Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailut. Näytä kaikki tekstit

Vuoden viimeinen Keilakunkku


Tämän postauksen piti tulla jo viikko sitten, mutta kas kummaa, aika loppui kesken, eikä sitä ole näemmä koko viikon aikana löytynyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Gnist Varde, ajurina Heidi Sinda, groomina omistaja Annika Tanskanen

Viime viikonloppuna oli jälleen hevoskuvausta ohjelmistossa - ja kas kummaa - valjakkoajokisojen merkeissä. Hessi-tallilla kisattiin Keilakunkku-cupin viimeinen osakilpailu. Keilakunkku on useamman tarkkuuskilpailun sarja, jossa osakilpailujen lisäksi palkitaan parhaiten koko cupissa sijoittuneet valjakot. Luokkia on joka lähtöön niin aloitteleville hevosille kuin kuskeille myös juniorit huomioiden.

Tajusin tuossa juuri, että olen kuvannut ensimmäiset valjakkokisani vuonna 2002. Viisitoista vuotta sitten! Sen jälkeen onkin ihan muutamat kisat tallentuneet filmille.. Ja videolle.. Ja tietokoneelle. Jokin tässä kuitenkin on ihmeellistä, sillä vieläkään en ole kyllästynyt valjakoiden kuvaamiseen!

Totta kai mielenkiintoisinta valjakkoajon kuvaamisesta tekee sen, että normaalisti kisoissa ajetaan kolme eri osakoetta, jotka poikkeavat täysin toisistaan. Kouluradalla saa kuvata upeasti liikkuvia hevosia, juhlavaunuja ja lierihattuihin sonnustautuneita ajureita. Maratonilla taas rapa roiskuu eikä vauhtia puutu. Tarkkuus sijoittuu johonkin tähän välimaastoon.

Ehkä toinen hienoin seikka valjakkoajossa on hyvin eri tyyppiset kuvattavat! Ei ole kahta keskenään samanlaista valjakkoa. Hevosten rotuskaala ulottuu minishettiksistä kylmäverisiin, vaunuja on aina ravikärryistä nelipyöräisiin juhlavaunuihin. Valjaat voivat olla mitä vaan siloista maraton- tai länkivaljaisiin. Toki tietyt valjas- ja vaunutyypit ovat yleisimpiä, mutta vaihtelua on silti paljon.

Puhumattakaan siitä, kuinka ihana näitä valjakoita on katsella! Minulla ainakin silmä lepää lähes jokaisen kohdalla. Kuvien jälkikäsittely on oikeasti kamalin vaihe koko kuvauksessa, mutta siitäkin tekee mielenkiintoista se, että lähes jokaisen valjakon jälkeen on taas ihan erilaisia kuvia eri valjakoista. Voin vaan kuvitella, kuinka kamalaa olisi läpikäydä muutama sata koulu- tai estekuvaa tummanruskeista hevosista, joiden jokaisen selässä istuu valkoisiin housuihin ja tummaan kisatakkiin pukeutunut ratsastaja. No ehkä välissä voisi tuurilla olla joku musta vai valkoinenkin ratsu? Mutta ei minulla kyllä mielenkiinto riittäisi. Ainakaan viidentoista vuoden ajan.. (tässä kohtaa joku voi ehkä miettiä, millaista on läpikäydä muutama sata kuvaa vuonohevosista?? Se onkin ihan eri asia! Ja kaikki vuonohevoset ihan erilaisia keskenään :D)

Vaikka Keilakunkussa kisataan pelkässä tarkkuudessa, niin jälleen huomasin oman kiinnostukseni kuvausta kohtaan. Jotenkin vaan jaksoin taas kaivaa uusia näkökulmia kuviin. Ja ihan kivasti mielestäni paikoitellen onnistuinkin! Ihanasti myös vaihtuvat vuodenajat tuovat kuviin aina oman tunnelmansa. Vaikka keli oli synkkä ja pilvinen, se toimii tietyissä kuvissa varsin mukavasti. Kaikkein pahin vaihtoehto onkin kirkas aurinko kesäpäivänä. Niitä kuvia ei pelasta oikein mikään.

Nykyään digikameroilla kuvatessa on niin helppoa leikkiä ja kikkailla kuvilla. Sarjakuvauksella voi tulittaa vapaasti menemään vaikka kymmenen kuvaa putkeen, eikä kuvien kokonaismäärällä ole mitään merkitystä! Toista oli silloin vuonna 2002, kun ensimmäisiä valjakkokisojani kuvasin. Jokainen laukaisimen painallus oli merkityksellinen. Yhdelle filmille mahtui muistaakseni reilu kolmekymmentä kuvaa? Ja jokaisen kuvan kehittäminen maksoi rahaa. Sitä en nyt kyllä muista, paljonko yhden filmirullan kehitys kustansi, vaikka aika monta niitä tulikin kehitettyä..

Yksiin kisoihin melkeinpä piti saada tämä yksi filmirulla riittämään, sillä kukapa niitä kuvia oikeasti olisi tarvinnut? Ja raaskinut kehittää filmitolkulla? Mutta kyllähän se harmitti, kun joka ikisen hevosen (lue: söpön ponin!) olisi halunnut kuvata, mutta ei ollut siihen mahdollisuuksia. Sentään yritin(!!) pitäytyä pääasiassa oman hoitoponin kuvaamisessa.

Onneksi tähänkin ongelmaan oli ratkaisu. Aloin kuvaamaan kisoja videolle! Videokamera kulki muutaman vuoden mukana kaikissa heppatapahtumissa. Videolle sai kerätä tavaraa niin paljon kuin jaksoi, ja kyllä sitäkin sitten tuli ihan kiitettävästi. Yksissä valjakkokisoissa tallentui nauhalle kolme kertaa vaunujen kaatuminen/hajoaminen, näistä kahdella hevonen laukkasi vapauteen vaunut kumollaan perässä rämisten, ja yhdessä ajuri sai pidettyä vaunujen kaatumisen jälkeen ohjat käsissään, jolloin hevonen pyörähti vaan ohjien mitan ympäri. Olisi se ihan hienoa jatkossakin videoita enemmän kuvata, mutta sitä varten kaipaisin kyllä ammattimaisempaa videokameraa. Ja ehkä näille kuville kuitenkin on enemmän käyttöä..?

Entä kuinka moni muistaa sen ajan, kun järkkäreitä ja sarjakuvaustoimintoa ei ollut käytössä? Etenkin estekisoja kuvanneilla on varmasti kaikilla muistissa, kuinka hevoseen piti hakea tarkennus hyvissä ajoin ennen estettä valmiiksi, ja sitten juuri oikealla hetkellä esteen ylityksessä painaa laukaisin pohjaan. Tämä olikin vielä ihan helppo homma. Mutta erityisesti minulle on jäänyt mieleen juurikin Hessi-tallin kentällä kuvatut valjakkokisat. Nimittäin ravin kuvaaminen.

Digipokkarin zoomeissa ei ollut kehumista, joten jokaisesta valjakosta hyvän kuvan saaminen vaati melkoisen määrän keskittymistä. Ensinnäkin piti löytää se hyvä paikka, jossa valjakko ohittaa kuvaajan sopivassa suunnassa, sopivalla etäisyydellä ja sopivalla taustalla. Sen jälkeen, kun tämä oli tiedossa, piti laskea ravin tahti. Minä todellakin jokaisen hevosen kohdalla päässäni hyvin tarkkaan seurasin hevosen raviaskelta, ja painoin laukaisinta juuri sillä hetkellä, kun etukavio nousee korkeuksiin. Välillä näitä mahdollisuuksia ei ollut kovinkaan montaa, joten onnistua piti yhdellä laukauksella. Voin meinaan kertoa, että shettiksen ravissa kun yrittää napsauttaa sormensa juuri liitovaiheen aikana, niin se vaatii jo näppäryyttä. Mutta tulipahan reenattua! :D

Mutta jospa muisteluiden sijaan siirryttäisiin näihin tuoreimpiin valjakkokuviin. Poimin tähän muutaman otoksen kisoista.

Tällainen on minun silmääni ihan "perus" valjakkokuva. Suoraan sivulta kuvattuna, ravi suunnilleen liitovaiheessa.
Koko valjakko näkyvissä. Keilat lisäävät kivaa tuntua siitä, että ollaan tarkkuutta ajamassa.

Tämä shettis kirmasi upeasti luokkansa voittoon. Huomaa ihan perus ravivaljaljastus. 

Vähän oudompi kuvakulma takaviistosta ja vielä ulospäin kääntyvästä ponista, sekä ajuristakin puuttuu puolet.
Mutta jotenkin mun silmääni tämä vaan toimii? 

Palkintojenjakokuvat ovat kamalia! En ikinä onnistu niissä. Kaikki katsovat eri suuntiin,
ihmiset näyttävät tylsistyneiltä, hevoset lepuuttavat päitään ja takajalkojaan.
Sivusta ei mahdu koko yhdistelmä kuvaan, ja edestä tulee aina groomi selin mukaan.
Mikään ei vaan toimi.

Paitsi tällaiset iiiiiihanat upeat pikkuorhit saattavat kyllä söpistellä kivasti palkintojenjaon aikana!

Eikä aina kuvia tarvitse ottaa pelkästään radalla. Kille poseerasi niin suloisena syksyistä taustaa vasten, että pitihän
siitä ohi kävellessä kuva napata.

Harvemmin otan näitä kuvia, missä näkyisi paljon ympäristöä valjakon ohella. Keilakunkussa tämäkin toimii,
kun keiloja näyttää olevan enemmänkin radalla.

Edestäpäin otetut valjakkokuvat ovat haastavia. Hevosen liike ei näy, vaunut eivät näy, ajuri ja groomi keikkuvat
jotenkin hassusti hevosen pään yläpuolella. En näitä siis juurikaan harrasta.

Harmaassa kelissä taivas luo suuria haasteita. Se nimittäin puhkipalaa helposti, ja valjakkoa on vaikea tuoda esille.
Tässä Ismon kuvassa näyttää, kuin etualalla oleva keila olisi jäänyt siihen vahingossa.
Mutta minun silmääni se sopii siihen juurikin hyvin.
Kuvaa olisi tietty voinut vähän suoristaa, kröhöm..

Tässä oli aivan ihanan harmoninen valjakko! Nämä värit sointuvat toisiinsa täydellisesti.
Ja onhan nuo vaunutkin nyt aivan huikean ihanat..
Yritin löytää kuviin näitä syystaustoja enemmänkin, mutta valitettavasti niitä onnistui saamaan vain paikoitellen.


Ainoa toimiva malli palkintojenjakokuviin! 

Ja vielä loppuun vuonohevonen! Solsikkens Trudi osallistui Keilakunkun harjoitusluokkaan eli ohjasajoon.

Nemon ääniraidallinen käyttökisavideo


Me kyllä viihdytään niin hyvin Yli-Tokoilla ♥  

Voi että osaakin olla hankalaa tämä videoiden käsittely! Kaikki mahdollinen, mikä voi olla toimimatta, on sen tasan varmasti tehnyt. Pahoittelen siis tätä kestoa videoiden julki saamisessa, sekä ehkä vähän kökköä editointia, mutta parempaan ei tällä tekniikalla valitettavasti kykene.. Pääasia lienee kuitenkin, että ääniraidallinen video on vihdoinkin saatu nettiin asti!

Nemon kanssa lähdettiin kisoihin ajamaan ihan harjoituksen ja kokemuksen (sekä kuskin että hevosen) vuoksi. En edes tiennyt, onko meillä mahdollisuuksia osallistua koko luokkaan, silloin kun Nemon siihen mukaan ilmoitin. Olin ihan valmis ajamaan vaikka kaikki tehtävät väärin, jos ne tuntuvat jollain tapaa liian haastavilta, tai käskemään avustajan taluttamaan, jos vähänkin olisi näyttänyt siltä, että apua tarvitaan. Ainoa ajatus oli saada hevoselle hyvä ja mukava suoritus alle!

Tämä oli siis Nemon elämän ihka ensimmäinen kilpailu. On aika hauska ajatus sinänsä, että kisaamisen voi aloittaa mestaruusluokasta ja 4-vuotiaalla hevosella. Ei sitä ihan ensimmäisenä lähdettäisi esim. kouluratsastuksen mestaruusluokkaan (HeA) kisaamaan. Kaikissa muissa vuonohevosten mestaruuksissa muuten osallistuvan hevosen tulee olla vähintään 5-vuotias. Nämä muut mestaruuslajit ovat siis käyttöratsastus, kouluratsastus, esteratsastus ja valjakkoajo.

Tässä itse Nemon kisavideota katsellessani olen miettinyt vain yhtä asiaa... Että olisi se kiva, kun osaisi ajaa! Siis voi herraisä kuinka paljon minä töpeksin tuolla radalla! Käytännössä lähes kaikki virheet menevät ihan oman ajotaitoni piikkiin. Nemo on lähes täydellinen. Ainoa, mistä voi osittain syyttää hevosta, on peruutus. Siinä se ei malttanut kuunnella lähellekään niin hyvin kuin pitäisi, ja yritti lähteä omatoimisesti etenemään vähän väliä. No ehkä myös lastauslaitureiden pysähdyksissä liikkumiset menevät Nemon piikkiin, kun ei vaan olisi malttanut seistä. Mutta esimerkiksi kuormauksen pysähdyksen mokasin niin hyvin kuin mokata voi, miksi oi miksi en vaan ajanut vaunua suorassa linjassa vaikkakin vähän liian kauas laiturista ja ottanut siihen hyvän pysähdyksen? Miksi piti alkaa korjaamaan? Ja toinen ihmettelyn aihe, heittääkö minulla silmissä, vai miten linjasuora-ajon voi ajaa niin totaalisen vinoon, että likimain hylkää koko tehtävän?

Tässä siis todellakin jäi jälleen kerran ajurilla hampaankoloon oma suoritus ja paljon olisi parannettavaa! Tosin sen verran voin sentään itseäni lohduttaa, että olen hirmuinen jännittäjä kaikessa kilpailemisessa ja esiintymisessä yms., joten jo pelkkä kisaaminen on itseni ylitys. En todellakaan pysty kisoissa istumaan vaunun kyydissä sillä fiiliksellä ja asenteella, millä normaalisti ajan. Puolet tehtävistä tuntui menevän tuurilla hutiloiden ja vähän sinne päin.

Eli ehdottomasti hevosen ohella toinen treenattava seikka olisi saada oma ajo ja oma ajatusmaailma kuntoon kisoihin lähdettäessä! Tässäkin kyllä Nemo onneksi helpotti paljon minun oloani. Oikeastaan alkutarkastuksessa, kun tajusin miten rento ja rauhallinen Nemo oli, siitä tarttui osa minuunkin. On se hienoa, kun hevonen rauhoittaa omistajaansa, eikä toisin päin..

Mutta tiedättekö, mikä oli minulle ehkä suurin ilon aihe tässä kisasuorituksessa? Se, mitä tuomari kirjoitti kohtaan "arvostelu ajon aikana". Tässä todettiin Nemon olevan hyvin koulutettu, ja sen vetävän tasaisesti hyvässä asennossa. Mehän emme ole käyneet Nemon kanssa koskaan missään koulutuksissa. Kukaan ei ole vierestä seurannut, mitä minä varsan kanssa teen, tai kertonut minulle, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Olen pelannut ihan oman pääni mukaan.

Kuten ehkä jokainen nuoren hevosen omistaja, myös minä mietin välillä, onko me tehty kaikki ihan päin mäntyä. Miksi tämä hevonen nyt on tällainen, miksi se tekee niin ja näin, miksei se osaa sitä tai tätä! Yksi syy, miksi en ole vielä tähänkään päivään mennessä ottanut yhtään tuntia keneltäkään opettajalta missään lajissa on se, etten uskalla ottaa vastaan niitä kommentteja, mitä hevosesta mahdollisesti saisin. En halua kuulla, että teen kaiken ihan väärin ja hevonen toimii ihan väärin. Toisaalta se voisi olla hyvinkin tarpeellista, ja jossain kohti viimeistään sinne selkään on pakko ottaa joku osaava henkilö hevosta opettamaan! Tähän asti kun myös ratsastuksen opetus on tehty itsenäisesti..

Enhän minä juuri mitään tiedä työhevosista tai oikeista vetoasennoista tai irtiotoista, mutta olen aina ollut siinä uskossa, että Nemo vetää tosi kivasti, sillä on säästeliäs ja hyvä tapa ottaa kuorma irti ja muutenkin käyttää itseään. Minun mielestäni se myös on toiminut aina hyvin ajossa. Olikin siis oikeasti sydäntä lämmittävää nyt ensimmäistä kertaa kuulla myös ammattilaisen suusta, että kyllä, minulla on hyvin koulutettu nuori hevonen. (vaikka ei se nyt ihan aina siltä itsestä tunnukaan :D) Erityisen ilahtunut olin myös siitä, ettei valjaiden säädöistä tullut mitään huomautettavaa. Oli lohdullista saada tietää, että olen osannut säätää hevoseni valjaat täysin oikein, jolloin toki myös hevosen työergonomia on parhaimmillaan.

 

Sannalle vielä suuri kiitos molempien kisavideoiden kuvaamisesta!

Lotan ääniraidallinen käyttökisavideo



Pahoittelen lauseiden alusta pois jääneitä sanoja, huomasin vasta jälkikäteen, ettei nauhoitus ollutkaan aina alkanut heti.. Alkutarkastus on nopeutettu videolla.

Toivottavasti selostus mukana videossa avaa hieman lisää kilpailun luonnetta niillekin, jotka eivät ole paikan päällä käyneet käyttöajoa seuraamassa!

Sen verran vielä pisteytyksestä, että kilpailussa siis "kerätään" virhepisteitä. Niitä tulee niin jokaisesta tehtävästä erikseen kuin ajurin toiminnasta sekä hevosen ja valjaiden kunnosta yms. Kilpailun aikana yksittäisiä tehtäviä voi hylätä, jolloin yhdestä hylkäyksestä kertyy aina sata virhettä. Vähiten kilpailussa virhepisteitä kerännyt valjakko on voittaja. (kuitenkin siten, että vähemmän hylättyjä tehtäviä suorittanut valjakko sijoittuu aina korkeammalle sijalle yhteispisteistä riippumatta)

Valmiina radalle!

Maastotaitokilpailut Hessi-tallilla


Otetaan tässä välissä pieni katsaus menneeseen ja palataan kuukauden takaisiin tunnelmiin maastotaitokisojen muodossa. Kuten todettua, minulla on tässä kuvia käsittelemättä pidemmänkin ajan takaa, ja vasta nyt sain nämä kisakuvat valmiiksi. Olin siis vain kuvaamassa kilpailuja, mutta kieltämättä siinä katsellessa kävi kerran jos toisenkin mielessä, että hitsi vie kun olisi ollut Nemo mukana!

Moniottelun voittaja Kankalon Taavi

Maastotaitokilpailu saattaa olla lajina monelle melko tuntematon. Kyseessähän on siis Suomenhevosliiton vuonna 2015 käynnistämä uusi kilpailusarja, joka tähtää (suomen)hevosen monipuoliseen käyttöön ja hevosmiestaitojen kehittämiseen. Kilpailu käydään moniotteluna ja sen lajeja ovat maastotaitoratsastus ja maastotaitoajo. Kilpailuja voi järjestää kuka tahansa, ja ne ovat avoimia kaikille roduille.

Taavi ajotehtävässä.

"Kilpailussa arvioidaan hevosen levollisuutta, rauhallisuutta ja yhteistyökykyä sekä ratsastajan/ohjastajan rauhallisuutta ja apujen käyttöä. Moniottelu –kilpailuun osallistuu,  kun sama hevonen osallistuu yhtenä tai kahtena päivänä järjestettäviin maastotaitoratsastus- ja maastotaitoajoluokkiin ja suorittaa kummatkin luokat hyväksytysti.

Suomenhevosliitto palkitsee kilpailuun osallistuvia suomenhevosia ”moniottelu” –ruusukkeilla ja kummatkin luokat hyväksytysti suorittanut ja parhaan pistemäärän saavuttanut moniottelija palkitaan ”moniottelu” –loimella. Lisäksi vuoden lopussa liitto palkitsee Vuoden Moniottelijan."

(Suomenhevosliitto ry.)

Pullon kuljetus paikasta toiseen.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun itsekään olin seuraamassa kyseisen lajin kilpailuja. Kiinnostusta on kyllä ollut aiemminkin! Lajina maastotaito on pitkälti verrattavissa käyttöajoon ja käyttöratsastukseen, vaikka eroja toki löytyy. Perimmäinen ajatus siitä, että hevonen toimii rennosti ja luottavaisesti yhteistyössä kuskinsa kanssa tilanteessa kuin tilanteessa on kuitenkin yhtenevä. Pisteytys puolestaan on erilainen ja myös tehtävät eri tyyppisiä.

Hessillä kilpailtiin myös ohjasajossa.
Menestystä ja kunniaa tarjolla!

Osallistujia Hessi-tallin kisoissa oli ilahduttavan paljon! Aikuisten lisäksi myös muutama junnu kisaili upeasti menossa mukana. Katsojia sen sijaan tämä kilpailumuoto ei kerännyt juuri laisinkaan. Olisi kyllä hienoa, jos tämän tyyppiset kisat saisivat lisää huomiota ja osallistujia. Vaikka tehtävät kuulostavat helpoilta, eivät ne sitä käytännössä välttämättä ole. Jo pelkästään hevosen liikkuminen yksin ympäri tallialuetta - välillä kaukana muista hevosista - voi olla osalle jännittävää. Myöskin vaadittava rauhallisuus ja maltti seistä paikoillaan on monesti yllättävän haastavaa.

Hevosenkengän heitto kohti määrättyä pistettä.

Toisaalta tällainen kisamuoto olisi aivan täydellinen tilaisuus aloittaa nuoren kanssa! Tehtävien rauhallinen tempo ja koko kisapaikan rento ilmapiiri suorastaan kutsuu tuomaan nuoren hevosen tutustumaan uuteen paikkaan ja kisatunnelmaan. Jos vaan tilaisuus tulee, ehdottomasti haluaisin Nemon kanssa tällaiseen kilpailuun osallistua - sekä ajoon että ratsastukseen.


Kaunis liinaharja!

Osa tehtävistä suoritettiin käynnissä ja osa ravissa.

Ratsastuksen vaikeammassa luokassa piti poistua melko kauas muista keskelle metsikköä
ja suorittaa siellä ylä- ja alamäkipysähdykset.

Makasiinin läpi ratsastus.

Yksi ratsastustehtävistä.

Miro ja Hessin Myrsky esineen kuljetuksessa.

Näin lentää kenkä! 

Alkutarkastukseen valmiina.

Tuomari seuraa tarkkaavaisena.
Nuorin osallistuva hevonen oli vasta 3-vuotias Hessin Unikki.
Miksu ja Hessi-Iida pulloa matkaan poimimassa.
Upea ilmestys suokkitamma Aamun Hurmo.
Junnuratsastaja ja Kankalon Taavi tositoimissa.
Keskittyneenä kohti seuraavaa tehtävää!

Aamun Hurmo "hannun vaakunaa" suorittamassa.
Moniottelun juniorivoittajien 1. ja 2. sijoittuneet.

Onko joku teistä lukijoista kilpaillut maastotaitokisoissa? Millainen kokemus tästä jäi kilpailijan näkökulmasta?

Tulin näin ja voitin


© Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net

Vihdoinkin juttua myös tänne blogin puolelle kuluneesta viikosta! Minulla on niin järkyttävä määrä kuvia ja videoita odottamassa käsittelyä koneella, etten ymmärrä, miten ikinä aion saada kaikki julkaisuun asti. Loman loppuminen ei yhtään auta asiaa..

Kaikki vuonohevosiin jotenkin perehtyneet tietänevät, että vuonohevosten rotumestaruuksista kilpaillaan Suomessa viidessä lajissa. Monet myös lienevät selvillä, että viime viikonloppuna järjestetyillä yhdistyksen kesätreffeillä ratkottiin mestaruudet kahdessa eri lajissa: käyttöajossa ja käyttöratsastuksessa.

Minulla on jo kauan ollut haaveena päästä Lotan kanssa vielä käyttöajoon kilpailemaan. Kerran olemme osallistuneet aiemmin, Nemon ollessa maitovarsa, ja silloin suurena yllätyksenä napsahti hopeaa kisoista. Moni asia jäi kuitenkin hampaankoloon suorituksesta, ja kertaalleen jo lajia testanneena aina on mielessä kytenyt ajatus, jos vielä uudestaan.. Ja paremmin!

Lotan tullessa minulle ylläpitoon, yksi tavoite kuluvalle kesälle olikin viedä se käyttöajomestaruuksiin. Ajoitin sopivasti kesälomanikin vielä kisaviikolle. Tämä ajatus meinasi monet kerrat kaatua omaan mahdottomuuteensa, mutta onneksi maailmassa on vielä olemassa aivan uskomattomia ihania hyväsydämisiä ihmisiä, joiden ansiosta sain reissun kokonaisuudessaan järjestettyä! Ei meinaan ole ihan helppo nakki kuljettaa kahta hevosta, kun ei omasta takaa löydy a) e-korttia, b) koppia eikä c) vetoautoa.

Totta kai samalla, kun Lotan kanssa suunnattiin kisoihin, oli tämä suorastaan täydellinen tilaisuus lähteä treenaamaan Nemon kanssa! Nemoa ei ole koskaan ajettu kotipihan ulkopuolella (siis siten, että se olisi ensin viety johonkin), eikä se ole käynyt missään ruunauksen jälkeen. Minulla ei siis ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä Nemon kanssa tulee tapahtumaan.

Hevoset matkasivat kisapaikalle jo hyvissä ajoin treenimielessä. Ilmoitin Nemon varuiksi molempiin luokkiin (käyttöajo sekä ohjasajo), sillä en yhtään tiennyt, onko sillä mahdollisuuksia osallistua ajoluokkaan. Lotan kanssa taas oli erittäin suotavaa päästä muutama kerta harjoittelemaan Nemosta erossa oloa. Pörhömuorille kun tuppasi iskemään hirmuinen hätä ja paniikki päälle, kun hän joutui yksin liikenteeseen Nemon jäädessä laitumelle!

Sen pidemmittä puheitta itse kisasta tai treeneistä vielä tässä vaiheessa: molemmat yllättivät täysin, mutta etenkin Nemo! Siis hitsi vie olen niiiiiin tyytyväinen tuohon hevoseen, että nyt ei oikeasti löydy riittäviä sanoja fiiliksiä kuvaamaan! Heti ensi päivästä alkaen se oli niin tyynen rento ja cool vieraassa paikassa. Täydellisesti kuulolla ja teki tismalleen mitä pyydetään. Lotta puolestaan pörhöili ja sekoili minkä ehti, mutta tämä nyt on totuttu jo muorilta näkemään ;)

Vaan sitten itse kisapäivänä - Lotan kaikki jännittyneisyys oli poissa. Ei tietoakaan hädästä Nemon perään tai kiireestä mihinkään suuntaan. Hyvä ettei hän nukahtanut pystyyn. Kieltämättä vähän enemmän aktiivisuutta saisi hevosessa kilpailusuorituksessa olla, mutta enpä viitsinyt edes yrittää patistella hevosta. Lotta on täydellisesti ansainnut hiljaisen köpsöttelyvauhtinsa ja oman tahtinsa. Ei sen tarvitse yrittää tai tehdä yhtään enempää, kuin mikä siitä itsestään hyvältä tuntuu. Ja koska muori oli näin hidas ja löysä, oli se myös hyvin kuulolla ja helppo ajaa. Minä puolestani kyllä kämmäilin minkä kerkesin, mutta ei se mitään, tulos riitti silti!

Eli kaikki tämä tiivistettynä:

Vuonohevosten käyttöajomestari 2017: Lobitsija
- sekä hopeasijalle: Valhallan Nemo

Lotta alkutarkastuksessa.

Ensimmäisellä esteellä kuormaa lastaamassa.

Mummeli vähän hämmentyneen näköisenä.

Hui mitä tuolla on!?

Ahdas käännös. Ei selvitty edes portista sisään kolaroimatta... :D

Kuorma purettu ja matkalla seuraavaa estettä kohden.

Pujottelurata kentällä.

Hupsis! Kuis tässä nyt näin kävi... Peruutus oli tämä tehtävä.

Ja tyytyväisenä maalia kohden!

Nemo alkutarkastuksessa. Tuomari syynää tarkasti valjaiden kunnon ja säädöt.

Käynnin ja ravin jälkeen kohti kisavaunua.

Aisoihinlaitto alkamassa.

Vesieste lähestyy.

Nyt kintut kastuu!

Pyöreä laatta. Yksi vaunun pyöristä piti ajaa laatan päälle, muut pyörät eivät saaneet osua.

Terhakkaana menossa.

Pujottelussa vähän iisimmin.

Ja rankkasateessa maaliviivan yli.


Videot molempien hevosten suorituksista on tulossa myöhemmin, kunhan suinkin joskus saan ne käsiteltyä! Myös lisää kuvia ja tarinaa kuluneelta ponien road tripiltä kyllä riittäisi, kuten myös edelliseltä viikolta kuvakuulumisia parilta muulta hevoselta!

Lotan ja Nemon matkailu oli todellakin road trip, sillä kisoista ei suinkaan tultu suoraan kotiin. Matkalla poikettiin yhdeksi yöksi vielä toiseen kohteeseen, ja sieltäkin on kuvia ja videoita luvassa. Entä mitä siellä sitten tapahtui? 

No TÄTÄ siellä tapahtui! Niiiiin huikeeta ♥ 

Käyttöajokilpailun upeista kuvista kiitokset Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net !
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )