kissat ,

Kuulumisia

7/17/2015 08:32:00 ip. marjo 5 Comments

Tämä on jo miltei harvinainen tilanne: tekee mieli kirjoitella blogia, muttei ole oikein mitään mistä kirjoittaa. Yleensä kun tuppaa käymään niin päin, että juttuja kertyy ja lopulta monta asiaa jää kirjoittamatta, kun ei enää jälkijunassa viitsi vanhoja tapahtumia julkaista. Nyt ei kuitenkaan näin ole, joten tämä postaus sisältää siis satunnaista lätinää asiasta ja sen vierestä.

Nemo loimitettuna ensi kertaa eläessään pesun         jälkeen yön yli ennen näyttelyitä. No on sillä kerran hetken ollut kuivatusloimi päällään sekä tietty opetettu loimitukseen varsana.

Näyttelypaniikista ja kuljetusharkoista on selvitty. Meillä oli tosiaan koppi lainassa yhdeltä kaverilta, ja sitten toisen kaverin kyydillä ja eri kopilla mentiin itse näyttelyyn. Kuten todettu, Nemo matkusti aivan täydellisen rentona ja hienosti. Ai että olen tyytyväinen, että tein sen kanssa kaikki lastaus- ja kuljetustreenit! Näyttelyn jälkeen meillä oli vielä se toinen koppi pari päivää pihassa, joten lastasin hevosen vielä pari kertaa kyytiin myös ensimmäisen oikean kuljetusmatkan jälkeen. Tai Nemon kohdalla lastaus on väärä sana, en ole tainnut kuin kerran koko aikana taluttaa sen traileriin, muutoin se on aina kävellyt itse sisään ja minä olen jättäytynyt ulkopuolelle. Tällä kertaa iskä oli tallilla mukana, ja meni koppiin kaurakipon kanssa. Sinnehän Nemo kapusi samaan tuttuun malliin. Syötiin vaan kaurat kopissa ja saman tien ulos. Toivottavasti muistan koko hevosen loppuiän tehdä välillä vain näitä "turhia" lastauksia ja käydä syöttelemässä hevosta kopissa. Olisi niin kätevää kun olisikin oma traikku.

Näyttelyn jälkeen en ole tehnyt Nemon kanssa mitään. Kahdesti se on ollut harjattavana aitassa, mutta mitään hommia tai treeniä ei ole tehty. Itse asiassa minulla on ongelma. En tiedä, mitä tekisin tuon hevosen kanssa! Se osaa tällä hetkellä kaiken, mitä 2-vuotiaalta voi odottaa, ja oikeastaan jo paljon enemmänkin. Ei ole mitään sellaista asiaa, mitä haluaisin tietoisesti harjoitella tai opettaa. Se vetää perässään ihan mitä tahansa kilisevää ja kolisevaa vempainta millä tahansa viritelmällä siitä välittämättä. Se vetää myös kärryjä ja toimii nätisti ohjas- ja ääniavuilla. Se on helppo ja kevyt maastakäsiteltävä ja osaa siinäkin paljon, esim. etu- ja takapään väistöt, pohkeenväistön jne. Toki kaikkea voi aina treenata lisää ja paremmaksi, mutta itse olen jotenkin sellainen ihminen, että kaipaisin selkeitä tavoitteita. Päämääriä ja välietappeja. Pieniä palasia, joihin voin treenin pilkkoa, ja joista sitten koostuu valmis kokonaisuus. Tuntuu hölmöltä tehdä mitään vähän ja välillä ja muodon vuoksi.

Mieluiten antaisinkin hevosen viettää ihan täyttä lomaa tekemättä mitään vaikka muutaman viikon. Mutta kun se haluaa. Joka ikinen kerta Nemo tulee laitumelta vastaan, ja on niin surkean näköinen reppana, jos ei pääsekään mukaan. En vaan raaski jättää sitä laitumelle joka kerta, vaan pakko olisi jotain ohjelmaa varsalle keksiä. Ajelemassa käydään varmasti pieniä lenkkejä maastossa jatkossakin. Se on hyvää ja kevyttä treeniä hevoselle - ei niinkään teknistä ajotreeniä, vaan maastovarmuutta ja rohkeutta edetä yksin ilman taluttajaa.

Ekalla muutaman kilometrin kuljetusharjoituksella tuli niin hiki, että piti tielle heittää piehtaroimaan.

Yksi taito, jonka aion Nemolle opettaa, liittyy ratsastukseen ja sitä melkein voisikin alkaa jo treenaamaan. Haluan sen tulevan itse korokkeen viereen seisomaan, kun selkään ollaan kiipeämässä. Kaikki hevoset saadaan kyllä sietämään ratsastajaa selässään, mutta minulle se ei riitä, vaan haluan opettaa hevosen haluamaan ratsastajan selkäänsä. Tähän liittyy muun muassa se, että ihmisen selkään saaminen on hevoselle hyvä juttu ja se itse tarjoutuu ratsastettavaksi. Toki onhan maastossakin helpompi kiivetä selkään ilman satulaa vaikkapa kiven päältä, kun hevonen osaa automaattisesti tulla oikealle kohdalle ja odottaa paikoillaan selkäännousun ajan. Sitä en tiedä onnistunko tässä tavoitteessa, mutta ainakin yrittää aina voi ;) Nemon selkään tuskin tulen itse nousemaan vielä vuoden päiviin, mutta Kiia siellä varmaan saa sitä ennen kaikella 20 kilon elopainollaan alkaa välillä istuskella.

Ja hevosesta toiseen - Rouskun jalalle kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää! Kengittäjä kävi tallilla ennen näyttelyä ja oli edelleen sillä kannalla, että kivi on painanut reiän kavioon. Rouskulle laitettiin siis kengät etujalkoihin. Sekä sen tähden, että reikä kaviossa saisi parantua, mutta myös siksi, että kaviot saavat kasvaa lisää ja ne voi vähitellen vuolla suoriksi. Saas nähdä mitä tuleman pitää. Ainakin erittäin vinot kaviot varmasti saadaan parempaan kuntoon tällä keinolla, ja mahdollisesti kengät otetaan sitten taas pois, kun ovat kasvaneet tarpeeksi. Kaikki kavioissa tehtävät muutokset vievät niin hirmuisesti aikaa hitaasta kasvusta johtuen, että seuraukset voi kertoa vasta kuukausien kuluttua.

Ihana tyytyväinen Popi ja ihana rauhallinen Virpi.

Rouskulla kävi myös uusi ratsastaja selässä pari päivää sitten. Minun lapsuudenaikainen heppakaverini Virpi asuu kesän ajan ihan tallin lähettyvillä ja onkin jo muutaman kerran käynyt mukanamme tallilla touhuilemassa. Nyt hän sitten kapusi ensi kertaa Popin selkään. Rouskun tämänhetkinen suurin ratsastuksellinen tavoite on luoda takaisin kadotettua luottamusta ratsastajaa ja kuolaimia kohtaan. Pitkälle on jo päästy, mutta selvästi paljon on vielä tekemistä. Rousku esitteli heti tutut tapansa Virpille ja muutaman hyvin rauhallisen ja rennon käyntikierroksen jälkeen otti täysin yllättäen laukkalähdöt kentän toisesta päädystä pukin kera. Me emme havainneet mitään outoa, mutta pian paljastui, että olihan siellä ihminen kauempana pusikossa. Sitä siis pelästyi. Jos Rousku olisi ollut tilanteessa talutettuna tai vapaana, ei se taatusti olisi reagoinut ihmiseen sen kummemmin kuin päätään nostamalla havaitessaan liikettä puskassa. Vaan ratsastaja selässä piti pinkaista kiitolaukkaa karkuun. Tämä kertoo jo paljon..

Virpi ratsasti tosi nätisti ja kevyesti, hevonenkin vaikutti niin tyytyväiseltä ja rauhalliselta. Juuri kuten on tarkoituskin. Vaan heti kun Virpi pyysi pienen pätkän ravia, muuttui Rouskun ilme täysin. Se nosti niskansa korkealle pystyyn, korvat tiukasti luimuun ja alkoi kipittää jännittynyttä pientä askelta. Siis aivan käsittämätön muutos saman tien. Virpi ravasi vaan pari pientä pätkää kevyellä tuntumalla. Täytyy siis keskittyä vielä erikseen ravityöskentelyynkin ja luoda siihen samaa fiilistä, joka käynnissä on onneksi löytynyt jo upeasti.

Rouskulla ratsastuksen jälkeen siirrettiinkin ponit taas uudelle laitumelle. Onneksi tätä syötävää riittää. Yksi seikka muuten mitä ollaan Sirin kanssa kovasti ihmetelty, on ötököiden puute! Siis koko kesänä ei ole ollut pienintäkään vaivaa ötököistä. Ei ole käynyt mielessäkään, että poneille pitäisi laittaa mitään karkoitusaineita. Ei niillä siis sellaisia ole ollut koko kesänä. Molemmilla on niin siisti ja kiiltävä kesäturkki. Ainoastaan naamassa on pari pientä puremajälkeä, mutta hyvin onnettomia ja vähäisiä nekin. Silmien ympärillä lähinnä. Miten tämä voi olla mahdollista?? En muista, että minuakaan olisi purrut paarma kertaakaan tai olisin sellaisia joutunut hätistelemään. Silloin kun tuottajatorilla ajelutettiin Nemon kanssa ihmisiä kolme tuntia, alkoi suorassa auringossa seisoskellessa välillä paarma pörrätä ympärillä. Mutta yksittäisi tapauksia nekin. Ei parane valittaa ;)

Silmänkantamattomiin ruokaa.

PS. Mulla on uus vauva. Hän on niin huippu tapaus ja kauan haaveiltu unelma, että ihan sydän pakahtuu! Ihan mahtava tyyppi siis. Ja hän terrorisoi tätä blogin kirjoittamista kaikin mahdollisin keinoin tälläkin hetkellä ♥

Valeria - also known as Vingapää!