Näytetään tekstit, joissa on tunniste pate. Näytä kaikki tekstit

Näillä keleillä on pakko kuvata!


Tätä on kunnon talvi! Ihan mahtavat kelit ovat hellineet (vai piinanneet?) Suomea jo pidemmän aikaa, mutta minä en ainakaan voi sanoa muuta kuin ihanaa! En yhtään ihmettele, kuinka monet ihmiset vihaavat pakkasia. Aiheuttavathan ne haastetta: putket jäätyvät, auto jäätyy, piha jäätyy, kaikki jäätyy, mutta onneksi melko lailla kaikesta on opittu selviämään. Hevoset onneksi eivät jäädy - täällä ainakaan.

Ei ole vielä käynyt mielessäkään loimittaa hevosia. En tosin tiedä, kuinka kylmä pahimmillaan on ollut? Yli parikymmentä astetta varmastikin, mutta tuskin lähempänäkään kolmeakymmentä. Pohjoisessa taitaa olla vähän toinen tilanne. Olen aikanaan ollut yli kolmen tunnin hiihtoretkellä yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa, joten tiedän kyllä, ettei sekään ole mikään mahdottomuus. Itse asiassa vaatetusta piti pysähtyä vähentämään alkumatkasta useaan otteeseen. Tauolla ei tosin pystynyt olemaan edes kymmentä minuuttia, kun alkoi hiki jäätyä ja kylmyys iski saman tien. Mutta ei siitä sen enempää.

Hevoset tuntuvat vaan nauttivan näistä keleistä! Ja mikäs niillä onkaan auringossa päivää paistatellessa paksuissa pörröturkeissaan. Aurinko lämmittää päivällä jo hurjasti. Hevosten heinäpaali on oikeastaan koko vuorokauden täydessä auringonpaisteessa, joten he kyllä nauttivat olostaan. Tänäänkin kun menin tallille, kukaan ei edes syönyt; kaikki seisoivat silmät puoliummessa kyljet vasten aurinkoa jalkojaan lepuutellen. Ihana elämä ja ihanat päivänokoset!

Nokoset kuitenkin keskeytyivät ikävästi, kun omistaja halusi action-kuvia! Napattiin Pate kaveriksi ja vietiin pojat laitumelle juoksemaan. Fantti ja Lotta jätettiin aluksi leikeistä pois ja suljettiin porttien toiselle puolen. Pojilla oli meno melko rauhaisaa. Hädin tuskin he suostuivat muutamat laukkaspurtit juoksemaan, mutta sellainen omatoiminen jiihaa-nyt-hanat-auki-ja-täysii -meno puuttui ihan tyystin.

Kaverukset. Nemo taitaa edelleen olla Paten ihan ykkös bff.

Vähemmän tulee myötävaloon kuvattua, jos myös vastavalo on tarjolla..

Liian kirkas vastavalo toisin aina välillä.

Pate ja Paten muskelit.

Ai luoja kun taas nauroin tätä hevosta! Se vaan nakkelee niskojaan puolelta toiselle, pää pyörii väkkäränä
ja korvat pyörii väkkäränä ja silmät pyörii väkkäränä. Oikea Drama Queen!

No osaa se laukata ihan nätistikin ilman draamailuja.

Pitkillä kintuilla pääsee lujaa!

Monilla vuonoilla on ihana arabityylinen kovera pää. Nemollakin vähän, muttei läheskään niin selvästi kuin esim. Lotalla.

Pukki päivässä piristää!

Koottua laukkaa voi aina treenata.
ps. Jos tästä ei voi käyttää nimitystä voipulla niin mistä sitten?

Ihmetteleeköhän Pate ollenkaan, miksei Nemo enää riehaannu leikkeihin samalla tavoin kuin ennen?
(siis silloin kun nämä asuivat kimpassa ja Nemo oli vielä ori)

Poikien meno vaikutti sen verran tylsältä, että päätin hakea tammatkin menoon mukaan (lue: kuvattaviksi). Vähän epäilytti, miten Lotta ja Pate toisiinsa reagoivat. Niillä on kyllä oudot välit. Kuten ehkä muistatte, Pate jahtasi Lottaa kuin yleinen syyttäjä näiden yhdistämisen jälkeen, eikä meno loppunut täysin edes muutaman kuukauden yhdessäelon jälkeen. Viimeisinä päivinä ennen eri laumoihin muuttamista Pate ehti vielä monottaa ihan huolella vanhaa muoria, joka jäi aidan ja Paten väliin eikä päässyt tilannetta karkuun.

