Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihtoratsastus. Näytä kaikki tekstit

Viimeaikojen varsatreenejä videolla

Niin paljon kaikennäköistä pientä touhuilua on mahtunut kuluneeseen viikkoon, etten edes tiedä mistä aloittaisin. Blogin päivitys tuntuu olevan arkisin minulle ihan ylitsepääsemätöntä, sillä iltaisin kun olisi aikaa istahtaa koneen ääreen, painavat silmäluomet jo niin paljon, että hädin tuskin jaksan tietokoneen avata. Ajatus ei enää kulje sen vertaa, että jaksaisin alkaa postausta kasaamaan. Älkää siis ihmetelkö hiljaisia jaksoja blogissa..

Olen tehnyt Nepparin kanssa melkein joka kerta tallilla käydessäni jonkun pienen treenin. Sen "treeni" tosiaan voi olla kestoltaan kymmenen minuuttia ja se oli siinä. Jotenkin en vaan raaski olla tekemättä mitään sen kanssa tallilla käydessäni. Nemo juoksee aina ravilla kaukaa tarhan perältä vastaan, kun kuulee että tulen. Jos sitä ei ota aitauksesta pois, jää se surkeana portin taa seisomaan.. Kun sen vie takaisin, jää se paikoilleen hengailemaan ja saattaa vielä kääntyä katsomaan perään ja jäädä portin taa kun itse lähden pois. Miun sydämeni särkyy, jos ei poni pääse aitauksen ulkopuolelle touhuilemaan. Ei siis voi ainakaan sanoa, ettei hevosella riittäisi motivaatiota ;)

Latasin teille aiemmin videon Nemon luoksetulosta tarhasta. Yleensä se tulee aina itse kuullessaan miun koirieni haukkuvan, ja jos koirat eivät ole mukana, huudan itse ponin tarhan perältä. Tällä kertaa päätin kuitenkin kävellä paikanpäälle katsomaan, mitä ponit tarhassa touhuavat, kun ei niitä näkynyt. Nappasin riimun ja narun mukaan, mutta mitäpä niillä tekisi, kun ilmankin voi hevosen hakea.. Kas näin.



En ole tehnyt erillistä postausta mistään tietystä harjoituksesta, kun ei mukaan ole mahtunut mitään sen ihmeellisempää. Vain kaikkea pientä kivaa. Näitä olen videoinut puhelimella tilaisuuden mukaan, joten laatu ei ole päätähuimaava. Muistellaan kuitenkin kunnollisen materiaalin puutteesta huolimatta hieman, mitä kaikkea varsan viimeiseen viikkoon (ja ylikin) on mahtunut!

Aiemmin taisi olla jo pientä vinkkiä, että Nemo veteli hiihtäjää perässään ensi kertaa. Tanja uskaltautui suksille ja niin sitä mentiin! Vain yksi pyllähdys mahtui mukaan, ja sekin puhtaasti sen tähden, että pellolla oli ihan liikaa lunta minisuksille. Tämän videon parasta antia taitavat olla kyllä Tanjan loistokkaat muuvsit minareilla?!



Toisena päivänä Tanjan ollessa tallilla kengittäjän vierailua seuraamassa, käytiin vielä poikien vuolun jälkeen pienenpienellä kävelyllä Nemon kanssa. Tämänkertainen treeni sisälsi siis noin sadan metrin matkan poispäin tallilta sekä takaa-ajoharjoitukset takaisin kohti tallia. Tanja nappasi videolle kuinka homma sujui. Tähänkin matkaan sai jo hyvän määrän toistoja pysähdyksiin sekä liikkeellelähtöihin, yhtään enempää ei olisi tarvittukaan.



Siri on pitkään puhunut, että haluaisi käydä Rouskun kanssa kävelyllä maastossa. Tätähän myö harrastimme ahkerasti syksyllä, mutta viime aikoina on homma jäänyt. Sirillä toki tuo masuasukki myös hidastaa liikkumista. Mutta minähän heti tuumasin, että ota meidät mukaan, haluan kanssa lähteä Nemon kanssa käppäilemään! Tarkoitukseni oli harjoitella näin pelkkää kuolaiten suussa pitämistä, sillä en halua yhdistää kuolaimia mihinkään muuhun varsinaiseen uuden opetteluun.

Popin perässä maastolenkillä.

Vaan ei tämä suunnitelmani taas ihan toteutunutkaan, kun puinkin varsalle valjaat niskaan ja päätin takaa-ajaa sitä Rouskun perässä. Tämä toimi loistavasti! Nemo liikkui reippaasti veljen takana, ja kotiin päin ihan yksin porukan kärjessä. Pystyin ajamaan sitä takaa aina tallin pihasta lähdöstä kotiin paluuseen saakka. Jopa yksin edessä kulkiessaan se nosti hienosti ravin, kulki suoraan eteenpäin (mitä nyt pari kertaa koukkasi pellolle lumeen rämpimään ;)) ja pysähtyi pienistä avuista. Tuumailin siinä varsan perässä kävellessäni, kuinka helppoa sille olisikaan iskeä kärryt perään ja lähteä ajolenkeille, heh.

Videolla meno näyttää varsin haahuilevalta, kun pidän toisessa kädessäni molempia ohjia sekä talutan koiraa, toisessa kädessä puhelinta.. Pitkin lopettaa kuvaaminen, kun varsan nenä eksyi maahan, jotta sain sen sieltä toisella kädellä ylös nostettua.



Lenkkeilyn paras hetki! 

Yksinäni varsan kanssa tein aisoihinlaittoharjoituksia vapaana kentällä, edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Hevosen tehtävänä oli vaan seistä paikoillaan, palkitsin sitä porkkanoilla. En tajua, miksi jätin ensimmäisellä kerralla Nemon seisomaan jalat ihan vinkurassa..? Hyvin se silti paikoillaan seistä tönötti, vaikka taisi olla hieman epämukava asento?

Nemo on vähän liiankin innokkaasti mukana ja kiinnostunut kaikesta. Jouduin virittelemään videokameran kolmeen kertaan paikoilleen, kun aina varsa seisoi vieressä seuraamassa tarkkaan ja lopulta pudotti kameran sitä nenällä tökkiessään.

Video aisoihinlaitosta:




Nyt en edes muista, olenko jo julkaissut tätä videota, mutta Nemo veti ensimmäistä kertaa perässään hieman painavampaa lastia jokin aika sitten. Viritelin sille perään vanhan rikkinäisen tukkireen puolikkaan. Tämä on vissiin peräosa reestä, johon metsästä haettavat puut on sidottu kiinni? Reki oli melko painava kiskoa, ja sen huomasi kyllä hevosen liikkeistäkin. Se oli varsan perässä kiinni ehkä viitisen minuuttia, joten eipä tuo ehtinyt hirmuisesti rasittua hommassa. Jatkossa painavampiin kuormiin tarvitaan kyllä erilaiset valjaat vetämiseen.. Mutta siis hienosti sujui tämäkin vetoduuni!




Kuten ehkä huomasitte, missään näistä videoista ei hevosella ollut suitsia päässään. Olen vaan niin onneton niiden kanssa.. En ikinä muista koko suitsien olemassaoloa. Joten kerrankin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, treenin aihe oli kuolaimet ja kaikki muu oli pelkkää kivaa hengailua! Aloitettiin kentällä varsa vapaana. Juoksentelin ympäriinsä kentällä ja innostin Nemoa mukaan. Sain sen jopa raviin saakka ja tekemään tosi hienoja teräviä pysähdyksiä suoraan ravista. Oli minulla taas naksutin ja porkkanatkin matkassa mukana. Teetin muutamia varsalle helppoja ja kivoja juttuja ennen kuin puin suitset päähän. Kuolainten suuhun ottamista harjoiteltiin myös palkan kanssa. Suurin palkka oli toki syödä päiväruuat suitset päässä.

Suitset päässä. Kerrankin!

Olin viemässä varsan takaisin tarhaan tämän jälkeen, mutta kuten aina, mitä lähemmäs porttia pääsemme, sen matelevammaksi muuttuu hevosen liike. Se jumittaa, kiemurtaa, ja on juuri sen näköinen, että onko pakko.. (sen sijaan kentälle se on menossa innoissaan joka kerta, kun kentän ohi kävellään!) Kentällä vietetty hetki oli taas niin lyhyt, joten mepä jatkoimmekin matkaa tarhan ohi ja kävimme vielä pienellä rinksalla maastossa kävelemässä.

Pakotin hevosen hankeen kahlaamaan, kun itse kuljin polkua pitkin. Ihan kuin joku näyttäisi tyytymättömältä ratkaisuun..?

Ja kun palattiin pihaan, en vieläkään raaskinut viedä hevosta pois, vaan aloin miettiä sille tekemistä tallin pihassa. Jossain vaiheessa keksin esitellä varsalle lumikolan. Eihän tuo tuumannut moisesta tuon taivaallista. Yritin siinä aikani kolailla lunta varsa narun päässä, kunnes totesin sen liian hankalaksi. Lumen kolaaminen oli kuitenkin niin kivaa, etten malttanut lopettaa, joten päästin narusta irti. Siinä Nemo hengaili miun kanssani pihassa pyörien, kun itse lykin vastasatanutta lunta kolalla. Aikaa en ottanut kauanko siinä touhuiltiin, mutta hyvä tovi kuitenkin. Nemo pysyi koko ajan miun läheisyydessäni, ja tuli itse luokse jos sitä kutsuin. Kovin kiinnostunut se oli ympäristöstään, ja nenä pitkänä tutki pihaa siirtyen paikasta toiseen. Varsa meinasi kiivetä talon terassillekin, mutta ehdin sen juuri napata pois ennen rappusen nousemista.

Nemo tuumas että nyt saa pihattoelämä riittää, mää muutan pirttiin! Voisko joku tulla avaan..?
Jaa niin totta kai ensin pitää pyyhkiä kaviot. Pääsiskö nyt sisälle?

Ei tainnut olla ketään kotona.. Ei näy ikkunassakaan liikettä. Totesin Nemolle, että tullaan toiste uudemman kerran, ehkä tallin omistaja tarjoaisi ovella koputtelevalle varsalle porkkanan :)

Täytyy siis etsiä eväitä ruokapöydästä. Nemo ei vissiin ole tajunnut, etteivät ihmiset syö talvella ulkona. Tuon peltipurkin se pudotti jalkoihinsa, ylläri ;)
"En lähde kauaks äiti, kävin vaan katsomassa, mitä tuolla nurkan takana on.."

Tuo ponilapsi on vaan niin maan mainio tapaus, että välillä sitä on ihan vaikea käsittää. Kaikki sen kanssa touhuilu saa vaan niin hyvälle mielelle. Se on luonteeltaan aivan kuin ylisuureksi kasvanut koiranpentu!

Pieni videonpätkä vapaana hengailevasta varsasta




Jaksatteko katsoa vielä pari ei-treenivideota? Kuvasin pojista muutaman pätkän tarhassa..




Entä mitä tapahtuu, kun hevosten edessä on heinää ja hevosten takana käynnistetään traktori…? Katso itse.


Nyt en olekaan muutamaan päivään käynyt tallilla, mutta viikonloppuna taas jatketaan harjoituksia varsan kanssa! :)

Luukku 7



Mikä on parhain ja huonoin puoli hevosessasi?








Marjo vastaa:

Mietin pitkään, pitäisikö tähän vastata Lotan vain Nemon osalta. Kysymys kuuluu hevosessasi, joten Nemo olisi oikeampi valinta, sillä eihän Lotta ole minun hevoseni. Nemo kuitenkin on vasta puolivuotias. Siitä on hyvin vaikea alkaa vielä sen tarkemmin mitään sanoa.. Pohdittiin tätä juuri Sirinkin kanssa, ja ainoa vastaus Nemosta voisi olla jotain tähän tyyliin: "Hyvät puolet - se on kiltti, kiltti, kiltti ja kiltti. Niin, se on myös tosi kiltti, kiltti ja kiltti, niin ja mainitsinko muuten vielä, että se on äärettömän kiltti?" Että se siitä. Huonoihin puoliin voisi ehkä lukea sen, että se on ori. Mutta saman tien hyvä puoli kuuluu, että se on hieno ori, joten tämänkin tulos on plus miinus nolla. Tarinoidaan siis suosiolla Lotasta!


Tältä ponilta ei tarvitse kahta kertaa kysyä, että vedetäänkö täysillä toi mäki ylös?!

Olen tuntenut Lotan kohta kahdentoista vuoden ajan, joten sen lisäksi, että mietin tamman tämänhetkistä tilannetta, kelaan mielessäni niitä vuosia, kun Lotta oli vielä nuori ja vetreä sekä aktiivisesti käytössä. Toisaalta on kyllä hyvin vaikea porautua noihin hetkiin, kun aika kultaa muistot ja viime vuodet ovat niin paljon paremmin mielessä..

Lotan huonoin puoli on sen hmm.. miten tämän osaisi pukea fiksusti sanoiksi.. kömpelyys? Etenkin nyt vanhempana, eihän tuo 600-kiloinen töppöjalkainen roikkovatsainen poni mikään gaselli ole. Silti monesti ihmettelen, miten se kykenee liikkumaan niin kevyen ja vaivattoman näköisesti itsensä kantaen kouluratsuna tai vaunujen edessä?! Ja miten siitä lähtee niin julmetun pitkää ja lentävää ravia, mitä se joskus maastossa pörhöillessään päästelee?! Tai miten se lähtee kuin tykin suusta ammuttuna pellolla, kun ollaan ottamassa tarkoituksella laukkaspurtti kotia kohden?! En tajua, sillä kun hevosta katsoo tarhassa tai tallin käytävällä - kuinka hitaasti ja varoen se sijoittaa askeleensa ja tallista ulos tullessa astuu harkiten kynnyksen alas ja kääntyy oviaukosta ulos kuin norsu lasikaupassa - tätä on todella vaikea uskoa.. En tajua…


En ihan jokaisen ponin perässä lähtisi maastoon suksilla raahautumaan lähes ilman ohjausta..

Tämä sama kömpelyys näkyy joskus myös maastoillessa. Tosin nyt täytyy sanoa, että viime vuosina huomattavasti vähemmän! Lotta osaa kompuroida suoralla tasaisella tiellä. Me olemme joskus käyneet polvillamme Lotan kanssa, kun toinen meinasi kompastua olemattomaan töyssyyn tiessä. Lotan omistaja on sen kanssa kaatunut turvalleen pientä alamäkeä ravatessa. Voisiko tähän vaikuttaa kengitys tai ponin laihtuminen, mikä lie, mutta nykyisin Lotta kompuroi todella harvoin. Ja vaikka se tasaisella tiellä onkin kompastellut, niin oikeassa maastossa poni on äärettömän varma jaloistaan! Sen kanssa voi rämpiä missä tahansa pöpelikössä, eikä yhtään epäilytä, etteikö pysyttäisi pystyssä. Lotta raivaa tiensä läpi mistä tahansa ryteiköstä kuin purkutraktori konsanaan :) Kauhuissani katselen, kuinka kenttäkisoissa laukataan ja hypätään esteitä epätasaisessa maastossa alamäkeen. Ei tulisi ikinä kuuloonkaan Lotan kanssa!


Lotta on täydellinen lasten opetushevonen! Sekä ratsuna että maastakäsittelyssä.

Hyviä puolia on ehdottomasti ponin tasainen ja rauhallinen luonne. Jos Lotta saisi päättää, se varmaan seisoisi 247 heinäkasan vieressä syömässä. Tuo poni ei liikauta jalkojaan juuri yhtään sen enempää kuin on ihan pakko. Se ei hätkähdä mitään. Se ei riehu ja juoksentele muiden mukana. Se ei väistä mitään tai ketään. Välillä tuntuu ettei se ole edes hevonen, kun se käyttäytyy kuin mikäkin arvonsa tunteva koko maailman kuningatar. Näin ollen Lotta on myös äärimmäisen luotettava. Sen käytöksen voi ennakoida lähes täysin etukäteen. Niin kauan kuin näköpiirissä ei ole mönkijöitä tai linja-autoja, ei mikään hetkauta tamman maailmaa..


Lotta kulkee omalla moottorillaan. Ikinä sitä ei tarvitse käskeä liikkumaan.

…edes kouluratsastuksessa. Esteillä joutuukin vaan pidättelemään ;)

Lotta on myös aika lailla automaatti. Sinne voi laittaa ihan kenet tahansa selkään, ja tamma toimii. Se on äärimmäisen nöyrä työmyyrä. Se tekee aina mukisematta juuri sen, mitä siltä pyydetään. Näin ollen se toimii myös täysin ratsastajan tason mukaan. Se lähtee aina lenkille korvat hörössä. Nostaa ravin ja laukan pienistä avuista. Koskaan se ei kysele, onko pakko. (Paitsi ehkä astetta haastavampaa koulua tuupatessa, mutta tällöinkin vastassa ovat varmasti kipeät lihakset tai riittämätön kunto). Ja vaikka välillä hieman muulta saattaakin vaikuttaa, Lotta on yleisesti ottaen todella reipas. Sen käynti on varsinkin maastoon lähtiessä yleensä hitaampaa kuin etananpoikasen ensi askeleet, mutta kun hieman kauemmas kotoa päästään, alkaa virtaakin löytyä. Toisinaan hieman liikaakin. Myös kentällä ratsastettuna Lotta kulkee hyvin omalla moottorilla ja on kevyt ratsastaa. Ei todellakaan mikään eteenpäintyönnettävä ratsu. 


"Hoh hoijaa, voisko olla enää tylsempää.. Varokin muuten jos viet palan mun jauhokuonostani.."

Noh, Lotta on kuitenkin tamma. Juuri tänään sain taas todeta, että ei se aina niin äärimmäisen rauhallinen ja tasainen olekaan. En tiedä, mistä nämä omituisuudet tulevat, mutta joskus Lotta on todellinen hörhöilijä! Näitä päiviä on hyvin harvoin, mutta tänään oli taas yksi sellainen. Jo heti maastoon lähtiessämme Lotta päätti kytätä kaikkea. Se pörisi niska pyöreänä ja tapitti ympärilleen pää puolelta toiselle pyörien. Naapuritalon kohdalla tehtiin pieni hypähdys-väistöliike ja hokit vaan vinkaisivat asvaltilla ohuen lumikerroksen alla. Yleensä ratsastan Lotalla kaikki maastoreissut ohja löysänä, mutta tänään mentiin taas tuntuma tiukalla koko matkan. Pienikin löysäys tai kiristys sai vaan vauhdin lisääntymään. Ravi ja laukka olikin taas temmoltaan sellaista, että heikkopäistä hirvittäisi.. Mutta vaikka Lotta joskus harvoin onkin todellinen idiootti jouset jalassa tanssahteleva ja jokaista pusikkoa kyttäävä hermostunut ratsu, on sillä silti turvallista maastoilla. Minua yhtä lailla huvittaa kuin ärsyttää tamman kyttäämiset. Tässä mielentilassa pienikin ylimääräinen ympäristön ääni saattaa saada hevosessa pakoreaktion aikaan, mutta se reaktio on olematon. Lotan pelästyminen on aina korkeintaan pari laukka-askelta sivulle ja se on siinä. Itse asiassa se on jo hyvin suuri pakoreaktio Lotalta, jos se pääsee ottamaan askeleita, etenkin laukassa. Ja silloin kun tamma tässä mielentilassa on, pystyy näitä itse hyvin ennakoimaan ja tulemaan selästä alas esim. traktoreiden ohitukseen..Tässä on yksi syy, miksi Lotalla ajaminen on monesti paljon mukavampaa kuin ratsastaminen. Ajaessa sen kyttääminen ei häiritse oikeastaan mitenkään.. 

Silloin kun mielentila on oikea, Lotalla voi maastoilla vaikka kaulanarulla. Ihan joka kerta tämä ei kuitenkaan onnistuisi...
Lottaa voi pitää pihassa vapaana ja ottaa vaikka nokoset selässä sen syödessä tyytyväisenä :)




Siri vastaa:


Vitsi vitsi :)

Lätkäisenpäs heti hyvät kortit pöytään. Hevoseni parhaimmat puolet ovat ehdottomasti sen lempeys, yhteistyöhaluisuus ja huumorintaju. En ole niitä hevosihmisiä jotka kaipaavat ympärilleen sähäkkyyttä ja vauhtia. Larankin kannalta on ihanaa, että hevosemme on niin kiltti viilipytty tai ehkä paremminkin voipaketti ;) jotta hänen voi antaa touhuta sen kanssa (tietysti valvovan silmän alla). Rohanilla tuntuu olevan ylimääräinen antenni pikkulapsia varten kuten niin monella hevosella. Se käyttäytyy niin paljon varovaisemmin ja kuuliaisemmin kun Lara on lähettyvillä.

Viime viikolla pidin joulukorttikuvaukset tallilla johon osallistui taas koko "lapsikatraani" eli Rohan, koirani ja Lara (myöhemmin saatte niistä vähän esimakua). Oli haasteellista saada kuusi päätä ja 22 jalkaa samaan suuntaan ja pysymään vielä paikoillaankin. Rakastan kuitenkin haasteita ja periksiantamattomuuteni vuoksi sainkin kuin sainkin kaikkien naamat katsomaan oikeaan suuntaan eikä siihen oikeastaan mennyt kauaakaan. Kauneimmin näistä kuvattavistani käyttäytyi ehdottomasti Rohan, vaikka säätäminen ja hulina hänen ympärillään oli melkoista. Rohanin huumorintaju ja lempeys paistoivat niin linssin läpi. Siihen mihin se asetettiin siinä se myös pysyi, mutta nenä kävi kyllä kaikki läpi moneen kertaan ja hamuilevat huulet saivat Laran kikattamaan valloittavasti. Jokaisen eläimeni ja lapseni luonteenpiirteet tulivat niin hyvin esille näissä kuvauksissa. Oikein sydän suli rakasta perhettäni katsellessa.

Tämä kuva on viime vuoden (2012) joulukorttikuvamme. Tänä vuonna perheemme onkin saanut lisää vahvistusta uuden koiran muodossa. Tässä kuvassa Rohan on puolitoista vuotias ja nyt kaksi ja puoli vuotiaana selvästi jo tottunut näihin mamman säätämisiin joten veti tänäkin vuonna kuvaukset tottuneesti purkkiin vaivaisessa vartissa.

Vaikka Rohan yleisesti ottaen on helppo ja pyöriteltävä pallero ja usein Marjon kanssa mietitään miten meidän varsat voivatkin olla tällaisia enkeliponeja niin toki meillä on myös hetkittäiset henkilökohtaiset valtataistelumme jotka kuuluvat asiaan. Nelikuisesta maitovarsasta asti olemme vääntäneet kättä ja kaviota joskus enemmän joskus vähemmän, mutta yleisesti ottaen ollaan oltu pitkälti asioista samaa mieltä. Viimeisestä "käsirysystä" ei ole kauaakaan, ehkä muutama viikko. Olin putsaamassa Rouskun kavioita. Herra oli selvästi päättänyt, että tänään on se päivä kun alan toimia oman pääni mukaan, sulki korvansa ja kieltäytyi muistamasta mitä jalan nostaminen mahtaakaan tarkoittaa. Oikein huomasin kuinka se asettui jalat tanalleen tallinkäytävälle ja iski painonsa juuri siihen etujalkaan jota olin nostamassa.


Ensin pyysin: "Nosta kinttu." Ei mitään.
Tiukemmalla äänen sävyllä "No nostapa se kinttu!"
Mulkaisu Rohanin puolelta ja lopullinen painonsiirto tähän jalkaan. 
"No perhana, nostahan nyt se!" Aloin nojata jalkaan, se nojaa takaisin. 
"Johan nyt on, nyt se kinttu ylös!" Kovensin jo otteita. 
#Missä taito loppuu -voimankäyttö alkaa#

Aivan kuin poika olisi vihellellyt muka kuin autuaan tietämättömänä mitä siltä pyydetään. Revin, vedin ja lähestulkoon moukaroin jalkaa ilman minkäänlaista evän liikautustakaan kunnes palasin typerän malttamattomuuteni huipulta takaisin hänen maailmaansa ja otin vierestäni lattialta kaviokoukun, napautin sillä muutaman kerran tomerasti jalkaluuhun ja kas, jalka nousi ilmaan samantien. Rohanin ilme oli jälleen sanoinkuvaamaton "Mistä se nyt ton koukun tohon vetäs?" Sen jälkeen kaikki kolme muuta jalkaa nousivat ilmaan ilman erillistä käskyä. Eriaikaan tietysti :)


Kaiken kaikkiaan hän varmaan olisi pyhäkoulun kunniajäsen ilman kevyttä takapäätään. Täytyyhän jokaisessa nyt joku huonokin puoli olla. Pienestä asti hän on osoittanut epämiellyttäviin asioihin kantansa takajalkaansa huitaisemalla tai pukittamalla. Tietenkään hän ei ketään tarkoituksellisesti potki, mutta jos yllättäen joku osuu takajalkaan, kuuluu vain viuhahdus ja pieni keltainen jalka suoristuu taaksepäin tai lyö hermostuneesti lattiaan. Esimerkkeinä nyt vaikka talikko joka pahaa aavistamatta yrittää sen karsinassa sen jalan sijasta saalistaa lantapalleroita, mutta eihän Rohan sitä tajua. Rohan ei myöskään snaijaa, että kylmä pesuvesi ei lamaannuta sen jalkoja rammaksi vaan auttaa vain puhdistamaan kuratassut. Ensimmäinen reaktio joka kerta on takajalan nosto ylöspäin, mutta kun sitkeästi vaan jynssään se luovuttaa. 
Takaa-ajossa jos pyyntöni eivät heti mene läpi ja pyydän tomerammin, tulee mielenosoituksena hännän heilautus tai toisinaan pikku pukki. Siinä sulle akka. Vaikka tietenkään tämä ei ole kiva piirre, pidän sitä kuitenkin enemmän huvittavana haittana. Ompahan ainakin joku asia joka kertoo, että siellä lampaanvaatteiden alla vähän tiikerinraitaakin. 


Pukki päivässä pitää mielen virkeänä.
Normaalisti pukit eivät ihan tätä tasoa ole. Tässä kuvassa pojalla oli vain hauskaa kun pääsi pomppimaan esteitä ja piti niille lähestyessä vähän irrotella ja ehkä vähän piiskaakin provosoida.
(Kuva: Heikki)

Kevyen takapään lisäksi Rohan on useimmiten patalaiska. Viitsisiksmää, emmää viitsi. Kuitenkin tämä piirre tulee esiin harvoin kun ollaan tekemässä työtä paiti jos se on kärryjen perässä raahautumista. Tarhasta haettaessa se on aina valmiina mukaani. Lähestulkoon sujauttaa päänsä riimuun ja marssii hommiin. Muihin hevosiin läheisriippumattomana se talsisi perässäni varmaan maailman ääriin. Se on tutkiskeleva ja kiinnostunut kaikesta. Sanonkin sitä vainuponikseni, sillä sen yleisin tapa on kulkea nenä maassa nuuskien. Siitä tulisi varmaan hyvä etsijäponi jos hevosista moisiin tehtäviin olisi.

Hmmmm... vainuponini nenä tutkii onko näillä harjoilla suittu lähipäivinä
jonkun muun hipiää kuin sen.

Kaikenkaikkiaan Rohan on valloittava persoona ja niin kovin kovin komeakin. 
Kattokaa ny ite:

Rohan vasemmalla 9 kuukautta
Rohan oikealla 2 vuotta, 3 kuukautta


Piirroskuvat otettu omasta Thelwellin kirjastani Heppahöperön ratsastuskoulu jonka jälkeen "tyylikkäästi" muokkasin ponipahasesta Rohanin näköisen pullaponin pyrstötähtineen kaikkineen ;)

Seuraavan päivän kysymys:  
Mikä oli paras saavutuksesi kilpailuissa/näyttelyissä/valmennuksissa/tallioloissa tmv. hevosesi kanssa tänä vuonna?

Polttariponi

Lotta on viimeisen kahden viikon aikana ollut polttariponina, hiihtoratsastusjuhtana, koko "perheen" ratsuna ja "lelu"ponina. Mä olen vaan niin tuhottoman laiska kertomaan näistä kaikista ihanista piirteistä mitä meitin isomahaisesta keltaisesta köntyksestä löytyykään.

Joten kerrotaanpa näistä hitusen nyt könttäpäivityksenä..

Eräs kaunis lauantai aamu jouduin yllättäen Lotan kanssa polttariporukan piirittämäksi. Joku "onneton miehenretale" oli mennyt kosimaan ja kaverit tietysti tästä intoutuneena halusivat antaa ukolle viimeiset kyydit minisuksilla hevosen perässä kiitäen. Sanoin kyllä kavereille, että meitin tammamamma on tiineenä joten eipä sillä enää niin vaan mennä ja päästellä, mutta ilmeisesti olisi pitänyt olla vain hyvin hiljaa. Vetäessäni miestä rauhallisella ravilla tallilta poispäin ajattelin, että ehkä se Lotta muutaman laukka-askeleen jaksaa ottaa kun käännytään kotiin päin. Juu otti muutaman ja hitusen enemmänkin... Lotta oli tosiaan päättänyt antaa miehelle ikimuistoiset kyydit. Se starttasi sellaisella vauhdilla, että hokit pureutu syvälle maahan lähtökuopistaan ja keltainen ampaisi kotia kohti kuin tuli hännän alla. Ukko pysyi suksillaan, mutta taisi saada muutaman mojovan lumenlohkareen keskelle ottalohkoonsa :)

Sen jälkeen Lobitsija sai talutusratsastusasiakkaita muista sulhon juhlijoista. Miehet olivat innoissaan.. Pitäisikö meidänkin ostaa hevonen? sanoo yksi. Olen melkoinen Cowboy! sanoo toinen ja hyppää kyytistä heilauttaen jalkansa kaulan kautta yli toiselle puolelle. Meitä hymyilyttää; mua se miten pienestä voi saada joukon ihmisiä iloiseksi ja Lottaa palkinnoksi saamansa heinäkasalle pääsy :)

Hihii -mikä masu!

Joku siellä roikkuu...

Siis mitä? Mikä maha? Missä?

Leluponin virkaa Lotta pitää joka kerta kun Lara on mukana tallilla. Lara koristelee sitä jalkasuojia laittamalla (jostain syystä se on nyt kova hitti) ja laittamalla sille ponnareita häntään. Aina pitää myös saada taluttaa se tarhaan ja ratsastaessa pitää saada mennä itsenäisesti ja ilman ohjia (eli siis irrottaa kädet ohjista ja pitää niitä sivuille nostettuna kuin lentoon lähdössä). Lotta on keijuponi Lara sanoo silloin..
..niin meidän pieni tonnikeiju.

Lara otti muuten itsenäisesti ekat laukat Lotalla tässä taannoin kun käytiin kävelyllä metsätiellä. Kyyti oli niin pomppiva, että hän kuulemma jatkossa mielummin ravailee vaan. Kuitenkin eilen käydessämme lenkkeilemässä hän olisi halunnut laukata jälleen, mutta kieltäydyin ehdotuksesta sillä Rohan oli narunpäässä mukana myös. Olisi saattanut olla jonkinverran haastavaa pitää Rousku, Lotta, Lara ja Heikki aisoissa. Heikki oli siis mukana taluttamassa Laraa Lotan kanssa, mutta hänellä on niin vähän kokemusta hevosista etten tietentahtoen laittaisi häntä Laran kanssa laukkaamaan. Eikä tuolla tammamammalla viitsi enää muutenkaan kauheasti laukkailla. Hän on äitiyslomansa ansainnut.




Minäkin olen tavallaan äitiyslomalla.. sillä hommatiin viikko sitten uusi tallikoira. Hän onkin jo pariin otteeseen käynyt tutustumassa tuleviin paimennettaviinsa. Syö lantaa tallinpihassa ja värjöttelee tallinlattialla pintelikasassa. Tässä hän tekee tuttavuutta Rohanin kanssa.

Rohan ja pikku-Bella tallinkäytävällä.
Ja tässä loput tallikoirat (+poni). Katselin kuvaa ja totesin, että on näissä mun nassikoissa jotain samaa näköö.. vain valkoinen Shetlanninponi puuttuu niin tulis hyvä jatkumo ;) heh-heh!

Vasemmalta oikealle: Rohan, Chanel, Izabella, Lilli ja Britney


Monipuolinen vuonohevonen

Lotan kanssa touhutessa vain mielikuvitus on rajana!
Olen aina ihmetellyt ja "kauhistellut" ratsastajia, jotka päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen harrastavat samalla kaavalla - eli hieman karrikoituna vääntävät koulua kanget suussa turpa luotiviivalla maneesissa neljän seinän sisällä. Samalla toki nostan hattua näille tavoitteellisille ihmisille, jotka oikeasti treenaavat tosissaan, kehittyvät ja saavat tuloksia aikaan. Tavallaan ymmärrän sen kyllä. Minusta itsestäni ei vaan tähän olisi..

Itse olen aina rakastanut nimenomaan monipuolista harrastamista hevosten kanssa. Mitä enemmän on vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, sen mukavempaa on sekä itselläni että toivottavasti myös hevosella. Muutaman vuoden ajan lähes pakon sanelemana aina vaan maastoiltiin Lotan kanssa. Se oli oikeasti tylsää! Tällöin meninkin usein ilman satulaa, tai ajoin kärryillä, ja joskus rämmittiin vaan ympäri töyssyistä peltoa. Jotain vaihtelua kun oli pakko kehitellä.. 

Mie olen myös hevosharrastuksen alusta saakka ajanut paljon. Ensimmäisellä käymälläni tallilla kärryteltiin jatkuvasti shetlanninponilla, kun olin jo liian iso sillä ratsastamaan. Enkä tietty ratsastaa osannutkaan, kun vasta aloitin koko touhun. Tämän jälkeen aloin pian hoitaa valjakkoajossa kisaavaa ponia, joten tällöin ajopuoli oli myös vahvasti mukana ja valjakkoajo vei meikäläisen mukanaan! Edelleen haaveilen joskus itsekin kisaavani valjakossa... Heppana pitää vaan ehdottomasti olla vuonis, jos ei Lotta enää eläkepäivillään, niin sen varsa sitten toivottavasti, Rouskuahan tässä aletaan pian ajohommiin reenata ;) On vaan harmillisen kallista tuo valjakkoajon harrastaminen.. 

Myös ratsastuksen osalta touhuan mielelläni kaikkea hauskaa ja omituista perinteisen koulutuuppauksen tai maastoilun ohella. Vuosia sitten ratsastettiin kaverin kanssa useasti Lotalla kakspäällä - maastoillen tietty aina. Alkuun oli hieman hakemista tasapainossa ja laukannoston pohkeiden annossa, mutta nopeasti sieltä kaikki löytyi. Ja olipa meillä kivaa! Enää en kyllä Lotan selkään kahta aikuista ihmistä laskisi, vaikka eipä mekään yhdessä varmaan edes yli sataa kiloa painettu..

Kuvien muodossa pientä katsausta, mitä kaikkea kivaa hevosen kanssa voi harrastaa! Lotta toimii kaikissa valokuvamallina:

1. Valjakkoajo

Kuva on hivenen huono, kun Lotta mennä löntystelee pitkänä pötkylänä. Toki valjakon koulussa hevosen kuuluu kulkea yhtä lailla pyöreässä muodossa kuin kouluratsastuksessakin. Eipä noissa muutenkaan hirveästi eroa ole, toisessa on vaan kuski selässä ja toisessa perässä. Eikä vaunujen edessä ihan äkkiä pohkeenväistöjä väännetä, hih. Valjakkoahan me toki ajetaan niin kentällä kuin maastossa, huomattavasti useammin maastoillen..


2. Kouluratsastus

Tämä kun on oikeastaan kaiken muun ratsastuksen perusta, niin eihän sitä sovi unohtaa.. Lotan kanssa etenkin nykyisin säännöllinen koulutreeni on tärkeää, jotta saa hevosen liikkumaan oikein päin ja taipumaan, parempi nuo keskivartalon lihaksetkin on pitää kondiksessa tulevaa synnytystä ajatellen.




3. Mukailtu kouluratsastus

Mihin sitä kenttää/maneesia tai satulaa tarvitaan.. Helpommalla pääsee kun vaan hyppää selkään ja painuu pellolle vääntämään. Välillä voi tehdä töitä ihan tosissaan, ja välillä vaan rentoutua ja venyttää hevosta kunnon laukkaspurtilla pellon päästä päähän.



4. Esteratsastus

Lotta rakastaa hyppäämistä! Vauhti kiihtyy nollasta sataan, kun tamma pääsee esteille. Valitettavan vähän Lotan kanssa on hypätty, etenkin viime vuosien aikana, kun ylimääräistä painoa on ollut niin paljon. Vaikka olenpa miekin käynyt joskus hyvin kauan sitten Lotan kanssa yhden ristikkoluokan kisoissa hyppäämässä - voin vaan kuvitella kuinka hupaisa näky sekin on ollut, apua...




5. Maastoratsastus

Tätä on tehty ja paljon. Aina kyllästymiseen saakka. Ja varsinkin yksinään. Toisaalta aina joskus maastoilukin on todella ihanaa. Siinä jos missä saa nollata ajatukset täysin ja mieli lepää, kun antaa vaan hevosen löntystää eteenpäin ja keskittyy itse nauttimaan ympäristöstä, etenkin kesällä ihanasta auringosta ja linnunlaulusta. Minulla on myös tapana hoitaa asioita hevosen selästä käsin, tekstareita on hyvin aikaa naputella maastoillessa, samoin soitella tärkeitä puheluita, jotka vaan aina unohtuu..



6. Uittaminen

Lotasta ei nyt tämän parempaa uittokuvaa ole, kun ei sen kanssa ole uimaan saakka päästy! Meillä ei valitettavasti tallin ympäristössä ole sellaista rantaa, missä voisi hevosta uittaa. Tuollakin käytiin salaa (köh köh), ja pohja on niin huono, ettei siitä hevosta oikein veteen olisi saanut vietyäkään. Pari kesää sitten kävin Kalinon kanssa uimassa, ja me kyllä uitiin ihan kunnolla, niin että hepallakaan ei jalat ylttäneet pohjaan.




7. Lasten opetusmestari

Jos ei itse jaksa kiivetä selkään, tai hevosella on ohjelmassa kevyempi päivä, mikäs sen mukavempaa, kuin iskeä pieni ihminen kyytiin. Laralla on aina huippukivaa Lotan selässä, ja kun Lottaan uskaltaa luottaa 99,9 prosenttisesti, on noita ihana katsella yhdessä.


8. Työhevonen

Okei, myönnetää, oikeita hommia Lotan kanssa ei ole koskaan tehty. Vaikka se kyllä olisi aivan mahtava työhevonen! Jos joku haluaa alkaa metsä- tai peltotöihin hevosen kanssa, täältä saa lainata työkaveria ;) Myö käytiin vaan maastossa fiilistelemässä näillä heinävaunuilla, kyydissä taisi tälläkin keikalla olla kuusi ihmistä.


9. Rekiajelu

Reen edestä ei valitettavasti löytynyt tämän parempaa kuvaa. Ja rekikin on valitettavasti hajonnut, joten parempia ei tulla saamaankaan.. Talvella oli niin ihanaa käpertyä reen kyytiin heinäpaalien päälle viltteihin verhoiltuna. Lotalla vielä aisakellot kilkattivat lumen pöllytessä. Muistan joskus, kun Blakke oli vielä maitovarsa, ja otettiin se reen perään juoksemaan myöhään illalla kuutamolenkille, voisiko mitään ihanampaa enää keksiäkään. Oi noita aikoja.


10. Hiihtoratsastus

Tästä mie tykkään! Joka talvi on ihan pakko päästä suksille hevosen perään. Taidan olla jokseenkin poikkeva "nykynuori", kun tykkään myös hiihtämisestä. Sata kertaa kivempaa se on vaan hevosen perässä minareilla. Lotta on ehkä turhan laiska ja tasainen tähän hommaan, parasta oli kiitää täyttä laukkaa supervauhdikkaan issikan (ja ratsastajan..) perässä metsäteitä pitkin. Siellä jo välillä hivenen pelottikin, kun vedet vaan valuivat silmistä kiitolaukassa, ja kaikki energia meni pystyssä pysymiseen! Mutta kivaa oli! Hyvää lihastreeniä on tämäkin.





11. Hiihtoratsastus ilman ratsastajaa

Eräänä talvisena päivänä muutama vuosi sitten oli todella kylmää, kun oltiin Sirin kanssa tallilla. Lotta piti kuitenkin liikuttaa, eikä oikein keksitty, mitä oltaisiin tehty. Ajaminen ei tullut kuuloonkaan, kun kärryille olisi jäätynyt. Toteutettiin sitten vihdoinkin ajatus, mitä olin jo kauan mielessäni kehitellyt. Lotalle ajovaljaat päälle, Marjolle minarit jalkaan ja menoks! Lottahan toimi taas niin nätisti, siellä me köpöteltiin pitkin metsäteitä. Ainoa ongelma tuossa oli pitkänä roikkuvat vetoliinat, ne kun vielä virittelisi jotenkin ylös, etteivät pääse hevosen takajalkoihin sotkeentumaan. Etenkin kääntyminen oli hivenen ongelmallista. Ja eipä tuossa ohjastuntumaakaan kehua voi, kun kaikki käsivoimat saa käyttää perässä roikkumiseen.




12. Äiti-lapsi-ratsastus

Jatketaan sarjassamme kakspäällä, vähän vaan eri tarkoituksella ja kokoonpanolla. Lara on päässyt ratsastamaan elämänsä ensimmäiset laukat jo kolmivuotiaana, äidin edessä kun on turvallista istuskella. Ja näinhän voi toki maastoilla tai vääntää pellolla/kentällä, ilman satulaa tai vielä pienemmän muksun kanssa satulan kera, kaikki käy.



13. Takaa-ajo

Eipä niitä kärryjäkään aina tarvita, voihan sitä itse kuntoilla ja ajaa hevosta takaa. Hieman taipumisharjoituksia hevoselle ja ohjasajoharjoituksia kuskille samalla. Sekä tietty kaikki ajohommiin opetettavat hevosen takaa-ajetaan ennen kärryjen laittamista, joten hyödyllinen taito jo siinäkin mielessä. Tässä kuvassa on kyllä enempi taka-ajatuksena Rouskun opettaminen, ei niinkään Lotan treenaus.



14. Varsan opetusmestari

Lotta on meille kultaakin kalliimpi, kun on kyseessä nuorison kouluttaminen! Lotan avustuksella kaikki on helppoa, kun se on niin fiksu ja rauhallinen lähes joka tilanteessa. Rousku on joussut lukuisat maastolenkit mamman rinnalle köytettynä. Tässä se oppii sietämään takaa tulevat kärryt (siis varsahan on jo ikään kuin sisäänajettu..) sekä kuskin äänimerkit. Samalla on käyty tutustumassa juniin, siltoihin, tunneleihin, autoihin, ihan mitä ikinä maastossa vastaan voikaan tulla..



15. Ratsastus ilman varusteita

Ihan kaulanaruun saakka ei olla lähdetty kokeilemaan, kun käytössä on vaan valtaisan kokoinen pelto, mutta riimulla ratsastus sujuu todella näppärästi Lotan kanssa. Riimu päässä voi yhtä lailla treenata ja vääntää hevosen kanssa kuin suitsillakin, tai yhtä lailla spurttailla täysillä pellon päästä päähän. Onpa Lotan omistaja joskus kärrytellytkin monet maastolenkit riimulla. Mie en välttämättä siihen lähtisi, enkä ainakaan selästä käsin. Vaikka kunnon jarruille ei olisikaan tarvetta, on se ihan kiva tietää, että ne on olemassa. Etenkin sen takia, kun kaikki mahdolliset maastolenkkimme sisältävät suuren todennäköisyyden junan tai rekkojen kohtaamiseen..




16. Maastakäsin

Lotan kanssa harvemmin tulee harrastettua maastakäsin touhuilua. Ehkä lähinnä siksi, että kenttä puuttuu, joten hevosta ei pahemmin pysty vapaana pitämään, ainakaan siten, että sen mielenkiinto pysyisi ihmisessä. Eikä Lotalla ole naruriimuakaan. Eikä tuossa hevonen juuri saa liikuntaa. Rouskun kanssa tämä tilanne tuleekin muuttumaan ja rajusti, sillä eipä sen kanssa voi vielä aikoihin muuta tehdäkään kuin maastakäsittelyharjoituksia. Tästä siis varmasti on tulossa paljon lisää juttuja jatkossa.



17. Liinassa juoksutus / irtojuoksutus / irtohypytys

Erittäin laiskana ihmisenä olen monesti irtojuoksuttanut poneja. Tähänkin tietysti tarvitsee aidatun tilan, joten se on hivenen rajoittanut tuota touhua.. Vanhalla tallilla viriteltiin laitumelle este ja siitä irtohypytettiin poneja kutakin vuorollaan, ja se jos mikä oli hauskaa puuhaa. Lottakin on päässyt useamman kerran irtona hyppelemään, kun selästä käsin on homma jätetty, tietty vaan ihan pieniä esteitä enää. Rouskun kanssa tämäkin hauskuus on vasta edessä, ja sieltä voikin odottaa sitten uusia este-ennätyksiä, kunhan herra kasvaa ja homma tulee tutuksi. Irtona on myös kätevä opettaa hevoselle erikoisesteet, eli saas nähdä, kuinka kamalia pelottavia virityksiä Sirin kanssa tullaankaan Rohanin pään menoksi kehittelemään, kjäh kjäh..



18. Talutusratsu

Tähänkin hommaan Lotta on muutaman kerran elämänsä aikana joutunut. Eikä pelkästään talutusratsuksi, vaan monesti myös ajoponiksi kärryjen tai reen kanssa lapsia kuskailemaan. 



19. Valokuvamalli

Kaksi kuvausfriikkiä kun lyövät viisaat(??) päänsä yhteen, niin siinä hevosta viedään. Rekvisiitat kehiin, poni pellolle, ja kameran suljin laulamaan..



Ihan varmasti jotain unohtui, mutta pikaisella kuvien selaamisella ei nyt muuta tullut mieleen. Kertokaapa ihmeessä, jos teillä on vinkata jotain kivaa puuhaa, mitä me ei olla vielä Lotan kanssa keksitty kokeilla!