eläinlääkäri ,

Karman lakia?

8/20/2016 11:38:00 ip. marjo 3 Comments

Ehkä ihanin näky: kaksi tervettä, tyytyväistä hevosta vihreällä laitumella. Kaikki kunnossa.

Huh, enpä tiedä mistä aloittaisin! Olisi ollut niin paljon kirjoitettavaa ja moneen kertaan, että hetkittäin jouduin jopa pitämään itseni poissa avautumasta tänne blogin puolelle. Toisaalta taas iski hirmuinen väsymys ja turhautuminen, etten edes halua kirjoittaa mitään blogiin, koska en tiedä miten voisin järkevästi ja julkisesti asioita purkaa. No nyt kun pahin on takana ja tilanteet taas normalisoituneet, ehkä on aika pureutua ikäviin menneisiin tapahtumiin ilman sitä valtaisaa tunnekuohua, joka niihin liittyi..

Hei mä oon karsinassa, vähäks naurattaa!

Ainahan sitä sanotaan, että kaikki ikävä tapahtuu yhtä aikaa! En tiedä onko tämä jotain karman lakia siitä hyvästä, että kävin lomalla?? En ole ikinä aikuisiällä tehnyt varsinaista lomamatkaa kaverin kanssa. Kaikki ulkomaan reissut ovat olleet jotain vuonohevosiin liittyviä menoja Pohjoismaissa. Nyt siitä sitten sainkin maksaa (kirjaimellisesti) kalliisti. Itse asiassa en olisi lähtenyt koko reissuun, jos olisin tiennyt, että heti sen perään on tulossa kaksi isompaa taloudellista menoa. Ainahan kaikki hajoaakin yhtä aikaa, eikö? No ei näissä vielä mitään, rahanmenoahan se vaan on..

Voitko päästää meidät täältä pois? Kitoos.

Mutta jo reissun aikana sain ikäviä uutisia. Pojilla oli kengitys sillä välin kun olin poissa, ja kengityspäivän iltana Virpi sitten laittoi viestiä, että ihan kuin Nemo vaikuttaisi hieman epäpuhtaalta käynnissä! Siri oli käynyt paria tuntia aiemmin tallilla, eikä ollut huomannut mitään. Kengitys oli siis aamulla ja Virpi tätä illasta katseli. Eipä tässä mitään, jäädään seuraamaan.. Oli niin pientä, että ehkä ei oikeasti ollut mitään? Seuraavana päivänä Virpi kävi uudestaan tarkistamassa tilanteen ja viestitteli Nemon tulleen vauhdikasta laukkaa laitumelta vastaan, eikä mitään näkynyt. Huh helpotus.

Heinätarjoilu pelaa.

Paitsi sitten kun itse pääsin reissun jälkeen tallille - tästä parin päivän kuluttua - oli siellä kolmijalkainen hevonen vastassa. Ontuma ei ollut vielä järin paha, mutta selvästi arkoi kyllä ja jalka oli turvoksissa. Otin hevoset pienempään tarhaan yöksi ja päätin tarkistaa tilanteen seuraavana päivänä uudestaan. Silloin vastassa olikin lähes täysin käyttökelvoton jalka, joten ei muuta kun hevoset karsinaan seisomaan. Tämä oli muuten edellinen päivä Vermon näyttelystä, eli väliin jäi meiltä sekin keikka. 

Huvittavinta tässä lienee se, että Nemon edellisestä ontumasta on pari kuukautta, ja tuo tapahtui täysin samoilla oireilla ja samalla tavoin vähitellen alkaen viikko kengityksen jälkeen. Tämä alkoi samana päivänä kengityksestä. Mutta vaikka kuinka mietin, tuskin näillä kuitenkaan on yhteyttä uuteen kenkään?! Mikään oire ei liity kavioon tai kengitykseen, ja viimeksi pyysinkin heti kengittäjän tarkistamaan tilanteen ja ottamaan kengän pois. Hän tuumasi, ettei kenkää kannata ottaa pois, koska ei se vaikuttaisi mitään. Ja tosiaan 24h karsinalevolla ontuma lakkasi täysin. Konsultoin toki jälleen kengittäjää, mutta tulos oli sama, kun ei mikään oire viittaa kavioon, päätettiin kenkä jättää jalkaan. (oli muuten viereinen etujalka nyt kuin viimeksi)

Apteekin kylmäyskääre on ollut kätevä käytössä.

Eipä siinä siis muuta kuin karsinat valmiiksi ja hevoset sinne. Päätin niitä taas vuorokauden siellä seisottaa ja siirtää sen jälkeen pieneen tarhaan ulkoilemaan. Rajansa silläkin, mitä hevosen pääkoppa kestää paikoillaan seisomista. Kävin illalla viemässä heinää ja vettä ja siivoamassa, aamulla kuudelta ihana tallikaverimme kävi hoitamassa pojat ja itse ajelin sitten jälleen puolen päivän aikaan paikalle - löytääkseni tallista kaaoksen! 

Ihan hetken aikaa piti kelata, mitä täällä oikein on tapahtunut ja missä hevoset ovat??! Molemmat karsinat olivat auki, tallin käytävä täynnä roinaa leviteltynä pitkin poikin. Tajusinkin siis pian, että molemmat ovat tulleet ulos karsinoistaan, mutta missä ne ovat nyt, kun tallinovi on kiinni!

Kaksi sekuntia myöhemmin sen keksin: tallista pääsee ovesta suoraan pihattoon, ja pihatossa seisoo kaksi tammaa! En voi kuvata sitä kirosanojen määrää, joka suusta pääsi siinä vaiheessa, kun lähdin juoksemaan ulos tallista kohti pihattoa. Ihmettelin vaan kovin, miksei sieltä kuulu mitään ääniä? Toki ajattelin, että kun pojat ovat sinne yllättäen ryykänneet, on alkanut täysi kaaos ja kaikki neljä ovat juosseet tarhasta vapauteen ja laukkaavat nyt jossain ties missä teillä tietymättömillä. Nemo kipeän jalkansa kanssa. 

Ensimmäisenä pihaton ovelle saapuessani näin kuitenkin Nemon takamuksen. Siinä se seistä nökötti paikoillaan koko hevonen. Näyttäen ääääärimmäisen tyyneltä ja rauhalliselta. Tiedättekö oikein sellainen ylirennon ja onnellisen näköinen. Pää roikkui ja alahuuli roikkui ja hevonen katsoi minua kuin kysyen, miksi ihmeessä me tuolla karsinoissa seistiin - tai asutaan kahdestaan, kun täältä löytyi näin kivaa seuraa! Katso äiti, löysin tänne ihan itse. Ootko nyt ylpeä musta?? 

Kävelin ulos pihatosta tarhan puolelle, ja siellä kaksi tammaa seistä nuokkuivat vieretysten myöskin hyvin rennonreiskoina. Ja kauempana näkyi vielä Rousku paikoillaan nököttämässä. Kaikki neljä kuin olisivat ikänsä yhdessä tarhanneet..

En todellakaan tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Mitä ihmettä täällä on tapahtunut!!? Onko Nemo astunut tammat vai ei? Kenestäkään ei näkynyt mitään merkkejä mistään tapahtuneista. Kukaan ei ollut hikinen. Kenessäkään ei näkynyt purema- tai potkimajälkiä. Nemo ei näyttänyt siltä että se olisi astunut, eikä tammoista hännän alle kurkatessa huomannut, että niitä olisi juuri astuttu (selvisi myöhemmin, että pojat ovat olleet alle tunnin tammojen kanssa). Seisoin siinä hetken paikoillani hevosten keskellä täyden epätoivon ja raivon ja pettymyksen ja ties minkä tunteiden kanssa, enkä tiennyt mitä olisin tehnyt.. Nemo käveli minun luokseni ja samalla toinen tammoista tuli lähemmäs, joten näin kun ne Nemon kanssa olivat turvat vastakkain. Ensin molemmat venyttivät kaulaansa ja haistelivat korvat pystyssä hörötellen. Salamana tamma kuitenkin käänsi korvat luimuun, vinkaisi ja heilautti etujalkaansa, jolloin Nemo vauhdilla hypähti taaksepäin ja jäi sinne kauemmas tammoista.

Näin äkkiseltään voisin kuvitella, että Nemo ei olisi kumpaakaan astunut. Nemon historian, laumakäytöksen ja luonteen tuntien uskon, että jos se olisikin jalostusori, se olisi hyvin hienovarainen tammoja kohtaan. Toiset orit kun ovat niin röyhkeitä, ettei niitä voi edes pitää samassa laumassa tammojen kanssa. Nemo on saanut kovan koulun vielä vuoden iässäkin kantavilta tammoilta, ja muutenkin aina ollut pahnanpohjimmainen (paitsi toki nyt Rouskun kanssa) ja hyvin laumassa toimeentuleva. Vielä kun kyseessä oli tutut tammat, joita se näkee jatkuvasti aidan takaa, en usko, että se olisi niiden selkään väkisin kiivennyt. Eivätkä tammat ainakaan näin lyhyellä tarkkailulla näyttäneet kiimaisilta.

Toki on mahdollista, että se on alkuhuumassa käynyt niin kierroksilla, että on painanut väkisin selkään tai tammat ovatkin kiimassa, ja antaneet astua. Ei voi tietää?! Soittelin siis toki saman tein eläinlääkärille mitä tehdään, ja piakkoin tuo onkin tulossa rokottamaan ja raspaamaan hevosia ja antaa samalla tammoille kiimapiikit - varmuuden vuoksi. 

Rouskulle tuli kiire, kun Virpi haki Nemoa laitumelta. Katsoin jo kauhuissani, meinaako se nyt laukata tuosta Nemon ja Virpin välistä! (nämä kuvat ovat jo ajalta jolloin jalka kunnossa..)

Viime hetken väistöliike pelasti tilanteen. Keppari meinasi vaan pompata velipojan perässä takavasemmalle. Tai siis oikealle ;)

Siinä hetken aikaa hevosten keskellä hengailtuani vein sitten toki Nemon pois. Siitäkös herra vasta hermostuikin! Ensimmäisen kerran kävi mielessä, pysyykö tämä riimu päässä käsissä, kun kaveri tanssi jotain piruettiravia ympärillä ja kiljui kavereiden perään matkalla omaan tarhaan. Onneksi Nemo on Nemo ja kevyt pideltävä vaikka riehuukin omiaan ja hyvin päästiin perille. Omassa pienessä tarhassaan se sitten vetikin sellaista kiitoravia ympäriinsä, että teki varmasti hyvää kipeälle jalalle. (ja taas sellainen liuta kirosanoja omistajan suusta että)

Lähdin hakemaan Rouskua pois tammojen luota, niin sieltähän se juoksi minua tielle vastaan avoimista tallinovista! Tammat tuskin edes ikinä tajuaisivat, että ne voivat poistua pihatosta tuota reittiä, minkä meidän vuonomme ihan itse kehittelivät. On nuo joskus niin pirun fiksuja ja uteliaita otuksia, että ihan pahaa tekee ;) Eipä tarvinnut siis Rohania enää talutella, kun se painatti itse täysillä Nemon perään. Helppoja hevosia. Seuraava ongelma olikin, mihin Nemon saa seisomaan jalkansa kanssa, ettei se nyt suotta enää ainakaan juoksemaan pääsisi.

Ruohonleikkurit pihassa hommissa.

Rousku sai hengata vapaana syömässä, Nemon narun päästä piteli joku aina kiinni siltä varalta, jos joku sattuisi ilmestymään tamman kanssa yhtäkkiä paikalle. Eipä tuokaan mihinkään muutoin lähtisi.

Onneksi tajusimme rajata niille sähköllä pihaton perälle pienen "kaksion". Ensin hätäratkaisuna laitettiin pelkät laudat, mutta niistähän olivat hevoset tulleet läpi. Minä tyhmä kun jätin ne vielä eri puolille lautoja. Pakkohan se on kaverin luo päästä. Helppo nakki, taisivat ajatella. Lanka sen sijaan toimii taatusti, eivät nämä uskalla edes koskettaa lankoja. En siis tiedä, olisiko sähköä edes tarvinnut, mutta kun sen sai vedettyä, laitettiin molemmat sähkölangan taa seisomaan.

Uskomattoman tylsää touhua muuten roikkua tunnin verran hevosen narunpäässä..

Viikon verran nuo saivat viettää aikaansa vuoron perään pienessä kaksiossaan tai pienessä tarhassa, kunhan liike pysyi mahdollisimman vähäisenä. Luojan kiitos minulla oli vielä lomaviikko! Varmasti kaikki hevosenomistajat tietävät sen tunteen, kun hevonen sairastaa? Eipä tuossa paljon muuta ehdi ajatella. Aamuin illoin sai ajella tallille kylmäämään jalkaa, täyttämään vesiä, viemään heinää, siivoamaan kakat, syöttämään hevosia vihreällä, ettei koko ruokavalio nyt kerrasta pääse muuttumaan. Pelkkää kellon kyttäämistä ja ajatus mielessä, joko pitäisi lähteä tallille!? Ja joka kerta sama paniikki, mitä siellä on vastassa. Ovatko hevoset siellä, mihin ne on jätetty, ja onko jalka pahempi vai parempi!?

Täytyy kyllä todeta, että oli taas kamalin viikko hetkeen. Oikein mukava viimeinen kesälomaviikko siis. Not. Onneksi on olemassa ihania ystäviä, jotka jälleen pelastivat. Tiedättekö senkin tunteen, kun on niin loppu, ettei pysty tekemään muuta kuin istumaan lattialla ja itkemään? Ilman mitään varsinaista syytä. Kun kaikki stressi, epätoivo, huoli, rasitus ja lopulta helpotus sekä kiitollisuus vaan purkautuu ulos? Näillä hetkillä avuntarjoukset ja kauniit sanat ovat enemmän kuin tarpeen. Kiitos taas teille! Vaikka kuinka yrittää jaksaa yksin ja haluaa hoitaa oman hevosensa, kyllä sen taas huomasi, ettei kukaan meistä ole korvaamaton ja apua saa, kun sitä tarvitsee. Vastaavasti itse taas jaksaa tarvittaessa auttaa ja olla tukena muille, kun itse on saanut samaa kohtelua osakseen.

Mutta sitä täytyy ihmetellä, kuinka hyvin hevoset ottivat tuon viikon seisomisen. Nemo oli todella helppo hoidettava ja käsiteltävä, vaikka elämä muuttui yhtäkkiä kertaheitolla. Täydet pointsit hevoselle siitä. 

Heti kun herra oli ollut ravissakin pari päivää puhdas, päästettiin hevoset takaisin laitumelle. Kyllä sieltä alkoi sen verran jo näemmä turhautumista tarhassa seisomiseen tulla, ilmeisesti lähinnä sen tähden, kun ei päässyt syömään ;) Vihreän ruohon mussuttaminen pihapiirissä olikin ilmeisesti parasta, mitä toipilashevoselle voi tarjota!

Suomen kesä, jes!


Ei voi avata silmiä kun menee vettä silmiin!

Onneksi Nemo kuntoutui täysin jo tuon viimeisen lomaviikkoni aikana, ja muutenkin tilanne helpotti ennen omaa töihinpaluutani. Mutta piti sitten kuitenkin "kruunata" vielä viimeiset vapaapäivät. Päätettiin Sirin ja Virpin kanssa lähteä rakentamaan uutta laidunta, kun kerrankin oli kolme ihmistä yhtäaikaa paikalla ja aikaa oli tehdä. Luontoäiti päätti toisin, ja vetti tuli kuin esterin sieltä. Urheasti pystyttelimme tolppia jonkin aikaa, mutta kun hanskoihin kertyi sormenpäihin sisälle vesi, ja kaikki alusvaatteetkin olivat litimärkiä, pakko oli lopettaa. Oli jo niin tragikoomista touhua, ettei oikeasti voinut kuin nauraa. Sen sijaan pariin kertaan kurastetut vaatteet ja ampiaisenpisto otsaan eivät enää olleetkaan niin riemuisia lomanpäätöstapahtumia. Sopivat kyllä tuon viikon päätteeksi kuin piste iin päälle.
Viimeiset kuvat "omasta" tarhasta. Kaikissa on tuo kääre jalassa, kun edelleen kylmään jalkaa käydessäni, vaikka se kunnossa näyttää olevankin.

Nyt Nemo on siis ollut jo reilun viikon ihan puhdas liikkeissään, samoin jalka täysin kuiva, ja eilen pojat sitten pääsivät uudelle laitumelle. Vielä piti näinkin loppukesästä uudet langat väkerrellä, kun yksi suojelualue pitää hevosten vielä laiduntaa. Katselin kyllä, että löytyisi tuota vihreää syötävää moneltakin lohkolta vaikka millä mitalla. Niin kauan siis vaan kun kelit sallivat laiduntaa ilman pihattoa, saavat kaikki hevoset laitumilla pysyä, ruoka ei ainakaan lopu kesken..







Tämä kuva ei ole mikään järin kaunis, mutta pakko oli julkaista, koska tässä Nemo on niin itsensä näköinen kun olla voi! Kaikki missä se näyttää paremmalta, ovat huijausta, samoin ne, joissa se näyttää kamalammalta, jos sellaisia enää julkaisuun päätyykään :D

Poikien uusi laidun on nyt ihan toisen lauman laitumen vieressä. No on siinä puro ja tiheää kasvillisuutta ja pari aitaa välissä. Alkuun vähän hirvitti, kuinka lähelle laumat tulevat toisiaan. Mutta toisaalta, kyllähän tammoilla on aina ratsastettu ihan poikien aidan vierestä, eikä Nemo ole koskaan ollut moksiskaan. Ei se tosiaan välitä oikein mitään oman tallin muista hevosista.

Uudella laitsalla!

Meillä majaili muuten myös seepra hetken aikaa! 

Käytiin hokuttelemassa tammat paikalle tsekkaamaan uusia naapureitaan.

Rilla bongasi heti pari komeaa miekkosta!

Toni taisi lähinnä tuumailla, ettei tänne muita miehiä tarvita sitten ainuttakaan..

Halusin kuitenkin tarkistaa hevosten suhtautumisen toisiinsa ennen kuin jätimme pojat laitumelle. Molemmat laumat piti vaan ensin houkutella lähelle toisiaan, kun laitumet ovat kuitenkin niin isoja, että hevoset pääsevät myös kauas näköetäisyyden ulottumattomiin toisistaan.

Tämä oli Nemon suhtautuminen tammoihin.
pssst. Nemo hei, ne tammat on toisessa suunnassa!!

"Ööäää siis mikä missä mitä sanoit?"

"Jaa tuolla tammoja vai, no niinpäs onkin! Mutta hei arvaa mitä, mulla on täällä ruohoa, ja se nyt voittaa kaikki maailman tammat kuus nolla". Että se siitä.

"Tää hevonen näyttää ihan kirahvilta, kun vierestä katsoo", tuumasi Virpi Pandorasta. Onhan tuossa hevosella kokoa vaikka muille jakaa..

Vuonopojat ovat niin pikkuriikkisiä, että meinaavat maastoutua heinikon keskelle.

Virpikin yritti kenties sulautua maisemaan? Tai sitten vaan oli lepohetki paikoillaan hommien päätteeksi?

Nyt on siis elämä jälleen palaillut kaikilta osin normaaleihin uomiinsa. Hevoset elelevät tyytyväisinä laitumella, eikä mitään ihmeellistä mahdu ohjelmistoon. Nemoa ei ole treenattu millään tavalla useampaan viikkoon, joten vähitellen olisi korkea aika palailla tekemisen pariin. Tämä kesä on kyllä mennyt ihan harakoille näiden ontumisten takia. Toivotaan pian paksuja valkoisia nietoksia tulevana talvena, jotta päästään kunnolla tekemisen meininkiin rekiajelun merkeissä! 

Kyllä taas syötävää riittää.

Heissuli vei, seuraavaksi ehkä jo toivottavasti treenipostausta pitkästä aikaa!

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. Odoteltiin näkevämme teidät käyttöajokisoissa eilen, mutta onpas teillä ollut äksöniä siä kotosalla, mutta toivottavasti syksy on leppoisampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin mää ollutkin, jos oisin tiennyt et ne on eilen... :(

      Poista
  2. Selvisikö Nemon ontuman syy?

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.