koirat ,

Pikkujoulutunnelmia tallilta

12/11/2015 12:48:00 ap. marjo 5 Comments


Viime viikonloppuna vietettiin pikkujouluja talliporukan kesken. Tämä oli vuokranantajamme oiva ajatus, johon kaikki lähtivät innolla mukaan. Paikalla olimme siis me viisi hevosenomistajaa, sekä muita tilan eläimiin ja elämään muuten liittyviä ihmisiä puolisoineen ja lapsineen. Yhteensä parikymmentä henkeä meitä oli mukana ja osallistujia ihan kirjaimellisesti vauvasta vaariin!

Ilta meni yllättävän nopeasti hyvässä seurassa ja uskomattoman hyvin syötävien kimpussa. Taitavat naiset olivat leiponeet meille vaikka mitä ihania herkkuja! Täytyy muuten mainita erikseen, että lihapullat olivat tallien omien kanien lihasta tehtyä tuotantoa. Katja omin käsin teurasti ja nylki kanit, laittoi lihat (parikymmentä kiloa) pakastimeen ja on niistä sitten tehnyt ruokaa. Kyllä kelpasi syödä oikeasti lähellä kasvanutta ja hyvän elämän eläneen kanin lihaa. Juuri tätä saisi lihan syöminen aina olla! Vaikka eivät ne kintuistaan narulla roikkuvat nyljetyt kaninruhot kivannäköisiä katseltavia kesällä olleetkaan..

Menipäs tämä juttu taas ohi aiheen, kun piti tunnelmallisista ja kaikilta osin onnistuneista pikkujouluista puhua. Eiköhän anneta (taas kerran) kuvien jatkaa postausta ;)









Tonttutanssit meneillään??

Fiona löysi hyvän paikan Roosan sylistä.

Juhlien nuorin osallistuja Romeo.


Rompulla oli omat eväät matkassa.





Kovasti olisi tuo takka kiinnostanut pientä miestä..

Niin kauniit ja fiksut nuoret naiset Heta ja Roosa.
Roosallakin on muuten oma blogi, käykää ihmeessä kurkkimassa: http://roosajatoni.blogspot.fi

Sekä ihana lauma iloisia tonttutyttöjä! (ja -poika)

Siri ja Romeo molemmat kovin vakavina..

RooRoo taisikin vaan tuumailla uusia tonttutemppuja?







Vuokranantajamme oli järjestänyt meille tietokilpailun, jossa oli kymmenen kysymystä tilaan ja lähinnä sen historiaan liittyen. Meitä oli kolme, jotka saimme saman määrän oikeita vastauksia, ja Romeo pääsi sitten onnettareksi vetämään voittajan nimen ratsastuskypärästä. Taitava poika valitsi minut voittajaksi, jee!





<3

Kiitos vielä kaikille mukana olleille ja etenkin lämmin kiitos isännälle, tästähän tehdään ehdottomasti jokavuotinen perinne! Tai ehkä seuraavat talliporukan pippalot ovatkin jo kevään avajaiset… ;)

You Might Also Like

5 kommenttia :

  1. Mikä on tuo upea tila, jossa olitte? Isäntäväen omaa taloa? Todella hienon näköinen paikka! Oikein tunnelmallisia kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan siis tallilla oltiin :) Tämä kivipirtti ei ole asuinkäytössä, mutta saman rakennuksen toisessa päädyssä on kyllä isännän omat asuintilat. Ja kiitoksia, on kyllä tosi ihana paikka!

      Poista
  2. Hienoja tunnelmallisia kuvia. Lämmin tunnelma välittyy. Tulee itsellekin hyvä ja lämmin Joulu mieli.

    VastaaPoista
  3. Onko Nemo nyt siis menossa oripäiville vai ei? Jos ei niin miksei ruunata jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tietoa ei ole menossa. Ja ei ruunata, koska en keksi yhtään syytä miksi ruunattaisiin :)

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.