Maastoilua ja uusia kavereita

12/18/2013 08:52:00 ip. marjo 2 Comments

Ei talvessa mitään vikaa ole, ei, ainakaan näissä lumettomissa jäisissä kurakeleissä. Mur… Tänään aamulla oli taas mukava puuhastella tallilla, kun aurinko nousi pellon takaa pikkupakkasessa. Vaan siinä ne pakkaset taisivat ennen joulua taas ollakin. Varsat uskallettiin ottaa eilen maastolenkille mukaan, vaikka paikoitellen olikin todella jäisiä teitä. Radanvarsi on edelleen se "luottopätkämme", joka on aina maastoreiteistä parhaimmassa kunnossa, oli vuodenaika mikä tahansa.. Pimeässä siis kävimme 5km lenkin radanvartta myöden. Pikkumiehillä ei ollut pienintäkään ongelmaa junien kohtaamisessa - itse asiassa äitimuori oli se, jolla meinasi mennä herne nenään, kun ei olisi malttanut seistä viimeisessä junan ohituksessa..

Lotta on ollut erittäin virtaisa maastokaveri viime aikoina. Tiedä sitten, ovatko kamalat tuuliset kelit tai käyttämäni maastoreiti vaikuttaneet asiaan, mutta Lotan energia on ollut harvinaisen ylitsevuotavaa ja mennyt reippaasti taas pöhköilyn puolelle. Kyllä se "satavarma" 21-vuotias luottoratsukin osaa yllättää.. Kapealla tiellä traktorin ohituksessa tulin jopa selästä alas, mutta silti tuntui siltä, että poni ottaa hatkat. Onneksi kuski älysi pysäyttää ja pystyin taluttamaan ponin rauhassa ohi. Toisaalta onpa ainakin kiva lenkkeillä, kun ei tarvitse ponilta kahta kertaa kysyä, juostaanko.

Meillä on Lotan kanssa aina maastoillessa diili, että minä päätän askellajin ja poni saa (yleensä) päättää vauhdin. Jos Lotta on sellaisella pönttöilypäällä kuin nyt viimeaikoina, annan sen rauhassa venyttää parasta liitoraviaan ja istun vaikka harjasta kiinnipitäen kevyessä istunnassa (ei siellä menossa keventämään pysty :D). Tai sitten jos ollaan muorin mielestä sunnuntaikävelyllä, saa se löntystellä pientä hiljaista ravia löysin ohjin. Tämä toimii meillä hyvin, yleensä maastoilenkin aina löysällä ohjalla tai erittäin löysällä tuntumalla joka tapauksessa. Lotta ei oikeastaan ikinä yritäkään vaihtaa askellajia, vaan tyytyy siihen mitä siltä on pyydetty. Korkeintaan laukkamäen jälkeen se saattaa yrittää pudottaa laukan omatoimisesti mäen päällä, mutta tämänkin useimmiten ennakoin ja pidän laukan yllä loppumäen siihen saakka kuin itse haluan, tai jos poni pääsee pudottamaan raville, nostan saman tien uudelleen maaston sen salliessa. Toki joskus ponista tuntee, että se selvästi haluaisi juosta ja kävelee hirmuista harppovaa ja polvista joustavaa askelta, tai yrittää kiihdyttää ravia laukalle - toki joskus myös ravi hiljenee lähes käyntiä tavoittelevaksi. Tosi harvassa kuitenkin on ne kerrat, että Lotta itse vaihtaisi askellajin!

Eilen kärrytellessä Lotta kuitenkin ihan yhtäkkiä yllättäen pudotti ravin käynnille kesken juoksemisen. Tuli niin yllärinä koko liike, että kesti hetki itsekin tajuta mitä tapahtui, enkä enää viitsinyt raville pyytää, kun molemmat varsatkin ehtivät jo käyntiin hidastaa. "Tuskin yksi kerta nyt mitään haittaa", ajattelin. Vaan mitäpä teki Lotta tänään maastossa: neljä kertaa se yritti hidastaa ravin käynnille omatoimisesti! Kyllä nuo pirulaiset vaan äkkiä oppivat, ei taas muuta voi sanoa.. 

En ole viitsinyt blogiin laittaa maastolenkkien mittauksia, vaikka aina on ollut sports tracker päällä. Pääasiassa kaikki lenkit ovat olleet noin tunnin luokkaa (+-10min) sekä noin 6 kilometriä (+-1km). Jos varsat ovat mukana, on meno hieman hitaampaa. Vaikka hitaasti myö Lotan kanssa selästäkäsinkin mennään, varsinkin tähän vuodenaikaan, kun kaikki tiet ovat kivikovia, ei hirmu kiva kengällisen hevosen kanssa juosta, kun joustoa ei ole hevosen jaloille oikeastaan yhtään.. 

Rousku laitettiin viikonloppuna taas uuteen duuniin, eli vetämään takanaan puista kuormauslavaa. Lavan vetäminen oli ehkä jopa rekiaihiota haastavampaa, kun se ei liu'u yhtä sulavasti, ja keräsi vielä lunta eteensä. Lara laitettiin lavan kyytiin, niin painoakin oli jonkun verran. Tyynen rauhallisesti jätkä homman otti.