juoksutus ,

Rodeoponi

1/15/2015 07:25:00 ip. Siri 6 Comments

Mä vaan rakastan niin paljon tätä "ruuti"ponia ettei tosikaan. Vaikka se toisinaan onkin just tämmönen pieni rodeoponi osaa se vastaavasti käyttäytyäkin kun osaa pyytää. Popi olisi myös päässyt Aulangon ratsastuskoulun klinikalle Warwick McLeanin oppiin tän kuun lopussa, mutta ponini viime aikaisen käyttäytymisen perusteella katsoin parhaaksi luopua kurssipaikasta. Miksi mennä hakkaamaan päätä ja kaviota seinään kun moni asia on sille vielä niin jännää. Pelottelen sitä mielummin kotioloissa jos tarpeellista. Eilinen "kakka-ahkion" veto oli sille jo niin jännä kokemus, että menee viikko toipuessa ;) hah no leikki leikkinä. Onneks meillä on tuo rodeoratsuttaja Emmi käytettävissä.


Emmi kirjoittaa RodeoPopista:

Tänään Popin kanssa aloitettiin hyvin nopealla juoksutuksella. Ajatus oli juoksuttaa kahdella ohjalla ihan kunnolla alle, mutta kenttä oli hieman kummallisesti aurattu ja teki Popin liikkumisen sen verran hankalaksi, että pyöräytin aika nopeasti ponin kumpaankin suuntaan käynnissä ja ravissa. Halusin kuitenkin hieman juoksutusta alle, koska Popi on ollut aika virtaisa viime aikoina ja liikkunut myös nyt ennen tämän päivän ratsutusta aika kevyesti.



Virtaa tosiaan olikin, kun selkään pääsin. Energiahan ei toki ole huonoksi ja helpompi on ratsastaa
eteenpäinpyrkivää hevosta. Toistaiseksi kuitenkin Popi ei oikein osaa sitä energiaansa kanavoida heti oikeaan tekemiseen vaan se menee enemmän siihen kaikkeen tyhmäilyyn. Popi on kuitenkin siitä todella kiva nuori hevonen, että se uskoo kyllä nopeasti, kun sitä "toruu" siitä hölmöilystä. Toruminen heittomerkeissä, koska nuorta hevosta ei toki kannata alkaa läksyttämään siitä, että sillä on energiaa tai ettei se vielä osaa kaikkea. Popille riittää, että siltä pyytää sen tietyn, sillä hetkellä pyydetyn asian läpi eikä päästä sitä luistamaan. Ratsastaja kertoo hevoselle tahdin, suunnan, mitä tehdään ja minkälaisessa raamissa. Myös nuorelle hevoselle joka ihan ymmärrettävästi kokeilee niitä rajojaan.
Ja Popi kokeilee, useat kerrat. Se on aika sinnikäs, mutta sitten kun se huomaa ettei ratsastaja sille anna periksi sen päähänpistoissa niin se on kuin enkeli, tekee kaikkensa ja vähän vielä enemmänkin.

Neppari on tullut katsomaan kun velipoika työskentelee kentällä.

Nyt selvästi on mennyt pari kertaa tähän, että Popille asioista joutuu hieman vääntämään rautalangasta, lähinnä juuri siis liittyen siihen, ettei se saa päättää mitä tehdään ja millä vauhdilla. Mutta kyllä tänään päästiin jo tekemään jälleen niitä kulmia takakäännösmäisesti etuosaa väistättäen. Popi haltsaa tämän tehtävän jo niin loistavasti että pyörähdettiin tänään jo pari kertaa kokonaan takaosan ympäri. Otettiin myös väistöjä uran sisäpuolelta ulospäin uralle (tämä on helpoin reitti harjoitella väistöjä, eli selkokielellä sanottuna kääntää ennen kulmaa ja väistää hevosen uralle). Väistäessä tärkeää on, että hevonen pyrkii myös eteenpäin. Tahdin tippuessa liian hitaaksi alkaa hevonenkin herkästi kiemurtaa väistössä.

Tämä kuva koittaa epätoivoisesti demonstroida miten ratsatuskenttä oli aurattu. Liian kirkkailla näytöillä tuskin uraa näkyy, mutta kenttä oli tosiaan lanattu ensin ympäri ja sitten vain pitkän ja lyhyen sivun keskikohdat?
Kunnon volttia oli turha kuvitella saadakaan aikaiseksi ja lunta oli paikkapaikoin kentällä monta kymmentä senttiä.




Kentällä ei ihan hirveästi päästy menemään muuta kuin uraa pitkin, mutta laukat saatiin otettua onneksi myös. Tänään Popi oli rodeoponi ja laukat nousivat oikeastaan aina pukin kautta. Nuori hevonen kasvaa lihaksistostaan monesti epätasaisesti (samoin meillä ihmisillä on toinen puoli vahvempi ja toinen heikompi) ja myös hevoset voivat kärsiä kasvukivuista. Popin pukittelu laukannostossa on luultavasti heikon lihaskunnon syytä ja sen on vain helpompi nostaa laukka pukin kautta. Se kun (kuulemma) pukittaa nostossa monesti myös ilman satulaa. Monta nostoa saatiin myös ilman sitä kengurunloikkaa, mutta ensimmäisten nostojen ollessa hyvinkin energisiä ja keskittyminen oli täysiä menemisessä eikä tekemisessä, niin perä kyllä lensi. Pari kertaa mentiin myös aika lailla täysiä. Mutta kehuja polle sai aina nostaessaan laukan ja etenkin sitten, kun se malttoi laukata rauhassa.




Lopuksi suuntasimme sinne kammottavalle pellolle. Popi jännittyi aivan selvästi. Pidin itse ohjat lyhyenä ja alkuun kädet aika alhaalla, jotta olisin voinut "lähdön" tapahtuessa ottaa itselleni hieman tukea (ns. laukkahevosilla käytettävä ohjasote jolla pidätteet tavallaan tehdään hevosen kaulaa vasten). Olikin ihan hyvä veto olla itse aika valppaana, yhden kerran Popi meinasi hatkat ottaa, mutta sain sen aika nopeasti takaisin ja sitten alettiinkin tehdä töitä. Popille paras palaute huonosta käytöksesta on se, että antaa sille tekemistä. Mielellään jotain mitä se joutuu oikeasti miettimään ja tekemään töitä ihan kunnolla. Onneksi meille oli myös vähän syvempää hankea tarjolla, sai Popikin hieman miettiä mihin jalkansa laittaa. Lopuksi poni oli rento ja tyytyväisen oloinen, kun ravailtiin isoa letkeää ravia peltoa ympäri. Loppukäynnit ratsastaja tarpoi itse siellä hangessa ponia taluttaen niin pääsi Popikin venyttämään kunnolla pitkille ohjille. En ota sitä riskiä nyt pellolla sen kanssa ratsain, että heitän tuntuman menemään ja huomaan pian olevani siellä hangessa selälläni. Mutta tulipahan ratsastajan reisille työtä, kun harppoi menemään tuossa nuoskalumessa!

-Emmi-




PS. Ai niin piti tänne vielä tulla jälkikäteen korjaamaan ettei tule väärinkäsityksiä, että "kakka-ahkiota" ei suinkaan vetänyt ponini vaan minä :D ja sillä tarkoitetaan tällaista kapistusta jolla kerätään lannat ladosta:


You Might Also Like

6 kommenttia :

  1. Popi on hyvän näköinen ja sillä on kaunis tähti, en oo tiennyt että vuoniksilla voi olla tähteä yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mustakin sen pyrstötähti on kaunis ellei jopa täydellinen ;)

      Tähti ei kuitenkaan ole poikapuoleisilla vuoniksilla sallittu lainkaan sen takia niitä ei usein näekään. Tammoille moinen sallitaankin jos sen halkaisija on alle 2 centtiä. Popin tähti ei olisi hyväksytty siis tyttövuoniksellekaan.

      Poista
  2. Hyvä postaus!
    Mua on jo pitkään mietityttäny et onko Rohan ja Popi sama asia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Iida!
      Juu Popi, Rousku, Roppe. Popino, Ropsukka, Poppari ja lukuisat muut pääasiassa P:llä ja R:llä alkavat nimet tarkoittavat kaikki Rohania. Koita siinä sitten perässä pysyä kenen ponista kirjoitetaan :D Mun kaikilla lapsosilla on paljon lempinimiä enkä aina tajua etteivät ihmiset ehkä yhdistä heitä yhdeksi ja samaksi "tyypiksi".

      Poista
  3. Hyvä postaus! Vaikka en koskaan ole ollut mikään järin kova vuonisfani, on aivan pakko sanoa että ihana blogi ja ihanat ponit! Tulee aina niin hyvälle mielelle tätä lukiessani :) Hyvää alkanutta vuotta koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihana kommentti. Kiitos marianne :)
      Hyvää uutta vuotta myös sulle!
      Nimim. En itsekään aikanani ollut mikään vuonisihminen, mutta nyt en vaihtaisi rotua mistään hinnasta :)

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.