Silti Lotta on ihan totaalisen sekaisin aina Paten nähdessään. Se hörisee höröttämistään, ja sen on pakko päästä Paten luo! Haistelemisen aikana muori alkaa aina kiljua, paukuttaa jalkaansa tai heittää kipakan potkun Patea päin. Pate vaan pyörittelee silmiään ja ihmettelee, mitä Lotta touhuaa. En tiedä siis, mitä näiden kahden välillä on meneillään. Mutta kovasti kuitenkin jotain.

Pate ja Fantti puolestaan ovat asuneet samalla laitumella viime kesänä sen ajan, kun vuonot olivat tien päällä reissaamassa käyttöajokisojen merkeissä. Nuo kaksi taisivat tulla varsin hyvin juttuun keskenään. Viime kesän jälkeen Pate ei kuitenkaan ole ollut vapaana samassa tilassa niin Lotan kuin Fantinkaan kanssa.

"Ei kiinnosta. Rapsuta mua tisseistä kerta valmiiks siellä maassa kyykit." T. Lotta

Fantti ryntäsi heti Nemon ja Paten luo, kun päästettiin tammat samalle lohkolle. Lotta jäi seisomaan paikoilleen korvat tiiviisti luimussa ja oli juuri sen näköinen, että olisi mieluummin missä tahansa muualla. Kyllä muorikin aikansa tuumailtuaan liittyi porukkaan, ja kovasti taas piti Patea nuuskuttaa ja kiljua. Ja kiljua ja kiljua ja paukuttaa jalkaa. Mahtaako tuo olla jotain kiimakäytöstäkin? Lotta ei pahemmin kiimojaan näytä, mutta ehkä "vieraan" ruunan nuuskuttelu tuo kiimat esiin..

Hyvin alkaa Fantissakin tiineys näkyä.

Yritä nyt saada kolme hevosta samaan kuvaan.. Yhdeltä puuttuu pää ja yhdeltä puolet takamusta. Keskimäärin hyvin?

Melkein sinne päin. Hamittaa tuo puhki palanut hanki, mutta en jaksanut alkaa korjaamaan. Enkä edes poistamaan aitoja.

Terhakka mamma!

Vantti yritti leikkiä arabia. Vähän heikoin lopputuloksin.

Lotta nuuskutti halulla hartaalla. Välillä nakkeli niskojaan ja vinkui ja taas nuuskutti uudestaan. 

Niin kaunis ettei voi ollakaan!! <3 

Ehkä Nemonkin tukan olisi voinut leikata ennen kuvia, köh köh..

Muorikin vähän laukkaili nuorison mukana.

Nemolla on oikeasti aika hieno ravi. Se vaan ei pahemmin sitä esittele. Eikä ainakaan siten, että saisin kuvia tuosta ravista.
Eikö ole muuten tyylikäs tuo itsekseen kuvan sivussa roikkuva luimukorva? :D 

Vauhdikkaat viisveet.

Pate näyttää, kuinka hankilaukka kulkee!

Toistan taas itseäni, mutta menkää nyt hyvät ihmiset ulos! Ei ole edes pakko kuvata, jos ei kameraa omista tai muutoin siitä tykkää, mutta pelkkä tuolla auringonpaisteessa ja luonnossa liikkuminen saa energiat ihan uusille tasoille. Eikä taatusti tule kylmä, kun laittaa tarpeeksi päälle ja pysyy liikkeessä! Ihanaa ulkoiluviikonloppua kaikille! 

Kiitos!


Pitkästä aikaa kunnolliselta maastolenkiltä kotiin palaamassa.

Nyt on vähän hämmentynyt olo! Suuren suuri kiitos kaikille teille, jotka olette ehdottaneet meitä mukaan Playsson.netin vuoden 2017 parhaiden blogien äänestykseen. Kävin kurkkaamassa kategoriat joskus aikoja sitten, kun tieto blogiexposta ja palkitsemisista tuli julki, mutta ajattelin silloin, että eipä meillä ole tuonne mitään asiaa. Edellisessä äänestyksessä tilanne oli toinen, kun yksi kategoria oli 'vuoden paras rotublogi', ja yhtä rotuvannoituneita blogeja kuin tämä ei ihan hirmuisesti taida hevosblogien maailmassa olla..

Yhtä lailla kuin olen kiitollinen tästä paikasta äänestyksessä, olen vähän häpeissäni paikasta. Viime vuosi oli kiistatta hiljaisin koko blogin aikana, ja olen jättänyt koko blogin toisinaan lähes heitteille. Edelleenkään en aio ottaa paineita päivityksistä, mutta tässä oli nyt taas yksi herätyskellon ääni, joka hieman hoputtaa itseäni saamaan blogia takaisin aktiiviseen eloon. En siis ole ihan varma, olemmeko tätä paikkaa ansainneet? Mutta toivottavasti ainakin jatkossa blogi on saamansa kunnianosoituksen arvoinen!

Työjuhta hangessa reenaamassa. Ja ilmeisen innoissaan aiheesta! :D

Kuten olen monesti todennut, olen bloggaajana "itsekästä" sorttia, ja ennen kaikkea tämä blogi on minulle päiväkirja ja muistio, johon on tallentunut jo lukematon määrä ihania tärkeitä hetkiä vuosien varrelta: Muun muassa Nemon koko elämä aina siitä lähtien, kun oma varsa oli vasta haave ja kaukainen ajatus ennen tamman astutusta. 

Lotan tiineys oli totta kai sellainen aika, josta halusin paljon tarkkoja muistoja talteen koko tiineyden etenemisen ajan. Myös varsan ensihetket ja myöhemmin koulutushetket piti tallentaa tarkkaan muistiin. Pitkään blogi olikin lähinnä Nemon treenipäiväkirja. Oikeastaan kaikki se, mitä varsan kanssa harjoiteltiin, tallentui blogiin. Yleensä minulla oli aina avustaja mukana, ja samalla joku pystyi nappaamaan edes yhden kuvan tai videon harkoista. Niiden kanssa oli aina kivempi kirjoittaa. Ja toki treenejä oli sen verran harvoin, että jokaisen harjoituksen pystyi tuoreesta muistista tallentamaan blogiin.

11km maasto ja loppukäynnit kävellen.

Nykyisin tilanne on pitkälti toinen. Nemo liikkuu keskimäärin nelisen kertaa viikossa, eikä minulla ole mitään syytä tai mahdollisuuttakaan kirjoittaa kaikesta, mitä olen sen kanssa tehnyt. Olisipa muuten erittäin tylsää luettavaakin! Suurimman osan ajasta olen myös yksin liikenteessä, joten kuvia kertyy harvakseltaan - paitsi jos itse napsin samanlaisia otoksia kerta toisensa perään hevosen perästä tai selästä.

Tietty myös nykyään, jos tehdään jotain uutta tai ihmeellistä, tai on erityisesti kuvaaja mukana, on välillä mukava kertoa vain tietystä treenikerrasta yhden postauksen verran. Tätä vaan tapahtuu melkoisen harvoin..

Ehkä tässä ollaankin koko ajan varsan koulutuksen sijaan ajauduttu enemmän kohti työhevospainotteista blogia? Ja siitä taisi napsahtaa paikka ehdolle myös blogiexpossa? Kukapa olisi arvannut Nemon syntymän aikoihin, että joskus minulla vielä on edes pienimuotoisesti töitä tekevä hevonen! Toki aina tiesin pyrkiväni varsan ajolle opettamaan, mutta enemmän mielessä siinsi valjakkoajo sekä rennot maastolenkit. 

Tänä talvena on kyllä ajettu! Ihan huikeeta, kun on paljon (tai ainakin riittävästi) lunta, ja sitä pääsee hyödyntämään niin monessa muodossa. Nemon ajokunto on kasvanut ihan silmissä. Otettiin pihan lanauksessa käyttöön irtonainen traktorin rengas, ja samalla renkaalla on sitten vedelty myös pellolla umpihangessa. Luulisi jo hieman paksun hangen hidastavan tahtia, mutta tämä poika vaan painelee into piukeena kinoksissa menemään kuormansa kanssa. 

