erikoispostaus ,

Tunnistatko vuonohevoset?

1/08/2016 08:41:00 ip. marjo 21 Comments

Tässä tulee pieni testi kaikille teille. Toivottavasti hauska sellainen!

Kasasin yhteen kaksitoista rakennekuvaa eri hevosista ja muokkasin niistä näkyville pelkät siluetit. Poistin harjan kaikilta, jottei tunnistaminen olisi liian yksinkertaista. Saatoin myös hieman muokata häntää tai otsaharjaa. Valitsin pelkkiä oreja, sillä ajattelin niissä erottuvan selkeimmin rodulle tunnusomaisia piirteitä. Vahingossa mukaan päätyi kuitenkin myös yksi tamma.

Kuvien muokkaaminen oli yllättävän hauskaa, sillä en yhtään osannut odottaa, miltä valmis hevonen näyttää. Yllätyin itsekin lopputuloksesta monessa kuvassa!

Testin tarkoituksena on tunnistaa vuonohevoset muiden joukosta! Helpommin sanottu kuin tehty? Jo pelkästään vuonohevosissa esiintyy suurta vaihtelua (nämä kuvat eivät ole kaikki Suomesta), saati sitten kun lähdetään vertaamaan muihin rotuihin.

Kuvan hevoset eivät siis ole kaikki vuoniksia. Muitakin rotuja kuviin saa mieluusti arvata! Onko joukossa joku, josta olet täysin varma, että se on vuonis? Entä löytyykö sellainen siluetti, joka ei taatusti ole vuonohevonen?

Arvauksia kehiin, odotan innolla!


You Might Also Like

21 kommenttia :

  1. 2, 4, 8 ja 11? :D

    VastaaPoista
  2. 2,3,4,8,9,11

    VastaaPoista
  3. Onpa vaikea mutta hauska! Tosi vaikea arvata rotuja, mutta friisiläisten fanina näin heti kahdeksannessa siluetissa friisin :D ihmetteln kovasti jos kutonen on vuonis! Kai oikeat vastaukset tulee jossain vaiheessa? :D

    VastaaPoista
  4. Heh, aika hauska! :D Vaikeaa, mutta heitänpä oman veikkaukseni: 2, 4, 8, 9 ja 11.

    VastaaPoista
  5. Vuoniksia 2 ja 3 (ainakin)?? 11 vois olla suokki? 6 näyttää joltain puokilta tai täykkäriltä. 4 vois olla joku poni, welsh tms? :D

    VastaaPoista
  6. Luulisin, että 2 ja 3 on vuoniksia.

    VastaaPoista
  7. 2, 4 (saattaa olla joku welshki, jos ei ni kuva on ehdottomasti joku norjalainen hieno ori)7 ja 9! Jotenkin tosta 9 oisin varmin..ehkä pään takia, emt. 3 must shettis.

    VastaaPoista
  8. Luulisin että nuo 3,4,9 ja 11 ovat vuoniksia?

    VastaaPoista
  9. Oisko 2,3,4, ja 8? Vaikeita, joistain tietää et tä ei varmasti ole ja joistain tietää että ehkä on :D

    VastaaPoista
  10. Vuonohevosia ovat numero 1, 2 (Nemo?), 8 ja 9. Nelonen saattaa olla hyvin palkittu vuonohevonen (-tai new forest?) 3. shettis. Jos nro 6 olisi lyhytraajaisempi olisin sanonut että Lotta kun tuli ylläpidosta. :)

    Olipa hauska juttu tää, ja mielenkiintoista olisi tietää mitä "oikeat" rakennetuomarit tuumaisi tästä...

    VastaaPoista
  11. Kiva tää tämmönen, vaikka mä oonkin tässä aika huono :D Omat arvaukset on 2, 4, 8 ja 9,joista 4 ehkä varmin... En osaa sanoa :D

    VastaaPoista
  12. 2, 3, 8, 9 ja 11 on mun veikkaukset! :D

    VastaaPoista
  13. Olis muuten hauska jos laittaisit tulokset sitten niin että se hevosen oikea kuva tohon sen siluettikuvan paikalla ja muuten noi samalla tavalla :D

    VastaaPoista
  14. 2, 3, 7 ja 9 vuonohevosia...? Kutonen ei ainakaan ole vuonis, se voisi olla joku puoli/täysverinen... :D

    VastaaPoista
  15. Ehdottomasti vuonis on numero 2. Muita vuoniksia voisivat olla 4 ja 8 ja mahdollisesti muutkin.
    Ehdottomasti jokin muu kuin vuonis on 5, 6 ja 12.

    VastaaPoista
  16. 1. Connemara tai semmoi poni,mutta ei vuonis
    2. Vuonis tai ruotsin kylmäverinen
    3. Vuonis!
    4. Myös vuonis
    5. Amerikan miniatyyri tulee mieleen :D
    6. Amerikanravuri
    7. Issikka
    8. Friisiläinen tai welsh cob
    9. Vuonis
    10. En tiiä, sanon vaikka PRE
    11. Suokki
    12. Enkku täykkäri

    Joo nää meni varmaan ihan huti, mutta menkööt :) jos edes yks on oikein, oon tyytyväinen.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.