ajo ,

Ei tartte käydä salilla...

2/10/2018 07:55:00 ip. marjo 1 Comments


...kun käy hevosen kanssa metsällä! 

Hiki tuli Nemollekin.

Tiedättekö sen tunteen, kun on vaan pakko pysähtyä, puuskuttaa, läähättää, odottaa että hengitys tasaantuu, ennen kuin saa sanaakaan suustaan ulos? En edes muista, koska olisin viimeksi vetänyt itseäni yhtä piippuun kuin tänään puiden ajossa! Vaikka hevonen rankimman työn tekikin.

Menomatkalla vielä rennosti tietämättömänä tulevasta.

Kyselin tosiaan netissä, olisiko kenelläkään tässä lähistöllä tarjota puiden ajoa treeniksi nuorelle hevoselle. Paikka löytyikin muutaman kilometrin päästä ja sinne tänään kävelimme. Sain Paten omistajan kaveriksi matkaan mukaan.

Paikka oli haastava! Puiden kaataja varoitteli jo etukäteen, että melkoisen rinteen alla rungot ovat, ja tämä oli tosiaan totta. Kaiken huipuksi rinne itsessään oli ryteikköistä ja paksun lumen peitossa. Alas mennessä oma askellus oli jotain persliu'un ja kävelyn välimuotoa. Ylös kivutessa saikin laittaa kaikki voimat peliin, kun yritti samaan aikaan pysyä hevosen perässä ja miettiä, mihin pystyy astumaan jäämättä oksiin kiinni. 

Ei siis ollut helppoa! Onneksi sain kaverin avuksi, sillä yksin Nemon kanssa olisin ollut aika pulassa. Toki meillä oli myös puiden kaataja matkassa mukana, ja hän jeesasi runkojen kiinnityksessä ja oksien karsimisessa. Mutta välillä kyllä tarvitsi jeesiä myös hevosen kanssa, kun sitä piti ohjeistaa liikkumaan haastavalla pohjalla jyrkässä rinteessä ja etenkin malttia seistä paikoillaan ennen lupaa vetää. 

Vaan Nemo oli kyllä aivan super! Se hoiti homman kuin kokenut konkari. Ei ikinä uskoisi, että hevonen oli ensimmäistä kertaa pappia kyydissä tällaisessa duunissa. Niin se vaan paineli rinnettä alas metsään (melkein persmäkeä itsekin) ja ylös varsinkin tultiin vauhdilla. Välillä meinasi vähän mennä herne nenään, kun piti vaikeassa asennossa seistä keskellä mäkeä ja odottaa, että puuta kiinnitetään perään. Ja välillä piti peruuttaa tai kääntyillä alas rinnettä. Vaan kun tuli lupa vetää, niin Nemo kyllä kiskoi tukit kuin täysin ammattilainen. 

Muutamaan kertaan meinasi homma olla hieman epäreilua hevoselle, kun ei puu liikkunutkaan mihinkään. Tukit saattoivat olla oksistaan maahan jumahtaneita, ja vaikka Nemo kuinka yritti, eihän niitä eteenpäin saanut. Sitten vaan katkottiin oksia ja yritettiin löytää, mistä kohden runko jumittaa, ja kokeiltiin taas nykäistä se liikkeelle. Onneksi Nemo osaisi hoitaa nämäkin tilanteet. Jos runko ei liikahtanut, ei se jäänyt riuhtomaan ja hyppimään, vaan ymmärsi lopettaa käskystä. Vaikka ihan tosissaan se yrittikin vetää kaikkensa, mitä irti lähtee. Kaikki rungot saatiin kuitenkin lopulta liikkeelle, joten turhaan hevonen ei mitään joutunut riuhtomaan. 

Nemo oli ihan intsinä menossa puiden kanssa ja tasaisella maallakin hirmuinen vauhti päällä. Paten omistaja sanoikin siinä jossain vaiheessa, että Nemo taitaa tykätä tästä? Ja kyllä, edelleen uskon vahvasti, että työajo on Nemon suosikkia kaikesta siitä, mitä sen kanssa tehdään. Hiki nousi hevoselle äkkiä pintaan, vaikka kovin montaa rukoa ei vedettykään. En edes laskenut, montako niitä tuli vietyä, mutta ehkäpä viiden ja kymmenen välillä. Viimeisten kohdalla Nemo alkoi jo ilmoittaa, että nyt riittää. Vaan hienosti se tsemppasi loppuun, vaikka oltiin jo selvästi mukavuusalueen ulkopuolella. Osa rungoista jäi vielä odottamaan, mutta tämä oli ehdottomasti hevoselle riittävä suoritus.

Vaan sielläpä ne makaavat maassa vielä myöhemminkin, jos ja kun käydään myöhemmin jatkamassa. Puiden kaataja totesikin, että olisi tässä ollut aikamoinen homma käsipelillä ilman hevosta! Eipä niitä kukaan olisi käsin saanut rinnettä ylös - ainakaan ilman pilkkomista hyvin pieniin palasiin. 

Ehkä ja toivottavasti keväämmällä tosiaan vielä jatketaan! Onhan tässä lumisia viikkoja vielä jäljellä, ja mikäpä olisikaan ihanampaa puuhaa kevätauringon paisteessa. Eväät vaan mukaan ja hevoselle heinää tauon varalle, kyllähän tuolla kahvit (vai minttukaakaot?) voisi termarista nautiskella hommien lomassa. 

On todellakin kaikkensa antanut fiilis, mutta ihan mahtavan hienoa hommaa! Ja Nemo oli niin huikea! Kyllä saa taas olla ylpeä viisivuotiaasta ♥

Kuvia ja videoita ei hirmuisesti kertynyt, koska meillä oli kädet täynnä hommia tehdessä. Vaan tässä yksi Nemon veto videoituna. Kovin oli sumuista ja hieman hämärääkin jo, joten laadulla ei taas(kaan) valitettavasti hurrata.

You Might Also Like

1 kommentti :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.