blakke ,

Luukku 10

12/10/2013 12:48:00 ap. Siri 7 Comments


Ketkä ovat/ovat olleet elämäsi hevoset?


Siri vastaa:

MUISTOKAS 1977-1994 
Elämänsä aikana se oli mukana 355 startissa,
voitti näistä 68, oli kakkonen 40 ja kolmas 48 kertaa.
Ravaten näin isännälleen miljoona markkaa.
Lähde: Akaan Seutu

Kuva: Skannattu Villivarsa-lehdestä

Olin iältäni noin yhdeksän kymmenen vuotias kun aloimme siskoni ja ystävieni kanssa käydä läheisellä ravitallilla. Tallilla majaili kuuluisa Suomenhevosravuri Muistokas. Muistokas oli mielestäni tallin kiltein ja kaunein hevonen. Sillä oli jo hoitaja Eila -aikuinen nainen. Oikeastaan kaikilla Kustaan hevosilla oli hoitajina isompia tyttöjä, mutta Kustaan sydän oli kultaa. Se huomasi meidän pikkulikkojen alituisen notkumisen tallilla ja halumme auttaa, vaikka se olisi ollut pelkkää paskanluomista. Kerran hän sitten sanoi minulle, että ei se hevonen puhtaaksi tuijottamalla lähde, ota se karsinasta ulos ja harjaa se hyvä tyttö. Siitä päivästä lähtien sain hoitaa sitä aina kun Eila ei ollut tallilla. Tein sille oman harjaämpärin johon liimasin suurilla mustilla tarroilla nimen MUISTOKAS. Sain ratsastaa sillä ilman satulaa ja ajaa sillä reellä läheisellä pellolla. Kerran sitten kun Eila oli tulossa tallille Kustaa juoksi käytävälle ja huusi nyt tyttö se harjaämpäri äkkiä piiloon Eila tulee. Sillä hän olisi saanut satikutia siitä, että oli antanut luottopollensa jonkun pikkuipanan käsiin.
vas. LUONTO-MINNI 1983-2010   &   LUONNON HEMPPA 1989

Muistokkaan jälkeen kuvioihin asteli Minni, naapurissamme joen toisella puolen asuvaan markkinahevosenakin tutuksi tulleeseen Suomenhevoseen (se siis kyyditsi kansaa kesäisin markkinoilla vaunuillaan). Luonto-Minni oli nimensä veroinen hyvin luonteikas tamma. Kilttihän se oli jos oli rohkea ja näytti kaapin paikan, mutta jos olit vähääkään varovaisempi, se linttasi sinut tallinseinään tai tuli hampaat irvessä karsinan suulla vastaan. Koin nämä kaikki :) Minni kiertoajelutti lukuisia Pappilan lapsia meidän kyyditsemänä milloin isoilla heinäkärryillä, milloin reellä tai joskus jopa niillä markkinavaunuilla. Sillä tehtiin jonkin verran myös metsätöitä joissa olimme useasti mukana tukkipinon päällä istuen tai kun kävi tarpeeksi sääliksi isoa vetomäärää niin vieressä juosten. Raveissakin se poikkesi mitäänsanomattomalla menestyksellä ja kyllä sillä ratsastamaankin pystyi. Ikävä kyllä se valitettavan usein joutui iltaisin seiskoskelemaan heinäkasa nenän edessä pubin edustalla. Odottaen uskollisena isäntäänsä, joka yön pikkutunneilla könysi kärryihin ja josta Minni sitten kiltisti toi hänet kotiin. Sen reitin Minni olisi osannut kulkea, vaikka silmät kiinni.
Varsankin se pyöräytti keskelle kesää vuonna 1989 meidän tallityttöjen paijattavaksi. Saimme keksiä pojalle nimen ja niinpä varsa sai nimensä osaksi äitinsä, osaksi komean isänsä Hemmon mukaan (Hemmo majaili Luoman Kustaan tallilla silloin kun hoidin Muistokasta). 

