erikoispostaus ,

Tavoiteltiinko me kuuta taivaalta?

12/30/2016 04:08:00 ip. marjo 0 Comments


Jokainen tätä blogia kauemmin seurannut on varmasti huomannut, kuinka jokaisessa vuodenvaihteessa olen sekä tehnyt yhteenvetoa kuluneelta vuodelta että listannut kasan tavoitteita tulevaa vuotta kohden.

Nyt täytyy tunnustaa, etten yhtään muista, mitä vuosi sitten kirjasin Nemon tavoitteiksi kuluvalle vuodelle! En ole kertaakaan vuoden aikana käynyt katsomassa mitä tämä postaus piti sisällään, joten kaikki seuraava on yllätystä myös itselleni.

On aika tarkistaa, mitä onkaan tullut haaveiltua tämän vuoden osalta ja ennen kaikkea: ovatko nämä haaveet toteutuneet!

Seuraavat ajatukset on kirjattu 1.1.2016 postauksessa Tavoitteita vuodelle 2016 

1. Rekiajelu 

Helmikuu 2016

Tämä tavoite taisikin toteutua heti ensimmäisten joukossa alkuvuodesta, kun lumet satoivat vihdoin maahan ja parikin vanhaa rekeä kaivettiin esille hyvin pitkäaikaisista varastoistaan. Onneksi lopputalvi oli luminen ja pääsimme hyvinkin harjoittelemaan reellä ajoa. Ei vieläkään voi toki sanoa, että Nemo olisi kokenut rekihevonen tai sillä olisi paljon reellä ajettu, mutta koko ajan haetaan lisää treeniä aiheeseen. Kunhan vaan saataisiin lunta..

Kaikki Nemon tähänastisen elämän rekiajot onkin siis tehty tämän vuoden aikana! Ensi vuonna ja toivottavasti myös hyvin monena tulevana jatketaan. Ja nyt on myös kolmas edellisiä upeampi reki odottelemassa käyttöön pääsyä.

Joulukuu 2016

2. Selkäännousu ja ratsastuksen alkeet

Kesäkuu 2016

Nemo sai ensimmäistä kertaa aikuisen ihmisen painon selkäänsä toukokuussa 2016. Tämä oli itse asiassa aiemmin kuin olin suunnitellut, mutta kun minulla oli kesän ajan Virpi apunani touhuamassa Nemon kanssa, halusin käyttää tämän hyödykseni. Virpi siis totutti Nemon siihen, että sen selkään ja sieltä alas könytään mitä ihmeellisimmillä tavoilla, ja selässä voi keikkua ja tapahtua mitä tahansa, eikä hevonen niistä hätkähdä. Itse kun halusin olla maasta ohjaamassa hevosta, jolloin tarvitsin pienen, ketterän ja luotettavan ihmisen nousemaan selkään.

Yhteensä neljä kertaa(?) taisi Virpi ehtiä tuonne istahtaa, yhden kerran kestäessä max muutaman minuutin. Lähinnä opettelimme paikoillaan seisomista selkäännousussa ja alastulossa. Kerran ehdimme myös opetella pohjeapuja. Ratsastuksen alkeista ei siis ehkä voi puhua, mutta onhan Kiia nyt ehtinyt Nemolla myös ratsastaa pari tunnin mittaista maastolenkkiä sekä lyhyempiä matkoja useita, joten varsin tuttua alkaa jo ihmisen selässä kantaminen olla.

Joulukuussa 2016 nousin itse ensimmäisen kerran selkään.

3. Kärryjen / kiesien / vaunujen hankinta ja niiden veto

Kesäkuu 2016

Tämä tavoite on itse asiassa toteutunut useammaltakin osin, ja kiitos siitä kuuluu täysin meidän ihanalle vuokranantajallemme sekä omalle isälleni! Vuokrapaikkamme isäntä on yhtä innoissaan hevosen ajokäytöstä kuin minä itse, ja tuo olikin halukas hankkimaan työvaunut tilan kalustoon. Koska Nemo on ainoa tilan hevonen, jota oli kaikilta osin mahdollisuus käyttää ajossa, aloimme yhteistyössä haeskella sopivia kärryjä. Heti alkuvuodesta sellaiset löytyivätkin, ja isäni hitsaustaitojen ansiosta kärryt oli pian muokattu sopiviksi käyttöön. 

Yllä olevassa kuvassa Nemolla on perässään noin sata vuotta vanhat ruotsalaiset vaunut. Myös näiden kuvioihin ilmaantumisesta kiitos kuuluu tilan isännälle. Valitettavasti tässä kunnossa vaunut eivät ole ajokuntoiset, kuvassa ne olivat lähinnä testiajossa pihan ympäri. Olemme kuitenkin viemässä vaunut kunnostukseen, joten ensi kesänä myös näistä saamme käyttöön uudet upeat versiot, jolloin vihdoin on edessä ajelua myös nelipyöräisillä juhlavaunuilla.

Huhtikuussa 2016 taisimme ajaa ensimmäisen maastolenkin työkärry-Jelpparilla.


4. Raskaamman kuorman vedättäminen

Toukokuu 2016

Itse asiassa ensimmäiset raskaat kuormat Nemo sai peräänsä heti alkutalvesta, kun pääsimme tekemään työajoa metsässä reen kanssa. Tai en nyt tiedä kuinka raskaasta oikeasti voidaan edes puhua, mutta Nemon ajokokemukseen suhteutettuna olihan noissa tukeissa painoa. Seuraava raskas kuorma oli joustopiikkiäes keväällä, taisimme kolmeen kertaan ehtiä äestä pellolla vetämään.

Myös työkärryn perään on vuoden aikana ehditty kiinnittää jos jonkinlaista painoa. Tyypillisimmin käytössä meillä on ollut auton peräkärry, mihin on sitten tarpeen mukaan kasattu kuormaa. 

Laitumen purkua syksyllä 2016.

5. Metsätyöajon treenaus

Helmikuu 2016

Tämä onkin ehkä upein ja mieleenpainuvin asia, mitä kuluvan vuoden aikana on päästy tekemään! Suuren suuri kiitos kuuluu jälleen tilan isännälle, joka mahdollisesti meille lukuisat reissut metsään puiden ajoon. Hän kaatoi metsästä puita, katkoi ne sopivaan mittaan ja asetteli valmiisiin pinoihin, mistä saimme itse tukit reen kyytiin. Hän neuvoi tekniikan tukkien kuljetukseen, ja järjesti valmiin purkupaikan. Kiitos Tanjan, joka kulki mukana apuna hevosen kanssa, ja kiitos Nemon, joka nyt on vaan ♥  

Viime talven puut on kaikki tuotu jo pois metsästä - ja lumien sulettua niistäkin osa jäi valitettavasti traktorihommiksi. Vaan tälläkin hetkellä metsässä odottaa muutama uusi tukki, jotta saisimme reen hevosen perään ja voisimme käydä hakemassa ne pois. Oi lumet tulkaa tänne jo!

Nää me haettiin viime talvena mettästä - ja ihan itte!

6. Eteneminen maastakäsittelyssä (/temppuilussa?)

Kesäkuu 2016.

En oikein tiedä, uskaltaako tähän sanoa "check"!? Määritelmä on vähän huono, miten voin sanoa, olemmeko me "edenneet" maastakäsittelyssä vai emme? Ihan hävettävän vähän olen tehnyt Nemon kanssa mitään tarkoituksellista treeniä maasta, mutta toisaalta, onhan me tehty ihan hirmuisesti! Edelleen kun kaikki hevosen kanssa maastakäsin tapahtuva on tavalla tai toisella treeniä, niin tekemistä kyllä on ollut. Kilometrejä on kertynyt mittariin kiitettävät määrät molemmille, samoin ratsujuttuja on tehty maastakäsin ja ties mitä muuta. 

Mitään selkää tavoitetta tai opetettavaa asiaa kun ei ole ollut mielessä, niin ehkä sen tähden tämä osio on jäänyt vähemmälle. Puiden ajo metsästä on huomattavasti selkeämpi suoritus kuin edistyä maastakäsittelyssä. Varmasti edistystä on tapahtunut, mutta koska itseäni motivoivat selkeät "mitattavat" asiat, lähinnä itse taitaisin kaivata jonkin päämäärän, jota kohden edetä harjoittelussa. Ehkä ensi vuoden tavoite voisikin olla kehittää sellainen..

No onhan tämäkin treeniä ja edistystä. Kesäkuu 2016

7. Käydä kopilla jossain reissussa

Saavuimme eläinten uimarannalle, elokuu 2016.

Reissuja kyllä tuli tehtyä! Jos nyt äkkiseltään oikein muistan, kävimme kaksi kertaa näyttelyissä, kaksi kertaa uimassa, kerran muuten vaan pienellä harjoitusajelulla ja kerran Hessi-tallilla maneesilla.  Yhteensä siis kuusi kertaa matkustettiin johonkin. Suunnitelmissa olisi myös piakkoin lähteä uudelle maneesille käymään, en vaan ole vielä saanut aikatauluja soviteltua kaikkien kanssa yksiin.

Kisamatkalla Champion Forssassa kesäkuussa 2016.


8. Yhteislenkkeily tallin muiden hevosten kanssa

Täysillä tammojen perään! Syyskuu 2016

Kertaalleen ehdimme käydä maastossa yhdessä tallin muiden hevosten kanssa! Tätä pitäisi ehdottomasti jatkaa useammin, kunhan "kaikki palikat" ovat kohdallaan siten, että turvallisin mielin voi isolla porukalla lähteä maastoilemaan. Hyvä fiilis jäi alkuvaikeuksien jälkeen tästäkin reissusta (kun tajusimme, ettei Nemo voi kulkea ekana eikä vikana, vaan porukan keskellä sujuu parhaiten :D). 

Toisen kerran treenasin Nemon kanssa ohjasajoa kentällä samaan aikaan, kun yksi hevonen oli hyppäämässä esteitä. Super hienosti Nemo pystyi keskittymään, vaikka toinen laukkasi ympärillä. Mutta koska Nemon kanssa on totta kai yhä tekemistä myös yksinään, mieluummin edelleen lenkkeilen sen kanssa ilman muita hevosia. Vaan vähitellen myös näitä kokemuksia kun saadaan lisää, niin hyvä tulee.

--------

Mitä tästä nyt voisi todeta.. Kaikki tavoitteet on ainakin jollain tasolla tullut saavutettua, vau! Joko meillä oli hevostelun kannalta oikeasti aika hyvä vuosi, tai sitten olen itse osannut olla varsin realisti vuosi sitten. Katsotaan vaan, millaisia juttuja keksin listata alkavan vuoden varalle!

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

dieetti ,

Pois alta risut ja ravurit, (laihtunut) Popi tulee

12/28/2016 02:49:00 ip. Siri 4 Comments



Olkoon tämä tiivistetty päivitykseni Popin kuulumisista omistettu kaikille niille lihaville vuonopullille joille ruoka maistuu ja vatsanseutu kertoo, että ollaan oltu ruoka-aikoina kotona.

Katsos kun me Popin kanssa tiedetään miltä tuntuu olla/ja omistaa se tallin pullein poni. Popin ruokahalu on aina ollut vailla vertaa. Se on sitten näkynyt sinä elintasokumpuna siinä vatsanseutuvilla.
Se on just se poni jonka kupeet osuu tallinoven pieliin niistä ohi käveltäessä ja joka syö pihatossakin heinää toisinaan makuultaan ;) Sen vattaponkkoa tupataan osoitella sormin ja vähän naureskellakin. Ei se ole koskaan mua varsinaisesti haitannut. Itse kun pidän enemmän niistä hieman pyöreämmän mallisista vuonoista, ehkäpä siksi, ettei Rouskun emäkään koskaan missään höyhensarjoissa ole paininut, mutta kun se pulleus alkoi tehdä muutakin kuin hivellä silmää. Se alkoi suorastaan sattua silmään. Oli pakko tehdä muutoksia Popin hyvinvoinnin vuoksi.

Olipa kerran ponipojalla hieman normaalia pulleampi poni.
...ja poninaisella samaten.

Rousku aloitti laihduttamisen elokuun lopussa. Ensin ihan niin, että Jenni alkoi liikutella sitä. Kentällä tehtiin pieniä pätkiä aivojumppaa, maastossa taas pääasiassa käveltiin pitkiä lenkkejä. Pikkuhiljaa alettiin pyytää enemmän ja lisätä ravipätkiä ja jopa pieniä laukkaspurtteja. Minäkin siinä jossain välissä menin ja voitin pelkoni ja hyppäsin Rouskun selkään. Kun tokan kerran ratsastin sillä yksin maastossa tuntui jo kuin olisin istunut Lotan selässä. Niin luottavainen ja reipas se oli. Mitä hemmettiä mä olin oikein pelännyt??

Liikunnan lisäämisen myötä tehtiin myös ratkaisevampi muutos. Se siirrettiin vapaalta heinältä säännöllistettyyn pussiruokintaan, sokerittomaan kivennäiseen ja karkkilakkoon joka siis kielsi siltä kaikki ylimääräiset porkkananpalat ja leivänkannikat.

Ponipojan poni on alkanut jo kuihtua.

Sehän näyttää suorastaan melkein jo sopivalta.

Olisi ollut hienoa kertoa laihdutuksen etenemisestä ja kaikista muistakin vaiheista tässä kuukausien vieriessä, mutta minkäs teet. On niin paljon liikkuvia osia ja niin vähän aikaa. Kuvat tallentuvat kovalevyille ja muistot päänuppiin eivätkä ne blogijutut sieltä arkistoista koskaan näe päivänvaloa.
Tänään tässä kotona keittiön pöydän ääressä istuessa laitettuani ensin Romeon päiväunille ja Laran ystävänsä kanssa katsomaan elokuvan, päätin etten koske yhteenkään likaiseen astiaan tai matolla lojuvaan leluun tai karvojaan lennättävään koiraan vaan kirjoitan blogiin Popin kuulumisia kuvien ja videoiden voimalla.

Masunymärys on kaventunut reilut 20cm.
Nyt ollaan jo alle tämän lukeman.

Kaikki sen ratsastusvyötkin menee nykyään heittämällä ympäri. Ei tarvi enää laittaa omaa jalkaansa masua vasten ja kiskoa verisuonet pinnassa vyötä kiinni ;)

Sen kanssa on ruokavalion niukennuksen myötä toki tehty myös enemmän monipuolista liikuntaa kuin aikoihin:

Lara on hypännyt sillä ristikoita ravissa :D

Se on toiminut vikellysponina.

Metsämopona lapsille...

...ja aikuisille.
(kuva Jenni Härkönen)

Toiminut agilityponina. Innoissaan.
(kuva Jenni Härkönen)

Tehnyt erilaisia puomitehtäviä maastakäsittelynä.

Nostellut töppöstä irtojuoksutettaessa.


.. ja pitänyt töppöset paikoillaan pyydettäessä.


Se on ollut nöyrä kouluponi.

,,ja välillä pistänyt ranttaliksi Elsan kanssa.

Se on osoittanut esteponin kyvykkyytensä irtohypytyksissä.

ja rauhallisuutensa erilaisten lemmikkien ratsuna.

Lukuisien kävelylenkkien, puuhastelujen, ohjasajon ja talutusratsuna olemisten lisäksi onpa se kerran tehnyt kentällä pohkeenväistöjä kissa seljässänsäkin :D
Maastossa siitä kuorituu Jennin sanoin englantilainen täysiverihevonen. Sen kilpailuvietti nousee potenssiin sata. Yleisesti ottaen se käyttäytyy hyvin ja kulkee nätisti porukassa. Onpa se parissa kinkkisessä kohdassa, kun muut ovat hämmästelleet silta-aitoja tai liian syvää ojanpohjaa toiminut johtohevosenakin.

Kuva: Heimo Tuomarla

Kuva: Heimo Tuomarla

Mutta sitten kun päästään peltoaukiolle tai tienpätkälle ja muut lähtevät laukkaan hallitusti edeten, Rohan vetää ilmoille komean tuultahalkovan pukkisarjan, pistää korvat luimuun ja lähtee johtohevosen perään kierot kaviot tömisten :D
Se on jo maastoretkillämme huvittava vitsi.
ROHAN TULEE!!! Pois alta risut ja ravurit!

Kotona lammas...
...radalla tiikeri :D
Lopuksi vielä videoita Jennin ja Rouskun yhteistyöstä ja kehityksestä (varsinkin sen vatsanseudun):















Nyt taitaa ollakin omistajan vuoro lähteä liikuttamaan kertyneitä joulukilojaan...
nähdään ens vuonna hoikkina ja toivottavasti myös useammin kuin tänä vuonna ;)
#toiveajattelua

4 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

Joulutervehdys

12/24/2016 12:00:00 ap. Siri 4 Comments







Jouluterkut myös Rohan-poron tonttuapulaisilta Laralta ja Romeolta!





4 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

kuvia ,

Esittelyssä hevosten elinympäristö

12/21/2016 10:11:00 ip. marjo 6 Comments



Kuten moni muukin hevosenomistaja, myös minä olen kiinnostunut siitä, miten hevoseni aikansa viettää. Haluaisin kovasti tietää, kuinka suuren osan päivästä se syö, lepää, nukkuu, juo, kävelee, ravaa ja laukkaa. Itse asiassa tämä on ehkä joskus tulevaisuudessa mahdollista tietää, mutta ei siitä tässä vaiheessa sen enempää.

Jokainen hevosenomistaja varmasti myös toivoisi, että hevonen liikkuisi omatoimisesti mahdollisimman paljon. Hevoselle on luontaista olla jatkuvassa liikkeessä, ja siihen sen kroppa on optimoitu. Hevoselle on myös luontaista syödä laiduntaen ja samalla jatkuvasti hitaasti kävellen noin kuusitoista tuntia vuorokaudessa. Nukkumiseen hevonen käyttää vain noin tunnin vuorokaudesta.

Tässä on maannut hevonen.

On sanomattakin selvää, että kaikki mikä tästä poikkeaa, on ihmisten aikaansaamaa ja ei-suotavaa hevoselle. Mitä vähemmän hevosella on mahdollisuuksia toteuttaa luontaista käytöstään, sitä enemmän on luvassa ongelmia. Onkin omistajan vastuulla tarjota hevoselleen olosuhteet, joissa se pystyy toimimaan mahdollisimman hyvin lajityypillisellä tavallaan. Toki yksikään kesyhevonen ei pysty elämään kuten villit lajitoverinsa, se on täysi mahdottomuus, vaan aina kompromissit seuraavat toisiaan.

Kaverin perässä liikenteessä aidan vierustalla.

Haluankin siis esitellä, miten meillä on (tällä hetkellä) näitä ongelmia ratkaistu. Alla olevassa kuvassa on hyvin summittaisesti piirrettynä Nemon ja Paten elintilat. Punaisella viivalla kulkevat tarhan aidat, sinisellä viivalla matka pihatosta heinäpaalille ja vihreällä viivalla matka heiniltä vesiastialle.


Laidunnusta joulukuussa..


Avainsana 1: pihatto

En pysty kyllin puhumaan pihaton eduista. Oma hevoseni on elänyt syntymästään saakka pihatossa, enkä keksi yhtäkään syytä, miksi haluaisin sen karsinaan. Vähintään 90% Suomessakin asuvista hevosista on täysin soveltuvaisia pihattoelämään, joten tätä elämänmuotoa voi lämpimästi suositella lähes jokaiselle hevoselle. Toki aina on olemassa poikkeuksia, esimerkiksi sairaat tai klipatut hevoset eivät pihattoon välttämättä sovellu.

Vaikka Nemolla ja Patella ei ole nykyisin niin sanotusti "mitään syytä" tulla pihattoon, silti ne siellä käyvät joka ikinen päivä. Nukkumassa. Ja nuolemassa suolakiveä. Joka kerta tallille tullessani on pihaton kuivikkeisiin piirtynyt kaksi hevosenkokoista litteää länttiä. Nemo nukkuu tutulla omalla paikallaan, ja Pate on ottanut paikkansa heti Nemon vierestä. Uskoisin vahvasti, että ne jopa nukkuvat yhtä aikaa, mutta en toki varmaksi osaa sanoa, koska ei ole kameroita kuvaamassa. En myöskään tiedä, mihin vuorokauden aikaan ne käyvät nukkumassa. Nukkumisen lisäksi hevoset selvästi viettävät aikaansa myös vain hengailemalla pihaton luona, sen kertovat päivittäin tarhaan kertyvät jätökset.

Tärkeä osa hevosen elämää: rapsuttelu! Pihatossa riittää paikkoja kyhnyttää jokaista ruumiinosaa.

Avainsana 2: heinät

Hevoselle tärkein asia on syöminen. Sen on varmasti jokainen tullut huomanneeksi. Omistajalle puolestaan heinätarjoilu on pelkkä murheenkryyni: millä pitää maha maksimissaan kaksi tuntia tyhjänä, mutta silti heinän määrä riittävän pienenä estämään lihominen? Ai että kun tämän voisikin ratkaista heinäautomaateilla, jotka ajastetusti aukeaisivat ja sulkeutuisivat - tai vielä parempi,  säännöllisesti ampuisivat kasan heiniä pitkin maita ja mantuja siten, että hevoset saisivat syödä heinät maasta. Kyllä varmaan joku voisi sellaisen laitteen kehittääkin, mutta mahtaisipa olla hintava.. Olisipa tämä tulevaisuutta!

Mä tiedän, että täällä piilotellaan heinää!

Me olemme siis päätyneet vapaaseen heinään. Tämä ei ole paras mahdollinen vaihtoehto, sillä näkyyhän se hevosissa. Mutta siitä ainakin voi olla täysin varma, että mahahaavaa tai muuta stressiä ei ole tuloillaan, ja onpa omatunto mukavasti kolkuttelemassa hevosen liikutuksen suhteen. Onneksi heinäpaali on mahdollista sijoittaa kauas laitumelle, joten hevosten on pakko kävellä siirtyessään paikasta toiseen. Puhumattakaan, kuinka helppoa on syöttää hevosia vapaasti pyöröpaalista..

Tarkan markan miehiä! Jos ei ihan, niin ainakin miltei viimeiseen korteen paali tuhottu.

Avainsana 3: vesi

Pihaton ja heinin lisäksi vesiastia on kolmas seikka, joka hevosia liikuttaa. Kuten todettu, on meillä kaivosta automaattisesti täyttyvä vesi, joka pysyy sulana ympäri vuoden ja vuorokauden keleistä riippumatta. Kaivossa oleva pumppu ei pääse jäätymään, ja kun uutta vettä virtaa riittävän usein, ei myöskään putki tai astiassa oleva vesi ehdi jäätyä.

Vesiastian sijoituksellakin on siis merkitystä, koska pihaton ja heinäpaalin ohella hevoset kävelevät säännöllisesti juomaan. Onneksi kaivo onkin täysin toisessa reunassa laidunta, ja jälleen kertyy metrejä hevosille kuljettavaksi.

Vesikelit eivät hevosia haittaa. Lisäsinkin blogin Facebook-sivuille kuvan märän turkin juuresta, mistä hevonen on täysin kuiva.

Kävelin yhtenä päivänä ympäri hevosten laitumen, sekä mittasin matkat pihatosta heinäpaalille ja sieltä vesiastialle. Totta kai mitat ovat vain suuntaa antavia, kun näin lyhyistä matkoista on kyse ja gps heitättää hieman jatkuvasti. Mutta jo pelkästään siinä, kun hevoset muutaman kerran päivässä tekevät näitä siirtymiä pihaton, heinäpaalin ja vesiastian välillä, tulee helposti käveltyä useampi kilometri. Puhumattakaan kaikesta muusta ajasta, jonka ne viettävät laiduntaen, leikkien tai ohikulkevia hevosia seuraten.

Välillä voi vaikka vedellä täysiä, ei ihan äkkiä tila lopu kesken.

Olen siis äärimmäisen tyytyväinen tähän talvilaitumeen, enkä voisi hevoselleni parempaa toivoa!

Onko teillä olemassa vielä lisää kikka kolmosia, millä voisi lisätä hevosille puuhastelua, kävelyn määrää tai muutoin mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käytöstään?

Tyypillisin näky: heinäpaalilla nököttäjät. Vielä kun saisi tämän kuusitoistatuntisen syömisrupeaman siirettyä maan tasalle ja jatkuvaksi liikkeeksi.. Kaikki olisi täydellistä!
Tylsä video, mutta hevosten normaalia arkea. Matkalla heinäpaalilta juomaan.

  

6 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.