kuvia ,

Popista tulee eskarilainen

1/30/2014 07:43:00 ip. Siri 5 Comments



Tänään patsastelin Popin (Popi on siis yhtäkuin Rohan eli Rousku) selässä pariinkiin otteeseen ekaa kertaa ulkosalla. Taltioin sen tietysti, koska olen joskus ajatellut, että täytyyhän mulla olla todistusaineistoa kun sitten joskus kiikkustuolista käsin kerron vanhainkoti-kavereilleni tarinaa herrasmieshevosesta nimeltä Rohan. Popista jonka ihan omin ryppysine käsineni "koulutin" nelikuisesta varsasta asti ja joka vielä vanhoilla päivillään niitti mainetta ja kunniaa lapsenlapsieni kisaratsuna ja pappaponina.
Tämä tarina tulevasta mummo minästäni taitaa kuitenkin enemmän pohjustaa sitä, että tämänpäiväinen video on niin surkea laatuaan, että se tosiaan kelpaa vain omiin arkistoihin katseltavaksi ja muisteltavaksi, mutta kun en ole niin nöpönuuka niin esittelen tämän loisteliaan taidonnäytteeni videoeditorina ja kuvaajana myös teillekin ;)


Popin kanssa olen siis kerran aiemmin testannut tuota satulaan könyämistä jalustimen kautta tallin käytävällä. Videolla selkäännousu näin tapahtuu siis toista kertaa. Olen jo pitkään ollut sitä miltä, että voisin kevyesti koittaa jo maastoilla sillä. Olen aiemminkin maininnut, että itse en aio alkaa sitä ratsuksi kouluttaa (eihän mulla ole hajuakaan miten se toimii) vaan vien sen kunnolliselle ratsuttajalle. Jo pari vuotta sitten iskin silmäni erääseen ihanaan ihmiseen joka ratsuttaa hevosia työkseen ja tällä viikolla sainkin kun sainkin aikaiseksi kysyä häneltä hieman neuvoja miten minun kannattaa nyt Rohanin kanssa edetä ennen itse eskarin aloittamista ja koska tämä esikoulu olisi hyvä aloittaa.
Sain vahvistusta omille ajatuksilleni, että voin nimenomaan kevyesti alkaa maastoilla sillä lyhyitä pätkiä silloin tällöin sillä poika kuitenkin kasvaa ja kehittyy vielä. Muistisääntönä oli pitää kerrat mukavina (jota maastoilu yleensä hevoselle on) ja näin samalla kehitetään lihaksia ja tasapainoa.
Kesällä sen kuitenkin todennäköisesti vien taas laitumille joten esikoulu olisi tarkoitus alkaa sitten laidunkauden jälkeen joskus syksyllä. Täytyy kyllä sanoa, että tämä varsan kanssa eläminen antaa niin paljon ja sopii minulle paremmin kuin ikinä olisin voinut kuvitellakaan. Ei ole vielä kertaakaan tylsää päivää Popin kanssa ollut ja jotenkin on vaikea kuvitella, että näin tulisi ihan hetkeen olemaankaan.

Hei mutsii!! Lähetääks lenkillee?

Väsyttää... käännyttäiskö jo takas kotiin...

Neiti siellä selässä on hyvä ja kertoo mihin mennään?

Anna mä äiti tuun sun kainaloon jooko?
Ja kuten äitin korvan asennosta näemme, äiti ei halunnut kainaloihinsa yhtään ylimääräisiä osia :)

5 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

koirat ,

Ei oikein mitään sanottavaa...

1/27/2014 06:07:00 ip. marjo 2 Comments

…mutta kirjoitanpa silti! Vaikka bloggauksen yksi perusajatuksista lienee, että älä tee turhia postauksia, jätä mieluummin postaamatta jos ei ole mitään sanottavaa. Mihinpä me niitä sanoja tarvitaan, jos on kuvia olemassa? :) Vaikkakin taas vaihteeksi pelkkiä surkealaatuisia puhelinkuvia, sorry.


