kilit ,

Nemon ekat pohkeenväistöt

4/22/2015 06:28:00 ip. marjo 3 Comments


Eilen keksin Nemon naksutreeneihin uuden harjoiteltavan liikkeen. Kutsun tätä nyt pohkeenväistöksi, vaikka todellisuudessa kyseessä oli etu- ja takajalkojen yhtäaikainen ristiaskel hevosen rungon pysyessä mahdollisimman suorana. Vastaako tämä pohkeenväistöä, en itse asiassa edes tiedä? Näin hyvin meikäläisellä on hallinnassa oikeaoppiset kouluratsastusliikkeet, heh..

Tämä itse asiassa löytyi paljon helpommin kuin uskalsin kuvitellakaan. Nemolle on toki opetettu erikseen takajalkojen ristiin astuminen sekä etujalkojen ristiin astuminen. Tällä kertaa otin raipan avuksi, jolloin pystyin luomaan paineen kylkeen ja samalla hallitsemaan päästä kiinni pitämällä liikkeen oikean suunnan. Seuraavalla kerralla muutan hieman tätä asetelmaa, ensinnäkin pidin riimusta ihan liian ylhäältä kiinni. Lisäksi haluan siirtyä itse kauemmas hevosen päästä ja lähemmäs sen kylkeä, jolloin jossain vaiheessa liikkeen voi tehdä myös ilman raippaa merkkivälineenä.

Nemo innostui touhusta niin, että alkoi jo itsekin tarjota väistöjä ennen kuin ehdin edes pyytää. Tällöin tosin pyysin sitten jotain muuta. Vaikka on toki pelkästään positiivista, että hevonen tarjoaa ja yrittää itse, haluan sen silti mieluummin reagoivan saamiinsa apuihin. Väistö vasemmalle oli selvästi vaikeampi kuin oikealle. Nemo on tosi vino tällä hetkellä, sen näkee jo sen liikkeistä esim. käynnissä. Saati sitten kun teettää sillä samoja tehtäviä molemmin puolin. Tähän taatusti vaikuttaa myös oma käsittelyni, toki aina asiat tulee tehtyä itselle loogisemmalta ja helpommalta puolelta. Vaikka ovathan nuoret hevoset vinoja myös luonnostaan. Nemo tuntuu kuitenkin olevan samalle puolelle vino (tai toinen puoli on sille vaikeampi) kuin minä, joten ehkä olen ollut osaltani auttamassa tämän ongelman syntyä. Ja taatusti myös syksyn kaviopaiseella oli vaikutuksensa, kun varsa joutui liikkumaan toista jalkaa varoen.

Videokooste treenistä:


Tämänkertainen treeni sisälsi yhteensä neljä jaksoa, joista jokainen noin viidestä kuuteen toistoa. Paitsi viimeinen ainoastaan kaksi: yksi pidempi väistö molempiin suuntiin. Yhteensä varsalle kertyi siis vajaa parikymmentä toistoa. Tällä määrällä eteneminen oli jo hurjaa. Treenin kesto oli tauot pois laskettuna kymmenisen minuuttia.

Ensimmäisillä toistoilla kritreeri oli pelkkä liike sivulle. Kun varsa ajatteli sivulle ja siirsi hieman painoaan sivulle sai se siitä naksun ja palkan. Seuraava kriteeri oli takajalan astuminen ristiin toisen yli. Seuraava kriteeri oli kaksi askelta takajaloilla ristiin. Videolla nämä eivät valitettavasti oikein tule esiin, kun ensimmäiset pätkät jäivät kokonaan kuvaamatta ja loput tallennukset ovat yhtenä sekamelskana. Editointi meni päin honkia ohjelman jumituksen takia, enkä pystynyt juurikaan katsomaan mistä leikkaan ja mitä videoilla tapahtuu. Viimeiset toistot ovat sentään videon viimeisinä, mutta alkuolella miten sattuu. Onneksi kuitenkin tajusin kuvata, on näitä aina itsekin niin opettavaista katsoa jälkikäteen!

Ja täysin aiheeseen liittymättä täytyy vielä lisätä pari kuvaa meiän tallin vauvoista.
Näitä söpöliinejä voisi pusutella koko päivän <3

Pikkukilitkin on melkoisia linssiludeja!

ps. Uusimmassa Hevosmaailma-lehdessä saattaa näkyä tuttuja… Oletko lukenut jutun? Mitä tykkäsit? :)

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. Mulla kävi mun hepan kanssa joskus hauskasti, kun tehtiin ekoja kertoja yhdessä maastakäsittelyä ja pyysin sitä väistättämään takaosaa ja jotain mä kait sähelsin, kun hevonen rupesi tarjoamaan tuommoista pohkeenväistöä. Jäin vaan monttu auki katsomaan, että "ai sulle on opetettu ne väistöt näin". Hevonen kyllä tuntui tietävän mitä oli tekemässä ;)

    Tuli mieleen tuosta videosta, että yhdessä kohdassa, kun Nemo ei liikahtanut mihinkään ja naputit kevyesti raipalla, niin sitten kun Nemo tajusi väistää niin olisi ehkä kannattanut lopettaa naputus? Koska periaatteessa palkitsit siitä, että se pysähtyi. (Etkä siitä väistöstä) Muuten ihan kivan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa monellekin tulla yllärinä joku hevosen osaama tai tekemä asia, kun uusia tilanteita tulee vastaan, jos ei tarkkaan tiedä hevosen taustoja ja koulutusta.. Mahtoi olla kyllä hauska ylläri moinen väistätys :)

      Mielestäni lopetin avun aina samaan aikaan kun palkitsin? Pidemmissä pätkissä kun väistätin useamman askeleen oli apu päällä toki jokaisen askeleen ajan. Naksu toivottavasti tuli ainakin suht oikeaan aikaan ;)

      Poista
  2. Huomasin jutun, tunnistin teiät jo kannesta, ennen kuin katoin sisällysluetteloon :-). Hyvä juttu naksutinkoulutuksesta! Tykkäsin :-D

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.