ajo ,

Kaikennäköisiä kuulumisia

12/17/2016 10:55:00 ip. marjo 3 Comments


Oletteko huomanneet, että mitä pidempi aika kuluu jostakin yksittäisestä tapahtumasta, sitä vähemmän on enää motivaatiota kirjoittaa blogiin kyseisestä asiasta? Tai vaikka kertoa kaverille tätä nähdessään? Jos heti tuoreeltaan pääse hehkuttamaan/itkemään/mitä lie, tuntuu tuo omaan mieleen paljon järkevämmältä, kuin palata muutaman päivän tai viikon kuluttua enää asian pariin..


Ehkäpä juuri tuon takia pitäisikin yrittää kirjoitella blogia vähän useammin ihan tuoreeltaan. Vaikka toisaalta, eipä ihan kaikesta tarvitsekaan laittaa juttua ylös. Etenkään sellaisista asioista, joista kuvamateriaali puuttuu. Sekin on muuten hassu ilmiö, kuinka paljon helpompaa on kirjoittaa esim. hevosen liikutuksesta tai koulutuksesta, jos tekstin tukena on kuvia ja videoita. Ehkä ne jotenkin auttavat jopa omaa muistia, mutta ainakin lukijoiden on helpompi päästä asiaan kiinni kuvien tai videoiden kautta.


Yritän nyt kuitenkin kelata omia ajatuksiani kronologisesti taaksepäin, jos vaikka saisin vielä kiinni edes hitusen kaikesta siitä, mistä on pitänyt tänne kirjoitella, mutta tuntemattomasta syystä johtuen jäänyt kirjoittamatta.

Poikien elintiloista minun on tarkoitus tehdä ihan oma postauksensa tässä lähiaikoina. Mainittakoon kuitenkin sen verran, että niiden heinäpaali siirrettiin pihatosta laitumen puolelle. En itse asiassa tajua, miksei heinää laitettu jo alunperin laitumelle? Vanhasta tottumuksesta se vaan iskettiin pihattoon, sillä aiemmin meillä on ollut pyöröpaalit pelkissä verkoissa, ja ne on pitänyt saada katon alle suojaan. Nyt paali on kuitenkin muovitettu, joten sen voi huoletta jättää ulos. Tämähän ratkaisi kaksikin ongelmaa kerralla!

Ihana traktori, äkkiä sinne!!

Miten tämä poni voi näyttää ihan T-rexiltä??

Ensimmäinen ongelma oli se, että hevoset viettävät lähes kaiken aikansa pihatossa hengaten. Siellä on ruoka ja siellä on suoja. Ainoastaan veden takia oli tarvetta välillä lähteä kauemmas käymään. Ja toinen ongelma oli se, että Pate on hirmuinen sottapytty! Eivätkö kaikki hevosäidit opetakaan lapsiaan sisäsiisteiksi? Siinä missä Nemon ja Rouskun jäljiltä pihaton siivous vei pari minuuttia ja yhden kottikärryllisen, on Nemon ja Paten jätösten siivoaminen potenssiin kymmenen kertaa hankalampaa. Näemmä on mahdollista, että hevonen sontii tasan siihen missä sattuu seisomaan, eikä yhtään välitä paikasta. Hevosten laidunkin näyttää minun silmääni niin oudolta, kun se on täynnä yksittäisiä satunnaisia kakkakasoja. Nemo ja Rousku eivät tällaista jälkeä ole ikinä saaneet aikaan, vaan heillä on hyvin tarkoin valitut kakkapaikat, eikä kasoja sitten muualle tehdäkään. Onneksi paali on nyt pois pihatosta, joten myös päivittäin siivottavien jätösten määrä on pudonnut huikeasti.

Aina paikalla, kun jotain tapahtuu.

Olenkohan muistanut kirjoitella Nemon toisesta maastolenkistä kera ratsastajan? Kiia istuskeli jälleen kyydissä metsässä, ja hienostihan tuo sujui jälleen. Tällä kertaa käveltiin ensin asutuksen läpi toista kilometriä metsätielle, ja sen aikaa pieni ratsastaja joutui talsimaan omin jaloin mukana. Nemolla oli vielä hirmuisesti virtaa ja kiire päällä, joten raskaaksi meinasi käydä pysyä hevosen mukana - minullekin, saati sitten 8-vuotiaalle :)

Reipas ratsastaja taapertaa matkassa mukana. Palkintona odottaa maastolenkki Nemon selässä.

Nemo ei tykännyt kuvaustauosta.

Hei taas uusi ratsastaja selässä! Kukas siellä oikein keikkuu?
Hirmuisesti kehräävä tallikissa Nelli tietenkin!

Nemon liikkuminen näillä pohjilla on taas jäänyt olemattoman vähäiseksi. Kuten olen aiemminkin todennut, pitkät vapaat eivät tälle hevoselle tunnu sopivan. Se on melkein pakko saada säännöllisesti töihin. No tässä päivänä eräänä sitten saimme jälleen hieman pakkaslunta ja kuuraa maahan. Olin itsekseni liikenteessä ja ajattelin jo tallille mennessäni, että pakko tuon hevosen kanssa jotain on touhuta. Ainakin haen sen edes harjattavaksi.

Kun olin harjannut hevosen, totesin sitten, että täytyyhän tässä jotain tehdäkin, kun tänne asti ajelin, eikä siivottavaakaan ollut nimeksikään. Aikaa olisi. Laitan nyt ainakin valjaat päälle ja käyn vaikka ohjasajamassa. 

Kuitenkin sivussa odotteleva reki näytti niin kutsuvalta, että pakko oli heittää reki perään. Ensimmäistä kertaa ihan yksin! Kärryjen laittaminen onkin helppoa, kun meillä hevonen seisoo kahta puolta kiinni kärryjen laitossa. Reen eteen pystyy valjastamaan oikeaoppisesti, eli taluttamaan hevosen aisojen väliin ja kiinnittämällä molemmat aisat erikseen. Ihan uskomattoman hyvin sain Nemon yksin aisoihin, vaikka hevosta joutuu siirtämään eteen ja taakse ja oikealle ja vasemmalle ennen kuin tamppi on juuri eikä melkein oikealla kohdalla aisan reikään nähden.

Alkumatkan ohjasajoin vierellä kävellen.

Mutta pian hyppäsin kyytiin. Ihana kirpeä pakkaskeli, kuutamo, koirat matkassa ja valossa kimaltava maisema miljoonin timangein varustettuna!

Seuraava rekiajelu ei sitten mennytkään ihan niin nappiin. Nemo otti elämänsä ekat lähdöt ajaessa ikinä. Tilanne oli kyllä kuin suoraan tarjottimella tuotu. Käytiin reen kanssa vähän kauempana tietä pitkin ajamassa, pelkällä pellolla ympyrää talsiminen kun on jokseenkin tylsää. Nemolla oli pidempien vapaiden jälkeen taas paljon virtaa, ja kotiin päin tultiin välillä raville pyrkien pientä teputusta ja niskoja nakellen. Eräässä risteyksessä sitten Nemo oli jatkamassa suoraan kotiin, mutta minä käänsinkin sen poikkeavalle sivutielle. Siinä tuli hetkellinen pattitilanne, kun Nemo yritti arpoa mihin tässä nyt lähdetään. Juuri samalla hetkellä, kun olin saamassa hevosen liikkeelle, tuli takaa auto. Suoraan puskan takaa, suoraan poikittain hevosen takana ja ei mitenkään turhan hiljaa edeten. Siitä sitten lähdettiin - niin että Tanja putosi matkasta jo alkukiihdytyksessä!


Minulla kun ei ole reessä mitään tukea jaloille, toki itsekin keinahdin taakse ja jäin selälleni rekeen makaamaan heinäpaalin päälle. Nemo heitti siinä pukin lähtiessään ja toinen takajalka meni reen aisan yli. Hevonen siis jatkoi matkaa tietä pitkin laukaten, minä makasin selälläni reessä ja toinen aisa kulki hevosen vatsan alta. Ihme kyllä, oikeastaan heti ensimmäisten askelten jälkeen minulla paniikki raukesi. Tai sanotaanko että siinä vaiheessa, kun tajusin pysyväni kyydissä. Ainoa oma ajatus oli, etten saa pudota - silloin tämä hevonen ei pysähdy ehkä koskaan, vaan juoksee reen ja itsensä rikki ties mihin.

Tajusin myös saman tein, ettei Nemo juokse niin sanotusti paniikissa. Se laukkasi ihan nättiä laukkaa, toki varmasti ihmeissään aisasta siellä missä sen ei pitäisi olla. Huomasin meidän kurssimme johtavan pellolle päin pois tieltä, joten pystyin surkealla ohjasotteellakin kääntämään Nemon takaisin tielle. Tein kevyitä pidätteitä sen mitä reessä selälläni tasapainoillessa pystyin ja samalla hoin "prrrr prrrrrrt". Ja kun tie johti mäen päälle, siihenhän me pysähdyimme. Ei Nemokaan halunnut alamäkeen laukata. Tanja sai meidät saman tien kiinni ja meni pitämään Nemoa, kun itse irroitin aisan ja siirsin takajalan sen yli. Eipä tuossa paljon muuta voinut kuin ajaa uudestaan samaan risteykseen ja samaa reittiä, josta äsken otettiin lähdöt. Kotimatkalla pellolla pyysin vielä vähän ravia, ja tosi nätisti Nemo toimi. Ei se ollut oikeastaan yhtään jännittynyt edes laukasta pysähdyttyään, saati enää myöhemmin ajossa.

Säikähdyksellä selvisimme siis tilanteesta, ja pitihän tämänkin hetken joskus koittaa! Siis sen, että hevonen pelästyy sen verran, että lähtee karkuun. Tulipa todettua, ettei tuo kauaa viitsi paeta. Muutaman kymmenen metriä ehdimme laukata (vaikka se pidemmältä tuntuikin). Ja tulipa todettua, ettei sen väliä onko suussa rautaa vai ei, kyllä pysähtyminen on siitä kiinni, mitä pään sisällä kulloisellakin hetkellä liikkuu. Tämä oli nyt toinen kerta, kun Nemo pelästyy suoraan selänä takana ohi menevää ja äkkinäisesti puskan takaa tulevaa autoa. Näitä pitäisikin ehkä joskus ihan tarkoituksella treenata.. Niin, ja eipä tämä autolla takaa kaahannut kuski jäänyt seurauksia katsomaan, vaikka hevonen otti lähdöt ja ihminen putosi kyydistä.


Normaali mielentila ajossa.

Ja senkin voisi mainita, että enää liikutus ei ole pohjista kiinni - nyt on hevosen alla tarvittaessa neljäkymmentä nastaa, eli kymmenen jokaisessa vetävässä kaviossa! Ensimmäinen reissu nastat alla olikin juuri tämä äsken mainittu rekiajelu. Hyvin muuten tossut pitivät jäisellä tiellä, kun Nemo otti lähdöt. Kiinnitin vielä oikein huomiota siihen, kuinka hienosti nastat porautuivat jäähän, eikä yhtään lipsunut, kun Nemo paikoiltaan kiihdytti laukalle. Hevonen kyllä käveli hienosti jäisellä tiellä, mutta reki ei ihan niin hyvin selviytynytkään. Melkoista sivuliirtoa tultiin aina välillä. Onneksi saimme luvan käyttää läheisiä peltoja rekiajelussa, joten nyt saamme laajennettua myös reellä ajettavia maastolenkkejä, vaikka teitä pitkin ei pystykään ajamaan.

Oli pakko napata kuva Patesta, joka jäi yksin tarhaan Nemon poistuttua. Ihan sen takia, että alkuun tämä hevonen yksin jäädessään juoksi ja huusi paniikissa ympäriinsä..

Nemo on nyt ollut reilut pari kuukautta ilman kenkiä, ja Anttilan Terhi kävi jälleen kaviot vuolemassa. Voi kun jaksaisinkin joskus kaivaa esille kaviokuvia parin viime vuoden ajalta, olisi niistä kovin mielenkiintoista tehdä vertailua! Eniten minua kuitenkin kiinnostaa, miltä kaviot tulevat näyttämään puolen vuoden tai vuoden kuluttua, kun nyt saavat kasvaa kokonaan kengättöminä kavion mitan verran ja etukavioita toivottavasti saadaan korjattua. Tosi kovat kaviot Nemolla on, vaikka näin märkään aikaan kengät pois otettiinkin. Ja edelleen tuntuu tämä tilanne hyvältä, toivottavasti jatkuu samaan malliin!

Lenkille lähdössä.

Tänään käytiin taas kävelemässä, suunnilleen yhdeksän kilometriä kertyi lenkille matkaa. Ainoa tarkoitus oli käydä ottamassa Nemosta kuvia tietyssä ympäristössä. Harmillisesti keli ehti jälleen lämmetä liikaa, joten paras upea pakkasmaisema jäi ikuistamatta. Sen sijaan hevonen saikin hyvän treenin kävellä koko matkan vilkkaamman liikenteen vierellä. Ja edelleen virtaa riitti, joten tulipa myös muistuteltua mieleen, ettei taluttajaa ole sopivaa etuilla..


Ja pari kuvaa kävelyreissun tuotoksista:




Huomenna ohjelmassa onkin sitten kunnon reipas lenkki joko kärryillä tai reellä - jotenkin alkaa tuntua siltä, että se tulee nyt tarpeeseen!

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. Ihania kuvia!!! Minkä merkkiset bootsit Nemolla on? Ja mistä olet ne hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Takajaloissa sillä on Cavallon simplet ja etusissa Equine fusionin all terrainit. Cavallot taisivat olla Hööksiltä pari vuotta sitten ostettu, EF:t Wammalan tilalta :)

      Poista
  2. Ensimmäinen ja viiminen kuva .. Vau!!♡♡

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.