Näytetään tekstit, joissa on tunniste ratsastustunti. Näytä kaikki tekstit

Edistystä toisella tunnilla


Perjantaina oli vuorossa toinen ratsastustuntimme Rasmuksen kanssa. Tämä oli nyt yhteensä neljäs kertani hevosen selässä, ja uskomatonta kyllä, näinkin lyhyessä ajassa homma on mennyt huimasti eteenpäin! Toinen tunti lähti taas hyvin kankeasti liikkeelle, lähinnä matkustin kyydissä, hevonen sai taaplata miten halusi, ja yritin vaan käyttää niitä apuja, joita opettaja ohjeisti. Vaan jossain kohden tapahtui hiljakseen ahaa-elämys (en tiedä oliko se minulla vai hevosella?), ja koko ratsastus siirtyi ihan toiselle tasolle. On tämä ihmeellinen laji.. :)

Aloiteltiin jälleen käynnissä kiertämään kenttää. Tällä kertaa tosin "kahdeksikkoa" siten, että molempien lyhyiden sivujen jälkeen ratsastettiin kentän läpi kokorataleikkaa toiseen päätyyn. Pitkät suorat tehtiin siis ilman aidan tukea. Ennen kentän halki ratsastusta piti tehdä pyöreämpi kulma, mutta jälleen heti heräteltiin samat tutut ulko-ohja ja sisäpohje hallitsemaan hommaa.

Tämä lähti hieman nihkeästi liikkeelle. Jokainen apu oli kuin erikseen annettu. Jos keskityin käännöksen ratsastuksessa esim. sisäpohkeen käyttöön, unohdin ulkoavut ja hevonen valahti pitkäksi. Ei muuta kun ulkopohkeella seinä vastaan ja ulko-ohja paremmin tuntumalle. Suoralla uralla saatettiin kiemurtaa ensin toiseen suuntaan, kun sen korjasin kiemurrus tulikin toiseen suuntaan.


Tunnin alusta hapuilevaa käyntiä ja ensimmäinen hiiiidas pysähdys.


Tätä jatkettiin tekemällä pysäytys jokaisen radanleikkauksen keskelle. Itse asiassa pysäytyksen ratsastamisen avut tulivat minulle uutena oppina. Olen tehnyt pysäytyksen ihan liiaksi ranteella ja kädellä. Joo toki ensin aina istunnalla, ja esim. Lotan mielestä pysähtyminen on niin kivaa (jos se saisi päättää, sen lempparitunti olisi sellainen, jossa harjoitellaan tunti paikoillaan seisomista ;)), että tuo pysähtyy pelkällä ulos hengityksellä tiiviiseen istuntaan yhdistettynä. Rasmus puolestaan huomattavasti mieluummin liikkuu reippaasti eteen kuin hiljentää..

Ensimmäiset pysäytykset valahtivat pitkiksi, ja vielä parempienkin pysäytysten jälkeen lähes jokaista seurasi hevosen yhden jalan siirto pienellä viiveellä pysäytyksestä. Tärkein oppi minulle oli tehdä pysäyty kyynärpäistä - kuvitellen kuin joku vetäisi minua kyynärpäistä taakse. Tämä alkoi oikeasti sujua ja sain hyviä napakoita pysäytyksiä aikaiseksi. Vaan se yhden jalan siirto.. Lisäohjeiksi tuli laskea itse askelia, ja antaa niin hyvät edeltävät avut, että saan pysäytyksen tasan tietylle askeleelle ja hevosen suoraan tasajaloin. Hieman ennen pysähdystä ensin nyrkit kiinni, sen jälkeen tiivis istunta syvälle satulaan liikettä vasten, ja ihan viimeinen apu kyynärpäiden siirto taakse. Näin tuli jopa muutama täsmällisesti ajoitettu pysähdys ilman sitä viimeistä painon siirtoa.

Huomattavasti parempi pysähdys.



Seuraavaksi hommaan lisättiin ravi mukaan lyhyiden siirtymien muodossa. Kuten todettu, minulla on tekemistä siinä, että osaan istua Rasmuksen ravissa, etenkin kun hevonen yrittää juosta kaahottamalla karkuun. Yritin siis myös omalla hitaammalla kevennyksellä saada hevosta hiljaisempaan raviin. Ei siis ollut meikäläiselle helppo homma ravata pelkästään kentän halki kokorataleikkaa akselilla ja ottaa käyntiin ennen lyhyttä sivua. Tuossa ajassa kun ei ehtinyt vielä yhtään totutella raviin ;)

Poni tuumas että nytkö juostaan..

Ensimmäisiä ravipätkiä. Käyntiin siirtyminen ei tapahtunut ihan siinä vaiheessa kun oli tarkoitus..



Ensimmäiset hiljennykset käyntiin siis venähtivät.. Ennen uralle palaamista piti istua alas, ja vasta sen jälkeen hidastaa käyntiin. Taas niillä kyynärpäillä. Oli vaikea istahtaa ravissa alas satulaa riittävän tiiviisti, enkä ehkä uskaltanut käyttää riittävästi hiljentäviä apujakaan, siis ottaa suusta kiinni. Muutaman kerran kun opettaja rohkaisi tekemään yhden kunnon pidätteen, aloin saada helpommin hevosen takaisin käyntiin. Matka ravista käyntiin lyheni kierros kierrokselta. Jossain kohden Rasmuskin alkoi ravata selvästi hitaampaa ja minulle helpompaa ravia, melkein jopa itse tarjosi käyntiin hidastusta suoran jälkeen. Tällöin vauhdin hidastus muuttui huomattavasti helpommaksi.

Tehokkaampien jarrujen etsimistä..


Ja parempia siirtymisiä.


Tähän lisättiin voltit käynnissä molemmille lyhyille sivuille. Tämä auttoi minua saamaan hevosen paremmin avuille, jälleen tärkeimmät olivat ne tutut sisäpohje ja ulko-ohja johtamassa volttia. Samalla myös ravipätkät paranivat selvästi, kun hevonen oli voltin ratsastuksen jälkeen hyvin avuilla.
Käyntivoltit lisättiin mukaan. Sekä hevosen hallinta, käynnin tahdikkuus että siirtymät olivat jo selvästi parempia.




Yksi oman ratsastukseni suurimmista ongelmista - jonka olen kyllä hyvin tiedostanut vuosikausia - on käsien kannattelu. Näin maastoilutaustalla istun likimain aina hevosen selässä nyrkit lappeellaan tai kädet reisillä leväten. On siis hirmuisen työn ja tuskan takana muistaa nostaa nyrkit pystyyn. Oikeasti! Lopputunti melkein menikin käsiin keskittyessä. Onneksi opettaja jaksoi tätä sitkeästi hokea: peukalot pystyyn ja suoraan eteenpäin. Volteilla sain jopa liioitella käden asentoa ja kääntää sisäkäden peukalot reippaasti ulospäin kohti voltin keskustaa. Muutenkin käsien asentoon piti kiinnittää huomiota, jotta kädet pysyivät oikealla puolen harjaa ja sopivalla etäisyydellä. Nyrkkien liioiteltu kääntäminen ulos oli kyllä itselleni hyvä, sillä vaikka nostan ne hetkellisesti pystyyn, melko varmasti ne hyvin pian putoavat taas sisälle.. Mihinkäs sitä kissa karvoistaan pääsisi? Ei siis auta kuin opetella ja tietoisesti keskittyä niihin peukkuihin.

Peukutkin alkavat löytyä..


Jatkettiin tätä koko kuviota ravissa, siis pääty-ympyrät lyhyillä sivuilla ja kokorataleikkaa kahdeksikkona kentän poikki. Tuli pienenä järkytyksenä käsky istua alas satulaan - siis pitäiskö mun pystyä istumaan harjoitusravissa? Apua.. Edellisellä tunnilla pelkästään kevenneltiin, enkä juuri itsekään aiemmin edes yrittänyt istua alas ravissa. Tosin tämä taisi olla ensimmäinen kerta kuin sain hevosen näin hiljaiseen ja hallittuun raviin. Joten ei muuta kun peppu penkkiin. Sain ihan luvalla pomppia ja hölskyä kyydissä, ja siltä se vähän tuntuikin. Vaan uskomatonta silti, kuinka helpolta siellä välillä tuntui istua! Pystyin käyttämään apuja joita halusin tavalla jolla halusin. Hetkittäin pystyin jopa keskittymään omien hartioideni rentouttamiseen (tajusin ratsastavani niskat juntturassa?!) tai jalkojen "pidentämiseen".

Harjoitusravissa istuskelua.


Ja tiedättekö, mitä yhtäkkiä tajusin?! Enää ei tarvinnut keskittyä yksittäisiin apuihin. En joutunut miettimään, että nyt se ulkopohje vastaan kun hevonen punkee ulos, tai nyt täytyy johtaa sisäohjalla. Me vaan mentiin. Ja hevonen kulki sinne minne pitää, siinä tahdissa missä piti ja kaikkia apuja kuunnellen ja kevyesti reagoiden. Jouduin jopa miettimään, etten käytä apuja liian voimakkaasti. Alkutunnista kun sain huomauttaa paljon selkeämmin esim. pohkeilla. Koko ratsastus ja hevosen hallinta muuttui suunnattoman kevyeksi ja helpoksi. Enää täytyi muistaa keskittyä omiin peukkuihin ja käsien asentoon, kyllä sen huomasi, että heti kun omat avut vaikuttavat oikeilla tavoin, myös hevonen liikkuu sen mukaisesti.


Käsien hallintaa..


Videoilta katsottuna meidän menomme näyttää edelleen yhdeltä matelulta, mutta niin se minun mielestäni tässä vaiheessa saa ollakin. Oma tavoitteeni on myös Lotan kanssa ollut pitkän aikaa saada hevonen ratsastettua rennoksi hitaassa tahdissa. Tärkeämpää on löytää oikea liike, oikea suoritus ja hyvä tahti ensin hyvin hallitussa ja rennossa työskentelymuodossa. Vasta sen jälkeen, kun tehtävät onnistuvat näin, voi alkaa tempoa lisäämään. Etenkin kun ratsuna on hevonen, joka mieluummin menisi vähän lujempaa kuin hitaampaa. En näe mitään järkeä pyytää hevoselta lisää liikettä, jos oma ratsastus häiriintyy siitä, jolloin tietty myös vaikutus hevoseen heikkenee, mutta myös jos hevonen ei liiku hyvässä tahdissa ja muodossa hitaammin ratsastettuna, kuinka se voisi tehdä sen reippaammin? Tiedän että Rasmukseltakin löytyisi upea lennokas ravi, mutta minulle sen ravi lopputunnista oli juuri paras mahdollinen!

Ja ai että kun tää tuntui jo hyvältä :)


Kentän muhkuraisen ja liukkaan pohjan takia laukat jäivät tällä kertaa ottamatta. Vaan erinomainen tunti oli myös näin kevyemmällä menolla :)

Loppuravit pitkällä ohjalla.

Sirille superkiitokset kuvista ja videoista! Vai pitäisikö sanoa sille kodittomalle kerjäläismummolle, joka oli piiloutunut kentän laidalle lumikinoksiin ja kamerakasaan hautautuneena..

Ei lisättävää! :D

Tästä se lähtee - ensimmäinen tunti ratsastettu!

Vihdoin ehdin kirjoittelemaan, ajatukset ovat pyörineet päässä jo muutaman päivän ja suorastaan palaneet halusta päästä syöksymään näppäinten kautta ulos - pääsin tunnille! Niin mahtavat fiilikset! Kirjoittelin aiemmin, että meidän piti mennä Lotan kanssa Rasmuksen ja tämän omistajan seuraksi tunnille jo viime viikonloppuna, mutta tämä tunti peruttiin pakkasten takia. Ja kun lupasin liikuttaa Rasmuksen viikolla, niin minähän sitten siirsin tunnin ajankohtaa ja suuntasinkin Rasmuksen kanssa opettajan silmien alle viime keskiviikkona. Kuvia tästä ei valitettavasti ole, sillä tunti oli illan pimeydessä, enkä edes viitsinyt pyytää ketään kuvaamaan..

Valmiina tunnille! Aion muuten vakaasti saada tuon herran tukan kuosiin tässä lähiaikoina… ;)

Ei voisi uskoa, kuinka paljon vaikutusta ohjeilla ja neuvoilla voi olla omaan ratsastukseen. Tosiaan nuo kaksi aiempaa kertaa olivat melkoista räpellystä. Vaan tunnilla sain itsekin ihmetellä, kuinka hyviä pätkiä välillä saatiin aikaiseksi! Halusin yksityistunnin ihan sen tähden, että saisin opettajan täyden huomion, mutta toisaalta myös sen takia, etten ihan luottanut omaan hevosen hallintaani.. Olen niin tottunut ratsastamaan aina yksin kentällä ne kerrat, kun Lotan kanssa ollaan kentällä käyty, että jo toinen ratsukko toisi pienen lisävaikeuden omaan ratsastukseeni. Saati sitten, jos hevonen lähtee näpeistä, kuten viimeksi kävi.

Vaan eihän tässä sitten näin käynyt. Tunnilla oltiin kyllä yksin, mutta samaan aikaan kentällä oli kaksi muuta ratsukkoa. Onneksi nämä väistivät tosi nätisti meidän touhujamme, oikeastaan minä en juuri edes ehtinyt kiinnittämään huomiota muihin hevosiin. Jos en olisi niitä tunnin ulkopuolella katsonut, en varmaan edes tietäisi minkä värisiä ja rotuisia hevoset kentällä olivat..

Edellisen kerran olen ratsastunut ohjeistuksen kera keväällä 2012, kun käytiin Lotan kanssa muutama kerta tunneilla. Näistä parhaiten mieleen jäi kaksi ohjetta: sisäpohje ja ulko-ohja! Näistä jauhettiin joka kerta, enkä voi tätä unohtaa. Hyvä etten ääneen naurahtanut, kun suunnilleen ensimmäiset sanat tämänkin opettajan suusta olivat sisäpohje ja ulko-ohja, ja nämä olivat ehkäpä tunnin käytetyimmät termit. Voisi siis todeta, että ainakin oli hyvin samankaltainen opetus mitä edelliselläkin opettajalla.

Lotan kanssa treenausta keväällä 2012, kun aloin löytää sisäpohkeen ja ulko-ohjan merkityksen..

Tunnilla ei tehty oikeastaan juuri mitään, mutta silti tehtiin ihan hirmuisesti! Kerroin toki ensin hieman omasta taustastani ja ratsastushistoriasta. Hevosen opettaja oli nähnyt kerran aiemmin tämän omistajan ratsastamana, muttei sen paremmin Rasmusta tunne. Kentällä oli lumipyryn seurauksena kerrostunut kinoksia toisen pidemmän sivun suuntaisesti, joten sinne asti ei ratsastettu, vaan toinen pitkä sivu piti tehdä hieman kentän sisäpuolella ilman aidan tukea.

Aloiteltiin käynnissä kävelemällä uraa ympäri ja tekemällä pääty-ympyrät molemmille lyhyille sivuille. Tässä jo heti aloiteltiin hakemaan näitä mainittuja sisäpohkeen ja ulko-ohjan apuja. Suorilla urilla hevonen piti saada suoraksi. Katse suoraan sen korvien välistä, oma istunta keskellä, avut vastassa jos hevonen kiemurtaa. Yllättäen tehtävä oli huomattavasti haastavampi aidattomalla pitkällä sivulla.. Sain kyllä hyvin pikaisesti korjattua suoruuden, kun mutkia ilmaantui matkaan. Kulmat piti ratsastaa huolellisesti; ennen kulmaa herättely sisäpohkeella, ulko-ohjalla nyrkin puristus ennen käännöstä ja hevonen kunnolla kulmaan saakka. Samoin volteilla ulko-ohja ja sisäpohje pysyivät aktiivisina. Oikeastaan koko voltilla keskityttiin näihin apuihin, toki painolla ja kevyellä sisäohjalla hevonen kääntäen.

Tätä tehtiin käynnissä molempiin suuntiin hyvän aikaa ja sen jälkeen sama otettiin ravissa. Tämä kohottikin haastavuustasoa huomattavasti. Kuten olen ehkä todennut, Rasmus on erittäin reipas ratsastettava! Aluksi taas yritin vaan pysyä kyydissä ja kääntää hevosen suunnilleen sinne ja silloin mihin oli tarkoitus. Muutaman kerran lipsuttiin kyllä myös lumikinoksiin toiselle pitkälle sivulle, kun käännös meni pitkäksi.. Volteilla sain hevosta pian hyvin kiinni ja hiljentämään tahtia, mutta suora ura on sellainen, joka sai kierros toisensa perään hevosen kiitämään. Yksi suuri haaste oli siis saada se hiljaiseen raviin myös suorilla.

Opettaja ohjeisti minua pitämään saman tahdin kevennyksessä kuin volteilla ja pidätteet ulko-ohjalla. En saanut lähteä mukaan sen kipittävään kiihtyneeseen tahtiin. Helpommin sanottu kuin tehty, kun yrittin edes pystyä keventämään nätisti. Vaan jossain kohden koin ahaa-elämyksen. Ensinnäkin koko ravin ratsastaminen muuttui pian huomattavasti helpommaksi, etenkin silloin, kun sain oikeat avut käyttöön ja läpi sekä tahdin hidastettua volteilla. Kun tunsin, että oma istuntani on kohdallaan niin minähän päätin, että pysyn tässä tahdissa! Vaikka hevonen kuinka lähtisi juoksemaan, niin kevennän täsmälleen samassa tahdissa mitä mentiin voltilla - vaikka sitten istuisin täysin vastaan hevosen liikettä. Ja hitsit sehän toimi! Kipittävä kiitoravi suorilta urilta katosi, kun sitkeästi hidastin omaa kevennystäni. Hevonen hidasti omaa tahtiaan minun kevennykseni tahdin mukaiseksi. Huisia. Noh, niinä hetkinä kun oma istuntani taas katosi, ei tämä enää toiminut.. Mutta hyviä pätkiä tuli joukkoon.

Saatiin ravi toimimaan jopa niin hyvin, että hevonen kulki ihan aidon oikeasti kauniissa muodossa kuolaimella. Aidan viereisellä sivulla sain muutamaan otteeseen ihanan tuntuisia pätkiä, kun muistin löysätä sisäohjan ja tehdä pidätteet ulko-ohjalla. Se fiilis on vaan aivan uskomaton, kun itse tuntee kuinka hyvin hevonen kulkee suoraan, tahdissa ja täysin ohjan ja pohkeen välissä. Ja samaan aikaan opettaja huutaa: "Just näin Marjo, just näin!"

Olihan meillä toki paljon sellaisia hetkiä, kun hevonen edelleen yritti juosta alta karkuun, käännökset venähtivät tai muuten vaan yhteys katkesi. Mutta vastaavasti mukaan mahtui myös näitä täydellisen onnistumisen kokemuksia. Ravissa työskentely jatkui niin pitkään, että minulta meinasi ihan kunto loppua. Olen niin tottunut vaan matkustamaan kyydissä ja tekemään välillä vähän jotain helppoa fiiliksen mukaan. Tämä oli ensimmäinen kerta aikapäiviin, kun oikeasti piti tehdä selässä töitä! Eikä pelkästään fyysisesti ratsastaa, vaan voi sitä ajatusten ja keskittymisen määrää, jonka omat aivot joutuivat ratsastuksen aikana tekemään. On tämä niin vaikea laji ettei tosikaan! Varsinkin tässä vaiheessa, kun mitkään avut eivät tule selkärangasta, vaan joudun kaiken miettimään ja välillä vielä kysymäänkin, miten tässä nyt pitikään ratsastaa.

Ravipätkän jälkeen otettiin vielä laukannostot. Edellisestä viisastuneena päätin yrittää nostaa laukan niin pienillä avuilla kuin mahdollista. Jäätiin laukkaamaan isolle pääty-ympyrälle. Ensimmäinen nosto ei ihme kyllä onnistunut, vaan toinen lähtikin sitten ihan nappiin. Otimme ensin helpomman suunnan ja siinä laukatessamme opettaja totesi: "Voisitte mennä suoraan kouluradalle." Rasmuksen laukka on upea! Se kokoaa itsensä ihan automaattisesti, laukkaa hyvällä tahdilla reippaasti pyöreänä liikkuen. Siellä voi vaan istua kyydissä ja nauttia menosta. No ei ihan, piti laukkaakin ratsastaa..

Minä siinä totesin opettajalle hieman jännittäväni laukannostoa viime kerran jälkeen, jolloin hevonen siis lähti kuin tykinsuusta laukannostossa, enkä yhtään osannut varautua moiseen. Opettaja siis tarkoituksella laittoi minut tekemään monta nostoa. Toiseen suuntaan ensimmäinen nosto meni taas ihan nappiin. Tästä saimme kommentin "täydellinen laukannosto". Ihan hyvä, että tehtiin näitä lisää, sillä edelleen jännitin hieman jokaista nostoa. Samalla löysin paremmin ne onnettoman pienet avut, joilla laukka lähtee. Hieman kuin napista vaan painaisi, ja täydellinen ja voimakas nosto on taattu.

Itselleni vuosikausia jatkuneeseen ominaiseen tapaani ratsastin taas koko tunnin liian löysällä ohjalla. Tätä tosin aiheutti myös se, että minulla oli kädessäni neulotut tumput, ja ohjat olivat liukkaat nahkaohjat. Ensi kerralle täytyy ottaa kumiohjat käyttöön. Muutamaan otteeseen opettaja saikin kommentoida, että voisit taas lyhentää vähän ohjia, sellaisen neljä senttiä. Hups.. Lotan kanssa olen välillä ottanut oikein asiakseni keskittyä lyhyempiin ohjiin. Sillä kun on ohjissa "nypyt" tasaisin välein, olen vertaillut eri ratsastuskerojen välillä, kuinka lyhyillä tai pitkillä ohjilla olen missäkin askellajissa ratsastanut. Olen kuitenkin todennut, että Lotta toimii paremmin pidemmällä ohjalla, ja vaatii paljon töitä saada se niin kootuksi, että ohjaa voisi onnistuneesti lyhentää, joten olen antanut sen viime aikoina lönkytellä pitkällä ohjalla pää alhaalla. Rasmuksen kanssa tämä ei kuitenkaan ole tavoitteena - paitsi nytkin loppuraveissa, kun annoin hevosen venyttää pidemmälle eteen alas sen niin halutessa - joten täytyy kyllä oikeasti yrittää tsempata lyhyemmän ohjan kanssa.

Sain tunnin jälkeen opelta tosi hyvää ja kivaa palautetta. Oma istunta ja ratsastuskin näytti kuulemma hyvältä. Tästä kuuluu osin kiitos satulalle, joka selvästi vääntää selässä oikeampaan asentoon, sillä tuntui kuin olisin istunut ihan eri lailla kuin Lotan selässä, missä siis selvästikin istun enempi väärin ;) Oikeastaan nyrkkien pystympi asento taisi olla ainoa, mitä istunnassa korjailtiin tällä kertaa? Sain myös hyviä vinkkejä omien apujen käyttöön muutenkin, muun muassa miten ottaa hevosta kiinni, jos se lähtee viemään - muutaman kerran sain tälläkin kertaa väkisin "kiskoa" Rasmuksen hiljaisempaan askellajiin, kun se olisi halunnut kiihdytellä. Hyvin näpeissä se oli silti koko ajan, menohaluja vaan vähän liikaa. Kaiken kaikkiaan hevonen oli koko tunnin hyvin hallinnassa, toisin kuin aluksi olin itse epäillyt.

Tämä oli kyllä meille aivan mahtava aloitus, ja into päästä tunneille jatkossakin kasvoi huimasti! Erityisesti haluaisin tällä hetkellä Lotan kanssa tunnille käymään, sillä se on kuitenkin vielä sen verran hyvässä kunnossa, että hyvin jaksaisi tunneilla liikkua. Olisi kiva saada vinkkejä ja näkemyksiä omaan ratsastukseen Lotan kanssa ja Lotalle hieman lisää ja erilaista (aivo)jumppaa. Toki oma kehittyminen tulee olemaan ihan eri luokkaa Rasmuksen kanssa, ja jotenkin uskon ja toivon, että tässä vielä pitkälle tullaan pääsemään, vaikkei mitään sen kummempia tavoitteita olekaan olemassa.

Vuonohevonen on kyllä mahtava rotu, taas kerran sain sen todeta. Se sietää mukisematta ratsastajalta mitä tahansa, mutta tekee silti parhaansa. Hevosen näkökulmasta minun avuissani ei varmaan välillä ole päätä eikä häntää ja keikun selässä kuin perunasäkki, mutta kun kaikki on kohdallaan, antaa hevonen itsestään kaiken. Se ei rankaise virheistä eikä ota nokkiinsa. Se jopa korjasi itse miun yhden epäonnistuneen laukannostoni.. "Tätä sä varmaan tarkoitit, joten laukataan nyt." Vielä kun hevonen on koulutustasoltaan minua niin paljon edellä, en enää parempaa opetusmestaria voisi toivoa! Ihana Rasmus ♥

Rasmus kouluradalla kesällä 2010.

Tuntiponeileva maastomopo


Kyllä täytyy sanoa, että ikävä hevosen selkään on kova. Varsinkin Popin, mutta en minä näillä kiloilla ja tällä mahalla pääse enää edes selkään. Saati, että se olisi näin kahdeksannella kuulla raskaana kovin järkevääkään. Mä vaan niin haluisin samoilla sen kanssa pitkin metsiä ja peltoja ja tutustua uusiin maastoihin. Meidän kävelylenkitkin on nykyään kuin kahden etanan laahustamista. Joskus joku teroitti, että on hyvä opettaa hevonen kävelemään myös hitaasti, varsinkin jos yhteisestä taipaleestanne on tarkoitus tulla pitkä. Että kun tulet vanhaksi ja hevostasi talutat sen tulee kulkea nätisti vierelläsi sitä etana vauhtiakin. Popi joutui tähän oppiin odotettua aiemmin, mutta nytpä ainakin tiedän, että voin hyvillä mielin vanhuksena raahata sitä perässäni kävelykeppeineni sillä se on kulkenut vierelläni kuin parahin paimenkoira.

Mutta niin... minun on vielä maltettava odottaa jonkun aikaa. Huoli hevosen liikkumattomuudesta jossain kohtaa oli suuri. Pelkäsin että se vain lihoo ja lihoo entisestään kun en itse pääse sitä ratsastamaan. Onnekseni tallilla käy sen verran ahkeria, tunnollisia ja taitavia tyttöjä joten olen heitä nakitellut Popin selkään silloin tällöin. Eihän sen tarvitse kuitenkaan joka päivä päästä töitä tekemään. Popin ratsuttajakin lohdutti minua jossain kohtaa, että niin vanha kuin nuori hevonen on niin niin monta kertaa sitä voi viikossa liikuttaa ja loput päivät se voi riekkua tarhassa nauttien nuoruudestaan. Koska Popi on kolme vuotias sille riittävä liikuntamäärä viikossa on siis kolme kertaa. Tämä onkin Popin kohdalla toteutunut melko hyvin ja oikeastaan se on liikkunut odotettua enemmänkin. Pääasiassa liikutukset ovat kevyitä talutusratsasteluita, mutta muutaman kerran se on päässyt porukan häntäheikiksi maastoon ja kiitää siellä kuulemma kuin tuulispää. 

Popi lähdössä Hetan ja muiden tallikavereitten kanssa maastoon.
Lainassa häntäremmillä varustettu rungoton satula.
No mikäs teillä kestää? Mä olen jo valmiina matkaan.
Joukkoa johtaa Popin kanssa 4-vuotias tallikaveri Rilla, toisena Malla, kolmantena Tony
ja perää pitämässä piskuinen Popi.
"Katsokaakin sitten ettei se keltainen maantiekiitäjä lähde ohittamaan ketään"! Huutaa Katja kärjessä ;)
"Apua! Takapuolessani roikkuu voipulla"! Huutaa Tony tonttutytön alta ;)
Kolme muskettisoturia ja Popino.
Rilla on pienikokoinen suomenhevonen joka johtaa aina maastolenkeillä muuta joukkoa.
Bella-koirakin riensi vastaan metsässä vaeltavia heposia.
Ja sinne se katoaa. Pieni keltainen metsän syvyyksiin.
Yksi Popia liikuttavista tytöistä on nimeltään Heta. Heta on nyt ratsastanut Popilla muutaman kerran maastossa ja kerran niin, että ratsuttaja tuli pitämään Hetalle tuntia Popilla. Näin varmistetaan se, että sitä ratsastettaisiin nyt ratsutuksen alettua mahdollisimman oikein.
Esitinkin Hetalle muutaman kysymyksen Popiin liittyen joihin hän vastaili seuraavanlaisesti 
(S=Siri H=Heta):


S: Oletko aikaisemmin ratsastanut vuonohevosella?
H: Kesällä uitin yhtä vuonista, mutta kunnolla en ole aiemmin ratsastanut vuonohevosella.


S: Oletko aiemmin ratsastanut näin nuorella hevosella?
H: Olen ratsastanut suunnilleen samanikäisellä.
Kapuhan (Hetalla oli kesällä tämän niminen suomenhevonen ylläpidossa) oli tosi nuori vielä.


S: Kauan olet ratsastanut?
H: 8-9 vuotta kävin läheisellä ratsastuskoululla tunneilla 1-2 kertaa viikossa, 
kunnes pitkästyin ja aloin ratsastamaan Katjan hevosilla (Katjan hevoset ovat yhtäkuin tämän postauksen kuvissa esiintyvä Rilla ja Malla sekä joskus aikaisemmissa postauksissa esiintynyt valkoinen shetlanninponi Elsa).


S: Voisitko kuvitella omistavasi vuonohevosen?
H:  Vuonis on kiva rotu ja vaikuttaa rauhalliselta ja kiltiltä, mutta en voisi nyt ajatella sellaisen omistamista. 
En tiedä sitten tulevaisuudesta.


S: Mikä on Rouskun huonoin ja parhain puoli tässä vaiheessa tutustumistanne?
H: Rouskun huonointa puolta en osaa sanoa. Parhain on se, että nuoruudesta huolimatta siellä selässä tuntuu tosi luotettavalta eikä tunnu siltä, että se tekis jotain, vaikka aina on mahdollisuus, että jotain tapahtuu.


S: Millainen Rohan on maastossa?
H: Rohan on luotettava maastossa. Väistää vain jotain oksia jotka koskee siihen jollain tapaa. 
Huomasin tämän viime kerralla :D
Rouskusta näkee, että se tykkää todellakin maastoilla porukassa.


S: Millainen Rohan on käsiteltäessä?
H: Se on ihan superkiltti ja ihana :)


S: Millainen Popi oli Emmin pitämällä tunnilla kun ratsastit sillä?
H: Tunnilla tuntui siltä, että se osas niitä juttuja mitä pyysin. Esim. "pohkeenväistössä" tuntu, että poni tajuaa kyllä jotain, mutta mä en ehkä osannut ratsastaa sitä kunnolla siihen. Reagoi hyvin pohkeisiin mun mielestä. Menneisyydessä olen ratsastanut tosi eteenpäin pyrkivillä hepoilla ja Popi oli laiska niihin verrattuna, mutta reippaasti meni sekin osan tunnista. 



Tässä vielä pari klippiä Popin ensimmäiseltä ratsastustunnilta Hetan kanssa. Ja yllätys yllätys laukannostossa esiintyy jälleen Popin bravuuri; Pikku pukki päivässä pitää mielen virkeänä!



Kiitos Hetalle, sekä opettaja Emmille ja hänen hevosenkokoiselle apulaisopettajakoiralleen Lillille!

Tapaninpäivän tuntiponi Rohan tarkkailevien silmien alaisuudessa.
Onks nää nyt niitä Amerikan miniatyyriponeja joista Lara haaveilee,
kun sillä on tommonen Shetlanninponin mentävä loimikin päällä?
No mihin se ny meni? Tuu tänne Popi pojan kainaloon vaan.
Mutta Lilli päätti mielummin mennä ottamaan suukkoja muilta kuin Popilta.
Kiss ja puss :X
Ja ettei elämä Popin kanssa menis liian tasaiseksi ja tylsäksi se päätti näyttää lampaanvillan alla olevat tiikerinraitansa vielä ennen vuoden vaihtumista ja lennätti tästä tuntiponeilusta seuraavana päivänä selkään nousseen ratsastajan selästään, mutta tästä mä kerron teille enemmän ensi vuonna! ;)
Siihen asti ihanaa ja onnellista ja turvallista uutta vuotta teille kaikille siellä koneittenne tai puhelimienne edessä! Pistetään ponit piiloon raketeilta ja ollaan kiltisti (ainakin me emännät -poneista kun ei koskaan voi näköjään mennä takuuseen)!

Luukku 11





Mikä on parhain/tärkein neuvo jonka olet valmentajalta/kokeneemmalta konkarilta tmv. saanut hevosharrastustasi koskien?




Marjo vastaa:

"Vetämiseen tarvitaan aina kaksi"

kertoi minulle Tiina Utriainen lähitallillemme järjestämässäni vuonohevosvalmennuksessa 15.11.2009. Itse asiassa selitys taitaa olla meneillään juuri tässä kuvassa. Muistan kuinka pyysin Tiinalta neuvoa siihen, kun Lotta painaa hirmuisesti kädelle. Maastossa ratsastan lähes aina löysin ohjin, joten siellä ongelmaa ei ollut. Mutta heti jos yritin koulua vääntää, Lotta roikotti päätään ohjilla ja parhaansa mukaan kiskoi samalla vähitellen minulta ohjia käsistä..

 Tiina sitten nosti oman kätensä pystyyn, ja käski minun painaa sitä vasten omallani. Aivan, painetta ei voi tulla, jolleivat molemmat paina vastaan. Myöskään hevonen ei voi vetää ohjista, jos et itse vedä vastaan. Fysiikan lakeja nääs ;) Tämä pätee kaikkeen hevosenkäsittelyyn. Aina jos paine jää päälle ja hevonen tukeutuu sitä vasten, ei tarvitse kuin katsoa peiliin saadakseen hevosen lopettamaan.

 Täytyy samalla kehaista, että Lotta ei ole painanut ohjille enää laisinkaan pariin vuoteen. Jossain kohden on tapahtunut jotain todella ihmeellistä, sillä olen yhtäkkiä oppinut ratsastamaan tammalla ihan eri tavoin kuin ennen. Ehkä hevosessakin on tapahtunut jotain.. Nykyään se kulkee niin kevyellä tuntumalla ja hakeutuu itse kuolaimelle. Tämä huomattiin silloin, kun sillä aktiivisesti kisoihin treenattiin, eikä varmasti vaatisi taas pitkää jaksoa kouluratsastusta, kun tammasta kuoriutuisi kouluhevonen. Nythän sillä lähinnä vaan maastoillaan tai puksutellaan pellolla, eikä juurikaan jumppailla hevosta mihinkään suuntaan. Ehkä Nemon vieroituksen jälkeen ja Lotan kunnon hieman kohennettua voisi taas terästäytyä myös kentällä käyntien suhteen, we'll see..



Siri vastaa:

Siis antakaa anteeks.. mulle ei tullu niin mitään järkevää mieleen, mutta neuvo se tämäkin ;)
Oikeesti mulla oli kauhea kiire eikä aikaa vastata tähän perusteellisemmin. Neuvoja kyllä on sadellut ja olen poiminut niistä ne omimmat. Eriasia on sitten olenko niitä neuvoja noudattanut... yrittänyt ainakin.


Seuraavan päivän kysymys: Mikä näistä olisi sinun valintasi ja miksi? Ori/ruuna/tamma/varsa/aikuinen/vanhus?

Kesäkivaa kera Kalinon


Hui, nyt mie sen tein - uskaltauduin pitkästä aikaa hyppäämään esteitä! Edellisen kerran olen tainnut myös loikkia kalinon kyydissä viime lokakuussa (kuten sitäkin edellisen kerran) ja tämä ihme tapahtuu ehkä noin kerran vuodessa.. Jonkin sortin rutiini esteisiin olisi enemmän kuin mukava saada, mutta valitettavasti se on tässä tilanteessa pienoinen mahdottomuus. Aina siis jännittää, vaikka samalla on ihan huisin hauskaa!

Kalino on onneksi helppo ja turvallinen treeniponi hyvin kokemattomalle kuskille. Läheskään yhtä helppo se ei ole kuin esimerkiksi Lotta, mutta molemmat ovat siltä kannalta loistavia meikäläiselle, että ne menevät varmasti yli ja osaavat itse homman. Mie siis pystyn keskittymään lähinnä kyydissä pysymiseen.. 

Kalinon kanssa suurin haaste on vain saada poni liikkumaan. Siinä missä Lottaa saa tosissaan pidellä esteillä, Kaltsua saa samalla voimalla ajaa liikkeelle. Vaikka perjantaina oli hyvin lämmin keli, tällä kertaa poni selvästi liikkui paremmin kuin viimeksi! Tultiin muutamia kertoja jopa varsin hyvällä temmolla esteelle. Tuolla ponilla on aivan uskomaton kunto, vaikka masu onkin laitumelle siirron myötä hieman päässyt venähtämään.

Alunperin meidän oli tarkoitus kai pitää jonkin sortin "estekoulu" tunti, siis lähinnä puomeja, oikeita teitä ja lähestymisiä, ehkä pieniä ristikoita. Vaan kappas kummaa, pian huomasinkin kentällä törröttävän 70cm esteen. Ja sitä me sitten hypeltiin. Varmastikin isoin, mitä mie olen koskaan ylitellyt, ja kivaa oli! Ehkä se este vaan yhtäkkiä kohosi kummasti senkin takia, että tuo poni hyppää huomattavasti paremmin, kun se oikeasti joutuu hyppäämään, eikä vaan kömpimään yli pikkupystyistä..

On tuo esteiden hyppääminen kyllä ihanan haastavaa. Tunnistan selvästi omat ongelmani, mutta silti niihin ei vaan pysty puuttumaan. Nojaan aina liikaa eteen, ja samalla heitän jalat liian taakse. Alastulossa olen aina jäljessä, ja samalla heitän ohjat ihan löysiksi, etten vahingossa nykäise hevosta suusta, kun en ole mukana. Esteen jälkeen jatketaan siis likipitäen ilman tuntumaa. Ärsyttävän ihanan hankalaa! Kuten kaikki ratsastuksessa.. Mutta ei kai tähänkään muu auta, kun reeniä lisää vaan. 

Eikö olekin muuten ärsyttävä tunne, kun tietää tasan tarkkaan, mitä tekee väärin, mutta ei vaan onnistu sitä muuttamaan?! Onpahan ainakin tsemppiä tehdä aina vaan uudestaan ja uudestaan, kun haluaa onnistua. Ainakin minun kohdallani homma menee yleensä niin. Tämä pätee kaikkeen muuhunkin kuin ratsastukseen.. Itsensä haastaminen on kaikista parasta :)

Ponit laitskalla, Kaltsu jo innoissaan katselee, että sieltä mun äiti tulee

Joo joo mamma, täältä mä tuun, lähetään hommiin!

Milja ja Kalino <3

Tietty piti taas vähän kameralla leikkiä.. Kesämies poseeraa.

Meillä on Kalinon kanssa hyvin sama ajatus kesäkunnon todellisesta tarkoituksesta - rantapallo.

Miljan ja Kalinon peltokoulua

Reipas poni liikkui taas niin hienona

Nämä kuvat on muuten macroputkella otettu, kun ei muutakaan ollut käytössä..

...ei ihan niin kamalaa laatua, mitä olisi voinut kuvitella :)

Miljan pojat 

Ja ihana tallikoiruus Mökö. Hän on vähän kasvanut sitten edellisten kuvien..

Pentukoiruleilla on aina hauskaa yhdessä

Näihin ei voi kommentoida mitään järkevää.. Kuski könöttää ihan miten sattuu, mutta poni on hieno ja hyppää kyselemättä!

Vähän läheltä lähti, ja mie jäin totaalisesti matkasta ja repesin selässä, voi Kaltsu-raukkaa :D

Lentävä voipalleroinen.. 

Vähän vauhdikkaampaa meininkiä välillä
Loppuun vielä yksi miulle huomattavasti sopivamman kokoinen este!

Mökö kävi viilentymässä..

Ja Kaltsu teki samoin :)

Nyt en varmaan ihan hetkeen pääsekään Lotan ja Nemon luo käymään. Suunnitelmissa ainakin on viettää mahdollisimman paljon aikaa Keski-Suomessa, eli hyvin kaukana omista poneista. Mutta ehkä ne siellä pärjäilevät. Nemo vaan kasvaa niin silmissä, että kohta en tosiaan enää tunne omaa varsaani. Toivottavasti saisin tallitytöiltä tässä väliajalla jotain kuvia, täytyy niitä sitten myös tänne laitella..

Nyt kun ei ole poneja lähistöllä, eikä kaikki aika kulu tallilla, ollaan myö opiskelun lisäksi myös hieman nautiskeltu kesästä koirien kanssa. Toivottavasti teillä kaikilla lukijoilla on myös aikaa ja mahdollisuuksia ottaa ilo irti aurinkoisesta Suomen kesästä, sen verran pienen hetken tätä ihanuutta vain kestää!

Kyllä näissä maisemissa kelpaa kesäpäiviä viettää..

Kesäterkkuja auringonpalvojilta! 

Suunnitelmissa on muuten piakkoin käydä myös Kalinon kanssa uimasilla, kuvia siis siitäkin reissusta on jossain vaiheessa luvassa.. Viimeksi käytiin Kaltsun kanssa pulahtamassa kaksi vuotta sitten, se oli miun ensimmäinen ja ainoa uintikertani hevosen kanssa. Tuo oli niin ihana kokemus, että intoa on jo päästä pian uudestaan! Oletteko työ uittaneet hevosianne, ja käyvätkö ne ihan uimassa saakka? Me pulahdettiin viimeksi vain hetkittäin siten, että hevonenkin oikeasti joutui uimaan.. Katsotaan miten seuraavalla kertaa sujuu, palailemisiin!
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )