Mää niin tykkään tosta hepasta!

2/18/2016 10:01:00 ip. marjo 2 Comments

Meillä on nyt jotenkin tosi ihana kausi menossa Nemon kanssa. Päivä päivältä vaan rakastun tuohon hevoseen entistä enemmän. Tuntuu, että ajatukset pyörivät 95% ajasta vain Nemossa, ja sen luokse on ikävä joka ikinen päivä. Kun kaikki menee näin hyvin, pää täyttyy toiveista ja haaveista ja suunnitelmista - ja tiedättekö mitä - päivä päivältä ne kaikki ovat vaan lähempänä. Vielä Nemo on niin lapsi, että päivämme koostuvat rennosta hömppäilystä kotiympyröissä, mutta jo vuoden parin kuluttua voidaan harrastaa ihan uudella tavalla.

Edellisen postauksen vertailukuvaa tehdessäni aloin itsekin jälleen kerran muistella Nemon varsa-aikoja. Minä näen edessäni edelleen sen tismalleen saman varsan, jonka kanssa yhteistä taivalta kertyy pian kolme vuotta. Ehkä sen takia tuntuukin välillä niin vaikealta käsittää kaikkea sitä edistymistä ja oppimista, mitä tähän aikaan on mahtunut, kun tekemisen fiilis ja tunne on aina ollut tismalleen sama. Ei sen väliä, opetinko varsaa pukemaan riimua päähänsä, tai myötäämään narun paineeseen, vai istunko reen kyydissä ja pyydän hevosta pysähtymään ja seisomaan paikoillaan. Nämä ovat täysin toisiinsa verrannollisia. 

Kuitenkin Nemon kasvaessa opin koko ajan tuntemaan sen paremmin. En tiedä miten tämän osaisin järkevästi selittää, mutta sen oma persoona "vahvistuu" koko ajan. Vaikka se onkin tismalleen se sama pieni varsa, samoin ilmein ja elein ja käytösmallein, alkavat tietyt luonteenpiirteet korostua entisestään. Luultavasti kuvailisin Nemoa kutakuinkin samoin termein nyt kuin kuukauden iässä, jos sen luonteesta puhuisin. Tietyt asiat kuitenkin korostuvat tai näyttäytyvät eri tavoin. Aikuinen ja itsevarma hevonen alkaa puskea esiin. Ja kun opin tuntemaan hevosta koko ajan lisää, myös luotto sitä kohtaan kasvaa huimaa vauhtia.

Usein sanotaan, että nuoria hevosia kannattaa kouluttaa erityisesti syksyllä. Ne ovat silloin väsyneitä laidunloman jälkeen ja asioita on helpompi opettaa. Kevättä pidetään pahimpana aikana uuden opettelulle. Toki hevosilla saattavat energiatasot vaihdella suurestikin eri vuodenaikoina, monestakin eri syystä, tämä on kyllä huomattu. Viime keväänä meilläkin mentiin astetta lujempaa. Nemolla on tällä hetkellä erittäin rento kausi. Tai on ollut jo pidemmän aikaakin. Elämä sen kanssa on tällä hetkellä niin seesteistä ja harmonista, ettei tästä voi kun nauttia.

Muutenkin tuo hevonen on minulle niin sopiva kuin olla voi. En ymmärrä, miten minulla on voinutkin käydä näin hyvä tuuri? Se tulee aina innoissaan vastaan, kun tulen tallille. Itse asiassa se on oppinut tunnistamaan autoni äänen jo aikapäiviä sitten ja tulee paikalle sen kuullessaan. Myös Fionan haukkuminen on varma kutsuhuuto hevosille, toki myös minun ääneni, jos ei Fiona ole paikalla huutamassa ;) Se on niin seurallinen ja haluaa olla läsnä, ottaa kontaktia ja seuraa koko ajan tapahtumia ja minun tekemisiäni. Ja kun se on niin tyyni ja rento oikeastaan koko ajan, se myös vastaa ja reagoi pieniinkin pyyntöihin miltei joka tilanteessa.

Nyt kun Nemo on ollut niin helppo ja toimiva jo pidemmän aikaa, alkaa tuntua siltä, kuin mikä tahansa olisi mahdollista. Tämä on yhtä aikaa ihanaa ja pelottavaa. Toki pidän koko ajan käsijarrun puoliksi päällä ja muistutan itselleni, että kyseessä on nuori hevonen, jolla on lyhyt kokemus mistään asioista. Kaikki pitää suunnitella ja toteuttaa järkevästi vailla riskejä. Edelleen käyttää aikaa hevosen koulutukseen ja siihen, että sille jää hyvät kokemukset kaikesta mitä tehdään. Samalla haaveilen ajasta muutaman vuoden päähän, kun asiat ovat Nemolle oikeasti rutiinia ja takaraivossa. Kun voin vaan hakea sen tarhasta, hypätä ilman satulaa selkään ja painella metsään kahdestaan vailla huolen häivää.

Pelottavaa tästä euforiasta tekee se, että pelkään mokaavani. En missään nimessä halua aiheuttaa hevoselle sellaista tilannetta, jossa sen luottamus ja hyvä tunne yhdessä tekemiseen romuttuisi. Tämä voisi olla esimerkiksi ajo-onnettomuus, jossa reki kaatuu ja hevonen ryöstäytyy kiitolaukkaa karkuun reki perässään poukkoillen. Nemo ei ole vissiin koskaan(?) joutunut tilanteeseen, jossa sen pitäisi pelätä, se yrittäisi paeta, olisi hermostunut, epävarma tms. Enkä halua sitä sellaiseen viedäkään. Kuitenkin kaikki hevosharrastajat tietävät, että hevosen kanssa voi koska tahansa sattua mitä tahansa. Aivan mistä tahansa syystä. Toki toivon ja rukoilen, ettei mitään ikävää pääsisi tapahtumaan. Ja jos jotain sattuukin, sitten otetaan vaan hattu kouraan, palataan riittävä määrä askelia taaksepäin ja rakennetaan luottamusta ja koulutusta tarpeen mukaan alusta alkaen.

Nuori hevonen, ja Nemo ainakin, on vähän kuin suuri kivenlohkare. Vaikka se liikkuu tasaisella varmuudella eteenpäin, siinä voi olla vielä teräviä kulmia ja säröjä. Kiven jatkaessa vierimistään nämä hioutuvat tasaisemmiksi koko ajan elämänkokemuksen karttuessa. Joskus terävä reuna saattaa kuitenkin saada tasaisessakin liikkeessä aikaan äkillisen poikkeaman. Näin voi käydä myös nuoren hevosen kanssa täysin yllättäen. Sitä hetkeä odotellessa, kun elämä Nemon kanssa on oikeasti sileää ja tasaisen varmaa. Tai ehkei se koskaan tule olemaan, en voi tietää, mutta sitä kohden ollaan ainakin kovasti menossa. Uskon ja toivon, että Nemosta tulee vielä huomattavasti Lottaakin helpompi ja varmempi hevonen. Lotallakin kun on omat tammamaiset kotkotuksensa, niin luottohevonen kuin onkin. Melkein voisin jo nyt sanoa Nemon luonteen ja käytöksen olevan huomattavasti emäänsä tasaisempaa.

Facebook tarjoili taas vanhoja muistoja, ja sieltä tuli esiin kuva Nemon ja Popin isoveljestä Blakkenista vuodelta 2007. Blakke on tässä nelivuotias ori. Kävin senkin kanssa usein kahdestaan metsässä kävelemässä. Meillä oli varusteina kuolaimet, ketjunaru leuan alta ja usein vielä raippakin mukana. En olisi voinut kuvitellakaan lähteväni Blakkenin kanssa riimu päässä pois tallin pihasta, ei se välttämättä pysynyt riimulla käsissä edes kotipihassa. Nemon suhteen minulla ei (ainakaan tällä hetkellä) ole epäilystäkään siitä, ettenkö voisi lähteä sen kanssa metsään pelkällä riimulla varustautuneena.. Minun suhteeni Blakkeniin ei koskaan ollut lähimainkaan sitä luokkaa, mitä meillä on Nemon kanssa.