esteratsastus ,

Hei mä hyppäsin!

9/16/2017 11:44:00 ap. marjo 1 Comments


Nyt otetaan pieni throw back kuukauden takaiseen ja kesälomafiiliksiin! Kävin reissussa Keski-Suomessa, ja samalla poikkesin moikkaamaan rakasta ystävääni Miljaa sekä Miljan ihanaa Kalino-vuonista. Kaltsu onkin tästä blogista tuttu jo monet aiemmat kerrat kuluneiden vuosien varrelta, mutta pitkän aikaa ollut hiljaisuuden peitossa. Pidemmän aikaa mukana kiikkuneet lukijat muistanevatkin, kuinka kävin Kalinolla ratsastamassa säännöllisen epäsäännöllisesti itse asuessani Jyväskylässä.


Mutta siis voitteko kuvitella: minä hyppäsin! Minä! Kolme vuotta poissa hevosen selästä pysytellyt vellihousu, joka nykyisin jännittää jo laukkaamista ja on aina ollut likimain kauhusta kankeana vieraan hevosen selkään kiivetessään. Onneksi Kalino nyt sentään ei ole ihan vieras hevonen. Vaikka siltä se tuntuikin. Sen verran kuitenkin osasin antaa omille aivoilleni tilaa, että kykenin vakuuttamaan itseni siitä, kuinka varma ja kiva ratsu Kalino on.

Tiedättekö kuitenkin, mikä oli ensimmäinen ja voimakkain ajatus hevosen selässä? Ja oikeastaan koko ratsastuksen ajan. Että hitsi vie tää on vaikeeta!! Siis niin vaikeeta! Miten olen ikinä voinut osata ratsastaa Kalinolla edes sen verran, mitä olen osannut? Olin ihan totaalisen tuuliajolla tuolla kyydissä. Totta kai kolmen vuoden tauko hevosen selästä vaikuttaa, mutta ei minulla Nemon selässä ole yhtään sellainen olo kuin olisin hukassa.

Blondit <3

Kalino on komeassa kunnossa!

Kaltsu on paljon pienempi ja kapeampi kuin Nemo tai Lotta, ja sillä on ihan erilaiset liikkeet istua. Hädin tuskin osasin keventää ravatessa. Saati että olisin kyennyt kunnolla vaikuttamaan hevoseen tai pyytämään siltä jotain. Milja vaan huuteli ohjeita - käytännössä siis lähes koko ajan tempoa ja aktiivisuutta lisää - ja minä hiki hatussa yritin pungertaa hevosesta jotain irti.

Kalino taisi olla erittäin tyytyväinen, kun sai mennä ja hengata lähes omaan tahtiinsa puoliteholla. Kyllähän nuo vuonohevoset osaavat ottaa aina tilanteesta ilon irti, ja jos on mahdollisuus löysäillä ja olla tekemättä kunnolla mitään, se on yleensä vuonohevosen ykkösvalinta. Toki poikkeuksia aina löytyy.

Kaltsu on tyytyväinen, kun saa vaan lyllertää eteenpäin :D

Onneksi tällä "ponilla" on kiva laukka istua.

Tämän alustuksen jälkeen lienee sanomattakin selvää, että olin ihan kauhuissani Miljan ajatuksesta laittaa meidät hyppäämään! Mutta sinne se ryökäle vaan alkoi kasata esteitä heti, kun itse lähdin Kaltsun kanssa maneesia ympäri hölköttelemään. Yritin kyllä moneen kertaan kieltäytyä hyppäämästä, mutta eipä tuossa mikään auttanut. Esteitä päin vaan!

Komistus!

Muutaman pienen puomin jälkeen jouduttiin vielä ylittämään apua-miten-iso pysty (ainakin viiskytsenttiä??) moneen kertaan sekin. En oikeasti voi ymmärtää, että olen joskus hypännyt tällä hevosella 70cm esteitä! Saatiin jopa pieni rata ihan nätisti onnistumaan. Minähän kun olisin jokaisen esteen jälkeen heittänyt ohjat pois käsistä, huokaissut syvään helpotuksesta ja antanut hevosen pysähtyä niille sijoilleen. Ai hups, miten niin sillain ei voi tehdä radalla??

Laukkaympyrää..

Ensimmäisestä puomista yli. Jännää!!

Kalino on vaan niin pätevä esteheppa.

Tukka putkella eteenpäin!

Vähän alkoi kuskikin rentoutua ja nauttia touhusta, hih.

Molemmat ihan fiiliksissä. Ihana Kaltsu :)

Meidän räpellyksemme jälkeen Milja hyppäsi vielä itse puikkoihin ja kävi ottamassa muutaman vähän isomman hypyn loppuun. Kalino on kyllä ihan huippu tapaus ja hienossa kunnossa vielä vanhaksi herraksi! Ja kieltämättä aloin itsekin tuossa ratsastuksen lomassa saada pientä fiilistä hommaan takaisin. Siitähän tuli jopa kivaa!! Edelleen ihan hitsin vaikeeta, mutta ei varmaan vaatisi montaa ratsastuskertaa, kun alkaisi jälleen löytyä se vanha tuttu tatsi, jolla Kalinoa ainakaan osasin ratsastaa (edes jotenkuten).

Oho, nyt tuli mamma kyytiin, duunit alkaa..

Kyllä sieltä ponnua löytyy!

Pätevä mies!! Ja Milja kans!

Kaikkensa antanut pieni esteratsu. No ei sille kyllä tullut edes hiki... :D

Harmi vaan, ettei näitä tilaisuuksia ole tarjolla, kun välimatkaa on ihan riittämiin. Mutta onni on elämässä myös kauempana asuvat ihmis- ja heppatutut. Kyllä tämä rotu vaan yhdistää, ja on kerännyt ympärilleen suuren joukon ihania ihmisiä ympäri Suomen (ja maailman, jos tarkkoja ollaan). Kiitos vielä Miljalle tästäkin heppailusta! ♥

<3 ps. Arvatkaa kenen oli vaan ihan pakko heti leikata tuo Kalinon tukka.. 

You Might Also Like

1 kommentti :

  1. Komea on poika! Voisitko käydä myös meillä parturina😄 Musta tuntuu, että joka leikkauskerta on yhtä tuskaa ku en vaan hahmota oikeeta mallia.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.