erikoispostaus ,

Tavoitteita vuodelle 2016

1/01/2016 09:49:00 ap. marjo 2 Comments

Nyt olen vähän ymmälläni, siis enkö todella ole vuosi sitten kirjoittanut tavoitepostausta vuodelle 2015?  Olen kuvitellut näin tehneeni joka vuodenvaihteessa, sillä on äärettömän hauska vuoden kuluttua todeta, mitkä tavoitteista oikeasti toteutuivat ja mitkä eivät. Eihän sitä enää vuoden kuluttua muista ollenkaan, missä tilanteessa on oltu ja mitä on kuvitellut tekevänsä tulevan vuoden aikana.. Vasinkin näiden nuorten kanssa tavoitteiden asettaminen on melkoista arpapeliä, eikä välttämättä vastaa alkuunkaan sitä, mitä oikeasti vuoden aikana tapahtuu. Valitettavasti en nyt tällaista tekstiä löytänyt, joten en voi summata, ollaanko viime vuonna saavutettu asetettuja tavoitteita vai ei. Höh.

Tästäkin kuvasta on vasta vuosi ja neljä kuukautta aikaa..

Sen sijaan varmistetaan nyt, että Nemon osalta voidaan vuoden kuluttua tarkastella tilannetta uudestaan. En uskalla sanoa mitään Rouskun tai Lotan tavoitteista - niitä tuskin juuri onkaan. Ehkä lähinnä pysyä kunnossa ja elää onnellista elämää? Toki Nemollakin terveys ja elinolosuhteet tulevat ensimmäisenä listassa, mutta jos nyt keskitytään miettimään pelkästään varsan treenejä ja koulutusta.. Mitä haluaisimme saavuttaa vuoden 2016 aikana?

1. Rekiajelu!

Tämä on sellainen seikka, josta olen haaveillut kuin kuusta taivaalla jo aikapäiviä. Meillä on tallilla vanha reki, mutta se ei sellaisenaan ole ajokunnossa. Olen tuota nyt parille kädentaitoiselle miehelle näyttänyt, ja molemmat ovat sitä mieltä, että kyllä sitä korjattua saisi. Mitään perinpohjaista entisöintiä en ole reelle tekemässä, mutta jos siitä saisi ajoturvallisen, eiköhän se Nemon perään tulla laittamaan. Toki kunnolla entisöity ja hienoksi laitettu vanha kirkkoreki olisi aivan unelma, ja varmaan joskus vielä sellaisen tulen hankkimaankin. Harmittaa oikein, kuinka valtava määrä vanhoja hevosvetoisia ajopelejä on mennyt aivan käyttökelvottomiksi vuosien myötä. Varmaan jokaisen maatilan vintiltä löytyy sekä rekejä, kiesejä että heinärattaita huonoiksi menneenä. Ja kuinka paljon sitten maksaakaan hankkia uudet tai entisöidä näitä vanhoja..?

Kuva: Tanja

2. Selkäännousu ja ratsastuksen alkeet

Nemolle olisi varmasti "just fine" vaikka sen selkään hyppäisi kuka tahansa tyylillä millä tahansa nyt heti. Eipä tuo hevonen hätkähdä mistään mitään. Aion silti opettaa varsan selkäännousuun hieman omalla tavallani naksua ja positiivista vahvistetta apuna käyttäen. Ensimmäiset harjoitukset tullaan tekemään Tanjan kanssa, mutta uskoisinpa, että jossain vaiheessa Kiia saa alkaa enemmän ratsastella varsalla. Selässä tullaan tekemään paljon siedätystä ties mihin riehumiseen, ääniin ja härpäkkeisiin kyydissä. Ja toki totutellaan ratsastajan painon kantamiseen mitä luultavammin käyntimaastolenkkien muodossa. Tärkeintä tässäkin kaikessa on, että Nemo pysyy tyynenä, rentona ja luottavaisena. Sitä, missä vaiheessa vuotta ja kuinka usein ratsastusta tullaan tekemään, en osaa vielä sanoa. Ehkäpä ensi syksynä tai jo kesällä ensi kertoja?

Kuva: Kiia

3. Kärryjen / kiesien / vaunujen hankinta ja niiden veto

Tarvitsisin nyt kipeästi jostain jotkut ajopelit varsalle! Tai no en "tarvitse", mutta niin kauan kun ei vaunuja ole, ei Nemolla myöskään ajeta. Olisihan se hyvä päästä ensi vuonna jo enemmän liikuttamaan oikeasti ajaen ja tekemään pidempää maastolenkkiä. Olen nyt vaan niin pihalla siitä, millaisen vedettävän kamppeen sille hommaisin. Olisiko nelipyöräiset maratonvaunut, vaiko vanhat kiesit, vaiko koppakärryt näin alkuun vai mitä ihmettä? Paras olisi tamppivaljailla vedettävä menopeli, mutta mitään liian raskasta (ja hintavaa) ei kuitenkaan 3-vuotiaalla viitsisi vedättää. Joten ihmetellään ja selataan markkinoita säännöllisesti..




4. Raskaamman kuorman vedättäminen

Kuten olen kertonut, Nemo ei tähän mennessä ole juurikaan vetänyt mitään sen painavampaa, kuin mitä minä itsekin jaksan vetää. Viimeistään ensi talvena on korkea aika oikeasti jo vetääkin jotain, mutta ehkä kuormaa tässä kasaillaan vähitellen vuoden mittaa. Jos ja kun saataisiin hanki maahan, tulee vastus varmaankin kasvamaan kuin varkain, jos hangen keskellä vedetään jotain muuta kuin pulkkaa tai suksia ;) Ja toki reki painaa myös jonkun verran, vaikka kevyesti lumessa liukuukin.

Näkymä ikkunasta. Hmm.. Miksei mun ikkunan alla näytä tältä??
Kuva: Roosa

5. Metsätyöajon treenaus

Nemon kanssa on nyt vasta kerran ajettu pieni rinksa metsässä ilman kuormaa. Tavoitteena olisi joskus saada varsasta niin toimiva, että sen kanssa voi lähteä maastoon metsän keskelle ajamaan myös kuorma perässä. Näitä osioita treenaillaan hiljakseen erikseen. Jo pelkästään tallilta kauemmas lähteminen on tietty aina oma juttunsa, samoin haastavampi maasto, ja myös perässä vedettävän kuorman käyttäytyminen metsässä. Hiljakseen siis edetään kohti sitä vaihetta, että varsalla voi käydä hakemassa kaadettuja puita pois metsän keskeltä.



6. Eteneminen maastakäsittelyssä (/temppuilussa?)

Vähän hölmöä puhua mistään temppukoulutuksesta, kun en varsnaisesti mitään "temppuja" treenaa (siinä mielessä miten ajattelen tämän esim. koirien kanssa). Yritän kuitenkin edelleen saada itsestäni sen verran irti, että teen varsan kanssa hommia myös vapaana kentällä tavoitteellisesti naksun ja palkan kanssa. Kaikki se, mitä Nemolle näin opetetaan, on taatusti hyödyllistä sen käyttöä ajatellen. Yksi hyvä esimerkki tästä on muuten sivuaskeleet! Opetin Nemolle alunperin ihan hauskuuden ja tekemisen vuoksi sivu-ristiaskeleet molempiin suuntiin. Myöhemmin totesin tämän kovin käteväksi vaunujen tai vetoköysien edessä, kun piti kääntyä jyrkässä tilassa. Kun varsa osasi jo astua ristiin, on se paljon helpompi kääntää paikoillaan nykyisin kuorman edessä ollessaan.

7. Käydä kopilla jossain reissussa

En tiedä miksi ja mihin reissattaisiin, mutta johonkin olisi kiva päästä. Ihan vaan treenin kannalta! Jos ei muita menoja vastaan tule, niin vähintään vuokrataan joku maneesi ja käydään vaikka irtohypyttämässä tai ohjasajamassa varsaa siellä. Pääasia että matkustetaan ja nähdään uusia paikkoja! Laatuponikisat olisi tietysti yksi realistinen ja varsin todennäköinenkin tavoite, osallistuminen vaan riippuu täysin siitä, missä nämä järjestetään..

Viime kesänä tehtiin paljon lastausharkkoja ennen näyttelyä.

8. Yhteislenkkeily tallin muiden hevosten kanssa

Tästä en ole vielä muiden hevosten omistajille puhunutkaan, vaikka itse asiassa jo viime kesänä meillä oli puhetta, että olisin lähtenyt Nemon kanssa kärryttelemään suokkitamman peräpojaksi! Tämä suunnitelma kuitenkin jäi toteuttamatta. Jos ja kun Nemolle saataisiin jokin keino edetä muuta kuin sitä taluttamalla (eli joko vaunut perään tai kuski selkään), olisi enemmän kuin hyvä alkaa tehdä lenkkiä tallin muiden hevosten perässä. Varsalle on kiva saada varma ja osaava hevonen maastoon kaveriksi, ja samalla olisi toki hyvää treeniä lenkkeillä yhdessä "vieraiden" hevosten kanssa. Toki tämäkin pitää toteuttaa rauhassa ja huolella, etenkin alkuun, mutta olisipahan kiva kokeilla. Ja hyvin voi olla, ettei Nemo juuri kavereista välittäisi, kun se nytkin seisoo ihan tyynen rauhallisena niistä muutaman metrin päässä tarvittaessa, tosin kovin kiinnostuneena tietysti :)

Rouskulla maastoilua kamujen kanssa.

Vuoden alussa tallille muuttaakin taas uusi hevonen. Meidän vuonojemme ohella toisessa laumassa majailee siis kaksi lämminveristä, suomenpienhevonen, torinhevonen ja shetlanninponi, nyt porukkaan liittyy vielä suokkitamma joukon jatkoksi. Nämäkin kaikki asuvat ympärivuotisesti pihatossa, kengättöminä ja vapaalla heinällä.

Kuva: Anna Salomaa

Uutta vuotta ja uusia kujeita innolla odotellessa, saas nähdä mitä kaikkea me 3-vuotiaan (siis apua, onko se mukamas niin sanotusti "aikuinen"!!) Nemon kanssa oikein keksitäänkään!

ps. Ja vielä yksi tavoite alkavalle vuodelle: saada Siri kirjoittamaan tänne blogiin iäisyyksien tauon jälkeen! :)

Lotta-lörppähuuli - eiku Nemo the Lotanpoika
Kuva: Kiia

You Might Also Like

2 kommenttia :

  1. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tavoitteiden toteutumista! Hyvää uutta vuotta teille kaikille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Niin minäkin seuraan mielenkiinnolla, hih :D Hyvää uutta vuotta!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.