokkelampi kuin minä ja käänsi koslansa kohti ojaa, kieppasi sen kautta juuri ja juuri mahtuen mun "rekeni" ohi. Rohan seisoi kokoajan kiltisti tien sivussa johon sen asetin ja minä pyyhin hikikarpaloita otsalohkostani. Ei muuta kuin aisan pätkä kyytiin ja kotia kohti, mutta miten? Ensin koitin vetää sitä jälleen epätoivoisesti itse kunnes tajusin, että mitä ihmettä mä touhuan, mullahan on oikeasti se hevonen siinä sitä varten. Ei muuta kuin koko hökötys kiinni poniin vain toiselta puolelta ja vetoooo...
Rohan kiskoi lastaussillan ja aisanpalat kotiin toispuoleisesti, mutta aivan kuin kunnon työhevosen kuuluukin. Ai että mä olin niin ylpee siitä. Sinä hetkenä kun mä panikoin, Rohan toimi kuin vanha viisas hevonen, seisoi kiltisti paikoillaan, käyttäytyi tyynen rauhallisesti, odotti kiltisti kun valjastin sitä uudelleen ja sitten vielä veti kuorman mukisematta kotiin asti. Taas olisi voinut käydä hassusti, mutta ei me näitä lasketa. Niin kauan kuin selvitään niin loppuaika koputetaan vaan puuta.

Tietysti silloin kun Rohan ei tee "töitä" se toimii pullaponina, kuvausmallina ja Laran ratsuna ja syö.. sitä se tekee kaikkein mieluiten :)





 Tänään me sitten käytiin jo toistamiseen tällä viikolla pellolla pyörimässä Lotan voimin, koska Marjo on ollut estynyt töidensä vuoksi sitä liikuttelemaan. Viimeksi oli pilkkopimeää vaikka kiinnitinkin Lotan suitsiin otsalampun sen korvien väliin ja omassa päässäkin oli niitä kaksin kappalein. Silti näkyvyys oli huono, mutta ponien toimivuus hyvä. Tänään näkyvyyskin oli hyvä joten pitihän se käyttää hyödyksi mun rakkaan talliukkoni avustuksella. Sille vaan kamerakasa kaulaan ja käskyjä: Kuvaa tällä tota ja tolla tätä.
Tässä hänen aikaansaannoksiaan kuvien ja videon muodossa:












You Might Also Like

9 kommenttia :

  1. Ihana video! ^_^ Rohan on komea hevonen. <3

    VastaaPoista
  2. On teidän pollet vaan niin järkeviä. :)

    Hieno tuo Laran ja Rouskun vastavaloon otettu kuva ja ihan eka kuva Rouskusta on jotenkin niin söpö. :)

    VastaaPoista
  3. On teillä kyllä aikamoisia monitoimipolleja!!

    VastaaPoista
  4. Kiitti ame, olen sun kanssa täysin samaa mieltä (yllättävää) :)

    Ullaseni, ponit on juu järkeviä, omistajat ei aina niinkään. Tykkään itekin tosi paljon tuosta Rouskun ekasta kuvasta. Se on vaan niin cuuuute siinä :) Äitin oma homppelipoika ;)

    Kiitos Hemuli! Pollet osaa kyllä yllättää monipuolisuudellaan meidätkin! Onneksi näin ja siihen pyritäänkin.

    VastaaPoista
  5. Oikeesti en tajua... Tää teidän blogi on vaan niin jotain käsittämättömän ihanaa!! ^_^ Siis noi kuvat,toi teksti ja kaikki.... Huoh... oon niin kateellinen!! Ja ennen kaikkea teidän ponit :3 Voi että ne on kyllä NIIIN syötävän suloisia ;3! Tätä blogia on vaan niin kiva saurata ja lukea :)! Nyt kyllä en ole pitkään aikaan käynyt täällä mitä harmittelen :(! Mutta Rohan on kyllä kasvanut viime näkemästäni :D!!

    VastaaPoista
  6. http://harppalove.blogspot.fi/ tos ois kans yks vuonisblogi! :)

    VastaaPoista
  7. http://harppalove.blogspot.fi/ tos ois kans yks vuonisblogi! :)

    VastaaPoista
  8. Ei noin söpöstä ponista voi saada yliannostusta :)

    VastaaPoista
  9. Siis voihan kääk Jooku Emt miten ihana kommentti kaikkinensa! KIITOS!! :)

    Ja anonyymeille kiitos kommenteistanne ja blogi-vinkistä, riennänkin heti katsomaan kun kerta on vuonisblogista kyse... VIUH!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.