JYLINÄ 1980

Tuona kesänä menetin sydämeni myös tallille tulleeseen uuteen Suokki-ruunaan Jylinään. Tämä ihana heponen oli kaikkien tallityttöjen suosikki. Usein likkojen kanssa pidettiin juorukerhoja Jylinän vetämässä reessä sen tallustellessa omatoimisesti heinäpeltoa ympäri ja ympäri monta kierrosta ja kuin ajatuksesta se vaihtoi suuntaa.
Jylinän erikoisuus oli sen turvassa oleva pilkku joka muistutti erehdyttävästi keskisormea :)

* * *

Lapsuuskotini läheisyydessä oli aina ollut paljon hevosia, tunsin heistä jokaisen nimeltä ja heidän sukunsakin hevoset ainakin kolmanteen polveen mennen tullen. Jokaista olin ainakin joskus vähintään rapsutellut taikka kuvannut. Kerrankin kuvasin äitin filmipokkarilla olevan uuden filmin täyteen naapurin lämppäriä, Nelson eestä, Nelson takaa, Nelson sivulta, Nelson makaa -voitte arvata, että teettäessään filmiä ja nähdessään kuvasaldon äiti ei ollut kovin ilahtunut. Ihmettelen kyllä vieläkin miten hän ei kelpuuttanut edes yhtä kuvaa meidän kotialbumiimme ;)
No oli miten oli, hevoshulluuteni oli kiirinyt paitsi naapureitten korviin myös erään pari vuotta itseäni nuoremman tytön isän korviin. Oli käynyt niin surullisen kuuluisasti, että perheen tyttö oli kovasti halunnut itselleen omaa ponia. Vanhemmat mistään mitään tietämättä olivat hankkineet lapselleen ponin (koska hänhän halusi -joo niin mäkin halusin, mut ei mulle vaan mitään ostettu *katkeruuden syvä ääni kurkussaan huutaa hän*). Kyllähän mä tuosta New Forrest-ponista tietoinen olin. Sehän asui kolmenkymmenen metrin päästä meikäläisen kotipihasta, mutta mielestäni tyttö (joka ponin oli saanut) oli "ärsyttävä" ;) (ihan vaan siksi, että sillä oli poni ja mulla ei) joten en ollut aikaisemmin käynyt muuta kuin taputtelemassa ponia laitumen takaa.
Kerran sitten ollessani tarhan luona tytön isä saapui paikalle ja kysyi minulta voisinko auttaa hänen tytärtään ponin hoidossa, kun hän ei oikein osaa eikä uskalla tehdä sen kanssa mitään. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä. Tyttö oppi nopeasti, mutta hän ei pärjännyt ponin kanssa kaksin. Poni tiesi kuka silloin määräsi ja näytti sen tälle. Kerran tyttöparka sai sitten kaviosta mennessään sen karsinaan joten jälleen kerran hänen isänsä pyysi apuani. Lähtisinkö heidän perheensä kanssa palauttamaan tuon "ponipahasen" takaisin Parkanoon mistä se oli alunperin haettukin ja valitsemaan tytölle uutta "kiltimpää" ponia. Olin otettu, että he luottivat minuun oikean ponin valinnassa, vaikken mikään poniexpertti ollutkaan. Siellähän minä sitten istuin heidän autossaan traikku perässä matkalla kohti Parkanon ratsastustallia ylpeänä moisesta kunniasta ja "vastuusta".
VERONIE V.D. VITWEG 1983

Voi sitä Shetlanninponi-merta mikä paikanpäällä tarhoissaan laidunsi. Tuntui, että niitä oli silmänkantamattomiin. Olisin valinnut heistä jokaikisen ( se siitä asiantuntevuudesta ), mutta myyjä toitotti kuinka tämä musta tamma on erittäin kiltti ja varmasti lapsenne tulevat sen kanssa toimeen -mies luuli, että poni tulisi minullekin. No tavallaanhan se tulikin. Niin tuo pieni musta Veronie pakattiin autoon ja tuotiin ilahduttamaan meidän elämäämme (ja näköjään veljeni elämää -hän on kuvassa Veronien selässä pihassamme) ;)
WENDY V.D. HULSWEG 1984

Paikallisessa sanomalehdessä oli ilmoitus: 
Haetaan poneille hoitajia. Ponien jako tilaisuus silloin ja silloin tervetuloa! 
Tuota jakotilaisuutta en aikonut ohittaa mistään hinnasta. Niinpä sinä määrättynä päivänä lauma likkoja pyöräili Voutilan ponitallille hoitoponien kuvat silmissään.
Olin toki käynyt siellä aiemmin ja iskenyt silmäni mihinkäs muuhun kuin valkoiseen pieneen isopäiseen :) Shetlanninponiin. Tuo poni oli nimeltään Wendy ja melkoinen täti täpäkkä. Kukaan muu ei sitä halunnut joten sain sen hoidokikseni ilman kissatappeluita ;) Wendy oli ihan parasta. Söpö ja valkoinen -ei kai sitä ponin sen enempää tarvitse ollakaan -hah! Sen kanssa käytiin poniraveissa ja osallistuinpa sillä kerran Ypäjällä leikkimieliseen "kun musiikki loppuu"- kilpailuun jossa piti kiertää ponin selässä ilman satulaa ympyrälle laitettuja paaleja musiikin tahdissa ja kun musiikki loppui piti hypätä selästä alas istumaan vapaana olleeseen paaliin. Sijoituin neljänneksi ja voitin itselleni karkkiaskin ja Wendylle mainetta ja kunniaa!
Rakas Wendyni kuitenkin myytiin, kamalinta oli kun jouduin uusille ostaja-ehdokkaille esittelemään ponin askellajeja kentällä ratsastaen ja sitten ne tietenkin ihastuivat siihen ikihyväksi ja veivät mennessään. Olin surun murtama.

PENLLYN CARAMEL 1987

Tallinomistaja yritti lohduttaa minua ja sanoi, että kun uudet ponit tulevat saan alkaa hoitaa niistä toista. Nähdessäni nuo kaksi Welsh Mountainia seisomassa tallin käytävällä en voinut kuin huokailla ihastuksesta. Toinen niistä oli viisi vuotias läsipäinen liinakko ja toinen kolme vuotias läsipäinen ruunivoikko. Omistajan tytär valitsi Bellen (Penllyn Mirabelle) ja minä sain kiltin ja nöyrän Mellin. Sen kanssa tuli kokeiltua hiihtoratsastukset ja riimulla ratsastukset ilman satuloita.

Samaan aikaan alkoi sydämeni suuntautua myös muihin asioihin kuin vain hevosiin. Lopetin kokonaan tallilla käymisen, koska ystävien kanssa hengailu nuokkarilla oli mukamas paljon mielenkiintoisempaa ja lopulta se söikin kaiken aikani ja järkeni ;)
Astuin "mustaan aukkoon" joka kesti useiden vuosien ajan, kunnes....

... I met these yellow fellas <3

Ensin tietysti tapasin Lotan. Se taisi olla vuotta 2005. Olin istunut viimeksi hevosen selässä pari vuotta sitten Kreikan lomallani ja sitä ennen viimeksi vuonna 1991 joten tutustuttuani Marjoon ja hänen kerrottuaan harrastavansa hevostelua olin ensimmäisenä tunkemassa häneen mukaansa tallillle ja jo ekalla kerralla istuin Lotan selässä ja hymyilin niin että korviin sattui. Voi tsiisus että mä hymyilin. Tapasin Blaken, Lotan ekan varsan jonka kanssa touhutessa rasvailin uudestaan mun ruostuneita hevosnaistaitojani Marjon avustuksella. 
Sitten tuli vuosi 2011, synkkä ja myrskyinen yö... no ainakin silloin oli ilta ja pimeää :) kun traileri saapui pihaan. Hevoskopista asteli ulos pieni pyrstötähtinen vuonohevosvarsa ja mun maha täyttyi perhosista. Olinhan salaa toivonut, että Lotta toisi sen kesäisen maitovarsansa mukanaan palatessaan ylläpidosta. Siinä se nyt seisoi rauhoittavista lääkkeistä tokkuraisena sinisessä varsariimussaan kaikki neljä jalkaa leveässä haara-asennossa tallin käytävällä. Mä omin sen itselleni sillä sekunnilla. Mun mielestä sen tähti oli kaunis ja erotti sen muista hevosista. Sillä tiellä ollaan...
Lienee siis sanomattakin selvää, että elämäni hevonen tänä päivänä on ROHAN. 
Siksi koska se on mun IKIOMA :)


Marjo vastaa:


Ensimmäinen hevonen, johon todella ihastuin ja kiinnyin, oli shettisruuna Jussi. Olin Jussiin tutustuessani harrastanut hevosia ehkä vuoden verran tuolla pienellä maatilamatkailulla, josta olen aiemmin kirjoittelutkin. Hevoset siellä eivät kuitenkaan olleet aina niin kilttejä ja helppoja käsitellä, ja pelkäsinkin niitä jonkin verran. Pienelle aloittelevalle hevostytölle oli siis oikea onnenpotku löytää Jussi. Tarina, kuinka Jussi elämääni saapui, olikin hauska.

Eräänä talvisena päivänä äitini sanoi minulle yllättäen, että tuossa kotimme lähellä sijaitsevan lammen rannassa järjestetään tänään joku talvirieha. Kehoitti minua hakemaan kaverin mukaan ja lähtemään sinne, ettei aina vaan tarvitse sisällä kökkiä. Muistan vielä kuinka vastasin, että ei kiinnosta. Olin reilu 10-vuotias. Siihen äitini sitten jatkoi, että siellä näyttää olevan myös poniajelua! Jaa poni, tässä näin lähellä meitä, nyt äkkiä ulos ja menoks!

Suuntasin ensin naapureidemme oven taakse hakemaan kaveriani mukaan. Totta kai heppahulluna tyttönä myös Riikka lähti innoissaan matkaan. Kävelimme lammelle ja totta tosiaan, siellä pieni pörröinen shetlanninponi veti perässän sinisiä kärryjä nuoren naisen/tytön taluttamana. Menimme tietty heti jonottamaan kyytiin.

Siinä Jussin kärryillä istuskellessamme juttelin jotain omistajan Hennan kanssa. Lopulta keräsin kaiken rohkeuteni ja kysyin, saisiko tätä ponia tulla joskus sen kotitallille katsomaan. Henna toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi ja antoi ohjeet tallille. 

Kotona kertoessani uudesta tallista, olivat vanhempani hieman epäileväisiä asian suhteen, ja ihmettelivät, voiko vieraalle tallille tosta noin vaan mennä. Sain heidät kuitenkin vakuutettua, että kyllä saadaan mennä, ja lopulta isäni suostui meidät sinne joitakin päiviä myöhemmin viemään. 

Jussi tarhassaan, Nestori taustalla.

Tallilla kohtasimme ensimmäisenä isokokoisen aikuisen miehen (ei-niin-tyypillinen tallihenkilö), jolta varovasti kyselin, mahtaako Henna olla täällä, ollaan tulossa Jussia katsomaan.. En edes muista, oliko Henna silloin paikalla (olisiko ollut juuri toisella ponillaan ratsastamassa?), mutta jotenkin kuitenkin törmäsimme. Hennalla olikin siis kaksi ponia, Jussin lisäksi new forest -ruuna Nestori. Ponit asuivat noin kymmenen hevosen yksityistallilla. Tässä samassa tallissa majaili myös Lotta. Tällöin aloin siis hoitamaan Jussia ja Nestoria yhdessä kaverini kanssa. Jostain syystä Jussi oli alusta saakka minulle se tärkeämpi, ehkä suloisen ulkonäkönsä ja luonteensa takia. Ratsastamaan en enää Jussilla kokoni vuoksi pystynyt, mutta kärryttelemässä sillä käytiin ja Nestorilla sitten ratsastelinkin ajamisen lisäksi. Suuren suuri kaunis kiitos Hennalle, joka huoli tällaiset pikkutytöt ihania ponejaan hoitamaan! Hyvin paljon tuli opittua hevosista yksityisiä poneja hoitaessa.. Ja oma rohkeus kasvoi huomattavasti, kun ponit olivat niin kilttejä ja helppoja käsitellä aiempiin isoihin suomenhevosiin verrattuna.

Valitettavasti Henna kuitenkin päätti myydä Jussin melko pian siitä, kun olin sitä alkanut hoitaa. Vuoden verran ehkä ehdimme yhdessä harrastaa? Menetys oli kova, mutta onneksi jäljelle jäi Nestori. Ja pian syntyi Lotan ensimmäinen varsa Blakken, joka vei minut mennessään..

Blakkenista olen tarinoinut jo aiemminkin, mutta tähänastisen hevoselämäni tärkein hevonen se on kiistatta ollut. Kuin omani, heti syntymästään lähtien. Ei minulla ollut mitään aikeitakaan niin kiintyä Blakkeniin ja "omia sitä itselleni", mutta väkisinhän olin tutustunut hyvin sekä Lottaan että sen omistajaan Heidiin, kun samalla tallilla pyörittiin. Ja kun varsa syntyi, olin aina sitä rapsuttelemassa ja ensimmäisenä sitä taisin taluttaakin, kun Heidi talutti Lottaa. Lisäksi sovimme jo hyvissä ajoin, että menisin esittämään varsan Vermon poninäyttelyyn samana kesänä. Pitihän sitä treenata.
Ensimmäinen osallistumiseni vuonistapahtumaan, samalla tutustuin muutamiin vuonisihmisiin :)

Blaken ollessa viikon ikäinen, muuttivat Lotta, Blakke ja muut Heidin ponit toiselle tallille. Olin mukana muuttamassa hevosia, ja toki itsekin aloin käydä ahkerasti Heidin poneja hoitamassa niiden uudella tallilla. Edelleen jatkoin kuitenkin Nestorin kanssa kuten aiemminkin. Jossain kohti alkoi vaan käydä niin mahdottomaksi kahdella eri tallilla ravaaminen, että vähitellen Nestori jäi kuvioista.. Kaverini hoiti ja liikutti sitä ahkerasti, joten välillä oli hankalaakin, kun oli kaksi ihmistä ja yksi hevonen. Minä siis siirryin lopulta kokonaan Blakkenin luokse. Toki kaikki oltiin edelleen kavereita ja tekemisissä toistemme kanssa, sekä me hoitajat että ponien omistajat :) Ja itse asiassa Nestorikin kun muutti sitten lähemmäs Blaken uutta tallia, kävin muutamaan otteeseen vielä Nestoriakin liikuttamassa, kun matka oli lyhyempi.

Lotan ja Blaken kanssa lenkkeilemässä, Blakke 4v.

Laitetaan vielä video Blakkenista. Tämä on samalla ensimmäinen koskaan tekemäni ja nettiin lataamani video! Käytiin ystäväni Paulan kanssa irtohypyttämässä Blakkenia läheisen tallin maneesissa. Orilla on tässä ikää kolme ja puoli vuotta. Hieno pieni mies se oli jo silloin :) Ja minä videolla 18-vuotias. Melkein tuli taas ikävä kärryttelyhetkiä Blakkenin kanssa. Sillä oli kyllä kiva ajella, ei voi muuta sanoa.




Lotta nyt on tietty niin oma lukunsa, ettei sitä voi edes sanoin kuvata. Rakkain ja tärkein kaikista ikinä. Pitkäaikaisin hevosystävä, mitä minulla on ollut. Yheistä taivalta on takana jo 11 vuotta, mutta oikeastaan vasta viime vuodet etenkin Blakkenin myynnin jälkeen ovat olleet niitä oikeasti yhteisiä. En ymmärrä, miten ikinä pystyn Lotasta luopumaan, jos ja kun sellainen tilanne eteen tulee. Tekee niin pahaa edes ajatella moista! Yhtä lailla Nemolla on todella tärkeä rooli, onhan se ensimmäinen oma hevoseni ja kasvattini. Se on jo heti syntymästään saakka lohkaissut ison palan sydämestäni, ja mitä vanhemmaksi se muuttuu ja suhteemme syvenee, sitä isomman osan se myös vie minusta mennessään.. Nemo tulee olemaan tulevaisuudessa kaikkeni, mutta tällä hetkellä se jakaa aikani ja rakkauteni äitinsä kanssa. 

Seuraavan päivän kysymys: Mikä on parhain/tärkein neuvo, jonka olet valmentajalta/kokeneemmalta konkarilta tmv. saanut hevosharrastustasi koskien?

You Might Also Like

7 kommenttia :

  1. http://aladdinbird.blogspot.fi/2013/12/200.html

    Hih, hauska lueskella teidän entisistä hevosystävistä. Muistatko Siri osallistuitko Mellillä yhtenä syksynä (-91?) Karrilla pujottelukilpailuun? Mulla on se meinaan videolla, kun itse olin samoissa kisoissa Hakilla :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on hämärä mielikuva näistä kisoista.. tai ainakin jostain pujottelukisoista. Siis mun pitää tulla teille varmaan iltaa istuun ja katteleen kaikki sun Luoman Kustaan ja Karrin aikaiset valokuvat ja videot ;) ja sen jälkeen en lähde teiltä varmaan kulumallakaan :D

    VastaaPoista
  3. Hei, mäkin haluun tulla kattoon kuvia Luomalta! :D Kiva lukea tutuista hepoista. :)Löysin just yks päivä kuvia Nelsonista ja Ripauksesta (oli ennen Minniä) ja onhan niitä Luoman kuviakin jonkin verran jemmassa. :)

    VastaaPoista
  4. Juu mulla oli kans Nelsonista ja Ripauksesta ja Liehun hevosista kuvia. Samoin Majavatallin poneja ei ihan äkkiä unohda, Evalda, Rusina, Perry, Soho, Karkki, Malte, Selina... onhan näitä karvakorvia. Hannalta siirrymme siis Ullan huushollin leikekirjoja selaamaan ;)

    VastaaPoista
  5. http://wiikinkiponit.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-10.html

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa vaan meille koska tahansa :P Pari videokasettia jo noilta ajoilta löysin, jokunen on vielä hukassa. Taidankin katsella ne lasten kanssa lähipäivinä läpi :)

    Ja siis Siri siellä pujottelukisoissa oli Melli varmuudella, mut en muista kumpaa tallitytöt kovaan ääneen kannustivat, Sirua vai Siriä :D Hirvee huuto kuitenkin oli, ja tiukkaa kisaa! Minkähän takia enää ei noissa pienemmissä seura- ym. kisoissa oo noita kaikkia leikkejäkin? Just jerusalemin suutaria ym. Kyl kai nykylapsetkin semmosista tykkäis. ...tai sit ei, onhan maailma tietty muuttunutkin. Aika niin kultaa muistot!!! <3

    VastaaPoista
  7. Tässä taas meidän luukku: http://peterfjord.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-1.html

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.