Kuka on hevosesi paras kaveri? Miksi? Kuka on sinun paras tallikaverisi? Miksi? Kuvia kehiin.

Marjo vastaa:

Ihanaa, vaihteeksi helppo kysymys, jota ei tarvitse kahta sekuntia miettiä! Nemon paras kaveri on tietty oma velipoika Rousku! Nemo ja Roppe löysivät ensimmäisinä yhteisen sävelen varsan alkaessa tutustua lauman muihin jäseniin. Rousku on vielä itsekin niin lapsi, että sen oli helppo lähteä mukaan varsan leikkeihin. 

Kesälaitumilta paluun jälkeen myös Rousku oli samantien se, jonka kanssa Nemo eniten vietti aikaa ja tuli parhaiten juttuun. Ne molemmat olivat pahnanpohjimmaisia ja muiden alkuun syjimiä porukassa. Hiltsu suorastaan nautti varsojen komentamisesta. Rousku lähtee edelleen innoissaan mukaan Nemon leikkeihin, ja välillä jopa käy itse haastamassa pikkuveikkaa taisteluihin.

Nykyisin Nemo tulee kyllä hyvin juttuun muidenkin kanssa. Skellaa ja Ylläriä se yrittää saada leikkimään, ja joskus siinä jopa onnistuu. Bambin kanssa se lisäksi rapsuttelee. Bimi ja Hiltsu eivät hyväksy varsaa rapsuttelu- eivätkä leikkikamuiksi, mutta eivät nekään sitä enää pois aja samoin kuin ennen. Nemo on sopeutunut siis todella hyvin lauman jäseneksi, eikä enää kaipaa niinkään äitiään suojelemaan muilta hevosilta kuten aiemmin.

Tosin oikeasti tietty oma äippä on Nemon paras kaveri, sitä se seuraa kuin hai laivaa, sitä on aina ikävä ja se on Nemon tuki ja turva. Mutta kuka aikuistumisen kynnyksellä oleva mies nyt kehtaisi tunnustaa, että äiti on paras kaveri?!

Meitin uusin yhteiskuvamme?? Viime talvelta siis.

Yhtä helppo tämä kysymys on, kun omaa parasta tallikaveria haetaan - no Siri, tiätty! <3

Joku kysyi kommenteissa, miten tutustuimme ja kauanko olemme tunteneet, joten ajattelin siitä nyt tähän väliin tarinoida, kun mielessä on käynyt joskus aiemminkin. Tutustuimme loppukesästä 2005 eli kahdeksan vuotta sitten. Lyhyt versio: minä marssin koirani kanssa Sirin oven taakse, tapasimme ensimmäisen kerran kun Siri avasi oven, ja minun kommenttini oli suunnilleen: "Moi, mä oon Marjo, meiän oli vissiin tarkotus mennä yhdessä lenkille?" ;)

Jos kuitenkin kerrotaan hieman taustoja.. Mie aloitin agilityn harrastamisen koirani kanssa kesällä 2005. Meidän ryhmäämme veti myöskin sheltillä kisaava Anne-Mari. Tultiin siis Anne-Marin kanssa melko hyviksi kavereiksi siinä kesän aikana, itse asiassa koiramme olivat puolisiskoja. Anne-Marin kautta sitten kuulin, että hänen kaverinsa on muuttanut tähän ihan meidän lähellemme, ja hänellä on myös shelttipentu, ja aikoo alkaa sen kanssa agilityä harrastaa. Joskus sitten sovimme, että lähdemme kaikki kimpassa lenkille; minä, Anne-Mari, Siri ja vielä eräs minun kaverini shelttiharrastaja tästä läheltä. Ja koska Siri asuu tosiaan tässä parinsadan metrin päässä, menin mie ensin hakemaan Sirin mukaan ja siitä käveltiin yhtä matkaa varsinaiselle lenkkipaikalle, missä tavattiin kaksi muuta osallistujaa. 

Ensimmäisen kerran taisin viedä Sirin ja Anne-Marin tallille jo samana syksynä? Tarkoitus oli käydä vaan koirien kanssa metsässä lenkillä, sekä ottaa samalla talutukseen mukaan 2v Blakkeni. Ja näin tehtiin. Lenkin jälkeen pakattiin koirat autoon ja olimme lähdössä kotiin, mutta Anne-Mari onnistui paukauttamaan ovet kiinni ja avaimet jäivät sisälle. Siri oli omalla autollaan, joten tuo lähti hakemaan vara-avainta Anne-Marille, jonka autossa meidän koiramme olivat. Siinä odotellessame sitten sain hyvän tilaisuuden heittää Anne-Marin hevosen selkään! Haettiin Lotta tarhasta, harjattiin se ja ilman satulaa taluttelin Anne-Maria siinä tallin lähitienoilla.

Siri tulikin pian takaisin, ja meinasi seota sukissaan kun huomasi, että A-M on päässy ratsastamaan! "Määkin haluun!!". Käveltiin A-M selässä metsän reunaan, vaihdettin Siri selkään ja lähdettiin takaisin. Muistan niin hyvin sen hetken, kun Anne-Marin kanssa käveltiin perässä ja katseltiin, kun Siri meni Lotan kanssa edellä. Niin tuo tyttö vaan laukkasi tietä pitkin ilman satulaa vieraalla hevosella ties kuinka pitkän ratsastustauon jälkeen! Huuto-nauru-kikatusta ties mitä kuului selästä hyvin äänekkäästi, ja ratsastajan horjumisesta yritime arpoa, kumpaan suuntaan se sieltä kellahtaa alas, mutta kyydissä Siri vaan pysyi, ja hymyili kuin naantalin aurinko :) Itse asiassa muistan myös hyvin, kuinka silloin myhäilin erittäin tyytyväisenä itsekseni… Jos Siri kerran uskaltaa toimia tuohon malliin Lotan kanssa, niin tästä ihmisestä mun on pakko koulia itselleni apukädet Blakkenin liikuttamiseen! Eihän tällaista tilannetta voinut jättää käyttämättä ;) Jouduin hyvin usein tekemään Blaken kanssa yksin hommia, mikä oli hieman haasteellista 2v orin kanssa, ja apukädet olivat enemmän kuin tarpeen. Emme siis tunteneet Sirin kanssa toisiamme juuri laisinkaan tässä vaiheessa, vaan Anne-Mari oli yhdistävä tekijä, mutta pian aloin pyytää Siriä tallille mukaan myös ilman Anne-Maria… Ja siitä se lähti. 

Meistä ei taida olla yhteisiä ratsastuskuviakaan juuri yhtään..

…aina vaan jomman kumman selästä nappaamia otoksia kesken lenkin.

Ensimmäisinä yhteisinä vuosinamme olimme kyllä paljon enemmän koirien kautta sidoksissa kuin hevosten. Agility ja muut koiraharrastukset yhdistivät. Koulutettiin joskus yhteistä agilityryhmää, ja kun koiramme olivat agilityssä aloittaneet melko samoihin aikoihin sekä samassa säkäluokassa, käytiin monesti kisoissa yhdessä. Aloitimmekin molemmat viralliset kisat samoissa kisoissa samalla radalla, ja taisimme molemmat vielä tehdä nollaradat heti kärkeen?? ;) Siri hurahti agilityyn ihan täysin ja eteni paljon tavoitteellisemmin ja pidemmälle kuin minä.. Jossain kohti taisikin mennä niin, että miun intressini ja aikani olivat paljon enemmän hevosiin kuin koiriin painottuneet, ja Sirillä toisin päin, jolloin harrastuksemme eivät niin täysin kohdanneet. Nyt Sirillä ovat koiralajit jääneet, joten hevoset ovat meille molemmille ehdottomasti se pääjuttu. Mie kyllä yritän kaikin voimin pitää myös koiraharrastuksia jossain määrin pinnalla, mutta varsinaisen harrastuskoiran ja tavoitteellisen treenaamisen puuttuessa nekin uhkaavat koko ajan jäädä. Kyllä me silti monesti koirien kanssa edelleen yhdessä touhuamme, mutta nykyisin lähinnä vaan lenkkeillään aiempien vuosien yhdessä treenaamisen jälkeen.

Tämä taitaa olla AINOA (?) kuva, jossa olemme molemmat hevosten selässä.

Nykyään olemme Sirin kanssa todella hyvät ystävät ja lähentyneet paljon toisiamme vuosien varrella. Alkuun tilanne oli melko lailla toinen.. Mie olin 17-vuotias ja Siri 28 kun tapasimme. Itse olin siis vasta teini-iän ohittanut, ja Siri oli jo omillaan asuva itsenäinen aikuinen nainen. Minusta tuntui, kuin olisimme tulleet täysin eri maailmoista.. Siri oli uskomattoman kaunis ja eloisa ihminen. Aina niin siisti ja huoliteltu, vaatteet ja hiukset viimeisen päälle, asunto ja sisustus kuin lehden sivuilta. Itse taas en osannut tai jaksanutkaan kiinnittää juurikaan huomiota omaan ulkoiseen olemukseeni, enkä niin sanotusti tiennyt maailman menosta mitään oman kotini ja koulun ulkopuolella. En koskaan käynyt missään, olin vaan omissa oloissani, omien kavereiden kanssa tai eläinten kanssa harrastamassa. Siri oli menevä ja sosiaalinen persoona. Meillä ei ollut ketään yhteisiä tuttuja, liikuimme täysin erilaisissa piireissä.. Nykyisin tuntuu, että molemmat olemme lähestyneet toisiamme näissä asioissa, ja yhteisiä tuttujakin on vuosien varrella kertynyt enemmän. Alkuun kuitenkin tunsin itseni täysin harmaavarpuseksi Sirin rinnalla ja monesti jopa ahdsti olla Sirin lähettyvillä tämän niin täydellisen olemuksen vierellä :D Olin jopa hieman yllättynyt, kun Siri pyysi minua lapsensa kummiksi vuonna 2008, sillä en olisi tällöin laskenut itseäni mitenkään Sirin läheisimpien ystävien joukkoon… Nyt voisin niin tehdäkin? :)

Kummitädit kera kummilastensa. Itselaukaisimella.

Uskomattoman ihana ja kallisarvoinen tämä meidän ystävyytemme minulle on, siitä ei pääse yli eikä ympäri ♥ Molemmat olemme varmasti oppineet toisiltamme paljon, ja kuten sanoin, olemme ikään kuin kasvaneet yhteen vuosien saatossa. Minulta ainakin olisi jäänyt aivan hirmuisesti näkemättä ja kokematta ilman Siriä. Ja onpa noita viisaita elämänohjeitakin viime aikoina tullut Siriltä kyseltyä, kiitos kaikesta saamastani tuesta vaikeina hetkinä… 

…vuosien varrelta :)

edit. Pahoittelut kuvien lisäyksestä jälkijunassa. Meistä on ylipäätään älyttömän vähän yhteiskuvia! Johtuen ehkä ihan siitä, että aina kun otetaan kuvia, on jompi kumpi meistä kameran takana :D

Siri vastaa:

Voi apua.. tulin taas tyylilleni uskollisesti koneelle yön pikku tunneilla ja luin tietysti ens hätään Marjon kirjoituksen ja nyt en voi kuin kyynelehtiä täällä hänen kauniista sanoistaan ja miten paljon hän tuolta ekan kerran Lotan selässä hetkestäni muistikaan. Kiitos Marjo <3
Kiitos kaikista näistä vuosista ja ystävyydestäsi! Unohdit vain mainita, että jos kerta olin niin huoliteltu ja kotinikin aina niin fiini, että niin ei ole enää ja sinä menit ohi täydellisine kultahapsinesi ja enkelinkasvoinesi jo kauan kauan sitten, vaikka sellaista sinun ei koskaan ole tarvinnut tehdäkään!! Kotini kun nykyään muistuttaa hirsoshimaa, tukkani pöllönpesää ja peilistäkin aikaajoin katselee isoäitini kasvot :D mutta niin sen pitää mennäkin.
Sinä olet minun oma Katti Matikainen, mun nappula, rakas ystävä ja mentorini joten päivänselväähän se oli, että meidän poneistakin tuli bestikset.
♥
Ei muuta lisättävää.

Seuraavan päivän kysymys: Mikä on tallissasi parasta? Mikä huonointa? Kerro tallistasi sanoin ja kuvin.

Vaari hevostako se ny seuraavaks halajaa? Mutta mustahan tulee kahdenkymmen vuoden päästä sellainen!

Mun mami tietää mitä mulla on ollu päällä milloinkin ja mitä milloinkin opetettu ja vaadittu ja on siitä niin kovin tyytyväinen.

Tässä se halus multa pallit pois ja mitä mami haluaa sen se myös saa ;) Täytyy kyllä myöntää, että ruunana on niin paljon kivempaa kun ei tarvi kokoajan taistella tyttöjen huomiosta. Eikä mua tytöt oo juur koskaan kiinnostaneetkaan, ruoka vaan.

Alusta asti oli kuitenkin selvää, että se ruunataan. Syy numero yksi oli se, että jos tuolla tallilla halusin sen pysyvän (kuten halusin) ei käytännössä orin pito tullut kysymykseenkään. Toinen asia oli se, että sen elämästä tulisi täten helpompaa ja stressittömämpää - samoin minun. Kolmas asia oli tietysti se, että siitä ei koskaan olisi tullut hienoa jalostusoria sen päässä olevan virheen eli pyrstötähden vuoksi.
Minulle tämä tosin oli yhdentekevää sitä paitsi minusta Rohanin pyrstötähti ei ole mikään virhe vaan päinvastoin kaunis merkki joka erottaa sen kaikista muista maailman vuonohevosista ja tekee siitä persoonallisen näköisen. En tietenkään kannata valkoisia merkkejä vuonohevosen päässä, mutta Rohanin päässä sen kannatan :)

Tässä se on, mun ikioma tavaramerkki KAUNIS PYRSTÖTÄHTENI *´

Varsoissa on siis ihan omanlainen viehätyksensä ja ruuna on simppeli kaikkien kaveri -niin orien kuin tammojen.

Blakken 4v ori

4v ori myös tässä

6v ruuna

3v ori, kuva: Mataleena Pesonen

6v ruuna

Pahoittelut surkeasta muokkauksesta.. Mutta tässä kaikki meitin vauvaponit vuosien varrelta samassa kuvassa <3 Vielä omassa tallissa ovat Rohan, Nemo, Bimi, Skella ja Ylläri

Seuraavan päivän kysymys: Miksi olet päätynyt juuri tähän hevoseen/rotuun?Jos et saisi valita suosikkirotuasi mikä rotusi oli seuraava valinta? Miksi?

Mikä on tavoitteesi hevosesi kanssa/hevostelussa tulevalle vuodelle/vuosille?


 

Siri vastaa:

Mää kirjotin eilen yömyöhään "kauheet" liirunlaarumit, mutta Marjo on ilmeisesti onnistunut ne jotenkin pois pyyhkimään ;) Nyt täytyy jo lähteä töihin, mutta lyhyesti samat laaritukset:

• En näe elämääni ilman Rohania. Jos Rohan on niin onnekas, että saavuttaa joskus kolmenkymmenen vuoden ikäpaalun, minä olen silloin jokusen yli kuusikymmentä. Olen siis valmistautunut vanhenemaan sen kanssa loppuelämäni. Tietysti kaikkea voi aina sattua, elämäntilanteet muuttua, mutta en osaisi kuvitella ettei se enää olisi minun. Se on kuitenkin mun rakas elämäntapa ja tasavertainen perheenjäsen siinä missä koiranikin.
• Rohanista on tarkoitus tehdä koko perheen harrasteponi niin kärryajoon, rekiajoon, valjakkoajoon kuin hiihto-, maasto-, koulu- ja esteratsastukseen. Aion viedä sen ammattiataitoiselle hyvälle ratsuttajalle kun sen hetki koittaa.
• Kilpailut eivät koskaan ole kiinnostaneet minua, mutta ei voi koskaan tietää jos uskaltautuisin sillä vaikka johonkin puomiluokkaan tai helppoon koululuokkaan. Kuitenkin ehkä ennemmin näen jos Lara vain tätä harrastusta haluaa isompana harrastaa, että hän siitä itselleen kisaponin saa jos se puoli häntä kiinnostanee.
• Kymmenen vuoden päästä (toivottavasti jo aiemminkin) näen Rohanin omassa pihassani seuranaan Laran oma poni.

Arvonnan yhteydessä Emmi P kysyi mitä suunnitelmia minulla on Rohanille talveksi. Kiitos Emmille ksymyksestä :) Vastaus tulee tässä: 

Aion ainakin "raahautua" sen perässä taluttajan kera minisuksilla joten jonkinasteista maastakäsin hiihtoa aiotaan tehdä. Jatketaan harvakseltaan ja lyhyissä määrin varmasti myös rekiaihion vetämistä. Annetaan pääasiassa pojan kasvaa vielä ennen sen kummempia hötkyilyjä. 

Maailman moninponi, Rohan <3

Marjo vastaa:

Voi apua, saako tähän kirjoittaa romaanin?! Miten voi ruveta erittelemään kaikkia mahdollisia asioita, joita mielessä siintää, kun ei niistä itsekään ole täysin selvillä..? Suurin osa ajatuksista on tietty vain kaukaisia haaveita, eikä niinkään tavoitteita. Konkreettisia tavoitteita taas on vaikea asettaa, koska ne eivät kuitenkaan koskaan toteudu ;) Jos siis tässä postauksessa leikitään hieman taivaanrannanmaalareita, ja mietitään, mitä tulevaisuus voisi unelmissani tuoda tullessaan.. Onneksi te lukijat kyselitti paljon tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä arvonnassa, joten yritän niiden pohjaltakin hieman vastausta rakentaa!

Lähdetään liikkeelle siitä, että suurin haaveeni olisi tietysti oma talli - pieni punainen tupa ja perunamaa. Paitsi että en syö perunaa, joten perunamaan tilalle perustetaan mieluummin hevosille tarha ja talli. Mistään isosta hevostilasta en ole koskaan haaveillut. Kolmen - neljän hevosen talli olisi juuri passeli. Tai kuten olen aiemminkin kirjoittanut, tallia mieluummin majoittaisin hevoset pihattoon. Nyt kun Nemon on ajateltu pysyvän orina, olisi paras ratkaisu tietysti pelkkä poikajengi, ettei orin tarvitse turhaan stressata ympäristössä olevia tammoja. Tämä taas sulkisi ikävästi Lotan pois kuvioista, sillä jos oman tallin saisin, haluaisin ehdottomasti Lotan sen asukkaaksi! 

Oman tallin kautta haaveissa olisi tietty myös kasvattaa lisää vuonohevosia.. Varsojen teettäminen vaan vaatisi tilaa lisää. Jolloin hevosmäärä ja työmääräkin molemmat kasvaisivat samalla. Sanotaanko siis näin, että vaikka jossain haaveissani näenkin lauman vuonohevosvarsoja kirmaavan keittiöni ikkunan alla, se ei enää mahdu oikeisiin tavoitteisiin. Niin syvällisesti en usko hevosiin pystyväni sitoutumaan, että niitä olisi tontti väärällään. Kyllä muutama aikuinen hevonen ja varsa tai pari muutaman vuoden välein olisi aika maksimi? 

Valhallan voipullia syntyy joskus toivottavasti lisää.. Nämä kaikki kolme ovat kyllä Fossin palleroisia :)

Kasvatuksen jatkamista ajatellen tarvittaisiin tietysti jalostuskelpoinen tamma. Lotalla ei enää varsoja tulla tekemään (niin suuresti kun siitä tammajälkeläisen toivoinkin saavani…), joten Lotan suvun jatkuminen on nyt täysin Nemon harteilla. Jos Nemo joskus jalostukseen pääsisi (palataan tähän myöhemmin) haluaisin toki sen tammajälkeläisen taas itselleni. Vaikka tavallaan sekin olisi tyhmää, sillä sitten en voisi käyttää Nemoa omalle tammalleni..

Haluan valkohallakon vuonistamman! Tässä kuvassa on toinen Suomen kahdesta valkohallakosta tammasta, uskomattoman ihana ja kaunis Nala! <3 Eikö me sovittaiskin hyvin yhteen?!

Olen jo iäisyyden haaveillut valkohallakosta vuonohevosesta. Ehdoton suosikkivuonikseni on jo aiemminkin blogissa mainittu valkohallakko tamma Nasu. Nasussa on kaikki kohdallaan - väri, rakenne ja uskomaton otsatukka (tarviiko edes mainita, että mitä pidempi ja paksumpi sen parempi). Luonteesta en niin hyvin tiedä, mutta sen mitä tammaa olen nähnyt, ei tuossakaan moitittavaa ole. Ei siis olisi yhtään hullumpaa saada Nasusta jälkikasvua (Liisa älä panikoi siellä tätä lukiessasi!), tai ehkäpä Nasun varsasta valkohallakosta Fjalarista, joka nähdään ensi keväänä oripäivillä.. 

Ja se toinen valkohallakko, upeaakin upeampi Nasu!

Jossain kohti tässä elämässä ehkä toivottavasti tulee ajankohtaiseksi vuonohevostamman hankinta, mutta mistä ja keneltä ja koska ja mistä suvuista - se on ihan täysi kysymysmerkki!? Luultavasti Nemo tulee vielä pitkään olemaan se yksi ja ainut, joten sen suuremmin ei tässä vaiheessa kannata asettaa tavoitteita kasvatuksen tai hevosmäärän lisäämisenkään suhteen. 

Nemon vihjaisinkin jo pysyvän orina ja toivottavasti joskus jatkavan sukua. Vuonohevosorin jalostuskäyttöön saaminen on pitkä ja kivinen tie, joka vaatii paljon, niin hevoselta kuin ihmisiltäkin. Tärkein on tietysti hevosen rakenne, johon valitettavasti ei itse pysty vaikuttamaan. Tähän saakka näyttää siltä, että Nemon kohdalla ei olisi täysi mahdottomuus, että sen rakenne voisi jalostukseen riittää?! Mutta olen silti hyvin skeptinen.. Välillä tuijottelen varsaa täysin haltioituneena (kuvista tai livenä), ja kehun itselleni kaikkea hienoa, mitä siinä on. Toisinaan taas näen pelkän onnettoman rimpulan ankanpoikasen, jossa on kaikki mahdollinen pielessä ja uskon vakaasti, ettei siitä ikinä mitään voi tulla. Ruunanrupsukaksi joutaisi. Omaansa on niin paha arvioida, joten parempi kun ei edes yritä. Annetaan tuomareiden hoitaa se homma. Eikä kukaan täysjärkinen nyt puolivuotiaasta mitään lopullista ala ennustaakaan :) Sen sijaan Nemon luonteen ja käyttöominaisuuksien uskoisin olevan aivan ihanteelliset jalostusorille! Jos joskus siltä näyttää, että oripäiville mennään, se onkin toinen juttu, kuka hoitaa orin ajolle opetuksen ja ajokokeen oripäivillä..

Nemolla aion totta kai päästä tulevaisuudessa ratsastamaan, toivottavasti sileälläkin vääntämään, mutta myös pitkille maastoretkille samoilemaan. Tässä kuvassa mie olen Blakkenin selässä joskus pojun ratsunuran alkutaipaleilla.

Oma haaveeni ja tavoitteeni olisi kehittyä kaikessa hevosten kanssa toimimisessa. Ratsastuksessa olen ihan amatööri, ja tietysti haluaisin oppia ratsastamaan paremmin. Silti ajatus ratsastustunneille menosta ei houkuta minua yhtään. Kuten aiemmin sanoin, en niin pidä vieraista hevosista, enkä opetustilanteistakaan useimmiten.. Lotan kanssa valmentautuisin enemmän kuin mielelläni, mutta tamman kunto ei ainakaan vielä siihen riitä. Saa nähdä tuleeko enää koskaan riittämäänkään, kun ikää vaan kertyy jatkuvasti lisää. Minua arveluttaa jo nyt Nemon ratsastuskäyttö tulevaisuudessa - raaskinko ollenkaan itse kiivetä sinne selkään, etten pilaa koko ponia?! Ainakin joku ammattilainen saa sen ratsuttaa ja varmasti jatkossakin joku muu läpiratsastaa riittävän usein, mie voin tyytyä maastoiluun löysin ohjin :D Toki olisi ihana päästä sen kanssa opiskelemaan itsekin lisää ja ehkä valmennuksiin tai vaikka kisoihinkin..? Sitä ennen olisi vaan hyvä opetella paremmaksi ratsastajaksi jonkun muun hevosen kuin Nemon kanssa. Eli tunneille mars!? (ikuisuustavoite joka ehkä toteutuu joskus kun rahaa on ylimääräistä - eli siis ei koskaan)

Haluaisin kehittyä ratsastajana, mutta etenkin yhdessä Lotan kanssa valmentautuen..

Enemmän itseäni kiehtoo ajopuoli ja siinä kehittyminen. Suuri haave olisikin ajaa itse ori oripäivillä, jos sinne päästään, mutta vaikka pääsisin jossain oppimaan niin paljon lisää, että kykenisin kokeen tekemään, jännittäisin varmasti niin paljon, ettei hommasta tulisi mitään. Parasta mahdollista tulosta ajatellen siis en todellakaan usko, että noin tärkeässä tilaisuudessa itse lähtisin ohjaksiin. Kuitenkin sekä käyttöajo että valjakkoajo kiehtovat. Kun vaan sitä aikaa ja rahaa olisi, varmasti näiden lajien parista tulisi lähdettyäkin tunneille tai kursseille..

Nemon kanssa toivon tulevaisuudessa pääseväni osallistumaan erinäisille kursseille ym. valmennuksiin. Jälleen kerran raha ja aika ovat rajoittavina tekijöinä, mutta halua olisi kyllä osallistua. Varsan kanssa ensin varmasti maastakäsittely- tai ajokoulutusjutuja, mutta myöhemmin vaikka myös käyttöajoa ja valjakkoajoa - mitä mielenkiintoista nyt vastaan sattuisikaan tulemaan. Muutenkin toivon pääseväni "reissaamaan" Nemon kanssa paljon. - tai no, paljon ja paljon, mutta totuttamaan hevosta uusiin paikkoihin ja tapahtumiin käymällä esimerkiksi mätsäreissä, näyttelyissä, ja miksei joskus niissä kisoissakin. Sirin kanssa on monesti puhuttu, kuinka ihanaa olisi, kun olisi oma koppi, vetoauto ja e-kortti. Voisi vaan heittää hevoset koppiin ja lähteä vaikka pitkälle maastoretkelle uusiin maastoihin. Mikä olisikaan mukavampi tapa opettaa hevosia reissaamiseen ja uusiin paikkoihin, puhumattakaan kuinka kivaa itse olisi saada vaihtelua. Voin oikeasti kuvitella, että joskus muutamien vuosien päästä, kun Nemolla ja Rouskulla aktiivisesti ratsastetaan, voisimme poikien kanssa yhdessä lähteä vaikka matkaratsastuskisoihin?

Tavoitteena on viedä Nemoa näyttelyihin ja ehkä itse esitääkin se - tosin olen sen luokan jännittäjä, että paremman tuloksen saattaa saavuttaa antamalla hevosen jonkun muun käsiin tulevaisuudessa.

Kisoihin liittyen haluaisin kyllä nähdä Nemon aikuisena kisakentillä! Oli laji sitten este, koulu, valjakko tai käyttöajo - tai mieluiten vaikka nämä kaikki - kunhan hevosen kanssa treenataan tavoitteellisesti. Ratsastuksessa todennäköisin vaihtoehto olisi lainakuski, etenkin jos taso yhtään helposta Ö:stä ylöspäin nousisi, mutta ajoa toivoisin pääseväni itsekin kisaamaan. Villeimmissä haaveissani näen Nemon ja Rouskun parivaljakkona valjakkoajon kisakentillä.. Vuonismestaruuksiin olisi hienoa joskus jätkä saada mukaan, mutta edelleen vierailevan kuskin kera ;)

Ihan oikea tavoitteeni on kehittyä ajopuolella - sekä valjakko- että käyttöajossa.

Jos kuitenkin vielä tiivistetään ne oikeat ja realistiset tavoitteet tuleville vuosille: Nemon kouluttaminen fiksuksi, hyvin käyttäytyväksi ja ihmisen kanssa rennosti toimivaksi käyttöhevoseksi sekä ajossa että ratsastuksessa. Ja siinä se tärkein sitten olikin. Toki suuri tavoitteeni on pystyä aina järjestämään hevoselle sellainen tallipaikka, missä sen luontaiset tarpeet täyttyvät riittävän hyvin - siis hevosseuraa, suuri tarha sekä säännöllinen riittävä ruokinta ja veden saanti nyt ensimmäisenä. Lotan suhteen on olemassa vielä paljonkin haaveita, mutta tavoitteiksi en niitä enää uskalla pukea. Kaikki mitä tamman kanssa vielä pystytään yhdessä tekemään ja kokemaan on pelkkää plussaa.. Suurin tavoite on se, että Lotta pysyisi hyvässä kunnossa ja käyttöhevosena vielä monen vuoden ajan!

Joku kysäisi arvonnan kommenteissa, haluaisinko elää joskus hevosetonta elämää. En haluaisi. Enkä usko, että koskaan niin tulen tekemäänkään. Jotain todella radikaalia saisi tapahtua, että hevoset minun elämästäni poistuisivat! Se on kysymysmerkki, tulenko loppuikäni omistamaan vain yhden hevosen, joka majoittuu täysihoitopaikalla vieraan tallissa (toivottavasti ei…), vai ovatko hevoset omassa pihassani ja osa jokapäiväistä elämää. Näihin vaikuttaa niin moni muu seikka, kun kyseessä kuitenkin ovat todella isot asiat. En ole täysin poissulkenut sitäkään ajatusta, että Nemon joskus joutuisin myymään. Toki tämä tapahtuisi vain äärimmäisen hädän hetkellä suuren tuskan kera. Mutta pääasia on kuitenkin se, että (vuono)hevoset pysyvät aina elämässäni!

Seuraavan päivän kysymys: Ketkä ovat/ovat olleet elämäsi hevoset?