koirat ,

Pulinaa ja pölpötystä sekä paniikkihetkiä

1/04/2015 07:18:00 ip. marjo 12 Comments


Viime aikoina on ollut niin paljon "oikeaakin" asiaa kirjoiteltavana poikien treenien myötä, että turhanpäiväiset(?) lätinät ovat vallan unohtuneet ohjelmasta. Korjataan tämä puute blogista nyt edes hetkellisesti! Varoituksena siis, että tämä pitkä postaus sisältää täysin turhanpäiväistä jaarittelua maan ja taivaan väliltä :) Monesti tallilla ollessani mietin valmiiksi, että siitä ja tästä pitääkin kirjoittaa blogiin, muotoilen juttuja jo valmiiksi mielessäni, ja sitten ne kuitenkin jäävät tekemättä. Tulee aina jotain muuta kirjoiteltavaa, ei ole aikaa bloggailla, tai vanhojen juttujen kertominen ei vaan muutoin ole enää mielekästä.. Täällä blogissa ei siis suinkaan esiinny likimainkaan kaikki, mitä hevosten elämässä tapahtuu, vaikka erittäin perusteellisia tässä kirjoittamisessa ollaankin!

Eikä suinkaan ole tarkoituskaan kirjata ylös jokaista yksityiskohtaa, blogi on edelleen pääsääntöisesti olemassa meidän omana päiväkirjanamme. Myö itse Sirin kanssa haluamme saada talteen tärkeitä hetkiä hevosten elämän varrelta ja kirjata itsellemme muistiin, mitä vuosien varrella on tapahtunut. Ja näin tämän on tarkoitus olla jatkossakin. Esimerkiksi Popin ratsutukset ovat sen verran merkittäviä tapahtumia, että niistä on hyvä saada tiedot talteen, mutta ihan perusarkea ei vaan jaksa kirjoittaa ylös kerta toisensa jälkeen. Välillä tuntuu suorastaan hassulta ajatella, kuinka ketään voi kiinnostaa lukea meidän toilailuistamme, tai katsella päivästä toiseen samankaltaisia kuvia hevosistamme? Mutta toki aina on kiva kuulla, että löytyy joku, ketä kiinnostaa! Kommentit ovat aina tervetulleita, ja toivottavasti blogi pysyy jatkossakin lukijaystävällisenä, vaikka itsekkäästi sitä itsellemme teemmekin ;)

Näin uuden vuoden kunniaksi yksi merkittävä asia täytyy tietenkin mainita… Saanko esitellä: Nemo 2v ja Rohan 4v! Siis missä välissä tämäkin tapahtui? Meiän pikkuponit alkaa muka olla aikusia? No onneksi ei ihan, mutta teinejä vähintään. Kai Popiin pitäisi osata suhtautua kuin jo nuoreen aikuiseen? Miun näkemyksessäni (vuono)hevonen alkaa olla niin henkisesti kuin fyysisestikin aikuisen mitoissa ehkä 6-vuotiaan kieppeillä, joten pitkä matka varsinaiseen aikuisuuteen on vielä pojilla edessään.

2v ja 4v veljekset

Näin ikääntymisen kohdalla aloin pohtia hevosen ikää suhteessa omistajan ikään. Oletko vanhempi kuin oma hevosesi, vai onko hevosesi sinua vanhempi? Mikä on ikäeronne? 

Lähes aina, kun hevonen ja ihminen toimivat yhdessä, jomman kumman on tarkoitus kouluttaa toista. Jos Lara 6v istuu Lotan selkään, kyllä se on Lotta 23v, joka opettaa täysin Laraa. Silloin taas, kun Emmi kiipeää Rouskun selkään, on Emmin tehtävä opettaa hevosta. Toki ihmisen ja hevosen välillä tulisi aina olla vuorovaikutus, jossa molemmat kuuntelevat toisiaan. Mutta etenkin hevosen ollessa töissä - oli se sitten ratsuna, ajossa tai maastakäsin työskentelyssä - melkein jomman kumman on tarkoitus kouluttaa toista.


Myö olemme Sirin kanssa jo sen verran ikäloppuja, että oletettavasti olemme selvästi nuoria hevosiamme vanhempia. Vaan silloin kun mie ratsastin Lotalla ensimmäisen kerran, taisin minä ko. vuonna täyttää 14 ja Lotta 10. Meillä ei siis juurikaan ollut ikäeroa. Tällöin Lotta oli selvästi se, joka opetti meikäläistä, mutta tällä hetkellä minä olen (toivottavasti?) se, joka yrittää saada hevosesta enemmän irti.. Ehkä me oikeasti kuitenkin kuljemme käsi kädessä toisiamme kuunnellen. 

Vaan onko sekään sitten huono vaihtoehto? Jossain kohden asetelma ihmisen ja hevosen välillä saattaa muuttua. Tällä hetkellä Laran ratsastaminen Rouskulla on pelkkää selässä istuskelua. Vaan entäpä vaikka kymmenen vuoden kuluttua? Jos Lara innostuu tosissaan valmentautumaan ja kisaamaan esim. osaavilla lainaponeilla, jotka vievät Laraa eteenpäin, onko asetelma pian niin, että Lara alkaa kouluttaa Rouskua? Kukapa tätä voisi tietää.. 

Ehkä se on ihan hyvä, että pikkutytön ensimmäinen hevonen on yleensä kaikennähnyt 16-vuotias entinen ratsastuskouluruuna, teinityttö taas hankkii nuoren ja vauhdikkaan kisahevosen itselleen omien taitojen kartuttua. Vanha ja kuuliainen opetushevonen on kultaakin kalliimpi opettamaan nuoria ihmisiä ja toivottavasti me Sirin kanssa vanhempina saamme jotain pienistä pojankoltiaisistamme irti. Vaikka oikeastihan ikä on pelkästään numeroita! (toteaa hän, joka vanhenee taas kohta vuodella, kääk..)



Viime viikolla käytiin rakentamassa poikien pihaton toiseenkin oviaukkoon oviverho. Tähän haluttiin läpinäkyvä verho valon takia, ja pitkällisen pohdinnan ja vertailun jälkeen lähti verho tilaukseen (tai siis tallinpitäjä sen hankki :)). Miun kiltti isäni toimi taas rakennusmestarina ja me Sirin kanssa vähintäänkin tehokkaina avustajina. Pitkään mietittiin, miten tuo olisi järkevin toteuttaa. Ensinnäkin oviaukko kun on vino, ja toisekseen verho valmiina ei ole mitenkään kevyt nosteltava.

Hommaa aloittelemassa.

Lopulta päädyttiin kuitenkin tekemään verho valmiiksi aitan lattialla. Ja kyllä tarkkaan piti mitata, että suikaleet tulevat niin suoraan kuin mahdollista ;)

Sanoinko, että me Sirin kanssa toimittiin avustajina? Oli noita innokkaita apureita muutama muukin..

He kyllä lähinnä vaan jättivät puumerkkinsä todisteeksi paikallaolostaan.

Valmis verho ulkoapäin.

Ja sisältä.

Ponit eivät - ihme kyllä! - olleet laisinkaan paikalla verhon rakennuksen aikana. Emme siis nähneet, miten ne reagoivat uuteen kapistukseen. Minä tulin sitten seuraavana iltana tallille, ja totesin, että pihatto on putipuhdas ja vesiastiat täynnä. Luultavasti pojat eivät siis olleet edes käyneet pihatossa. Annoin niille kuitenkin ruuat pihattoon, ja molemmat tulivat heti minun (lue: ruokakippojen) perässä verhosta läpi. Ihmettelin siinä, miten Popilla on niin kauhea kiire, että oikein ravilla tuli perässä, ja yritti väkisin tunkea syliin syömään. Yleensä ne odottavat kuitenkin ihan kiltisti ruokiaan. Pian kuitenkin huomasin, että Popi pelkäsi verhoa. Se jäi verhon ja Nemon väliin syömään, ja hevosen reaktiot olivat sitä luokkaa, että hetkenä minä hyvänsä se olisi voinut syöksähtää Nemon ohi pihaton perälle verhoa karkuun. Muutamaan kertaan se kävi sitä jännittyneenä katsomassa ja taas palasi Nemon luo turvaan. Molemmat jäivät kuitenkin pihattoon heiniä syömään, ja ovat ne siitä jo monet kerrat läpi kulkeneet, joten eiköhän Popikin ole todennut mokoman hurjimuksen turvalliseksi.

Samaisena iltana toin Nemolle lisää kauraa 50kg ja pojille saapui noin 2500kg kuljetus heinää. Ei kyllä varmaan saada näitä kulumaan talven aikana, ainakaan jos kelit jatkuvat plussalla. Ruoho maasta tekee paremmin kauppansa kuin heinä..

Eilen kävin jälleen Lottaakin liikuttamassa. Pitkästä aikaa nappasin pikkukoiran matkaseuralaiseksi tarjoillen sille samalla vauhdikkaan metsälenkin. Tai ei Lotan vauhtia voi parhaalla mielikuvituksellakaan vauhdikkaaksi sanoa, mutta paremman lenkin koira silti saa kuin minun vauhtiani kävellen. Kyllä myö taas muutama mäki vedettiin niin lujaa kuin hevonen juosta haluaa ja hyvin pysyi koirakin matkassa mukana :) Ajattelin tallille lähtiessäni, että eipä ainakaan tilsoja tule, kun kaikki lumi ehti sopivasti sulaa pois. Vaan mitä vielä, mehän taitoimme matkaa täydessä lumituiskussa ja kunnon hangessa. Tilsoja ei kuitenkaan onneksi pahemmin syntynyt.

Norjalainen ja shetlantilainen lähdössä uhmaamaan tuulta ja tuiskua. (oikeesti siis ruotsalainen ja suomalainen)

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun olen taas viime aikoina seuraillut hevostallin keskusteluja hevosten loimituksesta ja pihattoelämästä. Toisinaan tuntuu, että ihmiset ovat täysin vieraantuneet luonnosta ja pitävät hevosia samankaltaisina olentoina kuin me ihmiset. Toki ymmärrän, että klipattu hevonen täytyy loimittaa Suomen talvessa oikeastaan säällä kuin säällä, eikä Saudiarabiasta viikko sitten muuttanut arabianhevonen pärjää räntäsademyrskyssä ilman loimea. Mutta maalaisjärkeäkin saa käyttää.. Heinän syöminen lämmittää, ja toki hevosen omaehtoisen liikunnan lisääminen on aina plussaa. Talviturkki on kuitenkin se ehdottomasti paras ja ainoa oikea hevosen suoja, joka on tehty toimimaan juuri näissä olosuhteissa ja juuri hevosen parhaaksi. Katsokaa oman hevosenne turkkia lähemmin vesi- tai lumisateessa. Onko hevonen märkä? Toki joillain hevosilla on niin ohut turkki, että sateessa ja tuulessa ne palelevat. Ja toki liikunnan jälkeen lihasten tulisi saada jäähtyä rauhassa, eikä heti altistua kylmälle. Mutta meillä ainakin myös lämminveriset elelevät oikein tyytyväisinä pihatossa paksulla turkilla ja vapaalla heinällä varustettuina.

Tässä kuva litimärässä räntäsateessa seisseen hevosen turkista..

Ja vielä parempi lähikuva todisteena; hevonen on kuiva!

Lotta lenkin jälkeen kahteen loimeen paketoituna. 

Linssilude yritti syödä puhelimen :)

Eilen aamulla oli tosiaan taas hirmuinen myrsky eikä lumesta tietoakaan. Jäätävää tihkua satoi vaakatasossa. Olin aikeissa tehdä Nemon kanssa pienen treenin kentällä ja videokamerakin oli matkassa mukana, mutta tallille päästyäni suunnitelma muuttui hyvin äkkiä. Nuoren hevosen omistamisessa on kyllä se onni, että sen kanssa ei ole pakko tehdä mitään! Sitä ei ole pakko liikuttaa, kouluttaa, tai mitään muutakaan. Se saa riittävän määrän liikuntaa, ruokaa, sekä purkaa energiansa veljensä kanssa riekkuessaan.

Minulla on mielessäni hirmuisesti kaikkia suunnitelmia, mitä haluaisin Nemon kanssa treenata. Lisäksi kun tuo hevonen on tällä hetkellä niin pystyynkuollut vanha ruunanruppana käytökseltään, että nyt jos koskaan kannattaisi sitä kouluttaa, että välillä joudun oikein malttamaan mieleni. Ennemmin yritän antaa sille vapaapäiviä enemmän kuin tehdä sen kanssa jotain.. Joskus vähempi on enempi. Joten voin oikein hyvillä mielin jättää treenin tekemättä silloin, kun kissoja tulee vaakatasossa taivaalta alas, ihanaa!

Myrskytuulessa aita ei ihan meinaa pysyä paikoillaan. Onneksi pojat eivät tästä välitä, sillä ne eivät vapaaehtoisesti aitalankaan koske.

Tuulessa menee tukkakin sekaisin.

Niin, lankaan pojat eivät koske, mutta… Eilen viiden maissa illalla puhelimeni soi, ja siellä soitteli tallikaverimme Katja, joka omistaa muut tallin hevoset. Puhelu alkoi sanoilla: "Pojat on karanneet!" Tässä vaiheessa ei tiedossa ollut muuta kuin lukematon määrä havaintoja kahdesta vaaleasta vapaanajuoksevasta hevosesta suunnasta jos toisesta. Vielä ei edes ollut varmaa, onko kyseessä meidän hevosemme, mutta muita kahta vaaleaa hevosta ei ko. suunnalta löydy, joten vaihtoehtoja ei juurikaan ollut.. Katja soitti saman tien myös tallitytöille Roosalle ja Hetalle, jotka kiskaisivat takit niskaan ja juoksivat katsomaan, ovatko pojat laitumella. Ei näkynyt..

Mie kiskoin jo kovaa vauhtia vaatteita niskaan ja kaasutin talla pohjassa hakemaan Siriä kyytiin. Poliisit oli hälytetty ja väkeä hevosia metsästämässä oli niin toiselta lähitallilta, Eläinsairaalalta ja ties mistä. Katja sanoi, että hänen puhelimensa soi tunnin aikana varmaan 150 kertaa. Tietoa tuli koko ajan joka tuutista, ja välillä ihan väärääkin.

Pojat olivat käyneet jossain omakotitalon pihassa rapsuteltavina ja luulimme siis jo kertaalleen, että ne oli saatu kiinni. Vaan olivatkin kuulemma jatkaneet matkaansa kohti metsää. Pian kuitenkin uudelleen ilmoitettiin, että nyt ne on saatu kiinni ja saimme uudet koordinaatit, mihin suunnata. Tallitytöt olivat ehtineet jo paikalle ja odottelivat pyörätiellä seisoskellen ponit riimuissa kiinni. En tiedä ketkä, mutta jotkut ohikulkijat olivat ne kiinni napanneet. Nemolla oli kuulemma joku johto kaulan ympärillä (auton lämmityspiuha kenties?) ja Popilla laukunnaru riimuksi viriteltynä. Muistakaa aina pitää autossa naruja mukana vapaana juoksevien hevosten varalta ;)

Pojat olivat oikein rennonletkeitä ja varsin tyytyväisen näköisiä siitä, että heidät otettiin kiinni ja lähdettiin viemään kotiin. Poliisitkin olivat paikalla käyneet ja kysyneet tallitytöiltä kolmeen kertaan, ovatko omistajat nyt varmasti tulossa? Roosa oli vaan vastannut, että ovat nämä niin rakkaita ja tärkeitä hevosia, että taatusti tulevat paikalle. 

Pojat löntystivät siis oikein tyytyväisinä kohti kotia. Ei haitannut autoliikenne viereisellä tiellä, eikä edes pyörätiellä vastaantullut lumiaura (joka onneksi pysäytti siksi aikaa, että päästiin hevosten kanssa ohi). Roosa ja Heta ihmettelivät moneen kertaan, miten hevoset voivat käyttäytyä näin?! Eivät kuulemma koskaan ole tavanneet vastaavia hevosia kuin meitin pojat! Ne onkin vuonohevosia, eipä tähän muuta voi sanoa.. ;)

Karkulaisia kotiin saattamassa. Tallinpitäjä seurasi autolla mukana koko matkan varmistamassa, että päästään turvallisesti kotipihaan saakka.

Oli kyllä valtava onni ja suojelusenkeli matkassa mukana tässä episodissa! Ja ihana huomata, kuinka auttavaisia ja heti hädässä valmiina paikalla ihmiset ovat! Tosiaan kokonainen armeija oli heti liikenteessä hevosia metsästämässä, niistä tuli koko ajan soittoja ja tietoja niiden liikkeistä. Valtavan matkan ne ovatkin lyhyessä ajassa kulkeneet! Katjakin mahataudin kourissa lähti kotoaan varmistamaan, että meillä on kaikki kunnossa. Tästä olisi voinut olla seurauksena kuollut hevonen sekä viiden auton peltikolari, mutta edes naarmuakaan ei kumpikaan pojista saanut, eikä kenellekään käynyt mitään. Toista kertaa ei kyllä vastaavaa härdelliä kaivattaisi, vaikka kaikki nyt hyvin kävikin.

Kuten totesin, pojat eivät aitoihin koske. Vaan märän räntälumen ja talvimyrskyn seurauksena voi käydä näin. Taisivat hevoset tuumata, että tarhaan on tehty laajennusta, onpa kivaa!

Tänään kiristeltiin sitten varmuuden vuoksi aidat lähes ympäri tarhan. En jaksa uskoa, että ne pystyssä olevista langoista edes yrittäisivät läpi, tuo aidan maahan putoaminen oli vain valitettava sattuma matkassa.. Katsellaan mitä tuleman pitää. Tänään kun päästettiin ne takaisin laitumelle, niin ensimmäisenä molemmat juoksivat katsastamaan eilisen karkaamispaikkansa! Totesivat saman tien, että jaha, laajennus on poistettu käytöstä, pysytään siis nykyisellä alueella..

Tänään ponit kävivät pienellä reippailulla Kiia Popin selässä. Rousku olisi taas halunnut mennä reippaamminkin. 

Pojille vietiin tarhan perälle toinen vapaa heinäpaali pihaton lisäksi. Niillä on siis kaksi suojaa ja kaksi ruokapistettä käytettävissään.

Nemokin esiintyi vaihteeksi kameralle korvat pystyssä!

Sarjassamme onnistuneet posekuvat ;)

Tää ponipoika on ihan hassu, kun välillä se näyttää niin hitsin hyvältä ja hienolta, sekä kuvissa että livenä, ja joskus taas niin kamalalta, etten sitä omakseni tunnusta - kuvissa varsinkin. Vuoden päästä tähän aikaan pitäisi olla jo selvät sävelet sen suhteen, lähdetäänkö oripäiville vai ei, joten hetken saan vielä arpoa ja ihmetellä mitä siitä tulee, vai tuleeko mitään!

You Might Also Like

12 kommenttia :

  1. Hui! Hyvä, ettei karkulaisille käynyt kuinkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Varsinkin kun juuri äsken tuli tieto, että Lotan tallin nurkilla on kaksi hevosta juossut vapaina ja toinen törmännyt autoon.. Vielä paljon pienempi ja hiljaisempi tie, kuin missä mein pojat on viilettäneet =/

      Poista
  2. Onneksi ei tosiaan sattunut mitään!
    Meilläkin oli myrskytuuli päättänyt kaataa aidan ja hevoset olivat lähteneet katsomaan pellon toisella puolella olevan tallin hevosia, eivät sen kauemmas onneksi lähteneet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole helppoja nämä Suomen olosuhteet.. Onneksi ei teillä sitten sen kauemmas! :)

      Poista
  3. Nämä teidän jutut on joka kerta yhtä kivoja :) Jaksatte aina kirjoittaa pitkiä juttuja ja vaihtelevasti eri asioista. Minä ainakin odotan jo heti uutta juttua kun edellinen on luettu. Kiitos kun jaksatte kirjoitella ja kuvata pajlon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Täytyy tosin tunnustaa, että välillä ei yhtään jaksaisi kirjoittaa! Yleensä sitten kuitenkin, kun alkuun pääsee, niin jostain sitä juttua vaan tulee..

      Poista
  4. Hups, onneksi ei käynyt pahemmin ja hepat selvisi ruhjeitta! Ne todisti ton sun väitteen olevan väärässä, kun sanoit ettei ne karkaa tarhastaan. ;) Silti hyvä postaus ja vaikka olikin pitempi, se ei haitannut.
    -neppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettei haitannut :) Välillä sitten niitä lyhyempiäkin.. ;)

      Poista
  5. voi onneksi Rouskulle ja Nemolle ei käynyt kuinkaan <3
    hullua ajatella, että noin moni ihminen soitti hevosista ja huolestui jne mutta sitten on niin paljon niitä juttuja, että on joku mummo tiellä kaatunut, eikä kukaan mennyt auttamaan. Taitaa olla myös tässäkin se, että kyseessä ollut kaksi isoa eläintä, joita on jopa hieman pelätty.. Ihmiskunta on monenlainen :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Tosin ovathan nuo isot eläimet vaarallisia liikenteen seassa poukkoillessaan.. Tällä alueella on sen verran pienet hevospiirit, että kaikki tietävät toisensa, joten kai se on itsestäänselvyyskin, että "kaveria" autetaan pulassa :)

      Poista
  6. Talviaitaus tulisi kyllä tehdä jostain muusta kuin kesätikuista, vaarallisen näköistä. Myrskyssä tuollainen voi napsahtaa poikki pakkasella, esim.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitauksen ympärysmitta on puolitoista kilometriä, ja siitä osa puretaan keväällä pois, joten paljon olisi "turhaa" työtä. Mutta kiitos mielipiteestäsi :) Talvinauhaa on kyllä pääasiassa käytetty, juuri tuossa pudonneessa kohdassa olikin ohuempi lanka.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.