Edellisessä kirjoituksessa tarinoin Nemon naruriimutreeneistä. Tällöin en valitettavasti saanut yhtään kuvaa, kun puhelimen akku otti ja kuoli juuri kun hain ponia tarhasta. Nahistelevista veljeksistäkin jäi parhaat hetket ikuistamatta, mutta olipa minulla hauskaa poneja katsellessa. Kyllä Rouskun elämästäkin tulee tylsää kun Nemo lähtee. Nyt Skellakin on innostunut painimaan ja pureksimaan vuonopoikien kanssa, mutta tuskin ne kahdestaan enää juurikaan leikkivät kakaran poistuttua kuviosta? Nähtäväksi jää.



Koirat olivat tänään mukana aamutallilla, ja hyvin tarkenivat tossuissaan ja takeissaan molemmat yhteensä neljän tunnin keikalla. Käytiin maastossa juoksemassa reilu seitsemän kilsan taival tunnissa. Koiratkin saivat pistellä tosissaan menemään, kun poni kiihdytteli sata lasissa kotia kohden. Metsästäjätkin olivat taas samaan aikaan liikenteessä, mutta onneksi kysäisin ensimmäiseltä vastaan tulleelta passimieheltä missä päin nuo liikkuvat, niin vältyttiin pahemmilta yhteentörmäyksiltä. Metsästäjien mäyräkoira kävi kyllä shelttien kanssa tuttavuutta tekemässä, onneksi oli kiltti tapaus :) 

Olen monesti miettinyt yksinäni maastoillessa, kuinka helposti jotain voisi sattua. En niinkään pelkää, että putoaisin selästä ja loukkaisin itseni, tai että poni pillastuisi ja törmättäisiin vaikka autoon tai muuta sellaista. Toki nämäkin ovat aina mahdollisia! Suurin todennäköisyys loukkaantumiselle olisi siinä, että poni kaatuisi. Lotan tasapaino on vähän sitä sun tätä, vaikkakin parantunut aivan mielettömästi viimeisen kymmenen vuoden ja silloisen tallin vaihdon jälkeen. Metsässä poni pärjää mainiosti, mutta tasaisella tiellä kintut saattavat töksähdellä välillä. Tänään minulla käväisi sydän kurkussa, kun laukattiin reippaasti kotiin mäkeä ylös metsätiellä. Kesken laukan Lotta muka säpsähti jotain, "hypähti" tien reunasta toiseen ja vaihtoi ristilaukalle (tätä se teki joskus muinoin hyvin useasti kesken laukan). Eipä tuossa mitään, oltiin jo lähes mäen päällä ja vauhti hidastumaan päin, kun ponilla menikin jalat solmuun ja meinattiin kaatua turvallemme. Onneksi hevosella on neljä jalkaa, ja yleensä Lottakin pystyssä pysyy, mutta eipä tuossa ehtisi kissaa sanoa, jos yhtäkkiä jalat alta lähtisivät, vaan nenälleenhän siinä itsekin maahan päätyisi.

Koputetaan jälleen puuta ja toivotaan, että poni pysyy pystyssä jatkossakin! Lotan kanssa saa muutenkin katsoa melko tarkkaan, millaisella pohjalla uskaltaa ylipäätään juosta..

Nemo teki eilen uudet harjoitukset naruriimussa sekä käytävällä että pienellä kävelyllä, ja poni oli super! Ei siitä sen enempää :)

Ei kai naakkojen sisustusviikot nyt vielä voi alkaa?! Eihän poneilta vielä karvat putoile.. Lotallakin on muuten karvanlähtö taas lakannut, mutta kai se pian alkaa uudestaan?

Lotan selästä parin päivän takaa.

"Tässä mä vaan hengaan, ja on vähän tylsää.."

Varsan huomio oli lähes koko ajan meikäläisessä ja siinä mitä nyt tapahtuu. Kuten tästäkin huomaa, varsa on koko ajan tietoinen siitä, että hänen pitää seistä paikoillaan, ja pää kääntyi perässä katsomaan mitä mie touhuan, kun tulin takaa ottamaan kuvia :)

Ihan yksin lenkillä! (eli noin sadan metrin päässä tallin pihasta..)

Äitillä taisi olla enempi hätä, kun lähti tarhassa perään pöpelikön keskelle rämpimään. Ei todellakaan Lotan tyylistä astua johonkin, mihin päästäkseen jalkaa pitää nostaa yli viiden sentin verran.

Siellä se äippä höröttelee.

"Hei daa, ketä kiinnostaa, jatketaan matkaa.."

2 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

hiltsu ,

Nyt ketuttaa!

1/25/2014 07:53:00 ip. marjo 12 Comments

Miksi - oi miksi kaikki metsätiet pitää mennä pilaamaan?! Olen tässäkin blogissa valittanut surkeita maastojamme varmaan toistakymmentä kertaa, mutta aina samaan henkäykseen todennut, että onneksi on olemassa yksi ihana hyväpohjainen pitkä metsätie. No okei, sekin on mennyt paljon huonommaksi kuin vuosia sitten, koska sieltä on kaadettu metsää ja siellä ovat työkoneet jyllänneet ja muokanneet tienpintaa. Kuitenkin suuri osa tästä metsätiestä on ollut vielä pehmeää koskematonta maastoa. Siis tällaista:


Meidän ainoa "kunnon" laukkamäkemme sijaitsi tämän tien varrella. Ei sekään iso tai pitkä mäki ollut, mutta kaikkiin muihin onnettoman pieniin nyppylöihin verrattuna kuitenkin jo kunnon mäki. Hiljaisella pienellä tiellä. Pehmeällä pohjalla. Sellainen mäki, jonka Lottakin veti aina täysillä ylös. Joskus vuosia sitten koko tämä muutaman kilometrin mittainen tie oli enemmän ja vähemmän täynnä laukkapätkiä. Muistan erinomaisen hyvin, kun vedettiin issikoilla pitkät pätkät kiitolaukkaa pehmeällä hiekalla loivissa kaarteissa. Ikänäni en ole niin kovaa hevosella mennyt, kuin mitä meillä oli tapana tuolla tiellä päästellä. Silmät oli pakko pitää puoliummessa, kun edellä menevän hevosen kavioista lensi hiekkaa, roikuin kiinni Hiltsun harjassa ja rukoilin vaan, että ponit vielä joskus pysähtyvät. Heh, no ei. Se oli upeaa! Ihan parasta mitä issikoiden kanssa voi harrasta.. Eipä ole tuolla tiellä enää yhtä ainutta kohtaa, jossa moinen olisi mahdollista!

Nimittäin nyt siellä näyttää tältä:


Hyvä etten ruvennut itkemään, kun näin mitä tielle on tehty. Isoa soramurskaa, pitkät pätkät pelkkää kivikovaa soraa.. Käyntiä ja käyntiä, muhkuraista kivikkoista tietä. Kivaa! Not. Onneksi tämä sorapätkä on vasta tien lopussa, joten nyt talvella ne lähempänä sijaitsevat jo valmiiksi pilalle menneet maastot ovat ihan suht hyväpohjaisia lumen takia. Mutta ensi kesänä koko tie on pilalla, joko kaivureiden tai soran takia. Meillä ei ole enää yhtään ainutta hyväpohjaista hiljaista metsätietä. Jokaisella maastoreitillämme kulkee nyt autoja, sekä näemmä myös raskasta liikennettä. Hyvin lyhyitä teitä toisiinsa yhdistäviä metsäkaistaleita kyllä on, mutta ne on sitten jo niin metsää, ettei pysty kuin kävelemään. Ensi kesänä vissiin maastoillaan asvaltilla ja soralla vuoronperään.. 

Noh, ehkei asiat ihan niin huonosti ole. Luojan kiitos on niin super liikennevarma poni, että sen kanssa voi huoletta lähteä tuonne autojenkin keskelle! Ja radanvarsi on aina hyvässä kunnossa. Enpä vaan vielä tähän päivään mennessä ole antanut hevosen radanvarressa täysillä juosta, enkä varmasti tule koskaan sitä tekemäänkään ;)


Tässäkin on oikeasti soramurskaa alla..

*nyyh* Sieltä se uusi sorataival alkaa. Ja poni taas vähän pörheänä :)

Ponin arabipää.

Talvella on helppo kylmätä hevosen jalat! Lunta vaan suojiin ja suojat jalkaan. 

Lotta kurkistelee ovelta lenkin jälkeen, et saisinkos määkin tulla sisälle talliin..


Ja tässä vaihteeksi reissun tiedot ylhäällä.


Nemon kohdalla suunnitelmat etenevät, ja pian koittaa luopumisen aika.. Ensi viikolla tulee kengittäjä vuolemaan varsan kaviot (mikäli niissä nyt on vuoltavaa), annan taas uuden matolääkkeen ja sitten onkin poitsu valmis muuttoon - rokotettuna, madotettuna ja kaviot hoidettuna. Käytöksensä ja osaamisensa puolesta se olisi ollut valmis "lomalle" jo pitkän aikaa. Miun mielestäni Nemo osaa kaiken sen, mitä tuon ikäiseltä varsalta voi odottaa. Tai itse asiassa jo paljon enemmänkin. 

Tänään meillä oli taas Nepparin kanssa pieni treenituokio. Käytiin ekaa kertaa kahdestaan kävelyllä hieman kauempana tallin pihasta. Jouduttiin lähtiessä ohittamaan äitin tarha, ja molemmat toki höröttelivät toisilleen. Pariin kertaa Nemo pysähtyi tallilta poispäin lähtiessä ja hirnuikin kavereille, mutta saman tien pyynnöstä jatkoi matkaa. Ajattelin jo, että takaisin kääntyessä minulla on höyryveturi narun päässä, mutta mitä vielä, Nemo käveli samaa rauhaisaa tahtia myös kotiinpäin. Pari kertaa meinasi rintama ohittaa miun kävelykohtani, mutta pienellä narun heilautuksella varsa himmasi taaemmas. Otettiin raviakin kotiinpäin, eikä varsassa ollut mitään merkkiäkään kiireestä takaisin äitin luo. Rennosti sujui siis koko reissu. Pihassa tehtiin pari kertaa vanhat tutut harjoitukset.

Uutena juttuna aloin opettaa varsaa seisomaan vapaana käytävällä hoitotoimenpiteiden ajan. Niin se vaan menee, ettei ole homma eikä mikään opettaa hevosta seisomaan nätisti käytävällä kahta puolen sidottuna - vaan teepä se sama hevonen vapaana! Lotta tietty osaa tämän vallan mainiosti (ainakin yleensä, jos ruokasäkki ei ole metrin päässä nenän edessä..), Nemolla puolestaan homma oli vähän hakusessa. Yllättävän hyvin sekin kyllä selviytyi! Toimin niin yksinkertaisesti, että korjasin varsan aina takaisin samalle paikalle jos se liikkui. Nemolla oli siis naruriimu päässä ja minulla naru löysänä käsissä. Jos taas varsa seisoi rauhassa paikoillaan härkkimättä turvallaan mihinkään, myötäsin ja kehuin sitä siitä. Jalat kyllä pysyivät hyvin paikoillaan lähes koko ajan, mutta nenä seikkaili milloin mihinkin, ja sitä myöden meinasivat välillä jalat kääntyä perässä.

