ajo-opetus ,

Molemmat pojat ajoharkoissa

1/30/2016 05:56:00 ip. marjo 3 Comments


Pitkästä aikaa olimme kolmen naisen voimin liikenteessä tallilla, ja pitkästä aikaa myös Rousku pääsi oikeasti treeniin. Tiedättekö, sellaiseen hommaan, missä joutuu käyttämään aivonystyröitään? Popi on vähän liian tyytyväinen elämäänsä, kun saa peesata muiden mukana, luottaa toisten hoitavan asiat ja tehdä vaan perässä mitään ajattelematta. Siri taisi kyllä todeta jossain välissä, ettei tuolla ponin päässä mitään liiku :D 

Sivusta seurattuna Rousku oli oikein mainio oppilas. Ajatuksena oli ensin lähteä ohjasajamaan sitä työvaljaat niskassa (näin vuoden tauon jälkeen!), vaan Popi olikin valjaista niin kauhuissaan, että suunnitelma vaihtui satulaan. Hyvä etteivät silmät pompanneet päästä ulos, kun työvaljaat lähestyivät hevosta. Teimme toki muutaman hyvän mielen treenin valjaiden pukemisen ja riisumisen muodossa, mutta hommiin niitä ei nyt päälle laitettu - turvallisuussyistä. Joku pitkään seuranneista lukijoista saattaakin muistaa Rouskun kanssa sattuneen onnettomuuden pari vuotta sitten. Silloin sille jäi selvä kammo työvaljaita kohtaan, ja vaikka valjaat ovat olleet niskassa jo moneen otteeseen tuon jälkeen, edelleen vaan vanhat traumat istuvat syvällä..


Popi valmistautuu hommiin.

Tie on niin jäässä, että nämä löysivät ihan omat kulkureittinsä.

Pientä mäkitreeniä samalla..

Rouskun kanssa ainoa tavoite oli rento poni, suoritus ilman sinkoiluja tai jännittymisiä. Ja se kyllä toteutui! Vaikka oli kamala tuuli, pitkä työtauko ja vähintäänkin muhkurainen pohja, toimi poni tosi kivasti ja oli hyvin kuulolla. Edelleen se koki tarpeelliseksi tarkkailla maailman menoa joka suunnasta, mutta mistään sinkoiluun viittaavasta ei ollut tietoakaan!

Rouskun lempparihommaa on laahustaa pää roikkuen ihmisen perässä. Mieluiten otsa selässä kiinni.

Sen sijaan vaikeusaste nousee potenssiin sata, jos pitäisikin liikkua omin jaloin!


Varmuuden vuoksi Tanja kulki mukana taluttamassa koko treenin. Kuitenkin niin sivulla, ettei Popi voinut seurata taluttajaa.

Kieli! Pidätteet olivat edelleen se treenin ikävin juttu. Kuolain ei ole tämän hevosen kaveri alkuunkaan, heti alkaa suun aukominen ja kuolaimen pureminen, kun suussa enempi jotain alkaa tapahtua.. Kevyellä tuntumalla suu pysyy täysin rentona.

Rouskun treeni oli lyhyt ja onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa, ja ehkä jo huomenna laitetaan herra uudemman kerran pienelle aivojumpalle? ;)


Nemon kanssa edettiin uuden jutun pariin, kun herran perään viriteltiin vanhan metsätyöreen puolikas. Jos Nemo eilen olikin hankala ajaa, tänään oli täysin eri ääni kellossa! En tiedä mikä oikeasti vaikuttaa; se, että "kuolain" oli eri, se, että ajopaikka oli eri, se, että sillä on eilen treenattu, vai se, että kuorma oli perässä? Joka tapauksessa pikkumies oli aivan huippu!



Suunnattiin ajamaan yhdelle kesälaitumelle. En enää lähde hakkaamaan päätäni seinään pellolle, jos siellä ei muuta pysty tekemään kuin kiskomaan hevosen päätä maasta ylös. Tarhan pohjalla oli huomattavasti enemmän lunta.


Reen vetäminen lisäsi vastusta melko paljon siihen, mitä aiemmin on vedetty. Liikkelle päästyään reki liukuu lumella kyllä kivasti, ja eihän se hevosen perässä paina "mitään". Hankalin onkin nykäistä reki liikkeelle. Eipä siinäkään Nemolla näyttänyt olevan mitään ongelmaa.


Haastetta lisäsi myös se, että ajoimme pienen rinksan metsänreunan puolelta. Muutaman kaatuneen puunrungon yli ja kivien välistä, ei sen kummempaa. Itse tein pienen mokan, kun ohjastin varsan puunrungon yli ja arvioin reen liukuvan siitä kyllä myös. Toisin kävi. Reki pysähtyi puuhun kuin seinään! Nemo tästä hämmästyi niin, että heitti kunnon pukin :D Nemo on niin hauska noissa reaktioissaan, sillä joka kerta, kun se on jotain pelästynyt tai säpsähtänyt, on sen reagointi näihin kutakuinkin paikoillaan tapahtuva ja kestoltaan sadasosasekunnin luokkaa. Ja nämäkin kerrat ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Vaan olipa hyvä kokeilla tällainenkin tapahtuma, kerrankos sitä ajaa päin puuta keskellä metsää, tai jää vaunuista kiinni maraton-esteellä.. 

Niin ja pukin jälkeen Nemo pysähtyi niille sijoilleen ja alkoi lepuuttaa toista takajalkaa siinä seisoskellessaan sen aikaa, että Siri kävi nostamassa reen etureunan tukin päälle. Siitä matka jatkui normaaliin malliin ja ajettiin saman tukin yli (hieman eri kohdasta) vielä muutamat kerrat.

Olihan tämä treeni ikään kuin baby-versio metsätyöajosta, ei muuta kun tukkeja perään ja kunnon reiteille keskelle metsää! (no ehkei ihan vielä kuitenkaan)


Linkki videoon - harmillisesti pukki ei tullut videolle


Nemon harkkojen jälkeen Siri yritti kiskoa reen paikoilleen

Eikä muuten liikahtanut senttiäkään - se liikkeelle lähtö… :D

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. Tuli pakottava tarve kirjoittaa - ja laittaa Rouskulle terkkuja ikätoverilta, kuulostaa samanlaiselta tyypiltä, korvien välissä kaksi hernettä, jos niitäkään... ;) Sunnuntaina päätin, että nyt se loppuu, Vilman seisottaminen, ja kohtalaisen kaoottisen kävelylenkkiyrityksen jälkeen totesin, että huomenna lähdetään ajelulle. Näin melkein viikkoa viisaampana voin ylpeänä todeta, että käytiin tällä viikolla peräti kolmesti ajamassa, joka on siis kolme kertaa enemmän kuin kahteen viimeiseen vuoteen yhteensä! Meillä ne traumat istuvat vahvasti siellä kuskin päässä, hyvin muisti pitkän tauonkin jälkeen, miten on Vilmalla koivet nousseet kärryn edessä, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, että on ollut harvinaisen viisas *kop kop* ja hyväkäytöksinen *kop kop* viisivuotias varsa mulla, ja lenkkeilyt on saatu alkuun kunnialla. :D Ja kaikki muu käsiteltävyys parantui aivan hirvittävän paljon, kun Vilma sai viikko-ohjelmaan henkisesti rankkaa ulkoilua. Se häntä pystyssä liihotellut pikku pommi, joka räjähteli vähän milloin mistäkin syystä milloin mihinkin suuntaan, muuttui viikossa hyvinkin toimivan oloiseksi kaveriksi. :D Huomattavasti pienempi kynnys nyt sen kanssa jotain tehdäkin, kun vastassa ei (ehkä) ole se kahta jalkaa kävelevä äärimmilleen viritetty otus, vaan ihan leppoisan oloinen nuori... Toki te taisitte olla jo siellä, mitä Rouskun ratsastuskuvista ja hoitajatytöistä on voinut päätellä. :D

    Kyllä se taas tästä. Vielä kun löytyy satula, joka sopii tuohon pirtinpöytään, niin lisätään maastolenkkeilyäkin ohjelmaan. Se on ollut mielenkiintoista menoa, ja piti ottaa vähän aikalisää, kun oma tasapaino oli tipalla, että riittääkö rodeoratsastukseen. :D Rapsutukset pojille, täällä seuraillaan teidän menoa edelleen, vaikka liian harvoin tuleekaan mitään kommentoitua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jessi kommentista, ihana kuulla, että olet matkassa mukana, ja että kohtalotovereita löytyy! Enpä tiennytkään, että Vilmakin on ollut noin pirtsakka tapaus. Ehkä on ollut siis hyväkin ratkaisu odottaa tuo pari vuotta, ja nyt vasta ruveta kunnolla hommiin.

      Kyllähän Popi on ollut (ja on?) oikein toimiva ja kiva ratsuheppa :) Luottamusongelmat puolin ja toisin vaan rupesivat nostamaan päätään.. Vaan eiköhän se meno jossain vaiheessa täälläkin taas ala varmemmalta tuntua! Fiksu poni tuo on, treeniä vaan rauhassa lisää :)

      Poista
    2. Vilmahan ei saanut oikein lupaavaa ennustetta klinikalta silloin loukkaantumisensa jälkeen, oli vähän niin kuin ajatuksena jättää se kokonaan olohevoseksi. Vaan ehkä koivenkin kannalta on kivempaa, jos se liikahtelee ihmisen toimesta vähän hillitymmin ja hallitummin, eikä pura kertyviä energioitaan kiitämällä miljoonaa jyrkkine käännöksineen ympäri tarhaa. :D Ja nyt, kun mulla ei enää ole maastoilukaveriksi luottoruuna Nestoriakaan, niin pitäähän se alkaa laittaan tuosta Vilmasta maastoköpöttelykaveri itselle.

      Mutta kaikkea hyvää Popin (ja Nemonkin;) reeneihin, kyllä se siitä taas lähtee sujumaan! Ainakin itse kovasti itselleni vakuuttelen sitä... :D

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.