kuolaimettomat
,
Nemo oli taas kuin vanha tekijä. On tuo poni uskomaton. Reki toki välillä rahisi melkoisesti osuessaan paljaaseen maahan tai jäähän lumen sijaan. Välillä tehtiin myös tarkoitusta tiukempia käännöksiä, jolloin aisa painoi ihan kunnolla Nemon takajalkaa vasten. Eikä tuo välittänyt mistään mitään. Se on kyllä niin hyvin siedättynyt ja sinut kaikkeen perässä tulevaan, että on vaikea itsekin uskoa, kuinka tyynesti herra hoiti homman kotiin.
Pelkkä reki liukui varsin kivuttomasti pellolla, vaan kun minäkin hyppäsin kyytiin, oli Nemon ilme sitä luokkaa kuin muutaman sadan kilon tonnikeiju olisi istahtanut matkaan mukaan - pientä vihjailua kenties?! Varsan koko olemuksesta näki selvästi, että nyt se joutui ensimmäistä kertaa koskaan oikeasti tekemään kunnolla töitä vetäessään, eikä selvästikään hirmuisesti digannut touhusta. Kovin kauaa en siis kyydissä viitsinyt istuskella, sen verran että muutama kerta kierrettiin pelto ja pyörittiin molempiin suuntiin. Kiltisti Nemo silti talsi eteenpäin ja liikkeelle lähdötkin sujuivat mallikkaasti raskaammasta painosta huolimatta.
En viitsinyt ottaa kameraa edes mukaan, kun kahdestaan oltiin Tanjan kanssa liikenteessä. Pakko oli kuitenkin pieni pätkä kännykällä touhua ikuistaa, ja varsin pieneksi se jäikin, kun akku otti ja sanoi itsensä irti kesken kuvaamisen. Onneksi kuitenkin edes vähän jäi muistoksi tästäkin ensihetkestä!
Yksi tavoite saavutettu!
Tämän talven yksi ja oikeastaan ainoa tavoite oli ajaa Nemolla reellä ihan oikeasti, ja nyt se on toteutettu! Koko ensi viikolle on luvattu plussaa ja vesisadetta, joten pakko oli tänään säätä uhmaten roudata reki jäistä tietä pitkin pellolle ja valjastaa hevosen perään kiinni. Sen verran vielä oli pellolla lunta jäljellä. |
| Aina portin takana valmiina odottamassa hommiin pääsyä. |
Nemo oli taas kuin vanha tekijä. On tuo poni uskomaton. Reki toki välillä rahisi melkoisesti osuessaan paljaaseen maahan tai jäähän lumen sijaan. Välillä tehtiin myös tarkoitusta tiukempia käännöksiä, jolloin aisa painoi ihan kunnolla Nemon takajalkaa vasten. Eikä tuo välittänyt mistään mitään. Se on kyllä niin hyvin siedättynyt ja sinut kaikkeen perässä tulevaan, että on vaikea itsekin uskoa, kuinka tyynesti herra hoiti homman kotiin.
Pelkkä reki liukui varsin kivuttomasti pellolla, vaan kun minäkin hyppäsin kyytiin, oli Nemon ilme sitä luokkaa kuin muutaman sadan kilon tonnikeiju olisi istahtanut matkaan mukaan - pientä vihjailua kenties?! Varsan koko olemuksesta näki selvästi, että nyt se joutui ensimmäistä kertaa koskaan oikeasti tekemään kunnolla töitä vetäessään, eikä selvästikään hirmuisesti digannut touhusta. Kovin kauaa en siis kyydissä viitsinyt istuskella, sen verran että muutama kerta kierrettiin pelto ja pyörittiin molempiin suuntiin. Kiltisti Nemo silti talsi eteenpäin ja liikkeelle lähdötkin sujuivat mallikkaasti raskaammasta painosta huolimatta.
En viitsinyt ottaa kameraa edes mukaan, kun kahdestaan oltiin Tanjan kanssa liikenteessä. Pakko oli kuitenkin pieni pätkä kännykällä touhua ikuistaa, ja varsin pieneksi se jäikin, kun akku otti ja sanoi itsensä irti kesken kuvaamisen. Onneksi kuitenkin edes vähän jäi muistoksi tästäkin ensihetkestä!
Vaan tiedättekö mitä? Vaikka koko ensi viikoksi onkin luvattu plussaa, uskon edelleen vahvasti, että kyllä tässä vielä talvi on tulossa. Tapahtui se sitten helmikuussa tai toukokuussa, aivan taatusti lunta vielä tulee satamaan. Ja jos sitä saadaan tarpeeksi, on meillä ajokuntoinen reki sekä vetokelpoinen hevonen, ja sehän voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: oikeita rekiretkiä!!
Oi onnittelut! aivan upeaa!
VastaaPoistaKiitos! :D Nyt olisi vaan hirmu hinku päästä ajelemaan lisää, voi että kun saataisiin pian lunta..! Tosin hevoselle tauko varmasti tekee vaan hyvää, saa ajatus muhia päässä nyt parin rekitreenin jälkeen :)
Poista