Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoutus. Näytä kaikki tekstit

Vuoden viimeinen ratsastus


Hei meillä oli eilen kuvauspäivä Emilian kanssa - pitkästä aikaa! Ei parane valittaa säästä, joten ei nyt valiteta siitä, kuinka synkkää ja märkää ja harmaata oli, vaan iloitaan siitä, että saatiin kuvia. Sen verran on kuitenkin pakko valittaa, että onhan nämä pohjat nyt ihan sanonko mistä! Ainakin 25-vuotiaalle kankealle ja muutenkin kompuralle kengättömälle vanhukselle. Mur.


Halusin kuitenkin Lotasta saada ratsastuskuvia, niitä kun ei ole otettu sitten viime kesän jälkeen. En toki ole muorilla ratsastanutkaan kuin oikeastaan tästä syksystä alkaen. Silloin oli lunta maassa, kun ensimmäisen kerran kävin sen kanssa kentällä "treenaamassa". Pitkän aikaa olikin tosi kiva kenttä, ja olin aivan ihmeissäni, kuinka hyvä Lotta oli ratsastaa! Pellollakin oli kiva mennä sen pienen hetken, kun maahan satoi uusi paksu lumi, pohja oli vielä koskematon ja sopivan pitävä ja pehmeä. Ainakin paikoitellen, eikä toki koulureeneihin nyt isoa tilaa tarvinnutkaan.

Sen sijaan viime viikkoina ei ole enää ollut sama tilanne, ja Lotta onkin saanut lähinnä chillailla. Olen niin keskittynyt Nemolla ajamiseen, että Lotan kanssa olen lähinnä käynyt kävelemässä pitkin peltoja silloin tällöin. Vähän on päästy ravaamaan ja yhdellä pelloista on vielä ollut sen verran puhdasta hankea, että siellä olen uskaltanut laukatakin. Nyt kun lumi sulaa vauhdilla ja aina välillä taas jäätyy, on pohja paikoitellen hyvin liukas tai koppurainen sinne syntyneistä hevosen/reen/traktorin jäljistä..

Jäätä ja sohjoa.. Itse asiassa käynnissä kintut luistivat enemmän kuin ravissa!

Meillä oli hyvin äänekäs valmentaja menossa mukana.

Mutta näillä mennään! Ei ollut Lotan ratsastettavuus kentällä ihan sitä luokkaa, mitä se on tässä syksyn aikana ollut. Vaan on tuo hevonen niin kiltti ja nöyrä, että kaikkensa se toki jälleen yritti. Minä pungin ja väänsin selässä minkä kykenin, saamatta silti sen valmiimpaa. Itse asiassa nyt kun ajattelen vuosia taaksepäin, niin monesti ratsastukseni Lotalla oli juurikin sitä, että hiki hatussa yritin vääntää selässä niin paljon kun jaksoin. Sitten aina joskus yhtäkkiä yllättäen tapahtui jotain maagista, ja yhtäkkiä huomasin istuvani selässä tekemättä yhtään mitään!! Ja hevonen kulki kuin ajatus. Tuntui ettei sitä tarvinnut edes ohjata mitenkään, silti se meni juuri sinne minne piti. Ihan tähän fiilikseen ei tietysti tässä muutamien ratsastuskertojen aikana ole päästy, mutta olisihan se hienoa, jos vielä joskus pääsisi saman tunteen Lotan selässä kokemaan..




En ole käyttänyt Lotalla satulaa juuri ollenkaan, sillä se kiukkuaa aina satulan pukemisessa. Sama tilanne oli jo vuosi sitten talvella, kun muutaman kerran kävin muoria liikuttamassa. Pari kertaa kävin selässä, ja kolmannella kerralla totesin, että en tällä hevosella kyllä enää ratsasta. Lotta oli silloin jo suunnattoman vihainen, kun satulaa laitettiin selkään, ja tosiaan meno kun oli pelkkää rynnimistä kotiin päin ja hirmuista kompuroimista pellolla, ei ratsastus ollut järin mukavaa.

Sama suhtautuminen satulaa kohtaan on jatkunut edelleen, mutta sen sijaan ilman satulaa selkään nousevaa ihmistä kohtaan Lotta ei suhtaudu lainkaan negatiivisesti. Se tulee suoraan korokkeen viereen, seisoo tyynen kiltisti selkäännousun ajan, eivätkä korvat edes käy takana, kun selkään kiipeää. Päin vastoin muori on ennemminkin aina innokkaana ja selvästi tyytyväisenä lähdössä hommiin, kun sinne selkään kiipeää.


En tiedä, onko sille jäänyt ikävä mielleyhtymä satulasta siihen, että joutuu yksin lenkille ja pois tallin pihasta. Koska sehän oli Lotalle stressin ja paniikin paikka tuossa muutaman vuoden. Vai onko se oikeasti ollut sen verran kipeä selästä, että satula tuntuu inhottavalta. Tosin silloin luulisi, että se välttelisi koko ratsastusta ja painoa selässään, mikä taas ei näytä olevan tilanne..

Toki voisin kokeilla ratsastaa Nemon länkkäsatulalla muutamia kertoja (mitä nyt olenkin ne pari kertaa käyttänyt, kun satula on ollut selässä) ja katsoa, muuttuuko rouvan asenne satulaa kohtaan. Kuitenkin Lotalla on niin kiva mennä ilman satulaa, ja etenkin talven kylmillä keleillä hevosen lämpö on ihanaa luksusta pepun alla, joten eipä nyt hetkeen taida satulan käytölle olla tarvettakaan. Ellei Lotta ala kommentoida, että selkään nouseva ihminen ei enää olekaan kiva juttu. Tosin silloin saisi jäädä jo koko ratsastus.

Muori löysi pellolla ihan uuden vaihteen.

Ai että kun saataisiin lisää lunta!!! Pian!

Lotan lempparia on ehkä aina ollut - ja tuntuu edelleen olevan! - kunnon laukkaspurtit. Ei paljon tarvi kysellä, että mennäänkö?!

Parhaat mummelit! Zeldakin täytti muuten juuri 14v <3

Lotta on hirmu jäykkä etujaloistaan, ja sille on ollut vaikea nostaa niitä koko tämän ajan, mitä tamma minulla nyt on ylläpidossa ollut. Sen huomaa ihan arkisista asioista, kuten kavioiden vuolusta tai maahan kaatuneiden puiden yli taluttamisesta. Mitä näitä nyt on. Muutenkin Lotan omaehtoinen kävely on hyyyyyvin hidasta ja varovaista. Se asettaa jokaisen jalkansa pitkään harkiten, eikä todellakaan kiirehdi mihinkään. Varsinkaan näillä pohjilla.. Kyllähän se sitten ratsain innostuessaan tai käskystä liikkuu reippaasti ja etenee välillä turhankin vauhdikkaasti! Mutta se mitä tässä itse mietin, onkin siinä, kuinka paljon uskallan pyytää ja jumpata Lotan jalkoja.. 

Totta kai jo se, että se elää pihatossa ja valtaisan suuressa tilassa, mikä pakottaa sen jatkuvasti liikkumaan, on erittäin hyvää lääkettä. Yritän kyllä säännöllisesti tehdä kevyttä puomijumppaa, viedä hevosta metsään epätasaisille poluille jne., mutta missä tulee raja vastaan? En esim. uskalla juurikaan käsin venyttää ja nostella jalkoja, koska jo vuolussa jalan ylhäällä pitäminen on selvästi vaikeaa ja raskasta. En yhtään uskalla niitä väkisin nostaa ja venyttää, jos hevonen ei siitä tykkää.

Omaehtoista etujalan nostelua! :D

Ei enää meinaa ihan yhtälailla korkealle ja tarmolla nousta, kun nuorempana..

Pääasia nyt kuitenkin on, että Lotta vielä liikkuu hyvin, aktiivisesti ja innoissaan, sekä tuntuu olevan kaikin puolin kunnossa. Tästä pyritään pitämään kiinni. Toki kaikki kunnon kohottaminen, lihasten kasvattaminen ja liikkuvuuden paraneminen on pelkkää plussaa. Ja kieltämättä näitä kaikkia on tapahtunut ihan hurjasti tässä seitsemän kuukauden aikana, kun Lotta on täällä ollut! Kuitenkin hevonen kääntyy nyt 26-vuotiaaksi, joten ihmeitä ei voi odottaa.. Ihan mielettömän tyytyväinen ja onnellinen olen siitä, että Lotan kanssa vielä pystyy harrastamaan :)

Taluttatteko tekin näin (vuono)hevosia??

...Lotalla nyt on aina ollut vähän omia oikeuksia.


Ihanaa Uutta Vuotta teille kaikille!! 


En tiedä tulenko tekemään sen enempää vuodenvaihteeseen liittyviä postauksia.. Mutta lisätään tähän loppuun kuitenkin ensi vuoden tulevan äitimuorin kuvia, koska vuonna 2018 meille syntyy ihana muhku karvapallero ic-varsa!! Can't wait! Siinä onkin jo tarpeeksi odotettavaa tulevalle vuodelle ;)

Vielä jaksaa mamma liikkua.

...tosin ei enää ihan siihen tahtiin lähde laukkaspurtit, mitä vielä kesällä mentiin, hih! :D

Vuoden tauon jälkeen



Lotta on ollut minulla kaksi kuukautta ylläpidossa. En ole tuona aikana sen erityisemmin "liikuttanut" hevosta mitenkään. Sen liikunnan määrä kasvoi eksponentiaalisesti jo pelkästään tämän elinympäristön muutoksen myötä, ja se joutuu nyt laitumella poikien kanssa liikkumaan tuhottomasti enemmän, mitä on viimeiseen kolmeen vuoteen tehnyt.

Vähän huono kuvapari, mutta kahden kuukauden muutos hevosessa on silti näkyvä.

Ei enää kuopimista ja teputtamista, vaan rennon tyytyväisenä yksin käytävällä,
vaikka pojat ovat kaukana laitumella.

Edellisen kerran Lotalla on ajettu vuosi sitten kesällä. Omasta edellisestä ajokerrastani on jo pari vuotta aikaa. Viime talvena Lotan selässä käytiin muutama kerta, mutta sen enempiä ei rouvaa ole liikuteltu.

Paitsi nyt muori on taas kahdesti päässyt vaunujen eteen! Lotta on alkanut tosi hyvin saamaan massaa ympärilleen, ja se on jo aivan eri näköinen kuin kaksi kuukautta sitten tullessaan. Sen jalat ja kroppa muutoinkaan eivät selvästi ole täysin kunnossa, joten hyvin varovasti on nyt aloitettu ajaminen. Molemmilla lenkeillä oli mittaa alta 2km, ja toisella reissulla otettiin muutama metri ravia.

"Hei mihin me nyt ollaan menossa?!"

"Tän jutun mä niin osaan ja muistan!"

Mutoiltu rintaremmi oli Lotalla ensitestissä.

Mikäs kumma viiva siinä maassa menee?

Näemmä toisen kiskon päälle piti sitten astuakin, hassu Lotta.

:D

Lotta on ollut aivan onnessaan! Siis tuo hevonen on vaan niin ihana, että en voi kestää <3 Sen oikein näki sen ilmeestä ja olemuksesta, kuinka se ensinnäkin ihmetteli valjaiden pukemista, ja millä tarmolla vaunun edessä lähdettiinkään liikenteeseen.

Nämä olivat samalla Lotan ensimmäiset poistumiset tilan tontilta, ja toki yksin sen kanssa lähdettiin ajelemaan. Viimeiset kolme vuotta, kun Lotan on vienyt pois omasta pihastaan, on sen meno ollut yhtä teputtamista, kiirettä kotiin ja kavereille huutelua. Ei todellakaan mitään rentoa maastoilua. Vaan nyt Lotta lähti ensimmäiset kerrat ihan yksin vieraisiin maastoihin ja täysin rauhassa. Ei mitään paniikkia kotiin, vain innokasta etenemistä ja uusien maisemien katselua.

Toiselta reissulta jälleen uusissa maisemissa.

Saisko mennä vähän lujempaa??

Tuon hevosen mielentila on myös muuttunut aivan totaalisesti. Sillä alkaa olla jo liiankin vähän haluja Nemon perään ja kavereiden luo - Lotta kun saa edelleen kulkea minulla 99% ajasta vapaana, eikä sillä enää olekaan samalla tavoin tarvetta hipsiä Nemon perässä, mihin nyt mennäänkään. Välillä joutuu huutelemaan ja hakemaan muoria seikkailemasta omilta reiteiltään, kun ei hän tullutkaan heti mukana.

En vaan voi olla jatkuvasti ajattelematta, kuinka upeaa olisi, jos tuo hevonen olisi kymmenen vuotta nuorempi.. Sen kanssa vain taivas olisi rajana ja mahdollisuudet loputtomat! Lotta on kaikilta osin niin upea ja täydellinen hevonen, ettei toista vastaavaa voi ollakaan?? (joo tiedän, totta kai voi :)) No toisaalta, nyt on vaan toivottava ja uskottava, että Nemosta joskus tulee yhtä toimiva peli kuin äidistään (mutta ei se ole tamma.. eikä sillä ole samoja ominaisuuksia muutoinkaan), ja nautittava Lotan kanssa täysin siemauksin niistä hetkistä, mitä meillä vielä yhdessä on edessämme!

Kuitenkin tärkeimpänä kaikesta Lotta on työnsä tehnyt ja antanut minulle Nemon sekä Sirille Rouskun. Eihän tätä hevosta koskaan käy kylliksi kiittämään.. ♥


 Pieni videokooste toiselta ajolenkiltä.

 

Pois alta risut ja ravurit, (laihtunut) Popi tulee



Olkoon tämä tiivistetty päivitykseni Popin kuulumisista omistettu kaikille niille lihaville vuonopullille joille ruoka maistuu ja vatsanseutu kertoo, että ollaan oltu ruoka-aikoina kotona.

Katsos kun me Popin kanssa tiedetään miltä tuntuu olla/ja omistaa se tallin pullein poni. Popin ruokahalu on aina ollut vailla vertaa. Se on sitten näkynyt sinä elintasokumpuna siinä vatsanseutuvilla.
Se on just se poni jonka kupeet osuu tallinoven pieliin niistä ohi käveltäessä ja joka syö pihatossakin heinää toisinaan makuultaan ;) Sen vattaponkkoa tupataan osoitella sormin ja vähän naureskellakin. Ei se ole koskaan mua varsinaisesti haitannut. Itse kun pidän enemmän niistä hieman pyöreämmän mallisista vuonoista, ehkäpä siksi, ettei Rouskun emäkään koskaan missään höyhensarjoissa ole paininut, mutta kun se pulleus alkoi tehdä muutakin kuin hivellä silmää. Se alkoi suorastaan sattua silmään. Oli pakko tehdä muutoksia Popin hyvinvoinnin vuoksi.

Olipa kerran ponipojalla hieman normaalia pulleampi poni.
...ja poninaisella samaten.

Rousku aloitti laihduttamisen elokuun lopussa. Ensin ihan niin, että Jenni alkoi liikutella sitä. Kentällä tehtiin pieniä pätkiä aivojumppaa, maastossa taas pääasiassa käveltiin pitkiä lenkkejä. Pikkuhiljaa alettiin pyytää enemmän ja lisätä ravipätkiä ja jopa pieniä laukkaspurtteja. Minäkin siinä jossain välissä menin ja voitin pelkoni ja hyppäsin Rouskun selkään. Kun tokan kerran ratsastin sillä yksin maastossa tuntui jo kuin olisin istunut Lotan selässä. Niin luottavainen ja reipas se oli. Mitä hemmettiä mä olin oikein pelännyt??

Liikunnan lisäämisen myötä tehtiin myös ratkaisevampi muutos. Se siirrettiin vapaalta heinältä säännöllistettyyn pussiruokintaan, sokerittomaan kivennäiseen ja karkkilakkoon joka siis kielsi siltä kaikki ylimääräiset porkkananpalat ja leivänkannikat.

Ponipojan poni on alkanut jo kuihtua.

Sehän näyttää suorastaan melkein jo sopivalta.

Olisi ollut hienoa kertoa laihdutuksen etenemisestä ja kaikista muistakin vaiheista tässä kuukausien vieriessä, mutta minkäs teet. On niin paljon liikkuvia osia ja niin vähän aikaa. Kuvat tallentuvat kovalevyille ja muistot päänuppiin eivätkä ne blogijutut sieltä arkistoista koskaan näe päivänvaloa.
Tänään tässä kotona keittiön pöydän ääressä istuessa laitettuani ensin Romeon päiväunille ja Laran ystävänsä kanssa katsomaan elokuvan, päätin etten koske yhteenkään likaiseen astiaan tai matolla lojuvaan leluun tai karvojaan lennättävään koiraan vaan kirjoitan blogiin Popin kuulumisia kuvien ja videoiden voimalla.

Masunymärys on kaventunut reilut 20cm.
Nyt ollaan jo alle tämän lukeman.

Kaikki sen ratsastusvyötkin menee nykyään heittämällä ympäri. Ei tarvi enää laittaa omaa jalkaansa masua vasten ja kiskoa verisuonet pinnassa vyötä kiinni ;)

Sen kanssa on ruokavalion niukennuksen myötä toki tehty myös enemmän monipuolista liikuntaa kuin aikoihin:

Lara on hypännyt sillä ristikoita ravissa :D

Se on toiminut vikellysponina.

Metsämopona lapsille...

...ja aikuisille.
(kuva Jenni Härkönen)

Toiminut agilityponina. Innoissaan.
(kuva Jenni Härkönen)

Tehnyt erilaisia puomitehtäviä maastakäsittelynä.

Nostellut töppöstä irtojuoksutettaessa.


.. ja pitänyt töppöset paikoillaan pyydettäessä.


Se on ollut nöyrä kouluponi.

,,ja välillä pistänyt ranttaliksi Elsan kanssa.

Se on osoittanut esteponin kyvykkyytensä irtohypytyksissä.

ja rauhallisuutensa erilaisten lemmikkien ratsuna.

Lukuisien kävelylenkkien, puuhastelujen, ohjasajon ja talutusratsuna olemisten lisäksi onpa se kerran tehnyt kentällä pohkeenväistöjä kissa seljässänsäkin :D
Maastossa siitä kuorituu Jennin sanoin englantilainen täysiverihevonen. Sen kilpailuvietti nousee potenssiin sata. Yleisesti ottaen se käyttäytyy hyvin ja kulkee nätisti porukassa. Onpa se parissa kinkkisessä kohdassa, kun muut ovat hämmästelleet silta-aitoja tai liian syvää ojanpohjaa toiminut johtohevosenakin.

Kuva: Heimo Tuomarla

Kuva: Heimo Tuomarla

Mutta sitten kun päästään peltoaukiolle tai tienpätkälle ja muut lähtevät laukkaan hallitusti edeten, Rohan vetää ilmoille komean tuultahalkovan pukkisarjan, pistää korvat luimuun ja lähtee johtohevosen perään kierot kaviot tömisten :D
Se on jo maastoretkillämme huvittava vitsi.
ROHAN TULEE!!! Pois alta risut ja ravurit!

Kotona lammas...
...radalla tiikeri :D
Lopuksi vielä videoita Jennin ja Rouskun yhteistyöstä ja kehityksestä (varsinkin sen vatsanseudun):















Nyt taitaa ollakin omistajan vuoro lähteä liikuttamaan kertyneitä joulukilojaan...
nähdään ens vuonna hoikkina ja toivottavasti myös useammin kuin tänä vuonna ;)
#toiveajattelua
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )