blogitalli ,

Letityshaaste!

1/18/2015 12:51:00 ip. marjo 9 Comments


Heti kättelyssä täytyy kertoa, että minä olen aina ollut jonkin sortin "jouhifriikki". Mitä enemmän hevosella on jouhia sen parempi - sekä pituutta että paksuutta niin hännässä, harjassa, otsatukassa kuin vuohistupsuissakin. Monet kylmäverirodut ovat siis mieleeni shetlanninponien ohella jo pelkästään ulkonäkönsä osalta. Vuonohevosella valitettavasti vuohistupsut eivät ole ihan sitä parasta luokkaa, eikä monella otsatukkakaan, mutta myös vuonohevoselta yleensä löytyy upeat paksut jouhet!

Sattuneesta syystä vuoniksen harjaa ei juurikaan letittämään pysty, joten tämän haasteen toteutin Nemon häntään verkkoletin muodossa. Tallilla mukana vieraillut kaverini Riikka innostui myös näpertelystä ja toteutti oman luovan visionsa Rouskun häntään. Annoin ohjeeksi tehdä jotain omaperäistä ja uutta, ja sellainen Rouskun hännästä tulikin - ei paha näin ensimmäistä kertaa hevosen jouhia letittävälle ;) Nemon häntään kokeilin myös ensi kertaa tätä ideaa, sillä en halunnut tehdä pelkkää tylsää perinteistä ranskanlettiä. No eihän tuokaan ihan nappiin mennyt.. Ehkä seuraavalla yrityksellä syntyy jo parempi lopputulos?

Olen kyllä koko pienen ikäni rakastanut hevosten harjojen ja häntien parissa näpräämistä, lettejä on etenkin harjoihin tullut kokeiltua jos jonkinlaista. Ainoa mikä on jäänyt tekemättä, on perussykeröt, kun ei ikinä ole ollut niin lyhyt- ja ohutharjaista hevosta käytössä. Kaverin lämpöiselle olen tosin tainnut joskus sellaisiakin muodon vuoksi kokeillut väkertää.

Joten nyt kaikki te, joilla on pidempiharjainen hevonen kuin nämä meidän otuksemme, päästäkää luovuutenne valloilleen, ja toteuttakaa hevosille mitä omalaatuisimpia kampauksia! Myös uudet ideat häntäletteihin ovat hyvin tervetulleita. Odotan innolla lopputuloksia. Jos suinkin ehdin jossain välissä, voisin käydä letittelemässä Lotan tallikavereiden harjoja, siellä riittäisi jouhia monenmoiseen kampaukseen.. :)

Ohjeet letityshaasteen tekoon löydät täältä: http://toimitus.blogitalli.fi/2015/01/viikon-blogihaaste-letityshaaste.html



Ongelmaksi tässä muodostui liian ohuet jouhiniput keskiosassa lettiä..

Ei keroksistakaan ihan tasaisia tullut.

Alku lähti hyvin, vaikka hännän yläosassa jouhet ovat selvästi liian lyhyet.

Rouskun häntä lähtee oikein kauniilla ranskanletillä liikkeelle.

…vaan sitten tapahtuu… jotain?

Lopussa on taas nätti perusletti. Tarkkasilmäinen ehkä huomaa, että tässä onkin useampi kalanruotoletti(?) mukana.

Ehkä me joskus otetaan tämä uusiksi toivottavasti onnistuneemmin tuotoksin..? :D

You Might Also Like

9 kommenttia :

  1. Vitsi ku näyttää hyvältä!(: Osaispa itsekkin tehdä edes normi letin :D Meinasin itse osallistua tähän myös mutta musta tuntuu ettei Oskulla tai Papalla kummallakaan kärsivälisyys riittäisi jos yrittäisin jotain monta tuntia säheltää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän normiletin tekemiseen kauaa mene, kokeile ihmeessä ;) Siinähän sitä oppii! Meillä vaan pojat nuokkuivat puoliunessa lettejä tehdessä, tai no mitä nyt Rousku kiskaisi roskiksen seinältä alas sitä välissä mutustaessaan ;)

      Poista
  2. Hieno tuo verkkoletti! Ja hahah, nauroin hiukan tuolle Rouskun hännälle! Varsinkin kohdalle kun tapahtuu...jotain? :D

    Mekin osallistuttiin, tosin ehkä vähän enemmän huumorimielellä.... :D
    http://friisilainen.blogspot.fi/2015/01/letityshaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu bongasinkin jo, teillehän tuli oikein tyylikäs kampaus! :D

      Arvaa vaan oliko meillä hauskaa, kun Riikka väkersi tuota Rouskun häntää pakettiin.. ;)

      Poista
  3. Vautsi tuo verkkoletti näyttää hienolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitti :) Vaikka ei siitä ihan niin hieno tullutkaan kuin oli tarkoitus..

      Poista
  4. Toi verkkoletti, nam ! Eikä tietenkään tee mieli mennä näpertämään oman vuokrahevosen häntää.. :D

    VastaaPoista
  5. Tosi suloisia vuoniksia, ja hienot letit!

    VastaaPoista
  6. Hauskoja! :D
    Lobella on vaikka kuinka ihana harja ja otsatukka ja vielä häntäkin, mutta allekirjoittanut on niin tumpelo jokaikisen letin teossa..:'D Perusletti vielä menee, mutta heti jos pitäisi edes ranskanlettiä kokeilla, menisi hermot niin hepalta kuin letittäjältäkin. En tajua miksi se on mulle niin vaikeeta, mutta kun ei osaa niin ei osaa (vai pitäsköhän reenata, kun mahdollisuus siihen on ;) ). Pitää nakittaa joku kaveri taas joskus letityspuuhiin, Lobe on niin nätti aina kun sen tukan laittaa erikoisemmin!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.