Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuljetus. Näytä kaikki tekstit

Tavoiteltiinko me kuuta taivaalta?


Jokainen tätä blogia kauemmin seurannut on varmasti huomannut, kuinka jokaisessa vuodenvaihteessa olen sekä tehnyt yhteenvetoa kuluneelta vuodelta että listannut kasan tavoitteita tulevaa vuotta kohden.

Nyt täytyy tunnustaa, etten yhtään muista, mitä vuosi sitten kirjasin Nemon tavoitteiksi kuluvalle vuodelle! En ole kertaakaan vuoden aikana käynyt katsomassa mitä tämä postaus piti sisällään, joten kaikki seuraava on yllätystä myös itselleni.

On aika tarkistaa, mitä onkaan tullut haaveiltua tämän vuoden osalta ja ennen kaikkea: ovatko nämä haaveet toteutuneet!

Seuraavat ajatukset on kirjattu 1.1.2016 postauksessa Tavoitteita vuodelle 2016 

1. Rekiajelu 

Helmikuu 2016

Tämä tavoite taisikin toteutua heti ensimmäisten joukossa alkuvuodesta, kun lumet satoivat vihdoin maahan ja parikin vanhaa rekeä kaivettiin esille hyvin pitkäaikaisista varastoistaan. Onneksi lopputalvi oli luminen ja pääsimme hyvinkin harjoittelemaan reellä ajoa. Ei vieläkään voi toki sanoa, että Nemo olisi kokenut rekihevonen tai sillä olisi paljon reellä ajettu, mutta koko ajan haetaan lisää treeniä aiheeseen. Kunhan vaan saataisiin lunta..

Kaikki Nemon tähänastisen elämän rekiajot onkin siis tehty tämän vuoden aikana! Ensi vuonna ja toivottavasti myös hyvin monena tulevana jatketaan. Ja nyt on myös kolmas edellisiä upeampi reki odottelemassa käyttöön pääsyä.

Joulukuu 2016

2. Selkäännousu ja ratsastuksen alkeet

Kesäkuu 2016

Nemo sai ensimmäistä kertaa aikuisen ihmisen painon selkäänsä toukokuussa 2016. Tämä oli itse asiassa aiemmin kuin olin suunnitellut, mutta kun minulla oli kesän ajan Virpi apunani touhuamassa Nemon kanssa, halusin käyttää tämän hyödykseni. Virpi siis totutti Nemon siihen, että sen selkään ja sieltä alas könytään mitä ihmeellisimmillä tavoilla, ja selässä voi keikkua ja tapahtua mitä tahansa, eikä hevonen niistä hätkähdä. Itse kun halusin olla maasta ohjaamassa hevosta, jolloin tarvitsin pienen, ketterän ja luotettavan ihmisen nousemaan selkään.

Yhteensä neljä kertaa(?) taisi Virpi ehtiä tuonne istahtaa, yhden kerran kestäessä max muutaman minuutin. Lähinnä opettelimme paikoillaan seisomista selkäännousussa ja alastulossa. Kerran ehdimme myös opetella pohjeapuja. Ratsastuksen alkeista ei siis ehkä voi puhua, mutta onhan Kiia nyt ehtinyt Nemolla myös ratsastaa pari tunnin mittaista maastolenkkiä sekä lyhyempiä matkoja useita, joten varsin tuttua alkaa jo ihmisen selässä kantaminen olla.

Joulukuussa 2016 nousin itse ensimmäisen kerran selkään.

3. Kärryjen / kiesien / vaunujen hankinta ja niiden veto

Kesäkuu 2016

Tämä tavoite on itse asiassa toteutunut useammaltakin osin, ja kiitos siitä kuuluu täysin meidän ihanalle vuokranantajallemme sekä omalle isälleni! Vuokrapaikkamme isäntä on yhtä innoissaan hevosen ajokäytöstä kuin minä itse, ja tuo olikin halukas hankkimaan työvaunut tilan kalustoon. Koska Nemo on ainoa tilan hevonen, jota oli kaikilta osin mahdollisuus käyttää ajossa, aloimme yhteistyössä haeskella sopivia kärryjä. Heti alkuvuodesta sellaiset löytyivätkin, ja isäni hitsaustaitojen ansiosta kärryt oli pian muokattu sopiviksi käyttöön. 

Yllä olevassa kuvassa Nemolla on perässään noin sata vuotta vanhat ruotsalaiset vaunut. Myös näiden kuvioihin ilmaantumisesta kiitos kuuluu tilan isännälle. Valitettavasti tässä kunnossa vaunut eivät ole ajokuntoiset, kuvassa ne olivat lähinnä testiajossa pihan ympäri. Olemme kuitenkin viemässä vaunut kunnostukseen, joten ensi kesänä myös näistä saamme käyttöön uudet upeat versiot, jolloin vihdoin on edessä ajelua myös nelipyöräisillä juhlavaunuilla.

Huhtikuussa 2016 taisimme ajaa ensimmäisen maastolenkin työkärry-Jelpparilla.


4. Raskaamman kuorman vedättäminen

Toukokuu 2016

Itse asiassa ensimmäiset raskaat kuormat Nemo sai peräänsä heti alkutalvesta, kun pääsimme tekemään työajoa metsässä reen kanssa. Tai en nyt tiedä kuinka raskaasta oikeasti voidaan edes puhua, mutta Nemon ajokokemukseen suhteutettuna olihan noissa tukeissa painoa. Seuraava raskas kuorma oli joustopiikkiäes keväällä, taisimme kolmeen kertaan ehtiä äestä pellolla vetämään.

Myös työkärryn perään on vuoden aikana ehditty kiinnittää jos jonkinlaista painoa. Tyypillisimmin käytössä meillä on ollut auton peräkärry, mihin on sitten tarpeen mukaan kasattu kuormaa. 

Laitumen purkua syksyllä 2016.

5. Metsätyöajon treenaus

Helmikuu 2016

Tämä onkin ehkä upein ja mieleenpainuvin asia, mitä kuluvan vuoden aikana on päästy tekemään! Suuren suuri kiitos kuuluu jälleen tilan isännälle, joka mahdollisesti meille lukuisat reissut metsään puiden ajoon. Hän kaatoi metsästä puita, katkoi ne sopivaan mittaan ja asetteli valmiisiin pinoihin, mistä saimme itse tukit reen kyytiin. Hän neuvoi tekniikan tukkien kuljetukseen, ja järjesti valmiin purkupaikan. Kiitos Tanjan, joka kulki mukana apuna hevosen kanssa, ja kiitos Nemon, joka nyt on vaan ♥  

Viime talven puut on kaikki tuotu jo pois metsästä - ja lumien sulettua niistäkin osa jäi valitettavasti traktorihommiksi. Vaan tälläkin hetkellä metsässä odottaa muutama uusi tukki, jotta saisimme reen hevosen perään ja voisimme käydä hakemassa ne pois. Oi lumet tulkaa tänne jo!

Nää me haettiin viime talvena mettästä - ja ihan itte!

6. Eteneminen maastakäsittelyssä (/temppuilussa?)

Kesäkuu 2016.

En oikein tiedä, uskaltaako tähän sanoa "check"!? Määritelmä on vähän huono, miten voin sanoa, olemmeko me "edenneet" maastakäsittelyssä vai emme? Ihan hävettävän vähän olen tehnyt Nemon kanssa mitään tarkoituksellista treeniä maasta, mutta toisaalta, onhan me tehty ihan hirmuisesti! Edelleen kun kaikki hevosen kanssa maastakäsin tapahtuva on tavalla tai toisella treeniä, niin tekemistä kyllä on ollut. Kilometrejä on kertynyt mittariin kiitettävät määrät molemmille, samoin ratsujuttuja on tehty maastakäsin ja ties mitä muuta. 

Mitään selkää tavoitetta tai opetettavaa asiaa kun ei ole ollut mielessä, niin ehkä sen tähden tämä osio on jäänyt vähemmälle. Puiden ajo metsästä on huomattavasti selkeämpi suoritus kuin edistyä maastakäsittelyssä. Varmasti edistystä on tapahtunut, mutta koska itseäni motivoivat selkeät "mitattavat" asiat, lähinnä itse taitaisin kaivata jonkin päämäärän, jota kohden edetä harjoittelussa. Ehkä ensi vuoden tavoite voisikin olla kehittää sellainen..

No onhan tämäkin treeniä ja edistystä. Kesäkuu 2016

7. Käydä kopilla jossain reissussa

Saavuimme eläinten uimarannalle, elokuu 2016.

Reissuja kyllä tuli tehtyä! Jos nyt äkkiseltään oikein muistan, kävimme kaksi kertaa näyttelyissä, kaksi kertaa uimassa, kerran muuten vaan pienellä harjoitusajelulla ja kerran Hessi-tallilla maneesilla.  Yhteensä siis kuusi kertaa matkustettiin johonkin. Suunnitelmissa olisi myös piakkoin lähteä uudelle maneesille käymään, en vaan ole vielä saanut aikatauluja soviteltua kaikkien kanssa yksiin.

Kisamatkalla Champion Forssassa kesäkuussa 2016.


8. Yhteislenkkeily tallin muiden hevosten kanssa

Täysillä tammojen perään! Syyskuu 2016

Kertaalleen ehdimme käydä maastossa yhdessä tallin muiden hevosten kanssa! Tätä pitäisi ehdottomasti jatkaa useammin, kunhan "kaikki palikat" ovat kohdallaan siten, että turvallisin mielin voi isolla porukalla lähteä maastoilemaan. Hyvä fiilis jäi alkuvaikeuksien jälkeen tästäkin reissusta (kun tajusimme, ettei Nemo voi kulkea ekana eikä vikana, vaan porukan keskellä sujuu parhaiten :D). 

Toisen kerran treenasin Nemon kanssa ohjasajoa kentällä samaan aikaan, kun yksi hevonen oli hyppäämässä esteitä. Super hienosti Nemo pystyi keskittymään, vaikka toinen laukkasi ympärillä. Mutta koska Nemon kanssa on totta kai yhä tekemistä myös yksinään, mieluummin edelleen lenkkeilen sen kanssa ilman muita hevosia. Vaan vähitellen myös näitä kokemuksia kun saadaan lisää, niin hyvä tulee.

--------

Mitä tästä nyt voisi todeta.. Kaikki tavoitteet on ainakin jollain tasolla tullut saavutettua, vau! Joko meillä oli hevostelun kannalta oikeasti aika hyvä vuosi, tai sitten olen itse osannut olla varsin realisti vuosi sitten. Katsotaan vaan, millaisia juttuja keksin listata alkavan vuoden varalle!

Päivä Hunningolla

Ai missä??

Käytiinpähän taas treenaamassa! Mikäli vielä jollekulle ei ole tullut selväksi, on Nemo kotona niiiiiin ruuna kuin ori ikinä olla voi. Sen sijaan reissun päällä vieraiden hevosten seurassa Nemosta tulee niiiiin ori kuin ori ikinä olla voi. Huh heijakkaa. Minkäpä tuolle mahtaa, nuori herra pahimmassa iässään ja hormonit jylläävät. Tästä johtuen lähdimmekin toteuttamaan treenipäivää, joka on hevoselle riittävän helppo ja reilu, ja jossa ihmiset pääsevät helpommalla kuin pitkillä näyttelyreissuilla hormonihyrrän narun päässä roikkuen..

Tanja ja Virpi (viimeistä kertaa tänä kesänä, snif) menossa mukana.

Nemon feng shuit kotioloissa.

Kuskimme oli hivenen myöhässä aiotusta aikataulusta, eikä meillä varsinaisesti mitään aikaa ollutkaan, joten aamusta oli hyvin aikaa puunailla hevonen, pakata kamat kasaan ja pohdiskella päivän ohjelmaa. Oli kyllä kiva lähteä reissuun ilman mitään varsinaista ohjelmaa. Ei näyttelyä, ei kisoja, ei edes muita ihmisiä, vaan ihan omalla porukalla ja kaikessa rauhassa.

Tanja harjasi otsatukkaa, mutta Nemo tuumasi tämän olevan hyvä pussailuhetki!

Näin paljon Nemoa kiinnostaa ohi ajava hevoskoppi..

Olen koko kesän pohdiskellut jotain vastaavaa treenireissua, kysymysmerkki oli vaan, mihin sen tekisimme? Oikeastaan päätös oli kuitenkin itsestään selvä koko ajan. Päämääräksi valikoitui siis Hessi-talli Urjalassa (kotoisammin Hunninko, nykyisin Hurjalan talli). Oman hevosharrastukseni alkuaikoina päädyin hoitamaan yksityistä valjakkoajossa kisaavaa nuorta ponia, jonka myötä Hessi-talli tuli hyvinkin tutuksi paikaksi tuolloin päältä kymmenen vuotta sitten.

Jostain syystä olen aina pitänyt kovasti niin paikasta kuin tallin omistajasta Sindan Heidistä, joten tuntui hyvinkin luontevalta ratkaisulta kääntyä Heidin puoleen tässä asiassa. Olen itse asiassa aina ajatellut, että kun minulla joskus on hevonen, jonka kanssa valjakkoajoa pystyn harrastamaan, olemme aivan taatusti suuntaamassa Heidin valvovan silmän alle kouluttautumaan - tai jopa hevonen Heidille ajettavaksi. Aika näyttää jos ja kun tulemme näin Nemon kanssa joskus tekemään! Tältäkin kannalta oli siis luonteva valinta suunnata Hessille, tulevatpa paikat tutuiksi Nemollekin, jos sinne joskus valmennuksiin suuntaamme.

Herra tsiigailee kopista Hessi-tallin pihamaisemaa. Nemo seisoi kopissa niin tyynen rauhallisena, kun ei mistään kuulunut tai näkynyt hevosten olemassaoloa.

Vasta ulos asteltuaan se bongasi liudan kavereita tarhoissaan.

Reipas Virpi ja jokseenkin kireä Nemo!

Hessillä tunnelmat olivat hyvin rauhalliset! Sopii meille! Pihatarhoissa seisoskeli muutama hevonen paikoillaan nuokkuen, ja taisimmepa muutaman ihmisenkin sekä hevosen liikenteessä nähdä päivän aikana. Kuitenkin meillä oli juuri sitä tilaa ja rentoa ilmapiiriä ympärillämme, mitä Nemon kanssa kaipasinkin. Olin kuitenkin varautunut siihen, että Nemo käy ylikierroksilla, joten suuntasimme ensimmäisenä maneesiin pyörimään.

Alkuun käppäilyä narun päässä. Nemo oli oikein kiltti, kun yksin oli maneesissa.

Ei sitä kiinnostanut kuin hajut maassa.

Melkeinpä saman tien päästimmekin hevosen irti, ja minä päivystin kameran kanssa, toiveina saada hienoja juoksukuvia sen irrottelusta! Ja pyh. Ei se juossut yhtä ainutta askelta. Nuuskutti vaan hiekkaa ja nosteli ylähuultaan. Kasasimmekin siis muutaman esteen maneesin sivulle, pitihän tämä tilaisuus hyödyntää myös irtohypytyksen merkeissä. (ja samalla yrittää purkaa ylimääräistä energiaa hevosesta..)

Kolmen ihmisen ja raippojen voimin saatiin sentään herra liikkeelle maneesissa!

Värikkäät puomit toimivat muuten selvästi paremmin tässä hommassa kuin omat värittömät puunrunkomme.

Nemo kyllä tarjoili meille päivän naurut tässä touhussa! Oikeesti, miten kukaan voi olla noin onneton hyppäämään?! Nemon irtohypytys tarjoaa kolme suurta haastetta. Jos nämä kaikki onnistuvat, suoritus voi olla jokseenkin kelvollinen. Pääasiassa ne eivät vaan tuppaa onnistumaan..

1. Hevonen pitäisi saada ottamaan laukka ennen estekujaa.

2. Laukan olisi syytä jatkua myös esteiden väliltä toiselle, jotta hevonen saa itsensä esteistä yli.

3. Mikäli hevonen sattuukin selvittämään esteet, olisi puomien toiselle puolen syytä siirtyä puomien yli - ei niiden läpi.

Kops!

Hyvä laukka = hyvä hyppy!

Ei kommentoitavaa..

Yksi tekniikka on toki juosta esteen eteen ja pysähtyä siihen. 

Ja hypätä sitten kenguruloikka paikoiltaan yli!

Nuorilla hevosilla tuppaa useinkin käymään niin, että hyppy alkaa kulkea vasta, kun estekorkeus kasvaa. Nemolla taitaa olla vähän samaa vikaa. Se oikeasti osaa hypätä ja hyvin! Kun vaan viitsisi. On se kuitenkin sen verran elämänsä aikana irtohypännyt, että kun vauhtia riittää ja askel osuu kohdalleen, on ylityskin oikeasti loistava. Mutta kun hevosen motivaatio on nolla, en uskaltanut nostaa esteitä, sillä sen jälkeen Nemo tuskin olisi enää hypännyt laisinkaan?? Näillä siis mentiin tällä kertaa.

Kaikki jalat eri tahdissa..

Nemo tuntui monesti hyppäävän takajalat vuorotellen, tavallaan siis ponnisti yhdellä jalalla?

Lentävä pötkylä.

Tässä yksi (ja ainoa??) esimerkki onnistuneesta hypystä.

Aaaws mikä komistus!

Jospa tehdäänkin siitä agilityPONI...! Olkoonkin vuonohevonen, pakkohan sitä oli testata poniagilityn estettä, kun sellainen maneesista sattui löytymään.

Nää yritti kauheesti väittää mulle, ettei Nemo mahdu tuosta portista alitse.. Ja minä kivenkovaa väittämään, että kyllä mahtuu! (ja jos ei mahdu, jääköön portti hevosen selkään killumaan, no big deal) 

Mutta kyllähän se mahtui! Rimaa hipoen :D

Maneesista suuntasimme tallin pihaan viemään Nemon omaan tarhaansa ihmettelemään maailman menoa. Tässä kohden piti kävellä omissa tarhoissaan ulkoilevien hevosten vierestä ohi, joten otimme ketjunarun menoon mukaan. Virpi talutti toiselta puolen, ja minä olin ketjun päässä toisella puolen suojaamassa Nemon hyppimiseltä. Koska kyllähän se etupää taas keuli. Mutta itse asiassa hypyt jäivät siihen, kun sain juuri sopivasti huomautettua ketjulla herran toiminnasta jo ennen kuin pääsimme lähellekään hevosia. Itse hevosten ohitus sujuikin kunnialla, mitä nyt huutelevan ja teputtavan orhin kanssa.

Nemo tarhassa ihmettelemässä.

Hei mulle oli jätetty ohjeita tallin seinälle! :D Taisinpa muistaa mennä sisään yöksi..

Sitten meillä alkoikin hengailu. Nemo jätettiin tarkoituksella yksin tarhaan nököttämään ja itsekseen kiukuttelemaan. Sitä se kyllä tekikin. Nakkeli niskojaan ja haukotteli. Välillä ravaili, välillä käveli, huuteli ja katseli. Kolme tuntia sillä kesti ennen kuin heinät alkoivat kiinnostaa. Oletin kyllä silti, että se olisi käynyt enemmän kierroksilla tarhassa. Yllättävän nätisti ja rauhassa se siis oli. Pääasiassa seistä möllötti muita tuijottelemassa.

Hei miks te ootte siellä ja mä oon täällä?! Tulkaa hakeen mut pois täältä!!

Naksulla oli asiaa :)

Samoin tällä iiiiihanalla hammaspeikolla!

Myö kävimme välissä kahvilla ja syömässä ja kulutimme aikaa Hunningolla. Onneksi on ihan paras porukka, jonka kanssa reissata! Oli siis varsin mukava päivä, kiitos teille!

Tauon jälkeen haettiin yksi varsin pörheä mies tarhasta takaisin hommiin.

Tallin käytävällä Nemo vasta sekosikin. Onneksi köydet kestivät, odotin mielenkiinnolla, koska joku lukko tai naru napsahtaa poikki. Etupää keuli ja takapää potki, suu ehkä pysyi välillä kiinni.. Vaan ihme kyllä, kun laitoin valjaat niskaan, rauhoittui koko hevonen. Ei siitä nyt missään nimessä rauhallista tai rentoa tullut, mutta tuo ihan typerä ylimääräinen kohloaminen lakkasi siihen.

Tallista lähdettiin ulos ohjasajon merkeissä.

Tanja kulki alkuun narun päässä mukana varmistamassa. Suuntasimme kentälle ajamaan, ja eikös viereisellä kentällä ollut toinen vieraileva ori ajopuuhissa.

Nemo otti vähän kierroksia tästä toisesta kiljuvasta pikkumiehestä, mutta varsin kivasti käyttäytyi silti. Kiire oli vaan hirmuinen! Ja totta kai huudella piti.

Aina kun mentiin pois päin toisesta orista, Nemo lössähti, ja kun mentiin oria kohti, tuli siitä taas yksi pörhö!

Käytiin kävelemässä ympäriinsä tallin piha-alueella ja lähitiellä. Nemon vauhti on jotain ihan kamalaa itse juosta perässä! Sitä saa melkein koko ajan pidätellä, että pysyttäisiin edes käynnissä, ja silti itse joutuu harppomaan kuin mikäkin gaselli konsanaan. Kyllä meinaan hikeä pukkasi! Olisi ollut paljon helpompaa istua kärryillä ja antaa hevosen kävellä omaa vauhtiaan :D

Kun pikkuorhi poistui valjakkokentältä, suuntasimme vielä sinne Nemon kanssa. Pyysin Tanjaa päästämään Nemon irti, sillä se tuntui kuitenkin niin hyvältä ja varmalta ajaa, että uskalsin kentällä pyöriä myös yksikseni hevosen kanssa. Itse asiassa nyt kun asiaa ajattelee, Nemo oli jopa todella hyvä ajaa. Se toimi juuri oman osaamisensa raameissa. 


Hetkittäin tuntui jopa kuin minulla olisi ollut kotoakin tuttu Nemo ohjien päässä! Pääasiassa se kuitenkin oli toki kiireinen ja keskittyi samaan aikaan kaikkeen ylimääräiseen. Nemon suuri tavoite oli päästä portille ja pois kentältä, yllättäen oma tavoitteeni ei ollut tämän kanssa yhtenevä, joten pariin kertaan kääntävä apu hirtti kiinni ja sitten peruuteltiin siihen asti, että Nemo luovutti ja kääntyi. Tällä suorituksella Nemon olisi aivan hyvin voinut ajaa myös vaunuilta käsin huoletta kentällä, mutta tehtiin nyt kuitenkin varman päälle ja jätettiin vaunut vielä odottelemaan.

Pysähdyksiä tein paljon alusta alkaen ja ne toimivat aivan älyttömän hyvin! Ei tarvitse paljon ääntä ja ohjaa käyttää, kun Nemo pysähtyy, vaikka kierroksilla käykin.

Kaikenlaiset tolpat ja estehärpäkkeet ja mitkä lie ovat Nemolle aivan yhdentekeviä. Ei se osaa pelätä oikein mitään. Käytiin myös maraton-esteillä ajamassa, muttei Nemo niistäkään välittänyt tippaakaan. Eipä ainakaan tarvitse miettiä, miten tuo tulee suhtautumaan erilaisiin esteisiin, jos joskus esim. valjakkoajoa päästäisiin kisaamaan..

Välillä toki meni myös herne nenään. Silloin kiljuttiin, vähän hypähdettiin ja jatkettiin matkaa. Tämä taisi tosin olla ainoa pystyynhyppy koko ajan aikana?! Ja korkeus oli luokkaa kymmenen senttiä.


Nemon mielipide touhusta tuli selväksi.. "Minä rapsutan nyt tähän! Hups se kaatus."

"No mä käännyn sit tänne. Hups sekin kaatus!"

Nemo hyppäsi kaatamansa tolpan yli ja jatkoi matkaa tyynen rauhassa. "My work here is done!" Ja meillä oli taas hauskaa.. x)

Tästä kuvakulmasta Nemokin näyttää jopa sopusuhtaiselta eikä pelkästään mastodontilta. 

Toki pelkkä ohjasajossa kävely oli hevoselle erittäin löysää ja helppoa tekemistä. Ei vielä lähelläkään sitä työtä, mitä oikeasti haluaisin laittaa tämän hevosen tekemään vieraassa paikassa. Voin kuvitella, että raskas kuorma perässä ja muutaman tunnin ajo saisivat viimeisetkin hormonihöyryt katoamaan varsin nopeasti. Etenkin muutamana päivänä peräjälkeen toistettuna!

Tällä kertaa treeni oli kuitenkin tätä luokkaa ja varsin opettavainen kokemus oli siltikin. Aivan hirmuisen paljon tuo vaatisi treeniä, treeniä ja treeniä koulia Nemosta yhtä kiltti ja luotettava herrasmies, mitä se osaa olla kotioloissa. Näillä näkymin tämän vuoden reissut olivat kuitenkin tässä. Koppi on pian palautumassa omistajalleen, ja tämä päivä vahvisti myös sen, että emme lähde laatuponikisaan, mitä aiemmin suunnittelin. Paljon minulla on suunnitelmia ja ajatuksia Nemon tulevaisuuden varalle, mutta aika näyttää, mitkä niistä toteutuvat, millä muotoa ja millä aikataululla.. :)

Osaa se ottaa iisistikin. Ja yllättäen kotona kopista esiin asteli taas se sama laiskimus, joka sinne aamulla lastattiinkin!
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )