Näytetään tekstit, joissa on tunniste erikoispostaus. Näytä kaikki tekstit

Tunnelmia Kemiöstä!


Nyt on pitkään ja hartaasti suunniteltu ja valmisteltu juhlaviikonloppu takana! Ensinnäkin ihan valtaisan suuret kiitokset kaikille teille, jotka olitte tätä viikonloppua tekemässä. Etenkin toki yhdistyksen toimihenkilöille, jotka jälleen pienellä porukalla vetivät läpi suuren tapahtuman, mutta myös kilpailijoille, katsojille sekä muille osallisille. Loistavat fiilikset jäi tästä viikonlopusta, ja minä ainakin nautin täysin siemauksin!

Maisemaa pelipaikalla.

Suomen Vuonohevosyhdistys ry. täytti siis kolmekymmentä vuotta. Tämä on varsin kunnioitettava ikä rotuyhdistykselle Suomessa. Etenkin kun ottaa huomioon, että vuonohevosia sai alkaa tuoda Suomeen vasta vuonna -95, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Silti yhdistys on perustettu jo -88, ja nuo ensimmäiset vuodet menivätkin pitkälti siinä, kun yritettiin saada lupia vuonohevosen maahantuonnille. Ja se alunperin oli myös syynä yhdistyksen perustamiselle.

Tässä kohden voisin mainita, että vähääkään vuonohevosesta ja sen historiasta kiinnostuneet, ostakaa yhdistyksen historiikki! Tämä opus pitää sisällään hyvin mielenkiintoista tekstiä, ja esimerkiksi kopioita Hippoksen yhdistykselle lähettämistä lausunnoista. Voin luvata, että "kirjasta" löytyy paljon sellaista asiaa, mitä monikaan teistä ei vielä tiennyt..

Mutta takaisin Kemiöön. Minun oli alunperin tarkoitus ottaa Lotta ja Nemo mukaan. Kaikki oli järjestetty siihen malliin, että saan hevoset reissuun. (voitte arvata, että järjestämistä todellakin oli! Vielä koppikin meni vaihtoon paria päivää ennen lähtöä) Hevoset olisivat menneet sinne jo ke, jolloin ne olisi viety laitumelle muutaman kilometrin päähän kisapaikasta, ja siirretty sitten pe Axxell Brusabyhyn, missä ne olisivat saaneet majailla karsinassa/tarhassa sunnuntaihin saakka.

Tämä sitten kuitenkin peruuntui, koska olin ainoa osallistuja käyttöajomestaruuksissa, jolloin kilpailu peruttiin. En oikeastaan edes tiedä, harmittaako. Oli niin helppoa ja rentoa olla reissussa ilman hevosia! Olisin varmasti ollut stressistä ja paniikista sekaisin lähes koko ajan, jos hevoset olisivat olleet mukana. Alun perin minun piti saada kolme ihmistä mukaan apukäsiksi, mutta näistäkin kun kaksi peruivat, olisi meitä ollut vain kaksi ihmistä kahden hevosen kanssa. No ehkä paikan päältä olisi välillä löytynyt joku nakitettava narun päähän tarpeen mukaan..

Aloin onneksi jo talvella miettiä majoitusta reissuun. Olikohan kisapaikalla yhden yön hinta yli parikymppiä ja hevosten karsina 20e/vrk, joten mietin vähän, että hitsin kallis matka on tulossa. Siihen päälle toki bensat, koppivuokra, kuskin korvaukset, kisamaksut, ruuat, illallisjuhla jnejne. Vielä kun olisin tarvinnut apukäsiä mukaan, äkkiä monelle voi tulla reissun kustannus kynnykseksi lähteä. Vaan tajusinpa sitten, että meidän firmallamme on mökki Kemiössä. Pikainen googlaus paljasti, että etäisyyttä kisapaikalle on "vain" kolmisenkymmentä kilometriä.

Tämä mökki on hyvin vähäisessä käytössä, ja ei maksa juuri mitään. Sain siis mökin varattua, ja näin sain tarjottua kaikille mukaan lähteville "apulaisilleni" majoituksen ilmaiseksi. Totta kai olisin siis tarjonnut yöpymiset sitä vastaan, että nämä ihmiset lähtevät minua jeesaamaan hevosten kanssa. Loppupeleissä meitä olikin sitten vain minä ja ystäväni Sanna ja Viivi, jotka ovat jo tuttuja kasvoja vuonispiireissä. Menee kyllä ihan täydet pisteet tälle majoitusjärjestelylle! Etenkin kisapaikan paahtavaan kuumuuteen verrattuna oli ihana päästä viileään mökkiin meren rantaan. Sanna vielä ensimmäisenä iltana harmitteli, kun ei tullut villasukkia matkaan mukaan.. :D

Majoituksemme huippulaadukkaassa puhelinkuvassa keskellä yötä kuvattuna.


