ajo ,

Tammikuun tunnelmia

1/26/2018 09:17:00 ip. marjo 0 Comments


Ilman satulaa tuiskussa ja tuulessa. Metsässä oli lämmin. Pellolla ei.

Hei taas! Tuntuu vähän hölmöltä tulla päivittelemään blogia, kun ei ole mitään erityistä kerrottavaa! Olipa varmasti houkutteleva postauksen aloitus. Mutta tämä on oikeasti totta; kaikki rullaa niin sanotusti tasaisen tappavaan tahtiin eteenpäin. Ja tämähän on pelkästään hyvä asia. Hevosenomistajan on aina syytä koputtaa puuta siinä vaiheessa, kun menee ääneen sanomaan, että kaikki on aika kivasti. Mutta niin se vaan nyt on. 

Kuvia on kuitenkin kertynyt - jos nyt ei ihan päivittäin niin melkein ainakin - tässä alkuvuoden aikana, joten päätin niistä muutamia laittaa julkaisuun asti. Pääasiassa puhelin on jälleen toimittanut kameran virkaa, joten laadulla ei voi hurrata. Se on vaan niin kätevää kaivaa puhelin rintsikoista (se jäätyy ja sammuu heti, jos erehtyy olemaan pari minuuttia pakkasessa) verrattuna järkkärin mukana roudaamiseen, että eipä tuota kameraa kovin usein tule ulkoilutettua. 

Hevosten polku laitumella aiemmalle ruokapaikalle.

Lotta ylittämässä ojaa laitumella. Ei parane tehdä elämää turhan helpoksi edes 26-vuotiaalle ;)

Kivennäisten aika.

Täytyy kyllä kerrankin hehkuttaa, että kelit ovat olleet kohdillaan! Onhan tämä nyt aivan ihanaa, kun on lunta! Joka tosin parhaillaan taitaa sulaa pois.. Hevosten liikutus on sujunut helposti kengättömänäkin, kun on tuota peltoa ja metsää missä liikkua. Maastossa ei sitten ollakaan käyty moneen viikkoon. Ja tällä tarkoitan teitä pitkin liikkeelle lähtöä.

Meidän tallipaikkamme on niin keskellä asutusta ja liikennettä, että auto- ja pyörätiet ovat olleet kengättömälle ihan mahdottomassa kunnossa. Kaikki aurataan niin pohjia myöden, että joko jäätä tai asvalttia on oikeastaan kaikkialla vastassa. Reen kanssa varsinkaan ei ole ollut mitään asiaa teitä pitkin ajelemaan. Enkä edelleenkään ole saanut bootsiongelmaa sellaiseen kuntoon, että edes ratsain pääsisi teitä pitkin lenkkeilemään. Onneksi on muita paikkoja, missä liikkua hevosella.

Nam nam mitä herkkua! Ihan itte lumen alta kaivettuja kuusen(?) juuria! 

Laidunmaisemaa tammikuun alussa.

Hevosten hoito sujuu varsin helposti myös pakkaskeleillä. Meillä on tapana Emilian (Fantin omistaja) kanssa siivota päivittäin pihatto sekä sitä ympäröivä tarha. Nyt tietysti ulkoa on joutunut hakkaamaan jäätyneet kasat irti, mutta eipä tuo silti monen minuutin homma ole. Tämä onkin ainoa päivittäinen toimenpide, mitä hevosten hoito vaatii.

Sen lisäksi heinäpaali pitää viedä sitä mukaa laitumelle, kun edellinen alkaa ehtyä. Heinäpaikka siirrettiin aiempaa lähemmäksi, joten tämäkin helpottui huomattavasti. Edelleen Lotalla tai Nemolla olen heinät ajanut aidan taakse ja siitä käsipelillä onnistuu mukavasti loppu paalin siirto. Eipä yhden pyöröpaalin paikoilleen vieminenkään juuri yli puolen tunnin homma taida olla?

Pihatto ympäristöineen siivouksen jälkeen.

Vesisaavi täyttyy kaivosta automaattisesti ja pysyi sulana myös yli 15 asteen pakkasilla.

Lotan ensimmäinen keikka heinäkuskina. 

Paali pudotettuna aidan taakse, ja Lottaa kovasti kummastuttaa, miksi se on aidan väärällä puolen.

Hevosten liikutukset olen pyrkinyt pitämään monipuolisena ja molemmilla riittävän säännöllisenä. En ota stressiä kummankaan liikutuksista, mutta toki yritän nämä vapaalla heinällä elävät pallerot pitää kunnossa. Nemon varsinkaan ei tarvitsisi lihoa sitten kiloakaan (päin vastoin..) ja Lotan olisi syytä pysyä kunnossa ja vetreänä ikänsä puolesta. 

Mutta ennemmin mietin varsinkin Nemon liikutuksissa laatua kuin rankkuutta. Nemo edelleen opettelee ja oppii kaikesta, mitä sen kanssa tehdään. Pyrin touhuamaan sen kanssa kaikenlaista laidasta laitaan, oli se sitten kevyttä tai rankkaa. Mieluiten sopivasti molempia. Kunhan pysyisi mieli virkeänä ja hevosen mielenkiinto yllä.

Metsäkävelyllä Nemon ja koirien kanssa.

Täältähän löytyy vaikka mitä herkkuja!

Maastakäsinreenejä lörppähuulen kanssa iltahämärissä.

Paten kanssa maastoilemassa. Hankitreenit on kyllä nyt ihan parasta!

Hetkonen, mikäs tämä hankitreeni on?? 

Kyllä, kävin Nemon kanssa hiihtämässä! :D Terkuin ehkä vähän päästään vajaa

Siivottiin laitumelta lantakasoja ja Nemolle napsahti nakki kakkakuskina.

Tarvitsisi kyllä jonkun pienen kippikärryn tähän hommaan, ei ollutkaan ihan helpoin kaadettava (saati käsin siirreltävä)
tuo mönkkärin perävaunu..

Ratsain on toki myös lenkkeilty. Mutta edelleen hyvin vähän, ei edes kerran viikkoon.

Nemolla oli melkoinen virtapiikki tuossa alkukuusta. Sillä oli useampi kevyt/täysin vapaa päivä alla, sitten alkoivat kunnon pakkaset ja vielä myrskytuulet perään, niin eipä muuta tarvittu. Lopulta päädyttiin eräällä ajokerralla auraamaan uraa peltoon umpihankeen kuormalavalla siten, että istuin itse lavan kyydissä. Reen edessä vauhtia meinasi olla hiukka liikaa ja perä hiukka turhan kevyt, joten jätettiin hetkeksi rekiajelut syrjään. 

Toki ensin ehdittiin aurata tilan pihastakin lumet, mutta turhan kevyttä ja helppoa hommaa tuo oli noin ylimääräisten menohalujen vähentämisen kannalta. Vielä kun jostain saisi toimivan hevosvetoisen lumiauran, helpottuisi tuokin homma huomattavasti! Muutoin on kyllä kivaa talsia hevosen perässä pihaa ympäri, kun samalla näkee saman tien työn jäljen. 

Olen ilokseni huomannut, että Nemon ajokunto on kasvanut ihan huimasti! Kiitos talven rekiajeluiden. Viime kesänä koin miltei järkytyksen siitä, kuinka huonosti Nemo jaksoi vetää. Kiitos pitkän viime keväänä koittaneen ajotauon, piti kesällä aloittaa vetokunnon kasvattaminen miltei alkutekijöistään. Nyt on taas ihan eri luokkaa teinipojan meno kuorman kanssa. On tämä talvi vaan parasta aikaa, kun pystyy lumessa vedättämään ja helposti säätelemään, kuinka rankan tehtävän hevoselle haluaa.

Välillä on pakko laittaa teini myös kunnolla duuniin.

Edelleen rekiajelut ovat kyllä Nemon pääasiallinen liikutusmuoto, niin kauan kun tämä mahdollisuus suodaan.

Loppukäynneillä velipoikaa moikkaamassa. 

Niin ja kävihän Nemo taas pitkästä aikaa kentälläkin irtona rallattamassa prinsessaponin seurassa. Elsa on vaan niin hauska tapaus, ettei tähän shettikseen voi kun ihastua! Yritän jossain kohden saada kuvia esille myös heidän hauskanpidostaan, mutta toistaiseksi ne odottavat vielä kamerassa. Tällä hetkellä kenttä onkin pelkkää peilijäätä. Yllättävän hyvässä kunnossa se on pitkään pysynytkin!

En viitsinyt kauaa juoksuttaa, kun oli kunnolla pakkasta. Tässä pariskunta on jo poistumassa kentältä.

Jätin ponit vieretysten seisomaan kuvaa varten, mutta Elsan mielestä etäisyys oli liian pieni, joten se käski Nemon
askeleen kauemmas! Sitten he seisoivat kiltisti molemmat.


Lotta on myös liikkunut muutaman kerran viikossa, mutta vähemmän ja kevyemmin kuin poikansa. Muori on aina yhtä innoissaan, kun pääsee hommiin. Sen kanssa on vaan niin kivaa ja helppoa tehdä ihan mitä tahansa. Lotta on myös päässyt parit kerrat paalin siirtoon reen kanssa. Ajelin sillä toisella kerralla vielä paalin viennin lisäksi lenkkiä ympäri peltoa, ja hitsit kun muorillakin olisi virtaa riittänyt! Pakkaspäivillä tosiaan taisi olla vaikutusta asiaan.

Lotan reen kyydissä. Vanha akka olisi vaan halunnut päästellä täysillä pitkin peltoa!

Hevoset tiesivät, että olen menossa siirtämään heinäpaalia. Ikään kuin sen saisi jotenkin nopeammin,
jos juoksee ihmisestä ohi ja valmiiksi aidan taa odottamaan.. Ihan ei logiikka poneilla nyt toimi!

Kyllä meille ruoka maistuu. Ja sen ehkä huomaa..

Sydännenu <3

Ai että ruokatauko ja hommiin vai?? No käy sekin!

Lotasta tein kaljun tässä eräänä päivänä. Sen tukka on järkyttävän paksu pehko, ja vielä taittuu voimakkaasti toiselle sivulle, joten mitä tuota rehottavaa puuhkaa suotta katselemaan. En tiedä, onko Lotta (tai Nemo) lähdössä ensi kesänä Kemiöön yhdistyksen 30-vuotisjuhliin, mutta siltä varalta jos sinne päästään, ehtii muorille vielä kasvattaa siistin tukan kesään mennessä.

Kaljupää

Lotalla on myös aivan hirmuinen karvanlähtö! Se tosin aloittaa joka talvi jo joulukuun alkupuolella pudottamaan turkkiaan, mutta nyt tuo on vaan kiihtynyt. Nemolta ei lähde vielä mitään. Tosin onhan Lotalla tuota turkkia muutenkin kymmenen kertaa enemmän, joten on syytäkin pudottaa. Minulla meinaa vaan huumori loppua, kun hikipäässä yrittää saada pitkästä takkutukasta enempiä putoilevia hapsuja irti! Ja tätä ihanuutta jatkuu muutaman seuraavan kuukauden, aaaapuva. 

Lottaa laitumelta hakemassa. En tiennyt tarvitsevani hevosen, joten ei ollut riimua eikä narua mukana.
Ja ihan liian pitkä matka lähteä niitä hakemaan! Mutta käy se onneksi näinkin.

Pihattoponit päivätorkuilla.

Ja toinen unikuva. Lotta ei ihan arvosta Nemon läheisyyttä, mutta eipä jaksanut sitä poiskaan ajaa.
Nemon mielestä äitin nenässä kiinni oli kiva torkkua <3


Ja vielä söpöstelykuvat molemmista. Koska onhan ne vaan niin ihania, ettei näitä nassuja kyllästy koskaan tuijottelemaan! 

Säihkysimmu.


Ja todellinen kaunotar vanha rouva.

ps. Kyllä itse tehty vaan on parasta! Nämä tumput, joita olen käyttänyt hevosharrastuksessa aina talvisin koko ikäni, on minun siskoni tehnyt joskus kouluaikoinaan - veikkaisin siis 90-luvun alkua? Hän on niitä itse käyttänyt ennen minua, joten voitteko uskoa, että yli 20 vuotta on samat tumput kestäneet käytössä! Nämä on kaiken huipuksi kaikkein lämpimimmät ratsastuskäytössä mitä olla voi (kahdet päälletysten), joten kyllä sydäntä särkee, kun toisen tumpun loru alkaa olla lopussa..


Ihan parhaat!

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

ajo ,

Ajatuksia hevosen työkäytöstä

1/20/2018 11:07:00 ap. marjo 14 Comments



Kuinkakohan moni hevosia harrastava suomalainen tulee koskaan olleeksi tekemisissä työhevosten tai työajon kanssa? Voisin veikata, että koko harrastajakunnasta hyvin pieni prosentti. Olen tästä hyvin harmissani, sillä hevosten työkäytön soisi olevan ennemmin kasvava kuin häviävä trendi nykymaailmassa. 
Toisaalta tämä aihe on hieman pelottava otettavaksi esille näin nettimaailmassa. Aina hevosten työkäyttöön liittyviä kuvia ja videoita julkaistessani samalla pelkään, että joku menee ja kokeilee kotona samaa juttua ilman kunnollista valmistautumista sekä taitoa niin hevosen kuin ajurin osalta. Ei sillä, että me olisimme mitään erityisen osaavia mihinkään työajoon liittyvässä, mutta on tämä laji sen verran "vaarallista", että ilman tarkkaa tietoa siitä, mitä ja miten tekee, ei pitäisi tehdä yhtikäs mitään ihan vaan kokeilun kannalta.

Yhden päivän ikäinen työhevosen taimi.

Minulla on käsissäni kaksi toimivaa työhevosta. Eivät ne toki ammattilaisia ole millään tasolla (jos hevosta nyt niin voi kutsua), mutta näin harrastekäytössä toimivia työhevosia. Aivan varmasti kumman tahansa saisi koulutettua myös palkkatöitä tekemään - en epäile hetkeäkään. Lotan on joku kouluttanut Ruotsissa 90-luvun alussa. En tiedä kuka, mutta hitsin hyvää työtä on tehnyt. Nemo taas on täysin oman käden tulosta ajettavuuden osalta. Epäilisinkin, että muissa Pohjoismaissa hevosten työkäyttö on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa ja myös alan osaajia sekä tietotaitoa löytyy sieltä enemmän? 

Varsan koulutusta ajolle - ei ehkä tyypillisin näky tämäkään varsojen kanssa.

Käsittääkseni Suomessa hevosalan oppilaitoksissa hevosten työajo ei liity mitenkään opetussuunnitelmaan. Korjatkaa, jos olen väärässä! Tätäkin ihmettelen suuresti. Eikö hevosalan ammattilaisilla vähintään tulisi olla jonkinlainen käsitys siitä, miten toimii luokki- tai tamppivaljastus, mitkä ovat vetopisteet ja millaisilla valjailla vedätetään mitäkin kuormaa? Vai tulevatko nämä asiat jossakin esille?

Entä tuleeko Suomeen mistään uusia länkien ja valjaiden tekijöitä? Tietävätkö tulevat sukupolvet, mistä puusta ja miten käsittelemällä valmistetaan parhaat ja kestävimmät aisat? Nämä ja monet muutkin työkäyttöön liittyvät seikat taitavat siirtyä hyvin pitkälti perimätiedon varassa. Vaan entäpä kun tämä kaikki tieto häviää käytännössä?


Työvaunuun tutustumista varsan kanssa. 

Nykyisin some-maailma tuo totta kai tiedon uudella tavalla kaikkien ulottuville, ja melkeinpä kaikkiin kysymyksiin löytyy vastaus googlesta. Se onkin sitten toinen juttu, kuinka hyvin lukija osaa löytämänsä tiedon suodattaa ja soveltaa käytännössä. Valitettavasti esimerkiksi länkien sopivuutta ei yksikään nettiguru osaa kertoa, vaan näppituntumalla on länget hevoselle sovitettava. Kuten myös moni muu käytännön ajoon tai valjastukseen liittyvä asia vaatii ammattilaisen paikalle.

Onhan noita myös kursseja olemassa! Ilokseni olen aina toisinaan bongaillut nettipalstoilta hevostyöajon kursseja. Oletteko joku osallistuneet sellaiselle ja oletteko saaneet uusia oppeja? Tai onko teillä käynyt kotona joku opastamassa työajon saloihin? Toki kurssille lähteminen vaatii aina aikaa ja vaivaa - etenkin jos oman hevosen ottaa matkaan mukaan - mutta varmasti sellainen on kuitenkin hyvä paikka aloittaa ja kerryttää jonkinnäköinen pohjatietämys työajoon. Eihän yhdellä viikonlopun kurssilla tietysti paljon ehdi, eikä etenkään hevosta kouluteta valmiiksi työajoon, mutta tärkeämmässä roolissa lieneekin ihmisten koulutus näillä intensiivijaksoilla.

Ennen tätä koulutusvaihetta on varsan kanssa tehty jo satoja(??) työajoon tähtääviä harjoituksia.

Olen myös ilokseni huomannut, että etenkin suomenhevosia on vielä paljon ajokäytössä myös reen edessä. Ihastun aina yhtä suuresti, kun Facen seinällä lävähtää eteen hieno hevonen länkivaljaissa ja reki perässään. Välillä nämä ovat muutaman ammattilaisen otoksia ihan oikeilta työkeikoilta, mutta melkein useammin ihan perus harrastelijoiden ajohevosia. Ihana huomata, että vielä reet liikkuvat ja hevoset on koulutettu niitä vetämään!

Samalla kuitenkin aina mieleen hiipii pieni peikko takaraivossa - ovatko hevoset oikeasti kunnolla koulutettuja? Koskaan ei voi tarpeeksi muistuttaa, että reen vetäminen on hevoselle täysin eri asia kuin koppakärryjen! "Ajolle koulutettu" hevonen voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa riippuen siitä, kuka sen sanoo. Muistutan tässä kohden, jos olet esimerkiksi ajo-opetettua hevosta ostamassa, että kannattaa varmistua siitä, miten ja mitä vetämään se on opetettu. Vieläkin moni kuvittelee, että kärryillä treenatulle hevoselle voi laittaa reen perään muitta mutkitta ja ei kun baanalle. Valitettavasti nettikuvissa näkee toisinaan myös vääränlaista valjastusta vedätettävään laitteeseen nähden. Toivottavasti kaikki osaavatkin ottaa hevosen työergonomian huomioon, eikä kukaan vedätä esimerkiksi rekeä rintaremmillä.

Pelkästään koppiksilla ajettu ja opetettu hevonen ei ole valmis työkäyttöön.

Ajo-onnettomuuksia tapahtuu aina. Vaikka kuinka niitä pyrimme viimeiseen saakka välttämään, kyllä minäkin joka ikinen kerta hevosen valjaisiin laittaessani tiedostan sen, että koska tahansa voi tapahtua. Ja valitettavasti ajohevosen ollessa kyseessä, ovat onnettomuuden seuraukset todennäköisesti huomattavasti pahempia kuin ratsuhevosen kohdalla. 

Olen kuullut tarinan, jossa hevonen ryöstäytyi ajurilta niittokone perässään, ja ojassa piennarta kitkemässä ollut nainen leikkautui vyötäröstä kahtia jäätyään sopivasti matkan varrelle. Viimeisin todellinen vaaratilanne koettiin viime syksynä kynnön SM-kisoissa, missä taatusti kokeneet ja osaavat työhevoset vauhkoontuivat kyntöaura perässään. Kun kaksituhatta kiloa hevosia laukkaa vapaasti kyntöauran sinkoillessa mukana, ei siihen kukaan halua jäädä alle. Onneksi muut hevoset pysyivät hallinnassa ja loppuviimein säikähdyksellä selvittiin. Mutta tämä myös todistaa sen, että oli kyseessä kuinka hyvin koulutetut hevoset ja ammattiajurit tahansa, silti kaikki on mahdollista.

Metsässä pelataan varman päälle.

En toki halua pelotella ketään näillä kertomuksilla, sillä edelleen kovasti kannustan hevosten työajoon! Haluan vaan herättää siihen todellisuuteen, että mitään ei voi tehdä liian hyvin ja liian varovasti. Kaikki tilanteet tehdään ennemmin liian helpoiksi ja varmoiksi hevoselle, ja vasta rutiinin ja kokemuksen myötä lisätään vaatimustasoa. Myöskään koulutuksessa ei voi edetä liian hitaasti. Mitään koulutusvaihetta ei saa ylittää eikä siirtyä seuraavalle tasolle ennen kuin edellinen on taatusti hallinnassa!

Joustopiikkiäes perässä.

Eikä pelkästään hevosen koulutus ole avainasemassa, vaan myös ajurin tulee tietää, mitä on tekemässä. Olen monet kerrat saanut sen itsekin vasta käytännössä todeta, että tässähän on ihan todelliset vaaranpaikat olemassa ja nyt pitääkin olla tarkkana! Viimeisin vastaava oli, kun istuin tyhjän työreen kyydissä ja totesin jääneeni kengän kantapäästä kiinni reen pohjassa olevaan rakoon. Siinä jos olisikin käynyt niin, että jostain syystä hevonen pillastuu, reki kaatuu ja sitten vedellään kiitolaukkaa pitkin peltoja - siellähän olisi yksi pieni ihminen roikkunut jalastaan kiinni ja varmasti murskautunut kymmeniä kiloja painavan reen alla. 

Paikoillaan seisominen on työhevosen tärkein taito!

Yleisimmin ajurin riskit liittyvätkin perässä vedettävään kuormaan. Tai näin ainakin itse olen kokenut. Metsässä reen kanssa liikkuessa tila on monesti pieni, jolloin täytyy tarkkaan hahmottaa reen mittasuhteet, ympäröivä maasto sekä kohdat joissa itse kävelee. Ja vielä pitäisi hevonenkin ohjata siten, että reki kulkee sujuvista paikoista eikä kaadu kiven päältä mennessään. 

Yhtä lailla monissa laahattavissa kuormissa piilee vaaransa. Tässä eräänä päivänä vetelin kuormalavaa lumihangessa. Jäisessä kaltevassa alamäessä lava ei enää tullutkaan suoraan hevosen perässä, vaan lähti liiraamaan poikittain mäkeä alas ihan väärään suuntaan. Siellä jos itse olisi sattunut kävelemään lavan sillä puolen, olisi saman tien teilaantunut lavan tullessa jaloille. Samoin minulla on viiden metrin tukki alkanut vieriä kaltevaa mäkeä alas oman akselinsa ympäri, jolloin itse alamäen puolella kävellessään olisi vääjäämättä jäänyt tukin rullattavaksi. Tarkkana saa siis olla!


Pellon äestystä - myös työajoa voi tehdä kuolaimettomilla suitsilla.

Moni muukin työajoon liittyvä pikkuseikka on tullut tutuksi oikeastaan paremmin vasta nyt, kun niin paljon Nemon kanssa yksinäni teen hommia. Avustaja helpottaa kaikkea huomattavan paljon, kun aina voi pyytää pitämään hevosta, sitomaan kuormaa, purkamaan tai lastaamaan tai ihan mitä tahansa, missä nyt ihmistä tarvitsee. Yksin ajaessa ei ole kuin omat kädet ja hevonen, ja niillä on pärjättävä.  

Jo pelkästään painavan kuorman perään saaminen vaatii sen, että hevonen oikeasti osaa homman. Minä joudun usein viemään hevosen kuorman luo ja kiinnittämään kuorman siinä, missä se sattuu olemaan. Tämä vaatii sen, että hevosen pystyy peruuttamaan oikealle kohdalle (vetokarttu omassa kädessä ilmaan nostettuna) ja että hevonen seisoo vapaana paikoillaan sen aikaa, kun ajuri kiinnittää kuormaa. Sattui sitten paikka ja kuorma olemaan missä ja mitä tahansa. Kevyen vetolaitteen voikin aina tuoda hevosen perään ja siirrellä muutenkin käsin tarpeen mukaan.

Maastossa ajoa.

Tukin juonto meneillään ja käännös kohti parkkipaikkaa toisen tukin viereen.

Aisoihinlaitossa hevosen tulee osata seistä vapaana paikoillaan.

Jos yhden neuvon saisin antaa hevosia työajossa käyttäville, kuuluisi se: turvallisuus aina ensin! Näitä tilanteita on aivan lukemattomia, joissa yksi pieni asia voi säästää pahoilta seurauksilta. Esimerkiksi ohjista kiinni pitäminen. Vaikka hevoset opetetaan niin varman päälle kuin ikinä mahdollista, myös ajurin on syytä toimia varman päälle. Kyllä minullakin Nemo seisoo välillä vapaana ohjat maassa keskellä metsää esimerkiksi kuorman purun ajan ja syö samalla heiniä. Mutta esimerkiksi kun viimeksi kiipesin Nemon reessä olevan pyöröpaalin päälle ja liu'uin sieltä alas, pyysin molemmissa avustajaa pitämään samalla hevosta kiinni, koska ääni ja liike ovat sille uusia. Eipä se toki suuremmin reagoinut (kuten ei kuuluisikaan), mutta parempi katsoa kuin katua.

Teen Nemon kanssa paljon yksinäni asioita, jotka ovat hevoselle helppoja ja tuttuja, ja joissa tiedän tasan varmaksi kuinka se toimii. Vaan jos pitäisi lähteä uuteen tilanteeseen, ottaisin ehdottomasti avustajan mukaan. Meillä on vielä niin paljon opeteltavaa tälläkin saralla, että avustajille tulee olemaan tarvetta vielä pitkään tulevaisuudessa. Mitään ei pitäisi yleistää ja olettaa, vaan ensin siedättää ja opettaa niin kauan, että hevonen varmasti on sinut asian kanssa. Tällä tarkoitan esimerkiksi uusia vedettäviä laitteita tai uutta ajopaikkaa ja äänimaailmaa.

Niin tuttua touhua, että voi vaikka puhelinta selailla samalla.. 

Kokematon ajuri keskittyy tarkoin ohjastukseen ja hevosen tarkkailuun.

Myös hevosen ajaminen ihan pelkästään on sellainen taitolaji, että sitä soisi mahdollisimman monen pääsevän opettelemaan! Enkä nyt viittaa raveihin vaan juurikin käyttöajoon. Kuinka monen hevosella pystyy ajamaan tehtäväradan kentällä ja maastossa ilman kuormaa? Tämä voisi sisältää tiukkoja pujotteluja, peruutuksen porttiin, pysähdyksen tismalleen oikeaan kapeaan kohtaan, kivikkoisen ja kannikkoisen reitin puiden keskellä. Sujuisiko? Entä jos perään lisätään yksiakselinen vaunu, joka melko nätisti seuraa hevosen perässä samaa linjaa? Entä ja otetaan kaksi akselia, jolloin peräpää vaunusta tulee ihan omia reittejään, vieläkö sujuu? 

Haastavinta työ- tai käyttöajossa onkin hahmottaa perässä tulevan kuorman linjat. Kokenut hevosensa tunteva ajuri selviää leikiten haastavistakin paikoista, mutta vieraalla hevosella ja uudella kuormalla ei ihan noin vaan lähdetäkään tarkkuutta vaativiin suorituksiin. Kokemus tuo varmuutta ja aina kannattaa aloittaa helpolla. Kun oman hevosen kanssa kykenee ajamaan suurilinjaisia tehtäviä isossa tilassa voi haastetta aina kasvattaa ja tähdätä pienempiin - entistä tarkempiin - suorituksiin. Mitä paremmin ajuri hevosensa tuntee, sen helpommin yhteistyö sujuu ja myös pienet tarkat ajolinjat alkavat onnistua.

Kuten aiemmin täällä on tullut todettua, työajo todellakin on monilta osin kuin korkeaa kouluratsastusta! Mitä paremmin hevonen on koulutettu tehtäväänsä ja mitä paremmin se on avuilla, sen paremmassa muodossa se liikkuu ja sitä vaivattomammin homma sujuu. Työhevosta pitäisi pystyä siirtelemään askel kerrallaan. Pystytkö sinä ohjasajossa vaikuttamaan hevoseesi siten, että se siirtää yhden jalan sivulle? Tai kääntyy pelkästään etuosasta ja takapää pysyy paikoillaan? Kaikkea näitä voi ja kannattaa treenata, vaikkei ikinä työajoa aikoisikaan tehdä.

4-vuotias Nemo aloitti kilpailu-uransa käyttöajokisoissa.  Kuva Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net

Ajuri joutuu välillä vähän soveltamaan.. 

Olen tässä viime päivinä tehnyt Nemon kanssa paljon ajohommia ihan arkisina askareina. Ja ajatellut joka kerta, että on tää vaan hienoa! Olemme kuskanneet kaikki pyöröpaalit laitumelle nyt vallan hevosvetoisesti. Yhden paalin vein jo täysin itsenäisestikin, kun ruokintapaikkaa muutettiin ja suoritus vähän muuttui sen myötä. Olen aurannut lumia tilan pihapiiristä ja parkkipaikalta sekä paksulla lankulla että kuormalavalla. Kovin toimiva niistä kumpikaan ei ole, mutta priimaa jälkeä silti saatiin aikaiseksi. Kuormalavan kanssa vedettiin vielä pellolle paksuun hankeen kävelyreitti siten, että itse istuin lisäpainona lavan päällä ja Nemo porhalsi hangessa menemään hetkellisesti hyvin painavan lastinsa kanssa. Vaan kyllä helpottui jatkossa oma tarpominen, kun on ura valmiina. 

Vielä voisi käydä lantaa ajamassa pois laitumilta, jatkaa lumitöitä, edelleen paaleja kuskataan niin kauan kun lunta riittää ja mitänäitänytikinäonkaan. Kaikissa mahdollisissa touhuissa, missä traktorin voi korvata hevosella, se myös pyritään tekemään!

Parilla ajossa käyttömahdollisuudet kasvavat.  Kuva Anniina Gullans

Se mitä tässä yritän kaiken epämääräisen paasaamisen päätteksi sanoa: On tää oikeesti hienoa!! Hankkikaa ihmiset työhevosia ja tehkää niillä töitä! Hevosen aktivoimisen lisäksi oma mieli ja kroppa saa ihan uutta virtaa, kun tuntee tekevänsä jotain oikeasti asioita edistävää ja monesti myös joutuu vähän fyysisiin hommiinkin. 
Perehtykää työajoon! Menkää kursseille! Hakekaa tietoa netistä, kyselkää, selvittäkää, aktivoitukaa! Pyytäkää valjasseppä mittaamaan hevonen ja valmistamaan sopivat länget! Kouluttakaa oma varsanne työajoon!
Kylmiltään keltanokkana ei parane lähteä tekemään mitään, mutta kun osaaminen ja varmuus kasvaa, niin juurikaan parempaa tekemistä ei hevosen kanssa yhdessä voi keksiä. Sanon minä!

Tähän duuniin päätyi se pieni muhku pallerovarsa.. Eipä osattu muutama vuosi sitten aavistaa.
...jos mietit, mistä pääsisi kivasti alkuun, löytyy Facesta montakin ryhmää työhevosiin liittyen! On niin kirppareita, keskusteluita kuin poneillekin oma ryhmänsä. Käykää liittymässä!

14 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.