On se kyllä uskomattoman helppoa, kun homma toimii. Oikein itseänikin taas huvitti, kuinka fiksu ja yhdellä sanalla sanottuna helppo tuo varsa voi olla! Puuhailin Nemon takaosan parissa, olisinko harjannut sen häntää tai vuohistupsuja - mitä lie, mutta ihan hevosen takana olin kuitenkin. Varsa siirtyi jossain kohden yhden askeleen eteenpäin. Laiskana ihmisenä en viitsinyt nousta ja siirtyä varsan eteen sitä siirtämään takaisin - mitä suotta, minullahan on riimunnaru kädessä ja narun päässä varsa, joka osaa peruutusmerkin. Eipä tarvinnut muuta kun sieltä hevosen takajalan vierestä kyykystä hetki heilutella köyttä, niin varsa pakitti askeleen takaisin juuri siihen kohtaan mistä oli lähtenytkin :)

Hieman harmittaa kyllä viedä varsa taas pois, mutta minkäs teet. Elämä menee nyt tällä kertaa näin. Ja pääseehän Nemo äidin hellästä huomasta suoraan isukkinsa tiukkaan(?) kuriin. Jaa kuka väitti, ettei hevosorien tarvitse osallistua jälkikasvunsa koulutukseen?! ;)

Otettiin Hiltsun kanssa kisa, kumman huuli nousee ylemmäs...
…voittajasta ei tainnut jäädä epäselvyyttä ^^

12 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

kuvia ,

Veljekset kuin ilvekset?

1/24/2014 07:48:00 ip. marjo 3 Comments

Ihan samanikäisiä varsat eivät kuvissa ole, mutta vähintään kuukauden sisään menevät iät. Useimmissa kuvissa heittoa on korkeintaan viikko - pari :) Oli muuten uskomattoman vaikeaa löytää edes lähes samanlaisia kuvia, eivätkä nuo nyt ihan yks yhteen menekään.. Valitettavasti Lotan ensimmäisestä pojasta Blakkenista ei ole oikein mitään joukkoon sopivaa kuvamatskua. Mutta on nääkin velipojat aika sulkkuja, vai mitä? :>













3 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

ajo ,

Pakkaskuulumisia

1/23/2014 08:20:00 ip. marjo 4 Comments

Vieroitusta on nyt jatkunut neljä päivää täysin erillään. Ponit ottavat tämän ihanan rennosti. Lotalla ei ole mitään mielenkiintoa varsansa perään, ja Nemokin vaan hörähtelee pienesti äitin kulkiessa sen ohi aidan toisella puolen. Juuri näin sen pitäisikin mennä! Ilman stessiä, ilman suuria elämänmuutoksia, ilman hätää toisen perään. Lotta-raukalla tissit roikkuvat täynnä maitoa, mutta eiköhän tammankin olotila tässä jonkin ajan kuluttua helpota..

Heti alkuun on pakko hehkuttaa Nemon tämänpäiväisiä naruriimuharjoituksia - tuo varsa on niin fiksu ja täydellinen, että ihan pelottaa! Ollaan muutamaan otteeseen tehty pihassa lyhyitä harjoituspätkiä, mutta pihassa työskentely on hieman haasteellista, kun varsan mielenkiinto on herkästi jossain muualla - ruuassa, kavereissa, äidissä toisessa tarhassa jne. Tärkeintä kaikessa hevosenkoulutuksessa kun on hevosen mielentila, jonka se yhdistää kaikkeen oppimaansa, ja pihassa tuo mielentila on vaikea saada tarpeeksi rauhalliseksi. Nyt illasta muiden ponien ollessa sisällä ja Rouskun käytävällä Sirin puunattavana pystyin työskentelemään varsan kanssa pihatossa ilman mitään häiriöitä, täydellistä!

Nemon keskittyminen oli ihan sataprosenttista ja se reagoi kaikkiin pyyntöihin todella kevyillä avuilla ja viivyttelemättä. Tai no, riimusta tuleviin pyyntöihin, kun alkuun tein vaan paineeseen myötäämistä pienenpienestä avusta. Pyysin joko pelkkää pään kääntämistä tai paineen lisääntyessä myös jalkojen liikuttamista - joko eteen, sivulle tai taakse. Harjasin varsan sen ollessa vapaana, mutta koska harjausta ei ole mitenkään varsalle opetettu, ei sen huomio tietenkään ollut tällöin mukana. Yleensähän se nykyään seisoo käytävällä kiinni pakotettuna harjauksen ajan, eikä sen silloin tarvitse mitenkään keskittyä harjaukseen. Kesälaitumella harjasin varsan useaan otteeseen vapaana, ja silloin se seisoi liikkumatta paikoillaan, kun nautiskeli hommasta täysin siemauksin. Nyt varsalta pariin otteeseen tuli muutama askel kesken harjauksen, jolloin myötäsin varsan pysähtyessä ja pikkuhiljaa se tajusi jälleen, että jotain tapahtuu ja seisoi hyvin paikoillaan. Nostelin myös ensimmäistä kertaa kaikki jalat varsan ollessa vapaana. Pari kertaa etujalan nostossa oli pientä epävarmuutta, mutta kaikki muut jalat sujuivat täydellisesti.

Ainoa missä meillä on vielä paljon treenattavaa on raipan paineesta liikkuminen. Ollaan muutaman kerran treenattu reagoimista raipan naputtavaan apuun, mutta varsinkin kankulle tuota varsaa saa vaan naputtaa ja naputtaa, eikä hän välitä tuon taivaallista.. Tai no, on se selvästi nyt jo alkanut paremmin reagoida ja liikkuminen tapahtuu nopeammin kuin alkuun, mutta treeniä vielä kaivataan. Ilman kosketusta sitä ei ole toivoakaan saada kinttujaan liikauttamaan. Etuosan siirtäminen sen sijaan sujuu paljon paremmin! Etujalkoihin ei tarvitse juurikaan raipalla koskettaa, kun varsa jo väistää alta. Nemo on ylipäätään etujaloistaan paljon herkempi kuin takajaloista. Etujalkojen pesu, harjaus, jalkojen nostaminen ym. on kaikki sen mielestä inhottavaa. Sen sijaan takajalkojen "lääppimisestä" varsa suorastaan nauttii, ja alkaa aina lepuuttaa niin toista jalkaansa kuin vehjettäänkin, kun touhuan sen takajalkojen parissa. Ihme otus ;)


Lotan kanssa maastoiltiin tänään pelkkien tähtien valaisemassa metsässä pakkasen keskellä. Alkuun hieman meikäläistä jännitti lähteä sinne pimeyden keskelle, mutta oikeastaan meillä oli ihan mukavaa. Kun alla on tuttu ja turvallinen poni, niin ennemmin mie sen kanssa uskallan kulkea kuin yksinäni! Luotto Lottaan pelasi 97 prosenttisesti, ja tehtiinkin vauhdikas vajaa viiden kilsan pieni lenkki - sen ajan tarkenee vielä itsekin mukavasti selässä. Jaa miksi ei poniin ole sataprosenttista luottoa? Yksi prosentti lähtee Lotan keräämästä pönttöilyenergiasta näillä pakkasilla. Nyt joutuu jopa entistä tarkemmin miettimään mihin maastoihin ja millä varustuksella ponin kanssa uskaltaa lähteä.. Toinen prosentti katoaa pimeydestä keskellä metsää. Ihmismieli on sellainen, että väkisin itse jännitin jonkin verran, ja kyllähän poni sen huomaa.. Kolmas prosentti lähtee ihan vaan siitä, että hevonen on kuitenkin aina päällimmäisenä vaistojensa varassa toimiva saaliseläin, enkä koskaan voisi sanoa luottavani yhteenkään eläimeen sataprosenttisella varmuudella. Ihan sama kuinka varma hevonen on ja kuinka monen vuoden takaa tuttu, ja vaikka kuinka monta kertaa se olisi toiminut samassa asiassa aina samalla tavoin, riski on silti aina olemassa.

Täytyypä kirjoittaa tänne vielä ihanasta postista löytyneestä kirjeestä, vaikkei se hevosiin suoranaisesti liitykään. Zelda sai nimittäin postia! Ystäväni Lauran Loitsu-sheltti (Fionan serkku) oli bongannut blogista, että Zeldalla tassut palelee kovin, eikä tuolla ole olemassa kunnon tossuja. Loitsu sitten pyysi omistajaansa Lauraa ompelemaan Zeldallekin omat tossut (Fionan tossut ja takki ovat Lauran tekemät myöskin). Täytyisihän Zeldakin päästä nauttimaan talven riemuista ja ihanista keleistä pakkasesta huolimatta! Kirjekuoresta löytyi neljä kappaletta ihania fleece-tossuja sekä kirje Loitsulta. Nyt voi Zeldakin lähteä vaikka tallille mukaan, kun ei enää tassuja palella. Kiitos Laura ja Loitsu!  ♥








Lottakin alkaa jo vähän rauhoittua. Eilen ajolenkillä sen voisi sanoa olleen suht normaali! Ohi menevät junat saivat pientä extrapönttöilyä aikaiseksi, mutta näillä pakkasilla junat pitävätkin sen sortin rätinää, ettei mikään ihmekään että hevonen pelästyy. Erittäin reipas poni on edelleen, muttei enää käsiin räjähtävä ruutipommi. Käytiin jopa pyörähtämässä tietyömaan päässä, jossa ohi meni traktori ison perävaunun kera sekä jonkinsortin keltainen suuri työkone, mutta molemmat ohitettiin tyynen rauhallisesti tien sivussa katsellen. On tainneet ahkerammat liikutukset tehdä taas tehtävänsä, pyritään siis jatkamaan Lotan kanssa samaan malliin.

Hullun hommaa tämä kärryajelu näillä pakkasilla..






Ei näytä sähköt kiertävän näillä pakkasilla, kun ponit vuorotellen törkkivät aitoja turvillaan.. Sitä päivää odotellessa, kun joku päättää taas poistua tarhasta aitojen läpi. Vielä näin ei luojan kiitos ole tapahtunut, eikä edes Nemolla ole ollut tarvetta lähteä äitin luokse. Toivottavasti ei tulekaan! *koputtaa puuta*

Ensi yöksi on luvattu niin kovaa pakkasta, että vuonotkin saivat poikkeuksellisesti yöksi loimet niskaansa. Ne kun yöpyvät kaikki siis aika lailla ulkolämpötilassa, suljettujen ovien takana vaan..

4 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

bimi ,

"Tuo 900 kuvaa"

1/21/2014 10:11:00 ap. marjo 25 Comments

…ilmoitti minulle iPhoto sunnuntaina, kun siirsin päivän kuvasaldoa koneelle. Lienee siis sanomattakin selvää, että meillä oli Sirin kanssa pitkästä aikaa kuvauspäivä! Tuosta saldosta itse asiassa puuttuu vielä Rouskun kuvat, sillä ne otettiin Sirin kameralla. Valitettavasti juuri Rohanin kuvausten aikaan aurinko painui sumuverhon taa, joten ihan samaa sarjaa ei kaikista kuvista saatu. Lotan ja Nemon kuvauksessa taas aurinko alkoi juuri hiipiä esiin, vei kaiken sumun mennessään pois ja taustana olikin pelkkää kirkasta maisemaa ja kirkkaan auringon takia taustojen ja kuvasuunnan yhdistely oli hieman haasteellista. Onnistuttiin siis juuri se paras kuvaushetki skippaamaan, kun olisi ollut yhtä aikaa aurinkoa ja sumuinen tausta. Mutta hei, ei parane valittaa, harvoin näin mahtavia kuvauskelejä edes on tarjolla!

Meillä on suunnitelmissa myös pienet "teemakuvaukset" Lotan kanssa (tai on ollut jo parikin talvea..), mie toimin taas mallina ja tyyli on vähän samaa kuin parin kesän takaisissa enkelikuvissa (muistatteko, sen josta voitin canvas-taulun - taulu on muuten saapunut ja se on ihana!). Vielä on vaan rekvisiitat kehittelemättä, ja kuvien onnistumisen kannalta sekä kelin että kellonajan pitäisi olla juuri oikeat. Katsotaan onnistutaanko nämä vielä tänä talvena toteuttamaan..! Pitäisi vissiin käydä pari teatterien puvustamoa katsastamassa läpi, sillä omasta takaa ei taida pukua löytyä? Vaikka teema onkin sama kuin penkkaripuvussani joskus vuosia sitten :)

Mutta sen pidemmittä puheitta, sunnuntain kuvasaldoa olkaa hyvät! Nämä olivat muuten Nemon ja Lotan viimeiset hetket yhdessä. Kuvien jälkeen Lotta laitettiin taas omaan tarhaansa ja Nemo omaansa, eivätkä ne sen jälkeen enää ole aidan samalle puolelle päässeet - eivätkä tule pääsemäänkään. Voi mun pientä vauvaponiani, siitä on nyt tuleva itsenäinen mies.. :') Kuvissa on mukana myös miun itsekseni lauantaina napsimat kuvat, joten varoituksen sana - näitä on paljon!!


1. Eipä tiedä pieni vauvaponi vetävänsä lähes viimeisiä maitohörpsyjään..

2. Olenko ainoa tätä mieltä, vai näyttääkö Nemo tässä jo ihan oikealta orilta?!

3. Lotta aina yhtä kauniina.

4. Youtuben hevosen hirnunta sai hetkeksi tämän naaman ylös heinistä ;)

5. Nemokin kuunteli kiinnostuneena.

6.

7.

8.

9.

10.

11. Aamu alkaa parhaiten leikkimällä!

12.

13. Roppekin niin vanhan ja viisaan oloisena.

14.

15. Kun äiti on poissa, pitävät veljekset tiukasti yhtä.

16. Ihmettelin joskus, miten Nemo voi olla täynnä jäätyneitä märkiä länttejä, vaikka on paukkuvat pakkaset..

17. Niin mitenköhän, kun muut ponit sitä vuorotellen pureskelevat.

18. Rouskulla on ihan omat jutut mielessä.

19. 23-vuotias Hilppakin poseerasi kameralle.

20. 

21. Bimi pihaton portilla.

22. Miks mulla on tästä ponista ainakin tsiljoona kieli ulkona -kuvaa?!

23.

24. Bimin kuuraparta :)

25. Laitettiin varsalle Bambin(?) näyttelyriimu päähän kuvauksia varten. Se on hieno!

26.

27.

28.

29.

30. Mission impossible saavutettu - ponit rinta rinnan ja korvat molemmilla pystyssä!

31.

32. "Nyt ne jätti sut äiti vapaaks keskelle peltoo, anna mä otan tosta narusta kii ettet sä karka!"

33.

34. Hymyä ja katse kohti kameraa! "Jaa siis mihin..?"

35. Suukko Lotalle.

36. Ja suukko Nemolle!

37. Iso vuono ja pieni vuono.

38.

39. Jos poni seisoo jalat väärinpäin, niin sitten otetaan jalasta kiinni ja siirretään ne oikein päin :D

40. Kas näin!

41. Yksi pääkuva unohtui aiempien joukosta..

42. Lotan mielialaa taas pellolla ratsastuksessa.. 

43. Pirtsakka poni!

44.

45.

46.

47. Kesken kävelynkin piti huudella kevreille.

48. 

49.

50. 

51.

52.

53.

54.

55.

56.

57.

58.

59. Fiona oli mukana viiden tunnin tallikeikalla ja hyvin tarkeni tällä varustuksella. Kiitos Lauralle super tossuista ja villapaidasta!

60. Tosin ponien kuvausten ajan se odotteli lämpimässä autossa :)

61. Pakkasponi kuuran keskellä.

62. Rakennekuvatusta.

63. 

64. Popijukka onkin jänöjukka.

65. Taitaa olla pakkasta rinnassa tälläkin laiskimuksella ;)

Jaksoiko joku katsoa kaikki? Mikä oli suosikkikuvasi? :)

25 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

Tilaa: Blogitekstit ( Atom )