Nyt kun minulta jäivät hevoset reissusta, pystyin keskittymään täysin kameran ulkoilutukseen. Lupasin päivitellä tuloksia kisojen tapahtumasivulle Faceen, mutta minun vanhalla ja ei-niin-toimivalla puhelimellani tämäkin oli melkoinen haaste. Totesin myös kamerakalustukseni täysin riittämättömäksi tällaiseen tapahtumaan. Onneksi pääsin välillä siirtämään kuvia koneelle pois kamerasta ja lataamaan kameran akkua! Pitäisi kyllä ehdottomasti päivittää kuvauskalustoa tulevan vastaavan varalta.. Myös toimiva puhelin hankintalistalle. Sitten joskus..

Perjantaina oli hirmu tiukka päivä. En millään ehtinyt kuvata kaikkea, ja meinasi jo puhtikin loppua iltaa kohden. Aamulla Hippoksen näyttely alkoi klo 7.30. Sen jälkeen iltapäivällä olivat rotunäyttely ja käyttöratsastus. Hieman harmitti rotunäyttelyn kohdalla, kun mitään ei kuulutettu ääneen. Katsojalta meni ihan ohi, mitä palkintoja tai pisteitä mikäkin hevonen sai.

Parhailla pisteillä kantakirjattu tamma Solsikkens Fjella.

Rotunäyttelyn Best In Show Lykkelinn av Nordhaug.

Hippoksen näyttelyssä oli huikean paljon kantakirjattavia tammoja - mahtavaa! Näitä oli ilo silmälle seurata. Hippoksen tuomareilta tuli vielä kiitosta, kuinka hyvin valmisteltuja ja esitettyjä tammat olivat käyttökokeessa. Nämä kaikki suorittivat ratsastuskokeen, mutta myös ajokokeen saa valita halutessaan.

Tunnelmia perjantailta... :D 

Käyttöratsastus taisi olla tänä vuonna haastavin, mitä kilpailun historiassa on nähty! Tehtäväalue oli tällä kertaa yksi suuri rajattu tila, jonka sisällä kaikki tehtävät sijaitsivat. Katsojan näkökulmasta osa tehtävistä oli harmillisen kaukana. Muutoin tämä ratkaisu oli kyllä toimiva, kun näkymä oli ratsukkoon koko ajan, ja eri tehtävissä omat tuomarinsa, jolloin homma meni nopeasti läpi.

Rata oli kyllä haastava! Heti toisena tehtävänä oli sillan ylitys, ja siihen stoppasi suurin osa hevosista. Vaikka melkein kaikki sitten ihmettelyn jälkeen pääsivät yli, jäi hevoselle jo pieni jännitys päälle. Tämä jännitys vaan alkoi kasvaa ja kasvaa radan edetessä, ja muutoinkin ihan yksinkertaiset ja mitättömät asiat (heinäpaalit maassa, punaiset kartiot..) alkoivat näyttää jännittäviltä. Pahin olikin sitten pelottava kuja, jonka läpi piti ratsastaa. Ei ollut montaakaan hevosta, joka olisi tästä suoriutunut virheittä. Kujan reunalla oli lepattavia pyyhkeitä, värikkäitä kahisevia nauhoja, lampaantaljoja, vesieste jossa kellui uimapatja jne. Kaiken huipuksi kävi kova tuuli, jolloin kujasta tuli vielä pelottavampi.

Kiitti mulle riitti! Ja kuski vaan nauraa ;)

Käyttöratsastuksen voittaja Iitu suoritti koko radan kyllä uskomattoman kylmähermoisesti! Iitu vaan mennä tallusti tyytyväisenä, vaikka Iitun ratsastajakin oli kisaa ennen ollut tamman selässä kokonaisen vartin edellisenä päivänä. Myös muutama muu hevonen otti tilanteen hyvin rauhassa. Suurin osa kuitenkin jännitti enemmän tai vähemmän koko radan ajan. Tietysti myös se, että suoritusalueelle lähdettiin yksin ja muut hevoset jäivät kauas taakse, toi lisää vaativuutta hommaan.

Upealla radalla mestaruuteen Nummen Iitun Tiltu ja Roosa Kujanpää.

Lauantai olikin sitten hyvin kevyt päivä edelliseen verrattuna! Käyttöajon jäätyä pois ohjelmasta kisattiin lauantaina vain esteratsastuksessa. Osallistujia ei ollut mitenkään erityisen paljon, joten tämä laji oli nopeasti taputeltu. Nurmikentällä hyppääminen oli monelle uusi ja haastava asia, mutta hienosti hevoset näyttivät siitä selviytyvän. Mestaruusluokassa tosin oli jotain suurta haastetta, koska seitsemästä ratsukosta neljä hylättiin.

Viikonlopun viihdyttävin ohjelma oli ehdottomasti kepparikisa! Lähtijöitäkin oli huiman paljon sekä junnuluokassa että aikuisten radalla. Keppihevoskisa suoritettiin yhteislähdöllä, joten vauhtia ja ääntä ei radoilta puuttunut!

Sissin hevonen Sindarve Gimmick oli näin innoissaan päästyään radalle!
(Sissi ja Gimmick olivat muuten kolmansia vuonisten estemestaruuksissa -96)

Estemestaruuden vei neljättä kertaa perätysten Somnus, ja voi kyllä sanoa, että oli ansaittua! Somnuksen menoa oli hienoa katsoa - siitä paistoi varmuus ja kokemus. Uusinnassa etenkin ratsukko kiisi niin hurjaa vauhtia ja pieniä kaarroksia, että ihan hirvitti katsoa. Ja niin vaan vanha herra selviytyi virheettä kaikista esteistä yli myös uusinnassa. Hienosti kyllä suorittivat myös kaksi muuta sijoittunutta Kastello Unik ja Nemo. Tässä on taatusti kovia haastajia tiedossa tulevina vuosina.. Nemo ja Somnus molemmat selvittivät perusradan virheettä, joten onneksi saimme jännittävän uusinnan mestaruusluokkaan. Myös uusinnasta molemmat muuten selvisivät ilman virheitä.

Estemestarit Sonja Skriko ja Somnus.

Estekisojen jälkeen jäikin monta tuntia luppoaikaa ennen iltajuhlaa. Ja mehän otimme tästä kaiken ilon irti! Bongasimme kahtena päivänä mökille ajellessamme (ilmeisesti!) merikotkan! Harmillisesti ajoin autoa molemmilla kerroilla, ja kamera oli takarontissa, joten kuvan saaminen sillä sekunnilla nyt ei oikein olisi onnistunut. Tämä toinen bongaus oli kuitenkin juuri, kun tulimme takaisin mökille lauantaina kisojen jälkeen, joten saman tien piti lähteä takaisin kohti bongauspaikkaa katselemaan, vieläkö kotkaa jossain näkyisi. No ei tietenkään näkynyt..

Hikistä käyttöajoa ja jännitystä vaiko rannalla rentoutumista?? Vaikea valinta...

Sattumoisin tässä oli myös aivan iiiiiiihana hiekkaranta lähellä, joten sinne suuntasimme lillumaan rantaveden sekaan. Tuo mökki sijaitsi sellaisessa kohdassa, että siellä oli matalaa hiekkapohjaa aivan loputtoman pitkään. Yritimme mennä uimaan myös mökin rannasta, mutta emme jaksaneet kävellä niin pitkään, että se olisi onnistunut. Myös tältä rannalta saimme tarpoa niin kauan, että reisissä jo alkoi tuntua. Mutta jossain kohden tuli sen verran syvää, että myös uimaan pystyi. Merivesi tuossa matalassa hiekkarannassa oli uskomattoman lämmintä, joten kyllä siellä kelpasi lillua. Uimisen jälkeen palasimme vielä suoraan lämpimään saunaan, ja sen jälkeen alkoi laittautuminen iltajuhlaa varten.


Vielä piti hetki makoilla auringossa, kun ei kisapaikalla tarpeeksi saanut kärtsättyä, hih.

Iltajuhlassa oli mukana noin 70-80 henkeä! Ihan uskomatonta! Todella hienoa oli nähdä myös nuorisoa paikalla. Onhan se rodun suosion ja käytön kannalta tärkeää, että nuoret lupaavat ratsastajat haluavat ratsastaa vuonohevosilla. Iltajuhlassa palkittiin diplomein kolmenkymmenen vuoden aikana rodun ja yhdistyksen hyväksi aktiivisesti töitä tehneitä henkilöitä, ja myös minä sain diplomin. Kaunis nöyrä kiitos siitä! Myös muutamia muita palkintoja jaettiin iltajuhlassa ja täysin oikeisiin osoitteisiin. Kyyneleitä ei vältytty tässäkään tilaisuudessa, niin kauniita sanoja ja täynnä tunnetta olevia puheita kuulimme näiltä muistetuilta. Ihme kyllä, jopa Hippos myönsi kaksi pronssista ja kaksi hopeista ansiomerkkiä yhdistyksen jäsenille! Vau!

Diplomia hakemassa, HÃ¥kan Wahlman ja Helena Raunio palkitsemassa.

Iltajuhlassa tanssit jatkuivat aina aamuneljään saakka ja hauskaa oli. Erityisen hienoa oli vihdoinkin tavata livenä kaksi upeasti vuonohevosia esiin tuonutta ajuria 1990-2000-luvuilta eli Tarmo Puranen ja Jukka Ylikotila. Tarmo ajoi valjakkoajoa ja Jukka työajoa. Näistä molemmista löytyy myös kuvia ja juttua yhdistyksen historiikista! (vink vink) Jukalla oli hienoja tarinoita kerrottavana siitä ajasta, kun hän teki aktiivisesti metsätöitä vuonohevosellaan. Mutta vielä tarinoitakin hienompaa oli kuulla se äänensävy, jolla mies puhui hevosestaan. Se oli niin täynnä rakkautta ja arvostusta, sekä tietysti suurta kaipuuta hevosta kohtaan, että melkein nousi tippa linssiin. Kaikista hienointa aina on kuulla ja nähdä, kuinka vuonohevonen merkitsee omistajalleen aivan valtavan paljon. Tarmolla puolestaan oli muiden ohella aikanaan Norjasta tuotu jalostusori Säthersblakken, joka oli "minun Blakkenini" (Lotan ensimmäinen varsa) isä, joten tästä orista oli mielenkiintoista kuulla omistajalta itseltään. Harmillisesti Säthersblakken on ainoa Suomessa astunut ori, jota koskaan en ehtinyt livenä näkemään. Säthersblakken siis myytiin Jenkkeihin vuonna 2002.

Muijat muikeina Hokkuksen kainalossa poseeraamassa ;D

Yöunet juhlan jälkeen jäivät noin kolmeen tuntiin, kun aamulla piti taas heräillä reippaana koulukisoja katsomaan. Tässä kohden voisi mainita suuret pointsit yhdistyksen tapahtumissa hyvin tutuksi tulleelle 80-vuotiaalle rouvalle, joka vielä neljältä yöllä innoissaan tanssi meidän mukanamme melkein reippaammin kuin kukaan muu, ja aamulla oli kisapaikalla yhtä pirteänä toivottelemassa hyvää huomenta! Tästä tavoitetta meille kaikille!

Jokseenkin väsyneissä tunnelmissa siis saimme itsemme kisapaikalle sunnuntaina. Onneksi ohjelmassa oli vain istumista ja kuvaamista koulukehän laidalla (jota muuten torstai-iltana yritimme epätoivosesti saada oikean mittaiseksi joka sivulta - ihan hyvä siitä kai tuli??). Koulumestaruus meni sekin erittäin ansaitusti upealle Minorille, vaikkakaan ero seuraaviin ei ollut suuri. Koulun mestaruusluokka oli hyvinkin tasainen ja täynnä hienoja ratoja! Minorin suoritus oli kyllä erittäin siisti ja kaunista katsottavaa. Ja orin luonne etenkin ihailemisen arvoinen, sen olen todennut jo monet kerrat aiemminkin.

Koulumestarit Erika Lindfors ja Minor II 11F.

Minulla on vielä kuvien käsittely pahasti kesken; näyttelykuvat ja käyttöratsastuskuvat ovat netissä asti ja löytyvät täältä: https://jauhokuono.kuvat.fi/kuvat/KUVAT+2018/Suomen+Vuonohevosyhdistys+30-vuotisjuhla/

Kaikista lajeista ja iltajuhlasta on kuvia tulossa, kunhan ehdin ne läpikäymään. Voi olla, että juhannus hieman hidastaa hommaa, mutta viimeistään sitten ensi viikolla. Varmasti vielä blogiinkin päivittelen lisää juhlaviikonlopun kuvia myöhemmin.

Nyt ei muuta kun ihanaa juhannusta kaikille!

Kesämekkokuvia kukkien keskellä


1.

Kerrankin olimme oikeaan aikaan liikenteessä! Kyllähän sitä joka ikinen kevät ja kesä katselee maisemia sillä silmällä, että voi kun on kaunista - NYT jos koska pitäisi ottaa kuvia! Niin.. Pitäisi.. Kunnes kukat ovat kukkineet ja maisemat muuttuneet. Toki kauneutta riittää luonnossa koko kesän ajan, mutta kyllä kevään ensi vihreät, ja etenkin upeina kukkivat tuomet, syreenit ja omenapuut ovat ihan omaa luokkaansa.

Joten kun tuttu hevoskuvaaja Susanna Kauranen etsiskeli netissä malleja portfoliotaan varten, niin minähän olin heti käsi pystyssä! Vaikka kameralle poseeraaminen on jotain maailman kamalinta, ovat kuvat silti kivoja muistoja. Ja aina on ihana saada uuden ihmisen ottamia kuvia. Vaikka mallit ja maisemat ovat samoja, niin kyllä kuvaajan näkemyksellä ja tyylillä on vaan merkitystä..

Sen pidemmittä puheitta hieman fiilistelyä muutaman viikon takaisiin kevättunnelmiin.

Valtaisan suuri kiitos vielä Susannalle kuvista! Vink vink, Susannaa voi kysellä myös omalle tallille kuvaamaan (ainakin Pirkanmaalla), ja kuvia käydä katselemassa täältä: http://rikotut.net 


2. Hevosiakin melkein kiinnostaa..

3. Itse asiassa Nemo poseerasi huomattavasti paremmin kuin äitensä.

4. Lotta nukahtaa..

5. Mikä noilla tammoilla on, kun vähän väliä pakko käydä toisen nenän edessä luimimassa ja vinkumassa?? 

6. ...näin edustavia me oikeesti ollaan... ei lisättävää.

7. No yritetään nyt edes!

8. Tuulitukat. 

9. "Äitiiiii en tykkää, haluun syödä!"

10. Välillä myös nätisti.

11. Paras haliponi <3

12. Lotta <3

13. Pörhömuori on vaan niin helppo huijattava :'D

14. 17 vuotta sitten rakastuin. Ja siinä se rakkaus edelleen töpsöttää mun vierelläni - omaan verkkaiseen tahtiinsa <3 


Löytyikö kuvista suosikkia? Ja oletteko itse muistaneet ottaa kesäkuvia hevosten kanssa? :)

Fanttivahti




Klikkaa mukaan livelähetykseen seuraamaan Fantin touhuja täältä: https://www.youtube.com/watch?v=dh34Ege9sRo

Uusi video päivittyy aamuin ja illoin, ja sen löytää myös Emilian kanavalta, jos en ole tänne käynyt osoitetta muuttamassa.

Fantti on nyt jokusen päivän viettänyt omassa yksiössään, mutta vielä ei ole varsaa näkynyt. Fantti alkaisi olla valmista kauraa, mutta varsa ei ole itsestään ilmoitellut. Tänään siis tuskin vielä tapahtuu, mutta ehkä tässä lähipäivinä!

...tai kukapa sitä tietää, vaikka varsominen alkaisi juuri näillä hetkillä?

Kuva napattu laitumelta ensimmäisenä yönä tallilla varsomista odotellessa <3

Yksi jalostusori vs. neljä pikkuoria



"Kautta aikojen kaksintaistelut ovat viihdyttäneet ihmiskuntaa." Kumpi voittaa, yksi aikuinen jalostusori vaiko neljä 2-vuotiasta pikkuoria? Ehdotetaanko aiheeksi uuden Versus-ohjelman kuvauksiin?

No selväähän se oli, että aikuinen ori vie voiton, mutta eivät todellakaan helpolla teinipojat häntä päästäneet!

Käväisin kuluvalla viikolla vuonohevos- ja luomutila Yli-Tokolla vierailemassa, ja juuri sopivasti oli ohjelmassa laumojen uudelleensijoittelu. I-palkinnon ori Kotalan Rocker sai riesakseen teinipoikien vahtimisen tammojen päästessä rauhassa keskittymään pian edessä oleviin varsomisiin. Kesän koittaessa Roketti pääsee takaisin tammojensa luo, kun teinit joutuvat jatkamaan poikaporukassa. Tasan ei käy onnen lahjat.

2-vuotiaita oreja.

Upea tasainen porukka!

Ensin kentälle vietiin 2-vuotiaiden oriiden lauma: Hercules Foss, Viking Foss, Valtter Foss sekä Trollman Foss. Kaikki nämä ovat norjalaisen "Rosmon" (Rudsmo Råssar) jälkeläisiä. Ihan mielettömän hieno ja tasainen ryhmä, ei voi muuta sanoa! Rosmo on kyllä upea ilmestys itsekin, ja etenkin luonteeltaan täysi kymppi. Onneksi se vietti pari kesää Suomessa tammoja astumassa, mielenkiintoista nähdä, mitä sen jälkeläisistä aikuisena vielä tuleekaan.

7-vuotias ori Kotalan Rocker saapuu paikalle.

*varoitus* kuvatulva alkaa tästä *varoitus*

Teinit hyökkäsivät ihan tosissaan Roketin kimppuun.

Taisivat kaikki vuorollaan ja välillä yhtä aikaa käydä isottelemassa uudelle tulokkaalle.


Neljä pikkupoikaa yhden ison kimpussa. 

Totta kai Roketti kiljui mukana ja laittoi kakaroille kampoihin.

Urhoollisesti se otti vastaan pikkupoikien iskut.

...ja niskanahoissa roikkumiset.

Kumpi meistä on isompi?

Sehän selviää vaan kokeilemalla.

Tämä yksi teinipoika etenkin piinasi Rokettia ihan loputtomiin.

Herra joutui oikein tosissaan puolustautumaan.

Näin näytetään kakaroille mistä kana pissii.

Huh huh, hikistä hommaa.

"Siis vieläkö se jaksaa??"

"Pakkohan sitä on napata kaulasta kiinni."

"Ja nyt aloillesi käyttäydy!"

Ehei, mikään ei riitä, uudelleen päälle vaan.

Toisinaan on vaan parempi väistellä iskuja.

Ja antaa samalla mitalla takaisin, kun aika on otollisin.

Välillä kiusaaja vaihtui, mutta rauhaa ei Roketti saanut.

Näppärästi nousi tassu noilla nuorukaisilla.

Mutta kyllä se on Roketti, joka sanoo viimeisen sanan!

Ihan turha edes yrittää isotella.

On se vaan kaunis ori. Ollut jo pienestä pitäen.

Taas laitetaan pikkujätkiä kuriin.

Piemi mies ja taustalla vähän isompi mies.

Turha yrittää selkään hyppiä!

Neljä versus yksi. Aika reilua.

Hyökätään yhdessä!

O-ou, karkuuuuuun.


Yleinen härdelli käynnissä.

Hetki voidaan olla kaikki ihan nätistikin.

Mutta vain hetki.

Eiköhän se ole päivän selvää, ketä täällä kuunnellaan??

Hei mitä te juoruutte, kertokaa mullekin!

Jos nostaa käpälän ylös, voi olla vielä vähän isompi.

Hiestä litimärkä, mutta pakko on vaan taistella.

Ylipaino on ylivoimaa :D (no ei kyllä ole edes ylipainoinen)

Teinipoika väistyy kiltisti.

Ja joku kehtaa väittää, ettei vuonis kykene korkean koulun liikkeisiin!?!


Haistellaan kaikki kimpassa. 

Kuka nyt ei haluaisi tällaisen nallekarhun halaukseen päätyä?

Taisi teinikin tajuta, että tässähän on muuten tosi kyseessä.

Onhan tuo komeaa katseltavaa. Vaikka vähän sääliksi kävikin Rokettia, joka joutui yksinään kaikkia neljää vastaan puolustautumaan. Tai lähinnä yksi teinipojista oli se, joka jaksoi vanhemman orin kimpussa roikkua kuin iilimato. Mutta mikä voisikaan olla parempaa hevosen elämää? 

ps. Mainittakoon vielä, että kenellekään hevosista ei tullut mitään haavereita kohtaamisessa - kuten oli odotettavissakin.