Näytetään tekstit, joissa on tunniste malla. Näytä kaikki tekstit

Hevosten pito vastaan todellisuus


Törmäsin taannoin kaikkien tuntemassa ruskeassa hevosfoorumissa tämän postauksen otsikolla varustettuun niin mielenkiintoiseen keskustelun aloitukseen, että oli oikein pakko tarttua tähän aiheeseen tarkemmin kiinni. Jos totta puhutaan, en ihan täysin pääse edes kiinni tämän kirjoittajan perimmäiseen ajatukseen, mutta ehkä se tekee tästä pohdinnasta vielä jännittävämpää? Koko aloitus on alla kuvassa screenshottina. Kirjoittajan tärkein pointti on ensimmäisen lauseen perusteella kuitenkin se, että mitä ihmiset netissä kirjoittavat, ei lainkaan vastaa sitä todellisuutta, missä hevosen kanssa oikeasti eletään! Onko siis näin?




Kuten aiemminkin todettu, hevosten pito on muuttunut viime vuosikymmenien aikana hurjasti. Koko ihmiskunta muuttuu koko ajan, joten on täysin selvää, että myös hevosen rooli ihmisen rinnalla kokee jatkuvaa muutosta. Viisikymmentä vuotta sitten täyttä päivää pellolla tehnyt hevonen - ihmiselle välttämätön työväline - ei enää tarvitse pilttuussa yön yli seisomista selvitäkseen jälleen seuraavan päivän raskaista hommista. Joka taloudessa ei ole omaa hevosta, eivätkä hevosmiestaidot enää periydy sukupolvelta seuraavalle kuten ennen.

Kuva tasan parin vuoden takaa.

Muutos on jatkuvaa ja välttämätöntä. Ja jos totta puhutaan, tällä hetkellä muutos saattaa jopa joltain osin olla menossa oikeaan suuntaan?! Ainakin itse kovasti niin toivon, haluaisin aina uskoa kaikesta pelkkää hyvää, ja haluaisin uskoa myös sen, että suurin osa hevosista saa jatkossa elää kuten hevosen kuuluisi elää?

"Täällä 2/3 ideologia tuntuu olevan kengätön/kuolaimeton, apu-ohjat on ehdoton nou nou."

Ensinnäkään en tiedä, mitä tarkoittaa 2/3 ideologia, mutta ilmeisesti sitä, että kaksi kolmasosaa netissä kirjoittajista on sitä mieltä, että kengätön ja kuolaimeton hevonen on hyvä juttu. Kuten todettu, olen jopa hieman havainnut samaa, mutta en missään nimessä nostaisi sitä enemmistön ajattelutavaksi. Itse ilostun aina aivan suunnattomasti, kun näen jossain netin syövereissä kuvia ja juttuja hevosista, jotka ovat esimerkiksi kengättömiä, elävät pihatossa isossa laumassa, ja yleensä vielä nämä hevoset ovat äärimmäisen onnellisen ja pirteän näköisiä kuvissa ja videoissa. Tällaisia juttuja tulee nykyään vastaan vaikka kuinka paljon (etenkin Facen ryhmissä Pihattohevosten elämää sekä KKK). Selvästi hyvin hoidettujen pihattojen määrä on koko ajan nousussa, mille nostan suuresti peukkua! Samoin uskoisin kengättömien ja kuolaimettomien hevosten määrän olevan nousussa, mutta en oikeasti ikinä usko, että nämä tulisivat olemaan enemmistössä hevosharrastajien keskuudessa. Ja se on ihan ok.

Kaksikymmentä kengätöntä kaviota maastossa lenkillä. Kuva: Siiri Valkama

"Kuitenkin talleilla suurin osa käyttää jonkin näköisiä apu-ohjia ja niitä käytetään nätisti."
"Suurimmalla osalla hevosista on ne kengät ja jonkin näköiset päävehkeet. Olkoot sidepullit tai kanget, mutta hallinta välineitä ne molemmat ovat. Toimivat eri tavoin, mutta tavoite on sama."

Laskeskelen teille myöhemmin todellisuutta siitä, kuinka monella meidän tallimme hevosista on kengät ja monellako ei. Apuohjia en muista koskaan nähneeni meillä kenelläkään käytössä. Ja millä ihmeen logiikalla kankien ja sidepullien tavoite tai merkitys on sama? Nemolla on paljon sidepullit käytössä, enkä voisi kuvitellakaan laittavani sille kankia suuhun! Merkitys hevoselle on totaalisen eri, enkä kyllä nyt kykene ymmärtämään, miten voisin kangilla saada samalla tavoin toimivan hevosen kuin sidepullilla? Tavoite kun on, että hevonen on rento, reagoi kevyesti apuihin, ja ennen kaikkea kokee miellyttävänä sille asetetut päävehkeet ja niiden käytön.

Kokeillaankos ensi keväänä äestää peltoa kanget suussa? Itse asiassa todellisuudessa hyvin monella ajohevosella on käytössä kankikuolain - valjakkokisahevosistakin varmasti suurimmalla osalla? Ja vaikka en tässä vaiheessa suostuisikaan laittamaan hevoselle kankia suuhun, en toki pyörrä sitä mahdollisuutta, että sillä jossain vaiheessa elämäänsä tultaisiin ajamaan kisoissa kangella? Jos näin on, on siihen kyllä pitkä matka edessä..

Rouskulla on menty niin erilaisilla kuolaimilla, hackamorella (joka lasketaan kuolaimeksi) kuin sidepulleillakin.

"Ja vaikka täällä kuinka kaikki ovat oman elämänsä Monty Robertseja niin todellisuus ei ole niin kaunis.. Ihmisillä on maalaisjärki hakusessa. Ideologia on, mutta toteutus kusee."

Hetkonen, nyt siis verrataan alussa mainittua 2/3 kuolaimetonta ja kengätöntä Monty Robertsiin? Onko Monty jossain puhunut näiden arvojen puolesta? Saattaapi olla, mutta en nyt kykene muistamaan, ja ainakaan se mielikuva ei itselleni ole jäänyt hänen opeistaan. Ja edelleen väittääkö aloittaja, että suurin osa netissä kirjoittajista on sitä mieltä, että Montyn Join Up -teoria on oikea tapa alkaa kouluttaa hevosta? Minun käsittääkseni nämä Montyn menetelmät on kumottu jo moneen kertaan tieteellisillä tutkimuksilla siitä, miten hevonen oppii. Tätä pidän huolestuttavana, jos todella niin monen mielestä Montyn menetelmiä tulisi seurata. En muista kuulleeni tai lukeneeni aikapäiviin kenenkään puhuneen Join Upin puolesta, mutta ehkä olen vaan ummistanut silmäni siltä? Niin teen kyllä vallan mielelläni!

"Nykyään itse hevostelu tuntuu olevan sivutuote ja varusteurheilu päätavoite. Kenellä on hienoimmat vehkeet on kovempi tavoite kuin kenellä on parhaiten käyttäytyvä hevonen."

No nyt putosin kärryiltä ihan totaalisesti! Ensin aloittaja väittää, että suurin osa nettikirjoittajista kannattaa kuolaimetonta ja kengätöntä hevosta, sekä naruriimun käyttöä (päättely narun pyörittely -kommentista). Ja sitten hän on sitä mieltä, että näiden ihmisten mielestä varusteurheilu on päätavoite! Nyt olen täysin eri mieltä! Oman kokemukseni mukaan juurikin nämä "luonnollisesti" hevostelevat ihmiset, jotka kannattavat mahdollisimman pitkälle hevosen lajityypillistä elämää ja mahdollisesti heidän hevosensa ovat raudattomia, eivät voisi vähempää välittää siitä, minkä näköiset varusteet hevosella on! Käytössä voi olla mikä tahansa vanha rungoton satula tai ei satulaa ollenkaan, sidepullien tai suitsien ulkonäöllä ei ole merkitystä, eikä hevosella edes monesti käytetä suojia, pinteleitä, korvahuppuja tai mitään muutakaan, millä voisi luoda sille "hienoa ulkonäköä" varusteiden kautta. Ja myös jälkimmäinen lause on mielestäni juuri päin vastoin: tällä tavalla hevosteleville tärkeintä on juurikin se, miten hevonen käyttäytyy! Hevosten kanssa tehdään paljon töitä maastakäsin, ratsastetaan paljon maastossa liikenteen keskellä ja vietetään sen kanssa aikaa myös muuten kuin liikutuksen merkeissä.

Kenellä on hienoimmat varusteet?? Elsa kulkee lenkillä mukana ilman ihmistä ja ilman varusteita ;)

Hevosten seurassa vietetään aikaa muutenkin kuin ratsastuksen merkeissä. Rapsutteluhetki laitumella meneillään. Kuva: Katja Kärkkänen

Omasta näkövinkkelistäni suurimpia varusteurheilijoita ovat juurikin ne, jotka menevät tallille pelkästään ratsastamaan täysylläpidossa asuvan hevosensa, pukevat sille samaa sävyä olevat kamppeet kaikkine mahdollisine lisävermeineen, sekoittavat kymmenestä eri ruokapurkista rehut ja palauttavat hevosen karsinaan seisomaan ratsastuksen jälkeen. (Sekä jynssäävät hienoja varusteita pari tuntia - samalla kun seurustelevat tallikavereiden kanssa hevosen sijaan?) Tämä oli ehkä hivenen kärjistetty esimerkki, älkää ottako liian kirjaimellisesti :)


"Tänä päivänä hevosilla on paljon enemmän sairauksia kuin 20.vuotta sitten. Suurin syy siihen varmasti on liiallinen väkirehu ruokinta verrattuna liikunnan puutteeseen."

Tämä on varmastikin totta, että sairauksia on enemmän. Mutta myös se on totta, että hevosia tutkitaan ja sairauksia tunnistetaan enemmän. Yhtä lailla hevoset ovat voineet sairastaa aiemminkin, mutta sen sijaan, että niitä olisi lähdetty selvittämään ja hoitamaan, on hevonen voitu laittaa monttuun ja ottaa terve hevonen tilalla. Sairaalla hevosella kun ei ole tuotu ruokaa pöytään. Mutta jälleen tämä loppuosa kolahtaa kyllä ja pahasti. Edelleen koen aloittajan postauksen olevan jollain tasolla kannanotto näihin KKK-tyypin ajattelijoihin, jolloin hän myös viittaa siihen, että nämä ihmiset ruokkivat hevosiaan liikaa väkirehuilla. Ja oma käsitykseni kun on täysin päinvastainen!

Kaikki ne mahdollisimman lajityypillisesti hevosiaan pitävät ihmiset, joita itse tunnen, myös ruokkivat hevosiaan erittäin simppelisti. Jälleen omasta näkövinkkelistäni eniten ja erikoisinta ruokaa saavat juurikin pääasiassa päivänsä karsinoissa viettävät, maneesissa päivästä toiseen ratsastettavat ja yksin pienissä tarhoissa elävät hevoset (huom, tämä oli kärjistys, toki olemassa on myös välimuotoja!). Erittäin monelta pihatossa, laumassa, kengättä ja mahdollisesti kuolaimetta elävän hevosen omistajalta olen kuullut hevosen syövän pelkkää heinää ja kivennäistä. Koska miksi se muuta tarvitsisi? Ja edelleen muistan elävästi sen neuvon, jonka sain eräältä vuonohevoskasvattajalta Nemon ollessa varsa. Pohdin sen ruokintaa, ja keskustelin aiheesta tämän henkilön kanssa, hänellä kun on kymmenien (pihatossa ja laumassa elävien) vuonohevosten kokemus aiheesta. Hän sanoin näin simppelisti: "Katso sitä hevosta. Jos se on hyvässä kunnossa ja terveen näköinen, on sen ruokinta myös kohdillaan." Ja näillä mennään.

"Hei palvelija, lisää ruokaa meille kiitos!"


Jotta en nyt paasaisi täysin turhaan näistä ideologioista, niin otetaanpa vähän esimerkkejä mukaan. Olen aiemminkin maininnut, kuinka meidän talliporukassamme elää samansuuntainen ajatus hevosenpidosta. Kaikki haluamme tarjota hevosillemme mahdollisimman lajityypillisen, onnellisen ja hyvän elämän. Tähän porukkaan ei välttämättä suurin osa hevosenomistajista sopisi, mutta onneksemme me olemme löytäneet hyvän yhteisen sävelen, niin hevosten kuin ihmisten kesken.

Lauman uusin tulokas, 24-vuotias Mummeli ♥ Kuva: Siri

Tällä hetkellä tallillamme asuu yhdeksän hevosta, joilla on kahdeksan eri omistajaa. Näistä yhdeksästä hevosesta:

- yhdeksän elää pihatossa ja hevosseurassa
- seitsemän elää vapaalla heinällä ja kaksi säännöstellyllä slow feeding -ruokinnalla
- 34 kaviota on kengättä ja kaksi kengässä
- kaksi ratsastetaan tällä hetkellä säännöllisesti hackamorella
- ainakin kahdeksalla käytetään/on käytetty sekä kuolaimia että kuolaimettomia, yhdestä hevosesta en tiedä
- luullakseni yhdelläkään ei käytetä mitään "apuvarusteita"
- yhdeksän on aktiivisessa käytössä joko ratsuina tai ajohevosina
- yhdeksällä voi käydä maastoilemassa asutuksen ja liikenteen keskellä
- kuusi hevosta syövät heinän lisäksi pelkkää kivennäistä
- kaikki yhdeksän ovat kilttejä ja hyvin käyttäytyviä hevosia
- kahdeksasta omistajasta kukaan(?) ei tietääkseni(?) seuraa mitään tiettyä oppisuuntaa, vaan kaikki toimivat ihan maalaisjärjellä ja hevosten parhaaksi oman tietotaitonsa ja ajatusmaailmansa puitteissa

Joten hetkonen, missä kohtaa todellisuus poikkeaa ideologiasta??


Peltobaanatusta lämppärillä! Ilman kenkiä ja kuolaimia.

Myös tähän asti kuolaimella ratsastettu Pate on alkanut opetella sidepullin käyttöä.


Kirjoituksen aloittaja ei toki ottanut mitenkään kantaa hevosen elämään pihatossa versus karsinassa, eikä siihen elääkö hevonen laumassa tai yksin, mutta omassa mielessäni niputan näitä hieman samaan kastiin. Myöskään positiivisen vahvisteen käytöstä koulutuksessa ei puhuttu, ainoastaan narunpyörittelystä, joten en nyt tiedä, oliko koulutustapoja jotenkin tarkoitus kritisoida vai ei? En siis ihan päässyt selville koko tämän aloituksen perimmäisestä pointista, mutta tällaisia ajatuksia minulle siitä heräsi.

Tarkoitukseni ei tälläkään kertaa ole tuomita ketään, joka pitää hevostaan eri tavoin kuin me. Edelleen uskon, että jokainen toimii omalle hevoselleen omasta mielestään parhaalla katsomallaan tavalla (tai olosuhteiden salliessa parhaalla tavalla). Olen vaan niin onnellinen siitä, että itse saan harrastaa kuten haluan, ja toteuttaa oman hevoseni elämässä niitä ajatusmaailmoja, jotka uskon hevosen kannalta parhaiksi ja joiden puolesta voin puhua kenelle tahansa tilanteessa missä tahansa.


Kenellä varusteurheilijalla nyt on hienoimmat kamppeet? :) Tässä kuvassa kaikilla hevosilla on kuolaimet, mutta näillä kaikilla on käytetty myös kuolaimettomia. Molempi parempi. Itse asiassa jopa tutkitusti.

Toteutuuko teillä hevosen pidossa se ajatusmaailma, jota ihannoitte tai jonka puolesta mahdollisesti nettikeskusteluissa puhutte?

Hei hei mitä kuuluu


Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu! Oikein leppoisasti on syksy lähtenyt käyntiin, mikäs tässä on auringonpaisteesta nautiskellessa.


Pojilla oli kuluneella viikolla ohjelmassa "vuosihuolto". Eläinlääkäri kävi siis tekemässä perinteisen käyntinsä, johon kuuluu purukaluston tarkastus sekä rokotus. Ostettiinpa samalla myös matolääkkeet. Kyllä tuo on vaan hyvä asia tavata aina välillä eläinlääkäriä. Vaikka ei mitään akuuttia asiaa olisikaan, niin aina sitä huomaa kertyvän varastoon kaikennäköistä juteltavaa ja mieltä askarruttavaa. Ja minä varsinkaan kun en osaa koskaan olla se hiljainen ja harmiton sivustaseuraaja, joka jättää hevosensa ammattilaisen huollettavaksi. Aina on pakko udella vieressä kaikennäköistä ja häiritä toisen työntekoa.

Onneksi nämä meidän hevoshuoltajamme (siis. kengittäjä, ell, hieroja jne.) ovat auliita jakamaan tietoa ja osaamistaan. Varsinkin kengittäjämme kanssa on vuosien aikana käyty jos jonkinmoista keskustelua, ja saatu sen sortin tietotulvaa kuvien ja videoiden kera hevosten kavioista, ettei ihan äkkiä löydy yhtä innokasta opettajaa! Ja onneksemme kengittäjämme on myös yksi Suomen parhaista ammattilaisista, käy kilpailemassa ulkomaita myöden. On tuo aina mielenkiintoista kuulla asiaa ammattilaisen suusta, varsinkin, kun toisella on ihan mieletön palo ja into kertoa omasta alastaan..


Eläinlääkärin vierailu oli tälläkin kertaa erittäin nopea läpihuutojuttu. Molemmilla pojilla olivat hampaat kunnossa ja selvisimme raspauksella. Nemolta oli juuri yksi takahammas vaihtunut, mutta ei sen kummempaa. Lääkärikin siinä naureskeli, että on nämä kyllä leppoisia ja helppoja kavereita. Molemmat hevoset suunnilleen nukkuivat päät roikkuen ja silmät puoliummessa koko käsittelyn. 

Samalla myös ultrattiin toinen Nemon mahdollisesti astumista tammoista (kiimapiikit molemmat ovat jo saaneet), ja eihän siellä masussa mitään näkynyt. Huh helpotus! Vaikka edelleen uskon, ettei mitään ole tammojen kanssa tapahtunutkaan.


Sen sijaan viime viikonloppuna tapahtui, kuten kuvista näkyy! Yksin vuoden tavoite tuli jälleen saavutettua, sillä kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä lenkillä muiden hevosten kanssa, jippikajee! 

Alkuun lähdimme Nemon kanssa talsimaan porukan perään, ja tätä touhua jaksoinkin ehkä reilun kilometrin verran. Nemo käveli viisi kertaa nopeammin kuin muu porukka, sillä toki sillä oli hirmuinen hinku päästä tammojen perään kiinni! Siinä sitten vuoronperään hidastin ja annoin ohjaa, hidastin ja annoin ohjaa. Käytännössä jouduin liki koko ajan repimään hevosta suusta, välillä todella rajustikin, koska olimme aina kahden askeleen kuluttua taas tammojen perässä kiinni. Lopulta minulla alkoivat kädet väsyä jatkuvasta kiskomisesta, ja säälitti jo hevonenkin niin paljon, että vaihdoimme Nemon porukan eteen.



Muuten hyvä, mutta sitten tulikin täys stoppi! Herra oli ihan puulla päähän lyöty, miksi kaverit ovatkin yhtäkkiä takana?! Kolme askelta eteen ja seis, kolme askelta eteen ja seis. Aaaaargh! Kaiken huipuksi Malla pelkäsi Nemon ajopiiskaa, jolla ei kyllä ollut oikeastaan edes mitään virkaa, joten melkoista matelua oli meno Nemo keulassa. Tätäkin kuitenkin selvittiin muutama kilometri, kunnes onneksi tajusimme vaihtaa yhden hevosen eteen ja kaksi jätettiin taakse. Loppumatka sujuikin siis oikein jouhevasti, kun Rilla edessä käveli hyvää reipasta käyntiä, Nemon kanssa tulimme samaa tahtia perässä. En joutunut enää pidättelemään ollenkaan, eikä tarvinnut eteenkään ajaa, vaan kaikessa rauhassa saimme talsia loppumatkan vetohevosen tahdissa. Loppumatkasta saimme reippaasti mukana kävelleen Tanjankin kärryjen kyytiin, kun toinen tytöistä hyppäsi Tonin selkään mukaan Roosan kaveriksi. Olipa Toni ollut hieman ihmeissään kahdesta ratsastajasta, mutta kiltisti ruuna kuljetti kallisarvoisen lastin kotiin.

Tätä treeniä on ehdottomasti jatkettava myös tulevaisuudessa! Kiitos tytöille maastoseurasta ja kuvista! ♥

Iltatunnelmia

Siis onko nyt kesä vai syksy? Jos vastaus kuuluu syksy, niin täytyy todeta, että kelit ainakin ovat kohdillaan! Ihan mielettömän upeita raikkaita auringonlaskuja on mahtunut tähän viikkoon. Tässä on jo hetken aikaa ollut tarkoituksena siirtää pojat jälleen toiselle laitumelle, kun nykyinen lohko alkoi olla loppuun kaluttu. Niinpä tartuin tuumasta toimeen, ja kävin eilen askartelemassa jälleen muutamat aidat paikoilleen.

Samalla oli ihan pakko ulkoiluttaa kameraa, koska aurinko! Valo! Syksyn valo! Ei kesällä vaan koskaan ole yhtä upeita värejä ja yhtä täydellinen tuo laskevan auringon sävy kuin syksyisin.. Myös talvella auringon luoma vieno valonkajo on aivan eri luokkaa kuin kesällä. Eli siis paljon sopivampi kuviin.

Samalla yritin ikuistaa teille vähän tallimme tunnelmia. Täällä oikeasti sielu lepää. Jotenkin koko paikka on niin tyyni ja seesteinen, samoin kuten ihmiset ja hevoset ja muut eläimet. Kaikilla on positiivinen fiilis ja maisemat ovat omaa luokkaansa. Toivottavasti kuvista välittyy edes pieni pala näitä tunnelmia :)

Jos en olisi tiennyt, että aidan takaa esiin kävelevä hevonen on Nemo, olisin varmaan tuijottanut monttu auki ihastuksesta, mikä on tuo upea hevonen! Herra näytti aivan mielettömän hienolta, kun kiipesi mäkeä ylös vähitellen näkyviin auringon valaistessa suoraan hevosen kuin sädekehässä. Pitkää ja letkeää käyntiä korvat hörössä se sieltä ilmaantui aidan taa patsastelemaan.

Nämä aidat olisi tietty joku voinut photoshopata kuvista pois.. Ja tuon vinon tolpan samaten. Se joku ei vaan viitsinyt. Mutta onpa tämä hevonen kyllä kaunis <3

Hemppa lähti niittämään poikien laidunta. Hevosten oli tarkoitus tämä syödä, mutta olimme liian myöhäisessä niiden laitumelle sijoittamisessa, joten eipä ollut heinä enää ruuaksi kelpaavaa.

Pojat olivat jokseenkin turhan uteliaita (mikä ylläri, not!), ja etenkin Nemo näytti tyrkyttävän itseään väkisin traktorin luo. Tööttäilyä sieltä kuuluikin ahkerasti, kun piti saada hevoset väistämään.

Ja siitäkös riemu repesi, hirmuista laukkaa hevoset painattivat pitkin laidunta! Nemo heitti pukinkin typerälle traktorille! :'D

Onhan tuo nyt ilkeä vehje, kun ei päästä pientä hevosta niittokonetta katsomaan..

Pinja oli Mallan kanssa pellolla liikenteessä.

Ja Heta juoksutti ja ratsasti Pandoraa kentällä.

Malla sai yleisön ihailua osakseen. Tai siis Nemon ihailua. Popi oli lähinnä et miks me tässä hengataan häh?

Nemo jatkoi tuijottelua itsekseen.

Hemppa sai juuri sopivasti niiton valmiiksi samoihin aikoihin kuin minä laitumen, ja olikin aika siirtää hevoset uudelle lohkolle. Hieman meinasi olla vauhtia kintuissa, kun juuri olivat päästelleet höyryjä traktorin seurassa. Ja uudelle laitsalle sitten painatettiinkin laukkaa possujunassa.

Nemon ylikierokset johtavat aina hyppyihin velipojan niskaan. Rousku on tottunut ottamaan nämä osumat vastaan.

...ja päätti keskittyä syömiseen.

Eipä Nemoakaan siis kauaa jaksanut kiinnostaa.

Minä olisin kyllä mieluusti ottanut niistä kunnon pystyynhyppimiskuvia tässä valossa!

Valitettavasti ruoka voittaa aina kaiken.

Ihan kun joku kyyläis mua..?

Hetakin meni ohitse viedessään Pandoraa laitumelle. Harmittelin alkuun taas näitä *piip* lankoja, mutta itse asiassa tästähän tuli aika kiva kuva, vaikka tarkennus onkin pielessä!

Vähän parempi kuva, vaikka eivät nuo langat edelleenkään sytytä :D


Nämä kaksi hylkäsivät pian aurinkoisen läntin ja siirtyivät kauemmas laitumelle.

Ruokaa ja tilaa olisi taas vaikka kymmenen hevosen tarpeisiin. Onneksi on näin upeat kelit, niin hevoset saavat vielä huoletta elellä täyttä laidunelämää ennen siirtymistä takaisin pihaton suojiin.

Tytöt ja kissanpennut jäivät kuvaamatta, kuin myös Martta-koira mönkijän perässä juoksentelemassa, mutta tässä vielä lasten onnea parin viikon takaa :)

Kysymyksiin vastauksia osa 2

Mitä tykkäät eniten puuhata Nemon kanssa?

 Nemon kanssa on kiva touhuilla kaikennäköistä. Ehkä kuitenkin eniten mieleeni ovat olleet hidastempoiset työajot, joissa itsekin joutuu samalla liikkumaan ja tekemään. Näitä ovat olleet muun muassa tukkien ajo ja pellon äestys. Hevonen saa mahtavan treenin, kun joutuu oikeasti tekemään töitä kuorman edessä, samalla sen kuuliaisuus ja keskittymiskyky ovat koetuksella, kun välillä joutuu vaan seisoskelemaan pitkään tai kulkemaan haastavia ajolinjoja. Nemo kuitenkin sopii erinomaisesti juuri hidastempoiseen työhön, ja itsekin nautin, kun pääsen tekemään ja liikkumaan, joten nämä ovat meille mieluisimpia tehtäviä. Jos ja kun saan joskus hankittua paremmat ajeluvaunut maastoon, varmasti myös ihan perus ajolenkit nostavat suosiotaan. Jelppareiden kanssa on vaan niin ikävä puksutella tuolla teitä pitkin, että nyt niistä reissuista ei oikein kykene nauttimaan.
Kuorman kanssa metsästä tulossa.

Kovasti nautin myös ihan vaan hevosen kanssa hengaamisesta. Saatan monesti tallilla ollessani viettää pitkät tovit vaan istuskellen pihatossa hevosten seurassa tai rapsutella Nemoa antaumuksella. Ihan parasta :) Nemo on aina niin seurankipeä, ettei sitä malttaisi koskaan jättää ja lähteä pois tallilta..

 Oikeastaan kaikki sellainen tekeminen ja koulutus, missä Nemo on hyvällä fiiliksellä mukana ja keskittyy selvästi siihen, mitä minä sen kanssa teen, on erityisen mukavaa ja itselle hyvää mieltä antavaa.

Mikä on sun suurin tavoite Nemoon liittyen?

 Tehdä siitä toimiva käyttöhevonen niin ajossa kuin ratsuna ja tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos saisit vapaasti muuttaa Nemosta yhden asian, mikä se olisi?

Tässä oli alunperin ihan eri vastaus, kun en meinannut keksiä oikein mitään.. Kunnes tajusin, että tämä kysymyshän on maailman helpoin! Tietenkin tekisin siitä tamman!
Onhan tammat nyt niin paljon nätimpiäkin kun noi pojankoltiaiset! ;)

Kerro vähän tallistanne, millainen paikka, ilmapiiri?!

Hevosemme siis eivät asu varsinaisesti missään "tallilla" (kuten termin voisi helposti käsittää), vaan vanhan perinnetilan pihapiirissä. Hevosilla on tärkeä rooli maisemanhoidossa, sillä tilalla on 12ha suojeltuja perinnebiotooppeja, joita hevoset kesällä laiduntavat. Tilan isäntä pitää kovasti hevosista, mutta ei osallistu niiden hoitoon muuta kuin tekemällä paljon traktoritöitä sekä muita vastaavia kunnostuksia tarvittaessa, ja haluaakin pitää kaikki paikat hyvässä kunnossa ja niin hevosystävällisinä kuin mahdollista - kiitos tästä. Vuokraamme siis vain tiloja ja hevosten hoito on muutoin omalla vastuullamme.
Talliporukan pikkujoulut alkamassa.

Tällä hetkellä hevosia majailee tilalla kahdeksan kappaletta, meidän kaksi vuonopoikaamme ja toisessa laumassa tammoja sekä yksi ruuna. Nämä kaksi hevoslaumaa ovat pitkälti kuin kaksi erillistä kompleksia, emmekä siis hirmuisesti ole tekemisissä muiden hevosten tai niiden omistajien kanssa. Toki joitain asioita pitää suunnitella ja hoitaa yhteisesti, ja nämä hoituvatkin aina vallan mainiosti. Joskus saatetaan pitää yhteisiä "kokouksia" tai kahvituokioita, jos on jotain porukalla sovittavaa. Kuitenkin Nemon ja Rouskun hoito ja elinolot ovat käytännössä täysin minun ja Sirin käsissä ja päätettävissä.

Kaikki hevoset ovat kengättömiä (pareja etukenkiä lukuunottamatta), elävät pihatossa ja vapaalla heinällä ympäri vuoden. Lähes kaikilla on myös ratsastettu kuolaimettomilla. Meitä siis yhdistää hyvin samankaltainen ajatusmaailma hevostenpidosta ja hevosen hyvinvoinnista. Vaikka näiden seikkojen perusteella helposti voikin leimautua kukkahatuiksi tai ties miksi, en ketään meistä tähän kastiin niputtaisi. Kaikille vaan hevosten hyvinvointi, oikeudenmukainen kohtelu ja rento tekeminen ovat tärkeitä asioita. Ihmisiä löytyy niin nuoria tyttöjä kuin meitä aikuisia harrastajia, mutta ilmeisesti?? hyvin tulevat kaikki juttuun keskenään. Kaikki ovat niin ihania, lämpimiä ja sydämellisiä ihmisiä, että oikeasti nautin tästä porukasta ja näistä ihanista hevosista ympärillämme. Olisi kiva tehdä enemmän kaikkea yhdessä, mutta aina aikataulujen sopiminen on muka vaikeaa ja hankala järkätä yhteistä aikaa. Viime talvena pidimme ensimmäisen kerran talliporukan pikkujoulut, ja tämä perinne varmasti tulee myös jatkumaan. Samoin Tuottajatoria ja Talviriehaa on järkätty tällä porukalla ja hyvin on saatu tapahtumat vedettyä läpi :) Monilta meistä löytyy myös liuta lapsia tai koiria, joten nämä ovat hyvin tyypillinen näky paikanpäällä..
Rousku ja Jenni kamujen kanssa maastoilemassa.

Onko Nemolla jotain outoja tapoja, jos on niin mitä?

Hmm.. En osaa sanoa oudoista tavoista? Ehkä ennemminkin ihan normaalin hevosen tapoja. Tai itse asiassa on sillä yksi hauska juttu, mitä on tapahtunut jo ihan pikkuvarsasta saakka ja jatkuu edelleen. Nemo tyypillisesti rentoutuu harjauksen aikana. Aloitan harjauksen aina kaulalta ja etenen kohti takakavioita. Lähes joka ikinen kerta siinä vaiheessa, kun kyykistyn hevosen takapään viereen, alkaa se laskea vehjettään ulos. Samassa tahdissa, kun minä harjaan takajalkoja, valuu Nemon vehje pihalle, ja siinä se oikein tyytyväisenä letkuttelee sen aikaa, kun itse kyykin vieressä paraatipaikalla. Kun nousen ylös vaihtaakseni puolta, myös Nemo vetää vehkeensä sisälle. Jatkan harjausta toiselta puolelta aloittaen kaulalta jatkaen jälleen kohti takaosaa. Ja jälleen, kun etenen vatsan alta kohti takajalkaa ja kyykistyn hevosen viereen, taas se tulee ulos. Samassa tahdissa. Ja niin kauan hevonen tyytyväisenä letkuttelee, kun puuhaan sen takaosan kimpussa. Nemon mielestä takajalkojen harjaaminen on siis erittäin mukavaa hommaa.

 Toinen sen tunnusmerkki on alahuulen roikottaminen. Hyvin harvinaisia ovat ne hetket, jolloin alahuuli ei roiku muutamaa senttiä ylähuulta alempana..

Nemon huonot puolet? (Jos sellaisia edes on :D)

 Kenellä nyt ei huonoja puolia muka löytyisi? ;) Ehkä tällä erää huonoin puoli liittyy siihen, että se on ori, ja käyttäytyy sen mukaisesti oman tallin ulkopuolella. Reissussa käyminen on siis jokseenkin ikävää, kun hormonihyrrä alkaa pyöriä ja etupää keulii muiden hevosten läheisyydessä. Onneksi Nemo on kuitenkin peruskiltti ja kevyt pideltävä, joten kyllä sen kanssa pärjää, mutta eihän tuo mukavaa ole. Täysin normaalia kuitenkin 3-vuotiaalta orilta, joka on lähinnä omissa pienissä ympyröissään elänyt. Kotitallilla Nemon oriutta ei huomaa mitenkään, sillä ei se oikeastaan kiinnitä tammoihin huomiota.

 Muut huonot puolet liittyvät sitten niihin tilanteisiin, kun herralla menee herne nenään. Nemo on aina ollut erittäin helposti tulkittava, sen mielialan näkee jo kilometrin päähän, ja kykenen melkeinpä koska vaan sanomaan, mitä sen päässä liikkuu ja millä tavoin se toimii ja käyttäytyy. Nemo on myös aina saanut täyden vapauden kertoa omat näkemyksensä asioista, ja sen huomaa. Jos sitä potuttaa, niin sitä myös potuttaa. Tällöin sen ensimmäiset ärsyttävät tavat ilmaista ärtymystään ovat pään viskominen ja päällä punkeminen. Siinä vaiheessa kun hevonen alkaa puskea päin niskojaan nakellen, on sen kontrolloiminen jokseenkin haastavaa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi rankan hikilenkin jälkeen, kun hevonen on pesun jälkeen märkä ja sitä kutittaa valtavasti ja se haluaisi vaan piehtaroida, mutta on vielä narun päässä kiinni eikä pysty. 

 Seuraava stressireaktio on etujaloilla kuopsuttaminen. Tätä kyllä tapahtuu harvemmin. Mutta esim. kesken maastakäsittelytreenin, jos Nemo ei tajua, tai minä en ole tarpeeksi nopea palkkaamaan, saattaa se ärtymyksissään alkaa kuopsuttaa maata ja keskittyy pelkästään siihen. Tai jos se on jostain syystä hermostuneena ja kiinni sidottuna, alkaa etujalka viuhua.
Kolmas ikävä tapa on suulla pelaaminen. Yhteen aikaan Nemolla piti olla aina jotain suussaan! Olisiko tämä ollut viime talvena? Näin jälkikäteen ajateltuna tuo olisi voinut liittyä myös hampaiden vaihtoon? Samaa tapaa ei meinaan enää ole. Mutta mitä tahansa sillä vaan silloin oli suun ulottuvissa, sen se yritti sinne myös napata. Jossain vaiheessa Nemo myös saattoi napsia ihmisiä, mutta sekin on vähentynyt huomattavasti. Nykyisin napsiminen saattaa tulla oikeastaan siinä vaiheessa, kun hevosta ärsyttää, ja se haluaa ilmaista tämän tuskaisen olotilansa nappaamalla hihasta kiinni.

 Oikeastaan siis aina, kun Nemolla menee herne nenään syystä tai toisesta - tai se käy muuten ylikierroksilla -  alkavat huonot tavat nostaa päätään. Muutenhan se onkin maailman kiltein laiska mussukka :D

Kun Lotta oli tiineenä, toivoitko siltä tamma vai ori varsaa, miksi?

 Tammaa ehdottomasti. Lotalla oli jo kaksi ruuna-jälkeläistä, joten olisin halunnut tamman, jolla voisin joskus vielä jatkaa kasvatusta ja Lotan sukua eteenpäin. Varsinkin kun tiedossa oli, että tämä tulisi olemaan Lotan viimeinen varsa.

Ei ollut pinkki nauha oikean värinen..

Mikä on pelottavinta mitä Nemon kanssa on käynyt? Entä ylipäätään hevosten kanssa?

 Nemon kanssa ei ole käynyt oikeastaan mitään pelottavaa. En ainakaan muista, että olisi? Itselläni on kaksi isompaa aivotärähdystä taustana putoamisista, mutta koska en muista kummastakaan tilanteesta mitään, eipä niitäkään osaa oikein pitää pelottavina.. Eikä niihinkään tainnut liittyä mitään "pelottavaa" mukaan. Luultavasti itse tilanteessa pelottavimmat hetket ovat olleet ne, kun hevonen on lähtenyt kuskaamaan kärryjen kanssa, ja olen ollut yksin kyydissä. Toinen oli iso suomenhevostamma, ja minä ihan pikkulikkana kyydissä. Luojan kiitos puhelimella kulki sana, ja meidät tultiin pysäyttämään ennen kuin hevonen laukkasi tielle autojen sekaan. Toinen oli poikien isoveli Blakkeni, joka syystä x lähti baanattamaan metsätiellä keskellä metsää. Minulta lensivät vielä ohjat käsistä ja hevonen veti pukkeja kärryjen edessä. Sain sitten toisen ohjan käteeni, ja siitä rauhassa vähitellen himmailemalla hevosen pysähtymään. Onneksi oli pitkä, suora ja tasainen metsätie alla, mitä pitkin oli hyvä kiitää..

 Jos sulla ei olis Nemoa, missä tilanteessa näkisit itsesi hevosten suhteen?

Luultavasti kävisin edelleen aktiivisesti Lottaa liikuttamassa. Lotta olisi varmasti hyvässä käyttökunnossa ja myö tekisimme pitkiä maastolenkkejä niin ajaen kuin ratsain. En varmasti olisi hankkinut omaa hevosta tässä vaiheessa elämää, jos en olisi Lottaa aikanaan astuttanut. Toki Lotalla jo ikä painaa, joten jossain vaiheessa olisi pakko etsiä uusi harrastuskaveri mukaan kuvioihin. Sen aika ei kuitenkaan olisi ollut vielä ilman Nemoa.
En tiedä missä Popi asuisi nyt, jos Nemoa ei olisi. Hyvin paljon mahdollisesti yhä äiteensä kanssa samassa paikassa, jolloin varmasti Sirin kanssa yhä maastoilisimme yhdessä.


 Onko Nemo muuttanut sua ihmisenä, jos on niin miten?

 Hmm, tätä pitäisi ehkä kysyä joltain muulta kuin minulta itseltäni? Mutta on varmastikin. Ainakin Nemo on opettanut aivan hirmuisesti. Ehkä myös se, että on oikeasti vastuussa hevosen elämästä; sen hoidosta, ruokinnasta, kengityksestä ja aivan kaikesta, mitä hevoseen liittyy, on kasvattanut ihmisenä. Kuten kaikki tiedämme, hevosen hengissäpito on oikeasti haastavaa (ainakin hyvässä kunnossa), sillä kompromissit seuraavat toisiaan, ja aina jokin ratkaisu aiheuttaa uuden ongelman.. Toki myös nuoren orin kanssa toimiminen ja hevosen täysin omin avuin ja omalla tavallani kouluttaminen on vaatinut paljon. Ihan eri asia on harrastaa niin sanotusti valmiin hevosen kanssa, jolle monet asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Olen oikeastaan vasta viime vuosina tajunnut, kuinka hienosti Lottakin osaa monta pikkujuttua. En tiedä, onko ne opetettu sille jo nuorena Ruotsissa, vai vasta nykyisellä omistajallaan tulleita asioita. Mutta sellaisia pieniä arkisia seikkoja, jotka helpottavat ihmisen tekemistä hevosen kanssa. Kaikkia näitä joutuu miettimään nuoren kanssa, sillä ei hevonen osaa mitään valmiina. Kaikki sille täytyy ja on suotavaa kertoa alusta alkaen.

 Toki myös se, että meillä on ollut paljon tekemistä ja laittamista ja kunnostamista hevosten pitoon liittyen, on ehkä saanut minut aktiivisemmaksi ja tekevämmäksi ihmiseksi. En olisi muutama vuosi sitten voinut kuvitellakaan vielä joskus tuovani metsästä pois neljän-viiden metrin mittaisia tukkeja (kymmeniä-satoja kiloja siis) tuosta noin vaan itsenäisesti. Mutta hei, I can do it! Jotenkin nykyisin on paljon helpompi tarttua tuumasta toimeen ja saada jälkeä aikaiseksi kuin joskus nuorempana. Ei sillä, että olisin mikään nikkarointitaitoinen tai erityisen tekevä ihminen (kyllä tuo tiede ja ajatuspuoli on enemmän minun heiniäni), mutta en myöskään missään nimessä vieroksu työtä tai seiso tumput suorina. Sellainen kun ei vaan onnistu hevosenomistajalta ;)

Laitumelle

Mulla ei ole tietokonetta nyt ollenkaan. On tämä kieltämättä vähän hankalaa, vaikka samalla tietyllä tavalla rentouttavaakin. Ei voi surra tekemättömiä töitä, kun ei niitä pysty tekemään. Toisaalta kauhistelen jo nyt sitä valtaisaa määrää tekemistä, joka odottaa koneen palauduttua. Ehkä en haluakaan sitä takaisin :D

Bloggaaminen on myös sen verran haastavaa, kun joudun kikkailemaan kuvien kanssa muiden tietokoneiden varassa, ettei postauksia kovin tiheästi ole luvassa. Kävin kuitenkin kasan kuvia siirtelemässä ja latailin valmiiksi bloggeriin, tekstit syntyvät kotona puhelimella. Ei ole kyllä mun juttuni yhtään tämä puhelimella näpyttely, joten en vastaa tekstin oikeinkirjoituksesta.

Kaikki tallin hevoset siirtyivät uusiin tarhoihin kuluneella viikolla. Toisella laumalla ei juurikaan ruohoa talven pihattotarhassa kasvanutkin, joten niiden oli korkea aikakin päästä laitumelle. Pojilla toki on ollut vihreää vaikka muille jakaa koko kevään, mutta niiden talvilaidun ollaan pian kyntämässä, joten piti saada hevoset ja aidat pois pellolta. Onneksi teimme poikien oman tarhan varsin huolellisesti kaksi vuotta sitten, se oli lähes suoraan käyttövalmis talven jäljiltä.

Nemon ilme olo kyllä hauska, kun se tajusi, että portti toiseen tarhaan on auki. Huutelin hevoset kaukaa pellolta ja sieltä Nemo tulla löntysti pihattoon yhtenä löysänä vetelyksenä. Vaan kun askel siirtyi avoimesta portista tarhan puolelle, eipä ollut löysyydestä enää tietoakaan!

En osaa lisätä puhelimella kuvatekstejä (onko se jotenkin mahdollista?), joten selostuksia kuvien alla..

Viimeinen kuva hevosista talvitarhassaan.

Olipa kivaa päästä monen kuukauden jälkeen taas omaan tuttuun tarhaan.

Kerrankin Nemo pörhisti itseään sen verran, että sekin jopa näyttää orilta!

Nyt mennään täysii!

Harmillisesti ei ollut kunnon putkea mukana, mutta onneksi ihana ilta-aurinko pelasti tilannetta.

Tyylikkäät asennot molemmilla :D

Mää puren sua





Hevosten talvilaidun piti tietysti vielä purkaa pois pellolta. Tämä olikin yllättävän kätevä homma, kun langat vedettiin maata pitkin odottamaan seuraavan väliaikaisen laitumen rakennusta ja tolpat kuljetettiin pellolta pois Nemon kyydillä.

Olipa muuten aivan j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-ä meteliä, mitä tyhjä peräkärry yksi metallinen perälaita kyydissään pitää tuolla hevosten tallaamalla erittäin koppuraisella mutaisella pellolla! Yksi jos toinenkin hevonen olisi taatusti ottanut äkkilähdöt jo pelkän räminän kuullessaan, mutta Nemo vaan taivalsi menemään kuormansa kanssa. On tuo hevonen oikeasti aivan uskomaton. Onneksi kolina laantui sitä mukaa kun päästiin kauemmas pahasti tallatusta kohdasta ja kuorma peräkärryssä alkoi kasvaa. Minua meinaan todellakin hirvitti kyydissä!


Tässä mennään jo tasaisessa maastossa :)

Tuli vähän haastava reitti, kun piti jyrkän alamäen kohdalla tehdä vielä käännös.

Ylämäet sujuivat huomattavasti helpommin :)






Nemo seisoi hienosti paikoillaan, kun Virpi nosteli tolppia kyytiin.







Ajokuvista kiitos Siiri Valkamalle.

Kuten mainitsin, myös tallin toinen lauma siirrettiin laitumelle. Lähdin mukaan kameran kanssa, toiveissani saada ihania kuvia laukkaavasta hevoslaumasta ilta-auringon säteissä. Villeinä ja vapaina kirmaavat hevoset jäivät ikuistamatta, mutta sainpa kuvattua näitä ihanuuksia maastolenkin varrella ennen laitumelle laskua. 

Maailman ihanin rinsessaponi-Elsan ratsastaja on vasta 5-vuotias, mutta siellä hän reippaasti kulkee mukana maastolenkit ja baanattaa täysiä pellolla yhdessä äitinsä rinnalla. On tämä niin ihana ratsukko että ihan sydän sulaa <3







Yllä olevien kuvien hevoset saattavat ollakin jollekin tuttuja Roosan ja Tonin blogista? Huomasitteko muuten, että molemmat ovat liikenteessä kuolaimettomilla suitsilla ja myös kengättöminä :)
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )