Minulla on käsissäni kaksi toimivaa työhevosta. Eivät ne toki ammattilaisia ole millään tasolla (jos hevosta nyt niin voi kutsua), mutta näin harrastekäytössä toimivia työhevosia. Aivan varmasti kumman tahansa saisi koulutettua myös palkkatöitä tekemään - en epäile hetkeäkään. Lotan on joku kouluttanut Ruotsissa 90-luvun alussa. En tiedä kuka, mutta hitsin hyvää työtä on tehnyt. Nemo taas on täysin oman käden tulosta ajettavuuden osalta. Epäilisinkin, että muissa Pohjoismaissa hevosten työkäyttö on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa ja myös alan osaajia sekä tietotaitoa löytyy sieltä enemmän? 

Käsittääkseni Suomessa hevosalan oppilaitoksissa hevosten työajo ei liity mitenkään opetussuunnitelmaan. Korjatkaa, jos olen väärässä! Tätäkin ihmettelen suuresti. Eikö hevosalan ammattilaisilla vähintään tulisi olla jonkinlainen käsitys siitä, miten toimii luokki- tai tamppivaljastus, mitkä ovat vetopisteet ja millaisilla valjailla vedätetään mitäkin kuormaa? Vai tulevatko nämä asiat jossakin esille?

Entä tuleeko Suomeen mistään uusia länkien ja valjaiden tekijöitä? Tietävätkö tulevat sukupolvet, mistä puusta ja miten käsittelemällä valmistetaan parhaat ja kestävimmät aisat? Nämä ja monet muutkin työkäyttöön liittyvät seikat taitavat siirtyä hyvin pitkälti perimätiedon varassa. Vaan entäpä kun tämä kaikki tieto häviää käytännössä?

Onhan noita myös kursseja olemassa! Ilokseni olen aina toisinaan bongaillut nettipalstoilta hevostyöajon kursseja. Oletteko joku osallistuneet sellaiselle ja oletteko saaneet uusia oppeja? Tai onko teillä käynyt kotona joku opastamassa työajon saloihin? Toki kurssille lähteminen vaatii aina aikaa ja vaivaa - etenkin jos oman hevosen ottaa matkaan mukaan - mutta varmasti sellainen on kuitenkin hyvä paikka aloittaa ja kerryttää jonkinnäköinen pohjatietämys työajoon. Eihän yhdellä viikonlopun kurssilla tietysti paljon ehdi, eikä etenkään hevosta kouluteta valmiiksi työajoon, mutta tärkeämmässä roolissa lieneekin ihmisten koulutus näillä intensiivijaksoilla.

Ennen tätä koulutusvaihetta on varsan kanssa tehty jo satoja(??) työajoon tähtääviä harjoituksia.

Olen myös ilokseni huomannut, että etenkin suomenhevosia on vielä paljon ajokäytössä myös reen edessä. Ihastun aina yhtä suuresti, kun Facen seinällä lävähtää eteen hieno hevonen länkivaljaissa ja reki perässään. Välillä nämä ovat muutaman ammattilaisen otoksia ihan oikeilta työkeikoilta, mutta melkein useammin ihan perus harrastelijoiden ajohevosia. Ihana huomata, että vielä reet liikkuvat ja hevoset on koulutettu niitä vetämään!

Samalla kuitenkin aina mieleen hiipii pieni peikko takaraivossa - ovatko hevoset oikeasti kunnolla koulutettuja? Koskaan ei voi tarpeeksi muistuttaa, että reen vetäminen on hevoselle täysin eri asia kuin koppakärryjen! "Ajolle koulutettu" hevonen voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa riippuen siitä, kuka sen sanoo. Muistutan tässä kohden, jos olet esimerkiksi ajo-opetettua hevosta ostamassa, että kannattaa varmistua siitä, miten ja mitä vetämään se on opetettu. Vieläkin moni kuvittelee, että kärryillä treenatulle hevoselle voi laittaa reen perään muitta mutkitta ja ei kun baanalle. Valitettavasti nettikuvissa näkee toisinaan myös vääränlaista valjastusta vedätettävään laitteeseen nähden. Toivottavasti kaikki osaavatkin ottaa hevosen työergonomian huomioon, eikä kukaan vedätä esimerkiksi rekeä rintaremmillä.

Pelkästään koppiksilla ajettu ja opetettu hevonen ei ole valmis työkäyttöön.

Ajo-onnettomuuksia tapahtuu aina. Vaikka kuinka niitä pyrimme viimeiseen saakka välttämään, kyllä minäkin joka ikinen kerta hevosen valjaisiin laittaessani tiedostan sen, että koska tahansa voi tapahtua. Ja valitettavasti ajohevosen ollessa kyseessä, ovat onnettomuuden seuraukset todennäköisesti huomattavasti pahempia kuin ratsuhevosen kohdalla. 

Olen kuullut tarinan, jossa hevonen ryöstäytyi ajurilta niittokone perässään, ja ojassa piennarta kitkemässä ollut nainen leikkautui vyötäröstä kahtia jäätyään sopivasti matkan varrelle. Viimeisin todellinen vaaratilanne koettiin viime syksynä kynnön SM-kisoissa, missä taatusti kokeneet ja osaavat työhevoset vauhkoontuivat kyntöaura perässään. Kun kaksituhatta kiloa hevosia laukkaa vapaasti kyntöauran sinkoillessa mukana, ei siihen kukaan halua jäädä alle. Onneksi muut hevoset pysyivät hallinnassa ja loppuviimein säikähdyksellä selvittiin. Mutta tämä myös todistaa sen, että oli kyseessä kuinka hyvin koulutetut hevoset ja ammattiajurit tahansa, silti kaikki on mahdollista.

Metsässä pelataan varman päälle.

En toki halua pelotella ketään näillä kertomuksilla, sillä edelleen kovasti kannustan hevosten työajoon! Haluan vaan herättää siihen todellisuuteen, että mitään ei voi tehdä liian hyvin ja liian varovasti. Kaikki tilanteet tehdään ennemmin liian helpoiksi ja varmoiksi hevoselle, ja vasta rutiinin ja kokemuksen myötä lisätään vaatimustasoa. Myöskään koulutuksessa ei voi edetä liian hitaasti. Mitään koulutusvaihetta ei saa ylittää eikä siirtyä seuraavalle tasolle ennen kuin edellinen on taatusti hallinnassa!

Joustopiikkiäes perässä.

Eikä pelkästään hevosen koulutus ole avainasemassa, vaan myös ajurin tulee tietää, mitä on tekemässä. Olen monet kerrat saanut sen itsekin vasta käytännössä todeta, että tässähän on ihan todelliset vaaranpaikat olemassa ja nyt pitääkin olla tarkkana! Viimeisin vastaava oli, kun istuin tyhjän työreen kyydissä ja totesin jääneeni kengän kantapäästä kiinni reen pohjassa olevaan rakoon. Siinä jos olisikin käynyt niin, että jostain syystä hevonen pillastuu, reki kaatuu ja sitten vedellään kiitolaukkaa pitkin peltoja - siellähän olisi yksi pieni ihminen roikkunut jalastaan kiinni ja varmasti murskautunut kymmeniä kiloja painavan reen alla. 

Yleisimmin ajurin riskit liittyvätkin perässä vedettävään kuormaan. Tai näin ainakin itse olen kokenut. Metsässä reen kanssa liikkuessa tila on monesti pieni, jolloin täytyy tarkkaan hahmottaa reen mittasuhteet, ympäröivä maasto sekä kohdat joissa itse kävelee. Ja vielä pitäisi hevonenkin ohjata siten, että reki kulkee sujuvista paikoista eikä kaadu kiven päältä mennessään. 

Yhtä lailla monissa laahattavissa kuormissa piilee vaaransa. Tässä eräänä päivänä vetelin kuormalavaa lumihangessa. Jäisessä kaltevassa alamäessä lava ei enää tullutkaan suoraan hevosen perässä, vaan lähti liiraamaan poikittain mäkeä alas ihan väärään suuntaan. Siellä jos itse olisi sattunut kävelemään lavan sillä puolen, olisi saman tien teilaantunut lavan tullessa jaloille. Samoin minulla on viiden metrin tukki alkanut vieriä kaltevaa mäkeä alas oman akselinsa ympäri, jolloin itse alamäen puolella kävellessään olisi vääjäämättä jäänyt tukin rullattavaksi. Tarkkana saa siis olla!

Pellon äestystä - myös työajoa voi tehdä kuolaimettomilla suitsilla.

Moni muukin työajoon liittyvä pikkuseikka on tullut tutuksi oikeastaan paremmin vasta nyt, kun niin paljon Nemon kanssa yksinäni teen hommia. Avustaja helpottaa kaikkea huomattavan paljon, kun aina voi pyytää pitämään hevosta, sitomaan kuormaa, purkamaan tai lastaamaan tai ihan mitä tahansa, missä nyt ihmistä tarvitsee. Yksin ajaessa ei ole kuin omat kädet ja hevonen, ja niillä on pärjättävä.  

Jo pelkästään painavan kuorman perään saaminen vaatii sen, että hevonen oikeasti osaa homman. Minä joudun usein viemään hevosen kuorman luo ja kiinnittämään kuorman siinä, missä se sattuu olemaan. Tämä vaatii sen, että hevosen pystyy peruuttamaan oikealle kohdalle (vetokarttu omassa kädessä ilmaan nostettuna) ja että hevonen seisoo vapaana paikoillaan sen aikaa, kun ajuri kiinnittää kuormaa. Sattui sitten paikka ja kuorma olemaan missä ja mitä tahansa. Kevyen vetolaitteen voikin aina tuoda hevosen perään ja siirrellä muutenkin käsin tarpeen mukaan.

Maastossa ajoa.

Tukin juonto meneillään ja käännös kohti parkkipaikkaa toisen tukin viereen.

Aisoihinlaitossa hevosen tulee osata seistä vapaana paikoillaan.

Jos yhden neuvon saisin antaa hevosia työajossa käyttäville, kuuluisi se: turvallisuus aina ensin! Näitä tilanteita on aivan lukemattomia, joissa yksi pieni asia voi säästää pahoilta seurauksilta. Esimerkiksi ohjista kiinni pitäminen. Vaikka hevoset opetetaan niin varman päälle kuin ikinä mahdollista, myös ajurin on syytä toimia varman päälle. Kyllä minullakin Nemo seisoo välillä vapaana ohjat maassa keskellä metsää esimerkiksi kuorman purun ajan ja syö samalla heiniä. Mutta esimerkiksi kun viimeksi kiipesin Nemon reessä olevan pyöröpaalin päälle ja liu'uin sieltä alas, pyysin molemmissa avustajaa pitämään samalla hevosta kiinni, koska ääni ja liike ovat sille uusia. Eipä se toki suuremmin reagoinut (kuten ei kuuluisikaan), mutta parempi katsoa kuin katua.

Teen Nemon kanssa paljon yksinäni asioita, jotka ovat hevoselle helppoja ja tuttuja, ja joissa tiedän tasan varmaksi kuinka se toimii. Vaan jos pitäisi lähteä uuteen tilanteeseen, ottaisin ehdottomasti avustajan mukaan. Meillä on vielä niin paljon opeteltavaa tälläkin saralla, että avustajille tulee olemaan tarvetta vielä pitkään tulevaisuudessa. Mitään ei pitäisi yleistää ja olettaa, vaan ensin siedättää ja opettaa niin kauan, että hevonen varmasti on sinut asian kanssa. Tällä tarkoitan esimerkiksi uusia vedettäviä laitteita tai uutta ajopaikkaa ja äänimaailmaa.

Niin tuttua touhua, että voi vaikka puhelinta selailla samalla..

Kokematon ajuri keskittyy tarkoin ohjastukseen ja hevosen tarkkailuun.

Myös hevosen ajaminen ihan pelkästään on sellainen taitolaji, että sitä soisi mahdollisimman monen pääsevän opettelemaan! Enkä nyt viittaa raveihin vaan juurikin käyttöajoon. Kuinka monen hevosella pystyy ajamaan tehtäväradan kentällä ja maastossa ilman kuormaa? Tämä voisi sisältää tiukkoja pujotteluja, peruutuksen porttiin, pysähdyksen tismalleen oikeaan kapeaan kohtaan, kivikkoisen ja kannikkoisen reitin puiden keskellä. Sujuisiko? Entä jos perään lisätään yksiakselinen vaunu, joka melko nätisti seuraa hevosen perässä samaa linjaa? Entä ja otetaan kaksi akselia, jolloin peräpää vaunusta tulee ihan omia reittejään, vieläkö sujuu? 

Haastavinta työ- tai käyttöajossa onkin hahmottaa perässä tulevan kuorman linjat. Kokenut hevosensa tunteva ajuri selviää leikiten haastavistakin paikoista, mutta vieraalla hevosella ja uudella kuormalla ei ihan noin vaan lähdetäkään tarkkuutta vaativiin suorituksiin. Kokemus tuo varmuutta ja aina kannattaa aloittaa helpolla. Kun oman hevosen kanssa kykenee ajamaan suurilinjaisia tehtäviä isossa tilassa voi haastetta aina kasvattaa ja tähdätä pienempiin - entistä tarkempiin - suorituksiin. Mitä paremmin ajuri hevosensa tuntee, sen helpommin yhteistyö sujuu ja myös pienet tarkat ajolinjat alkavat onnistua.

Kuten aiemmin täällä on tullut todettua, työajo todellakin on monilta osin kuin korkeaa kouluratsastusta! Mitä paremmin hevonen on koulutettu tehtäväänsä ja mitä paremmin se on avuilla, sen paremmassa muodossa se liikkuu ja sitä vaivattomammin homma sujuu. Työhevosta pitäisi pystyä siirtelemään askel kerrallaan. Pystytkö sinä ohjasajossa vaikuttamaan hevoseesi siten, että se siirtää yhden jalan sivulle? Tai kääntyy pelkästään etuosasta ja takapää pysyy paikoillaan? Kaikkea näitä voi ja kannattaa treenata, vaikkei ikinä työajoa aikoisikaan tehdä.

4-vuotias Nemo aloitti kilpailu-uransa käyttöajokisoissa.  Kuva Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net

Ajuri joutuu välillä vähän soveltamaan..

Olen tässä viime päivinä tehnyt Nemon kanssa paljon ajohommia ihan arkisina askareina. Ja ajatellut joka kerta, että on tää vaan hienoa! Olemme kuskanneet kaikki pyöröpaalit laitumelle nyt vallan hevosvetoisesti. Yhden paalin vein jo täysin itsenäisestikin, kun ruokintapaikkaa muutettiin ja suoritus vähän muuttui sen myötä. Olen aurannut lumia tilan pihapiiristä ja parkkipaikalta sekä paksulla lankulla että kuormalavalla. Kovin toimiva niistä kumpikaan ei ole, mutta priimaa jälkeä silti saatiin aikaiseksi. Kuormalavan kanssa vedettiin vielä pellolle paksuun hankeen kävelyreitti siten, että itse istuin lisäpainona lavan päällä ja Nemo porhalsi hangessa menemään hetkellisesti hyvin painavan lastinsa kanssa. Vaan kyllä helpottui jatkossa oma tarpominen, kun on ura valmiina. 

Vielä voisi käydä lantaa ajamassa pois laitumilta, jatkaa lumitöitä, edelleen paaleja kuskataan niin kauan kun lunta riittää ja mitänäitänytikinäonkaan. Kaikissa mahdollisissa touhuissa, missä traktorin voi korvata hevosella, se myös pyritään tekemään!

Parilla ajossa käyttömahdollisuudet kasvavat.  Kuva Anniina Gullans

Tähän duuniin päätyi se pieni muhku pallerovarsa.. Eipä osattu muutama vuosi sitten aavistaa.

...jos mietit, mistä pääsisi kivasti alkuun, löytyy Facesta montakin ryhmää työhevosiin liittyen! On niin kirppareita, keskusteluita kuin poneillekin oma ryhmänsä. Käykää liittymässä!

-------------------------- 

Jostain syystä olen aina pitänyt kovasti niin paikasta kuin tallin omistajasta Sindan Heidistä, joten tuntui hyvinkin luontevalta ratkaisulta kääntyä Heidin puoleen tässä asiassa. Olen itse asiassa aina ajatellut, että kun minulla joskus on hevonen, jonka kanssa valjakkoajoa pystyn harrastamaan, olemme aivan taatusti suuntaamassa Heidin valvovan silmän alle kouluttautumaan - tai jopa hevonen Heidille ajettavaksi. Aika näyttää jos ja kun tulemme näin Nemon kanssa joskus tekemään! Tältäkin kannalta oli siis luonteva valinta suunnata Hessille, tulevatpa paikat tutuiksi Nemollekin, jos sinne joskus valmennuksiin suuntaamme.

Herra tsiigailee kopista Hessi-tallin pihamaisemaa. Nemo seisoi kopissa niin tyynen rauhallisena, kun ei mistään kuulunut tai näkynyt hevosten olemassaoloa.

Vasta ulos asteltuaan se bongasi liudan kavereita tarhoissaan.

Reipas Virpi ja jokseenkin kireä Nemo!

Hessillä tunnelmat olivat hyvin rauhalliset! Sopii meille! Pihatarhoissa seisoskeli muutama hevonen paikoillaan nuokkuen, ja taisimmepa muutaman ihmisenkin sekä hevosen liikenteessä nähdä päivän aikana. Kuitenkin meillä oli juuri sitä tilaa ja rentoa ilmapiiriä ympärillämme, mitä Nemon kanssa kaipasinkin. Olin kuitenkin varautunut siihen, että Nemo käy ylikierroksilla, joten suuntasimme ensimmäisenä maneesiin pyörimään.

Alkuun käppäilyä narun päässä. Nemo oli oikein kiltti, kun yksin oli maneesissa.

Ei sitä kiinnostanut kuin hajut maassa.

Melkeinpä saman tien päästimmekin hevosen irti, ja minä päivystin kameran kanssa, toiveina saada hienoja juoksukuvia sen irrottelusta! Ja pyh. Ei se juossut yhtä ainutta askelta. Nuuskutti vaan hiekkaa ja nosteli ylähuultaan. Kasasimmekin siis muutaman esteen maneesin sivulle, pitihän tämä tilaisuus hyödyntää myös irtohypytyksen merkeissä. (ja samalla yrittää purkaa ylimääräistä energiaa hevosesta..)

Kolmen ihmisen ja raippojen voimin saatiin sentään herra liikkeelle maneesissa!

Värikkäät puomit toimivat muuten selvästi paremmin tässä hommassa kuin omat värittömät puunrunkomme.

Nemo kyllä tarjoili meille päivän naurut tässä touhussa! Oikeesti, miten kukaan voi olla noin onneton hyppäämään?! Nemon irtohypytys tarjoaa kolme suurta haastetta. Jos nämä kaikki onnistuvat, suoritus voi olla jokseenkin kelvollinen. Pääasiassa ne eivät vaan tuppaa onnistumaan..

1. Hevonen pitäisi saada ottamaan laukka ennen estekujaa.

2. Laukan olisi syytä jatkua myös esteiden väliltä toiselle, jotta hevonen saa itsensä esteistä yli.

3. Mikäli hevonen sattuukin selvittämään esteet, olisi puomien toiselle puolen syytä siirtyä puomien yli - ei niiden läpi.

Kops!

Hyvä laukka = hyvä hyppy!

Ei kommentoitavaa..

Yksi tekniikka on toki juosta esteen eteen ja pysähtyä siihen.

Ja hypätä sitten kenguruloikka paikoiltaan yli!

Nuorilla hevosilla tuppaa useinkin käymään niin, että hyppy alkaa kulkea vasta, kun estekorkeus kasvaa. Nemolla taitaa olla vähän samaa vikaa. Se oikeasti osaa hypätä ja hyvin! Kun vaan viitsisi. On se kuitenkin sen verran elämänsä aikana irtohypännyt, että kun vauhtia riittää ja askel osuu kohdalleen, on ylityskin oikeasti loistava. Mutta kun hevosen motivaatio on nolla, en uskaltanut nostaa esteitä, sillä sen jälkeen Nemo tuskin olisi enää hypännyt laisinkaan?? Näillä siis mentiin tällä kertaa.

Kaikki jalat eri tahdissa..

Nemo tuntui monesti hyppäävän takajalat vuorotellen, tavallaan siis ponnisti yhdellä jalalla?

Lentävä pötkylä.

Tässä yksi (ja ainoa??) esimerkki onnistuneesta hypystä.

Aaaws mikä komistus!

Jospa tehdäänkin siitä agilityPONI...! Olkoonkin vuonohevonen, pakkohan sitä oli testata poniagilityn estettä, kun sellainen maneesista sattui löytymään.

Nää yritti kauheesti väittää mulle, ettei Nemo mahdu tuosta portista alitse.. Ja minä kivenkovaa väittämään, että kyllä mahtuu! (ja jos ei mahdu, jääköön portti hevosen selkään killumaan, no big deal)

Mutta kyllähän se mahtui! Rimaa hipoen :D

Maneesista suuntasimme tallin pihaan viemään Nemon omaan tarhaansa ihmettelemään maailman menoa. Tässä kohden piti kävellä omissa tarhoissaan ulkoilevien hevosten vierestä ohi, joten otimme ketjunarun menoon mukaan. Virpi talutti toiselta puolen, ja minä olin ketjun päässä toisella puolen suojaamassa Nemon hyppimiseltä. Koska kyllähän se etupää taas keuli. Mutta itse asiassa hypyt jäivät siihen, kun sain juuri sopivasti huomautettua ketjulla herran toiminnasta jo ennen kuin pääsimme lähellekään hevosia. Itse hevosten ohitus sujuikin kunnialla, mitä nyt huutelevan ja teputtavan orhin kanssa.

Nemo tarhassa ihmettelemässä.

Hei mulle oli jätetty ohjeita tallin seinälle! :D Taisinpa muistaa mennä sisään yöksi..

Sitten meillä alkoikin hengailu. Nemo jätettiin tarkoituksella yksin tarhaan nököttämään ja itsekseen kiukuttelemaan. Sitä se kyllä tekikin. Nakkeli niskojaan ja haukotteli. Välillä ravaili, välillä käveli, huuteli ja katseli. Kolme tuntia sillä kesti ennen kuin heinät alkoivat kiinnostaa. Oletin kyllä silti, että se olisi käynyt enemmän kierroksilla tarhassa. Yllättävän nätisti ja rauhassa se siis oli. Pääasiassa seistä möllötti muita tuijottelemassa.

Hei miks te ootte siellä ja mä oon täällä?! Tulkaa hakeen mut pois täältä!!

Naksulla oli asiaa :)

Samoin tällä iiiiihanalla hammaspeikolla!

Myö kävimme välissä kahvilla ja syömässä ja kulutimme aikaa Hunningolla. Onneksi on ihan paras porukka, jonka kanssa reissata! Oli siis varsin mukava päivä, kiitos teille!

Tauon jälkeen haettiin yksi varsin pörheä mies tarhasta takaisin hommiin.

Tallin käytävällä Nemo vasta sekosikin. Onneksi köydet kestivät, odotin mielenkiinnolla, koska joku lukko tai naru napsahtaa poikki. Etupää keuli ja takapää potki, suu ehkä pysyi välillä kiinni.. Vaan ihme kyllä, kun laitoin valjaat niskaan, rauhoittui koko hevonen. Ei siitä nyt missään nimessä rauhallista tai rentoa tullut, mutta tuo ihan typerä ylimääräinen kohloaminen lakkasi siihen.

Tallista lähdettiin ulos ohjasajon merkeissä.

Tanja kulki alkuun narun päässä mukana varmistamassa. Suuntasimme kentälle ajamaan, ja eikös viereisellä kentällä ollut toinen vieraileva ori ajopuuhissa.

Nemo otti vähän kierroksia tästä toisesta kiljuvasta pikkumiehestä, mutta varsin kivasti käyttäytyi silti. Kiire oli vaan hirmuinen! Ja totta kai huudella piti.

Aina kun mentiin pois päin toisesta orista, Nemo lössähti, ja kun mentiin oria kohti, tuli siitä taas yksi pörhö!

Käytiin kävelemässä ympäriinsä tallin piha-alueella ja lähitiellä. Nemon vauhti on jotain ihan kamalaa itse juosta perässä! Sitä saa melkein koko ajan pidätellä, että pysyttäisiin edes käynnissä, ja silti itse joutuu harppomaan kuin mikäkin gaselli konsanaan. Kyllä meinaan hikeä pukkasi! Olisi ollut paljon helpompaa istua kärryillä ja antaa hevosen kävellä omaa vauhtiaan :D

Kun pikkuorhi poistui valjakkokentältä, suuntasimme vielä sinne Nemon kanssa. Pyysin Tanjaa päästämään Nemon irti, sillä se tuntui kuitenkin niin hyvältä ja varmalta ajaa, että uskalsin kentällä pyöriä myös yksikseni hevosen kanssa. Itse asiassa nyt kun asiaa ajattelee, Nemo oli jopa todella hyvä ajaa. Se toimi juuri oman osaamisensa raameissa. 

Pysähdyksiä tein paljon alusta alkaen ja ne toimivat aivan älyttömän hyvin! Ei tarvitse paljon ääntä ja ohjaa käyttää, kun Nemo pysähtyy, vaikka kierroksilla käykin.

Kaikenlaiset tolpat ja estehärpäkkeet ja mitkä lie ovat Nemolle aivan yhdentekeviä. Ei se osaa pelätä oikein mitään. Käytiin myös maraton-esteillä ajamassa, muttei Nemo niistäkään välittänyt tippaakaan. Eipä ainakaan tarvitse miettiä, miten tuo tulee suhtautumaan erilaisiin esteisiin, jos joskus esim. valjakkoajoa päästäisiin kisaamaan..

Välillä toki meni myös herne nenään. Silloin kiljuttiin, vähän hypähdettiin ja jatkettiin matkaa. Tämä taisi tosin olla ainoa pystyynhyppy koko ajan aikana?! Ja korkeus oli luokkaa kymmenen senttiä.

Nemon mielipide touhusta tuli selväksi.. "Minä rapsutan nyt tähän! Hups se kaatus."

"No mä käännyn sit tänne. Hups sekin kaatus!"

Nemo hyppäsi kaatamansa tolpan yli ja jatkoi matkaa tyynen rauhassa. "My work here is done!" Ja meillä oli taas hauskaa.. x)

Tästä kuvakulmasta Nemokin näyttää jopa sopusuhtaiselta eikä pelkästään mastodontilta.

Toki pelkkä ohjasajossa kävely oli hevoselle erittäin löysää ja helppoa tekemistä. Ei vielä lähelläkään sitä työtä, mitä oikeasti haluaisin laittaa tämän hevosen tekemään vieraassa paikassa. Voin kuvitella, että raskas kuorma perässä ja muutaman tunnin ajo saisivat viimeisetkin hormonihöyryt katoamaan varsin nopeasti. Etenkin muutamana päivänä peräjälkeen toistettuna!

Tällä kertaa treeni oli kuitenkin tätä luokkaa ja varsin opettavainen kokemus oli siltikin. Aivan hirmuisen paljon tuo vaatisi treeniä, treeniä ja treeniä koulia Nemosta yhtä kiltti ja luotettava herrasmies, mitä se osaa olla kotioloissa. Näillä näkymin tämän vuoden reissut olivat kuitenkin tässä. Koppi on pian palautumassa omistajalleen, ja tämä päivä vahvisti myös sen, että emme lähde laatuponikisaan, mitä aiemmin suunnittelin. Paljon minulla on suunnitelmia ja ajatuksia Nemon tulevaisuuden varalle, mutta aika näyttää, mitkä niistä toteutuvat, millä muotoa ja millä aikataululla.. :)

Osaa se ottaa iisistikin. Ja yllättäen kotona kopista esiin asteli taas se sama laiskimus, joka sinne aamulla lastattiinkin!