Näytetään tekstit, joissa on tunniste naruriimu. Näytä kaikki tekstit

Sekametelisoppa


En keksinyt sopivaa aloitusta tälle postaukselle, joten laitoin kuvan Sofiasta. Fiilikset tämän viikon jälkeen ovat jokseenkin samaa luokkaa kuin katti-maukulla tuossa kuvassa. Upea ja kovin sekalainen viikko on taas takana! Viikkoon mahtui kolme päivää Saksassa, kaksi vapaata, työpaikan pikkujoulut sekä sopivasti talleilua ja lenkkeilyä.  


Maanantaiaamuna ennen neljää yöllä lähdettiin työkavereiden kanssa ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata ja lentoa Düsseldorfiin. Saksassa oli ihanaa. Koko maa teki kyllä vaikutuksen, tai ainakin tuo paikka missä me kävimme, eli pieni maalaiskylä. Kaikkialla oli niin kaunista. Luonto oli kauniin vehreä, hevoset ja lehmät laidunsivat vihreillä alavilla niityillä leudossa kelissä auringon paisteessa. Rakennukset olivat pieniä ja nättejä - kuin suoraan joulusadusta kaikkine valaistuksineen. Miksei pimeässä Suomessa laiteta ollenkaan niin kauniita jouluvaloja? Ihmiset olivat kaikki hyvin kohteliaita, siistejä ja kaikin puolin korrekteja. Jäi sellainen kuva, että tuolla maassa pystytään ja osataan tehdä mitä vaan.

Iltanäkymää vanhassa kaupungissa.

Ravintola, jossa kävimme syömässä. Paikalla oli ikää 380 vuotta.

Eipä meillä toki paljon muuhun ollut aikaa kuin viettää päivät koulutuksessa, illat syömässä ja jatkaa siitä sujuvasti baarin puolella pikkutunneille saakka. Kovin vähäisiksi jäivät siis yöunet, mutta kivaa oli kyllä! Onneksi to ja pe olivatkin vapaita, niin sai nukkua kunnolla. Tai olisi saanut, ellei kissa olisi valvottanut minua koko yön ja ellen olisi heti to aamuna herännyt tallille kengittäjää vastaan. Kaiken huipuksi heräsin vielä turhaan, kun tuli pientä sekaannusta koko kuvioihin.

Tallille oli kasaantunut aikamoinen kasa rästihommia, joten päätin heti aamusta tarttua talikkoon ja laittaa paikkoja kuntoon. Kyllä minua vähän huvitti, kun ajattelin tätä aamua verrattuna pariin edelliseen päivään. Yövyin hienossa hotellissa omassa huoneessa, puin jakkutakin päälleni, meikkasin nätiksi ja laitoin hiukset hyvin. Siellä sitten pyörittiin kauniissa saksalaisissa maisemissa hyvässä seurassa iltaa istumassa. Ja tässä nyt seisoin vaakasuoran vesisateen keskellä, polviani myöten kurassa lappamassa kottikärryittäin sitä itteään suoraan sängystä ylösnousseena. Well, that's my life! Mutta kieltämättä joskus irtiotto omasta elämästä tekee vallan hyvää ;)

Nappasin Nemon mukaan aamulenkille. Tässä ilmenee taas kerran hyvin erot Nemon ja Fionan luonteissa..

Seurasin aitiopaikalta reissun aikana itseäni nuoremman ystäväni rahankäyttöä kosmetiikkaan ja itsestään huolehtimiseen. Meinasin pyörtyä, kun näin ja kuulin millaisia summia tuo käyttää esim. meikkeihin, voiteisiin, kasvohoitoihin sekä muuhun vastaavaan. Itse kun en koskaan ole raaskinut shopata meikkejä juurikaan Tokmannia kalliimmasta paikasta. Ihonhoitoonkin kelpaa mikä tahansa Cittarin alekorista napattu purnukka, kunhan se on valkoista ja rasvaista. Olisihan se aivan ihanaa käyttää paljon aikaa ja vaivaa itsensä laittamiseen. Eronkin varmasti huomaisi omassa ihossa? Kyllä minä tykkäisin käydä hoidoissa, käyttää kallista (ja laadukasta!) kosmetiikkaa sekä muutenkin näyttää hyvältä. Vaan kukapa minua siellä lantakasan keskellä katselisi? Ja siinä missä minä kauhistelen kosmetiikan hintaa.. Kuinka moni katsoo meitä hevosihmisiä silmät pyöreinä, kun kerromme, mitä hevosen pito maksaa? Kunhan saan Nemon valjaat maksettua pois, olisi seuraavana hankintalistalla vaunut. Budjetiksi täytynee varata vähintään tuhat euroa, ennemmin kaksi, jos meinaa hyvät ja toimivat pelit saada. Ja silloinkin pääsee vielä halvalla. Voi apua!


Niin, kyllähän minäkin käyttäisin rahaa itseeni ja haluaisin näyttää hyvältä. Mutta koska hevonen.

Katselin Nemon kavioiden jälkiä, kun tultiin takaisin samaa reittiä mitä mentiinkin. Tässä on suunnilleen sen keskimääräinen yliastunta kuvassa. Ihan jees.

Viime viikonloppu vierähtikin koirien parissa Helsingin messukeskuksessa. Lähdimme Sirin ja Laran kanssa reissuun aikaisin aamusta. Pitkästä aikaa tuli reissattua junallakin! En voi ymmärtää, miten kukaan näkee junamatkailussa mitään hohdokasta? Minulle tuo on yksi pahimmista painajaisista. Kun on vajaan seitsemän vuotta reissannut kahden koiran ja vinon pinon matkatavaroita kanssa ees taas kahden tunnin junamatkaa, niin ei, en todellakaan astu yhteenkään junaan, ellei ole pakko. Mahtaako näistä junatraumoista päästä koskaan eroon?

Oli tuo junailu kuitenkin sen arvoista, messarissa oli ihanaa! Melkein koko aika meillä menikin koiratanssin PM-kisojen finaalia seuratessa. Heti ensimmäisen koirakon astuessa areenalle olimme molemmat Sirin kanssa kyyneleet silmissä. On tuo jotain niin hienoa. Se tunne, mikä välittyy koirakoista kehässä, on jotain käsinkosketeltavan upeaa. En tiedä toista lajia, jossa voisin sanoa koiran suorittavan yhtä hienolla fiiliksellä, yhtä innoissaan ja yhtä täysillä yhdessä ohjaajan kanssa. Yhteistyön on todellakin oltava saumatonta, jotta ohjelma toimii. Ja se jos mikä ei ole helppoa. Vasta kun itse on edes kokeillut opettaa koiralle kokonaisen koiratanssiohjelman, suorittaa sen ilman palkkaa musiikin tahtiin ison yleisön edessä, voi edes vähän arvioida, kuinka vaikeaa tuo on. En voi kun nostaa hatun niin korkealle kuin pystyn ja nöyrästi ihailla kaikkia näitä, jotka messarissa kilpailivat.

Aamukaffet reissussa kummitytön kanssa, täytyyhän sitä välillä aloittaa päivä korvapuustilla ;)

Kaikista hienoin fiilis oli kuitenkin kuunnella kahteen kertaan Maamme-laulu kisojen päätteeksi. Vielä itsenäisyyspäivänä! Suomi voitti kaksi joukkuekultaa kisoissa (freestyle sekä heelwork to music). Molemmissa joukkueissa oli tuttuni kisaamassa, joten vielä hienompaa oli nähdä nuo ihmiset mitalit kaulassa, koirat vierellään suomenlippujen keskellä kuuntelemassa heidän kunniakseen soitettua kansallishymniä. Kaikki olivat palkintonsa ansainneet. Kylmät väreet vaan kulkivat iholla, niin onnellinen ja ylpeä olin kaikkien suomalaisten suorituksista. On tuo vaan hieno laji, ei voi muuta sanoa. Ja kannustusjoukot huippuluokkaa, kyllä myö taputimme ja hurrasimme niin paljon kun ääntä lähti yleisössä!

Jos ja kun Siri saa voittajaesitykset ladattua nettiin, täytyy laittaa teillekin ne katsottavaksi. Ei noita voi ilman ihastuksen huokailuja seurata..


Eipä tätäkään herraa voi ilman ihastusta seurata, vai voiko? :D Tässä Nemon luoksetulo laitumelta. Popi löntystää perässä omaan tahtiinsa kuten yleensä..

…hmmm, no ehkä voi kuitenkin ;)

Veljekset kuin ilvekset.

Tänään olimme pitkästä aikaa Sirin kanssa yhdessä tallilla. Sopivasti pieni lumipeitekin satoi maahan ja kummasti heti paransi joulufiilistä. Harmillisesti tallilla oli paljon vähemmän lunta kuin meillä kotona, ja etenkin illasta sain lenkin tehdä koirien kanssa jo täysin valkoisessa maassa. Jospa lähipäivinä tallillekin saataisiin kunnolla valkoinen maa?!

Pojat seurasivat kiinnostuneina Hetaa ja Roosaa hevosineen.

Nappasin tytöistä pari kuvaa, kun nuo laukkasivat tiellä.

On nää vaan kaikki ihania :) Täytyy muuten todeta, että myös Pandora ja Toni (siis nämä hevoset) elävät pihatossa kengättöminä ja vapaalla heinällä.

Nemoa kiinnosti yllättäen astetta enemmän.

Ai miten niin vuonohevoset ovat mukavuudenhaluisia…?

Ei meillä ollut oikein järkevää suunnitelmaa, mitä aiomme hevosten kanssa tehdä. Niinpä aluksi otimme ne vaan perinteisesti aittaan harjattaviksi. Ihanan kuraisia olivat taas molemmat, yök! Onneksi nuo likaavat vain jalkansa ja mahanalusen, kun pihatosta pellolle vievä kuja on toki muuttunut kuraiseksi. Voisivat ne paljon pahemminkin olla kurassa.. Vaan kyllä silti odotan kaiholla lunta ja pakkasta, jos ei hevosten niin edes koirien puhtauden takia.


Tässä taas kerran tämä kielikuvien mestari!

Nemo seisoi kiltisti yksin kiinni Popin ollessa kentällä.

Aloitettiin sitten ottamalla Rousku treeniin kentälle. Nemo jäi yksin aittaan seisoskelemaan. Popille oli luvassa pienet narusulkeiset. Joko herra oli aivan kuutamolla, tai sitten sillä oli oikeasti joku ongelma, kun eihän tuosta meinannut tulla yhtikäs mitään. Rousku olisi halunnut vaan tulla syliin koko ajan. Sirin luota pois lähteminen ja ympyrällä käveleminen olikin yllättäen maailman vaikein asia? Ota noista pienen ponin ajatuksista sitten selvää..

"Siis mitä sillä narulla huidot, että pitäis mennä pois vai?!"

"En mä haluu peruuttaa, haluun tulla sinne"

"Okei okei, kävellään sitten.."

Kyllähän se toki molempiin suuntiin saatiin ympyrälle ja saatiin ravitkin otettua. Vaan hevonen oli kyllä niin löysä, ettei enää juuri hitaampaa ravia voisi eteenpäin liikkua. Pysähdyskäskystä tuli aina tarjous kävellä ympyrän keskelle ja tunkea syliin.

"Nyt on hyvä äiti, voinhan mä olla vaan tässä??"

"Jaa että taas pitäis lähteä pois, mutta kun en halua!"

Paikoillaan seisominen oli päivän paras juttu. 

Nämä on helppoja hommia.

Rouskun treenin jälkeen haettiin Nemo mukaan ja suotiin pojille vielä pieni jumppatuokio. Tai näin me kuvittelimme, mutta molemmat herrat olivatkin niin löysällä päällä, että eihän juoksemisesta meinannut tulla yhtikäs mitään! Hammastelu ja nahistelu oli paljon hauskempaa kuin liikkuminen..

Parhautta!

Myös hammasleikit olivat kovassa huudossa tänäpä.

Ravipätkät puolestaan hyvin löysiä..

Rousku on ehkä yksi ilmeikkäimmistä hevosista, mitä maa päällään kantaa!

Alahuulen venytyksiä.

Ei tiedetty olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun katselimme näiden "juoksemista".

Ja heti jos toinen innostui kunnolla, tuli toinen eteen ja pysäytti homman.

Kentän pohjakin oli täydellisessä kunnossa liikkumiseen. 

Esitteli Rousku sentään perinteiset muuvsinsa muutamaan otteeseen.

Pientä venytystä löytyy, vaikka liike kovin laiskaa olikin.

Näimme jopa muutamaan otteeseen myös laukkaspurtteja ;)

Kuvasaldo jäi kovin köyhäksi hämärässä kelissä ja pienessä lumisateessa..

Pahoittelut hyvin sekavasta postauksesta, hyvin sekava on ollut tämä viikko ja minun pääparkanikin tässä vaiheessa! Mitenköhän sitä osaa huomenna mennä taas töihin..? Ehkä paluu arkeen tuo rutiinia takaisin tähänkin blogiin, joten hyvää alkavaa työ- (tai koulu-) viikkoa kaikille!

Maailmanympärysmatka ja piikkejä hiekassa


Tänäpä molemmat pojat pääsivät itselleen oikein ajankohtaisiin ja hyviin treeneihin! Rouskun kanssa haettiin rentoa ja tyytyväistä ponia ratsun hommissa. Sille on talven aikana kertynyt jonkinasteinen epäluottamus ratsastusta kohtaan ja tämä on sitten ilmennyt enemmän ja vähemmän usein enemmän ja vähemmän voimakkaina pakoreaktioina.

Varman ja luotettavan tätiratsun rakentaminen on pitkä ja kivinen taival, etenkin nyt, kun korjattavana on jo olemassaolevia pelkotiloja. Pahimmillaan viime talvena Rousku pelkäsi ja väisti mm. satulaa ja selkäännousua, tänään se oli oikein kiva ja rento. Ratsastajan kanssa tuo selvästi jännittyi ja yksi säpsähtäminenkin mahtui joukkoon, kun fasaani kiljaisi kentän ulkopuolella. Onneksi oltiin kuitenkin niin vahvasti vielä lähempänä mukavuusaluetta kuin sen ulkopuolella, että hevosen reaktio jäi pieneksi sivuloikaksi. Maastakäsin se tuskin olisi fasaanille korvaansa lotkauttanut kun taas jännittyneempänä ratsastettuna se olisi todennäköisesti singonnut tuhatta ja sataa karkuun. Vaikka Rousku oli erittäin löysä ja rauhallinen tänään, silti ero käytöksessä on silminnähtävä ratsastettuna ja talutettuna, joten tekemistä riittää..

Nemo puolestaan pääsi ensi kertaa kokeilemaan oikeita töitä! Tanjan reaktio oli hauska kun päästiin hetkeksi vetämään lanaa perässä: "Hei ollaanko me nyt töissä hevosen kanssa!" tuo totesi :D Kyllähän me oltiin, mutta vain hetken. Omatekoiset järkyttävät viritelmät ovat toimineet hyvin ajokäytössä, kun perässä on ollut autonrengas. Muutaman kymmenen kilon itsetehty lana ei enää toiminutkaan ja tällä kertaa vetoköysi oli se joka otti ja katkesi. Lana jäi matkalle. Sen verran tuli kuitenkin testattua, että varsin kivaa jälkeä lana kentän pintaan jätti! Iskä oli touhussa mukana ja lupasikin rakennella meille lanan lisäksi paremmat vetokamppeet - ensi viikolla suunnataan siis rautakauppaan hakemaan kunnon ketjuja vetämiseen sekä aineita vetokarttuun ja laahaan ja iskä pääsee hitsaamaan. Jei :) Nemo oli kyllä super; vaikka sen mielentila oli selvästi kiihtynyt ehkä eilisestä Aatoksen porukkaan liittymisestä sekä Rouskun lähdöstä omiin treeneihinsä, malttoi varsa silti seistä hienosti. Myö vaan sähellettiin ja ihmeteltiin kiinnityksiä vetokamppeissa ja minulla meinasi mennä hermot, mutta Nemo olisi seistä töllöttänyt laahan edessä vaikka maailman tappiin.. Tärkeää treeniä tämäkin!


Iskä teki meille tällaisen! Se on tarkoituksella vähän heppoinen, jotta Nemolla voi tuota vetää.
Tehdään sitten ensi kesänä järeämpi versio jos siltä näyttää.. Idea on varioitu Voitto kotiin -blogista!

Miltei kaikki tämä ja vähän enemmänkin tallentui myös videolle mukaan, jälleen kerran pahoittelen pituutta, mutta paljon oli tekemistäkin. Pointsit sille joka jaksaa katsoa ;) Linkki videoon!

Kaikki hepat lenkitetty!

Lotta söpöilee. Kelit saisivat kieltämättä olla hieman talvisemmat..

Vautsi mikä päivä takana! En ihan äkkiä uskonut, että tämä hetki tulisi vastaan.. Olen tänään onnistunut liikuttamaan kaikki neljä hevosta! En toki yksin, vaan ihanien kavereiden avustuksella :)

Nemon ilme, kun rapsuttaja könyää lankojen välistä paikalle. Tai no, kuka tahansa. Kaikki ihmiset ovat potentiaalisia rapsuttajia.

Jaa niin tää oli se sokerin makuinen tyttö..

Pojille riimuja pukemassa. Noista sormista päätellen joku alien asialla..? ;)

Söpöillään vaan tässä samalla.

Tiet ovat sulaneet niin hyvin, että kengättömät pojatkin pääsivät pitkästä aikaa maastoilemaan. Päätin jo aiemmin, että on taas aika suunnata "ihmisten ilmoille" lenkille. Niin kauan on käppäilty vaan samaa pienempää hiekkatietä ees taas. Niinpä reitiksi valikoitui alkumatkasta pyörätie isomman maantien vierellä, ala-asteen parkkipaikan läpi hiljaisemmille taajamateille ja lopulta metsän läpi takaisin kotiin. Tunnin verran tuohon lenkkiin meni aikaa. Tanja ja Kiia olivat mukana, joten Kiia ratsasti Rouskulla turvallisesti Nemon perässä (ja siis Tanja tietysti talutti). Minulla olivat vielä koirat mukana - hihnassa asvalttipätkät ja metsässä vapaina. Hyvän lenkin saivat nekin samalla.

Kieltämättä kyllä huvitti, kun sillä kokoonpanolla oltiin liikenteessä. Varmaan aika näky. Kaksi hevosta, kaksi koiraa, kaksi ihmistä jalkaisin ja yksi pieni tyttö kyydissä. Vielä enempi huvitti kuitenkin ehkä se, että kyseessä olivat 2- ja 4- vuotiaat hevoset, riimut päässä, liikenteen keskellä ja vielä pikkutyttö ratsailla. No mutta kun on taitavia poneja niin mikäs siinä on käppäillessä.

Kiia sai kunnian taluttaa Nemoa!

"Siis mitä, tätä pätkääkö mun pitää seurata?!"

"No okei, seurataan sit…" Voi tätä pientä Lassieta :)

Reipas 6-vuotias. Ja 2-vuotias kans.

Pojat olivatkin muutoin oikein rennon letkeitä, mitä nyt talojen pihoissa haukkuvat koirat saivat ne kovin jännittyneiksi. Kerran viime syksynä maastossa kävellessämme hyppäsi talon pihasta iso koira aidan taa haukkumaan täysin yllättäen. Ja ihan Nemon kohdalla, hevosesta alta parin metrin päässä. Mie meinasin saada sydärin ja niin kyllä hevonenkin. Onneksi Nemon onneton pakoreaktio sai aikaan vain säpsähdyksen sivulle ja jähemettymisen niille sijoilleen. Kauempana takana tuleva Rousku säpsähti myöskin, tosin ei niin pahasti. Näemmä nämä pihoissa haukkuvat ja monessa paikassa tarhan aitaa vasten hyppivät koirat tuovat ikävät muistot mieleen. Pitäisi vissiin ajan kanssa lähteä jonkun talon lähelle siedättämään pihoissa räyhääviin koiriin..

Oli niin rankka reissu, että jano iski ensimmäisenä. Tai sitten ei ollut.

Pojilla on itsestään purosta täyttyvä vesiastia. Ei ole jäätynyt vielä koko talvena, eikä kenenkään tarvitse kantaa hevosille vettä :) Sama kätevä systeemi on käytössä kesälaitumilla.

Varsinaisen maastoreissun kuvasaldo jäi yhteen surkeaan videonpätkään puhelimen akun loputtua kesken kuvauksen. Kieltämättä puhelimenkin kanssa säätäminen oli varsin mielenkiintoista kahta koiraa ja yhtä hevosta taluttaessa. Ison tien varressa en viitsinyt tähän ruveta, mutta hiljaisemmalla alueella päätin kuitenkin menoa videolle tallentaa.




ltapäivästä Rouskun iskä (Rasmus) ja äiti (Lotta) kävivät ensimmäistä kertaa yhdessä maastoilemassa, kun kaverini Minna uskaltautui lähtemään Rasmuksella maastoon! Ihan huippua! Olisi kiva tietää, vieläkö Lotta ja Rasmus muistavat toisensa. Yhdessä vietetystä kesälomasta on kuitenkin viisi vuotta aikaa.. Ei päästetty poneja haisteluetäisyydelle, mutta jossain kohden lenkin aikana Lotan alkuun kiinnostunut korvat hörössä ilme muuttui vanhaksi tutuksi The Evil Bitch katseeksi. Lotta piti huolen, ettei Rasmuksella ole iholle asiaa. Rasmusta olisi kyllä kovasti vanha riiuuleidinsä kiinnostanut.

Pirteä pouni lenkille lähdössä. Mun sieluni itkee verta tän harjan kanssa..

Käytävää Lotan harjauksen jälkeen. Ei suinkaan koko karvasaldo, osa vaan :)

Minna ja Rasmus valmistautuvat lähtöön.

Huippulaadukkaita nämä kännykkäkuvat!

Ekaa kertaa yhdessä lenkillä. The Boss ilmaisee mielipiteensä asiaan ;)

Kuvalaatu jatkuu..

Ajanpuutteen vuoksi ei käyty kuin reilun puolen tunnin lenkki. Käyntiä ja ravia. Molemmat hevoset käyttäytyivät kyllä niin nätisti, vaikka ensi kertaa yhdessä liikenteessä olivatkin. Kotiin takaisin kääntyessämme hevosilla vauhti kasvoi huimasti. Lotta ravaili edellä niin reipasta ravia kuin pystyi, kun en antanut lupaa laukkaa nostaa. Tässä Rasmuksella meinasi hieman kierrokset nousta, mutta hyvin Minna sai sen pidettyä ja onneksi Lotan peppuun pystyi aina vauhtiherran ohjaamaan. Laukkaa ei syystäkään uskallettu tuolla pätkällä ottaa. Tarkoituksena on kyllä suunnata ajan kanssa pitkälle maastoreissulle, johon sisältyy sitten neljän kilometrin mittainen hyväpohjainen ja melko tasainen tie. Siinä riittää Rasmukselle laukattavaa, jos jarrut sattuisivat unohtumaan matkasta..

Oli kyllä hauskaa nähdä Lotta ja Rasmus yhdessä! Miun ensimmäinen ajatukseni aina Rasmuksen luo mennessäni tai sen selkään kiivetessäni tuppaa olemaan "onpa tää pieni". Nyt kun Lotta oli vieressä vertailukohtana, tämä ajatus vaan voimistui. Lotan selästä katseltuna Rasmus näytti niin kirpulta.. Rousku on kyllä ohittanut isänsä koossa jo aikoja sitten. Olisipa hauska nähdä vielä Rousku tämän porukan kolmantena!

"Jaa mää lähtisin mutsin ja faijan kans liikenteeseen?!"

On tää kyllä kivaa, kun on näin ihania hevosia nurkat täynnä! :)


Kiia jaksaa paijata poneja loputtomiin.

Jälleen tätä maailman parasta haliterapiaa.

Popi ilmoittautuu vapaaehtoiseksi siivousavuksi!

Nemo keskittyy syömiseen.. Mun silmääni tää peppu on ihan mukavan lihaksikas ja pyöreä 2-vuotiaalle, jota ei muuten liikuteta kuin joskus taluttamalla.

Rousku keskittyi söpöilemiseen.

Kameralle poseeraaminen ei meinannut ottaa loppuakseen.

Kiia heittelee vanhaa heinää kuivikkeeksi ladon pohjalle.

Loppuun pojat majapaikassaan. Eipä niitä juurikaan pihatossa näe! Täällä ne vaan hengaavat..

Minulla oli kypäräkamera mukana Lotan ja Rasmuksen maastoreissulla. Samoin se oli eilen otsalla, kun maastoilin yksin Lotalla koirien kanssa. Sekä Kiian kypärässä edellisellä maastoreissulla poikien kanssa. Vaan tuon kameran kanssa on ilmennyt sellainen liuta ongelmia, että alkaa minultakin huumori loppua. Harmittaa hieman, mutta mitään näistä matskuista en ainakaan näillä näkymin saa teille näytille :( Suuren osan olen jo suosiolla poistanutkin. Siis niistä mitä ylipäätään on videolle tallentunut. Täytyy yrittää ratkoa ongelmia ja kuvata jatkossa lisää.. Eiköhän kaikennäköisiä kivoja maastokeikkoja ole luvassa myös hamassa tulevaisuudessa!
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )