kuvia ,

Koskemattomalle laitumelle

6/28/2017 01:21:00 ip. marjo 3 Comments


Kuten ehkä muistattekin, hevosemme toimivat maisemanhoitajina ja laiduntavat (pääasiassa) suojeltuja perinnebiotooppeja. Näitä meidän tilallamme riittää 12ha, joten siinä on muutamalle hevoselle paljonkin parturoitavaa kesän ajaksi. Perinnebiotooppien hoidosta pidetään kirjaa ja niitä onkin oikeasti seurattava tarkoin, miten laidunnus ja niitto hoidetaan.

Alkukesän pyöritin meidän laumaamme kolmella eri lohkolla, jolloin pari laidunta jäivät vielä odottelemaan pidemmälle kesään. Ehtikin sitten käydä jo niin, että yksi laidun pääsi kasvamaan liian pitkäksi ja niittyleinikit valtasivat sen. Onneksi on olemassa niittokone, jolla saadaan hoidettua tämäkin tilanne kuntoon.

Eilen puolestaan siirsin hevoset vielä toistaiseksi koskemattomalle rantakaistaleelle ojan reunaan. Tämän lohkon kanssa ei ollut niin kiirettä laidunnuksella, joten se on päässyt kasvamaan hyvinkin pitkäksi. Ihan hassua ajatella, kuinka nopeasti heinä onkaan kasvanut, kun koko alkukesä vaan odotettiin ja odotettiin, koska oikein pääsee laiduntamaan! Ei meinannut tuolloin maasta puskea sitten mitään ylös.

Vaan olipa kyllä kivan näköistä päästää hevoset juoksemaan pitkään vihreään heinikkoon kukkameren keskelle. Ja olipa kyllä kiva tarpoa pari päivää pitkin kyseistä heinikkoa laidunta viimeistelemässä; kostea pitkä heinä hoiti tehokkaasti kastelun alhaalta ylöspäin ja kohdalle osunut ukkos/saderintama ylhäältä alaspäin. Ei olisi voinut enää yhtään enempää läpimäräksi kastua! Oikeastaan jo nauratti. Onneksi kesä kuivaa minkä kastelee.

Toin Nemon ensimmäisenä yksin laitumelle kentän lanauksen jälkeen, ja tämän kauemmas hän ei portista päässyt..

Koskematonta laidunta.

Veljekset ojan toisilla puolen.

Kentän lanattua pintaa.

Jep, edellisen lohkon niittyleinikkiräjähdys... Niittokone äkkiä töihin.

"Heeei, Pate ja mutsi tulee!"

"Mitäs ihmettä sinä poikani siellä teet??"

Lotalla oli eniten kiire katselemaan uuden laitumen maisemia.

Pate bongasi toisen lauman pajupuskien takana.

Muori johdattaa joukkonsa kauemmas laitumelle.

"Wait for meeeee"

Melkein vuonohevosen mittaista koiranputkea.

Vähän ehkä riehututti. Mutta ei yhtään siihen malliin mitä oriaikoina, nyyyh..

Pitiköhän tässä kuvata kukkaa vai hevosta??

Pate on näemmä sekä kesä- että talviturkissa kunnon laikkuponi :D

Ja taas Nemo unohtui tärkeimmäin äärelle, kun kaverit jatkoivat matkaa.

Ei auta kun juosta perään!

Patekin lähti jo takaisin tutkimaan, mihin Nemo oikein katosi.

Muori ei paljon jaksa hötkyillä.

Tänne onkin hyvä piiloutua, niin ei joudu hommiin..

Kaverit katselivat uusia naapureitaan.

Näitä ei paljon muu kiinnosta kuin ruoka!

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. Siitäpä vaan etsimään jos sattuu hevonen olemaan makuulla silloin, kun pitäisi töihin lähteä. :D

    Ihania kuvia ja hevosia jälleen, kiitos.

    VastaaPoista
  2. Riittää vähäksi aikaa heposilla syömistä. :) Hirmu hyvin sopii vuonohevonen koiranputkien ja leinikin keskelle, tulee kivoja kuvia.. ;)

    VastaaPoista
  3. Tuolla laitumella olisi kiva ottaa kuvia, hienosti sopii valkoiset kukat ja vuononhevoset yhteen! :)

    Mitä perinnebiotooppien hoito siis tarkoittaa teidän tapauksessa? Tai mistä se nimi tulee?

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.