Päivä Hunningolla

9/04/2016 10:29:00 ip. marjo 8 Comments

Jostain syystä olen aina pitänyt kovasti niin paikasta kuin tallin omistajasta Sindan Heidistä, joten tuntui hyvinkin luontevalta ratkaisulta kääntyä Heidin puoleen tässä asiassa. Olen itse asiassa aina ajatellut, että kun minulla joskus on hevonen, jonka kanssa valjakkoajoa pystyn harrastamaan, olemme aivan taatusti suuntaamassa Heidin valvovan silmän alle kouluttautumaan - tai jopa hevonen Heidille ajettavaksi. Aika näyttää jos ja kun tulemme näin Nemon kanssa joskus tekemään! Tältäkin kannalta oli siis luonteva valinta suunnata Hessille, tulevatpa paikat tutuiksi Nemollekin, jos sinne joskus valmennuksiin suuntaamme.

Herra tsiigailee kopista Hessi-tallin pihamaisemaa. Nemo seisoi kopissa niin tyynen rauhallisena, kun ei mistään kuulunut tai näkynyt hevosten olemassaoloa.

Vasta ulos asteltuaan se bongasi liudan kavereita tarhoissaan.

Reipas Virpi ja jokseenkin kireä Nemo!

Hessillä tunnelmat olivat hyvin rauhalliset! Sopii meille! Pihatarhoissa seisoskeli muutama hevonen paikoillaan nuokkuen, ja taisimmepa muutaman ihmisenkin sekä hevosen liikenteessä nähdä päivän aikana. Kuitenkin meillä oli juuri sitä tilaa ja rentoa ilmapiiriä ympärillämme, mitä Nemon kanssa kaipasinkin. Olin kuitenkin varautunut siihen, että Nemo käy ylikierroksilla, joten suuntasimme ensimmäisenä maneesiin pyörimään.

Alkuun käppäilyä narun päässä. Nemo oli oikein kiltti, kun yksin oli maneesissa.

Ei sitä kiinnostanut kuin hajut maassa.

Melkeinpä saman tien päästimmekin hevosen irti, ja minä päivystin kameran kanssa, toiveina saada hienoja juoksukuvia sen irrottelusta! Ja pyh. Ei se juossut yhtä ainutta askelta. Nuuskutti vaan hiekkaa ja nosteli ylähuultaan. Kasasimmekin siis muutaman esteen maneesin sivulle, pitihän tämä tilaisuus hyödyntää myös irtohypytyksen merkeissä. (ja samalla yrittää purkaa ylimääräistä energiaa hevosesta..)

Kolmen ihmisen ja raippojen voimin saatiin sentään herra liikkeelle maneesissa!

Värikkäät puomit toimivat muuten selvästi paremmin tässä hommassa kuin omat värittömät puunrunkomme.

Nemo kyllä tarjoili meille päivän naurut tässä touhussa! Oikeesti, miten kukaan voi olla noin onneton hyppäämään?! Nemon irtohypytys tarjoaa kolme suurta haastetta. Jos nämä kaikki onnistuvat, suoritus voi olla jokseenkin kelvollinen. Pääasiassa ne eivät vaan tuppaa onnistumaan..

1. Hevonen pitäisi saada ottamaan laukka ennen estekujaa.

2. Laukan olisi syytä jatkua myös esteiden väliltä toiselle, jotta hevonen saa itsensä esteistä yli.

3. Mikäli hevonen sattuukin selvittämään esteet, olisi puomien toiselle puolen syytä siirtyä puomien yli - ei niiden läpi.

Kops!

Hyvä laukka = hyvä hyppy!

Ei kommentoitavaa..

Yksi tekniikka on toki juosta esteen eteen ja pysähtyä siihen.

Ja hypätä sitten kenguruloikka paikoiltaan yli!

Nuorilla hevosilla tuppaa useinkin käymään niin, että hyppy alkaa kulkea vasta, kun estekorkeus kasvaa. Nemolla taitaa olla vähän samaa vikaa. Se oikeasti osaa hypätä ja hyvin! Kun vaan viitsisi. On se kuitenkin sen verran elämänsä aikana irtohypännyt, että kun vauhtia riittää ja askel osuu kohdalleen, on ylityskin oikeasti loistava. Mutta kun hevosen motivaatio on nolla, en uskaltanut nostaa esteitä, sillä sen jälkeen Nemo tuskin olisi enää hypännyt laisinkaan?? Näillä siis mentiin tällä kertaa.

Kaikki jalat eri tahdissa..

Nemo tuntui monesti hyppäävän takajalat vuorotellen, tavallaan siis ponnisti yhdellä jalalla?

Lentävä pötkylä.

Tässä yksi (ja ainoa??) esimerkki onnistuneesta hypystä.

Aaaws mikä komistus!

Jospa tehdäänkin siitä agilityPONI...! Olkoonkin vuonohevonen, pakkohan sitä oli testata poniagilityn estettä, kun sellainen maneesista sattui löytymään.

Nää yritti kauheesti väittää mulle, ettei Nemo mahdu tuosta portista alitse.. Ja minä kivenkovaa väittämään, että kyllä mahtuu! (ja jos ei mahdu, jääköön portti hevosen selkään killumaan, no big deal)

Mutta kyllähän se mahtui! Rimaa hipoen :D

Maneesista suuntasimme tallin pihaan viemään Nemon omaan tarhaansa ihmettelemään maailman menoa. Tässä kohden piti kävellä omissa tarhoissaan ulkoilevien hevosten vierestä ohi, joten otimme ketjunarun menoon mukaan. Virpi talutti toiselta puolen, ja minä olin ketjun päässä toisella puolen suojaamassa Nemon hyppimiseltä. Koska kyllähän se etupää taas keuli. Mutta itse asiassa hypyt jäivät siihen, kun sain juuri sopivasti huomautettua ketjulla herran toiminnasta jo ennen kuin pääsimme lähellekään hevosia. Itse hevosten ohitus sujuikin kunnialla, mitä nyt huutelevan ja teputtavan orhin kanssa.

Nemo tarhassa ihmettelemässä.

Hei mulle oli jätetty ohjeita tallin seinälle! :D Taisinpa muistaa mennä sisään yöksi..

Sitten meillä alkoikin hengailu. Nemo jätettiin tarkoituksella yksin tarhaan nököttämään ja itsekseen kiukuttelemaan. Sitä se kyllä tekikin. Nakkeli niskojaan ja haukotteli. Välillä ravaili, välillä käveli, huuteli ja katseli. Kolme tuntia sillä kesti ennen kuin heinät alkoivat kiinnostaa. Oletin kyllä silti, että se olisi käynyt enemmän kierroksilla tarhassa. Yllättävän nätisti ja rauhassa se siis oli. Pääasiassa seistä möllötti muita tuijottelemassa.

Hei miks te ootte siellä ja mä oon täällä?! Tulkaa hakeen mut pois täältä!!

Naksulla oli asiaa :)

Samoin tällä iiiiihanalla hammaspeikolla!

Myö kävimme välissä kahvilla ja syömässä ja kulutimme aikaa Hunningolla. Onneksi on ihan paras porukka, jonka kanssa reissata! Oli siis varsin mukava päivä, kiitos teille!

Tauon jälkeen haettiin yksi varsin pörheä mies tarhasta takaisin hommiin.

Tallin käytävällä Nemo vasta sekosikin. Onneksi köydet kestivät, odotin mielenkiinnolla, koska joku lukko tai naru napsahtaa poikki. Etupää keuli ja takapää potki, suu ehkä pysyi välillä kiinni.. Vaan ihme kyllä, kun laitoin valjaat niskaan, rauhoittui koko hevonen. Ei siitä nyt missään nimessä rauhallista tai rentoa tullut, mutta tuo ihan typerä ylimääräinen kohloaminen lakkasi siihen.

Tallista lähdettiin ulos ohjasajon merkeissä.

Tanja kulki alkuun narun päässä mukana varmistamassa. Suuntasimme kentälle ajamaan, ja eikös viereisellä kentällä ollut toinen vieraileva ori ajopuuhissa.

Nemo otti vähän kierroksia tästä toisesta kiljuvasta pikkumiehestä, mutta varsin kivasti käyttäytyi silti. Kiire oli vaan hirmuinen! Ja totta kai huudella piti.

Aina kun mentiin pois päin toisesta orista, Nemo lössähti, ja kun mentiin oria kohti, tuli siitä taas yksi pörhö!

Käytiin kävelemässä ympäriinsä tallin piha-alueella ja lähitiellä. Nemon vauhti on jotain ihan kamalaa itse juosta perässä! Sitä saa melkein koko ajan pidätellä, että pysyttäisiin edes käynnissä, ja silti itse joutuu harppomaan kuin mikäkin gaselli konsanaan. Kyllä meinaan hikeä pukkasi! Olisi ollut paljon helpompaa istua kärryillä ja antaa hevosen kävellä omaa vauhtiaan :D

Kun pikkuorhi poistui valjakkokentältä, suuntasimme vielä sinne Nemon kanssa. Pyysin Tanjaa päästämään Nemon irti, sillä se tuntui kuitenkin niin hyvältä ja varmalta ajaa, että uskalsin kentällä pyöriä myös yksikseni hevosen kanssa. Itse asiassa nyt kun asiaa ajattelee, Nemo oli jopa todella hyvä ajaa. Se toimi juuri oman osaamisensa raameissa. 

Pysähdyksiä tein paljon alusta alkaen ja ne toimivat aivan älyttömän hyvin! Ei tarvitse paljon ääntä ja ohjaa käyttää, kun Nemo pysähtyy, vaikka kierroksilla käykin.

Kaikenlaiset tolpat ja estehärpäkkeet ja mitkä lie ovat Nemolle aivan yhdentekeviä. Ei se osaa pelätä oikein mitään. Käytiin myös maraton-esteillä ajamassa, muttei Nemo niistäkään välittänyt tippaakaan. Eipä ainakaan tarvitse miettiä, miten tuo tulee suhtautumaan erilaisiin esteisiin, jos joskus esim. valjakkoajoa päästäisiin kisaamaan..

Välillä toki meni myös herne nenään. Silloin kiljuttiin, vähän hypähdettiin ja jatkettiin matkaa. Tämä taisi tosin olla ainoa pystyynhyppy koko ajan aikana?! Ja korkeus oli luokkaa kymmenen senttiä.

Nemon mielipide touhusta tuli selväksi.. "Minä rapsutan nyt tähän! Hups se kaatus."

"No mä käännyn sit tänne. Hups sekin kaatus!"

Nemo hyppäsi kaatamansa tolpan yli ja jatkoi matkaa tyynen rauhassa. "My work here is done!" Ja meillä oli taas hauskaa.. x)

Tästä kuvakulmasta Nemokin näyttää jopa sopusuhtaiselta eikä pelkästään mastodontilta.

Toki pelkkä ohjasajossa kävely oli hevoselle erittäin löysää ja helppoa tekemistä. Ei vielä lähelläkään sitä työtä, mitä oikeasti haluaisin laittaa tämän hevosen tekemään vieraassa paikassa. Voin kuvitella, että raskas kuorma perässä ja muutaman tunnin ajo saisivat viimeisetkin hormonihöyryt katoamaan varsin nopeasti. Etenkin muutamana päivänä peräjälkeen toistettuna!

Tällä kertaa treeni oli kuitenkin tätä luokkaa ja varsin opettavainen kokemus oli siltikin. Aivan hirmuisen paljon tuo vaatisi treeniä, treeniä ja treeniä koulia Nemosta yhtä kiltti ja luotettava herrasmies, mitä se osaa olla kotioloissa. Näillä näkymin tämän vuoden reissut olivat kuitenkin tässä. Koppi on pian palautumassa omistajalleen, ja tämä päivä vahvisti myös sen, että emme lähde laatuponikisaan, mitä aiemmin suunnittelin. Paljon minulla on suunnitelmia ja ajatuksia Nemon tulevaisuuden varalle, mutta aika näyttää, mitkä niistä toteutuvat, millä muotoa ja millä aikataululla.. :)

Osaa se ottaa iisistikin. Ja yllättäen kotona kopista esiin asteli taas se sama laiskimus, joka sinne aamulla lastattiinkin!