Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruunaus. Näytä kaikki tekstit

Nemon treenikuulumisia


Yövuoroviikko on hyvä päättää 12,5km aamulenkkiin kera hevosen, kaverin ja kahden koiran.
Onneksi löytyy niin hulluja ystäviä, jotka lähtevät lenkille aamukuuden jälkeen :D
Voi kauhea, nyt täytyy tunnustaa, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä kaikkea Nemon kera harrastuksista on viime aikoina tullut jaettua blogiin ja mitä ei! Se olikin helppoa silloin varsan kanssa treenatessa, kun miltei aina minulla oli avustaja mukana ja kamerakin mukana, ja treenikertoja oli sen verran vähän, että oikeastaan kaikki tuli dokumentoitua tänne..
Nykyisellään tekemistä hevoselle järjestetään hivenen tiiviimpään tahtiin, monesti olen yksin liikenteessä (jolloin kuvaaminen yleensä jää), puhumattakaan, ettei blogia tule yhtä tiiviisti päiviteltyä kuin muinoin. 
Mutta onneksi olen kuitenkin ahkera kuvaaja, ja olen taas saanut likipitäen jokaiselle treenikerralle kaverin mukaan, joten todistusaineistoa on kertynyt! Palataan siis niihin muistoihin, joita on tullut kännykällä tai järkkärillä tallennettua..
Tuottajatori-viikko oli kaikkineen Nemolle melko rankka. Tuolloin tuli liikutettua hevosta tavallista enempi, joten Tuottajatorin jälkeen Nemo saikin seuraavan viikon lähes vapaata. Kuitenkin tuolloin, kun ystäväni Sanna oli meillä kylässä ja avustamassa Tuottajatorilla, kävimme heti seuraavana päivänä tapahtumasta pojilla maastolenkin kiertämässä.

Vuohipaimen-Sanna :D 

Patella ja Helmillä lienee tärkeä keskustelu meneillään?

Pate on kyllä hurmannut jokaisen ratsastajansa, ja myös Sanna kovin ihastui poikaan.

Olen ainakin toistaiseksi jaksanut olla hyvin viitseliäs ratsastaja, ja kävelen itse aina osan pidemmistä maastoista :)

Paten ratsastajille tämä homma alkaa olla jo tuttua kauraa :D

Nemo joutui ensimmäistä kertaa kentälle ratsastettavaksi sitten ööö... niiden alkuvuoden kuukausien, kun sitä ylipäätään alettiin ratsastaa? Eipä tässä ole viikkokausiin muutoin selässä käyty kuin maastolenkeillä. Nakitin Virpin satulaan ja pääsin taas itse kuvaamaan menoa.

Pieni Virpi vai iso Nemo?

Nämä tötterönenät on kyllä tismalleen samanlaiset äidillä ja pojalla :D 

Takin riisuminen ja heiluttelua hevosta vasten.

Tämähän on jo miltei kuin working equitationia. 

Lotta totta kai menossa mukana. Ja kas kummaa, sieltä hän koko ajan kuikuilee kentälle, vaikka onkin vapaana syömässä.

Ehkä kuuntelen, ehkä en...

Aina hetkittäin näyttää siltä, kuin takapääkin saisi jotain aikaiseksi.

Löntystely on Nemon moodi..

Ensimmäiset ravit kentällä.

Pääasiassa kipitettiin pää taivaissa.

<3

"Ihan tyhmää", tuumi Nemo. 

Vaan saatiinpa ihana ilta-aurinko sateisen päivän jälkeen.

Lotta seikkaili ratsastuksen aikana kentän taakse ja hävisikin sitten kauemmas pusikkoon kohti naapurin tonttia. Minä kipitin perässä huutelemaan muoria takaisin. Lotta on tosiaan aina läsnä ja kuulolla, ja heti ilmeistyikin näkyviin kun kuuli, että sitä kutsutaan.

Täältä mä tuun.

Vaan muorin mielestä tässä seikkailuretkessä olikin jotain HUI, ja hän syöksyi paikalle kiitoravia korvat tötteröinä päässä pyörien ja niskojaan nakellen! Nemo oli juuri samaan aikaan kentän samaisessa päädyssä, missä Virpi treenasi jotain hyvin keskittyneenä. Kumpikaan ei huomannut puskista syöksyvää mummohevosta, jolloin Nemo yllätyshyökkäyksen uhriksi joutuessaan oli heittänyt pienen pukin ja perään muutaman askeleen laukkalähdöt! Tulipa siis otettua samalla Nemon ensimmäiset laukat kentällä, hih :D 

Järkyttynyt Lotta.

Ja järkyttynyt Nemo toteamassa, että se olikin vaan mutsi, ei sapelihammastiikeri..

Rapsutukset hienolle ratsulle.

Joo rapsuta vaan, vähän lisää kiitos.

Lotta tilan maisemia katselemassa. Ai hitsi, kun tarkennus meni pieleen. Tästä olisi tullut ihana kuva.

Mummojengi matkalla laitumelle.

Aiemminkin moneen kertaan blogista tuttu Emilia on käynyt minun kanssani nyt ahkerasti tallilla. On käyty Nemolla ja Lotalla ajamassa, sekä pariin otteeseen pojilla maastoilemassa. Emilia on samalla vähän tutustunut maastoreitteihin ja tuonut tavaroita valmiiksi paikalle.. Ai minkä tähden? Fantti muuttaa pian meille!

Jatkossa siis Fantin kuvia ja kuulumisia on varmasti luvassa myös tämän blogin kautta. Ja mikä parasta, neiti tulee suoraan orin luota - joten ensi kesänä vauvakuvatulva odottaa... En ehkä kestä ♥ ♥ ♥

Kuolaimettomat ja kengättömät teinihepat maastoon lähdössä.

Kesä ja ötökät. 

Paten suurin kammotus! Kuraiset ojat. Ei pysty. Ei kykene.

Maisemaa Paten selästä.

Tässä päivänä eräänä Emilia teki Nemon kanssa kentällä pienet Straightness trainingin alkeisharjoitukset. Pitäisi kyllä oikeasti aktivoitua myös maastakäsittelyssä. Aina sitä vaan automaattisesti nakkaa valjaat päälle tai satulan selkään, kun hevosen kanssa jotain tekee. Tämä sama ongelma tuntuu olevan ikuisuuskysymys.. Ehkäpä nyt, kun saamme paljon osaavamman Fantin ja aktiivisen maastatreenaajan Emilian säännöllisesti kuvioihin mukaan, innostus voisi herätä myös Nemon kanssa tekemiseen??

Kapsoni onkin jäänyt miltei vaille käyttöä.

Pieni pätkä videolla



Monesti olen lähinnä käynyt tallilla täyttämässä vedet laitumelle ja tarkistamassa, että hevoset ovat kaikilta osin kunnossa. Nämä hellekelit kyllä vaativat veronsa itse kultakin. Tai no ne muutamat päivät, kun sattui olemaan vähän lämpöisempi keli. Nämä meidän otuksemme eivät ainakaan muuta tee, kuin seisovat laitumen perällä puiden suojassa.

Pate ei tykkää.

Toinen lauma päikkäreillä auringossa.

Viileämpinä päivinä onkin lähes aina vastaanottokomitea heti paikalla, kun laitumelle saapuu.

"Me ollaan odotettu täällä jo iäisyys! Mikä taas kesti häh?"

Hevosten elämä on ollut hyvin rauhallisen seesteistä jo pidemmän aikaa. Nemon ruunauksen jälkeen lähes kaikki juokseminen ja leikkiminen on jäänyt pois. Enpä ole kovin montaa juoksuaskelta nähnyt heidän omatoimisesti ottavan, ennen kun leikkiminen ja laukkaspurtit olivat osa jokapäiväistä ohjelmaa. Oikeastaan ainoastaan laitumen portille saapuminen on se hetki, kun tullaan vauhdilla juosten paikalle.

Hellepäivä. Me ei täältä lähdetä!

Kuiva ja ihana keli, kuivat maastot, puhtaat koirat...
Ja jostain tämä onnistuu aina löytämään sen ainoan kuraläven kilometrin säteellä! :'D

Paitsi tässä päivänä eräänä oli pojissa virtaa kuin pienessä kylässä! Nemolla oli ollut useampi vapaa putkeen (joista se tunnetusti kerää virtaa), oli likimain hellepäivä ja olin hakemassa Lottaa laitumelta. Pojilla viirasi ihan totaalisesti päässä, ja menoa laitumella riitti siihen malliin, etten ole aikoihin nähnyt. Hevoset tuttuun tapaan seisoivat laitumen perällä metsässä, mistä piti Lottaa lähteä hakemaan. 

Oli ihan mielenkiintoinen yhtälö saada Lotta pois porukasta, kun se on se, joka väistää molempia poikia, ja nämä kaksi pörräsivät laukkaspurtteja ympärillä. Nemo heitti niin ison pukin, etten ole ikinä nähnyt sen vastaavaa tekevän! Satuin vielä olemaan takaviistossa, jolloin yhtäkkiä silmien edessä vilahti vaan valtava vatsaponkko ja suoraan kohti taivasta osoittavat takajalat. Myöhemmin kotona kahvia juodessani repesin totaalisesti nauramaan, kun tajusin, että aiemmin päivällä pukittava Nemo näytti tismalleen tältä:

Ainoastaan keltaiseksi värjättynä.

Lopulta kun pojat olivat syöksyneet jonnekin kauemmas metsän keskelle, pääsimme Lotan kanssa liikenteeseen laitumelle. Eipä kulunut montaa hetkeä, kun takana alkoi tanner tömistä, ja kaksi teinipoikaa painattivat täysillä ohi minkä kintuista lähtee, ja kiitolaukkaa koko matkan laitumen läpi portille asti! Eli muutaman sata metriä. Olipa heitä hauska katsella, ja varsin harvinainen on tosiaan nykyisin tällainen "kohtaus"!

Yleensä me ollaan ihan vaan että blaah. Ja aina niskassa. Ihan sama mitä tapahtuu. Ei hetken rauhaa.

Yhdessä mennään ja tullaan :)

Haluatko kalliin ja tehokkaan kuntokuurin: ruunaa hevonen!



Nemon ruunauksesta on nyt kulunut viikko ja kolme päivää, ja ensi alkuun voisin todeta, että kaikki on sujunut todella hienosti toipumisen osalta. Onhan tämä ollut jokseenkin kiireistä ja raskasta aikaa, kun olen suunnilleen asunut tallilla viikon verran, mutta samalla kävi kyllä uskomaton tuuri ruunauksen ajankohdan kanssa!

Ensinnäkin se helpotti kummasti, että pääsiäisloma ja pidemmät vapaat osuivat juuri jälkihoidon kohdalle, toiseksi olin yövuorossa töissä ruunausviikolla, joten pääsin hienosti käymään tallilla sekä aamuin että illoin ennen ja jälkeen töiden, ja kolmanneksi onhan nämä kelit olleet pääasiassa niin täydelliset kuin ikinä voi olla!

Joku mahdollisesti kotiruunausta suunnitteleva saattaa olla kiinnostunut, mitä haavojen hoitoon kuuluu ja miltä paraneminen näyttää, joten yritän suunnilleen tiivistää, miten meillä on homma toiminut. Jokainen hevonen toki paranee yksilöllisesti, ja varmaan joku toinen ell saattaa antaa hieman erilaisia ohjeita kuin toinen, vaikka pääasiassa homma toimiikin samoin?

Tärkein ohje ruunauksen jälkeen on kuitenkin kävely! Kävely ehkäisee turvotusta haavoissa, ja sitä saa harrastaa niin paljon kuin ikinä sielu sietää (itseni tuntien varmistin erikseen lääkäriltä, voiko kävelyttää liikaa?! Ei kuulemma..) Olisi siis hyvä järjestää hevosen olosuhteet niin, että sillä olisi kävelyyn aktivoiva ympäristö eikä laisinkaan pidempiä aikoja paikallaan seisomista. Kävelyn ohella hoitoon kuuluu haavan suihkuttaminen vedellä, myös sormella voi pyöräyttää haavan sisäpuolelta mahdolliset ylimääräiset möhnät pois. Näiden lisäksi alkuvaiheessa syötetään sulfakuuri ja kipulääkettä, jotka Nemolle molemmat menivät suun kautta. Antibiootti oli jopa niin hyvää, että hevonen nuoli kipon putipuhtaaksi jokaisen ruokakerran jälkeen - kävipä siis helposti lääkitseminen!

Ruunauspäivänä

Nemon toimenpide suoritettiin puolen päivän tienoilla kotileikkauksena hevonen pystyssä. Ell ei halunnut kaataa hevosta, sillä siinä on aina riskinsä. Totta kai jo pelkkä narkoosi on aina pieni riski, mutta myös hevosen kaatuminen voi aiheuttaa vammoja, kuten myös joskus (harvinaista kyllä) jopa ylösnousu ruunauksen jälkeen on saanut suolet pullahtamaan ulos haavoista. Kaikki aiemmat ruunaukset, joissa itse olen ollut läsnä, on suoritettu kaadettuina ja ilmeisesti pienet hevoset yleensäkin kaadetaan. Onnekseni meidän lääkärimme halusi ajatella hevosen parasta ja leikata seisaaltaan, eikä kuulemma ollut laisinkaan pahoillaan työasennosta. Helposti homma kyllä näyttikin sujuvan.

Leikkauksen ja rauhoituksen jälkeen Nemo joutui seisomaan vielä pari tuntia paikoilleen kahlittuna, sillä hevonen ei ikinä saa päästä syömään heti rauhoituksen jälkeen. Odottelin siis niin kauan, että koko kroppa on varmasti hereillä ennen kuin päästin sen pihattoon ja heinäkasan ääreen. Ruunauspäivän ajan ja seuraavan yön Nemo joutui seisomaan omassa pienessä yksiössään pihaton perällä. Vielä tässä vaiheessa ei saanut kävelyttää eikä pahemmin muutoinkaan liikkua. Illalla kävin antamassa ensimmäisen annoksen antibiootteja ja tarkistamassa, että kaikki on kunnossa.

Nemon yksiö ensimmäisen päivän ja yön ajan.

Patea kiukutti suunnattomasti, kun hän ei päässyt Nemon mukaan!

Ensimmäinen päivä ruunauksesta

Ajelin tallille heti aamukuudelta töiden jälkeen ja tällöin oli ensimmäinen hoitokerta ohjelmassa. Annoin siis Nemolle antibiootit, kipulääkkeet, putsasin haavat vedellä ja lähdettiin kävelemään. Ensimmäinen aamulenkki taisi olla neljän kilometrin verran.

Koska tässä vaiheessa kävely oli erittäin suotavaa, mutta puolestaan riehuminen missään nimessä ei, jätin Nemon ja Paten kahdestaan pieneen tarhaan pihaton ympärille. Niillä on halutessaan mahdollisuus ottaa muutamia raviaskeleita, ehkä jopa laukka-askel tai pari pihaton ympärillä, mutta eihän tuollainen pieni tila missään nimessä kannusta sen suuremmin riehumiseen. Illalla ennen töihin menoa kävin suorittamassa samat toimenpiteet ja uuden hieman pidemmän kävelylenkin.

Erittäin virtaisan hevosen kanssa liikenteessä aamuseiskalta.

Ainoa hetki kun voi rauhoittua, on silloin kun syö.
Ei oikein tuo yön yli seisominen sopinut Nemon feng shuihin..

Harvinaisen surkea kuva, mutta tältä näytti vajaa vuorokausi toimenpiteen jälkeen.

Toinen päivä ruunauksesta

Samat kuviot jatkuivat kuin eilen. Tosin tässä vaiheessa otin pienen riskin ja vein pojat metsätarhaan aamulenkin jälkeen. Metsässä on tilaa huomattavasti paljon enemmän, joten siellä liikkumista tulee väkisin lisää pieneen tarhaan verrattuna. Metsässä on paikoitellen hyviä laukkapätkiä, joten näitä ehkäistäkseni virittelin melkoisen määrän lankoja metsän keskelle puusta toiseen. Näillä langoilla yritin tukkia parhaat mahdolliset juoksupaikat metsästä, sekä samalla toki hieman lisätä kävelyn määrää, kun suorat reitit on katkaistu.

Iltalenkin yhteydessä otin hevoset kuitenkin vielä yksi pihattotarhaan, kun he ovat tottuneet "sisätiloissa" välillä olemaan ja öisin on ollut vielä kiitettävästi pakkasta. Vähitellen siis alettiin totuttelemaan elämään metsässä.

Jaksaa jaksaa painaa painaa.

Pihattotarha. Pienemmän oviaukon vieressä menee langat, jotka estävät pääsyn laitumelle. 

Taas vähän huonoa kuvaa, Nemo ei olisi millään seissyt hetkeäkään paikoillaan,
enkä jaksanut väsyneenä ja täysin valmiina lähtemään kotiin nukkumaan juurikaan panostaa kuviin..

Toinen puoli on alusta alkaen ollut vähemmän turvoksissa sekä pienemmän ja siistimmän näköinen kuin toinen.


Kolmas päivä ruunauksesta

Samat kuviot jatkuivat kuin eilen. Kävelemässä käytiin aamuin illoin, päivän pojat viettivät metsässä ja yksi joutuivat pikkutarhaan ihmettelemään.

Metsänpeikko aamupakkasella.

Boooooring..

Vähän erilaista kuvakulmaa.

Tämä on se pienempi ja siistimpi haava.

Neljäs päivä ruunauksesta

Edelleen samat kuviot jatkuivat. Hevosen kävin hoitamassa aamuin illoin (suihkutus, antibiootti kahdesti päivässä, kipulääke kerran, kävelylenkit). Vielä siirtelin poikia aamuisin metsään ja iltaisin takaisin pihattoon.

Ryhmärämä 10km pääsiäisretkellä. Vähänkö meitä katsottiin pitkään, kun tultiin tällä porukalla vastaan :D

Tässä vaiheessa lähetin leikanneelle ell kuvan ja kysyin, onko kaikki kunnossa.

Hyvältä kuulemma näyttivät molemmat haavat.

Reippailijat palanneet iltalenkiltä raekuuron yllättäessä!

Viides päivä ruunauksesta

Pojat saivat muuttaa kokonaan metsään. Tämä helpotti jo omaa elämää sen verran, ettei tarvitse niitä kuskata ees taas, sillä joka tapauksessa töiden taas alettua pääsiäisen jälkeen olisi jäänyt aamu- tai iltakäynti väliin. Hevoset ovat tottuneet hyvin olemaan metsässä, osaavat nukkua siellä kuivalla pehmeällä alustalla ja Patekin näytti viihtyvän hienosti yksin sen aikaa, kun Nemo on poissa. Eipä siis ollut oikeastaan mitään syytä enää hakea hevosia yöksi pikkutarhaan ja turhaan seisomaan pieneen tilaan, kun on myös parempi vaihtoehto käytettävissä.

Tällöin laitettiin myös ekan kerran kärryt perään ja pääsin itse vaihteeksi lenkille muutoin kuin omin jaloin! Kyllä kelpasi. Saatiin Pate kaveriksi mukaan, joten käytiin heti reipas 10km käyntilenkki heittämässä poikien kanssa. Ilmeisesti hieman olisi saanut jo alkaa ravaillakin, mutta otin varman päälle ja käveltiin vielä tässä vaiheessa.

Auringonpaistetta ja kirpeitä pakkasaamuja on riittänyt.

Avonaisempi haava kerrankin kunnon kuvassa.


Samainen puoli.

Ja se pienempi haava.

Pate osaa hienosti kulkea edellä, vaikka Nemo onkin se porukan "turvasatama" :D

Kuudes päivä ruunauksesta

Muistaakseni sulfa ja kipulääke olivat tässä vaiheessa loppuneet, joten enää suihkutus ja kävelytys kuuluivat ohjelmaan. Saimme jälleen Paten kaveriksi, joten hypättiin hevosten selkiin ja käytiin ratsastamassa ensimmäistä kertaa yhteinen maastolenkki! Tämä oli myös ensimmäinen päivä, kun jätin lenkin yhteen päivässä. Viisi päivää jaksoin käydä aamuin ja illoin, mutta kieltämättä minun lisäkseni myös Nemo alkoi jo vähitellen näyttää siltä, että ihanko oikeesti taas ollaan menossa?!

Parasta!

Oletteko huomanneet, että hevoset seisovat lähes aina koko kylki aurinkoon päin? Herra aamutorkuilla.

Viikko ruunauksesta

Kävimme jälleen ratsastamassa maastolenkin molemmilla pojilla. Tässä vaiheessa uskalsin ottaa ravin mukaan ja sisällytettiin lenkkiin muutama pieni ravipätkä. Ihan hirmuisen löysä ja laiska Nemo on ollut liikkumaan melkein tässä koko ajan (parin ensimmäisen päivän hirmuisen höökäämisen jälkeen), mutta tiedä sitten, onko se oikeasti niin löysä ja tylsistynyt, vai onko sen haava kipeä?

Jälleen aamutorkuilla ja molemmat kylki aurinkoon.

Pupu <3

Tunnin maastolenkin jälkeen.

Eräällä kävelylenkillä tuli vastaan vieras hevonen, ja Nemo kyllä todisti olevansa vielä täysin ori, sen verran rupesi jalka vipattamaan ja etupää nousemaan. Kummasti nuo fiilikset muuttuvat, kun perässäkiskottava viiden tonnin paino salamana muuttuukin erittäin kevyeksi tanssahtelijaksi..


Metsäretkellä.

Edelleen on jatkettu lenkkeilyä päivittäin, mutta ajattelin kyllä piakkoin pitää jo vapaapäivän touhusta. Nemo on tosiaan ollut välillä niin kyrsiintyneen näköinen, että minulla alkaa nousta tatti otsaan raahatessani sitä väkisin mukana. Muutoinkin tuo hevonen on muuttunut ihan ruunaksi. Sen kroppa on erimallinen kuin ennen. Ihan oikeasti. Minä näen siinä selviä muutoksia ruumiin mallissa! Sen lisäksi Nemo voisi seistä paikoillaan vaikka hamaan maailman tappiin. Ainahan se on osannut seistä hyvin, koska sitä asiaa sen kanssa on jatkuvasti tankattu ja harjoiteltu. Mutta siinä missä se tähän asti on seissyt pyynnöstä sen aikaa kun käsketään, nyt se ehkä nukahtaisi niille jalansijoilleen seuraavaksi kolmeksi tunniksi, kun sen johonkin jätät seisomaan..

Isompi puoli on sekin alkanut pienentyä.

Tavallaan olen hirmu surullinen siitä, millainen Nemo on nyt muutaman päivän ollut. Siitä on ihan tyystin kadonnut sellainen tietty pilke ja aktiivisuus, sellainen poikamainen "hyväjätkä" -fiilis, ja tilalle on tullut parikymppinen vanha papparainen, joka laahustaa narun perässä ja on niin kuin ei olisikaan. Toivon että tämä tulee vielä muuttumaan, sillä eihän näin reilun viikon jälkeen voi oikeasti mitään sanoa. Lisäksi Nemo on nyt ollut niin rankalla liikutuksella, että sille todellakin vapaat tekisivät enemmän kuin hyvää. Jostain voisi yrittää myös kehitellä lisää virtaa ruokinnan kautta, mutta koska mitään vähääkään lihottavaa ei ole syytä syöttää, enpä tiedä onko sellaista ratkaisua olemassakaan..?

Retkikunta valmiina lähtöön. 

Tosin huomhuom(!!), lisättäköön vielä, että olen tämän viikon ajan käynyt aina aamuisin tallilla, sillä olen iltavuorossa töissä. Hevosilla on varsin tarkka vuorokausirytmi, ja siihen kuuluu aamu-unet noin 8-10 välillä. Joka aamu kun olen mennyt tallille, ovat pojat olleet torkkumassa auringonpaisteessa. Ja olen jo kauan aikaa huomannut, että Nemolla on täysin eri vireystila lähteä hommiin vuorokaudenajasta (ja välillä myös kelistä) riippuen. Ja tätä käytin hyväkseni muun muassa silloin, kun virtaa oli aivan liikaa ja piti saada kierroksia hevosesta alas. Voi siis hyvinkin olla, että olen pari päivää joutunut roudaamaan perässäni sitä kesken väsyneimmän aamuhetken liikkeelle pakotettua hevosta.. Seurataan siis alkaako taas energiaa löytyä, kun muutama vapaapäivä tulee alle ja vaihdetaan liikutus pois sieltä unihetken ajasta. 

Sitäkin piti seurata, ettei haava mene liian aikaisin umpeen. Tämä on vielä auki, mutta ei kauaa.

Toinen puoli tulee vähän jälkijunassa.

Laskin tuossa ensimmäisen neljän päivän jälkeen, että myö olemme kävelleet (siis molemmat ihan omin jaloin) noin 45km neljässä päivässä. Sen jälkeen olikin ohjelmassa ajoa ja ratsastusta, mutta ensimmäinen viikko ruunauksen jälkeen sisälsi hevoselle yhteensä kävelyä vajaan 65km. Itseni tuntien ja juuri tämän takia kysyinkin etukäteen lääkäriltä, voiko hevosta kävelyttää liikaa ;)

Onko teillä kokemuksia ruunauksen hoidosta? Saitteko erilaisia ohjeita? Sujuiko kaikki hyvin? Entä missä vaiheessa oikeasti huomasitte, että hevosen luonne on muuttunut ja mihin suuntaan?
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )