dieetti ,

Rohan is back...

8/04/2016 08:38:00 ip. Siri 16 Comments


...pulleampana ja puhtaampana kuin koskaan ennen ;)
Pullea poniini nimittäin pääsi kokovartalopesulle muutama viikko takaperin.

Meinasin alkujani kirjoittaa otsikoksi JENNI JA SUPERDIEETTI :D

sillä niin innoissani olen siitä, että muutoksentuulet ovat meitä taas heilauttaneet! Lienee kuitenkin ehkä maltillisempaa ilmoittaa, että Rohan on pikkuhiljaa palailemassa takaisin blogin pariin, että se ylipäänsä on vielä mukana huudeilla (ja lihoissaan), koska kaikki on pitkän aikaa ollut kiikun kaakun tai ainakin heikun keikun eikä mikään ole ollut varmaa!

Nyt uskallan sanoa, että varmaa on ainakin se, että se on aloittelemassa elämäntapamuutosta joka toivottavasti pudottaisi siitä semmoiset +kaksisataa kertynyttä liikakiloa! Motivaation lähteenä tälle kaikelle ei ole Jutta Gustafsberg vaan JENNI!
Rohan on odottanut omaa ihmistä jolla olisi taitoa ja kärsivällisyyttä kehittää sen itseluottamusta.
Nyt rukouksiimme on vastattu.

Pullea ponini kun sai jokunen viikko sitten vihdoinkin oman henkilökohtaisen hoitajan. Tiedossa on siis dieettiä ja treeniä. Rohan kun on käytännössä saanut "lomailla" vuoden päivät, laiduntaa yötä päivää ja narskuttaa vapaata heinää pihatossa mielinmäärin. Sekä tietysti "punoa juonia" ratsastajien pään menoksi ;)

Tähän yltäkylläisyyteen on siis tulossa muutos. Kun Nemo saa syksyllä uuden ponikaverin pihattoon, Rohan siirtyy "laihisjengiin" navetan taakse syömään tiheäsilmäisistä verkoista köyhempää heinää muiden ylensyöneiden lajitoveriensa kanssa. Hallelujah!!!

Ylistyshuutoja voisin huutaa kuitenkin eniten Jennin suuntaan. Haastateltuani häntä ensin puhelimitse, sitten kasvotusten ja kuultuani ja nähtyäni miten hän Rohanin kanssa toimii teki mieli tehdä pieni temppeli hänen jalkojensa juureen. "Kuriton" konini on löytänyt ihmisen jota kiinnostaa, joka ymmärtää ja joka haluaa auttaa sitä! Ihmeitä tapahtuu kun niihin jaksaa uskoa.

Olkaa siis hyvät, Rohanin uusi ihminen Jenni esittäytyy:

Ensimmäinen yhteinen poseerauskuva Rohanista ja Jennistä.

"Hei! Olen muuttanut lähelle Tuomarlaa, tiedätkö ketään, 

jolla ois hevonen vailla liikutusapua?" 


Näin kysyin Tähkä-tallia Tuomarlassa pitävältä Katjalta. Hän pyysi käymään ja kertoi omista hevosistaan ja sanoi, että heillä on tilalla myös vuonohevonen, jolle on pitkään etsitty ylläpitäjää. Sanoin silloin, että ylläpitoon mulla ei ole varaa eikä aikaa juuri nyt, etsin enemmän vuokrattavaa tai talliapua vastaan liikuteltavaa. Silti jo tässä kohtaa, jokin sykähti sydämessä:

Tästä vuoniksesta haluan kuulla lisää.

Kävin tallilla ja Rouskun nähtyäni laitoinkin samantien Sirille viestiä. Ja niin minä löysin Rouskun sekä Siri Rouskulle ihmisen.


Jenni oman hevosensa Lusty Bakerin eli Lassin kanssa vuonna 2009.
Lassi oli muuten meidän tallin lv-ruuna Tonyn veli.

Olen lapsuudesta asti hevosten kanssa touhunnut, sekä ratsu- että ravipuolella. Oman hevosen sain 14 vuotiaana, ravurin josta tuli ratsu. 1,5 vuotta sitten jouduin sen lopettamaan. Oman hevosen kuoleman jälkeen ravipuolen ihmiset tarjosivat lämppäreitä mulle ratsastettavaksi ja päädyin ratsastamaan myös tallin "ongelmatapauksilla", joiden kanssa muut ei halunneet touhuta. Jonkinverran menin myös monteratsastusta silloisella hoitohevosellani. En ole täydellinen ratsastaja, mutta matkan varrella on tullut opittua monta asiaa ja monta tyyliä. Se, että hevonen on muutakin kuin helppo tätiratsu on ollut minulle aina mielenkiintoinen haaste.
Jenni menee montéa hoitohevosensa Ellin kanssa Teivossa.

Rousku on juuri sellainen. Nuori, suloinen hevonen, josta löytyy myös särmää. Olisinko voinut toivoa löytäväni parempaa näin läheltä uutta kotia? Vaikka vuonis on rotuna minulle aivan uusi ja olen aina pitänyt itseäni lämppäri-ihmisenä, Rousku hurmasi minut.

Kuulin Rouskun historiasta. Siitä, että se lähtee pakenemaan, vie ja pukittelee, pelästyy helposti ja on ollut ratsastajilla, jotka ovat olleet sille liian "kovakätisiä" eikä keväällä tulleiden ylläpitäjienkään kanssa hommat lähteneet rullaamaan siihen malliin kuin Siri olisi toivonut. Nyt olen sen kanssa päässyt jo muutaman kerran touhuamaan.
Jenni ekaa kertaa Rouskun selässä. Kyllähän sieltä tuli pari pientä pukkia ja pienimuotoista yritystä sännätä tiehensä, mutta ravijarru sai sen ajattelemaan asioita toisin: on paljon mukavempi kulkea nenä maata viistäen :)

Rousku on nuori ja utelias hevonen, se käyttäytyy, kuten nuori hevonen käyttäytyy. Sillä on ollut epävarmoja ihmisiä silloin kun se olisi tarvinnut varmoja ja liian kovia ihmisiä, silloin kun se olisi tarvinnut lempeitä. Siitä selkeästi huomasi, että se säpsyi yllättäviä ääniä tai asioita. Tähän mennessä en ole tavannut hevosta, jolle jokin ihmiselle tavallinen asia ei olisi ollut joskus mörkö. On ollut ravureita, jotka eivät pelkää radan ääniä ja yleisöä, mutta jotka hyppäävät metrin sivuun ja kaksi taakse, jos näkevät postilaatikon. Tässä pätee nuorelle hevoselle se periaate, että hevonen pelkää ainakin sitä mitä ihminenkin pelkää. Jos ei itse pelkää postilaatikkoa tai vesiletkua, se täytyy myös näyttää hevoselle, että kaikki on hyvin. Rouskun kanssa kävelin ensin kentän perälle, koskin pelottavaa sähkölankakerää eikä se sen jälkeen Rouskuakaan jännittänyt, halusi vain nuuhkaista kerää. Se on erittäin hieno juttu. Useimmat hevoset tarvitsevat aika monta suostuttelua koskeakseen mörköä, mutta Rouskulle riitti, että ihminen koski ensin.
Pyykkijono voi koitua monen ponin kohtaloksi. Rohan selvisi "lakanoiden" ohituksesta nipinnapin.

Entäpä sitten se ratsastaminen? Rousku toimii hienosti istunnalla, sillä on tosi kiva ratsastaa, vaikka alkuun yrittikin olla liikkumatta mihinkään. Kovaa treeniä Rouskun kanssa ei voi vielä tehdä, Ylipaino on huomattava, se oli hukannut kenkänsä eikä kenttä ole siinä kunnossa, että siinä voisi vauhdikasta treeniä mennä. Tosin Rousku on kyllä ehtinyt jo näyttää, että lujaakin pääsee, jos hätä tulee. Rouskulla toimii yllättäen "ravijarru" - jos se lähtee viemään, ei lisätä painetta suuhun tai päähän, vaan ohjat löysäksi. Silloin ei ole mitä vastaan painaa ja lisätä vauhtia.
Jenni ei käytä ratsastettaessa hanskoja, koska ne antavat valmiuden "kovaan käteen" kun eivät luista ohjissa. * Lue Jennin tarkennus tähän vielä kommenteista ;) *

Siri ihmetteli heti alkuun, että enkö käytä hanskoja? Suuri osa montéohjastajista ei käytä, sillä vetokilpaan ei hevosen kanssa kannata lähteä. Hevonen voittaa ja toisaalta, ei voi vetää suusta niin kovaa, että omiin käsiin tulisi rakot. Rousku oli selkeästi herkkä suusta, heti kun otti kuolaintuntumaa, varsinkin jos käänsi vasemmalle Rousku lisäsi vauhtia ja yritti paeta tuntumaa. Sillä kuitenkin on melko pehmeä kuolain jo, paksu kolmipala, siitä huomaa, että sitä on ratsastettu liian kovaa suusta. Hampaatkin voisi tarkistaa, ettei hampaissa ole piikkejä tai teräviä reunoja, joiden vuoksi pakenee kuolainta.
Velipoika Nemon sidepullit testauksessa.

Seuraavalla kerralla kokeilin sille Nemon sidepullia, mutta vasemmalle taipuminen oli edelleen hankalaa eikä tuntumaa oikeastaan ollut ollenkaan. Tosin Rousku tykkäsi kyllä eikä säntäillyt, kuten kuolaimen kanssa. Nemon sidepull on aavistuksen liian iso Rouskulle, poskiremmeihin voisi tehdä reiän tai kaksi lisää, jotta turpahihna tulisi vähän ylemmäs, ei yhtään ohuen nenäluun päälle. Toisaalta Nemon sidepullissa on litteä turpahihna eli se on melko pehmeä apu.
Turpahihna sidepullissa saisi Jennin mukaan olla korkeammalla ettei se paina Rouskua nenäluuhun.
Ehkä jokin muu vaihtoehto olisi sille parempi?

Rousku on kuulemma oppinut varsana painamaan riimua vasten, joten tuo sidepull turvalla ei välttämättä ole paras ratkaisu sille. Sidepulleja on sellaisiakin, joissa turparemmi on pyöreä, punottu köysi, siinä vaikutus on kovempi, joten ohjasavut voi olla kevyempiä. Mutta sidepull toimii vain hevoselle, joka myötää paineeseen turvalla, se ei toimi, jos hevonen tukeutuu sitä vasten. Rouskulle voisi toimia jokin sellainen kuolain tai kuolaimeton josta paine tulee myös niskaan. Toisaalta uskon, että kolmipalallakin sen saa toimimaan, kun vaan käsi on pehmeä eikä jää vetämään. Vinkkinä ylipäätään, jos heppa pakenee tuntumaa tai kiihtyy paineesta niin vaihda pehmeämpään ja kokeile toimiiko niin tai kokeile jotain jossa paine ei tule siihen kohtaan, mitä pakenee.
Ratsastusvyön kanssa istunta tulee auttamatta hieman liian keskelle hevosen selkää, mutta on tällä hetkellä kevyessä käytössä parhain ratkaisu kuin epäsopiva satula.

Kehotin Siriä ostamaan ratsastusvyön. Rousku on niin lihava, ettei mikään satula sille oikein sovi eikä tässä vaiheessa kannata ostaakaan, jos Rousku laihtuu (mikä olisi tarkoitus) muuttuisivat tarpeet satulankin suhteen saman tien. Ratsastusvyössä on se hyvä puoli, että se jakaa ihmisen painoa jalustimien kohdalta selkärangan molemmin puolin. Huonoa on se, ettei se muualta tasaa painoa eikä tue ratsastajaa, sen kanssa myös oikean istunnan pitäminen vaatii ratsastajaltakin paljon. Itse huomaan herkästi hakevani ”monteajoasentoa” eli nojaan liikaa eteen vyön kanssa. Kuitenkin lasten talutteluun ja köpöttelyyn se on myös kiva myöhemmin sekä siihen, kun haluaa oppia tuntemaan hevosen selän liikkeet. Vyö on nyt parempi kuin epäsopiva satula tai meneminen ilman satulaa ja halvempi ratkaisu kuin ostaa monta satulaa.



Suunnitelmissa on Rouskun kanssa tehdä kentällä ajatusjumppaa, taivuttelua, ympyröitä, käännöksiä, siirtymisiä käynnissä ja ravissa alkuun, jotta se joutuu hommiin, muttei liikaa rasita jalkojaan. Sitten kun se saa kengät ja on vähän tutustuttu toisiimme, niin lähdetään pitkille rauhallisille lenkeille vaihtelevaan maastoon vahvistamaan lihaksia. Vauhtia ja vaativia tehtäviä tulee mukaan vasta pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan, kunto ei vielä kestä rääkkitreeniä eikä se nuoren kanssa ole tarkoituksen mukaistakaan.
Mä oon vasta viis, oothan mulle kiltti siis...


Loppujen lopuksi kuitenkin pyrkimys on siihen, että heppa luottaisi riittävästi ihmiseen, ettei sen tarvitse tuntea oloaan epävarmaksi ja yrittää vielä pelastaa ihmistäkin ympäristön möröiltä. Ja siihen, että se kuuntelisi ja myöntäilisi ihmisen pyyntöjä. 
Puuhataan Sirin kanssa kaksinkin, jotta Sirikin löytäisi taas ilon ja luottamuksen olla oman poninsa kanssa.
<3 Jenni

Sunsets are proof that no matter what happens,
every day can end beautifully.

Kiitos Jenni <3 Kuule mä löysin sen ilon ja luottamuksen katsomalla hevostani sinun kanssasi! 
Juuri tätä mä olen kaivannut sille ja itselleni ;)

You Might Also Like

16 kommenttia :

  1. Mä olen niin vilpittömän iloinen teidän kaikkien puolesta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän Viivi <3 snif :) Kiitos!

      Poista
  2. Kivaa kuultavaa :) t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Anna :) toivotaan, että noilla kahdella synkkaa jatkossakin!

      Poista
  3. Ihan huippua että Jenni on mukana kuvioissa! Mukava kuulla Rohanin kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eks ooki! :D ;)
      Ja kiitos ♡

      Poista
  4. Olen seurannut blogia sen verran vähän aikaa, että Rousku on esiintynyt mulle ainoastaan Nemon laidunkaverina ja vähän "sivuhenkilönä". Mutta se mitä tässä postauksessa kirjoititte, kuulostaa ihanan lupaavalta, eikä ainoastaan hevosen, vaan ihmistenkin osalta. Ihania poneiluhetkiä ja uuden oppimista ja kokeilua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan Rouskun kanssa aina tykätty olla vähän seinäruusuina :)

      Ja totta puhuakseni ei ole ollut kauheasti kirjoitettavaakaan. Mä olen muutenkin melko saamaton bloggaaja. Lentelen tässä siivellä vaan :)
      Tälläkin hetkellä luonnoksissa maannut monta kuukautta postaus joka käsittelisi Rouskun "ongelmia". Ehkä nyt kun ollaan aktivoiduttu saadaan sekin pian julkaistua.

      Mun mielestä Rohan on ehdottomasti nyt ansainnut tilaisuutensa näyttää mihin kaikkeen siitä onkaan! Olkoonkin se sitten positiivista tai negatiivista :D :D

      Kiitos sinulle toivotuksista ja blogin seuraamisesta <3

      Poista
  5. Mahtavaa että Rouskulle löytyi oikea ihminen!! Omien opiskelukuvioiden jne myötä myös Kiia lähti ylläpitoon nyt vuodeksi ja itsekään en parempaa olisi voinut toivoa; sen kanssa puuhastellaan paljon ja maastoillaan mielettömissä metsämaastoissa. Poni asuu kaverinsa kanssa pihatossa josta lähtee lehtimetsään 400 m pitkä kujatarha.. Ihmisetkin ovat ihania! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapa ihanteelliselta paikalta!
      Kyllä se onni nyt potkii meitä ;) joten nautitaan hevostemme puolesta ja kanssa <3

      Poista
  6. Tuohon yhteen kuvaan tarkentaisin, ettei hanskattakaan oo tarkoitus, että ohjat luistaa käsistä :) Anyway pointti oli se, että muilla keinon hallitaan kuolaimelle painavaa kuin kovalla kovaa vastaan. ~ Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkennuksesta Jenni! :)

      Poista
  7. Oi, onnea! Onpa Rohan kyllä lihava :D

    VastaaPoista
  8. Mikäs on toi satula tuossa kuvassa missä Jenni ekaa kertaa Rouskun selässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tallikaverilta lainassa ollut rungoton satula joka ei sekään oikein istunut sen selkään vaan lähti helposti pyörimään ja valumaan. Ei siis hyvä.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.