fantti ,

Vuoden viimeinen ratsastus

12/31/2017 09:35:00 ap. marjo 0 Comments


Hei meillä oli eilen kuvauspäivä Emilian kanssa - pitkästä aikaa! Ei parane valittaa säästä, joten ei nyt valiteta siitä, kuinka synkkää ja märkää ja harmaata oli, vaan iloitaan siitä, että saatiin kuvia. Sen verran on kuitenkin pakko valittaa, että onhan nämä pohjat nyt ihan sanonko mistä! Ainakin 25-vuotiaalle kankealle ja muutenkin kompuralle kengättömälle vanhukselle. Mur.


Halusin kuitenkin Lotasta saada ratsastuskuvia, niitä kun ei ole otettu sitten viime kesän jälkeen. En toki ole muorilla ratsastanutkaan kuin oikeastaan tästä syksystä alkaen. Silloin oli lunta maassa, kun ensimmäisen kerran kävin sen kanssa kentällä "treenaamassa". Pitkän aikaa olikin tosi kiva kenttä, ja olin aivan ihmeissäni, kuinka hyvä Lotta oli ratsastaa! Pellollakin oli kiva mennä sen pienen hetken, kun maahan satoi uusi paksu lumi, pohja oli vielä koskematon ja sopivan pitävä ja pehmeä. Ainakin paikoitellen, eikä toki koulureeneihin nyt isoa tilaa tarvinnutkaan.

Sen sijaan viime viikkoina ei ole enää ollut sama tilanne, ja Lotta onkin saanut lähinnä chillailla. Olen niin keskittynyt Nemolla ajamiseen, että Lotan kanssa olen lähinnä käynyt kävelemässä pitkin peltoja silloin tällöin. Vähän on päästy ravaamaan ja yhdellä pelloista on vielä ollut sen verran puhdasta hankea, että siellä olen uskaltanut laukatakin. Nyt kun lumi sulaa vauhdilla ja aina välillä taas jäätyy, on pohja paikoitellen hyvin liukas tai koppurainen sinne syntyneistä hevosen/reen/traktorin jäljistä..

Jäätä ja sohjoa.. Itse asiassa käynnissä kintut luistivat enemmän kuin ravissa!

Meillä oli hyvin äänekäs valmentaja menossa mukana.

Mutta näillä mennään! Ei ollut Lotan ratsastettavuus kentällä ihan sitä luokkaa, mitä se on tässä syksyn aikana ollut. Vaan on tuo hevonen niin kiltti ja nöyrä, että kaikkensa se toki jälleen yritti. Minä pungin ja väänsin selässä minkä kykenin, saamatta silti sen valmiimpaa. Itse asiassa nyt kun ajattelen vuosia taaksepäin, niin monesti ratsastukseni Lotalla oli juurikin sitä, että hiki hatussa yritin vääntää selässä niin paljon kun jaksoin. Sitten aina joskus yhtäkkiä yllättäen tapahtui jotain maagista, ja yhtäkkiä huomasin istuvani selässä tekemättä yhtään mitään!! Ja hevonen kulki kuin ajatus. Tuntui ettei sitä tarvinnut edes ohjata mitenkään, silti se meni juuri sinne minne piti. Ihan tähän fiilikseen ei tietysti tässä muutamien ratsastuskertojen aikana ole päästy, mutta olisihan se hienoa, jos vielä joskus pääsisi saman tunteen Lotan selässä kokemaan..




En ole käyttänyt Lotalla satulaa juuri ollenkaan, sillä se kiukkuaa aina satulan pukemisessa. Sama tilanne oli jo vuosi sitten talvella, kun muutaman kerran kävin muoria liikuttamassa. Pari kertaa kävin selässä, ja kolmannella kerralla totesin, että en tällä hevosella kyllä enää ratsasta. Lotta oli silloin jo suunnattoman vihainen, kun satulaa laitettiin selkään, ja tosiaan meno kun oli pelkkää rynnimistä kotiin päin ja hirmuista kompuroimista pellolla, ei ratsastus ollut järin mukavaa.

Sama suhtautuminen satulaa kohtaan on jatkunut edelleen, mutta sen sijaan ilman satulaa selkään nousevaa ihmistä kohtaan Lotta ei suhtaudu lainkaan negatiivisesti. Se tulee suoraan korokkeen viereen, seisoo tyynen kiltisti selkäännousun ajan, eivätkä korvat edes käy takana, kun selkään kiipeää. Päin vastoin muori on ennemminkin aina innokkaana ja selvästi tyytyväisenä lähdössä hommiin, kun sinne selkään kiipeää.


En tiedä, onko sille jäänyt ikävä mielleyhtymä satulasta siihen, että joutuu yksin lenkille ja pois tallin pihasta. Koska sehän oli Lotalle stressin ja paniikin paikka tuossa muutaman vuoden. Vai onko se oikeasti ollut sen verran kipeä selästä, että satula tuntuu inhottavalta. Tosin silloin luulisi, että se välttelisi koko ratsastusta ja painoa selässään, mikä taas ei näytä olevan tilanne..

Toki voisin kokeilla ratsastaa Nemon länkkäsatulalla muutamia kertoja (mitä nyt olenkin ne pari kertaa käyttänyt, kun satula on ollut selässä) ja katsoa, muuttuuko rouvan asenne satulaa kohtaan. Kuitenkin Lotalla on niin kiva mennä ilman satulaa, ja etenkin talven kylmillä keleillä hevosen lämpö on ihanaa luksusta pepun alla, joten eipä nyt hetkeen taida satulan käytölle olla tarvettakaan. Ellei Lotta ala kommentoida, että selkään nouseva ihminen ei enää olekaan kiva juttu. Tosin silloin saisi jäädä jo koko ratsastus.

Muori löysi pellolla ihan uuden vaihteen.

Ai että kun saataisiin lisää lunta!!! Pian!

Lotan lempparia on ehkä aina ollut - ja tuntuu edelleen olevan! - kunnon laukkaspurtit. Ei paljon tarvi kysellä, että mennäänkö?!

Parhaat mummelit! Zeldakin täytti muuten juuri 14v <3

Lotta on hirmu jäykkä etujaloistaan, ja sille on ollut vaikea nostaa niitä koko tämän ajan, mitä tamma minulla nyt on ylläpidossa ollut. Sen huomaa ihan arkisista asioista, kuten kavioiden vuolusta tai maahan kaatuneiden puiden yli taluttamisesta. Mitä näitä nyt on. Muutenkin Lotan omaehtoinen kävely on hyyyyyvin hidasta ja varovaista. Se asettaa jokaisen jalkansa pitkään harkiten, eikä todellakaan kiirehdi mihinkään. Varsinkaan näillä pohjilla.. Kyllähän se sitten ratsain innostuessaan tai käskystä liikkuu reippaasti ja etenee välillä turhankin vauhdikkaasti! Mutta se mitä tässä itse mietin, onkin siinä, kuinka paljon uskallan pyytää ja jumpata Lotan jalkoja.. 

Totta kai jo se, että se elää pihatossa ja valtaisan suuressa tilassa, mikä pakottaa sen jatkuvasti liikkumaan, on erittäin hyvää lääkettä. Yritän kyllä säännöllisesti tehdä kevyttä puomijumppaa, viedä hevosta metsään epätasaisille poluille jne., mutta missä tulee raja vastaan? En esim. uskalla juurikaan käsin venyttää ja nostella jalkoja, koska jo vuolussa jalan ylhäällä pitäminen on selvästi vaikeaa ja raskasta. En yhtään uskalla niitä väkisin nostaa ja venyttää, jos hevonen ei siitä tykkää.

Omaehtoista etujalan nostelua! :D

Ei enää meinaa ihan yhtälailla korkealle ja tarmolla nousta, kun nuorempana..

Pääasia nyt kuitenkin on, että Lotta vielä liikkuu hyvin, aktiivisesti ja innoissaan, sekä tuntuu olevan kaikin puolin kunnossa. Tästä pyritään pitämään kiinni. Toki kaikki kunnon kohottaminen, lihasten kasvattaminen ja liikkuvuuden paraneminen on pelkkää plussaa. Ja kieltämättä näitä kaikkia on tapahtunut ihan hurjasti tässä seitsemän kuukauden aikana, kun Lotta on täällä ollut! Kuitenkin hevonen kääntyy nyt 26-vuotiaaksi, joten ihmeitä ei voi odottaa.. Ihan mielettömän tyytyväinen ja onnellinen olen siitä, että Lotan kanssa vielä pystyy harrastamaan :)

Taluttatteko tekin näin (vuono)hevosia??

...Lotalla nyt on aina ollut vähän omia oikeuksia.


Ihanaa Uutta Vuotta teille kaikille!! 


En tiedä tulenko tekemään sen enempää vuodenvaihteeseen liittyviä postauksia.. Mutta lisätään tähän loppuun kuitenkin ensi vuoden tulevan äitimuorin kuvia, koska vuonna 2018 meille syntyy ihana muhku karvapallero ic-varsa!! Can't wait! Siinä onkin jo tarpeeksi odotettavaa tulevalle vuodelle ;)

Vielä jaksaa mamma liikkua.

...tosin ei enää ihan siihen tahtiin lähde laukkaspurtit, mitä vielä kesällä mentiin, hih! :D

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

ajo ,

Kas näin liikkuu paali

12/29/2017 08:55:00 ap. marjo 5 Comments


Ai mitä, puhutaanko täällä heinästä??

Vihdoin sain toteutettua jo pitkään mielessä muhineen ajatuksen, eli siirrettyä pyöröpaalin hevosvoimin traktorin sijaan! Toki tämä ajatus on ollut mielessä jo aiempina talvina, mutta sitä ei ole ollut sen suurempaa syytä toteuttaa. Heinät kun pystyi miltei aina pudottamaan suoraan kyydistä sinne, missä niiden lopullinen sijoituspaikka oli. Ja jos ei pystynyt, kävi tilan isäntä ajamassa ne traktorilla paikoilleen.

Tämä talvi on ollut erilainen kahdestakin syystä. Ensinnäkin heinän toimittaja vaihtui, ja toiseksi heinän sijoituspaikka vaihtui. En kehtaisi pyytää vierasta ihmistä ajelemaan paaleja suoraan johonkin ties mihin, kun hän vaan käy pudottamassa ne kyydistä pihaan. Lisäksi nykyinen paalin sijantipaikka on pihapiiristä noin 400-500m(??) päässä aiemman lyhyen etäisyyden sijaan. 

Tilan isäntä on vienyt paalit tähän asti laitumelle traktorilla. Peltojen pohjia suojellakseen hän on ajanut vielä tien kautta, mikä nostaa matkan ehkä kilometriin? Kuitenkin laitumelle ajaminen traktorin kanssa on aiheuttanut hirmuista tuhoa maaperälle, mitä ihan viimeiseksi hevosten aiheuttaman mylläämisen lisäksi kaivattaisiin. Tämä litimärkä syksy ja talvi on todellakin aiheuttanut monenlaista haastetta..

Hevosten suosikkipaikka..

Traktorikyydin aiheuttamat ongelmathan ovat toki ratkaistavissa. Vaihdetaan konevoimat hevosvoimiin! Tämä on harmillisesti mahdollista vain silloin, kun on lunta maassa, toivotaan siis hyvää ja lumista lopputalvea. Hevosen ja reen kanssa pystyy hyvin ajamaan lyhintä reittiä peltoja pitkin, eikä laitumen pohjalle aiheudu tuhoja hevosen tai reen jäljistä.

Ensimmäisen paalin siirtäjäksi valikoitui Nemo. Toki kumpi tahansa hevosista sen vetäisi, mutta Lotta on ollut reen edessä vasta kerran tänä talvena, kun Nemolla taas on ajettu monen monituista lenkkiä ja välillä useampia rankkoja ylämäkivetoja. Kovin kylmiltään ei näin isoa kuormaa kuitenkaan voi perään laittaa. 

Paali nimittäin painaa. Etenkin tässä märässä nuoskalumessa reki meinasi jumahtaa pysähdyksessä hyvin tiiviisti peltoon kiinni. Hyvin Nemo kuitenkin taisteli tiensä perille paalin kanssa, enkä usko, että kuorma oli sille liian raskas. Hitaasti kuitenkin edettiin ja matka oli mukavan lyhyt.

Pörröinen muori pakkaskelissä.

Tämä paali saatiin kyytiin suoraan traktorin perävaunusta rekeen pudotettuna. Uskon kuitenkin, että paali on helppo pyöräyttää kyytiin myös maasta. Pari lautaa kun laittaa nojaamaan rekeä vasten, eiköhän paalin jaksa sinne työntää. Toki jos laittaa reen vielä pieneen alamäkeen, helpottuu homma. Kyllähän tuota pyöreää paalia tasaista maata pitkin siirtelee suht helpostikin.

Yksin tätä hommaa on silti paha lähteä tekemään. Ehkä sekin voisi onnistua, jos pakottava tarve eteen tulisi? Nemo toimi mitä parhaimpana duunikaverina tässä työssä, joten hevosen puolesta ei ainakaan apukäsiä kaivata.

Loivassa alamäessä pummin kyydit ponilta ;)

Hyvin liikkui paali.

Toivon tosiaan, että mahdollisimman moni lopputalven paaleista saadaan vietyä hevospelillä paikoilleen. Mitä sitä suotta traktoria lämmittelemään, kun hevonen on aina työvalmiudessa..

Tämä on yksi niistä lukemattomista syistä, miksi minulla on vuonohevonen <3

Siirtelettekö te paaleja hevosilla? Olen nähnyt käytössä myös aisoja, jotka laitetaan suoraan paalista läpi, ja paali pyörii maata pitkin oman akselinsa ympäri. Käyttääkö joku sellaisia ja oletteko tykänneet? 

Tämä vanha heinähäkin pohja ainakin toimi tehtävässä varsin mallikkaasti. Tällä samalla "reellä" olemme ajaneet myös puita aiempina talvina. Melko monikäyttöinen heinähäkki - voisi sanoa.

Yhdessä taivalletaan..

Ylämäki edessä ja mieli kirkkaana.

Koemaistaja hommissa paalin purkamisen ajan ;)

5 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

ajo ,

Treenikelit kohdillaan

12/17/2017 08:00:00 ip. marjo 0 Comments


Kyllä vaan on kivaa kun on lunta!


En tosin tiedä, mahtaako Nemo olla täysin samaa mieltä.. Nyt on meinaan ajettu! Reellä siis. Ja aiotaan ajaakin niin kauan, kun tämä mahdollisuus on olemassa. Kieltämättä vähän iisimmin olisi voinut aloittaa, sillä onhan tuo paksun lumen alta litimärkä pelto oikeasti aika tiukka vastus reen kanssa. Jalakset uppoavat välillä kokonaan märkään sohjoon, samoin hevosen jalat. Urheasti Nemo on kuitenkin taistellut tiensä reen kanssa peltojen poikki, ja toki ajelut on aloitettu lyhyillä kestoilla ja suht helpoilla reittivalinnoilla.

Vaan kyllä sen taas huomaa, kuinka innoissaan hevonen on ollut. Tämä vaan on se Nemon juttu. Vaikka se toimii kivasti myös ratsuna ja vetää valjakkovaunuja, ei mikään voita työajoa. Kyllä sen omaan käteen tuntee, kuinka paljon paremmin homma toimii tällä kokoonpanolla. En edes osaa sanoa, missä varsinaisesti olisi isoin ero.. Se vaan on.

Hihii, johan joutuu kinttua nostamaan!

Tänään kävi pitkästä aikaa Nemolla lapsiratsastaja selässä. Ei siellä ole Kiian jälkeen tainnut kukaan muksu istuskellakaan - eli ei miltei vuoteen! Koiraharrastuskaverin kanssa oli jo aikoja sitten puhetta, että pitäisi hänen heppahullu 7-vuotias tyttönsä tuoda tallille ja ratsaille, ja vihdoin saimme suunnitelman toteutettua. Eipä noilla syksyn pimeillä kurakeleillä nyt niin kivaa olisi ollutkaan käydä heppailemassa..

Valmiina lähtöön!

Kyllä sain taas itsekseni miettiä, että on mulla vaan kiva ja helppo hevonen. Sen voi ihan täysin luottaa pienen kokemattoman tytön hoidettavaksi, talutettavaksi, ratsastettavaksi, reellä ajelutettavaksi ja mitä lie vielä. Ja Nemo vaan nauttii, kun saa huomiota osakseen. Onhan toki Kiia sen kanssa pelannut jatkuvasti Nemon ollessa 1-vuotias ori ja siitä eteenpäin, että tuollainen pieni ihminen on hyvinkin tuttu menossa mukana. Nemo ja Kiia olivat ihan loistava pari, ja aina Nemoon on voinut luottaa lasten kanssa. Olisipa kyllä kiva nähdä Kiiaakin taas tallilla!

Terhakkaa etenemistä. Ai että jos vielä tulee lisää lunta, vastus vaan kasvaa.. Kääk.

Keskittynyt työjuhta.
Reen kanssa ei oikein mitenkään pysty ajamaan järkeviä loppukäyntejä, sillä matka pellolta tallille on ylämäkeä, ja vielä loppumatkasta erityisen vetisiä traktorin jättämiä uria lumen alla. Niinpä olenkin käynyt taluttelemassa Nemoa jokaisen ajolenkin jälkeen, erityisesti jos on ollut vähän rankempi suoritus ja hevonen on hikeen päässyt, on heitetty loimi niskaan ja lähdetty tielle käppäilemään. Tämä olikin kätevää yhdistää siten, että Kielo pääsi vielä Nemon kyytiin ratsaille loppukäyntien ajaksi.

Reen kyydissä tuli hiukka vilu, mutta onneksi hevosen selkä lämmittää.
Parasta menoa!
Ratsastajan asennon korjausta, ja Nemo vaan tuumii mitäköhän taas duunataan, kun homma keskeytyi..
Lenkin jälkeen viedään koiranpentu(??) takaisin tarhaan. 

Kiltille ratsulle porkkanaa palkaksi.

Tarhasta tarttui toinen otus narun päähän mukaan..

Kielo pääsi vielä muorinkin selässä pienen lenkin ratsastamaan. Lotta oli totta kai täysin elementissään, se on ihan huippu ja satavarma otus lasten kanssa. Kysyin Kielolta, kummalla oli kivempi ratsastaa, Lotalla vai Nemolla. Vastaus kuului kuin apteekin hyllyltä: "Molemmilla!" Mitäpä tuohon lisäämään, olen täysin samaa mieltä ;)

Näin niitä uusia vuonisfriikkejä tehdään! Paluuta ei ole...

On tämä ihanaa luksusta, kun ei tarvitse enää pestä koiria jokaisen tallireissun jälkeen!

ps. Tähän vielä muistelona Nemon ensimmäinen rekiajelu viime talvelta. On se vähän muuttunut vuodessa. Hauska kyllä katsella näitäkin kaikkia kuvia vuosia myöhemmin, niin paljon nuo nuoret hevoset tuppaavat kehittymään ihan muutaman vuoden aikana.. Onneksi on saanut paljon kuvia talteen. Suosittelen lämpimästi kaikille, että aina välillä nappaatte kuvaajan mukaan hevostouhuihin! :)

Marraskuussa 2016 Kiian kanssa ajelulla.

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

erikoispostaus ,

Instan vuonisjoulukalenteri vol. 1

12/07/2017 10:36:00 ip. marjo 0 Comments


Viime päivinä ainakin minun kuvafeedini Instagramissa on täyttynyt lähes täysin vuonohevosten kuvista. Ja vielä hyvin samantyyppisistä kuvista peräjälkeen! Pitihän tämä arvata, sillä Suomen Vuonohevoset -käyttäjä Instagramissa julkaisi vuonisaiheisen joulukalenterin, johon moni seuraamani käyttäjä onkin ottanut osaa.


Päätin jo aiemmin, että en lähde mukaan tähän Instan joulukalenteriin, sillä en vaan usko, että saisin päivittäin kalenteria päivitettyä. Tämä on kuitenkin erittäin hauska ajatus, ja muiden vastauksia on mielenkiintoista lukea! Nyt kun minulla kerrankin on hyvin aikaa (viisi päivää vapaata - jee!!), päätin kantaa korteni kekoon, ja kirjoitella omia vastauksia tähänastisiin joulukuun alun luukkuihin.

Tässä blogissa on monet kerrat sivuttu monia näitä joulukalenterin aiheita mm. aiempien joulukalentereiden tai kysymyspostausten kautta. Kuitenkin koen tämän blogin yhtenä tärkeimpänä tehtävänä tuoda esille vuonohevosta rotuna sekä suomalaisia vuonohevosia, joten eipä mikään rotuun liittyvä päivitys taida olla turha, eikä asioita voi liian moneen kertaan sanoa. Varmasti monelta ovat jo aiemmat vastaavat postaukset jääneet unholaan..

Käykääpä muuten Instagramissa seuraamassa käyttäjää Suomen Vuonohevoset, ja ottakaa vaikka itsekin osaa tähän joulukalenteriin!

1.12. Ensimmäinen vuoniskokemus vanhimman ottamasi vuoniskuvan kera

Yritin selvittää tähän vuosilukua, jolloin tapasin (muistaakseni) ensimmäisen aidon oikean vuonohevosen. En valitettavasti saanut mistään varmuutta vuoteen, mutta 1997-1999 välille se osuu. Kyseessä oli Ruotsista tuotu tamma Dolly II SWE. Netistä selvisi sen verran, että tamma on tuotu Suomeen 1997 ja ilmeisesti suoraan sille omistajalle, jonka luona kesälaitumella kävin sitä ihailemassa. Muistan kyllä sen kesän, kun tamma laitumelle saapui, oli se sen verran sykähdyttävä ilmestys.

Dolly majaili siis kaverini kesämökin lähellä. Melkeinpä joka kesä kävin lapsena kaverini ja tämän perheen mukana mökillä, ja aina olimme kinuamassa lupaa, saammeko kävellä heppoja katsomaan. Siellä ne nököttivät laitumella, ja aidan takaa rapsutellen syntyi ensikosketus vuonohevoseen. Vuonna 2000 Dolly varsoi ihanan tammavarsan Frida Mittnattdröm, joka päätyikin sitten tuttuni omistukseen.

Tadaa! Ihka ensimmäinen koskaan ottamani vuoniskuva vuonna 1999! Nyt niitä onkin noin sata...tuhattamiljoonaa.

Dolly II SWE ja Frida Mittnattdröm vuonna 2000

Mainittakoon vielä, että Lottaan tutustuin pian tämän jälkeen, talvella 2000-2001. Ja sehän oli toki pelkkää rakkautta ensisilmäyksellä ♥

2.12. Tämänhetkiset lempivuonikset

Lotta ja Nemo tietenkin!

On minulla totta kai muutama muukin "heikkous", omalla tavallaan ainutlaatuisen aseman minun mielessäni saavuttaneita vuonohevosia.. Toki jokainen vuonis on ihana ja ainutlaatuinen, mutta jostain syystä toiset vaan sykähdyttävät toisia enemmän.

Jo vuosia vuosia suurin ihailuni kohde on ollut valkohallakko I-palkinnon kantakirjatamma Naust Flinka! "Nasussa" vaan on se kaikki. Sen väri, rakenne, luonne, liikkeet ja otsatukka! Vielä joskus tässä elämässä minäkin tulen valkohallakon tamman omistamaan (no nyt se on luvattu julkisesti), ja toivon kovasti, että se olisi yhtä ihana ilmestys kuin Nasu.

Naust Flinka kantakirjauksessa.  Ei ehkä kaikkein edustavin kuva, ja harmillisen ylivalotettukin.

Kävin tammaa tänä(kin) kesänä laitumella rapsuttelemassa. Hän oli niin mun kainaloiseni <3

Tää tukka!!


Tänä kesänä menetin sydämeni täysin pienelle ihanalle punahallakolle tammalle Liten Sky Foss eli tuttujen kesken Pikku-Pilvi! Olihan se aivan mielettömän suloinen ilmestys jo maitovarsana - ikinä en ole yhdelläkään varsalla nähnyt yhtä mahtavaa tukkaa kuin Pikku-Pilvellä oli! Tänä kesänä, kun kuvasin nuoria tammoja laitumella, oli Pikku-Pilvi ihan ylitse muiden. Se ei jättänyt minua hetkeksikään rauhaan, ravasi perässä pitkin laidunta, oli koko ajan sylissä ja halusi vaan huomiota ja hellyyttä. Lopulta, kun lähdinkin laitumelta, käveli Pikku-Pilvi aidan taa ja jäi siihen tuijottamaan pitkäksi aikaa, kun nousin autoon ja ajelin pois. Muut tammat vaan laidunsivat sen kummemmin välittämättä.

En ole ikinä oikeastaan välittänyt punahallakosta värinä, mutta onhan tämä nyt ihan mielettömän kaunis tamma!

...ethän lähde vielä pois?? Ainoa keino saada hyvä pääkuva oli aidan takaa, muuten en koskaan päässyt riittävän kauas <3

Meinasin viedä mukanani! Ei kai sitä nyt kukaan huomaa, jos yksi viidestäkymmenestä katoaa laitumelta..?

Voisin luetella tähän vaikka kuinka ja paljon hevosia! On upeita kisahevosia, käyttöhevosia, jalostushevosia, monitoimihevosia, on ulkomaisia upeita oreja ja tammoja - lista olisi todellakin ihan loputon.. Ehkä on siis reilua, että en edes yritä ottaa enempää yksilöitä esille, sillä en pysty sanomaan, kuka olisi sen enempää lemppari kuin toinenkaan. Lukemattomia kotimaisia vuonohevosia ihailen suuresti!

3.12. Kaikki vuonohevoset lueteltuina, joilla olet ratsastanut

Lotan selässä on tullut vietettyä aikaa varmaan tuhansia tunteja.

Näitä ei itse asiassa ole kovinkaan montaa, joten tehtävän pitäisi olla varsin helppo..

Lobitsija
Puromaan Lovende Blakken
Kotirinteen Mosse
Valhallan Nemo
Solbackens Kalino
Nigards Rasmus
Disa
Lökke Line
Svejk (tilasto)
Hac Fjord Prinsesse

Kalinon ja koirien kanssa maastoilemassa. 

Toivottavasti en unohtanut ketään! Yli-Tokolla ratsastin kerran myös yhden tamman laitumelta tallin pihaan yksinäni ilman satulaa ultrausta varten. Ihan vaan, koska kukaan ei jaksanut lähteä sitä kävellen hakemaan, minut pudotettiin autolla laitumelle. Meinasi olla hieman haasteellista saada tamma liikenteeseen, kun muu lauma jäi laitumelle, mutta pienoisen keskustelun jälkeen pääsimme laitumen ohi ja eteenpäin. En muista tosin yhtään, kuka tämä tamma mahtoi olla!

4.12. Lempivarusteväri vuonikselle

Tummanruskea ja beige.

5.12. Mitä suomalaisten instatilien vuoniksia haluaisit kokeilla

En osaa vastata tähän.. En varmaan oikeastaan ketään? Olen niin vieraantunut ratsastuksesta, että olisin totaalisen hukassa ihan minkä tahansa hevosen selässä.

6.12. Lempivuonikset kautta aikain

Lotta ja Nemo tietenkin edelleen. Eipä tämä muuten juurikaan eroa aiemmasta vastauksesta, mutta jos nyt ajatellaan jo edesmenneitä hevosia, niin kyllähän Fjordjenta av Nordfjord oli aivan upea tamma ja merkitykseltään valtaisa suomalaiselle vuonohevoskasvatukselle sekä ylipäätään vuonohevosille Suomessa.

"Jenta" on siis ensimmäinen luvallisesti Suomeen tuotu puhdas vuonohevostamma, ensimmäisen suomalaisen jalostusori Glitnen emä sekä jalostusori Solsikkens Sigurdin emänemä. Jenta kantakirjattiin samassa tilaisuudessa Lotan kanssa Ypäjällä 2003, eli ensimmäisessä Suomessa vuonohevostammoille järjestetyssä kantakirjaustilaisuudessa.

Fjordjenta av Nordfjord Ypäjällä kantakirjauksessa vuonna 2003.

24-vuotias tamma ja upeassa kunnossa! Ansaitusti I-palkinnon kantakirjatamma.

Toinen aivan omaa laatuaan ja ainutlaatuinen tekijä koko Suomen vuonohevoskasvatukselle oli tietenkin Norjasta tuotu ori Ljosprins. "Josse" jätti Suomeen yli kuusikymmentä jälkeläistä - Norjaan en tiedä kuinka monta - se palkittiin I-palkinnolla niin Suomessa kuin Norjassa ja sen meriitit jalostusorina ovat aivan omaa luokkaansa molemmissa maissa. 

Josse taitaa olla ensimmäinen vuonohevosori, jonka olen livenä nähnyt ja jota olen kuvannut. Kyllähän tuo teki taas aivan lähtemättömän vaikutuksen! On oreissa vaan aina omaa karismaansa, jota tammoista ei löydy, puhumattakaan noin näyttävästä orista kuin Ljosprins. 

Ljosprins Ypäjällä oripäivillä 2003.

Jossea pääsin uudestaan ihailemaan ja rapsuttelemaan pari vuotta myöhemmin orin kotitallille. Olin totaalisen hämmästynyt, kuinka lempeä ja lauhkea voi ori olla. Kävimme vielä maastossa ratsastamassa, minä sain vuonistamman ratsukseni ja Josse-ori kulki niin tyynenä lenkin mukana tamman kanssa. Ei tuollaiseen oriin voinut kuin rakastua täysillä. 



Josse kilpaili menestyksekkäästi monet valjakkoajokisat, mikä oli tietenkin näin lajiin ihastuneelle pelkkää unelmaa. Myös kouluratsuna ori esitteli upeita liikkeitään. Muistan aina eräät valjakkokisat Hessi-tallilla, kun olimme kesken kisojen menossa ottamaan orista muutaman rakennekuvan. Sillä oli kuvaa ajatellen vääränlaiset suitset päässään, joten omistaja vaihtoi ne. Keskellä kisapaikkaa, keskellä vieraita hevosia - suitset orilta päästä pois ja toiset suitset tilalle. Minä katsoin haavi auki vieressä, voiko noin tehdä?! Josse oli lunkki kuin mikä ja täydellisen hyväkäytöksinen ori kisahälinän keskellä.

Ljosprins on varmastikin jollain tapaa tuttu kaikille vuonohevosiin vähääkään perehtyneelle. Tälle orille saamme olla paljosta kiitollisia, eikä sille voi kuin hattua nostaa ja syvällä kunnioituksella muistella.



7.12. Nykyisistä kaikista jalostusoreista lemppari

Olen sanonut jo aiemmin, että en laita oreja järjestykseen, enkä aio tehdä sitä tälläkään kertaa :)

Nemon iskä <3

Sen sijaan voisin tässä kohden kysäistä, että oletteko huomanneet tekemääni kuvakansiota kaikista Suomessa vaikuttaneista oreista? On tästä jo aikaa, kun Facebookissa kasasin yhteen kansioon kuvat kaikista Suomessa astuneista vuonohevosoreista. Niitä on ihan mielenkiintoista katsella, kun kaikki näkee kerralla. Harmillisesti tosin kaikista en onnistunut löytämään kovin edustavia kuvia..

Kansioon pääsee tästä: 
https://www.facebook.com/marjo.uimi/media_set?set=a.10152532278919512.1073741832.725804511&type=3
Sen pitäisi näkyä julkisesti kaikille?

Kaikki muut Suomessa vaikuttaneet vuonohevosorit olen nähnyt ja kuvannut livenä paitsi Säthersblakkenin. Vaikka "minulla" oli kyseisen orin varsakin. Sähäri myytiin Jenkkeihin heti pian Lotan astuttamisen jälkeen, ja meidän Blakkenimme jäikin Säthersblakkenin viimeiseksi Suomessa syntyneeksi varsaksi.

----

Näin on joulukuun alku kuitattu! Näihin samoihin luukkuihin löytyy muiden rodun harrastajien vastauksia monilta suomalaisilta vuonis-instatileiltä. Menkääpä seuraamaan! 

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.