kouluratsastus ,

Ruutia takamuksessa, kipinöitä korvien välissä (ja taivaalla)

1/03/2015 01:23:00 ip. Siri 17 Comments

Otsikko on suora lainaus Emmin tekstistä jonka pyysin hänet taas kirjoittamaan viidennen ratsutuksen jälkeen. Popi on kerta viikkoon päässyt Emmin oppiin ja nyt uudenvuodenaattona tuli täyteen viides kerta. Yhteistyötä jatketaan myös tämän vuoden puolella joten mun (tai ehkä ennemminkin Emmin) blogipäivitykset tulevat keskittymään pitkälti Popin ratsun-uran etenemistä seuratessa. Pääsihän tähän väliin mahtumaan sitten taas takapakkiakin josta voitte lukea postauksesta Auta mua "äiti".

Onneksi Emmi on tuollainen pieni ja pippurinen joka ei haasteita pelkää ja ilokseni olen huomannut, että myös Rohanilla on yhteys häneen. Rousku on sellainen herkkis joka ottaa helposti itseensä, mutta kun sen kanssa on määrätietoinen ja varma se kyllä luottaa ihmiseen. Sen käytöksestä oikein huomaa kun Emmi on selässä, että jaa niin toi oli toi muija, jos muutaman kerran koittaakin päästä helpommalla tai tehdä omiaan niin Emmi palauttaa sen nopeasti ruotuun.

Ratsastus"onnettomuuden" jälkeen Popi pelkäsi tuolia ja näköjään myös selkään nousevaa ihmistä. Tämä huomattiin seuraavana päivänä. Heta joka siis pari kertaa Rohanilla ratsastanut uskaltautui lähtemään sillä porukalla maastoon, vaikka olin kertonut mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut. Maastoilu kavereitten kesken on kuitenkin eri asia kuin pellolla yksin meneminen. Rohan oli Hetan yrittäessä ekan kerran selkään juossut karkuun. Näinpä olivat porukalla päättäneet, että yksi seisoo sen edessä syöttäen leipää kun Heta kiipeä selkään. Ahne kun on Heta istui selässä ennenkuin Rohan varmaan ehti edes huomata asiaa.
Maastolenkki oli sujunut hyvin. Popi oli ollut reipas ja pysynyt hyvin pitkäkoipien perässä. Olipahan ainakin päässyt päästelemään höyryjä jos niikseen tulee.

Kuva: Heta Tappura
Uudenvuodenaattona ennen Emmin tuloa menin tallille hyvissä ajoin ja kaivoin tuolin esiin. Ekan kerran se väisti sitä epäilevästi mulkoillen. Syötin sille leipää ja liikutin tuolia ensin sen edessä ja sitten vähitellen siirtäen sitä sen kylkeä kohti. Poni pysyi paikoillaan, mutta oli epäileväinen. Kun kosketin tuolilla sen kylkeä se värähti jännityksestä. Leipää vaan nassuun. Kun värähtelyä ei enää tapahtunut kiipesin tuolille ja mukailin selkäänmenoliikettä sen vieressä. Kiltisti se seisoi paikoillaan, vaikka oli hitusen jännittynyt. Emmi aikoisi koittaa samaa vielä kentällä joten satuloin ponin hänelle valmiiksi ja sitten jäimmekin odottamaan Emmin saapumista juhlatamineissa :D
Emmi kirjoittaa: Tänään Popilla oli ruutia takamuksessa ja kipinöitä sinkosi korvien välistä. Eikä syynä olleet raketit (joita ei luojan kiitos samalla hetkellä ammuttu) vaan luultavasti ikävä tapahtumasarja joka jätti olon ratsastajan kanssa hieman levottomaksi.
Ensin tutustuttiin rauhassa tuoliin. Popi sai syödä leipää tuolin päältä ja kun se oli ok, aloin liikutella tuolia sen ympärillä. Popi sai aina leipää palkkioksi, kun se pystyi olemaan rauhallisesti paikallaan. Lopulta tuolilla sai koskea sitä jalkoihin ja kylkeen ilman mitään vastareaktiota. Ei muuta kuin selkään, siinäkin kokeilin toki ensin, ettei Popi hämmästele tuolille nousevaa ratsastajaa, mutta se oli oikein kiltisti paikallaan ja sai taas leipää palkkioksi.


Liikkeelle lähdettyämme oli taas vähän eri ääni kellossa ja vauhtia kavioissa enemmän kuin tarpeeksi. Olen kamalan huono arvioimaan aikaa, mutta ehkä 5-10min meni niin, että pystyin vain istumaan Popin selässä mahdollisimman rennosti. Jutellen takakireälle ponille ja muistaen itse hengittää ja yrittää omalla olemuksellani kertoa ettei mitään hätää ole. Hiljalleen Popi alkoikin luottaa siihen, ettei mitään kamalaa tapahdu ja pääsin ratsastamaan sitä. Raippa oli sille nyt maailman kamalin asia, vaikka se vain kulki mukana. En halunnu siitä silti luopua vaan mielummin totuttaa sen piiskaan uudelleen. Pidin sen kuitenkin alkuun pelkästään ulkokädessä, jolloin se häiritsi Popia vähemmän kaarteissa.

Tässä videolla Popi pitää juorukerhoa viereisellä laitumella olevan velipojan kanssa eikä muutenkaan keskity duuniin vaan hössöttää ja kiirehtii:


Toivot siis, et muka keskittyisin?
Harpon meneen hirveillä askeleilla niin tunti on nopeampaa ohi. 
Osaan myös liitää näin pää ylhäällä ja kaahottaakin.
Ei toi Emmi järkyty näköjään mistään mitä mä teen? Suu korvissa vaan ratsastaa.
Oikeastaan koko tämän kertainen tuokio oli vanhan kertaamista ja luottamuksen rakentamista ihan uudelleen. Vuonohevoset ovat todella oppivaisia ja fiksuja hevosia ja tämä näkyy niin hyvässä kuin pahassa. Ne oppivat nopeasti myös ne jutut, mitä ei tarvitsisi oppia...

Tässäkin tilanteessa Popi oli säikähtänyt ratsastajan horjahtamista ja satulan kellahtamista ja nytkin alkuun se oli kovin herkkä esimerkiksi vaihtaessani painoa puolelta toiselle. Vuonohevosen luottamuksen kun voittaa, siitä saa mahtavan toverin joka tekee kyllä aivan kaikkensa, mutta se ottaa aikansa ja sen luottamuksen myös menettää aika helposti.

Laukassa Popi ensimmäiset 2-3 kertaa sinkosi pohkeesta ja maiskutuksesta "täysiä". Onneksi oli aidat ympärillä eikä sitä joutunut ottamaan juurikaan suusta kiinni, mitä nyt sen verran ettei kaarteissa kaaduta, mutta aidat hidastivat sen verran, että homma pysyi turvallisena. Laukkaa nostettiin uudestaan ja uudestaan niin kauan, että se nousi ilman sinkoamista. Oikeastaan lopussa Popi alkoi jo vähän laiskaksi nostamaan laukkaa.


Kiitoravin kautta on niin paljon helpompaa nostaa laukka: tuumii Popi ja pistää töppöstä toisen eteen.
Näin kiitää preerioiden villiponi. Eikö se hymy siellä selässä ota vieläkään hyytyäkseen?
Äää, turhaan tässä kaahottamaan kun tuolla tuntuu olevan vaan hauskaa mun selässä.
Näköjään tää hillitympi vauhti miellyttää sitä kun saan kiitostakin.
Pidin tärkeänä, että tämän kertaisen ratsutuksen aikana ei välttämättä lähdetä opettelemaan mitään uutta eikä edes hienosäätämään vanhaa opittua vaan haetaan taas se rentous ja tekemisen mielekkyys. Tässä onnistuttiin oikein hyvin. Lopulta Popi venytti taas eteen-alas tyytyväisen oloisena ja eikä minusta tuntunut enää, että olisin ollut ruutitynnyrin kyydissä.


Rohan alkaa vihdoin kuunnella ja tehdä töitä tosissaan.
Nättiä likkaa ja heppaa liikenteessä. 
Rento ruunanrötköni.
Toiveissa olisi, että ensi kerralla voisimme olla taas hetken aikaa kentällä, mutta suunnata sitten pellolle missä ne mahdolliset jännityksen paikat tulevat taas uudelleen. Ei riitä, että Popi alkaa toimia ja luottaa kentällä vaan täytyy mennä paikkaan missä ne "traumat" voivat nostaa päätänsä myöhemminkin. Siedättää Popi kyseiseen paikkaan uudelleen ja saada se luottamus myöskin siellä.

Ollaan ananas ja kookos, ollaan kavereita jookos?
Siri pyysi vielä näin viidennen kerran jälkeen hieman pohtimaan mitä Popi on nyt jo oppinut. Täytyy sanoa, että aika paljon. Tänään huomasimme kyllä molemmat Sirin kanssa, että esimerkiksi sen suun pupeltaminen on jo hyvin vähäistä. Se on jo kohtalaisen rauhallinen suustaan, toki näin nuori tuntuman kanssa pelaa herkästi ja saakin sitä tehdä. Ei voi tietenkään olettaa sen olevan tässä kohtaa jo täysin tasainen ja valmis. Oikeaan suuntaan kuitenkin mennään. Se on herkistynyt aika mukavasti ja alkaa olla myös notkea kyljistään. Pohjetta se väistää jo kohtalaisesti. Varsinaiset pohkeenväistöt ovat ihan alkutekijöissään, mutta ihan mallillaan näihin ratsutuskertoihin nähden. Laukka nousee vielä aika tahmeasti, mutta tässä nyt on ollut näitä takapakkejakin ja laukan suhteen ei pidetä muutenkaan kiirettä, kun se on vielä niin kesken (voimanpuute). Niin ja onhan Popi harjoitellut jo takaosakäännöksen alkeitakin. Ylipäätään Popi on nyt viiden kerran aikana saanut lisää itsevarmuutta, luottamusta ratsastajaa kohtaan ja hieman lisää jo tasapainoakin. Se on myös jonkin verran ensimmäiseen kertaan nähden suoristunut.

Tässä vielä video venyttelyharjoituksista jotka tehdää Popille aina treenien jälkeen:
Klikkaa kuvaa! Jostain syystä bloggeri ei suostunut enää tämän vikan videon kohdalla yhteistyöhön.

Seuraavilla kerroilla olisi tarkoitus opetella lisää alkeita. Takaosakäännöksen alkeet sujuu jo aika hyvin, etuosakäännös on sitten se seuraava harjoittelun aihe. Se on irroittava liike ja tekee hyvää hevosen ristiselälle sekä opettaa koordinaatiota - on tärkeää, että Popi antaa vaikuttaa erikseen etu- ja takaosaansa ja ymmärtää mitä siltä milloinkin pyydetään: pyydetäänkö etuosaa uralta hieman ulospäin vai kenties takaosaa ympyrällä sisällepäin. Samaa opettaa myös avo- ja sulkutaivutukset joita aletaan niitäkin harjoittelemaan. Mutta niin sanotusti "baby steps" näissä kaikissa! Askel kerrallaan, ei ole missään nimessä tarkoitus eikä hyväksyttävää, että nuorelta vaadittaisiin heti täydellistä liikkeen suoritusta vaan, opettelemme jokaisesta liikkeestä alkeet ja niitä sitten hiljalleen tasapainon löytyessä hiotaan paremmiksi. Nämä väistättävät ja erikseen etu- ja takaosaan vaikuttavat liikkeet kuitenkin parantavat sitä tasapainoa ja suoruutta jotka nyt ovat vielä Popin (ikään kuuluvasti) heikko puoli.

Mutta näistä lisää seuraavalla kerralla!
-Emmi-


Koska oli uudenvuodenaatto hipsittiin vielä illalla kymmenen aikaan Laran ja Marjon kanssa katsomaan miten pojat tarhassa käyttäytyvät. Siellä ne pääasiassa möllöttivät turvat ruohotupsuja lumenseasta nyhtäen. Aina välillä kun tuli isompi ilotulistusrypäs Popi tuijotteli sitä yön pimeydessä ja muutaman kerran pojat ottivat riemulliset laukat rakettien paukkeessa. Meno ei kuitenkaan ollut mitään paniikinomaista ryntäilyä joten kovin tyynesti nuo uudenvuoden vastaanottivat. Laran polttama tähtisädetikku taisi kuitenkin olla se kaikkein kiinnostavin juttu. Popi meinasi vallan nenänsä kiinni tikkuun työntää joten piti sitä kädellä estää tulemasta liian lähelle. Nemoa moinen tikku tuontaivaallista kiinnosti, as usual :)



HAPPY NEW YEAR TO YOU ALL !!!

You Might Also Like

17 kommenttia :

  1. Eikö teidän hepat pelkää ilotulituksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa nähtiin niiden käytöstä ilotulituksen aikaan, aiempina vuosina ovat olleet talliin suljettuina yön. Eivätpä nuo näyttäneet korviaan juuri loksauttavan. Välillä juoksivat kiinnostuneina katsomaan raketteja, kuten alimmassa kuvassa, ja välillä laukkasivat karkuun. Sellaista rennon letkeää laukkaa kuitenkin, ettei hätää näyttänyt olevan. Pääasiassa keskittyivät syömiseen..

      Poista
  2. Miten pitkään te meette Popin kanssa kentällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ½h-45 min. Riippuen mitä halutaan sen tekevän ja tarkoituksena lopettaa niin, että sille jää hyvä fiilis. Tietysti vähän jaksamisenkin mukaan. Tunti on ehdottomasti liian pitkä aika n nuorelle.

      Poista
  3. Ihanaa, kun löysitte Emmin ratsuttajaksi! Kaikki eivät välttämättä jaksaisi edetä samalla tavalla hevosen ehtoja kuunnellen, kärsivällisesti ja hymysuin nuoren kanssa. :)

    Erinomaista alkanutta vuotta koko poppoolle toivottelee Tampereen heppamessubongari Höpinänsä kera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Emmiäkin kiinnostaa nimenomaan hevosen ehdoilla eteneminen ettei väkisin koita saada mitään läpi. Viimeksi käydessään juuri sanoi, että jos hän näkee Rouskusta, että nyt se ei olla sillä tuulella, että jotain opittais niin jätetään suosiolla väliin se kerta kuin, että alkaisi taistelemaan "vauvan" kanssa. Ollaan täysin samoilla linjoilla ja tykkään hänestä kovasti.

      Kiitos paljon ja samoin sulle!! :)

      Poista
  4. Kiva postaus jälleen! Emmillä ja Popilla näytti menevän tosi kivasti ja on hienoa, että menette hevosenkin ehdoilla - Popista tulee varmasti hieno monitoimi polle. :) Aloitin bloginne lukemisen vastikkain, vaikka olin satunnaisesti seuraillut muutamia postauksia jo alkuvuodesta. Lukuaikanani on noussut vuoniksia kohtaan arvostus ja käsitys. Niin ihanan oloisia polleja, tekisi mieli vaan mennä rapsuttelemaan niitä ja lahjoa herkuilla! :D tosi hienoja vuoniksia omistatte. Ja vielä pakko kehua, miten kivoja kuvia täälä blogissa on esiintynyt! Mukavaa vuotta teille koko poppoolle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet alkanut arvostaa vuonohevosia blogimme kautta.
      Ne taatusti tykkäisivät rapsutuksista ja herkuista -ei epäilystäkään :)
      ja kiitos kaikista muistakin ihanista kommenteista! Mukavaa uutta vuotta sullekin <3

      Poista
  5. Todella hienosti näyttää menevän! tsemppiä teille jatkoon paljon! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittiiiiii Jonnaaaa :) So far so good... toivotaan, ettei epäonni ainakaan hetkeen meitä koittele.

      Poista
    2. Toivotaan näin! Mullakin vuonoruuna ratsutuksen alla, tosin jo 5v mutta vasta viime vuonna kun oli 4 v niin olin ensimmäinen joka sillä ratsasti koskaan. hienosti ollaan selvitty, tosin välillä tulee epäonnistumisia mutta niistä oppii!(:

      Poista
    3. Juu eihän kukaan ehdoin tahdoin virheitä halua tehdä ja kaikki niitä varmasti koitetaan myös välttää. Se on niin helppoa sanoa jälkikäteen että ei olis kannattanut noin tehdä tmv. Niistä todellakin oppii ja tulee aina valppaammaksi. Onhan Rohan ehkä hitusen nuori, mutta ei sille aiotakaan mitään vaikeita juttuja opettaa ja varmaan vasta syksyllä otetaan ekat esteetkin mukaan. Toivotaan, että teilläkin kaikki sujuu hyvin ilman epäonnistumisia!!

      Poista
    4. Olen hengessä mukana!! (; meilläkin aloitettiin rennosti ja vuodessa päästiin hyvää kuntoon ja opittiin paaaaaljon uutta ja nyt joudutaan aloittamaan melkeen alusta kun oli 2-3 kk melkein pelkkää seisomista/:

      Poista
  6. Ihana kouluponin näköinen Rohan! On kyllä hieno päästä seuraamaan Rohanin ratsu-uran alkua sekä Nemonkin koulutusta ja tulevaisuutta : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni :) Itselle on jotenkin tärkeää saada nämä talteen ja muistoihin. Voi alkaa meinaan jostain lukijasta olla puuduttavaa nähdä samankaltaisia kuvia viikosta toiseen ja lukea pelkkää "ratsutuslätinää". Kiva siis, että on teitäkin ketä aihe kiinnostaa ja onneks on Neppari joka tekee Marjon kanssa taas ihan eri juttuja niin saa vähän vastapainoa meidän touhulle.

      Poista
  7. Ihan mahtavaa että Rohanille löytyi noin hyvä ratsuttaja ja noin hyvä ponin parasta ajatteleva omistaja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaaw <3 Kiitti Sara!
      Olen kyllä onnellinen Emmin löytymisestä ja onnellinen hienosta ponistanikin.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.