Vanhan Fergun renkaalle kyytiä antamassa.

Tässä on nyt vähän ylimääräistäkin ajo-ohjelmaa tulossa. Itse asiassa molemmille hevosille. Huomenna lähdetään Nemon kanssa kokeilemaan, miten sujuu pienimuotoinen puusavotta vieraassa paikassa. Runkojen siirtomatka on lyhyt, eikä puita ole paljon, mutta ne ovat melkoisen rinteen alla. Katsotaan siis, onnistuuko vetää ne ylös. Tässä hommassa juontolaite olisi enemmän kuin paikallaan, mutta koska sellaista ei ole, täytyy vaan kokeilla maata pitkin vetää. Reellä taas rinteeseen ja metsään ei ole asiaa..

Lotan kyydissä kakkoja ajamassa lantakasaan.

Lotta puolestaan pääsee viikon kuluttua läheiseen talviriehaan rekeä vetämään. Olisi kiva ottaa molemmat hevoset mukaan, mutta valjas- ja aisatilanne ei ole (ainakaan vielä) sellainen, että pystyisi molemmat yhtä aikaa reen eteen valjastamaan. Täytynee yrittää tämäkin ongelma ratkaista vielä kun lunta riittää, sitten pääsisi vaikka molemmilla yhtä aikaa reellä ajelemaan ihan kotonakin. Saapi nähdä, olisiko tälle talvelle enempikin rekihommia tarjolla. En panisi pahakseni!


Jätin muorin tauolle kun itse touhusin muuta ajon välissä, ja otin aisat irti siltä varalta, jos se sattuisi tuosta lähtemään.
Mutta mitä vielä, ei milliäkään yksikään kinttu liikahtanut koko aikana. Se onkin Lotta.
Itse asiassa ei se edes syönyt heiniä, vaan vahtasi missä minä menen ja mitä teen. 

Olisi kiva ottaa enempi videoita ja jakaa niitä - etenkin kaikista ajohommista, mutta sopivan kameran puuttuminen kovasti rajoittaa videointia. Sekä tietysti kuvaajan puute myös useimmiten. Olen yrittänyt välillä puhelimella napata pieniä pätkiä, mutta laatu on aivan onnetonta, kuten myös vanhan puhelimeni toimivuus pakkasella. Instaan näitä lyhyitä pätkiä on kuitenkin mukava päivitellä, joten sieltä löytyy huomattavasti enempi videomateriaalia kuin täältä! Käykää seuraamassa!

Latasin kuitenkin vaihteeksi muutaman pätkän myös Youtubeen, joten tässä videomatskua viime päivien varrelta.


Käytiin Emilian kanssa Lotalla viemässä heinäpaali hevosille. Emilia sai toimia kuskina loppumatkasta ja kurvailla oikeaan kohtaan laitumen viereen paalin pudotuksen kannalta. Tässä onkin hyvää treeniä, kun voi vanhan ja kokeneen hevosen kanssa ajella. Joskus tulevaisuudessa sitten omalla irlannincob-tilalla pääsevät tupsujalat hoitamaan kaikki maatilan työt ;) Meidän olisi tarkoitus Fantinkin kanssa tehdä työajotreeniä tässä joskus, kun vaan aikataulut saisi natsaamaan, eikä olisi niin kauheasti muita hommia tallilla hoidettavana.



"Mistä tämä typerä traktori tähän ilmestyi??" tuumi Nemo, kun traktori tukki koko kujan laitumella. Ei mahdu yksi pieni hevonen ohi. Aika ilkeetä. 

Fantti tapansa mukaan katselee vieressä kysymysmerkki päänsä päällä. Fantti on kyllä selvästi rohkeampi kuin mitä Rousku ja Pate ovat olleet Nemon kanssa eläessään! Ainahan Nemo on ollut se, joka menee ensimmäisenä suuna päänä mihin tahansa tilanteeseen, ja nämä kaksi ovat sitten katsoneet sopivan aikaa sopivaksi toteamansa etäisyyden päästä. Pate varsinkin pysytteli hyvin kaukana kaikesta epäilyttävästä. Rouskulla kesti aikansa ennen kuin uteliaisuus voitti pelot, mutta yleensä se kyllä tuli aikansa katsottuaan tutkimaan uudet ja oudot tilanteet. Vaikka Fantti onkin selvästi enempi ja rohkeammin mukana kuin Rousku ja Pate aikanaan, myös Fantti luottaa siihen, että Nemo hoitaa, ja hän voi katsoa vierestä mallia miten toimitaan.


Ja sen sijaan, että se typerä traktori olisi lähtenyt pois tieltä, se vielä tulee ja laittaa hevoset liikkumaan!! Nyt menee jo vallan mahdottomaksi tämä touhu..


Lottaa voi hyvin ajella vaikka tähän malliin. Mitäpä toimiva työhevonen ohjilla tekisi. Jää paremmin ajurille aikaa keskittyä puhelimen näpräämiseen (lue: tappeluun ja kiroamiseen, kun ei toimi). Onneksi hevonen sentään toimii. Hassua ajatella, että tämäkin muori oli vielä viime kesänä ihan pörhö stressipää, joka ei kestänyt viittä sekuntia erossa Nemosta. Huutoa ja pyörimistä ja jalan paukuttamista vaan seurasi, jos hänet kehtasi hakea yksin pois laitumelta. Tosi hitaasti ja rauhassa hevosen ehdoilla sitten haettiinkin rentoutta ja luottamusta yksinoloon. Ei ole enää ihan sama ääni kellossa ja hyvä niin.

Puuterilunta pöllyttämässä feat. Pate



Kuten todettu, on Nemolla ollut ihan kiitettävästi virtaa tässä viime aikoina. Kuluneen viikon vesisateet ja pääkallokelit eivät ole yhtään auttaneet asiaa, sillä heppa on suosiolla saanut lomailla pahimpien liukkauksien yli. Vihdoinkin sain käytettyä bootsit suutarilla, joten nyt päästään liikkelle myös jäisillä keleillä tarvittaessa, vaikka ei se ikinä kivaa silti ole. Onneksi satoi lisää lunta!

Keksinkin kysyä Paten omistajalta, jos vietäisiin maastolenkin sijaan pojat irtojuoksemaan? Ja sehän sopi! Ja vauhtia riitti! Ainakin ensimmäisen viiden minuutin ajan.. 

Pate näyttää mallia, kuinka hangessa edetään!


Enpä ole hetkeen nähnyt Nemonkaan päästelevän yhtä antaumuksella.

"Eat my dust" senkin pullero vuonopallero!

Kyllä täältä vauhtia lähtee!!

Hankia päin sanoi mummo lumessa! 

Nää Paten ilmeet on ihan hulvattomia. Vastaavia riittäisi vaikka kuinka. 

Kyllä muuten pukkeja riitti..

Oliko tää arabi vai foresti?

Harmillisesti oli jo vähän hämärää, joten tarkennukset ontuvat pahasti.

Tuo pieni musta otus etualalla juoksi ainakin kymmeneen kertaan sen matkan, mitä hevoset yhteensä.

Välillä vähän ravihölkkääkin. vaikka pääasiassa askellaji oli kiitolaukka.

...siis sen ensimmäisen viisi minuuttia, kun kuntoa vielä riitti :D

Lotta oli taas niiiiiiin in LOVE, kun näki Paten! Hirmuinen hörinä ja pörinä taukoamatta.
Ja sitten kun he saivat haistaa aidan yli, tuli sieltä kiljaisu ja potku päin näköä. Tammat!

Nemo joutui vielä alkulämpöjen jälkeen jatkamaan hommia ja aurattiin lumet pihasta. Kyllä sitä jo ehtikin taas sataa.
 Ihanaa!

Puhelinkuvapostaus


Kuten taisin mainitakin, on kameran ulkoiluttaminen jäänyt sattuneesta syystä vähemmälle viime viikkoina. Puhelin on saanut toimittaa kameran virkaa ne kerrat, kun kuvia olen muistanut napsia.
Tämä postaus sisältää siis kasan huonolaatuisia kuvia ilman sen kummempaa asiaa. Otteita elävästä elämästä ja jokapäiväisestä arjesta. Tätä tämä hevostelu on pitkän aikaa ollut..


Löysimme aurinkoa marraskuussa! Oli ihan vaan pakko napata kuva sen takia, että aurinko pilkahti esiin. Kentän lanaus onnistui hienosti vielä jokunen viikko sitten, vaikka vähän kosteaa olikin. Yritin vetää kenttää taas kuormalavalla tässä joku päivä sitten, mutta se oli jo täysi mahdottomuus. Hiekka oli niin märkää, että se kertyi paksuiksi klimpeiksi lavaan kiinni ja painoi meinaan pikkusen paljon. Lavaa olisi pitänyt olla tyhjäämässä hiekasta puolen kierroksen välein, ja sekin meinasi olla vähän haastavaa, ei nimittäin ihan kevyt nostaa maasta ylös se hiekalla kuorrutettu lava.. Kesken jäi siis se homma.


Niin.. Täällä me asutaan paalilla heiniä mussuttamassa. Oliko jotain asiaakin häh?



Eipä tässä mitään, yritin vaan napata sellaista kuvaa, jossa näkyisi vähän maisemia tuonne laitumelle ja tilalle päin. Syökää rauhassa!



No mutta kukas se siinä mamman edellä töpsöttää menemään? Toinen poikakulta tietysti!


Ja Fantti puolestaan Nemon kaverina lenkillä. Oli muuten aivan ihanat tien pinnat tuossa hetken aikaa, kun ne kastuivat ja tiivistyivät. Nyt on taas jostain irtokiveä noussut niin paljon pintaan, että kavioiden aristaminen ja bootsiongelmat tulivat taas esiin. Mur. 


Facen pihattoryhmässä oli paljon keskustelua hevosista sateella ja siitä, kastuvatko pihattohevoset, pitääkö niitä loimittaa. Montakos viikkoa tässä on nyt satanut enemmän ja vähemmän joka päivä? Ainakin nuo meidän hevosemme näyttävät päällisin puolin litimäriltä oikeastaan aina... Oli pakko ottaa kuva todisteeksi, että eivät ne mitään märkiä ole. Karvan juuressa on pitkä pätkä ihan kuivaa turkkia, ei todellakaan ole vesi iholla asti, vaikka viikkotolkulla ovat sateessa seisseet. Tässä on kuva Nemon turkista, Lotalla on vielä puolet pidempi karva, ja sillä etenkin vesi valuu noroina turkin pinnassa.



Pimeässä ja lumisateessa molempien kanssa lenkillä. Tämä oli se ensimmäinen kokeilu, josta edellisessä postauksessa mainitsikin.



Apua, saako tän kuvan jostain käännettyä! Niskojen taivuttelua ohjelmassa olkaa hyvät :) Lunta taas hetken maassa, jee! Ja hevoset todistetusti tekemässä jotain muuta kuin syömässä, hih.


"Hei onks sul jotai mulle siellä häh??"


Lotta näytti niin mahdottoman kauniilta jouluvalaistuksessa korvat hörössä, että pakkohan siitä oli kuva napata. No mutta mitäpä näissä huippulaadukkaissa kuvissa taas näkyykään.. Ei juuri mitään.


Voi apua kun pelästyin tässä yhtenä iltana! Olin käynyt Lotan kanssa lenkillä, ja sen jälkeen siivosin pihattoa ja sitä ympäröivää tarhaa. Yhtäkkiä huomasin, kuinka Lotta seisoo liikkumatta paikoillaan, silmät kiinni ja turpa maassa roikkuen. Seurasin hetken, mitä tapahtuu, mutta ei, siinä se vaan nökötti. Oli pakko kävellä hevosen luo tarkistamaan, onko se kunnossa! Ja mitä vielä, Lotta vaan nukkui! Ihan täysin normaali oma itsensä se oli, ja mitä ilmeisimmin varsin tukevaan uneen jo matkalla. Taisi vähän ihmetellä, miksi hänet herätettiin? Enpä ole aiemmin tähän tapaan hevosen nähnyt nukahtavan..



Ja taas, aurinko! On se heti niin ihanaa, kun on edes hetken valoisaa ja heti paljon nätimmän näköistä.


Piti napata kuva tästä niin ihanasta maisemastakin talvisen auringon valaisemana.


Hihii, onnea on valkoinen hevonen näillä keleillä! Ei sillä, että nämä keltaiset olisivat yhtään sen parempia vaihtoehtoja..


On suolakivi hyvää kun kaksin syö.



Tämä vanha palanut hiiliseinä on vaan jotain niin ihanaa. Vaikka sieltä putoileekin mustaa hiilenmurua vähän varusteiden päälle, ei anneta sen haitata. Vanha vetokarttu (koristeena) ja ihanat ajosuitset vaan kruunaavat tämän tunnelman.



Operaatio bootsin korjaus meneillään. Jokseenkin väliaikainen tuunaus siihen nyt taisi tulla, mutta ainakin ensimmäisen lenkin pysyi jalassa! Ei minun isälläni suotta ole paitaa, jossa lukee: "Jos pappa ei osaa sitä korjata, ei osaa kukaan muukaan!" Hih :)


"Nonni, nyt saa nää kuvat riittää ja ruokaa naamariin kiitos, olen sen ansainnut!"


Tästä kuvasta taitaakin olla jo useampi viikko aikaa, niin on vehreän ja kauniin näköistä.. Nemon kanssa lähdimme kahdestaan maastoilemaan. Ai hitsi kun nauroin tuolle ukkelille tässä yksi kerta, kun lähdin sillä yksinäni metsään pienen rinksan kävelemään ilman satulaa. En edes laittanut kuolaimia suuhun. Nemo oli ihan sitä mieltä, että ei tästä nyt yksin mihinkään lenkille lähdetä, jäädään mieluummin tallille! Pari kertaa se yritti kysyä, voidaanko kääntyä takaisin. Mutta on tuo niin onneton, että vaikka olin ilman satulaa ja ilman kuolaimia liikenteessä, niin aina sain saman tien käännettyä naaman menosuuntaan ja matka jatkui. Olisihan tuo hevonen halutessaan voinut kiikuttaa minut täyttä laukkaa kotiin, enkä kissaa olisi pystynyt sanomaan. Onneksi sillä ei ole pienintäkään aavistusta siitä, että niinkin voi tehdä :D 



Ajolenkillä herran kanssa kahdestaan. Tässä lähimaastoissa käyn yksinäni ajelemassa, mutta asutuksen ja liikenteen sekaan en ole viitsinyt lähteä. Ja tuskin koskaan lähdenkään. Groomia ei ole ihan suotta keksitty, vaunuilta kun ei kuskin paikalta ihan niin helposti hypitä alas kuin hevosen selästä, jos tarvetta tulisi.


Meillä oli hyvin pimeä lenkki Paten kanssa! Kymmenen kilsan matka, joista katuvalot oli hetken matkaa alussa ja lopussa. Huh. 


Paten kanssa pellolla hieman valoisampaan aikaan.



Ihana muorihevo jouluvalojen alla.



Meille muutti uudet valjaat, vähän niin kuin vahingossa. Itse asiassa en vielä tiedä, tulivatko ne edes jäädäkseen. Katsotaan nyt, millaisiin ratkaisuihin päädytään. Valjaat ovat olleet suokilla käytössä joskus aikoja sitten, ja hieman homeeseen olivat päässeet. Yleensä vihaan varusteiden putsausta, mutta olipa muuten melko terapeuttista istua hiljaisuudessa kivipirtin lattialla, kuunnella sateen ropinaa kattoon ja nautiskella puhtaasta jäljestä sekä nahanhoitoaineen tuoksusta. 


Joo-o, tämä jos joku on tasan näiden kahden perusilme.. Siltä ainakin välillä tuntuu! :D



Lotan ihka ekat koulureenit kentällä! Noin viisitoista minuuttia! Jee! 


Muorihevo oli ensimmäinen ja ainoa, joka tuli minua laitumelta vastaan! Hän oli ilmeisesti sitä mieltä, että duuniin on päästävä, ota mut etkä Nemoa. Kieltämättä välillä kun lähden hevosta laitumelta hakemaan, päätän vasta paikan päällä, kumman otan matkaani ;)


Lotta edustaa! 


Mukavaa viikkoa ja ihanaa Suomi 100 -juhlaa kaikille teille! 
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )