Hei hei mitä kuuluu

9/16/2016 11:34:00 ap. marjo 0 Comments

Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu! Oikein leppoisasti on syksy lähtenyt käyntiin, mikäs tässä on auringonpaisteesta nautiskellessa.

Pojilla oli kuluneella viikolla ohjelmassa "vuosihuolto". Eläinlääkäri kävi siis tekemässä perinteisen käyntinsä, johon kuuluu purukaluston tarkastus sekä rokotus. Ostettiinpa samalla myös matolääkkeet. Kyllä tuo on vaan hyvä asia tavata aina välillä eläinlääkäriä. Vaikka ei mitään akuuttia asiaa olisikaan, niin aina sitä huomaa kertyvän varastoon kaikennäköistä juteltavaa ja mieltä askarruttavaa. Ja minä varsinkaan kun en osaa koskaan olla se hiljainen ja harmiton sivustaseuraaja, joka jättää hevosensa ammattilaisen huollettavaksi. Aina on pakko udella vieressä kaikennäköistä ja häiritä toisen työntekoa.

Onneksi nämä meidän hevoshuoltajamme (siis. kengittäjä, ell, hieroja jne.) ovat auliita jakamaan tietoa ja osaamistaan. Varsinkin kengittäjämme kanssa on vuosien aikana käyty jos jonkinmoista keskustelua, ja saatu sen sortin tietotulvaa kuvien ja videoiden kera hevosten kavioista, ettei ihan äkkiä löydy yhtä innokasta opettajaa! Ja onneksemme kengittäjämme on myös yksi Suomen parhaista ammattilaisista, käy kilpailemassa ulkomaita myöden. On tuo aina mielenkiintoista kuulla asiaa ammattilaisen suusta, varsinkin, kun toisella on ihan mieletön palo ja into kertoa omasta alastaan..

Eläinlääkärin vierailu oli tälläkin kertaa erittäin nopea läpihuutojuttu. Molemmilla pojilla olivat hampaat kunnossa ja selvisimme raspauksella. Nemolta oli juuri yksi takahammas vaihtunut, mutta ei sen kummempaa. Lääkärikin siinä naureskeli, että on nämä kyllä leppoisia ja helppoja kavereita. Molemmat hevoset suunnilleen nukkuivat päät roikkuen ja silmät puoliummessa koko käsittelyn. 

Samalla myös ultrattiin toinen Nemon mahdollisesti astumista tammoista (kiimapiikit molemmat ovat jo saaneet), ja eihän siellä masussa mitään näkynyt. Huh helpotus! Vaikka edelleen uskon, ettei mitään ole tammojen kanssa tapahtunutkaan.

Sen sijaan viime viikonloppuna tapahtui, kuten kuvista näkyy! Yksin vuoden tavoite tuli jälleen saavutettua, sillä kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä lenkillä muiden hevosten kanssa, jippikajee! 

Alkuun lähdimme Nemon kanssa talsimaan porukan perään, ja tätä touhua jaksoinkin ehkä reilun kilometrin verran. Nemo käveli viisi kertaa nopeammin kuin muu porukka, sillä toki sillä oli hirmuinen hinku päästä tammojen perään kiinni! Siinä sitten vuoronperään hidastin ja annoin ohjaa, hidastin ja annoin ohjaa. Käytännössä jouduin liki koko ajan repimään hevosta suusta, välillä todella rajustikin, koska olimme aina kahden askeleen kuluttua taas tammojen perässä kiinni. Lopulta minulla alkoivat kädet väsyä jatkuvasta kiskomisesta, ja säälitti jo hevonenkin niin paljon, että vaihdoimme Nemon porukan eteen.

Muuten hyvä, mutta sitten tulikin täys stoppi! Herra oli ihan puulla päähän lyöty, miksi kaverit ovatkin yhtäkkiä takana?! Kolme askelta eteen ja seis, kolme askelta eteen ja seis. Aaaaargh! Kaiken huipuksi Malla pelkäsi Nemon ajopiiskaa, jolla ei kyllä ollut oikeastaan edes mitään virkaa, joten melkoista matelua oli meno Nemo keulassa. Tätäkin kuitenkin selvittiin muutama kilometri, kunnes onneksi tajusimme vaihtaa yhden hevosen eteen ja kaksi jätettiin taakse. Loppumatka sujuikin siis oikein jouhevasti, kun Rilla edessä käveli hyvää reipasta käyntiä, Nemon kanssa tulimme samaa tahtia perässä. En joutunut enää pidättelemään ollenkaan, eikä tarvinnut eteenkään ajaa, vaan kaikessa rauhassa saimme talsia loppumatkan vetohevosen tahdissa. Loppumatkasta saimme reippaasti mukana kävelleen Tanjankin kärryjen kyytiin, kun toinen tytöistä hyppäsi Tonin selkään mukaan Roosan kaveriksi. Olipa Toni ollut hieman ihmeissään kahdesta ratsastajasta, mutta kiltisti ruuna kuljetti kallisarvoisen lastin kotiin.

Tätä treeniä on ehdottomasti jatkettava myös tulevaisuudessa! Kiitos tytöille maastoseurasta ja kuvista! ♥