koirat ,

"pojat ei zumbaa ne nostelee"

11/13/2015 08:37:00 ip. marjo 12 Comments

Tunnistaako joku, mistä kappaleesta otsikko on lainattu? Jos et, se selviää lopussa olevasta videosta. Tämä musiikki vaan sopi niin hyvin meidän pikkupoikiimme, etten voinut jättää sitä laittamatta!

Iltavuorossa ei taas kamalasti ole aikaa ollut tallilla käydä. Onneksi siellä nyt ei erityisesti olekaan tekemistä, hevoset pärjäävät vallan mainiosti. Niillä on jatkuvasti ruokaa, vettä ja kuiva suoja saatavilla, joten mitäpä nuo enempää kaipaisivat. Vallan hyvin tuntuu kyllä ihmistenkin seura silti kelpaavan.

Kirjoitin viimeksi, kuinka ponit tulivat hirmuista kiitolaukkaa luokseni laitumen toisesta päästä, kun menin viemään ruokaa laitumelle. Tällä kertaa menin vaan Fionan kanssa, ja sieltähän ne taas painattivat. Kamera oli jopa mukana, mutta olin vielä niin kaukana, ettei kuvista tullut oikein mitään. Varsinkaan, kun tarkennus on aitalangoissa lähes jokaisessa kuvassa! Joku päivä vielä hiivin laitumen reunalle kera kuvaajan, joka saa valmiiksi asettua odottamaan ohi laukkaavia hevosia. Niistä saisi hiukka kivoja kuvia, etenkin kun keli olisi kohdillaan.

Täältä me tullaan!

Vaan on nuo ponit aika pöhlöjä. Ne vaan laukkasivat suoraan minun ohitseni ja olivat menossa pihattoon! Kujassa ne pysähtyivät ja katsoivat taakseen ihan hölmistyneinä. Minä olin siinä vaiheessa kävellyt jo laitumelle. Hetken ne ihmettelivät, ja kun tajusivat etten ole tulossa perässä, niin ei muuta kun täyttä laukkaa takaisin laitumelle. Ihmetys kasvoi vielä suuremmaksi, kun en tuonut ruokaa enkä ottanut heitä mukaani. Sinne jäivät ponit aidan taakse pöllämystyneinä seisomaan.

…ja ohi mennään :D

Hei mitä etkö sää tullutkaan mukaan? No täältä me taas tullaan!

Spurttailu on kivaa. Ainakin välillä.

Nemo meni kyrsiintyneenä Popia kiusaamaan, kun en ottanutkaan sitä matkaani.

Hämääkö tämä kuvakulma jotenkin, vai onko mun ponini oikeasti näin järkyttävä mörssäri?

Toki ne sitten hipsivät perässä pihatolle, kun tajusivat, että olin sinne mennyt siivoamaan..

Tanjan kanssa otettiin pojat kentälle kirmailemaan. Edellisestä kerrasta onkin jo monta kuukautta aikaa. Tämä on ehkä paras mahdollinen hikitreeni, mitä hevoselle voi antaa. Ainakin niiltä osin, että paikat aukeavat ja hevosella on taatusti hauskaa. Ja Nemon osalta tämä on toistaiseksi ainoa treenimuoto, missä sitä koskaan on hikeen asti liikutettu. Ehkäpä tämä tulee ensi talvena muuttumaan.. ;)



Tarkoitukseni oli ottaa vain videota poikien leikeistä, kun keli oli taas mitä oli. Marraskuu. Otin siis huonomman putken mukaan, ja vähän harmittelin tätä valintaani. Pakkohan se oli taas kuviakin napsia, keli yllättikin positiivisesti. Harmi vaan, että eihän tuo 5.6 aukko riitä mihinkään, vaikka valoa yrittäisikin olla. Kuvien laatu siis on vähän mitä on, täytyy näihin nyt suht tyytyväinen olla kuitenkin. On tämä Teneriffalta ostettu halppisputki ihan jees ja ajaa asiansa täysin! Kyseessä siis Canonin 55-250mm f4-5.6 is stm. Onko muilla putkesta kokemusta ja mitä olette pitäneet?

Annetaan jälleen kuvien ja videon puhua puolestaan poikien touhuiluista. Ei näillä kahdella ainakaan keskenään tylsää pääse tulemaan!


Toinen söpöilee ja toinen ei.

Siis kuinka pitkä alahuuli Rouskulla on? :D

Ilmeitä tällä ponilla riittää.

Tukehdun nauruun, mikä asento tämä nyt on?! Ja mihin katosi ponin kaula?

Kumarrellaan.

Jostain syystä tykkään tästä kuvasta, vaikka tarkennus on taas jossain karkuteillä. Ehkäpä tuo suttaisuus vaan kuvastaa vauhtia paemmin kuin tarkka kuva?

No on tässä vertailuna sitten oikeasti hyväkin kuva.

Tähän taas pitäisi lisätä värikkäät varusteet ponille päälle ja pikkumukula kyytiin istumaan. Karusellimusiikki taustalle soimaan. Tai toki voisi vaan muokata tolpan pois kuvasta..

Hyppyy!

Levitoiva poni?

Hyvin tahmean alun jälkeen alkoi laukkaakin löytyä.

Ja välillä leikittiin oikein kunnon syöksysämpylöitä!

Kummasti poni hoikistuu samalla kun turkki hikoaa.

Popi vaan osaa nämä syöksyloikat!

Komeat kauniit hevosemme! <3

…piilotetaan ne höyryn keskelle, niin ei näy liikaa yksityiskohtia.

Komea on tämä siluettikin.

Nemo venyttää. Milläköhän tällaisen ravin saisi esille näyttelyissä?

On ne aina niin kilttejä ja söpöjä :)

Rouskun tuli oikein kunnolla hiki pintaan.

Loimikin vielä höyrysi läpi loppukäynneillä.

Keksin kivan paikan kuvata hevosia. Vaan kun hevoset olivat jo laitumella, tyydyin pienempään malliin :)


linkki videoon

ps. Eikö tämä meno nyt vähän zumbaliikkeiltäkin välillä vaikuttanut??

You Might Also Like

12 kommenttia :

  1. Hurjia heppoja :D Ainako ne kentällä rupee riekkumaan kun ne päästää yhtäaikaa irti? Miten pitkään tollasessa sessiossa menee yhteensä suunnilleen, tyyliin vartti, puol tuntia vai tunti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on ihan kamalan hurjia otuksia :D Tähän saakka ovat aina saaneet hepulit, kun kentälle on kahdestaan viety. Olisiko tätä noin viisi kertaa nyt yhteensä tehty tässä reilun vuoden aikana? Tällä kertaa alku oli niin tahmeaa, että piti vähän innostaa juoksemaan. Vaan kun toinen juoksee - toinenkin juoksee - toinen puraisee - toinenkin puraisee - leikit ovat valmiit ja meno vaan yltyy. Ei niitä kauaa voi pitää juoksemassa, koska tosiaan vetävät itsensä äkkiä hyvinkin piippuun. Olisiko noin 20min kerrallaan? Alta puolen tunnin kuitenkin. Ja loppukäynnit käydään aina taluttamassa, eivät nuo muuten malta rauhassa liikkua ollenkaan..

      Poista
  2. Eikö teitä yhtään häiritse että molemmat hevoset ovat noin järkyttävän lihavia?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa miten sen nyt ottaa :D Nemon kohdalla ei oikeastaan yhtään, Rouskun osalta hieman joo.

      Poista
    2. Kumpikin on kyllä aivan jäätävässä kunnossa...

      Poista
  3. Onpas pojilla kyllä melkoisia leikkejä! :D

    VastaaPoista
  4. Hahaa! Olipa hauskoja kuvia, nauroin oikein ääneen onnistuneille ilmeille :D Ja oma suosikkini on myös tuo sumea vauhtikuva Nemosta, hieno! Joskus vahinkolaukaukset onkin niitä parhaita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvilla pystyy kertomaan niiiin eri totuuksia hevosista :D Toisissa näyttävät mokomat niin hyviltä ja sitten on nämä.. no.. ei ihan niin edustavat otokset ;) Onhan se kiva välillä nauraakin mokomille.

      Poista
  5. Kyllä teidän <3 velipojilla on niin hyvät oltavat, pitävät itsensä kunnossa painiessaan ja koheltaessaan.Käyttäytyvät hyvin, ja ovat oppineet paljon uusia asioita teidän hyvissä käsissä.Älkää ikinä eroittako heitä,jos mahdollista :) tulette saamaan vielä paljon hyviä hetkiä niiden kanssa!Kuvianne on kiva seurailla.

    VastaaPoista
  6. Valo maksaa objektiiveissa. Olet huippukuvaaja, niin kuvat ovat upeita ja hyvä laatuisi halvemmallakin putkella :) Lisää kuvia, niitä on kivakatsella.

    VastaaPoista
  7. http://www.jarjestelmakamera.fi/canon/teleobjektiivi-ef-s-55-250mm

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.