ajo
,
Ei tuo hevosen ajaminen - tai ainakaan Nemon tässä vaiheessa - mitään ihan lastenleikkiä ole. Tai siis onhan se helppoa istua kyydissä ja ohjata, mutta vaatii sekin tekemistä koko ajan. Virpin kanssa ajelimme kuluneena kesänä monet pitkät maastolenkit, ja yleensä minä toki olin ohjien päässä. Välillä kuitenkin annoin ohjat Virpin käteen, jos vaikka vastasin puhelimeen tai riisuin takkia päältä sun muuta. Virpi sitten joskus totesi, että tuo näyttää niin helpolta, istua vaan siinä ohjat kädessä ja heppa kulkee. Mutta ei se oikeasti olekaan, pakko siinä on koko ajan ohjata ja oikeasti keskittyä hevoseen.
Ajatusta toisen perään
Rattoisaa lauantai-iltaa kaikille! Viime aikoina on taas pyörinyt paljon ajatuksia mielessä blogiin ja bloggaamiseen liittyen. Paljon on pitänyt kirjoitella, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi tuottaa ajatuksia sanoiksi, jää kaikki lopulta sanomatta. Voi kun olisi olemassa laite, joka poimisi ajatukset talteen sitä mukaa kun ne syntyvät, ja tuottaisi kaiken valmiiksi tekstiksi!
Minua huvitti tuossa aiemmin, kun kaksi tunnettua hevosbloggaajaa kertoi, kuinka heidän postauksensa syntyvät. Toisen tapana oli tuottaa teksti "tyhjästä" ajatuksenvirtana, toinen taas suunnitteli ja hioi postauksia kauan etukäteen ajatuksen kanssa. Kenenkään ei varmasti käy kieltäminen, etteivätkö molemmat tavat toimisi!
Itse huomaan sijoittuvani johonkin välimaastoon. Esimerkiksi tämä teksti tulee nyt ihan lonkalta, mutta ei käy kieltäminen, etteivätkö ajatukset olisi jo pyörineet valmiiksi mielessä. Ehkä tuntia, päivää tai viikkoa aiemmin, nyt yritän vaan saada ne kaikki ulos. Toisaalta joskus taas mielessä muhii hyvin pitkään tietty postaus, jonka haluan toteuttaa. Sellaisia on myös nyt suunnittelun asteella. Nämä eivät voi liittyä mihinkään ajankohtaiseen asiaan, vaan yleensä ennemminkin vaativat lähdeaineistoa ja parempaa valmistelua toteutuakseen.
En tiedä kuinka hyvin se välittyy lukijoille, onko postaukset hyvin valmisteltu vai ei? En tiedä miksi minulla tulee monesti tästä kirjoittamisesta mieleen tentit yliopistoaikoina. Ennen tenttiin vastaamista minulla oli tapana tehdä muistiinpanoihin lista asioista, jotka aion vastauksessa ottaa esille (en ikinä ole osannut käyttää miellekarttoja..). Pelkän listan avulla järjestelin mielessäni asiat järkeviksi kokonaisuuksiksi ja asiayhteyksiksi, jotka seuraavat toisiaan loogisesti. Käytännössä melkeinpä "kirjoitin" koko vastauksen mielessäni ennen kuin tenttipaperiin ilmestyi sanaakaan. Siinä vaiheessa, kun aloin kirjoittaa itse vastausta, oli teksti jo lähes täydellisenä mielessäni, ja yritin vaan saada käden toimimaan niin nopeasti, että vastaus siirtyisi aivoista samanlaisena paperille. Parhaimmillaan myös yksi blogipostaus on kuin hyvin jäsennelty ja suunniteltu tenttivastaus - tosin en koskaan tee valmiiksi muistiinpanoja postausta varten ;)
Monilla bloggaajilla on tapana korostaa sitä, kuinka tärkeänä he pitävät lukijoita ja vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Taidan olla tässä suhteessa musta lammas porukassa.. Olen aina ollut hieman "itsekäs" tämän blogin suhteen ,ja edelleen olen sitä mieltä, että kirjoitan koko blogia 99 prosenttisesti itseäni varten. Oikeastaan sitä on edes vaikea tajuta, että joku lukee näitä tekstejä. En oikein osaa hahmottaa tätä kuviota. Tai ehkä tietoisesti monesti jätänkin sen ajattelematta, että blogilla on lukijoita ja kuka tahansa tällä planeetalla saattaa käydä katsomassa juttujani. Bloggaaminen ja ajatusten jakaminen on niin helppoa omasta rauhasta omalta sohvalta ilman, että tarvitsee kohdata toisia ihmisiä.
Melkeinpä huolestun siinä vaiheessa, jos alan liikaa pohtia, kuinka minulle vieraat ihmiset käyvät menoamme seuraamassa.. Millaisen kuvan minä annan itsestäni täällä netissä? Entä kuinka Nemo näyttäytyy yleisölle? Sitä on suorastaan mahdotonta itse arvioida, miltä toiminta näyttää vieraan silmissä. Etenkin kun jokainen lukija ajattelee asioita omia taustojaan ja tapojaan vasten. Olen täysin yllätyksenä saanut tietää muutaman minulle tutun lukevan tätä blogia, ja sen lisäksi tiedän hyvin monen etäisemmänkin tutun tätä seuraavan. Melkeinpä ehkä minut sekä hevosen tuntevat ovat ainoita, jotka osaavat ottaa asiat sellaisina, kuin haluaisin ne kertoa?
Toisaalta onko sillä mitään merkitystä, mitä minulle vieras ihminen ajattelee minusta ihmisenä tai hevosestani tämän blogin perusteella? Siinä vaiheessa sillä ehkä olisi merkitystä, jos hakisin vaikkapa työpaikkaa, ja tuleva työnantaja saisi kyseenalaisen kuvan sosiaalisen median tai blogin kautta. Tietynlainen anonymiteetti on tässäkin touhussa kuitenkin oltava olemassa, vaikka periaatteessa kaiken (etenkin hevosiin liittyvän) koen voivani ja haluankin jakaa vapaasti. Tässä välissä voisi muuten lisätä, että kaikilta blogissa esiintyviltä ihmisiltä on aina kysytty lupa sekä heidän että heidän hevostensa ja lastensa ym. kuvien ja muiden juttujen julkaisuun.
 |
| Nemo ihmettelee mitä siellä taas kuvailet, joko mennään!? |
Jottei tämä nyt menisi taas ihan liian syvälliseksi ajatuksten oksennukseksi, niin lisätään vielä pari heppajuttua loppuun. En edes muista, mistä kaikesta olen blogiin turissut ja mistä en. Mukavasti ollaan kuitenkin taas päästy tekemään ja Nemo saatu liikenteeseen. Mun puhelimeni sanoi totaalisesti itsensä irti kuluneella viikolla ja on ollut enemmän tai vähemmän sekaisin. Kuvia en ole saanut napsittua, mutta nyt tuo yrittää asentaa itseensä uutta ohjelmistoa, jos vaikka lähtisi taas toimimaan. Kauhulla odotellessa mitä tapahtuu! Nämä kuvat kuitenkin napsaisin aiemmin, kun olin toista kertaa Nemolla yksikseen ajamassa. Ja hyvin sujui jälleen!
 |
| Tai ei me ihan kahdestaan oltu, Martta juoksenteli pellolla mukana. |
Edellisellä maastolenkillä toisen lauman hevosen kanssa vasta oikeasti huomasinkin, kuinka paljon tuossa tulee keskityttyä! Minulla istui kyydissä kaksi muksua, joilla tunnetusti ei juurikaan pysy suu kiinni. Aloin sitten itsekin jossain kohden miettiä, ovatko nämä tytöt oikeasti olleet hiljaa koko lenkin ajan?! Ja jos eivät ole, mitä he ovat puhuneet?? En voi mitenkään uskoa, etteivätkö tytöt olisi höpötelleet keskenään. Mutta toisaalta en muista yhtään, ovatko he puhuneet ja mitä he ovat puhuneet. En siis ole kiinnittänyt pienintäkään huomiota muksuihin kärryissä, ainoastaan täysin keskittynyt ohjastamaan Nemoa. Sen verran muistan välillä kurkanneeni, että molemmat mahtuvat penkille istumaan ja pysyvät matkassa mukana.
Tänään oli taas yhteistreenin paikka - tosin vähän eri muodossa. Olin yksin tallilla ja aikeissa mennä Nemon kanssa kentälle hieman venyttelemään hevosta "naksutempuilla". Roosa olikin juuri samaan aikaan liikenteessä ja ratsasti Tonilla kentällä. Kävinkin sitten kysymässä, haittaisiko häntä, jos tulen samaan aikaan ohjasajamaan Nemoa kentälle. Eipä ole aiemmin Nemon kanssa tehty kentällä hommia siten, että olisi toinen hevonen samaan aikaan paikalla. Itse asiassa tämä sujui melko kivuttomasti. Nemon huomio oli ehkä fifty-sixty minussa ja Tonissa. Se ei olisi millään halunnut liikkua Tonin jäädessä taakse, mutta Tonin ollessa edessä mentiin taas vallan reippaasti. Hyvin tuo kyllä kuunteli ja oli erittäin rauhallinen mies. Ehdottomasti enemmän piti ajaa eteen kuin pidätellä, Roosa hyppäsi esteitä Tonilla, eikä laukkaava hevonen aiheuttanut mitään reaktiota kävelevään verrattuna.
 |
| Tässä vaiheessa muistan vielä molemmilla tytöillä suiden käyneen. Odoteltiin sivummalla, kun kaverit laittoivat hevosia valmiiksi. |
 |
| Roosa nappasi kuvan esteitä pois korjatessaan :) |
Lopuksi käytiin vielä kävelemässä pieni maastopätkä Tonin perässä. Sielläkös Nemo heräsi! Sain taas ruveta pitelemään ihan tosissaan, kun Nemo yritti kaahata Tonin niskaan ja toinen vaan löntysteli rauhassa edessä. En edes meinannut pusikkoisella polulla nähdä mitään Nemon takaa, ja kun Toni pysähtyi yllättäen kakalle, hyvä ettei takamukseen kiinni porhallettu! Onneksi Nemolla toimii pakki paremmin kuin hyvin, joten pienestä hörähdys-hypähtelystä huolimatta sain heti otettua pari metriä etäisyyttä tilanteesta. Kummasti tuo vaan syttyy näihin tuttuihin kavereihin ihan eri tavoin kun poistutaan omasta pihasta ja maisemasta, jossa niitä on tottunut näkemään. Ei muuta kun reeniä ja yhteislenkkejä lisää.
-----
Tiedättekö, miksi tämä blogi on niin kiva? Tuo ensimmäinen kuva, se on tasan neljän vuoden takaa. Facebook tarjoili jälleen muistoina linkin postaukseen, jonka olin silloin jakanut. Kuinka ihana onkaan avata vanha postaus, joka sisältää kuvia, videoita ja ajatuksia siitä hetkestä. Se on niin korvaamattoman arvokasta, että aina tätä blogia vaan jaksaa kirjoittaa, vuodesta toiseen. Ei näitä muistoja yhtä tarkoin muualle säilötä, ja monta hienoa hetkeä olisi jäänyt tallentamatta ilman blogin olemassaoloa ♥
 |
| Linkki ko. postaukseen: http://jauhokuono.blogspot.fi/2012/09/louhoksella-leikkimassa.html |
Kyllä se niin on että todella moni tykkää lukea blogeja jotka on kirjoitettu kirjoittamisen ilosta "omaan pöytälaatikkoon". Itse jaksan korkeintaan vilkuilla blogeja joista näkee jo kauas miten jokainen lause ja jopa sana on tarkkaan harkittu ja muotoiltu. Kirjoittajan omat todelliset ajatukset ja näkemykset ne lopulta kaikkia kiinnostaa.
VastaaPoistaUpeat kuvat tuolta louhokselta!!