ajo ,

Rohanin naiset

2/26/2014 12:01:00 ap. Siri 8 Comments

Tänään oli toinen koulutus sessioni Sarin kanssa. Kerron siitä tuonnempana, koska viikonloppunakin tapahtui niin paljon kivaa ja Rohanillakin oli naisia joka kaviolle (ehkä vaan vähän vääränlaisia -hih). Siitä enemmän väkertämästäni videosta. Jossa kurkataan kärryjä, kerrataan jo opittua, käydään kohentamassa kuntoa ja opitaan vähän uuttakin. Oheiset kuvat lienevät jo paljastavan osan asiaa :)





Tässä siis ROHAN JA NAISET video tsikuleerattavaksenne :)
(Youtube ei halunnut antaa mun lisätä videota suoraan tänne niin menee nyt kuvan kautta)

KOSKETA (klikkaa) MUN PYRSTÖTÄHTEÄ NIIN LEFFA ALKAA PYÖRIIN :)

8 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

hevoskuvaus ,

Nemo uusissa maisemissa

2/24/2014 08:23:00 ip. marjo 3 Comments

Metsänpeikko vai lauman kuningas? 

Nemo muutti tosiaan viime lauantaina hetkelliseen uuteen kotiin - ainakin ensi syksyyn saakka. Kuten mainittu, emme me pysty oria omassa tallissamme pitämään tammojen kiimojen alkaessa keväällä, joten orin oli pakko lähteä. Kesäksi se olisi kuitenkin lähtenyt orilaitumelle vuonohevostilalle, joten nyt se lähti sinne jo suoraan. Turha tehdä varsalle enempää ylimääräisiä elämänmuutoksia vain sen takia, että itse saisin hetken pitää sen vielä lähempänä. Tunnin ajomatkan päästä Nemo nyt löytyy jatkossa.

Ja heti sunnuntaina mie sen matkan huristelin perässä. Ensimmäiseksi yöksi Nemo pääsi suurensuureen pihattoon majoittumaan ja tutustumaan kahden muun 1-vuotiaan orivarsan, Emilin ja Olvirin kanssa. Varsat tulivat saman tein ilmeisen hyvin juttuun keskenään!

Ollaan kavereita jookos?

…niin kuin ananas ja kookos. (ps. jos vaan äiti antaa)

Seuraavana päivänä sitten veimme varsaporukan tarhaan näiden kahden muun varsan emien kanssa. Heitä ei siis vieroitetakaan vielä, vaan vieroitukseen saakka kaikki tarhaavat keskenään. Molemmat tammat ovat kantavina, joten yllärivarsoista ei tarvitse huolehtia. Alkuun molemmat tammat toki komensivat Nemoa - jokseenkin laiskan näköisesti kyllä - mutta piankos Nemo hurmaa kaikki leidit puolelleen. Uskoisinpa siis, etteivät nuo jaksa kauaa sen läsnäolosta välittää, ja varsat ainakin keskenään saavat leikkiä tammoista välittämättä. Onhan se aina hyvä, että varsoilla on aikuista fiksua seuraa joukossaan, ja samalla pysyvät pienten miestenkin luulot kurissa, kun vanhat tammat näyttävät kaapin paikan ;)

Häivytkös siitä!

Hus pois mun poikani luota!

Nemon pisteet miun silmissäni nousivat taas potenssiin sata! Tuo varsa on vaan niin mahtava! Vaikka kotona se onkin ollut äärimmäisen helppo ja fiksu käsitellä, enhän mie tiennyt, miten vieras paikka ja hevoset ja kaikki vaikuttaisi varsaan. No ensinnäkin matka oli mennyt hienosti. Nemo käveli kotoa lähtiessä miun perässäni rekan kyytiin löysällä narulla vain pienen hetken ensin tuumailtuaan moista kapistusta. Perillä se oli kävellyt myös hienosti talutuksessa rekasta pois.

Mie talutin tietty Nemon sunnuntaiaamuna tallista tarhaan yhdessä kahden muun orin seurana, ja totesinpa jälleen, että onni on omistaa paljon käsitelty, perusteellisesti koulutettu, erilaisiin asioihin siedätetty ja ennen kaikkea ihmiseen luottava fiksu varsa. En nyt sen tarkemmin ala selittää tilannetta, mutta jouduttiin paikkaan, jossa kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa. En yhtään olisi ihmetellyt, vaikka vanhemmallakin hevosella olisi keittänyt kuppi nurin. Vaikka ympärillä oli pienoinen härdelli päällä, Nemo pysyi koko ajan rauhallisena, ja vaikka sillä oli pelkkä tavallinen pehmeä riimu päässään, ei minulla pientä hetkeäkään ollut tunnetta, etteikö varsa pysyisi näpeissä. Se kuunteli ja huomio minut koko ajan, reagoi pidätteisiin, ja selvästi seurasi minun reaktioitani enemmän kuin kaikkien ympärillä juosevien ja kiljuvien hevosten. Eikä välittänyt mistään muistakaan ympäristön ärsykkeistä, kuten neljästä suuresta jaloissa juoksevasta koirasta, pienistä lapsista, tai takaa tulevasta traktorista. Suoraan sanottuna en olisi itsekään uskonut, että varsa voisi käyttäytyä noin asiallisesti, mutta tämän jälkeen luotto sitä kohtaan nousi täysin uusiin lukemiin :)

Rupesin samalla miettimään, että Nemo ei ole tainnut koskaan saada esimerkkiä toiselta hevoselta hermostumisesta, pelkäämisestä tai mistään pakoreaktion muodoista. Varsan oppiminen tapahtuu tietysti aina eniten ja lähes täysin muilta hevosilta. Ja eniten näistä omalta emältä. Lotalla edellä mainittua käytöstä ei vaan esiinny. Lotta on aina tyynen rauhallinen ja varma, kuin järkkymätön kallio, eikä se ole koskaan näyttänyt varsalle miten hermostutaan, jännitytään, pelästytään, tai paetaan. (Korkeintaan jos tarhan ohi on joskus ajanut mönkijä - se yksi ja ainut Lotan elämän pahin vihollinen, kuten Rouskun onnettomuudessakin..) Tietysti nämä kaikki ominaisuudet ovat kaikilla hevosilla jo aina valmiina olemassa, mutta se on ihan eri asia, kuinka paljon niitä ruokitaan ja kuinka paljon ne pääsevät vahvistumaan. Kiitos tästä ihana täydellinen Lotta!


Jos ei ne leiki mun kaa niin mä seikkailen täällä valtavassa metässä sit ihan yksikseni.

Vaikka ois se kyl kiva seuraakin saada.









Masentunut varsa. Tuolla ne muut vaan syö, eikä hän saa tulla :/

Pentukoira vartioi lauman rauhaa.

Äiti ja poika.

Sekä toiset äiti ja poika.

Vähän pienempiäkin tarhakamuja löytyy.

Mutta hei, tuollahan menee mun faija!! (josta saatte pian ihan oman postauksen :))

3 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

koirat ,

Riimumaastoilua videolla

2/22/2014 07:00:00 ip. marjo 3 Comments



 Nupit kaakkoon ja äänet täysille! (lue: en tiedä missä vaiheessa olen onnistunut säätämään äänenvoimakkuuden noin minimiin videolta).. Ja rataspyörästä taas laatua paremmaksi :) 

 PS. Hyvä Suomiiiiii !

3 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

koirat ,

Neppari 9kk

2/21/2014 04:48:00 ip. marjo 4 Comments

Tämä porukka ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä..) kertaa yhdessä ja samassa kuvassa.
Mää ja mun ihanat ötökät. 

Aika kuluu ihan liian nopeasti, ja taas varsalle vierähti yksi kuukausi lisää ikää mittariin. Tai siis näin tapahtui jo pari viikkoa sitten, mutta vasta nyt aukeni mahdollisuus ottaa herrasta poseerauskuvia. Lähdettiin ensimmäistä kertaa Nemon kanssa kahdestaan (siis ilman muita hevosia) näin kauas tallilta kuvien ottoa varten, joten epäilin jo hieman alkuunsa, miten tuo malttaa seistä tai jännittyykö se liikaa koko reissusta. Mutta hienostihan se sujui. Seisomiseen ei vaan meinannut malttia löytyä, mutta jännityksestä tai hermoilusta ei ollut tietoakaan. Enempi vaan teki mieli maistella lumettomasta maasta törröttäviä heinänkorsia. 

Varsan jalat ja korvat eivät taaskaan suostuneet toimimaan tippaakaan yhteisymmärryksessä. Ylipäätään näyttelyasennon löytäminen on työn ja tuskan takana, ja kun lopulta kintut pysyvät puoli sekuntia siten päin kuin pitäisi, on ilme ponilla kuin muovisen porkkanan nielleellä. Jälleen kerran siis poseerauskuvat ovat kaikkea muuta kuin onnistuneita, mutta näillä mennään.




Julkaisin tämän ihan sen takia, että varsan kokoa näkee paremmin kun mie seison siinä edessä samalla tasolla.


Pellolta kotiinpäin palatessamme meinasi Nemolla olla pieni kiire. Olen pari kertaa aiemmin tuskastellut sen kanssa kotia kohti kävellessämme, kun varsa alkaa kiirehtiä ja painaa lapa edellä minua päin. Mietin jo silloin, miten tässä nyt kannattaisi ongelma ratkaista, ettei se missään tapauksessa opi tätä tekemään. Lopulta päädyin siihen, että pidän varsan taaempana kävelemässä - sen pää saa tulla korkeintaan minun kylkeni kohdalle, jolloin sillä ei siis ole mahdollisuuksia painaa lavalla päälle. 

Totesin vaan touhun hyvin hankalaksi, kun toinen yrittää sieltä joka askeleella tulla lujempaa, jolloin joudun vetämään narusta takaviistoon vähän väliä. Siis hyvin tiuhassa tahdissa pidätteitä tehden. Tai vastaavasti vasemmalla kädellä riimunnarun päällä huitaisemaan varsan nenän edessä, ettei asiaa minun ohitseni ole. Molemmat vaan ovat hankalia ja vaativat jatkuvaa toistoa. 

Sitä en taas uskalla tehdä, että käskisin varsan pidätteillä kävelemään suoraan itseni taakse. Sen verran kuitenkin on itsesuojeluvastoa olemassa, etten halua vuotiaan orivarsan tepastelevan yksinään miun niskani takana, sillä en luota hevoseen niin paljon, ettei se hyppäisi miun niskaani mahdollisesti jotain pelästyessään. 

Päätin siis ratkaista ongelman kääntymällä ympäri ja kävellä hetken itse peruuttaen. Näin pystyin pitämään varsan oikeasti kunnolla "takana" kävelemässä, ja kontrolloimaan heti sen ohitusyrityksiä pyytämällä sitä hidastamaan. Muutaman kerran pysähdyin tarkoituksella ja pidin huolta siitä, että Nemo pysähtyy ennen kuin sen turpavärkki on miun rinnassani kiinni. Muutaman toiston jälkeen varsa rauhoittui (johtui ehkä osin siitä että oltiin jo lähellä kotia) ja loppumatka käveltiin löysällä narulla varsa nätisti miun takanani yhtään ohittelematta..


Kaivoin vielä esiin jo aiemmin täälläkin nähtyjä varsan kasvukuvia samaan postaukseen yhdistettynä. On se vähän muuttunut tässä kuukausien kuluessa.. :)

2 kuukautta
4,5 kuukautta
Vajaa 6 kuukautta
Puoli vuotta

7 kuukautta

8 kuukautta

9 kuukautta

Korkeutta Nemolla on tällä hetkellä ehkä himpun päälle 125cm, hyvin epämääräisellä silmät-ristissä-tallinkäytävällä-mittauksella arvioituna. Edelleen näyttää kuitenkin siltä, että ihan hyvänkokoinen hevonen siitä tulee. Miun veikkaukseni aikuiskoosta on ollut kaiken aikaa noin 143cm paikkeilla, ja olisin vallan tyytyväinen jos siihen päästäisiin!

4 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

kuvia ,

Kotiläksyjä

2/18/2014 03:28:00 ip. Siri 10 Comments

Rekionnettomuuden jälkeen tunsin kauheaa tarvetta saada apua ammatti-ihmiseltä miten me pääsemme tästä hurjasta kokemuksesta eteenpäin ja miten jatkossa on järkevää edetä.
Kokemus oli molemmille pelottava, mutta näin vajaa kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen luulen, että se oli paljon pelottavampi minulle kuin Rohanille. Tuntui että menetin hetkellisesti luottamukseni omaan tekemiseeni ja jopa hevoseeni. Suoraan sanottuna muutamana päivänä tapauksen jälkeen minua pelotti ja jännitti.
En minä Rohania pelännyt, ennemminkin sitä miten se reagoi. Mitäs jos se pelästyy taas jotain? Mitäs jos en osaakaan toimia oikein ja siirrän jännitykseni hevoseeni enkä onnistukaan enää missään? Tunsin itseni tyhmäksi, haavoittuvaiseksi, pelkuriksi ja tietämättömäksi.
Kuka hevonen nyt sellaista ihmistä hyvänä ja turvallisena johtajana pitää?

Kuten teille jo kerroinkin otin yhteyttä Sariin joka kouluttaa ihmisille hyvää hevosmiestaitoa ja minusta tuntui, että juuri sitä olin nyt vailla.
Ensimmäinen tapaamisemme oli viime viikon tiistaina. Meinasin peruakin sen jo jännityksestäni ja epävarmasta olostani johtuen. Olin varma, että alan kyynelehtiä kesken tunnin kun en kestä sitä, että joku tulee arvostelemaan ja sanomaan mitä kaikkea olenkaan tehnyt väärin Rohania kouluttaessani. Päätin kuitenkin olla aikuinen ja tiedostaa sen, että omat kykyni eivät nyt vain enää riitä tai ainakin ne tarvitsevat vahvistusta ja herättelyä, että jos en nyt sitä tee en sitä tule tekemään ikinä.
Niinpä me tapasimme.

Olin viemässä sitä tallin käytävälle harjaukseen ennen Sarin tuloa, mutta Sarin ajaessa pihaan ison peräkärryn kanssa jäimme tallin oviaukkoon katselemaan rämisevää kärryä.
Ensi töikseen Sari paukautti: "Et sinä sitä mihinkään käytävälle vie, vaan se harjataan nyt tässä pihassa."
Kaiken tekemisen on tapahduttava nyt pääsääntöisesti pihassa (jossa onnettomuus tapahtui) niin ettei poni ole mihinkään kiinnisidottuna, paitsi narulla käteeni. Mitä ikinä sitten keksinkään tehdä, harjata, valjastaa, harjoitella asioita joissa vaaditaan, että poni seisoo kaikilla neljällä jalallaan niin sen huomion on oltava minussa ja sen on seistävä paikoillaan kuin tatti.

Rohan ei saa enää enää olla kiinni tallinkätävällä mihin se
pienestä asti tottunut, vaan kaikki puuhastelu
tästä lähtien tapahtuu "vapaudessa".

Seuraavaksi sain moitteita siitä, että Rohan narun päässä keskittyi vain vieressä olleen heinäpaalin mutusteluun. Tästä lähtien se ei saa syödä lainkaan kun sen kanssa touhutaan.

Ei enää pihassa tarjoilua Popille.

Seuraavan tunnin aikana sain noottia siitä, että poni painaa riimuunsa, sen huomio ei ole minussa, se seuraa jalkojani, sillä ei ole kärsivällisyyttä, sitä ei ole perehdytetty äänimaailmaan, se ei juurikaan kunnioita omaa tilaani ja se pelkää koska minä pelkään.
Mikään näistä asioista ei tullut minulle yllätyksenä. Olen tiedostanut ne varsin hyvin. Olen vain ajatellut ettei niistä ole minulle ollut haittaakaan joten olen asioiden antanut olla kuten ne ovat. Kun vieressä on heinäkasa ja usein Lotta, sillä ei ole tarvetta kuopia kärsimättömyydessään maata sillä sen johtaja ja ruoka -elämän tärkeimmät asiat ovat siinä.

Kotona pohtiessani päivän oppeja kiinnitin huomiota ensimmäiseen ristiriitaisuuteen vanhalla hevostavalla puuhasteluun ja nyt tällä uudella lh-tavalla puuhasteluun. En oikein osaa sanoa mikä tapa on minulle se toimivin tapa. Haluan kuitenkin koittaa uusia asioita ja tehdä ratkaisuni sitten sen mukaan. Joidenkin ihmisten mielestä narunpyörittely on huuhaata, ns hevoskuiskaajien hommaa. Vanha tuttu hevosmies joka aikoinaan minulle hevosen käsitelytaitojaan opetti kääntyisi haudassaan nähdessään mitä minä olen nyt tekemässä.
Olen kuitenkin avoin kaikelle ja haluan oppia, mutta takaisin ristiriitaisuuteen...
Minulle kun oli aina aiemmin toitotettu, että kun hevoselle opetetaan uusia asioita on hyvä laittaa sen nenän eteen heinäkasa. Se saa siinä mutustella kun sinä puuhastelet sen kanssa ja pysyy näin rauhallisena ja pitää oppimista miellyttävänä asiana.
Nyt tämä tapa kumottiin täysin, koska silloin hevosen huomio on siinä heinäkasassa eikä se keskity siihen mitä sinä teet. Ymmärrän molemmat pointit, mutta onko sitten yhtä oikeaa tapaa? Varmasti molemmilla tavoilla päästään lopulta haluttuun tulokseen jollain tapaa. Se kumman valitsee onkin sitten toinen juttu, mutta miksei voisi tehdä molemmilla tavoilla vai sekoittaako se hevosta vai kouluttajaa?

No tallinkäytävät taakse, heinäkasat ja houkutukset pois nenän edestä ja pihalle naruriimun ja köyden kanssa seisomaan. Lähdimme liikkeelle aivan alusta. Harjoittelimme siis harjaamista. Tavoite tässä siis on se, että Rohan seisoo suorana ja rentona paikoillaan harjauksen aikana. Koska se ei tähän ole tottunut vaan saanut pihassa syödä tai kuljeksia muuten nenä maassa heinänkorsia metsästäen se alkoi kärsimättömästi kuopia maata. Harjaus jatkui niin kauan kun hevonen liikkui tai kuopi ja kun se siitä oikeni ja rentoutui tehtäväni oli lopettaa harjaus (antaa siis palkinto= jättää se rauhaan) ja vaihtaa puolta.
Sain kotiläksyksi tehdä tätä kolmena päivänä putkeen ja pitää sitten taukoa.

Lara harjoittelemassa Rohanin taluttamista viime syksynä.
Tällöin poni ei ainakaan punkenut ja pönkenyt mihinkään suuntaan.
Taluttajasta se näköjään riippuu... ;)

Seuraavaksi Sari halusi nähdä meidän peruutuksia ja talutusta. Talutuksessa sain noottia oikealle käännyttäessä siitä, että se lähtee helposti johtamaan eli täten Rohan taluttaa minua enkä minä Rohania. Mutta kun se muuten toimii niin kivasti niin en ole viitsinyt siihen niin kauheasti puuttuakaan eikä se toki aina niin tee. Se kun kuitenkin sitten aina käännöksen jälkeen asettuu paikoilleen kävelemään.
Seli seli...
Eläinten koulutus ylipäätään on loppujenlopuksi aika mustavalkoista, joko on tai ei ole. Jos joskus annat ja joskus et, niin sehän se vasta sekavaa on.
Mun koulutuksessa eläinten suhteen on kuitenkin niitä värejäkin (surullista). Jos se menee ees vähän sinne päin niin se riittää mulle. Sanoinkin Sarille, että mussa ja Marjossa huomaa tän eron niin selvästi.
Mä oon sellanen huithapeli, koiratkin tulee luokse ehkä kolmannella huudolla, mutta ne kuitenkin tulee.
Marjolla taas molemmat piskit istuu tikkana sivulla täydellisessä istuma-asennossa jo ennenkuin koko tänne sanaa on edes saatettu loppuun asti :)
Mitä tulee hevosiin, Nemo tulla lompsuttelee perässä kuin koiranpentu, myötää ja kuuntelee. Me taas toisinaan mennään Rohanin kanssa kun päättömät kanat ;)
Noo se nyt halusi tuossa matkanvarrella napata pari kärhämönkukkaa suuhunsa (en ees tie onks sellasia olemassakaan :D) tai nooo sille tuli nyt kakkahätä viittisitteks oottaa? Ja sitten näen vain Marjon kitarisojen vilkkuvan SIRIIII!! Nyt se ponin pää sieltä ylös ja mars mars eteenpäin!! Huoh, joo mä tien mihin nää kaikki pyrkii, toimivaan tottelevaan hevoseen.
Haluanko mä sit toimimattoman ja tottelemattoman hevosen? Niinpä...
Mä niin ihailen Marjoa ja sen koulutustapaa. Mulla vaan ei riitä kunnianhimo eikä pitkäjänteisyys.
Sari lohdutti mua sanoen, että kyllähän niitä luonnonlapsiakin saa joukossa olla, mutta turvallisuutta tällä vain haetaan ja mä ymmärrän senkin. Mä oon nyt alkanut tavoitella sitä, etten päästä Rohania enää niin helpolla . Toisinsanoen siis itseäni.

Kuten ylempänä mainitsin Sari kaarsi pihaan siis ison peräkärryn kanssa. Peräkärryissä odotteli Rohanin harjoituskärryt. Ironista, että hevoselle joka pelkää kärryjä ja nyt sitten ilmeisesti rekeäkin tuodaan ensimmäisellä koulutuskerralla kärryt pihaan. Noo näihin kärryihin on olemassa ihan toinen tarina joten eivät ne liittyneet itse koulutussessioon millään tavalla. Ne piti kuitenkin purkaa ja mä aloin panikoida.
Öö, tota, onkos ne kärryt nyt pakko ottaa sielä ulos kun tää kuitenkin pelkää niitä?
Jo se kun Sari nosti kärryjen pressun ylös sai Rohanin perääntymään muutaman askeleen.
Niin siis minä kun nyt olen täysin varma siitä, että se tulee pelkäämään vielä enemmän siinä vaiheessa kun alat vetää niitä kärryjä niin mitenkäs mun nyt tulisi sellaisessa tilanteessa toimia?
Sari käski minun pyytää Rohania tekemään jotakin, esimerkiksi peruuttaa. Kun Sari nappasi aisoista kiinni ja alkoi vetää kärryjä ulos Rohan alkoi kiirehtien peruuttaa ihan ilman, että olin kerinnyt edes pyytää. Pyydä siinä sitten tekemään jotakin kun toinen keskittyy tuijottamaan peräkärryä silmät lautasenkokoisina liikehtien ees taas eikä välitä tuon taivaallista sun narun heilutteluista. Se alkoi hermostua asiasta valtavasti.
Onko tätä ihan pakko tehdä nyt? Onko sen nähtävä kun ne kärryt otetaan sieltä kopista ulos?
Sari näki paniikkini ja astui puikkoihin. Hän nappasi hevosen minulta ja käski minun rauhoittua.
Puuh-puuh- hengitin pahimmat jännityset ulos keuhkoista ja laskin olkapääni alas.
Rohan oli silminnähden jännittynyt. Kun Sari lähestyi sitä se perääntyi häntä, säpsyi paikallaan ja potkaisi jopa takajalallaan napakasti taaksepäin. Se ei selvästikään tykännyt olla tilanteessa. Enkä minä tykännyt olla tilanteessa.
Luotin kuitenkin Sariin.
Rohan yritti keplotella itsensä eroon tilanteesta ja yrittipä se pari kertaa jopa tulla minun luokseni, mutta pian Sari sai sen onneksi rauhoitettua.
Seuraavaksi puitiinkin sitä miksi se pelkää?
"Siksi koska sinä pelkäät.": Sari sanoi.
"No varmasti myös siksi, mutta tiedän, että jos sinä seisot siellä narun päässä niin se pelkää siltikin." Vastasin.

Viimeksi harjoiteltu pressun kanssa reilu vuosi sitten.

"Niin kai koska sinä olet päättänyt että se pelkää": Sari valaisee.
"Ei vaan siksi, koska minä tiedän että se pelkää". 
"Mitä se niissä pelkää"? 
"En minä tiedä... ääntä? Se, että ne raahautuu tuolta kopista ulos pitäen kovaa laahaavaa ääntä".
"Ette siis ole harjoitelleet tarpeeksi äänimaailmaa"?? 
Häpeäkseni myönsin heilutelleeni pressua sen yli ja ympäri reilu vuosi sitten. Ja ei muuta kuin pressusulkeisiin.
Sari piteli Rohania ja minä sain tehtäväkseni raahata rapisevaa pressua pitkin pihaa. Ensin se sai pressusta pienet slaagit. Apuaaa! Tuo vihreä mötti hyökkää kimppuuni. Rohan syöksähteli narun päässä edes takas. Joka kerta kun se pysähtyi tai edes vilkaisi pressuun lopetin sen liikuttamisen. Pian sen reaktiot hälvenivät ja se alkoi tajuta, että kun se pysähtyy myös ääni lakkaa ja pressu pysähtyy.
Tehtiin vielä onnistunut lopetus pressun kanssa ja Rohan pääsi takaisin tarhaan.

Tapaamisemme herätti useita kysymyksiä ja pohditavaa monessa suhteessa joihin varmasti saan vastauksia kun Sarin kanssa seuraavan kerran tapaamme. Ensin kun mietin, että jos tarkoitus oli tehdä pihasta rauhallinen ja turvallinen paikka miksi sitä nyt "peloteltiin" siellä peräkärryissä olleella kärryllä ja pressulla? Sitten mietin, että toisaaltahan vaikka se säikähtelikin kovin se sai aina palkkion eli rauhoituttuaan se pääsi tilanteesta pois.
Seuraavina päivinä tekemäni harjoitukset vahvistivat ainakin sitä käsitystä ettei se itse pihaa pelkää.
Hyvin on lunkki ja rauhallinen kaveri siellä. Harjauskin pihassa paikallaan sujui neljännellä kerralla jo tosi hyvin eivätkä pihassa könöttäneet kärrytkään häirinneet sitä kuin sen sekunnin kun se näki ne. Sunnuntaina tehtiin Heikin kanssa vielä pienet pressuharkat ajolenkin jälkeen eikä se syöksynyt enää mihinkään suuntaan. Tosin tässä tilanteessa Lotta oli takapiruna heinäpaalilla mutustelemassa.

Tämän videon otin perjantaina kun takanamme oli Sarin tunnin lisäksi yksi harjoitus kerta.
Videosta tuli nyt jälleen tuollainen peräkammarin kopio kun hevonenkin seisoo sen käyttäytymisen arvioinnin kannalta olleellinen osa deletoituna kamerasta. No en mä tajunnu et me asetuttiin niin lähelle ja ihan vinoonkin (soooriii). Kaiken kukkuraksi kuvasin sen aamulla pikaisesti ennen töihin menoa niin en kerinnyt tarkastella ja säätää sen kummemmin. Tästä videosta ei nyt ihan selviä se mikä mahtoi olla se päämäärä sillä omat ajoitukset oli ajoittain vähän hukassa ja poninkin huomio muualla kuin minussa, mutta ainakin mä yritän. Jokainen voi ainakin varmaan todeta että ei se ainakaan paniikissa ole -letkutteleekin ;)
Seisoopa vielä täsmälleen sillä kohtaa mistä se lähti pakoon.



Seuraavaa tuntia mielenkiinnolla odotellessa :)

Ps. Lue kommentti kentän ensimmäinen lisäämäni viesti!

10 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

kuvia ,

Helmikuun kuulumisia

2/17/2014 01:33:00 ip. marjo 3 Comments

Hiljaisuutta on taas pitänyt, mutta onneksi vain täällä blogin puolella. Oikeassa elämässä taas tohinaa riittää, niin senpä takia tietty kirjoittelu onkin jäänyt vähemmälle..

Nemon piti muuttaa viime lauantaina, mutta onneksi ajoitus siirtyikin viikolla eteenpäin. Tässä on ollut pientä kriisiä ilmassa mihin porukkaan ja millä tavoin Nemo tullaan yhdistämään - johonkin poikalaumaan totta kai, mutta aina on pieniä riskejä olemassa, kun vieraita oreja laitetaan yhteen. Etenkin, jos vastassa on valmiiksi toisilleen tuttu lauma, ja näillä keleillä jäiset epätasaiset pohjat ovat pahin mahdollinen vaihtoehto tähän hommaan. Onneksi kuitenkin kaikki kääntyi mitä parhain päin! Nemo pääseekin suoraan tarhailemaan kahden samanikäisen pikkuorin kanssa. Näiden kahden vieroitus on nyt aloitettu, joten ensi viikonlopusta alkaen kolme pikkujätkää muodostavat oman laumansa. Kesälaitumille lähtiessä heidät sitten yhdistetään samaan jengiin 2- ja 3-vuotiaiden orien kanssa. Ihanaa! Vuonohevosoreja ovat siis kaikki. Näin olen Nemo ei pääsekään omaan isäänsä tutustumaan - kuten aiemmin oli suunnitelmana, mutta samoilla tienoilla tulevat isä ja poika majailemaan :)

Kun yksi pieni lähtee tallista, täytyyhän se korvata vielä pienemmällä..? Meidän talliimme muutti viime perjantaina shetlanninponi. Johan tätä päivää on odotettukin! Kuten joulukalenterissa mainitsin, viimeiset kymmenen vuotta olen ihmetellyt, ettei shettistä vielä tallissa ole nähty. Rotukirjoon ovat kuuluneet vuonohevosten, issikoiden ja new forestien lisäksi irlannincobit, haflinger sekä welsh mountti. Nyt on tämäkin puute korjattu, kun erään tuttumme shettis saapui tallipaikkaa vuokraamaan. Hän on aivan supersuloinen tapaus! Säkää lienee alta 90cm, tukkaa vaikka muille jakaa ja pörröistä turkkia on koko pikkuponi aina sieraimista vuohistupsuihin saakka.

Popi tarkkailee pikkushetukan jokaista liikettä.

Shettiksen integroituminen laumaan on ollut taas äärimmäisen mielenkiintoista seurattavaa. Kuten olen maininnut, meidän laumastamme puuttuvat nyt kolme johtajaa, kun sekä Lotta, Bambi että Bimi tarhaavat omassa porukassaan toisessa tarhassa. Nämä kolme ovat ehdottomat johtajat muihin hevosiin nähden. Ylipäätään se on ollut jännittävää seurata, miten "pahnanpohjimmaiset" toimivat keskenään pomojen puuttuessa. Ylläri on nyt ottanut itselleen johtajan homman. Shettis yhdistettiin siis tähän alamaisten porukkaan. Ensimmäisen päivän kaikki (paitsi Nemo) ajoivat sitä takaa. Shettis joutui pysyttelemään noin sadan metrin päässä muusta laumasta. Ei asiaakaan yhtään lähemmäs!

Skellakin katselee kiinnostuneena uuden tulokkaan touhuja.

Yön ajaksi jätimme Nemon, Rouskun ja shetukan keskenään ulos, kun muut ponit otettiin karsinoihin. Nämä kolme saavat siis viettää nyt oikeaa pihattoelämää, kun yön ajan käytössä ovat sekä tarha että pihatto. Rousku on myös komentanut shetukkaa oikein antaumuksella ensimmäisen päivän ajan. Nemo puolestaan olisi ollut hirmu kiinnostunut leikkimään sen kanssa, mutta toinen on vaan juossut karkuun.. Yön aikana sitten asetelma olikin kääntynyt niin, että shettis oli ekana pihaton portin takana aamulla odottelemassa, eli Rousku oli ohitettu arvojärjestyksessä. Tämä pikkuponi on kuulemma aina ollutkin pahemman luokan pomottaja. Uskoisin siis jopa, että se kiilaa hyvin pian tiensä joukon johtajaksi niin kauan kun ponit ovat kahdessa tarhassa. Vaan kun Lotta palaa kuvioihin takaisin, niin siinä vaiheessa kääntyvät kuolleetkin haudoissaan, jos Lotta menettää johtajan paikkansa tälle pikkuponille! Nämä kaksi haistelivatkin toisiaan jo viereisistä karsinoista, ja Lotta otti heti käyttöönsä niin pahan ilmeen kuin ikinä saa korvansa päätä myöten vedettyä. Pikkuponi vaan nuuskutteli korvat hörössä iloisena takaisin. Shettikset kyllä osaavat olla melko jääräpäisiä velikultia, että saapa nähdä mitä tästä vielä tulee.. ;)

Harmi tosin, että Nemo joutuu lähtemään juuri kun se sai uuden kaverin. Nämä kaksi tosiaan tulevat jo erinomaisesti juttuun, vaikka muut ponit uutta tulokasta komentavatkin.

Portinvartijat päivystämässä: tänne sulla ei oo mitään asiaa senkin tunkeilija!

Nemo tuumaa kavereille, et antakaa sen nyt jo olla ja tulkaa syömään!

Lotta on taas palautunut omaksi vanhaksi itsekseen. Eli yltiölaiskaksi luottoponiksi. Ei ole enää tietoakaan siitä turbomummosta, joka yritti räjähdellä ties mihin suuntaan kesken lenkin milloin mistäkin syystä. Oikeastaan jo muutaman viikon ajan olemme saaneet nautiskella rennoista maastoreissuista. Lotan kunnonkohotus jatkuu edelleen, ja nyt kun imetys on lakannut, voisi pian jo alkaa toivoa tulostakin syntyvän. Tai kuntoahan sillä ponilla riittää vaikka muille jakaa, mutta edelleen uskon ja toivon saavani sille vielä lihaksiakin rakennettua! Helposti voisi ajatella, että 22-vuotiaan hevosen kohdalla kyse on enää ylläpitävästä liikunnasta ja väkisin suunta on enää alaspäin. Mie en kuitenkaan taivu tähän kaavaan - en sen jälkeen, kun näin kuinka upeasti Lotta kuntoutui kaksi vuotta sitten. Ja kun näen ja tunnen joka päivä, kuinka reipas, energinen ja elämänhaluinen tuo hevonen on. Edelleen se lähtee kuin sata lasissa kotia kohti laukkamäkiin, ikinä sitä ei tarvitse pyytää lisäämään vauhtia, aina se lähtee korvat pystyssä innoissaan työskentelemään ja haluaa tehdä ja kulkea. Se on supermummo, ja sellaisena saa pysyäkin vielä monen vuoden ajan ;)

Lotta lenkin jälkeen käytävällä tuumailemassa, että nyt olis vissiin herkkujen vuoro..!

Metsätiet ovat kerrankin olleet täydellisessä kunnossa maastoiluun. Lunta on satanut juuri sen verran, että soraa ei paista läpi mistään kohden. Plussaa taas on ollut juuri sen verran, että autonjäljet ovat painaneet lumen tiiviiksi kerrokseksi, joten tilsojakaan ei pääse syntymään. Tästä nauttineina olemme tehneet Lotan kanssa kunnon intervallitreeniä, ja välillä on vedetty pitkiä laukkasuoria maastonmuotojen sen salliessa sekä väliin kilometrin parin ravi- tai kävelypätkiä. Koiratkin ovat olleet extapaljon lenkeillä mukana juoksemassa, kerrankin kun rauhallisille metsäteille pääsee, joten samalla on kohenneltu niidenkin kuntoa, heh.

Masentunut vauvaponi rautaa (siis omppua) suussa.

Siitäkään en ole tainnut mainita, että Nemo sovitti kuolaimia ensimmäisen kerran! Vauvaponi perii jälleen isoveikaltaan varusteita, eli "käyttöön" pääsevät Rouskun vanhat apple mouth suorat viiksikuolaimet. Erinomainen valinta ensimmäiksi kuolaimiksi varsan opetukseen. Eipä tuo tuumannut niistä sen kummempaa, vähän maisteli ja ihmetteli touhua. Uitin kuolaimet sokeriliemessä, jotta tuli ainakin hyvä fiilis niiden maistelusta. Kuolaimet päässä syöttelin varsalle kourallisen prixejä ja otin ne pois, hyvin sujui tämä homma. Opettelua jatketaan siis mahdollisuuksien mukaan varsan lähdettyä, tähtäimenä saada sille kuolaimista mukava ja tuttu juttu ennen kesäkuun näyttelyä..

3 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

erikoispostaus ,

Time for dreams

2/11/2014 10:27:00 ip. Siri 7 Comments


STARS CAN'T SHINE WITHOUT DARKNESS

Viime viikon kauhean onnettomuuden jälkeen pääsin viikonlopuksi haukkomaan henkeäni erilaisissa tunnelmissa Hartwall Areenalle. Olin niin sen tarpeessa ja jälleen kerran yhtä haltioitunut kuin aina tämän shown nähdessäni. Apassionatan tämän vuoden kiertue -UNELMIEN AIKAA kuvastaa osuvasti tämän hetkisiä ajatuksiani ja kiteyttää napakasti sen asian millainen todella on luottavainen ja taidolla koulutettu hevonen! 
Sellaisia kuin nämä ihanat kaverit näytöksessä:








IIIiiiihhhihihiiiii...
klikkaamalla yllä olevaa uljasta mustaa pääset näkeen lisää kuvia meistä :)

7 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.