Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinlääkäri. Näytä kaikki tekstit

Talven ekat lumilaukat


Poteeko kukaan muu stressiä sen suhteen, että silloin kun keli on kuin morsian, on pakko päästä ulos hyödyntämään tämä ilmiö? Käytännössä siis tarkoitan lämpimiä hellepäiviä kesällä, lumisia pakkaspäiviä niiden vihdoin alkaessa, upeaa syysruskaa, aurinkoisia hankikantoja alkukeväällä jne.. Varmasti tiedätte kyllä kaikki, koska on kaikista mukavin sää liikkua ulkona ja koska saa erityisen hyviä kuvia.

Ja joku väittää, ettei vuonoja erota toisistaan? Ihan selvää taas kumpi on kumpi ;) 

Nuoriso-osasto saapuu aina vauhdilla paikalle laitumelta! Lotta jää yleensä hölmistyneenä perään katsomaan,
ja hipsii sitten omaa tahtiaan samaan suuntaan..

Täällä ollaan - mitäs sit!


En edes oikeastaan kuvista välitä, koska harvoin minulla kuitenkaan on kuvaajaa käytössä, ja nekin kerrat on sitten suunniteltu etukäteen keleistä riippumatta. Mutta etenkin kesällä, sen kerran kun on lämmintä ja aurinko paistaa, iskee hirveä huono omatunto, jos ei pääse (tai jaksa lähteä) ulos! Ihan sama onko sitten hevostelu tai koirien ulkoilutus tai vaan auringossa istuskelu kyseessä, mutta sisälle ei voi jäädä. Hellepäiviä on niin harvoin! Saati että kelit olisivat kohdallaan silloin, kun olisi työn ohella aikaa olla ulkona.

Ja sama talvella. Lunta on enää niin vähän ja harvoin! Viime talvena kävin hiihtämässä tasan kerran. Edellistalvena en tainnut käydä kertaakaan. Ja voipa nuo talven rekiajelutkin laskea miltei yhden käden sormilla. Ihana entisöity kirkkoreki taisi olla kokonaisen kerran Nemon perässä, ja puita metsästä haettiin kaksi kertaa. Koko talven aikana!

Päästin Lotan taas vapaaksi pihaan, kun toin molemmat hevoset kerralla ja aloin Nemoa laittaa hoitotilaan kiinni.
Sen sijaan, että muori olisi kaivanut lumen alta ruohoa, bongasi se kauemmas pihaan jääneen heinäpussin!
Kyllä vuonohevonen aina ruokaa löytää..

Ei tuollaisesta stressistä ollut tietoakaan silloin, kun talvi oikeasti alkoi syksyllä ja loppui keväällä. Ennemmin sitä alkoi jo jossain vaiheessa odottaa kuin kuuta nousevaa, että lumet lähtisivät ja olisi taas sula maa. 

Jotenkin yritän nyt asennoida itseni siihen, ettei lumisista keleistä tarvitse ottaa paineita. Ei ole pakko painaa tukka putkella tallille ensimmäisen hiutaleen pudotessa maahan ja kaivaa rekeä esille. Ei tarvitse napsia kuvia kuin viimeistä päivää, kun kerrankin on lunta. Helpottaa elämää kummasti.. Toki toivon hurjan paljon, että oikeasti saisimme kunnon lumisen talven (pitkästä aikaa!) ja reelle olisi huomattavasti paljon enemmän käyttöä kuin viime vuosina.. 

Itse asiassa nämäkin lumikuvat saatiin ihan vahingossa! Olin varautunut siihen, ettei hevosten kanssa mitään päästä tekemään, mutta nappasin kuitenkin kameran mukaan lumisia laidunkuvia ajatellen. Eläinlääkäri kävi suorittamassa hevosille vuosihuollon, sekä ultraamassa Fantin, joten rauhoitus oli ohjelmassa Nemolle ja Fantille. Lotta raspattiin ilman rauhoitusta, ja kun siinä odottelimme nuorison heräämistä päiväkänneistä, iskettiin muori vauhdilla pulkan eteen ja painuttiin pellolle. Ja kun kerran oli kaksi ihmistä ja kamera matkassa, kertyipä sitten kuviakin muistoksi. 

Lotasta muuten ell totesi, että eihän siitä ikää huomaa mistään! Hampaat olivat priimakunnossa, ja ell sanoikin siinä raspatessaan, että tää hevonen elää vielä ainakin kymmenen vuotta! Toivottavasti <3


Lotta oli vähän ihmeissään, kun nuoriso jäi hoitopaikalle nuokkumaan, ja hänet yksin laitettiin duuniin.

Mutta onhan nämä lumiset maisemat nyt ihan omaa luokkaansa..

"Saisinko ehkä mennä vähän kovempaa??"

Nakitin Emilian kyytiin, jotta sain itse napsia kuvia. Hänellä taisi olla vallan hauskaa! :D

Vaihdettiin rooleja vielä loppuun, tuo pulkka kun ei ole maailman ergonimisin paikka istua..
Muori hiukka innostui, kun pyysin sen juoksemaan!
Ja mikäs siinä, laukatkoon sitten pellon poikki, kun välttämättä niin halusi :)

Ihan super kivaa!
Ja tältä näyttää viisikiloinen sheltti pellolla juoksentelun jälkeen.

Vielä nämä ihanat kaksi mustavalkoista valkoisuuden keskellä. 

Ai että kun nämä maisemat nyt jatkuisivat vähintään maaliskuun loppuun! Ei tarvitsisi miettiä, koska pääsee reellä liikkeelle ja koska on heti paniikissa rynnättävä ulos ja tallille, kun elohopea hiipuu nollan alapuolelle.. Kaikki peukut ja varpaat siis pystyssä!

Pics or it didn't happen?


!VAROITUS!

Tämä postaus sisältää kuvia, joita et välttämättä halua nähdä! Jos siis veri tai irtonaiset sisäelimet yököttävät, poistu sivulta nyt!

Loput kuvat eivät ole ihan näin söpöjä.

Ehdit vielä perua...

Puudutuspiikki kiveksiin.

Moni varmasti ihmettelee, miksi Nemo ruunattiin ja miksi juuri nyt. Sanoin jo ennen kuin koko varsa oli syntynyt, että jos sieltä tulee ori, ja se ajattelee suunnilleen enemmän aivoillaan kuin jalkovälillään, saa se olosuhteiden salliessa elää orina 3-vuotiaaksi asti. Silloin siitä varmaksi näkee, onko ainesta jalostuskäyttöön vai ei. Noh, tämä ikä on täyttynyt jo vuosi sitten, ja jo sitä ennen on ollut selvillä, ettei Nemoa kannata oripäiville viedä.

Sanotaanko siis ennemmin niin, että ainoa syy, miksi olen pitkittänyt ruunausta, on siinä, että pelkään, mitä se tekee Nemon luonteelle. En haluaisi sen muuttuvan mihinkään. Olen viimeisen vuoden käynyt itseni kanssa pitkällisiä keskusteluita siitä, ruunaanko tämän hevosen vai en. Aina olen sen tiennyt, että joskus tuo tulee tapahtumaan, mutta en näemmä ole mikään helppo neuvottelukaveri, kun vuoden verran tässä sain itseni kanssa aiheesta käydä vääntöä..

Vielä siinäkin vaiheessa, kun Nemo jo veteli päiväkännejä ja puudutusta laitettiin kiveksiin, teki mieli perua koko operaatio. Mutta pakkohan se oli antaa mennä, kun näin pitkälle oli jo päästy. Ell nauroikin, että kyllä hän voi laittaa ne kivekset takaisin pusseihin ja ommella haavat perässä kiinni, kun oli jo molemmat ulos ottanut :D Juu ehkei kuitenkaan.

Zzzzz... Kuorsaus vaan kuului.

Uskon kuitenkin tehneeni oikean ratkaisun. Onhan ruunaukselle olemassa loputon määrä järkeviä syitä, ja jo pelkästään hevosen arvonkin voisi sanoa tästä nousseen. Jos ikinä tulee mikä tahansa tilanne eteen, että esimerkiksi täytyy äkisti myydä hevonen tai muuttaa se toiselle tallille tai muuta vastaavaa, ovat kaikki ratkaisut elämässä huomattavasti helpompia, kun on käsissä ruuna eikä ori.

Nappasin muutamia kuvia operaation aikana, ja päätin ne nyt teillekin jakaa. Vaikka nämä varmasti ovatkin jonkun mielestä järkyttävää katseltavaa?

Jos olisin päässyt toteuttamaan itseäni, olisin minä halunnut leikata kiveksen auki, tutkia sen rakenteen tarkemmin ja ottaa sen sisältä näytteitä, joita katsoa mikroskoopilla! Vaikka opiskeluaikoina onkin lukuisia soluja mikroskoopilla tullut tihrustettua, en ainakaan muista koskaan siittiöitä katselleeni. Mistäköhän sellaisia olisi ainakaan tuoreena saatukaan?? :D 

Mutta onhan tämä niin rutiini toimenpide, ja ehkä jonkun mielestä mielenkiintoista nähdä, joten katsokaa nyt ketkä haluatte.

Sieltä on ensimmäinen kives saatu ulos pussistaan.

Irroittelu käynnissä.

Viime silausta vaille irti.

Herra nukkuu autuaan tietämättömänä..

Pihdeillä nopeutetaan verenvuodon hyytymistä.

Ja perinteisesti assistentin nenä aina siellä, missä tapahtuu.

En suosittele murhaamaan ketään ja sitten yrittämään siivota jälkiään,
 veri ei meinaan ihan helposti lähde pesemällä pois!

Kaikki Lotan pojat ovat saaneet ruunaajansa ihmettelemään suuresti sitä, kuinka suuret kivekset niillä on! Olen tätä itsekin monet kerrat pohtinut, Nemolla meinaan oli aivan valtavan kokoiset vehkeet. Ja samaa edelleen ihmettelin, kun nostin ne roskikseen. Olisi tehnyt mieli punnita. Voisimmeko siis tästä päätellä, että Lotta periyttää pojille isoja palleja?! Olisipa ollut kiva tietää, mitä se olisi periyttänyt tytöille.. Mutta tämä jääköön ikuiseksi arvoitukseksi.

Ensimmäinen ruunakuva <3

Jalkajuttuja

Kuinka hölmöksi voi taas ihminen itsensä tuntea.. Oikeesti. En voi sanoa, että olisin keksinyt täydellisen ratkaisun ongelmiin, mutta kummasti tässä ovat ajatukset kirkastuneet.

Pörrömammutti <3

Olemme asuneet nykyisellä tallipaikalla reilut kaksi vuotta. Sinä aikana Nemolla on ollut muistaakseni kolme kertaa kaviopaise etujaloissa. Ensimmäisen paiseen hoitoon kulutin pyöreästi tuhat euroa klinikkakäyntien muodossa. No tulipa ainakin vaiva erittäin tutuksi. (ja sitä ennen iskin hevosen kenkään, koska kengittäjä uskoi sen kärsivän ohuista anturoista - ja sain sen luokan ripityksen eläinlääkäriltä etten unohda tuota ikinä!)

Seuraavat kaksi paisetta hoidettiinkin jo vanhalla rutiinilla "pikkujuttu" -logiikalla ja hyvin selvittiin. Viime talven aikana aloin itsekin vuolla Nemon kavioita, jolloin kavioiden hoito oli jollain tasolla jatkuvaa ja säännöllistä, eikä sillä olekaan ollut mitään ongelmia kavioiden suhteen.

Tässä reilun kolmen vuoden aikana on tullut hyvin selväksi, että Nemo on melkoinen herkkis. Fyysisesti siis. Siinä missä se henkisesti on varsinainen kallio, joka ei välitä mistään mitään eikä reagoi mihinkään, onnistuu se kropallaan reagoimaan mitättömiin asioihin jatkuvasti, siinä missä muille hevosille ei tule mitään oireita.

Tänä kesänä sen kavioiden hoito on muuttunut täydellisesti, kun se laitettiin kenkään. Ensimmäistä kertaa kaviot jätettiin koskemattomiksi kahdeksan viikon ajaksi, sitten kerralla revittiin naulat irti, vuoltiin kavio ja iskettiin uudet naulat jalkaan. Melkein Nemon kohdalla sopisi ihmetellä, jos se ei reagoisi jotenkin tähän uuteen jalkojen käsittelyyn.

Kolmen viimeisen kengittäjän käynnin seuraksena minulla on pian ollut kolmijalkainen hevonen. Toinen etujalka on ollut täysin pelistä pois. Kengittäjä on sitä mieltä, ettei vaivoilla ole mitään tekemistä kavion ja kengän kanssa. Ok.. Uskoin aluksi. Mutta kolmas kerta samalla kaavalla on jo vähän enemmän kuin sattuma sallii. Kyllä tässä on jo pohdittu kaikki mahdolliset maailman vaivat, mikä jaloissa voi olla vikana! Melkoisissa stressilukemissa on oma olotila välillä käynyt. Hevonen on kuitenkin aina parantunut hetkessä.

Mutta miksi en ole ajatellut paisetta!? Oireet ovat aivan täydellisesti samat kuin aiemmin, kun Nemo on paiseesta kärsinyt. Paiseelle olisi loogista syntyä muutama päivä kavion käsittelyn jälkeen, kuten on käynytkin. Joka kerralla hevonen on oireillut samoin ja parantunut samalla kaavalla muutamassa päivässä. Kaikki on mennyt tismalleen samalla kaavalla kuin kaikki aiemmat paiseen hoidot.

En lähde kirkossa kuuluttamaan, että Nemon jalkaongelmat olisivat paiseiden aiheuttamia. Mutta kyllä vähintään 90 prosentin varmuudella uskaltaisin siihen kallistua. Siis kaikkein helpoin ja harmittomin vaiva, joka hevosen ontuman voi aiheuttaa. Toivotaan kädet ristissä, ettei tosiaan mistään muusta ole ollut kyse! Nyt eletään ilman kenkiä ja pidetään kavioiden huolto säännöllisenä. Jos vielä vastaavia vaivoja tulee, en ainakaan pääse "syyttämään" yhtäkkistä muutosta kavioiden käsittelyssä, ja silloin onkin jo aika klinikalle käytännössä varattuna ;)

Hei hei mitä kuuluu


Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu! Oikein leppoisasti on syksy lähtenyt käyntiin, mikäs tässä on auringonpaisteesta nautiskellessa.


Pojilla oli kuluneella viikolla ohjelmassa "vuosihuolto". Eläinlääkäri kävi siis tekemässä perinteisen käyntinsä, johon kuuluu purukaluston tarkastus sekä rokotus. Ostettiinpa samalla myös matolääkkeet. Kyllä tuo on vaan hyvä asia tavata aina välillä eläinlääkäriä. Vaikka ei mitään akuuttia asiaa olisikaan, niin aina sitä huomaa kertyvän varastoon kaikennäköistä juteltavaa ja mieltä askarruttavaa. Ja minä varsinkaan kun en osaa koskaan olla se hiljainen ja harmiton sivustaseuraaja, joka jättää hevosensa ammattilaisen huollettavaksi. Aina on pakko udella vieressä kaikennäköistä ja häiritä toisen työntekoa.

Onneksi nämä meidän hevoshuoltajamme (siis. kengittäjä, ell, hieroja jne.) ovat auliita jakamaan tietoa ja osaamistaan. Varsinkin kengittäjämme kanssa on vuosien aikana käyty jos jonkinmoista keskustelua, ja saatu sen sortin tietotulvaa kuvien ja videoiden kera hevosten kavioista, ettei ihan äkkiä löydy yhtä innokasta opettajaa! Ja onneksemme kengittäjämme on myös yksi Suomen parhaista ammattilaisista, käy kilpailemassa ulkomaita myöden. On tuo aina mielenkiintoista kuulla asiaa ammattilaisen suusta, varsinkin, kun toisella on ihan mieletön palo ja into kertoa omasta alastaan..


Eläinlääkärin vierailu oli tälläkin kertaa erittäin nopea läpihuutojuttu. Molemmilla pojilla olivat hampaat kunnossa ja selvisimme raspauksella. Nemolta oli juuri yksi takahammas vaihtunut, mutta ei sen kummempaa. Lääkärikin siinä naureskeli, että on nämä kyllä leppoisia ja helppoja kavereita. Molemmat hevoset suunnilleen nukkuivat päät roikkuen ja silmät puoliummessa koko käsittelyn. 

Samalla myös ultrattiin toinen Nemon mahdollisesti astumista tammoista (kiimapiikit molemmat ovat jo saaneet), ja eihän siellä masussa mitään näkynyt. Huh helpotus! Vaikka edelleen uskon, ettei mitään ole tammojen kanssa tapahtunutkaan.


Sen sijaan viime viikonloppuna tapahtui, kuten kuvista näkyy! Yksin vuoden tavoite tuli jälleen saavutettua, sillä kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä lenkillä muiden hevosten kanssa, jippikajee! 

Alkuun lähdimme Nemon kanssa talsimaan porukan perään, ja tätä touhua jaksoinkin ehkä reilun kilometrin verran. Nemo käveli viisi kertaa nopeammin kuin muu porukka, sillä toki sillä oli hirmuinen hinku päästä tammojen perään kiinni! Siinä sitten vuoronperään hidastin ja annoin ohjaa, hidastin ja annoin ohjaa. Käytännössä jouduin liki koko ajan repimään hevosta suusta, välillä todella rajustikin, koska olimme aina kahden askeleen kuluttua taas tammojen perässä kiinni. Lopulta minulla alkoivat kädet väsyä jatkuvasta kiskomisesta, ja säälitti jo hevonenkin niin paljon, että vaihdoimme Nemon porukan eteen.



Muuten hyvä, mutta sitten tulikin täys stoppi! Herra oli ihan puulla päähän lyöty, miksi kaverit ovatkin yhtäkkiä takana?! Kolme askelta eteen ja seis, kolme askelta eteen ja seis. Aaaaargh! Kaiken huipuksi Malla pelkäsi Nemon ajopiiskaa, jolla ei kyllä ollut oikeastaan edes mitään virkaa, joten melkoista matelua oli meno Nemo keulassa. Tätäkin kuitenkin selvittiin muutama kilometri, kunnes onneksi tajusimme vaihtaa yhden hevosen eteen ja kaksi jätettiin taakse. Loppumatka sujuikin siis oikein jouhevasti, kun Rilla edessä käveli hyvää reipasta käyntiä, Nemon kanssa tulimme samaa tahtia perässä. En joutunut enää pidättelemään ollenkaan, eikä tarvinnut eteenkään ajaa, vaan kaikessa rauhassa saimme talsia loppumatkan vetohevosen tahdissa. Loppumatkasta saimme reippaasti mukana kävelleen Tanjankin kärryjen kyytiin, kun toinen tytöistä hyppäsi Tonin selkään mukaan Roosan kaveriksi. Olipa Toni ollut hieman ihmeissään kahdesta ratsastajasta, mutta kiltisti ruuna kuljetti kallisarvoisen lastin kotiin.

Tätä treeniä on ehdottomasti jatkettava myös tulevaisuudessa! Kiitos tytöille maastoseurasta ja kuvista! ♥

Karman lakia?

Ehkä ihanin näky: kaksi tervettä, tyytyväistä hevosta vihreällä laitumella. Kaikki kunnossa.

Huh, enpä tiedä mistä aloittaisin! Olisi ollut niin paljon kirjoitettavaa ja moneen kertaan, että hetkittäin jouduin jopa pitämään itseni poissa avautumasta tänne blogin puolelle. Toisaalta taas iski hirmuinen väsymys ja turhautuminen, etten edes halua kirjoittaa mitään blogiin, koska en tiedä miten voisin järkevästi ja julkisesti asioita purkaa. No nyt kun pahin on takana ja tilanteet taas normalisoituneet, ehkä on aika pureutua ikäviin menneisiin tapahtumiin ilman sitä valtaisaa tunnekuohua, joka niihin liittyi..

Hei mä oon karsinassa, vähäks naurattaa!

Ainahan sitä sanotaan, että kaikki ikävä tapahtuu yhtä aikaa! En tiedä onko tämä jotain karman lakia siitä hyvästä, että kävin lomalla?? En ole ikinä aikuisiällä tehnyt varsinaista lomamatkaa kaverin kanssa. Kaikki ulkomaan reissut ovat olleet jotain vuonohevosiin liittyviä menoja Pohjoismaissa. Nyt siitä sitten sainkin maksaa (kirjaimellisesti) kalliisti. Itse asiassa en olisi lähtenyt koko reissuun, jos olisin tiennyt, että heti sen perään on tulossa kaksi isompaa taloudellista menoa. Ainahan kaikki hajoaakin yhtä aikaa, eikö? No ei näissä vielä mitään, rahanmenoahan se vaan on..

Voitko päästää meidät täältä pois? Kitoos.

Mutta jo reissun aikana sain ikäviä uutisia. Pojilla oli kengitys sillä välin kun olin poissa, ja kengityspäivän iltana Virpi sitten laittoi viestiä, että ihan kuin Nemo vaikuttaisi hieman epäpuhtaalta käynnissä! Siri oli käynyt paria tuntia aiemmin tallilla, eikä ollut huomannut mitään. Kengitys oli siis aamulla ja Virpi tätä illasta katseli. Eipä tässä mitään, jäädään seuraamaan.. Oli niin pientä, että ehkä ei oikeasti ollut mitään? Seuraavana päivänä Virpi kävi uudestaan tarkistamassa tilanteen ja viestitteli Nemon tulleen vauhdikasta laukkaa laitumelta vastaan, eikä mitään näkynyt. Huh helpotus.

Heinätarjoilu pelaa.

Paitsi sitten kun itse pääsin reissun jälkeen tallille - tästä parin päivän kuluttua - oli siellä kolmijalkainen hevonen vastassa. Ontuma ei ollut vielä järin paha, mutta selvästi arkoi kyllä ja jalka oli turvoksissa. Otin hevoset pienempään tarhaan yöksi ja päätin tarkistaa tilanteen seuraavana päivänä uudestaan. Silloin vastassa olikin lähes täysin käyttökelvoton jalka, joten ei muuta kun hevoset karsinaan seisomaan. Tämä oli muuten edellinen päivä Vermon näyttelystä, eli väliin jäi meiltä sekin keikka. 

Huvittavinta tässä lienee se, että Nemon edellisestä ontumasta on pari kuukautta, ja tuo tapahtui täysin samoilla oireilla ja samalla tavoin vähitellen alkaen viikko kengityksen jälkeen. Tämä alkoi samana päivänä kengityksestä. Mutta vaikka kuinka mietin, tuskin näillä kuitenkaan on yhteyttä uuteen kenkään?! Mikään oire ei liity kavioon tai kengitykseen, ja viimeksi pyysinkin heti kengittäjän tarkistamaan tilanteen ja ottamaan kengän pois. Hän tuumasi, ettei kenkää kannata ottaa pois, koska ei se vaikuttaisi mitään. Ja tosiaan 24h karsinalevolla ontuma lakkasi täysin. Konsultoin toki jälleen kengittäjää, mutta tulos oli sama, kun ei mikään oire viittaa kavioon, päätettiin kenkä jättää jalkaan. (oli muuten viereinen etujalka nyt kuin viimeksi)

Apteekin kylmäyskääre on ollut kätevä käytössä.

Eipä siinä siis muuta kuin karsinat valmiiksi ja hevoset sinne. Päätin niitä taas vuorokauden siellä seisottaa ja siirtää sen jälkeen pieneen tarhaan ulkoilemaan. Rajansa silläkin, mitä hevosen pääkoppa kestää paikoillaan seisomista. Kävin illalla viemässä heinää ja vettä ja siivoamassa, aamulla kuudelta ihana tallikaverimme kävi hoitamassa pojat ja itse ajelin sitten jälleen puolen päivän aikaan paikalle - löytääkseni tallista kaaoksen! 

Ihan hetken aikaa piti kelata, mitä täällä oikein on tapahtunut ja missä hevoset ovat??! Molemmat karsinat olivat auki, tallin käytävä täynnä roinaa leviteltynä pitkin poikin. Tajusinkin siis pian, että molemmat ovat tulleet ulos karsinoistaan, mutta missä ne ovat nyt, kun tallinovi on kiinni!

Kaksi sekuntia myöhemmin sen keksin: tallista pääsee ovesta suoraan pihattoon, ja pihatossa seisoo kaksi tammaa! En voi kuvata sitä kirosanojen määrää, joka suusta pääsi siinä vaiheessa, kun lähdin juoksemaan ulos tallista kohti pihattoa. Ihmettelin vaan kovin, miksei sieltä kuulu mitään ääniä? Toki ajattelin, että kun pojat ovat sinne yllättäen ryykänneet, on alkanut täysi kaaos ja kaikki neljä ovat juosseet tarhasta vapauteen ja laukkaavat nyt jossain ties missä teillä tietymättömillä. Nemo kipeän jalkansa kanssa. 

Ensimmäisenä pihaton ovelle saapuessani näin kuitenkin Nemon takamuksen. Siinä se seistä nökötti paikoillaan koko hevonen. Näyttäen ääääärimmäisen tyyneltä ja rauhalliselta. Tiedättekö oikein sellainen ylirennon ja onnellisen näköinen. Pää roikkui ja alahuuli roikkui ja hevonen katsoi minua kuin kysyen, miksi ihmeessä me tuolla karsinoissa seistiin - tai asutaan kahdestaan, kun täältä löytyi näin kivaa seuraa! Katso äiti, löysin tänne ihan itse. Ootko nyt ylpeä musta?? 

Kävelin ulos pihatosta tarhan puolelle, ja siellä kaksi tammaa seistä nuokkuivat vieretysten myöskin hyvin rennonreiskoina. Ja kauempana näkyi vielä Rousku paikoillaan nököttämässä. Kaikki neljä kuin olisivat ikänsä yhdessä tarhanneet..

En todellakaan tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Mitä ihmettä täällä on tapahtunut!!? Onko Nemo astunut tammat vai ei? Kenestäkään ei näkynyt mitään merkkejä mistään tapahtuneista. Kukaan ei ollut hikinen. Kenessäkään ei näkynyt purema- tai potkimajälkiä. Nemo ei näyttänyt siltä että se olisi astunut, eikä tammoista hännän alle kurkatessa huomannut, että niitä olisi juuri astuttu (selvisi myöhemmin, että pojat ovat olleet alle tunnin tammojen kanssa). Seisoin siinä hetken paikoillani hevosten keskellä täyden epätoivon ja raivon ja pettymyksen ja ties minkä tunteiden kanssa, enkä tiennyt mitä olisin tehnyt.. Nemo käveli minun luokseni ja samalla toinen tammoista tuli lähemmäs, joten näin kun ne Nemon kanssa olivat turvat vastakkain. Ensin molemmat venyttivät kaulaansa ja haistelivat korvat pystyssä hörötellen. Salamana tamma kuitenkin käänsi korvat luimuun, vinkaisi ja heilautti etujalkaansa, jolloin Nemo vauhdilla hypähti taaksepäin ja jäi sinne kauemmas tammoista.

Näin äkkiseltään voisin kuvitella, että Nemo ei olisi kumpaakaan astunut. Nemon historian, laumakäytöksen ja luonteen tuntien uskon, että jos se olisikin jalostusori, se olisi hyvin hienovarainen tammoja kohtaan. Toiset orit kun ovat niin röyhkeitä, ettei niitä voi edes pitää samassa laumassa tammojen kanssa. Nemo on saanut kovan koulun vielä vuoden iässäkin kantavilta tammoilta, ja muutenkin aina ollut pahnanpohjimmainen (paitsi toki nyt Rouskun kanssa) ja hyvin laumassa toimeentuleva. Vielä kun kyseessä oli tutut tammat, joita se näkee jatkuvasti aidan takaa, en usko, että se olisi niiden selkään väkisin kiivennyt. Eivätkä tammat ainakaan näin lyhyellä tarkkailulla näyttäneet kiimaisilta.

Toki on mahdollista, että se on alkuhuumassa käynyt niin kierroksilla, että on painanut väkisin selkään tai tammat ovatkin kiimassa, ja antaneet astua. Ei voi tietää?! Soittelin siis toki saman tein eläinlääkärille mitä tehdään, ja piakkoin tuo onkin tulossa rokottamaan ja raspaamaan hevosia ja antaa samalla tammoille kiimapiikit - varmuuden vuoksi. 

Rouskulle tuli kiire, kun Virpi haki Nemoa laitumelta. Katsoin jo kauhuissani, meinaako se nyt laukata tuosta Nemon ja Virpin välistä! (nämä kuvat ovat jo ajalta jolloin jalka kunnossa..)

Viime hetken väistöliike pelasti tilanteen. Keppari meinasi vaan pompata velipojan perässä takavasemmalle. Tai siis oikealle ;)

Siinä hetken aikaa hevosten keskellä hengailtuani vein sitten toki Nemon pois. Siitäkös herra vasta hermostuikin! Ensimmäisen kerran kävi mielessä, pysyykö tämä riimu päässä käsissä, kun kaveri tanssi jotain piruettiravia ympärillä ja kiljui kavereiden perään matkalla omaan tarhaan. Onneksi Nemo on Nemo ja kevyt pideltävä vaikka riehuukin omiaan ja hyvin päästiin perille. Omassa pienessä tarhassaan se sitten vetikin sellaista kiitoravia ympäriinsä, että teki varmasti hyvää kipeälle jalalle. (ja taas sellainen liuta kirosanoja omistajan suusta että)

Lähdin hakemaan Rouskua pois tammojen luota, niin sieltähän se juoksi minua tielle vastaan avoimista tallinovista! Tammat tuskin edes ikinä tajuaisivat, että ne voivat poistua pihatosta tuota reittiä, minkä meidän vuonomme ihan itse kehittelivät. On nuo joskus niin pirun fiksuja ja uteliaita otuksia, että ihan pahaa tekee ;) Eipä tarvinnut siis Rohania enää talutella, kun se painatti itse täysillä Nemon perään. Helppoja hevosia. Seuraava ongelma olikin, mihin Nemon saa seisomaan jalkansa kanssa, ettei se nyt suotta enää ainakaan juoksemaan pääsisi.

Ruohonleikkurit pihassa hommissa.

Rousku sai hengata vapaana syömässä, Nemon narun päästä piteli joku aina kiinni siltä varalta, jos joku sattuisi ilmestymään tamman kanssa yhtäkkiä paikalle. Eipä tuokaan mihinkään muutoin lähtisi.

Onneksi tajusimme rajata niille sähköllä pihaton perälle pienen "kaksion". Ensin hätäratkaisuna laitettiin pelkät laudat, mutta niistähän olivat hevoset tulleet läpi. Minä tyhmä kun jätin ne vielä eri puolille lautoja. Pakkohan se on kaverin luo päästä. Helppo nakki, taisivat ajatella. Lanka sen sijaan toimii taatusti, eivät nämä uskalla edes koskettaa lankoja. En siis tiedä, olisiko sähköä edes tarvinnut, mutta kun sen sai vedettyä, laitettiin molemmat sähkölangan taa seisomaan.

Uskomattoman tylsää touhua muuten roikkua tunnin verran hevosen narunpäässä..

Viikon verran nuo saivat viettää aikaansa vuoron perään pienessä kaksiossaan tai pienessä tarhassa, kunhan liike pysyi mahdollisimman vähäisenä. Luojan kiitos minulla oli vielä lomaviikko! Varmasti kaikki hevosenomistajat tietävät sen tunteen, kun hevonen sairastaa? Eipä tuossa paljon muuta ehdi ajatella. Aamuin illoin sai ajella tallille kylmäämään jalkaa, täyttämään vesiä, viemään heinää, siivoamaan kakat, syöttämään hevosia vihreällä, ettei koko ruokavalio nyt kerrasta pääse muuttumaan. Pelkkää kellon kyttäämistä ja ajatus mielessä, joko pitäisi lähteä tallille!? Ja joka kerta sama paniikki, mitä siellä on vastassa. Ovatko hevoset siellä, mihin ne on jätetty, ja onko jalka pahempi vai parempi!?

Täytyy kyllä todeta, että oli taas kamalin viikko hetkeen. Oikein mukava viimeinen kesälomaviikko siis. Not. Onneksi on olemassa ihania ystäviä, jotka jälleen pelastivat. Tiedättekö senkin tunteen, kun on niin loppu, ettei pysty tekemään muuta kuin istumaan lattialla ja itkemään? Ilman mitään varsinaista syytä. Kun kaikki stressi, epätoivo, huoli, rasitus ja lopulta helpotus sekä kiitollisuus vaan purkautuu ulos? Näillä hetkillä avuntarjoukset ja kauniit sanat ovat enemmän kuin tarpeen. Kiitos taas teille! Vaikka kuinka yrittää jaksaa yksin ja haluaa hoitaa oman hevosensa, kyllä sen taas huomasi, ettei kukaan meistä ole korvaamaton ja apua saa, kun sitä tarvitsee. Vastaavasti itse taas jaksaa tarvittaessa auttaa ja olla tukena muille, kun itse on saanut samaa kohtelua osakseen.

Mutta sitä täytyy ihmetellä, kuinka hyvin hevoset ottivat tuon viikon seisomisen. Nemo oli todella helppo hoidettava ja käsiteltävä, vaikka elämä muuttui yhtäkkiä kertaheitolla. Täydet pointsit hevoselle siitä. 

Heti kun herra oli ollut ravissakin pari päivää puhdas, päästettiin hevoset takaisin laitumelle. Kyllä sieltä alkoi sen verran jo näemmä turhautumista tarhassa seisomiseen tulla, ilmeisesti lähinnä sen tähden, kun ei päässyt syömään ;) Vihreän ruohon mussuttaminen pihapiirissä olikin ilmeisesti parasta, mitä toipilashevoselle voi tarjota!

Suomen kesä, jes!


Ei voi avata silmiä kun menee vettä silmiin!

Onneksi Nemo kuntoutui täysin jo tuon viimeisen lomaviikkoni aikana, ja muutenkin tilanne helpotti ennen omaa töihinpaluutani. Mutta piti sitten kuitenkin "kruunata" vielä viimeiset vapaapäivät. Päätettiin Sirin ja Virpin kanssa lähteä rakentamaan uutta laidunta, kun kerrankin oli kolme ihmistä yhtäaikaa paikalla ja aikaa oli tehdä. Luontoäiti päätti toisin, ja vetti tuli kuin esterin sieltä. Urheasti pystyttelimme tolppia jonkin aikaa, mutta kun hanskoihin kertyi sormenpäihin sisälle vesi, ja kaikki alusvaatteetkin olivat litimärkiä, pakko oli lopettaa. Oli jo niin tragikoomista touhua, ettei oikeasti voinut kuin nauraa. Sen sijaan pariin kertaan kurastetut vaatteet ja ampiaisenpisto otsaan eivät enää olleetkaan niin riemuisia lomanpäätöstapahtumia. Sopivat kyllä tuon viikon päätteeksi kuin piste iin päälle.
Viimeiset kuvat "omasta" tarhasta. Kaikissa on tuo kääre jalassa, kun edelleen kylmään jalkaa käydessäni, vaikka se kunnossa näyttää olevankin.

Nyt Nemo on siis ollut jo reilun viikon ihan puhdas liikkeissään, samoin jalka täysin kuiva, ja eilen pojat sitten pääsivät uudelle laitumelle. Vielä piti näinkin loppukesästä uudet langat väkerrellä, kun yksi suojelualue pitää hevosten vielä laiduntaa. Katselin kyllä, että löytyisi tuota vihreää syötävää moneltakin lohkolta vaikka millä mitalla. Niin kauan siis vaan kun kelit sallivat laiduntaa ilman pihattoa, saavat kaikki hevoset laitumilla pysyä, ruoka ei ainakaan lopu kesken..







Tämä kuva ei ole mikään järin kaunis, mutta pakko oli julkaista, koska tässä Nemo on niin itsensä näköinen kun olla voi! Kaikki missä se näyttää paremmalta, ovat huijausta, samoin ne, joissa se näyttää kamalammalta, jos sellaisia enää julkaisuun päätyykään :D

Poikien uusi laidun on nyt ihan toisen lauman laitumen vieressä. No on siinä puro ja tiheää kasvillisuutta ja pari aitaa välissä. Alkuun vähän hirvitti, kuinka lähelle laumat tulevat toisiaan. Mutta toisaalta, kyllähän tammoilla on aina ratsastettu ihan poikien aidan vierestä, eikä Nemo ole koskaan ollut moksiskaan. Ei se tosiaan välitä oikein mitään oman tallin muista hevosista.

Uudella laitsalla!

Meillä majaili muuten myös seepra hetken aikaa! 

Käytiin hokuttelemassa tammat paikalle tsekkaamaan uusia naapureitaan.

Rilla bongasi heti pari komeaa miekkosta!

Toni taisi lähinnä tuumailla, ettei tänne muita miehiä tarvita sitten ainuttakaan..

Halusin kuitenkin tarkistaa hevosten suhtautumisen toisiinsa ennen kuin jätimme pojat laitumelle. Molemmat laumat piti vaan ensin houkutella lähelle toisiaan, kun laitumet ovat kuitenkin niin isoja, että hevoset pääsevät myös kauas näköetäisyyden ulottumattomiin toisistaan.

Tämä oli Nemon suhtautuminen tammoihin.
pssst. Nemo hei, ne tammat on toisessa suunnassa!!

"Ööäää siis mikä missä mitä sanoit?"

"Jaa tuolla tammoja vai, no niinpäs onkin! Mutta hei arvaa mitä, mulla on täällä ruohoa, ja se nyt voittaa kaikki maailman tammat kuus nolla". Että se siitä.

"Tää hevonen näyttää ihan kirahvilta, kun vierestä katsoo", tuumasi Virpi Pandorasta. Onhan tuossa hevosella kokoa vaikka muille jakaa..

Vuonopojat ovat niin pikkuriikkisiä, että meinaavat maastoutua heinikon keskelle.

Virpikin yritti kenties sulautua maisemaan? Tai sitten vaan oli lepohetki paikoillaan hommien päätteeksi?

Nyt on siis elämä jälleen palaillut kaikilta osin normaaleihin uomiinsa. Hevoset elelevät tyytyväisinä laitumella, eikä mitään ihmeellistä mahdu ohjelmistoon. Nemoa ei ole treenattu millään tavalla useampaan viikkoon, joten vähitellen olisi korkea aika palailla tekemisen pariin. Tämä kesä on kyllä mennyt ihan harakoille näiden ontumisten takia. Toivotaan pian paksuja valkoisia nietoksia tulevana talvena, jotta päästään kunnolla tekemisen meininkiin rekiajelun merkeissä! 

Kyllä taas syötävää riittää.

Heissuli vei, seuraavaksi ehkä jo toivottavasti treenipostausta pitkästä aikaa!
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )